Image Slider

Limbossa

maanantai 31. elokuuta 2020

Asuntolakaverit palasivat kouluun viikko sitten, minä jäin kotiin. Ja miten niin huomenna on syyskuu? On melkein pelottavaa ajatella, kuinka tämä vuosi on kadonnut silmien edessä. Tuntuu kuin olisin skipannut koko kevään. Sellaisen efektin neljän kuukauden "karanteeni" varmaan aiheuttaakin. Miksi muistaa aikaa, jolloin melkein jokainen päivä on täysin samanlainen? 


Kesä on ollut kiva ja enimmäkseen aurinkoinen (lukuunottamatta yhtä aivan hirveää taifuunia, joka paikkui ikkunoissa ja vislasi seitsemän tunnin ajan ja lopulta loi naapurin rikkoutuneen ikkunan ja käytävän auki revähteneiden ulko-ovien avulla niin kovan läpivedon, ettei ovea melkein saanut kiinni, vaikka sitä työnsi kaikilla voimillaan), mutta tiedostin koko ajan syksyn tulevan olemaan vaikea. Ennen pelkäsin valmistujaisseromonian myöhästyvän entisestään, nyt pelkään sen tapahtuvan lokakuussa. Sitten kun se on ohi, minulla ei ole enää mitään punaista lankaa, joka johtaa eteenpäin.


Valmistujaisten jälkeen minulla ei enää ole syytä jäädä Macauhun. Tai muuta syytä kuin se, etten halua lähteä (ja mahdollisesti se, ettei lentoja löydy, mikä olisi tavallaan todella hyvä asia, mutta myös tuhoaisi rahatilannettani vielä enemmän). Vaikeinta lähdöstä tekee se, että kaikki ystäväni jäävät tänne ja elämä Macaussa jatkuu ilman minuakin. Tämä kaupunki on kotini ja tuntuu kuin minut revittäisiin juurineen kaikkineen pois. Neljän vuoden aikana luodut suhteet, lempipaikat, lempiruoat, rutiinit, tuhansia kertoja kävellyt kadut, tutut bussit, tuttu ilmasto, tutut tuoksut, tutut äänet. Kaikki ne jäävät jälkeeni.


Macausta on vaikea löytää ulkomaalaisena töitä normaalistikin, eikä korona arvaten ole auttanut tilanteeseen yhtään. Ja vaikka auttaisikin, olisi minun silti lähdettävä jossain vaiheessa. Ensi syksynä on suunnitelmana aloittaa masters-tutkinnot, mutta mitä ja missä, ovat hyviä kysymyksiä ja aiheuttaneet päänvaivaa jo ainakin vuoden ajan.



Olen kolunnut läpi kaikki mahdolliset pääaineet ja maat. Ainakin tiedän nyt aika hyvin Aasian ja Euroopan business-suuntaisten tutkintojen tarjonnan hah. Macaussa ei ole minulle tutkintoa (ainoaan tarvitsee 2v. työkokemusta, jota minulla ei ole), joten lähtö on välttämätön. Täydellinen tilanne olisi, jos voisin muuttaa Hong Kongiin opiskelemaan. Kaupunki on tuttu, Macaun vieressä, siellä on hyviä kouluja ja opiskeluissa olisi Kiina-näkökulmaa. Mutta kun tutkinnot maksavat 30 000€/vuosi ulkomaalaisille ja tähän tietysti päälle vielä kaupungin kalliit vuokrat.


Tutkinnon valitseminen tuntuu jotenkin todella lopulliselta. Ei mastersia kannata tehdä paikassa, jossa ei haluaisi asua valmistumisen jälkeen. Mitä jos valitsee "väärän" pääaineen, joka ei avaakaan ovia omiin unelmatöihin? Mitä jos teen tutkinnon alalta, josta en saa töitä? Mitä jos jään hirveään velkakierteeseen jos tutkinto ei ole halvimmasta päästä? Mitä jos teen tutkinnon koulussa, joka ei ole tarpeaksi arvostettu, eikä kukaan halua palkata minua? Mitä jos Aasiassa opiskelu näyttää huonolta CV:ssä? Mitä jos Euroopassa opiskelu pilaa mahdollisuuteni työllistyä Aasiassa? Mitä jos menen paikkaan, jossa en tapaa "unelmieni miestä" ja kun valmistun 27-vuotiaana, jään vanhaksi piiaksi ja jos en löydä kumppania ASAP, jään lapsettomaksikin kun biologinen kello tikittää viimeiset tikityksensä? Kaikki nämä kysymykset ja monet muut pyörivät päässäni, enkä tiedä mitä tehdä.


Minua on aina kiinnostanut markkinointi ja brändäys, mutta olen alkanut pelätä, että ne ovat liian tavallisia tutkintoja. Monet opiskelevat markkinointia ja se on ns. helppo tutkinto, joka ei kuitenkaan takaa, että oikeasti olisi hyvä alan töissä. Markkinointi muuttuu koko ajan ja koulussa opetetut taidot ovat usein vanhentuneita hetkessä. Markkinoinnissa on paljon kiinni omasta luovuudesta ja ideoinnista, enkä tiedä, kuinka paljon koulu auttaisi tähän. Mutta se on kiinnostava ala ja ainakin vähemmän yleistävä kuin business administration tai management.


Jotka molemmat kiinnostavat myös. Mutta eivät sellaisinaan. Olen surkea matikassa ja accountingissa (olin hyvä lukiossa, Aasiassa opiskelu olikin sitten toinen juttu), eikä minua kiinnosta puhdas johtaminen. Olen kiinnostunut kulttuurien välisestä kommunikoinnista (intercultural communication) ja monikulttuurisista ryhmistä. Vaikeus tulee taas siitä, että olen panostanut Kiinasta ja kiinan oppimiseen jo viisi vuotta ja tietystikin haluaisin keskittyä Kiinaan tai vähintäänkin Kauko-Itään. Tällaisia tutkintoja ei sitten oikein löydykkään - paitsi kalliista yksityiskouluista pari (hinnan lisäksi ongelma, että Kela maksaa opintotukea vain julkisiin kouluihin). 



Miksi, oi miksi ei täydellinen tutkinto täydellisessä paikassa täydelliseen hintaan voi pudota syliini? Löysin vihdoin yhden kohtuuhintaisen, hyvässä koulussa tehtävän tutkinnon, joka keskittyy kulttuurien väliseen kommunikointiin, businekseen ja Kiinaan, mutta sitten pohdin, jäisinkö kaipaamaan lisää markkinointia ja näyttäisikö tutkinto huonolta CV:ssä, kun se on masters in communication eikä masters in business? Ja ai niin, koulu sijaitsee Kiinassa, jonne vannoin, etten koskaan muuttaisi takaisin. Eikä vain Kiinassa, mutta pikkukaupungissa 125km Shanghaista.


Sitten vaihtoehtona on tietysti myös Eurooppa. Mutta... Tuntuisi vaan jotenkin masentavalta palata Eurooppaan. Aasiassa olen nähnyt kullan ja kimalluksen ja sitten vain... Sulkisin silmäni siltä ja palaisin Eurooppaan. Pelkäisin, että en koskaan pääsisi takaisin Aasiaan ja koko loppuikäni kaipaisin sitä taikaa, jonka siellä koin. On Euroopassa tietysti hyvät puolensa, kuten läheisyys Suomeen, jopa ilmaiset tutkinnot ja viisumivapaus, mutta... Aasiassa koen olevani elossa. Ja Macausta lähteminen olisi edes hieman helpompaa, jos pysyisin samoilla suunnilla ja voisin käydä siellä lomalla.


Näihin pohdintoihin jään miljoonannen kerran. Joskus en edes saa nukuttua, kun vaan pyörittelen päässäni elämääni ja kuinka leijun ei-missään yrittäen löytää jotain suuntaa. Tiedän että näin ei ole, mutta ihan oikeasti tuntuu, että kaikilla muilla olisi joku suunta ja idea olemisessaan. Unelmani oli aina muuttaa ulkomaille ja Aasiaan ja sen toteutettuani, en enää tiedä mitä tehdä. Minä vain olen. Jos sitäkään.

Onko korona muuttanut suhdettani matkailuun ja miksi kaikilla on niin kiire ulkomaille?

maanantai 20. heinäkuuta 2020

Tämän kevään ja kesän yksiä puhutuimpia aiheita koronan takia on ollut matkailu, tai tarkemmin sanottuna sen puute, ja kuinka korona tulee vaikuttamaan matkailualan tulevaisuuteen. Somessa näkyy kahta hyvin eriävää mielipidettä. Toiset aikovat matkustaa tulevaisuudessa entistä enemmän, sillä korona osoitti, kuinka kaikki voi hyvin nopeasti muuttua ja näin omat bucket list -kohteet saattaisivat jäädä ihan kokonaan näkemättä. Toiset taas sanovat koronan avanneen heidän silmänsä omaan liikamatkailuun ja haluavat tulevaisuudessa matkustaa tietoisemmin ja enemmän omilla lähiseuduilla. Paljon keskustelua käydään myös siitä, milloin on OK matkustaa. Osa on jo kesälomalla Etelä-Euroopassa, osa aikoo odottaa vähintäänkin 2021 vuoteen asti ennen kuin hyppää lentokoneeseen. Tässä postauksessa pohdin omia ajatuksiani koronasta ja matkustamisesta.

Minun tilanteeni eroaa tavallisesta suomalaisesta hyvin paljon. Ensinnäkin, en ole mikä tahansa suomalainen, vaan Macaussa asti asuva ulkosuomalainen, joka toistaiseksi pysyy täällä lokakuuhun asti. Ja täällä tosiaan pysyn, sillä Aasiassa on kaikki rajat kiinni. Niin siis, toisin kuin Euroopassa, täällä matkustaminen ei ole edes puheenaiheena, sitä kun ei kukaan voi tehdä toistaiseksi. Ehkä tästä syystä minun onkin vaikea ymmärtää suomalaisia, jotka ovat olleet toinen jalka lentokentällä koko kevään. Mihin kaikilla on kiire? Monien puheista paistaa läpi uskomus siitä, että heillä on oikeus matkustaa. Että he ovat jo olleet Suomessa niin pitkään, että nyt on IHAN PAKKO päästä ulkomaille vihdoin.


Erityisen vaikea minun on ymmärtää suomalaisten (ei tietysti yleistäen, mutta verrattuna macaulaisiin ja aasialaisiin yleensä) asennetta siitä, että he saavat mennä minne haluavat ajattelematta yhtään, että suomalainen, kyllä, hyvinvointivaltiosta tuleva suomalainen, voi tartuttaa muita. Ei ole kyse siitä, onko kohde sinulle turvallinen, vaan siitä, oletko SINÄ turvallinen kohteelle. Suomessa ei edes käytetä maskeja tai harjoiteta turvavälejä kunnolla, joten ei kukaan voi olla 100%, ettei kanna koronaa. Onko oma rantaloma tärkeämpi kuin paikallisten terveys? Pelottaa myös, tuleeko Eurooppaan ja Suomeen toinen aalto koronaa matkailun seurauksena. Monissa Aasian maissa on tullut toinen tai jopa kolmas aalto ilman turismia.

Tietysti ymmärrän vasta-argumentin siitä, että moni paikka on avannut rajansa ja poistanut karanteenit yms ja haluaa turisteja elvyyttämään taloutta. Tähän ei ole mitään mustavalkoista vastausta. Ymmärrän myös, että moni suomalainen kokee tilanteen olevan hyvin hallussa Suomessa ja näin matkustamisen olevan OK. Meillä Macaussa on ollut yksi korona-tapaus kolmeen kuukauteen ja sekin imported ja napattiin heti rajalla henkilön saapuessa Macauhun. Tapauksia yhteensä on ollut 46 ja kuolemia nolla. Ja täällä kaikki saapuvat (vain paikallisen ID:n omistavat) joutuvat 14 päivän valvottuun karanteeniin hotellissa, Suomessa taas hieman toivotaan, että ulkomailta tullut pysyisi kotona kaksi viikkoa. Suomen hyvä tilanne on siis hieman suhteellinen, mutta tämä on ihan toinen aihe, enkä paneudu siihen enempää.. :D


Itse olen myös monen muun lailla kroonisesti matkakuumeinen ja varsinkin viime vuosina hyvin paljon matkustanut. Matkailu ei pelkästään itsessään ole minulle tärkeä asia, vaan tykkään myös kirjoittaa siitä tänne blogiin ja valokuvata uusia kohteita. Elämäni pyörii siis hyvin paljon matkustamisen ympärillä. Ehdin juuri koronan alla käydä Kambodzassa (tai no alla ja alla, paluulennot peruttiin koronan takia ja jäin melkein jumiin Kamboihin) tammikuun lopussa / helmikuun alussa. Olin myös joulukuussa Taiwanissa ja Suomessa, joten kaikista kriittisimmässä tilassa matkakuumeeni ei ole ollut. Monelta peruuntui vuoden ainoa ulkomaanmatka, mikä tietysti harmittaisi itseänikin kovasti.

Minulla oli paljon matkasuunnitelmia keväälle. On viimeinen semesterini Macaussa ja siksi halusin matkustaa uusiin kohteisiin, erityisesti Kiinassa. Ehdinkin ostaa 76€ maksavan multiple entry -viisumin, jota pystyin käyttää vain kerran ja silloinkin lähivisiittiin kaverin perheen luo. Suunnitelmana oli käydä myös Hong Kongissa pari kertaa ja Seoulissa, ehkä myös vaikka Singaporessa, jos rahaa olisi. Sitten tuli korona ja olenkin viettänyt koko kevään alueella, jonka ajaisi päästä päähän alle tunnissa.


Tämä kokoero onkin yksi syy, miksi minulta ei erityisesti heru empatiaa Suomesta ulos kaipaaville. Suomi on suuri maa, jossa on vaikka mitä tehtävää. Olenkin ollut kateellinen katsellessani monien matkoja Suomessa. Ihania luontokohteita, uskomattoman värisiä auringonlaskuja ja paikkoja, joissa ei ilman koronaa olisi varmaan käynyt. Itse olen jo pitkään halunnut käydä Lapissa ja Norjan puolella vuorilla. Täällä Macaussa ei oikeasti ole hirveästi mitään tehtävää. Samat nähtävyydet, sama ranta, samat parit hiking-polut ja samat ostarit. Ei täältä pääse viikonlopuksi maalle tai käymään jossain kesäisessä kaupungissa. On vain Macau. Vaikka tätä kaupunkia rakastankin ja täällä on koronalta täysin turvassa, alkavat päivät muistuttaa toisiaan. Ja silti, ei kukaan täällä oikeasti valita siitä, ettei pääse matkustamaan.

Mutta palataan vielä siihen oleelliseen kysymykseen: onko korona muuttanut suhdettani matkailuun? Sanoisin, että ei suuremmin. Kaipaan yllättävän vähän matkailua, enkä koe kesän olevan pilalla ilman ulkomaan reissua (vaikkakin Suomeen olisi kyllä ollut kiva päästä), mikä on ollut yllättävää minulle. Yleensä olen niin levoton ja seikkailuja kaipaava, että matkustan useita kertoja vuodessa. Tällä hetkellä olen kuitenkin aika sujut ajatuksen kanssa, että en mene minnekään paitsi Suomeen ennen vuoden vaihdetta. Olisin siis käynyt ulkomailla vain kerran vuoden aikana.


Toisaalta taas korona korosti minulle, että pitää oikeasti tehdä mitä haluaa. Minulla on monia matkaunelmia, enkä halua jonain päivänä tajuta olevan liian myöhäistä käydä niissä. Päällimmäisenä houkuttelee koko elämäni unelma Japani (kuinka en saanut aikaiseksi käydä siellä opintojeni aikana, vaikka se lähellä sijaitseekin, on suuri kysymys), Laos, Sri Lanka ja interrail Euroopassa. Tietysti bucket listiäni koristaa myös vaikka mitkä kohteet Madagascarista Jamaicaan, Tahitiin ja Uuteen-Seelantiin, mutta jostain on aloitettava. Ja ei minulla koronan keskellä valmistuneena (lue: ei töitä saatavilla ties miten pitkään aikaan) ole varaa lähteä hirveän eksoottisiin paikkoihin.

Suunnitelmissani ei ole vähentää matkailua, sitten kun joskus tulevaisuudessa sitä jatkan. Aivan eri asia sitten on, kuinka korona pitkällä aikavälillä tulee vaikuttamaan matkailuun. Tuleeko lennoista kalliimpia? Pitääkö kaikilla matkustajilla olla korona-rokote sitten kuin sellainen on valmistunut? Pitävätkö jotkut maat rajansa tiukemmin kiinni tulevaisuudessa? Näihin saamme tuskin vastauksia vielä pitkään aikaan. Minulle kuitenkaan matkustaminen ei ole pääprioriteettina juuri nyt. Ajatus turistina olemisesta tuntuu hyvin kaukaiselta ja jopa vastuuttomalta. Mutta kuten sanottu, tämä ei ole yksiselitteinen ongelma. Moni saa elantonsa turismista ja jos turistit eivät tule, on moni paikka ongelmissa. Minulla ei ole oikeaa vastausta tähän. Mutta henkilökohtaisesti matkakuumeeni on aisoissa, enkä aio tehdä vapaa-ajan matkoja vielä.

Onko sinun suhteesi matkustamiseen muuttunut koronan myötä? Entä mikä on oma mielipiteesi siitä, milloin on OK alkaa taas matkustaa? Kiinnostavaa kuulla muiden mielipiteitä :)

Kaikki ovet auki, mutta rajat kiinni

keskiviikko 24. kesäkuuta 2020

Valmistuin kandin tutkinnosta toukokuun lopussa. Tai noh, valmistujaiset on siirretty lokakuuhun sattuneista syistä, mutta kaikki kurssit ja kokeet on tehty ja olen 99.99% varma, että pääsin kaikesta läpi. Mikään muu sitten ei olekaan yhtään varmaa. Aina kun olen viimeisen vuoden aikana stressaillut valmistumisesta ja siitä seuraavasta epävarmuudesta ja suurten päätösten tekemisestä, on joku yrittänyt piristää sanomalla jotain sen suuntaista kuin "mutta ajattele kuinka ihanaa, sulla on ihan kaikki ovat avoinna." Ehkä näin, mutta kevään aikana ovet ovat sulkeutuneet nenän edestä yksi kerrallaan maiden sulkiessa rajoja ja peruessa lentoja. Kohtalon ivaa olla jumissa paikassa, josta ei halunnut lähteä.

Korona on hallinnut elämääni jo viiden kuukauden ajan, eikä loppua näy. Macaussa ei ole ollut uusia tapauksia yli 70 päivään ja elämä on maskien käyttöä, kuumeen mittauksia ja päivittäisiä health declarationeita lukuun ottamatta normaalia - ellei viisumisi lähene loppuaan. Opiskelijaviisumini loppuu runollisesti syntymäpäivänäni 31.7. ja sitä ennen pitäisi keksiä jotain. Tilannehan on siis, etten voi lähteä Macausta riskeeraamatta omien valmistujaisten missaamista. Olen siis samanaikaisesti jumissa täällä ja kohta ulosheitettävänä. Normaalisti suomalainen voi olla Macaussa 90 päivää ilman viisumia, mutta kuinka saada tuo aika aktivoitua kun ei voi mennä minnekkään, eikä tulla takaisin?


Kouluni on auttanut minua parhaansa mukaan ja soitellut immigrationiin ja seuraavaksi yritänkin hakea jatkoa opiskelijaviisumilleni. Odottelen koululta todistusta valmistujaisten ajankohdasta, jotta voin pistää hakemuksen menemään. Sitten vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin, että minulle ollaan suopeita. Olen myös yrittänyt etsiä töitä, mutta tämä on maailman huonoin aika valmistua. Paikallinen tuttu on lähettänyt jo yli 20 CV:tä, eikä saanut yhtäkään haastattelua. Macau elää turismista tulevilla tuloilla ja oletettavasti alalla ei mene kovin hyvin nyt.

Tulta takamuksen alla lisää se, että nyt kuukauden ajan Macausta pääsee Hong Kongin lentokentälle. Tämä on mahdollisesti ainut mahdollisuus palata Suomeen pitkään aikaan. Yhteys on ollut kiinni jo kuukausikaupalla, eikä ole tietoa milloin se aukeaa uudestaan. Mutta jos lähden, pääsisin tuskin takaisin. Ja lennot ovat mukavan hintavat. Huolena on, mitä tapahtuu jos en käytä lentokenttäyhteyttä hyväkseni, mutta viisumihakemukseni hylätäänkin. Immigration tuskin olisi mielissään, etten lähtenyt mahdollisuuden tullessa. Noh, en aio murehtia siitä nyt. Uskon viisumien järjestyvän, sillä minulla on hyvä(hkö) syy jäädä Macauhun.

Macausta löytyy myös tällaisia upeita paikkoja!

Vaikka tilanne ei olekaan ideaali, olen tavallaan todella onnellinen siitä, että "joudun" jäädä Macauhun. Viiden extra-kuukauden oleskelu ilman mitään tuloja syö säästöjä, mutta sainpahan lisäaikaa lempi paikassani. Ilman koronaa olisin lähtenyt jo kesäkuun alussa. Nyt minulla on mahdollisuus nähdä kaikki kivat paikat uudestaan ja käydä paikoissa, jotka ovat jääneet välistä. Haluan käydä hiking-poluilla ja viettää aikaa uima-altailla. Juoda viiniä kesäyössä ja löytää uusia paikkoja kaupungin sokkeloisilta kujilta. En ole ikinä ollut Macaussa kesäkuuta pidemmälle kesään, joten sekin on mielenkiintoista kokea - vaikkakin jo nyt on sen verran hikiset kelit, että vähän pelottaa nähdä mitä heinäkuussa tapahtuu.

Jos en löydä töitä, joudun todennäköisesti lähtemään Suomeen lokakuussa valmistujaisten jälkeen. Minulla ei ole oikein mitään suunnitelmia koko vuodelle. 2020 on jo todistanut, että suunnitelmia on ihan turha tehdä toistaiseksi. Käytän luppoaikani kiinaa opiskellen, kirjoittaen ja kuvaten. Talvella/keväällä haen masters-kouluihin ja toivottavasti pääseen matkustamaan jossain vaiheessa ennen ensikesää. Joinain päivinä stressaa aivan hirveästi, tänään olen liikkeellä "hällä väliä" -asenteella. Kyllä asiat järjestyvät. Ja tulipahan ainakin ikimuistoinen valmistuminen :D



P.s. Oletko jo käynyt kurkkaamassa Muu Maa Mandariini -blogin, johon kirjoittelen viiden muun ulkosuomalaisen naisen kanssa elämästämme eri puolilla maailmaa ja matkustelusta?

Reppureissasin Balilla kuukauden

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Istuin Kuala Lumpurin lentokentällä odottamassa Balin lentoa ja katselin kanssamatkustajiani. Joukko lihaksikkaita, ruskettuneita, oletettavasti brasilialaisia, surffipoikia heitti läppää kovaan ääneen, pari naista venytelli lattialla jooga-asuissa kirjottaen samalla päiväkirjojaan ja paikalla oli epätavallisen monia klassisen hyvännäköisiä pariskuntia. Olin tosissaan matkalla Balille ja se tosiaan vastasi kaikkia stereotypioita.

Bali on varmaan yksi maailman suosituimmista matkakohteista, ainakin jos siellä otettujen instagram kuvien suuresta määrästä voi päätellä mitään. Me kaikki olemme nähneet samat smoothiebowl-kahvilat, surffirannat, joogastudiot, keinut viidakon yllä, riisipellot aamu-usvassa ja hindu-temppelit miljoona kertaa. Vaikka Bali onkin aika iso saari, saa siitä hyvin yksipuolisen kuvan. Minä halusin nähdä omin silmin, oliko tuo jumalten saari nykyään vain yksi instagram-lavaste vai viihtyykö siellä aidompia kokemuksia etsiväkin. Varoituksen sana, tämä ei ole tavallinen Balia hehkuttava postaus :D


Vietin Balilla ja Lombokille kuuluvilla Gili-saarilla yhteensä neljä viikkoa. Niistä kaksi ensimmäistä olin siskoni kanssa ja kaksi viimeistä soolona. Kohteiksi valikoituivat Uluwatu, Gili Air, Gili Trawangan, Canggu, Karangasem, Ubud ja Sanur. Matkareitissämme (sinisellä) on edestakaisin suhaamista, koska puolessa välissä sisko lähti takaisin Suomeen aikaisella aamulennolla ja siksi meidän piti olla lentokentän lähellä. Ilman tätä olisin noudattanut loogisempaa reittiä, joka on merkitty toiseen karttaan vihreällä. Vaihtoehtoisena reittinä Gili-saarien sijasta voisi käydä Nusa-saarilla, jotka sijaitsevat Sanurin lähellä - tai jos aikaa ja intoa riittää, miksipä ei kävisi molemmissa saarirykelmissä?

Kuten sanottu, olin reissussa rinkka selässä. Moni käyttää hyväkseen Balin halpoja villoja (halpoja villoiksi, ei halpoja halpoja) ja elää herroiksi, mutta sieltä löytyy myös todella paljon hostelleja ja edullisia airbnb:itä. Majoitusten keskihinta oli meille 10.6€ ja pääsimme siinä välissä yöpymään oikein kunnon hotellissakin. Ilman kalliimpaa majoitusta olisi keskiarvo ollut vain 8.15€, joka ei todellakaan ole paha hinta! Kerron majoitusten tarkemmat tiedot alla jokaisen kaupungin kohdalla.

Uluwatu


4 yötä: Uluwatu Breeze Village, 50€/yö/2 hnk

Uluwatu on tunnettu korkeista kallioistaan ja hyvistä surffiaalloista. Meille se valikoitui kohteeksi lentokentän läheisen sijainnin takia. Hotellimme oli todella ihana ja juuri sellainen paratiisihotelli, jollaisessa Balilla sopiikin yöpyä ainakin kerran. Huomasimme hyvin nopeasti, ettei Uluwatu ollut hirveän kävely-ystävällinen kohde. Kapeita kävelyteitä oli teiden varsilla vain paikoittain ja usein piti kävellä kurvikkaita teitä peläten, että mopo tai auto kaahaa käännöksen takaa päälle. Iltaisin ei ollut ollenkaan katuvalaistusta.

Otimme Uluwatussa rennosti, sillä siskolla oli vielä jetlag. Kävimme Bingin Beach:lla, mutta vain drinkeillä. En enää muista miksi lähdimme niin nopeasti, ehkä koska emme löytäneet kunnon rantaa, vaan vain kallioisen kohdan. Parempi ranta on tunnettu Padang Padang Beach. Sinne laskeuduttiin kallioiden läpi pienen pääsyhinnan maksamisen jälkeen. Ranta oli suht pieni ja siellä oli villiapinoita, jotka onneksi olivat enimmäkseen omissa oloissaan. Aallot olivat aika voimakkaat, mutta kyllä siellä pystyi uimaan. Yhden päivän vietimme kokonaan hotellin altaalla, olimmehan maksaneet budjettia kalliimmasta majapaikasta. Viimeisenä iltana menimme (jalan) Uluwatu Temple:en katsomaan auringonlaskua.

Uluwatu oli omaan makuuni turhan pintapuolinen paikka. Siellä oli todella paljon länkkäri-tyylisiä ravintoloita ja kauppoja, eikä kulttuuriin oikein päässyt sisään. Turisteja oli paljon, varsinkin surffareita. Moposta olisi ollut paljon hyötyä, sillä Uluwatun lähistöllä on paljon upeita näköalapaikkoja ja näin pääsisi käymään myös Nusa Dua:ssa. Me emme halunneet käyttää edes taxeja, koska nettitaxit on kielletty (Balilla on kunnon taximafia, siitä enemmän postauksen lopussa) ja kaikki tien varrella vastaan tulevat kuskit olivat töykeitä. Tiedostan siis, että näimme Uluwatusta vain hyvin rajatun kuvan ja joku muu varmaan saa siitä paljon enemmän irti.

Gili Air & Gili Trawangan



3 yötä: Gili Air Santay (Airbnb), 14€/yö/2 hnk
4 yötä: Casa Tropical Gili Trawangan (Airbnb), 17€/yö/2 hnk

Gili-saarista olen kirjoittanut oman postauksensa, josta löytyy enemmän tietoa. Uluwatusta matka satamaan kesti pari tuntia ja se oli vähän puuduttavaa. Mikäli mahdollista, menisin Gileille vaikka Ubudista, joka sijaitsee huomattavasti lähempänä. Molemmat majoituksemme olivat todella kivat. Gili Airilla sitä piti paikallinen perhe ja Gili T:llä pariskunta, joista mies oli paikallinen ja nainen espanjalainen.

Niin minun kuin siskonikin lempipaikka koko matkan aikana olivat Gili-saaret. Rannat Gileillä, varsinkin Airilla, olivat upeat ja vesi uskomattoman sinistä. Saarien autottomuus ja pienet koot olivat myös plussaa, sillä kaikkialle pääsi kätevästi majapaikan sijainnista huolimatta - tosin matkatavaroiden kanssa kävely ei hiekkateillä ole kovin mukavaa. Rinkka voittaa matkalaukun Gileillä aivan sata nolla hiekkateiden lisäksi myös siksi, että matkalaukut ovat hyvin epäkäytännölliset lauttamatkoillakin.

Trawanganilla oli selvästi "reppureissumeininki": paljon bilehostelleja, nuoria ja baareja. Iltaisin pääkatu oli täynnä juhlijoita. Air oli huomattavasti hiljaisempi ja siellä oli rentouttuvampi ilmapiiri. Ehdottomasti Gileille tullessa kannattaa mennä snorklaamaan! Ihan hirveästi muuta tekemistä siellä ei sitten rannalla loikuilun lisäksi olekaan.

Canggu



4 yötä: Comfy & compact room in B&B (Airbnb), 17€/yö/2 hnk

Canggu on yksi Balin tunnetuimmista paikoista, joten odotukset olivat aika korkealla. Majoituksemme oli turhan kaukana keskustasta ja jälleen moposta olisi ollut hyötyä. Canggu oli kyllä aika pettymys liikkumisvaikeudet poislukienkin. Rannat olivat Gili-saarien jälkeen varsin mitäänsanomattomat, joskin surffaukseen varmasti hyvät. IG-kahviloita oli hirveästi ja vaikka niissä on toki kiva käydä pari kertaa, vaikutti siltä, että turistit eivät edes välittäneet aitojen kokemusten etsimisestä ja kaikki Canggussa pyöri turismin ympärillä - mikä tietysti on ihan ymmärrettävää, haluavathan paikalliset toki tehdä rahaa.

Ehkä en vain pyörinyt oikeissa paikoissa, mutta en tajua miksi ihmiset hehkuttavat Canggua niin paljon. Toki jos haluaa nauttia helteestä ja syödä trendikkäissä paikoissa, ovat Canggu ja vieressä sijaitseva Seminyak loistavia kohteita, mutta miksi matkustaa Balille asti vain sen takia? Ellei juuri se Balilla Balin takia käyminen ole prioriteettina. Teiden varsilla oli jälleen paljon länkkärityylisiä ja hintavia kauppoja, joissa yksikään paikallinen tuskin koskaan käy.

Minulla ei oikeastaan edes ole Canggusta mitään muuta sanottavaa. Paras asia Canggussa oli retkemme Mt. Baturille, joka ei edes Canggussa sijaitse. Cangusta siskoni lähti takaisin Suomeen ja minä jatkoin reissua soolona.

Karangasem



3 yötä: Duara travelsin (lopettanut toimintansa) kautta paikallisen perheen luona Perasi-kylässä

Kyläkokemuksestani Karangasemissa olen kirjoittanut kokonaisen postuaksen, joten en kerro siitä enempää. Karangasem on Itä-Balilla sijaitseva alue, joka mielestäni oli kaunein koko Balin saarella näkemäni paikka. Sieltä löytää riisipeltoja, tulivuoria ja rantoja. Karangasemissa toki oli turisteja, mutta paljon vähemmän kuin muualla. Bali kuitenkin kuulemma haluaa kehittää Karangasemin matkailua, joten siellä kannattaa käydä ennen kuin jokaisesta kulmasta löytyy IG-kahvila.

Mopolla tai kuskin kanssa voi Karangasemiin tehdä vaikka päiväretken muualta Balilta, mikäli siellä ei halua yöpyä. Itse kävin Ujung Water Palacessa, jota suosittelen kovasti ja Virgin Beachilla. Karangasemissa käynnin voi hyvin yhdistää myös Gili-saarilla käyntiin, sillä Padang Bain satama sijaitsee siellä.

Ubud



4 yötä: Gypsy Lust Hostel, 9€/yö/sänky 8 hnk dormissa
4 yötä: Guesthouse Gusti Putu Oka, 8.3€/yö/2 hnk huone

Ubudissa vietin pitkän pätkän, sillä netistä saamani käsityksen perusteella se vaikutti paikalta, jossa viihtyisin hyvin. Ensimmäinen majapaikkani oli hostelli, jossa oli uima-allas ja järjistettyjä aktviteetteja. Ikävä kyllä olin kipeä melkein koko pätkän, enkä jaksanut liittyä aktiviteetteihin. Olin myös levon tarpeessa Karangasemin kylävierailun jälkeen. Toinen majoitukseni oli ihana guesthouse balilaisen perhepiirin yhteydessä, jossa sain hostellia halvemmalla hinnalla suuren huoneen kokonaan omaan käyttööni. Majoitus sijaitsi kauempana keskustasta aidolla alueella, jossa näki paikallista elämää ja toisen turistin kai vain kerran.

En tykännyt Ubudista erityisesti. Se oli todella turistikeskeinen (huomaatteko trendin..?) ja kaupuskelijoita ja "taxi, taxi!" -huutajia ei voinut välttää edes kahden minuutin ajan. Gypsy Lust sijaitsi pääkadun lähellä, mikä tietysti mahdollisti helpon pääsyn kaikkiin ravintoloihin, mutta muuten välttelin katua mahdollisimman paljon. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että varasin myös guesthousen, koska siellä majoittuminen sai minut viihtymään Ubudissa. Gusti Putu Okan ympäristö oli rauhallinen ja aidosti balilainen.

Ubud on Balin "henkinen keskus" ja näin minäkin halusin syödä vain kasvis-/vegaaniruokaa ja kokeilla joogaa ensimmäisen kerran. Vaikka Yoga Barn onkin ulkomaalaisille suunnattu, rakastin sen alueella hengaamista eniten koko kaupungissa. Kadun hälske oli vain kaukainen muisto vehreyden keskellä ja siellä oli todella seesteinen olo. Ostin viiden kerran kortin ja kävin kahdella jooga- ja kolmella meditaatio-tunnilla. Yoga Barn oli ehdottomasti Ubudin kohokohta minulle ja ilman sitä olisin saattanut lähteä kaupungista etukäteen.


Tein ehkä hyvin kyseenalaisen valinnan jättää Balin kuuluisat riisipellot välistä. Minua ei vain houkuttanut maksaa suht. kallista hintaa retkestä paikkaan, jonne menisin perimmiltään vain IG-kuvan perässä, kuten kaikki muutkin. Tegalalang ei edes ole oikeasti käytössä oleva riisipelto, vaan se on tehty vain turisteja varten. Vaihdoin feikkipellot mielenkiintoisempaan ja epätunnetumpaan kokemukseen, nimeltään Subak Juwuk Manis tai Magical rice field in Ubud. Tämä "salainen" paikka löytyy pääkadulla nenän edessä piilossa olevaa kylttiä seuraamalla epäilyttävän kujan läpi paikallisille riisipelloille. Matkan varrelta löytyy pari ravintolaa. Tietä seuraamalla löytää lenkin jälkeen takaisin pääkadulle. Ei todellakaan mitkään maailman näyttävimmät riisipellot, mutta kiva vielä aika tuntematon paikka aivan keskustan vieressä. Pelloilla paikalliset tekivät töitä ja lennättivät leijoja. Tällainen tunnelma Balilla varmaan oli monissa paikoissa ennen liikaturismia.

Ubudissa kävin myös Airbnb experiencesistä varatulla kokkauskurssilla, joka osottautui loistavaksi valinnaksi. Tämä on toinen kertani kokkauskurssilla ja molemmat ovat olleet matkan piristyksiä, loistavia tapoja tavata uusia ihmisiä ja oppia paikallisesta kulttuurista. Skippasin riisipeltojen tapaan toisenkin Ubudin tunnetun nähtävyyden, Monkey Forestin, mutta kävin kyllä Ubud Water Palacessa, IG-kuuluisalla Campuhan Ridge Walkilla (valokuvausruuhkaa jo auringonnousun aikaan) ja hieman kauempana kaupungista olevassa Goa Gajah -temppelialueella.

Sanur



2 yötä: Rai dormitory, 6€/yö/sänky makuusalissa

Sanur oli matkani viimeinen etappi ja mukana enimmäkseen vain siksi, että sieltä pääsisi helposti lentokentälle. Kaupunki oli hyvin kummallinen. Se oli kuin ennen suosiossa ollut perhelomakohde, mutta toisaalta Sanurissa oli paljon enemmän "ison kaupungin meininkiä", kuin muissa käymissäni kaupungeissa. Tavallaan tykkäsin Sanurista enemmän kuin esimerkiksi Canggusta, mutta toisaalta siellä ei kyllä olisi halunnut olla kahta yötä enempää. Enkä ole ihan varma, suosittelisinko sinne menoa kellekään, joka ei olisi matkalla Nusa-saarille tai lentokentälle.

Ranta oli pitkä, mutta ei erityisen hyvä. Iltapäivisin oli laskuveden aika ja vesi vetäytyi paljon. Uimista varten olisi pitänyt kävellä todella pitkälle horisonttia kohti, enkä ole varma missä kunnossa pohja oli. Rannalla oli paljon ravintoloita, jotka olivat suht. hintavia, varsinkin ottaen huomioon, ettei porukkaa ollut hirveästi. Sisämaasta löytyi kyllä edullisempiakin vaihtoehtoja. Sanurissa kannattaa ehdottomasti ostaa jäätelöä Massimo Italian Restaurantin alakerrasta.

Hostellini oli todella edullinen. Ehkä koska siellä oli vain yksi valtava huone, jossa kaikki nukkuivat, vaikka Bookingista pystyi varata sängyn "eri huoneisiin", esim naisten makuusaliin tai pariskuntahuoneeseen. Tämä ei kuitenkaan minua erityisesti haitannut loppujen lopuksi. Sänky oli iso ja hintaan kuului myös simppeli aamupala. Pihalla oli pieni uima-allas.


Mikä Balissa tympi?

Bali oli minusta hyvin teennäinen paikka. Netistä saa käsityksen, että siellä on hirveästi nähtävää ja tehtävää, mutta todellisuudessa nähtävyyden sijaitsevat ympäri saarta ja ihmiset ajelevat niihin tuntikaupalla vain instagram-kuvien takia. Instagram-ystävällisyys oli läsnä monen kahvilan sisustuksessa ja Balilla on monia "instagram-puistoja" tai yksittäisiä keinuja tai muita lavasteita, joista maksetaan aika paljon vain kuvien takia. Kaikki instagrammissa nähtävät kuvaukselliset paikat ovat maksullisia ja niihin jonotetaan jopa tuntikaupalla.

Liikaturismin ja ehkä siitä seuranneen pinnallisuuden lisäksi suurimmaksi päänvaivaksi Balilla osottautui paikasta toiseen liikkuminen. Niin kaupunkien sisällä kuin kaupungista toiseen siirtyminen oli vaikeaa. Julkista liikennettä ei käytännössä ole. Isommassa porukassa kuljetukset taxilla eivät maksaisi hirveästi, mutta yksin ollessa alkaa hinta kertyä. Taxit eivät yllättäen ole Balilla mitenkään edullisia verrattuna paikalliseen hintatasoon. Lisäksi kuskit käyttäytyvät yleensä töykeästi kaduilla yrittäessään tyrkyttää palveluitaan.

Balilla nettitaxit kuten Uber ja Grab on kielletty, koska paikalliset taxiyhtiöt haluavat monopolin itselleen. Toisaalta ihan ymmärrettävää, haluavathan balilaiset tehdä rahaa itselleen, eivätkä halvoille kansainvälisille yrityksille. Tämä kuitenkin vaikeuttaa liikkumista entisestään. Kokkauskurssilla tapaavani pariskunta kertoi siitä, kuinka he olivat tilanneet nettitaxin ja paikalliset miehet olivat kirjaimellisesti estäneet taxin kulun seisomalla sen edessä ja alkaneet rähinöimään.

Onneksi loppulomasta löysin Perama-nimisen yrityksen, joka järjesti edullisia bussikuljetuksia lukuisiin kohteisiin ympäri Balia. Käytin heitä Ubudista Sanuriin ja Sanurista lentokentälle mentäessä. Jo halvahkoon hintaan sai alennuksen näyttämällä aiempaa lippua. Lentokentälle meni vain pari bussia päivässä, joten lähdin Sanurista hyvin paljon etuajassa - onneksi niin, sillä bussi oli tunnin myöhässä. Balilla ei muutenkaan kannata jättää lentokentälle menoa viimetinkaan, sillä liikenne ja aikakäsitys ovat molemmat vähän arvaamattomia. Gileiltä palatessa esimerkiksi yksi tyttö oli aivan hädässä, sillä lautta lähti yli tunnin myöhässä ja hän myöhästyisi lennoltaan.

Mopo olisi aivan ykkönen Balilla, mutta kokemattoman ei todellakaan kannata ajaa siellä. Onnettomuuksia on paljon ja Balilla tiet eikä liikenne ole helpoimmasta päästä.

Minne palaisin?

Rehellisesti sanottuna, en näe itseäni palaamassa Balille. Gili-saarilla voisin kyllä käydä uudestaan ja Nusa-saaret kiinnostavat jonkin verran, mutta itse Balin saarelle tuskin palaan. Vaikka Bali onkin aika hyvä reppureissukohde (liikkumista lukuunottamatta), minusta se sopii parhaiten villassa rentoutumiseen kaveriporukan tai kumppanin kanssa. Tällaisessa tilanteessa ja mopollisen seuralaisen kanssa saattaisin mennä Ubudiin tai Karangasemiin uudestaan. Ja vaikka IG-kahviloista paljon valitankin, olihan niissä todella hyvää ruokaa :D Tämän postauksen kirjoittaminen itseasiassa paransi vaikutelmaani Balista, ehkä aika tosiaan kultaa kaikki muistot.


Oletko sinä käynyt Balilla? Millaisia fiiliksiä se herätti?