Asun toista vuotta paikassa, jonka virallista kieltä puhun noin kaksikymmentä sanaa, enkä yhtään sellaista lausetta, jonka viitsisin blogiini kirjoittaa (terveisiä äidille). Kun on suomenkielinen, joka elää englanniksi kanttoninkielisellä alueella, opiskelee koulussa japania, kirjoitti aikoinaan lukiossa neljä vierasta kieltä ja haluaisi parantaa mandariiniaan, ei yhtälö ole kovin yksinkertainen. Ja ai niin, olenhan myös kokopäiväinen yliopisto-opiskelijakin.
Kun muutin Pekingiin, halusin oppia mandariinin täydellisesti. Macauhun muuttaessani sanoin vain, etten todellakaan aio tuhlata kanttoniin yhtään sekuntia. Noh, näin en ajattele enää. Kun kaikki muut luokkalaiset puhuvat kanttonia, jään pakostikin ulkopuoliseksi. Joillekin ihmisille en ole varmaan ikinä puhunut kunnolla, koska he eivät uskalla puhua englantia kanssani (opiskelemme toki englannksi, mutta juu) ja jopa omat kaverini saattavat jutella kanttoniksi tuntejakin, jos keskustelu vie mukanaan, minun istuessani vieressä hiljaa.
Jotkut päivät ovat todella vaikeita. Joinain päivinä tuntuu kuin en koskaan pääsisi kunnolla sisään porukoihin, olisin ikuisesti ulkopuolinen ja ketään ei kiinnostaisi ottaa minua huomioon. Keskusteluun on mahdoton liittyä jos ei tiedä mistä puhutaan ja on vaikeaa itse olla koko ajan keksimässä uusia aiheita. On myös varsinaista rulettia huikkaista "we should go to a club this weekend" -tyylisiä turhia juttuja kun muut ovat ehkä juuri puhuneet jostain todella vakavasta tai surullisesta. Ja entäpäs kun muut ovat aivoriiheilleet projektia varten ja sitten minulta kysytään ideaa kun en ole edes lämmitellyt yhtään tai kuullut muiden ajatuksia. Myös ryhmächat on problemaattinen. Jos siellä puhuttaisin mitä tahansa euroopan kieltä, ymmärtäisin edes JOTAIN, mutta kiinaa on vähän paha alkaa lukemaan jos ei sitä osaa. Kääntäjä ei toimi kanttonin kanssa, kuulemma koska sitä kirjoitetaan niin "puhekielisesti", ilman kielioppia ja joitain merkkejä korvataan samalta kuulostavilla merkeillä ja joskus välissä on yksittäisiä englanninkielisiä sanoja (, jotka eivät kuitenkaan avaa viestin sisältöä mitenkään).
Ratkaisuksi on helppo sanoa: opiskele kanttonia. Teoriassa se on loistava idea, mutta käytännössä vaikea toteuttaa. Kuten alussa mainitsin, on jokapäiväinen elämäni jo varsinaista kielten sekamelskaa, minkä lisäksi kantton ei ole mikään kieli, jonka vain opettelet hetkessä. Jos mandariininkin sujuvaan osaamiseen menee monta Kiinassa vietettyä vuotta ja kantton on sitä vaikeampi kieli, voit ehkä laskea yksi plus yksi yhteen. Kaiken lisäksi, jos ikinä ilmaisen haluani oppia kanttonia, on vastaus aina: opiskele mandariinia. Kukaan ei siis ole innokas auttamaan minua, eikä koulunikaan tarjoa kanttonin tunteja ja vaikka tarjoaisikin, ne olisi mandariinia puhuville tarkoitettu.
Tämä postaus ei todellakaan ole mikään valitusromaani otsikolla "säälikää minua". Moni ihminen ei vain ehkä ole ollut samanlaisessa tilanteessa, joten haluan tuoda sen esiin. Kavereille en halua valittaa kanttonin käytöstä, koska loppujen lopuksi tämä on heidän kotinsa ja minä olen se maahanmuuttaja. En usko kenenkään luokkalaiseni koskaan olleen tilanteessa, jossa he eivät osaisi käytettyä kieltä, joten ehkä he eivät yksinkertaisesti tiedä, miltä tuntuu olla ajoittain kuuro-mykän tasolla kommunikaatiossa. Suurin osa ei myöskään ole opiskellut mitään vierasta kieltä (paitsi mandariinia, mutta sitä kaikki osaavat jo varsin hyvin), minkä takia he tuskin tajuavat miten vaikeaa on alkaa puhua uudella kielellä.
Vaikka välillä tilanteeni onkin varsin lannistava ja asiat eivät tule parantumaan -tyylinen, yritän pysyä positiivisena. Tiesin alusta astin, ettei täällä puhuttaisi edes mandariinia ja lähdin silti matkaan. Rakastan seikkailuja. Pidän korvat auki aina ja joitain sanoja olen oppinut kuuntelemalla. Kielioppi ja lausuminen ovat kuitenkin niin kaukana suomesta ja muista kielistäni, ettei kunnon otetta siitä saa. Tänä vuonna otin tavoitteekseni rohkaistua käyttämään kanttonia, edes vain kiitoksen sanoakseni. Kerran jopa tokaisin "mou chocolate" (chocolate lainasana ja erittäin kiinalaisittain lausuttu :D) karkkikoneella (vending machine??) kaikkien kavereiden kuullessa.
Haluaisin tosissani osata kanttonia ja jos voisin sen sormia napsauttamalla oppia, tekisin sen hetkessä. Tietysti kaikki syyni "laiskuuteen" ovat jollain tasolla tekosyitä, mutta olkoot. Toivon täältä valmistuessani pystyväni kirjoittamaan CV:hen vähintäänkin "kantton - alkeet". Tänä lukuvuonna olen jo oppinut osoittamaan taxin ikkunasta määränpäätäni ja huutamaan "[lito, lito!]" (= tämä (?)) ja pidentämään perus loukkaustani (koska minulle ensimmäisenä opetettiin tämä, tietystikin) kahdella sanalla. Näillä jutuilla ei ehkä ylpeillä työhaastattelussa, mutta jospas jostain repisin edes hitusen lisää vapaa-aikaa ja motivaatiota - mielellään mandariinia varten myös.