[x] Harrasta Kung futa Kiinassa

Olin yhtenä iltapäivänä ihan rauhassa mun huoneessa opiskelemassa kiinaa, kun yhtäkkiä kuulen alhaalta vieraan ihmisen äänen ja yhtäkkiä joku nainen tulee sisään mun huoneeseen ja katsomaan mitä mä teen. Kotona oli mun lisäks vaan Ayi, mutta se ei tullut esiin missä lieneekään ollut, joten olin aivan tän tuntemattoman ihmisen, joka oli tullut omin avuin sisään meidän kotiin, armoilla. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut murhaaja tai mikään muukaan ihme hiippari, vaan ilmeisesti naapuri. Kyllä siinä vähän järkyttyneenä tuijotan seinään kun mun olan yli kurkottelee joku outo nainen ja kehuu mun kiinan merkkien kirjoitusta. Oon kuitenkin jo sen verran tottunut Kiinaan, että tällaiset pienet yllätysvierailut ei saa mua vavahtamaan. Ainoan trauman oon saanut siitä, kun näin viikko sitten hirveän ötökän kipittävän olkkarin lattialla ja suoraan sohvan alle, ja nyt en enää uskalla pitää jalkoja maassa, enkä mun huoneen ovea auki päivisin. Ötökät varmasti haistaa suomalaisen tytön pelon ja kiipeää seiniä pitkin just mun huoneeseen. Kyllä. Onneksi mun läheisemmät tuttavuudet näiden hirvitysten kanssa on jäänyt lähes olemattomiksi, sillä mulle Suomen ötökkäkantakin on liikaa kestettävää. Eniten joudun olla tekemisissä (pienten) etanoiden kanssa, joita on meidän ulkoportaiden reunuksissa ja joita Timothy rakastaa ja ottaa aina mukaansa mm. autoon. "Look, it's a snail!" on huuto, jonka kuulee joka päivä kuten myös: "is snail cute?" Ei Timtohy, etana ei ole söpö, mutta vastaukseni on silti aina: "yes, it's cute". Tyytyväinen hymy Timothyn kasvoilla on sydämensulattava ja niin pienen valkoisenvalheen arvoinen.

Satunnaisia otoksia:

Kun perinteinen ja moderni elämä kohtaavat.

Mietin yks päivä listaa asioista, joista mä tykkään Kiinassa ja yks ensimmäisistä mieleen pulpahtavista jutuista oli ruoka. Siis mitä, tykkäänkö minä, super-nirso Vera, kiinalaisesta ruoasta?? Ajattelin asiaa enemmän ja tajusin, että mä oon oppinu tykkäämään siitä. En navetan makuisista yksilöistä, enkä koirasta (vitsi, vitsi, ei oo ees tullu vastaan moista), mutta perusruoasta. Syön kaikkea, mikä menee alas, mikä on todella suuri parannus mun syömistapoihin Suomessa. Oon jopa yllättynyt, kuinka mä aina suosin kasviksia, niitä ei-Suomessa-tavattaviakin, ja tajuan, että mun tekee mieli riisiä, vaikka pari viikkoa sitten se tuntui pursuavan korvista. Onko tää ensimmäinen kypsyminen, jonka oon suorittanut? Mustahan on tulossa aikuinen! En kyllä vieläkään nauti aamupalasta, jonka yleisimmät muodot ovat: 1) mysliä kuuman maidon kanssa (tää on se länkkärein vaihtis), 2) nuudelikeittoa (kyllä, kuuma nuudelikeitto, jossa myös lihaa. Menis mulle pääruoasta), 3) outoa sysimustaa tai valkoista litkua, johon laitetaan sokeria, 4) dumblingeja (tääkin ihan pääruoka) tai 5) papu-riisi-keitto, jonka liemi maistuu vähän kuravedelle.

Yks mun Kiina-elämän kohokohdista oli, kun löysin 7elevenin (alla), vaikkakin kovin epämääräisen, mutta 7eleven silti. Aika lähellä toimistoa, jossa mulla on kielitunnit, oli kyltti sivukadulle. Kyltissä oli paljon kiinalaisia merkkejä ja sitten se kaunis seiska. Olin halunnut jo pitkään löytää kyseisen ketjun (oreo-pockyt ;)), joten päätin päästä sisään, vaikka henki menisi. Hieman epäilytti mennä ränsistyneeseen sivukadun taloon ja vielä portaat alas maan alle, mutta rohkeus palkittiin ja jatkoinkin iloisesti kiinan tunnille laukussa oreoita ja oreo-pockyja. Olivat muuten todellakin riskin ottamisen arvoisia.

Tiedän, että tuon täällä aika paljon esiin mun negatiivisia kokemuksia, mutta en mä oikeasti oo joka päivä yksin huoneen nurkassa liehuttamassa suomen lippua, popsimassa salmiakkia ja etsimässä halpoja lentoja kotiin. Mä halusin Kiinaan, koska se ei ole länsimaa ja pääsisin ns. pelaamaan au pair -elämää sillä vaikeimmalla vaikeusasteella. En siis ota kaikkea niin vakavasti, vaan kokemuksen ja henkisen kasvun kannalta ja kun olen kuitenkin itse syypää täällä olooni, niin en voi ketään syyttääkään vaikeammasta arjesta. Ja kaikesta ärsytyksestä huolimatta, oon mä onnellinen, että tulin ja tykkään Kiinasta tosi paljon!

Viime aikoina oon itse asiassa elänyt todella kiinalaisesti ja saanut mahtavia kokemuksia:

1) Kung fu - (en siis treenaa "erityisen" tavoitteellisesti, enkä vakavalla asenteella, kuten voi arvata) Mulla kohtaa kemiat tosi hyvin open kanssa ja meillä on aina hauskaa. Saa naurettua hyväksi kaikki ne huonommat hetket viikon ajalta ja vihdoin pääsen urheilemaan, mikä on Suomessa ollut ihan, ihan lempi puuhaa. Huomaa kyllä, että oon vähän ruupahtanut, heh.
   Me treenataan siis samassa salissa missä on lasten kung fu -tunti samaan aikaan (missä Timothy on), että ei oo mikään ihan kaksin kesken järjestettävä aktiviteetti. Salilla on myös lasiseinät, jonka takana vanhemmat seuraa tuntia - ja ohikulkijat, koska tää sijaitsee ostarilla. Arvatkaa kuka sai paljon katseita kun istui katsomassa tunteja. Arvatkaa kuka saa vielä enemmän katseita kun treenaa kung futa. Mikäs siinä, kattokaa vaan kun valkonen tyttö hikoilee kuin porsas (onko siellä ees ilmastointia ollenkaan, en oo varma) ja tekee kaikki vahvat taisteluliikkeet erittäin tanssillisesti.

2) Tiananmenin aukio - Must Pekingissä. Ei kyllä ees ollut yhtään niin ihmeellinen kuin olin ajatellut, sori vaan. Erittäin kiinalaista.

3) Pekingin ooppera - Todella hieno, jos ei oteta huomioon että 1) katsomossa oli valot päällä koko esityksen, 2) ihmiset hölis koko ajan, 3) ihmiset ravas koko ajan, 4) en ymmärtänyt mitään ja 5) naisten laulutekniikka kuulosti siltä, kuin Mikki Hiirtä kidutettaisiin. Suosittelen silti.

4) Kalligrafia - Host äiti tilas meille näitä tarvikkeita ja organisoikin aina välillä iltaohjelmaksi mun ja Timothyn merkkien tunnistus -kisan lisäksi. Mun kärsivällisyystaso ei oo kuitenkaan tarpeeks hyvä, jotta jaksaisin keskittyä 100%, varsinkin kun teen aina kaks arkkia. Liikaa sääntöjä mun makuun, mutta ihan rentouttavaa parin ensimmäisen rivin ajan.

Mun muuttopäiväksi on kai varmistumassa 2.9, mistä on vähän kahdelaiset fiilikset. Toisaalta en malta odottaa, sillä vihdoin saan mahdollisuuden tavata muita au paireja, shoppailla (onneksi otin paljon vaatteita Suomesta, koska muuten olisin vielä enemmän pulassa), päästä istuskelemaan kahviloihin, käydä kävelyillä kunnolla ja tutustua Pekingiin paaaaaaaljon paremmin. Enää ei tarvitse istua sitä melkein 15h autossa viikossa, eikä juuttua neljän seinän sisään. Toisaalta taas oon haikealla päällä, sillä aika on mennyt tosi nopeasti. Timothy on aivan super-ihana ja vaikka mua aina välillä ärsyttääkin muut perheenjäsenet, on ne kuitenkin mun ns. perhe ja mun tukena ja turvana.

Henkisesti en oo varmaan ikinä ollut yhtä loppu, kun tän 1,5 kk aikana, enkä ikinä oo kokenut samanlaisia "hermoromahduksia", joita täällä tulee vastaan. Kaikki kuitenkin kasvattaa ja tää on kokemus, jonka varmasti tulee muistamaan koko loppu elämänsä. Oon oppinu arvostamaan pieniä asioita, kuten sitä, että sain lisättyä mun kahden Suomesta tuoman kynsilakan joukkoon kolme uutta yksilöä. Suomessa mulla on kynsilakkoja varmaan lähemmäs 50 ja geelikynsiin geelivaihtoehtoja vähintään yhtä paljon, mutta nyt ihastelen mun värisuoraa, joka koostuu tummansinisestä, pinkistä, vaaleanpunaisesta, punaisesta ja kultaisesta. Tuntuu, että alan saada mun elämää vähän järjestykseen. Vaikeita hetkiä on paljon, mutta niin on hyviäkin, enkä vaihtaisi sekuntiakaan pois

- Okei, ehkä sen, kun olin niin täydessä metrossa, että ovet mahtu just, just kiinni kun kaikki pusertuivat vielä tiiviimmin toisiaan vasten. Sen kokemuksen voisin pyyhkiä pois mielelläni.