Image Slider

Paluu arkeen

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Arki tulee vastaan aina. Tällä kertaa hyvin nopeasti, sillä koulun alku kyllä vetäisi takaisin maan pinnalle ja pakotti jonkinlaisen päivärytmin käyttöönottoon. Liian rankka aikataulu minulla ei kuitenkaan ole. Koulupäivät ehkä loppuvat myöhään, parhaimmillaan kahdeksalta illalla, mutta onneksi aamupäivät meillä ovat aina vapaita ja vain kahdesti viikossa on oikeasti pitkä päivä.

Ensimmäinen viikko tuntui enimmäkseen kavereiden kanssa hengailulta, kun oppitunneilla vain käytiin läpi kurssin sisältöä ja puhuttiin tulevista tehtävistä. Mutta voi kuinka tuo työmäärä jo vaaniikin pään päällä kuin myrskypilvi, joka purkautuu minä hetkenä hyvänsä. Koulumme lyhenteen, IFT:n, sanotaankin vitsikkäästi tulevan lauseesta "I feel tired". Tässä jaksossa tuota lausetta tullaan varmasti kuulemaan useasti. Onneksi ihan vielä ei kuitenkaan tarvitse stressata, joululomaa kun seuraa pian kiinalainen uusi vuosi ja näin kaikki ovat väliviikotkin vielä hieman lomafiiliksissä. Juhlan viettopaikkani muuten selvisi, tulen taas viettämään sitä kaverini Kinin perheen luona Shenzhenissä!


Jetlagista kärsin aivan koulun alkuun asti heräämällä joka yö kolmen aikoihin, minkä jälkeen en saanut unta parhaimmillaan kolmeen tuntiin. Ei kiva. Tottuukohan 5-6 tunnin aikaerovaihdosten tekemiseen koskaan..?

Nykyään en sentään enää heräile jetlagin takia, mutta kämppiksen joka aamuiseen oven pamauttamiseen kylläkin. Kun hän saapui joululomalta, menin erittäin länsimaalaisesti esittäytymään kätellen hahah. Kämppiksen nimi on Sammie (?) ja hän vaikuttaa oven agressiivista sulkemista lukuunottamatta erittäin hyvältä kämppikseltä. Ennen tapaamistamme vitsailin jo kämppikseni olevan varmasti siivooja, sillä vessa ja eteinen ovat täynnä siivoustarvikkeita :D Noh, sata kertaa mieluummin ylisiisti, kuin sotkuinen kämppis (niitä on nähty jo liian monta).


Nyt kun asun taas omillani, pitää tietysti tehdä itse kaikki ruokaostoksista ja kokkaamisesta laskujen maksamiseen ja siivoamiseen. Suurin haasteeni yksin asumisessa on alusta asti ollut ruoan tekeminen. En yksinkertaisesti tykkää siitä yhtään, en ole siinä hyvä, en keksi mitä kokata ja olen koulun jälkeen aina todella väsynyt + minulla ei ole omaa keittiötä, vaan joudun käyttää koko käytävän yhteistä keittiötä, joka kaiken lisäksi sijaitsee mahdollisimman kaukana huoneestani.

Tavoitteeni on siis tälle keväälle ruoka-asioista huolehtiminen. Vaikeutta lisää se, että uudella kampuksellamme ei ole ruokalaa ja ainoa kahvila on toistaiseksi remontissa, joten joudun tehdä myös lounasta kouluun mukaan. Alku on mennyt aika hyvin ja löysin lähiruokakaupasta annoskoossa kokattua riisiä ja valmiita purkkikastikkeita yms, jotka saattavat hyvinkin olla avain onneeni. Mitä vähemmän joudun nähdä vaivaa ruoan laittoon, sitä todennäköisemmin saan sen aikaiseksi. Riisi on täysin uusi raaka-aine kotikeittiössäni, koska Macaussa riisipussit ovat monen kilon kokoisia, enkä siis ole koskaan niitä halunnut ostaa. Hyvin tämä menee.


Parasta Macaussa ovat tietysti ihmiset. Koulukavereiden kanssa hengailemme kaikki päivät ja joskus myös koulun jälkeenkin, muita kavereita nään lähinnä viikonloppuisin. Tänä perjantaina söimme Tapasta City Of Dreamsissa (etsin ravintolaa noin 20 minuuttia ja tämä on juurikin se syy, miksi en KOSKAAN mene kasinoille yksin! Ne ovat vain niin valtavia ja sokkeloisia), josta jatkoimme lasillisille koko kaupungin suosikkipaikkaan, Old Taipa Tavernaan. Noh, se ei ehkä ole koko Macaun lempipaikka, mutta aivan täynnä länkkäreitä aina. Itse en siis lue itseäni mukaan tähän ryhmään (XD), eikä kyllä myöskään porukkamme ainoa toinen "ulkomaalainen", englantilainen Dan. Ilma oli sen verran lämmin (ja baari täynnä), että istuimme koko illan/alkuyön ulkona.

Macauhun paluu on ollut todella saumatonta ja oikeastaan ainut asia, joka ei ole kohdillaan, on vanhentunut bussilippuni. Olen nyt puolitoista viikkoa maksanut kaikki matkat käteisellä ja kolikot alkavat loppua. Ehkä olisi pikkuhiljaa aika hilata itsensä toimistoon uusimaan kortti. Elämä helpottuisi, ja halventuisi, huomattavasti.

Kun katson ikkunastani ulos, nään haalean sumupilven (=saastepilven) takana kuuluisan ja Suomessakin asti uutisoidun Hong Kong-Macau-Zhuhai-sillan. Aurinko paistaa ja illemmalla lähden vielä kampuksella olevalle ilmaiselle kuntosalille. Asiat voisivat olla huonomminkin. Ei "arki" ole huono asia.

Lähdin kotoa, saavuin kotiin

perjantai 11. tammikuuta 2019

Hellurei vaan täältä Aasiasta! Saavuin Macauhun eilen illalla n.18h matkustamisen ja max 4h nukkumisen jälkeen. Vielä on viikonloppu aikaa sopeutua takaisin täkäläiseen elämään ja sitten onkin aika palata jo koulun penkille.

Helsinkiin jätin taakseni varsinaisen winter wonderlandin, jonka olemassaolo ei onneksi myöhästyttänyt tai perunut lentoani, kuten se oli monelle tehnyt. Vaikka olikin haikeaa hyvästellä kaikki kaverit ja perhe, oli aikani aloittaa uusi seikkailu - tai palata jatkamaan vanhaa, miten sen nyt ottaakaan.


9h15min lento meni varsin nopeasti, katsoin Searching ja Hidden Figures -leffat (molemmat hyviä, varsinkin ensin mainittu) ja yritin nukkua. Jossain transsi-tilassa olin aika pitkään, mutta laskeuduttua tuntui siltä kuin ei olisi nukkunut yhtään. Lennolla oli, tietysti, huutava lapsi, joka herätti kaikki tahallisella möykällään keskellä yötä.

Hong Kongin lentokentällä pitää ostaa lippu Macaun lauttaan tuntia ennen lähtöaikaa, jotta henkilökuntaa saa noukittua matkalaukkusi lentokoneesta mukaan. Olen mielestäni aina saapunut paikalle niin, että missaan juuri tuon tunnin etuajan ja joudun odotella seuraavaa lauttaa ainakin kaksi tuntia. Tällä kertaa saavuin lippuluukulle kaksi, KAKSI, minuuttia ennen tuntirajaa. Myyjä huusi "hurry hurry hurry passport hurry!" ja sanoi, ettei voi luvata minun ehtivän lauttaan. Mutta minä ehdin. Kerrankin. Kirous on vihdoin purettu.

Taxin ikkunasta Macaun ohikiitävien valojen katsominen oli todella kummallista. Tunsin kaikki paikat, mutta tuntui, kuin ne olisivat vieraita. Miten minä tälläisessä paikassa olen voinut asua kaksi vuotta? Pikku hiljaa kaupunki on alkanut tuntua kotoisalta taas, osaanhan liikkua ympäriinsä ja esimerkiksi löytää lähiruokakaupasta kaikki oikeast hyllyt ilman harhailua. Ja kuinka ihanaa onkaan kulkea ulkona pelkässä hupparissa, joka sekin pitkien housujen kanssa ovat siinä ja siinä ollakseen liian lämpimiä tähän säähän.


Asuntolassa meillä on uusi henkilökuntatiimi ja näin kellään ei ensinnäkään ollut hajua kuka olen ja toiseksi, he eivät olleet paikalla kesällä, eivätkä siis tienneet sen ajan järjestelyistä. Säilytykseen olin jättänyt kolme matkalaukullista tavaraa, jotka olivat varastossa mahdollisemman perällä, tietysti. Kolmen naisen voimin saimme pitkän säädön jälkeen kaikki tavarat uuteen huoneeseeni, joka on vanhan huoneeni kanssa samassa solussa. Näen jo sielun silmin, kuinka joskus tulen kotiin maisteissa ja yritän avata vanhaa oveani... Vaikka nykyinen huoneeni on aivan vanhan huoneeni vieressä, on näköalani huomattavasti parempi (ks. yllä oleva kuva). Toisen saaren skylanen peitti ennen seinä, mutta nyt sinne on suoranäköyhteys.

Erittäin iloinen hyvästä huoneesta olen, koska minut jätettiin melkein puille paljaille. Meidän pitää ilmottautua asuntolaan uudestaan joka lukukausi ja näin tein tälläkin kertaa, Helsingistä käsin. Vasta lomamatkalla tajusin, etten koskaan ollut saanut luvattua asujalistaa sähköpostilla ja kaverille puhumisen jälkeen kävi ilmi, etten ole listalla ollenkaan. Siinä otsalle kirposi pari hikipisara, lähtöön oli nimittäin alle viikko aikaa. Onneksi asia selvisi, enkä jäänyt kodittomaksi :D


Heräsin aamulla viideltä jetlag-päissäni, mutta onneksi sain noin tunnin kuluttua unenpäästä vielä uudestaan kiinni. Kymmeneltä soi herätys, sillä minulla oli paljon asioita hoidettavana. Kännykässä oli pari minuuttia aiemmin saapunut viesti kaveriltani Kiniltä "awake?". Vastattuani hän soitti ja ilmoitti olevansa sillalla (= lähellä) ja kysyi, haluanko lähteä aamupalalle. Totta kai. 15 minuutissa hoidin itseni lähtökuntoon ja hyppäsin asuntolan edessä odottavaan autoon aivan kuten vanhoina hyvinä aikoina.

Ajoimme Coloaneen perinteistä aamupalaa tarjoavaan kahvilaan, jossa en koskaan ennen ollut käynyt, vaikka se sijaitsikin aivan alueen keskusaukion lähellä. Söin nuudelikeiton fish balls:eillä (perinteistä HK/Macau-akselilla) ja puolikkaan Bo Lo Baau:n, eli ananassämpylän. Sämpylässä ei oikeasti edes ananasta, mutta se on saanut nimensä kyseistä hedelmän kuorta muistuttavasta ulkomuodostaan.

Aamupalalta jatkoimme hankkimaan minulle uuden puhelinliittymän ja hallelujaa Kinin avusta, koska en tiedä miten olisin ikinä homman itse hoitanut! Uusi puhelinnumeroni on kahta viimeistä numeroa lukuunottamatta tismalleen sama kuin vanha numeroni, mikä on aika hauskaa. Sainpa vielä uusittua viisuminikin samana päivänä ja raahattua kaupasta kamalan painavat pussilliset erilaisia pesuaienita, saippuoita, yms.


Täällä ollaan jo kovaa vauhtia valmistautumassa kiinalaiseen uuteen vuoteen. Itse en vielä tiedä, missä sitä tulen viettämään. Kinin perhe ottaa minut jälleen siipensä suojaan, elleivät lähde Sveitsiin. Joko tai :D Juhlaan on kolme viikkoa, joten luultavasti kohta tulee päätösten aika. Katsoin varalta myös, onko halpoja lentoja jonnekin päin Aasiaa. En mielellään ole kahden viikon perhelomaa yksin kotona KAIKKIEN muiden ollessa kiireisiä omissa juhlanvietoissaan ja kauppojen ollessa kiinni osan ajasta.

Lukkarimme on tässä jaksossa vähintäänkin mielenkiintoinen, nimittäin kahdesti viikossa meillä on koulu 19:50 asti. Kyllä. Welcome to Asia. Sentään aamut ovat aina vapaita. Kaikkien luokkalaisten harmiksi, meillä ei ole perjantait vapaita enää. Mutta ainakin se auttaa minua säästämään rahaa, kun en voi lähteä viikonloppulomille. Huomaatteko tekopositiivisen asenteeni? Vielä kun vetäisi jostain syyn sille, miksi on hyvä asia olla koulussa iltakahdeksaan asti...

* 2018 *

maanantai 31. joulukuuta 2018
Kas kas, taas ollaan laittamassa vuotta pulkkaan. Vuosi 2018 oli minulle todella hyvä vuosi, vaikka somessa kaikki tuntuvat pitävän sitä jonain kyynelten ja kriisien vuotena (toisaalta, somessa joka vuosi taitaa olla ihmisille ihmeen negatiivinen..). Minusta tuntuu, että vuosi vuodelta pystyn tekemään enemmän niitä itselle tärkeitä asioita ja muutenkin enemmän ymmärtämään, mitä elämältäni haluan.

Vuonna 2018 koin muutoksia niin parisuhdetilanteessa, kuin kavereiden määrässä (sain niitä siis lisää :D) ja pääsin matkustelemaan varmaan mitään aiempaa vuotta enemmän, mutta olen myös tehnyt tutkimusmatkoja omiin mietteisiini. Seuraavaan vuoteen herää vielä onnellisempi, tietoisempi ja seikkailunhaluisempi minä.

Tässä perinteinen vuosikatsaukseni:


Tammikuu
Vuoden toisena päivänä hyvästelin Macaussa ja Hong Kongissa vierailleen perheeni ja suuntasin itse kohti Vietnamia ja Hoi Ania. Matka oli toinen soolomatkani ja kasvatti varmuutta ja halua kyseiseen "harrastukseen". Hoi An oli ihana kohde ja siellä sai ladattua akkuja seuraavaa lukukautta varten. Macauhun palattuani tutustuin aivan sattumalta baarissa kahteen tyttöön, joiden kanssa meillä synkkasi erittäin hyvin. Nykyään olemme todella läheisiä ja olen heidän kauttaan tutustunut vielä enempiin ihmisiin Macaussa. Porukassa kaikki ovat juuriltaan ulkomaalaisia, mutta suurin osa on elänyt koko elämänsä Macaussa.

Helmikuu
Pääsin Macaun (erityisesti huoneessani olevaa) kylmää säätä pakoon kun kaverini kutsui minut mukaansa Kiinaan perheelleen viettämään kiinalaista uutta vuotta. Vietimme noin kaksi viikkoa Shenzhenissä ja perheen "kotikylässä" Huidongissa. Kokemus oli mahtava ja minut otettiin avosylin mukaan perheeseen, joka nyt sitten ilmeisesti on se Kiinan perheeni :D Koska tämä oli toinen kertani viettämästä kyseistä juhlaa Kiinassa, pystyin tutkailemaan sitä syvemminkin. Silmään pisti kaiken ilon keskeltä myös uuteen vuoteen liittyviä huonoja asioita.

Maaliskuu
Maaliskuussa ei tapahtunut ihmeempiä. Säät alkoivat lämmettä ja sain raahattua itseni pariin otteeseen lenkillekin. Kavereiden kanssa käytiin Zhuhaissa syömässä erittäin tulista hot potia ja ottamassa kuvia. Tämä on aasialaisille hyvin normaalia touhua, kaikki ovat vannoutuneita foodieita ja oman elämänsä supermalleja. Tämä elämänasenne on loistava, miksi ottaa kaikkea niin vakavasti ja murehtia siitä, mitä muut ajattelevat sinusta?

Huhtikuu
Eräässä asuntolan infotilaisuudessa tapasin koulun suomalaiset vaihto-oppilaat (jep, meille pääsee vaihtoon Suomesta ja joka jakso tulee haagahelialaisia opiskelijoita :D) ja hetken rupattelun jälkeen meille selvisi, että olemme kaikki suunnitelleet pääsiäislomalle matkaa Malesiaan Langkawille! Pistimme siis hynttyyt yhteen ja majoituimme samaan hostelliin. Itse jatkoin matkaa vielä kahdeksi päiväksi Kuala Lumpuriin. Vuotta aiemmin tein ensimmäisen soolomatkani pieneen Pattayaan ja nyt olin miljoonakaupungin vilskeessä. Fiilis oli mahtava. Loppukuusta ehdin vielä viikonloppumatkalle Taipeihin. Soolomatka tämäkin, vaikka kaverini samaan aikaan Taipeissa myös kävi :D


Toukokuu
Koulukiireet ja stressi työharjoittelusta alkoivat kasvaa. Päivät Macaussa vähenivät ja Suomeen lähtö lähestyi hirveää vauhtia. Se herätti paljon ajatuksia. Nyt kun luen kirjoitustani, on hassua ajatella, että puoli vuotta Suomessa on nyt ohi. Jännitin siellä asumista paljon ja osittain syystäkin, olinhan jo asunut "ulkomailla" vuosia. Pahimmalta tuntui jättää kaverit, uudet ja vanhemmat, mutta toisaalta Suomessa odotin Suomen kavereiden ja perheen näkemistä. Ja sitä kun ei enää tarvinnut huolehtia KAIKESTA itse.

Kesäkuu
Minulla oli lomaa noin viikko ennen kuin työharjoittelu miesten merkkivaateliikkeessä ja sen nettikaupassa alkoi. Alku Suomessa meni hieman sumussa. Kaikki oli niin erilaista, mutta toisaalta tuli jostain selkärangasta. Oli outoa puhua suomea 24/7 ja kestikin hetki saada kieli värikkääksi ja lopettaa sanojen hakeminen. Macauhun paluu tuntui olevan niiiiiin kaukana, ettei sitä edes voinut ajatella. Ikävä oli välillä kova. Pelkäsin, että jään kaikesta paitsi ja minun olemassaoloni unohdetaan.

Heinäkuu
Päivät kuluivat töissä ja helteestä nauttimisessa. Välillä oli vaikeampaa, välillä helpompaa. (Väliaikaisen) paluumuuttajan mietteitä kirjoittelin myös blogiin, joka tuntui olevan mielessä vähemmän ja vähemmän. Tai, ei nyt oikeastaan, mutta en löytänyt inspiraatiota kirjoittaa mistään. Suomessa elämäni tuntui olevan niin normaalia, että miksi kukaan haluaisi siitä lukea.

Elokuu
Kesän piristyksenä oli yhden yön matka Tallinnaan. Olen aina pitänyt Virosta todella paljon, mutta Aasiassa asuessa ei siellä tule käytyä kovin usein. Sää oli loistava ja olisin mielelläni jäänyt matkalle pidemmäksikin aikaa. Työt kuitenkin kutsuivat. Loppukuusta tein vihdoin asian, jota olin miettinyt jo parisen vuotta ja johon kaverini olivat minua yllyttäneet: leikkasin 30cm hiuksistani pois (ja olen siis ollut pitkähiuksinen aivan koko elämäni). Eikös hiusten leikkuu yleensä ole merkki jostain sisäisestä kriisistä? Ehkä minulla pieni sellainen olikin. Uusi kampaus piristi ja kehut tekivät vielä itsevarmemmaksi. Nyt vannon, etten koskaan enää palaa aiempaan pituuteen. Lyhyet hiukset ovat niin paljon helpommat kaikin puolin!


Syyskuu
Tyoharjoittelun puolivälivälin kunniaksi (okei, olisin mennyt muutenkin :D) lähdin kaverin luokse Amsterdamiin kolmeksi yöksi. Heli oli au pairina Shenzhenissä, minkä takia tutustuimme ja tapasimme Macaussa kahdesti. Töiden päätyttyä Heli lähti opiskelemaan Dameihin. Matka oli aivan mahtava ja jälleen kerran, olisin jäänyt niille teilleni mieluusti. Ennen Aasiaan jäämistä suunnittelin meneväni opiskelemaan Alankomaihin itsekin. Oli hassua kulkea katuja ja ajatella, että olisin voinut asua siellä, ellen olisi niin palavasti rakastunut Aasiaan ja erityisesti Macauhun.

Lokakuu
Vietin Suomessa syksyä ensikerran sitten vuoden 2014, mikä on aika hullua. Päivät lyhenivät silminnähden ja pian kotiin saapuminen valoisalla vaihtui siihen, että pimeää oli työpäivän viimeiset tunnit. Sentään ruska oli kaunis ja kuulemma se oli erityisen kaunis tänä vuonna.

Marraskuu
Marraskuussa ilmat alkoivat tosissaan viiletä ja monina päivinä töissä minulla oli 2-3 villapaitaa päällekkäin. Niukka talvivaatevarastoni aiheutti sen, että jouduin käyttää samoja vaatteita jatkuvalla syötöllä. Mieluummin lämmin kuin muodikas, eikö? :D Yllättäen Macauhun paluu alkoi lähestyä kovaa vauhtia ja vaikka sinne tietysti kaipaakin, on Suomesta myös kurja lähteä. Siihen fiilikseen auttaa kummasti helmikuun pakkasten muistelu. Ei kiitos.

Joulukuu
Työharjoittelu loppui 10. päivä, jonka jälkeen olin lomalla noin viikon ennen kuin perheeni pakkasi kamat ja lähti joulumatkalle Lissaboniin ja Kap Verdelle. Täältä Afrikasta tätä postausta kirjoittelenkin. Uusi vuosi vaihtuu Suomeen paluun aikana, ehkä ilmassa, ehkä Lissabonin kentällä, jossa on välilasku. Suomessa aikaa on 8 päivää ja sitten palaan Aasiaan. Ihmeen nopeasti puolivuotinen kuluu.

Viime UV katsomassa perheen kanssa ilotulitteita Macaussa Nam Van -järvellä.

Kuten jo sanottu, minulla oli hyvä vuosi. Vanhoja vuosikatsauksiani lukiessa huomaan, että minulla ilmeisesti on joka viime vuosi ollut varsin hyvä vuosi. Toivottavasti tämä trendi myös jatkuu. Uskon, että onnellisuus on lähtöisin ihmisestä itsestään ja olenkin halunnut karsia elämästäni negatiivisuutta ja keskittyä positiivisuuten. Minusta on pikkuhiljaa tulossa sellainen hihhuli, joille naureskelin teininä :D

Ensi vuonna luvassa on koulua, toivottavasti pidempi reissu kesällä, lisää naurua ja unohtumattomia ihmisiä ja hetkiä. Pikkuhiljaa pitää myös alkaa suunnitella jatkoa valmistumisen lähestyessä... Mutta turha mistään on vielä stressata. Happy go lucky, eh? Macaussa asiat alkavat selvitä hieman toivottavasti.

Hyvää uutta vuotta kaikille, toivottavasti myös teillä on ollut mahtava vuosi. 2019 olkoon vielä parempi!

Puolitoista päivää Lissabonissa

maanantai 24. joulukuuta 2018

Saavuimme Lissaboniin sateisena tiistaina. Päivä ei ollut alkanut kovin hyvin, sillä Helsinki-Vantaalla selvisi, että TAP Portugalin lentojen varaukseemme ei sisältynyt matkalaukkuja - kellekään neljästä perheenjäsenestä. Maksutiskille jonottaminen kesti ikuisuuden ja kun vihdoin pääsimme henkilökunnan juttusille (samaan aikaan kun lennon boarding alkoi..!), ei ollut kiva maksaa lisämaksuja x4. Meille sentään vakuutettiin maksun kattavan matkalaukut stopoverin yli lopulliselle matkakohteellemme Kap Verdelle. Spoiler alert, näin ei ollut ja jouduimme maksamaan uudestaan aivan jäätävän summan lähtiessämme jatkamaan eteenpäin Lissabonista.

Koska viivyimme Lissabonissa vain kaksi yötä (ja toinen yö jäi hyvin lyhyeksi aikaisen aamulennon takia), ei meillä ollut yhtään aikaa hukattavana. Yövyimme Baixassa My Story Hotel:ssa, mutta meidän huoneemme (4-hengen huoneisto) oli n. 5 minuutin kävelymatkan päässä tavallisessa kerrostalossa, jonne puikahdettiin vilkkaalta kävelykadulta lukottoman lasioven kautta. Asunto oli neljännessä kerroksessa ja sinne piti kiivetä erittäin jyrkät portaat. Tämä oli helpommin sanottu kuin tehty matkalaukkujen kanssa, mutta ihme kyllä, pääsimme perille.


Lähdimme heti liikkeelle, jotta ehtisimme nähdä kaupunkia mahdollisimman paljon. Kävelimme lähellä sijaitsevalle Praça do Comércio:lle, jolta emme hämmentyneen edestakaisin kävelynkään jälkeen löytäneet oikeaa raitiovaunua seuraavaan kohteeseemme, Belémiin. Päädyimme lopulta hyväksymään kohtalomme ja menemään sinne tylsällä bussilla. Matka kesti puolisen tuntia.

Belém on erityisen tunnettu kahdesta asiasta: Torrre de Belémistä ja Pastéis de Belémeistä, eli Pastel de natan alkuperäisversiosta (?). Itse olin erityisen kiinnostunut juuri tuosta jälkimmäisestä, sillä Macaussa on leivoksesta oma versionsa Egg Tart ja pitihän toki testata, kumpi maistuu paremmalta.


Pastéis de Belém -kahvila vaikuttaa ensisilmäykseltä todella pieneltä, mutta käytävien varrelta löytyy pöytiä 400:lle asiakkaalle. Itse päädyimme aika perälle. Pääsimme pöytään parin minuutin odottelun jälkeen, vaikka paikka olikin aika täynnä. Leivoksetkin saapuivat eteen hyvin nopeasti.

Pastéis de Belémien päälle siroteltiin kanelia ja tomusokeria, mikä minusta oli yllättävää. Heti kun olin lisännyt instagram storyyn kuvan kahvilasta, tuli macaulaiselta kaveriltani (, joka itse kävi Lissabonissa viime jouluna) viesti: "eikös Macaun versio olekin parempi?". Ja pitäähän minun itsekin ns. macaulaisena sanoa, että kyllä :D Mutta olivat Pastéis de Belémitkin hyviä. Jos olisin maistanut niitä ensin, ehkä vastaukseni olisi eri.


Ajoimme takaisin hotellille samalla bussilla. Olimme varanneet pöydän Fado-ravintolasta, Casa de Fado:sta, joten nopean laittautumisen jälkeen lähdimme illalliselle. Ravintolasta minulla ei ikävä kyllä ole yhtään kuvaa, koska musiikkiesityksiä ei saanut kuvata. Vaikka paikka olikin aika kallis (ruokien hinnoilla maksettiin myös esiintyjille), oli se upea, sellainen once in a lifetime, kokemus. Istuimme pöydässä, joka oli kirjaimellisesti muusikoiden vieressä. He esiintyivät 15 minuuttia kerrallaan, jonka jälkeen oli samanmittainen tauko ja sitten oli uuden esiintyjän vuoro.

Jouluinen Lissabon

Aamulla aurinko paistoi ja pöydässä odottivat Pasteis de Natat (eivät ne sinne tietenkään vahingossa olleet joutuneet, vaan vanhempani kävivät leipomossa ennen kuin heräsin siskoni kanssa :D). He olivat myös käyneet ostamassa meille kaikille Viva Viagem -kortit, joilla pystyy matkustaa vuorokauden vapaasti ympäri kaupunkia.

Hyppäsimme ratikan kyytiin ja ajoimme yhdelle Lissabonin seitsemästä vuoresta. Ensimmäinen kohde oli Alfaman kaupunginosa ja Miradouro de Santa Luzia:n näköalapaikka. Lähellä on myös toinen yleinen maisemankatselutasanne, mutta löysimme Parque Infantil e de Lazer do Recolhimento -leikkikentältä näkökulman, jota ei ehkä ihan jokainen ole löytänyt (alla olevan kuvasarjan alin kuva). Maisemien katselun ja alueella käppäilyn jälkeen jatkoimme raitiovaunulla toiselle vuorelle.


Lisää kävelyä ja lisää värikkäitä taloja. Lissabon on todella kaunis kaupunki ja aina piti kääntää päätä talon kulmissa nähdäkseen kaikki kadut kokonaisuuksissaan. Bairro Alto -kaupunginosassa sijaitseva Rua da Bica de Duarte Belo on tunnettu sillä kulkevasta funicularista, jonka luona saa upeita kuvia. Itse en tiennyt vaunun olevan oikeasti käytöstä ja otin kuvia sen edessäki ilman huolen häivää. Se siis oikeasti kuljettaa ihmisiä ylös ja alas ja voit jäädä alle.


Iltapäivällä liityimme jonon jatkeeksi alla olevan kuvan Elevador Santa Justalla. Jono liikkui kamalan hitaasti ja kun vihdoin oli meidän vuoromme päästä ylös, selvisi syy: hissiin päästettiin sisään vain kourallinen ihmisiä. Matka itsessään kesti varmaan alle minuutin. Viva Viagem -kortilla pystyi maksaa matkan myös täällä.

Santa Justa -hissillä pääsee jälleen yhdelle vuorelle ja sieltä myös näki Lissabonin kattojen yli. Jos ei siis ole vielä selvinnyt, Lissabon on korkeuserojen kaupunki. Esimerkiksi Fado-ravintolaan emme olisi mitenkään löytäneet ilman google mapsin apua, vaikka oikean suunnan tiesimmekin. Kaikkialla on mäkiä, portaita, nousuja, funiculareita ja hissejä. Ei ihan se helpoin kaupunki suunnistaa, mutta ainakin saa turreilun sivussa hieman treeniä.


Päätimme päivän laskeutumalla alas funicularilla (toisella kuin sillä, jonka kiskoilla kuvailin muina naisina) ja kävelemällä hotellille lepäämään hetkeksi ennen iltaruokaa. Herätys olisi ennen aamu kuutta, joten nukkumaan piti päästä ajoissa.

Portugali on ensimmäinen maa, jossa ikinä vierailin. Kai se teki minuun vaikutuksen jo puolivuotisena, sillä päädyin asumaan Macauhun, joka on Portugalin entinen alusmaa. En ole palannut emämaahan ennen tätä matkaa, joten ympyrä vihdoin sulkeutui - vaikka en Lissabonissa silloin vauvana kyllä käynytkään. Lissabonista tulee minulle hyvin paljon mieleen Macau, vaikka se kaupunkina onkin hyvin erilainen.

Lissabonista matkamme jatkui Praiaan, Kap Verden pääkaupunkiin. Kap Verde on myös Portugalin entinen alusmaa, joten tässä tulee kuukaudessa oltua kolmessa Portugalin vaikutuksen saaneessa paikassa. Huomenna on jouluaatto ja se näkyy Praian katukuvassa puistojen joulukoristeissa ja tonttulakki päässä kävelevissä ihmisissä. Muuten ei sitten hirveän jouluista olekaan :D Siellä Suomessa ilmeisesti on vihdoin ihan oikea valkoinen joulu. Noh, on täällä helteessäkin ihan mukavaa.