Image Slider

Gili-saarilla tulee tekemisen puute - ja hyvä niin

torstai 31. lokakuuta 2019

Yhtään vähättelemättä Balin asemaa, löytyy pieni pala todellista paratiisia lähellä olevilta Gili-saarilta. Lombokin kupeessa sijaitsevat Gili Trawangan (yleisesti tunnettu nimellä Gili T), Gili Meno ja Gili Air, joilla käynnin voi hyvin yhdistää Balin matkaan. Saaret ovat keskenään ilmapiireiltään yllättävän erilaisia. Gili T on saarista suurin ja suosituin ja bilesaareksikin nimetty, Gili Meno hiljaisin ja Gili Air jotain siitä väliltä. Me vietimme Gili Airilla 3 ja Gili T:llä 4 yötä. Meno jätettiin kokonaan väliin, kun siellä ei vaikuttanut olevan rantojen ja resorttien lisäksi mitään. Kaikkia saaria yhdistää autottomuus, islamin uskonto ja pieni koko. Airin käveli ympäri tunnissa ja Trawanganin puolessatoista tai kahdessa.

Gili-saarille myydän lippuja kaikissa Balin suurissa kaupungeissa ja niitä voi ostaa myös netistä. Itse olen yrittänyt oppia siihen, ettei melkein mitään kannata ostaa etukäteen ja niinpä luotimme siihen, että löytäisimme tiemme Gili-saarille Balilta käsin. Taustatutkimuksen perusteella matka vaikutti todella vaikealta ja vastaan tuli monia kauhutarinoita huonokuntoisista lautoista ja kovasta merenkäynnistä. Vähän mietityttyi, olisiko määränpää kaiken vaivan arvoista.

Yövyimme Uluwatussa, eli aivan Balin eteiläisimmässä osassa. Netistä ei ollut löytynyt paljoa spesifiä tietoa sieltä Gili-saarille siirtymisestä, joten vähän huoletti. Hotellimme sattumalta tarjosi lippuja Gili-saarille edulliseen hintaan (450.000 IDR menopaluu, eli n. 27€) ja näin pääsimme matkaan. Lippukioskeja näkyi kyllä kaupungillakin ja varsinkin myöhemmin Ubudissa niitä oli jokaisessa kadun kulmassa. Me ostimme menolipun Gili Airille ja paluun Gili T:ltä tiettyinä päivämäärinä. Myös avoimia lippuja on saatavilla, mutta ne ovat kalliimpia.


Lautat lähtevät yleensä Padang Bai:sta, jonne meidätkin ajettiin taxilla (maksoi n. 20€). Netistä luin monien lauttayhtiöiden tarjoavan kuljetuksen Padang Baihin hotellilta, mutta autot ovat usein myöhässä ja epämukavia. Paremmat lauttayhtiöt ovat tietysti asia erikseen ja hinnat myös sen mukaisia (jopa 100€). Padang Baissa lippukioskit olivat vierivieressä ja sieltä saa varmasti kaikista halvimmat liput lauttoihin. Meidän yrityksemme nimi oli Wannen Bali. Kaikista edullisimmin Gili-saarille pääsee ottamalla julkisen lautan Lombokin saarelle ja sieltä vaihtamalla toiseen satamaan ja ottamalla lautan saarille. Tämä kuitenkin vie hirveän pitkän ajan.

Satamassa istuimme "odotushuoneessa" ikuisuudelta tuntuvan ajan. Kaikki matkailijat olivat yhtä hämillään siitä, milloin oma lautta lähtisi. Itse laituri oli sen verran kaukana, ettei sinne nähnyt ja eri lauttayrityksien lauttoja oli paljon. Lopulta joku mies epämääräisesti sanoi lauttayhtiömme nimen ja lähdimme laiturille. Se oli täynnä hämmentyneitä ihmisiä ja koko touhu oli todella epäorganisoitua. Matkatavaroihimme, jotka kätevyyden takia onneksi olivat rinkat, lätkäistiin "GA"-tarrat määränpäätä edustamaan. Laukut piti jättää kasaan laiturille itse vihdoin lautan sisään päässämme ja sitten vaan pistettiin sormet ristiin, että oma löytää oikeaan kohteeseen.

Lautta oli aivan täynnä, eikä ilma kiertänyt. Onnistuin nukkumaan koko kahden tunnin matkan kehoni tajutessa, että oli parempi vain pistää virta kiinni. Vaikka sää olikin hyvä, olivat aallot suuret ja lautta pomppi niillä pelottavasti. Ensimmäinen etappi oli Gili T, jota seurasi Gili M ja sitten määränpäämme Gili A. Kaikessa tässä pysähtelyssä meni hirveästi aikaa ja jotkut vasta silloin tiedostivat saaria olevan kolme ja alkoivat hädissään selvittää, mille saarelle he olivat varanneet majoituksen.. :D Kun vihdoin pääsimme ulos lautasta ja löysimme kuin löysimmekin rinkkamme laiturilta, jonne ne oli heitetty, oli fiilis hyvä.


Meri oli uskomattoman turkoosia ja aurinko porotti kovaa. Heitimme rinkat selkään ja lähdimme kävelemään rantatietä pitkin kohti majoitustamme. Vaikka matka oli vain 10-20 minuuttia pitkä, oli se rankka ja aina välillä piti pysähtyä lepäämään. Tie oli hiekkainen, rinkka painoi, aurinko paistoi ja kädessä kantamani laukku ei mitenkään voinut olla käsimatkatavaroiden painorajoitusten mukainen. Lopulta saavuimme Airbnb-majoitukseemme nimeltään Gili Air Santay. Vuoden takaisen maanjäristyksen vaikutukset näkyivät alueella olevissa rikkinäisissä mökeissä, vaikka muuten saari olikin normaalissa tilassaan.

Lähdimme heti laukut laskettuamme ja tervetuliaisjuomat juotuamme etsimään lounaspaikkaa. Uskomattoman ihana sellainen löytyi aivan merenrannasta läheltä hotellia. Turkoosi vesi oli niin kirkasta, että se ei edes näyttänyt aidolta. Pitkän matkustamisen jälkeen maisemia arvosti erityisen paljon ja oli pysähdyttävä vaan olemaan kiitollinen siitä, että istui lounaalla pienellä paratiisisaarella Indonesiassa.

Syömisen jälkeen kävelimme koko saaren ympäri saadaksemme paremman käsityksen sen tarjonnasta. Olin pelännyt kesäkuun lopun olevan high seasonia, mutta Gili Air oli hyvin hiljainen. Autioita rantoja ja tyhjiä rantaclubeja oli kaikkialla. Instagram-kuuluisia vesikeinuja löytyi myös ja alempana on vähän "IG vs reality" -materiaalia yhdestä kuvaussessiosta hahah.


Vietimme päivät Gili Airilla auringossa loikoillen. Julkisia rantoja oli paljon, mutta me halusimme kunnon aurinkotuolit ja varjot. Monissa paikoissa tuolin sai ilmaiseksi jos tilasi jotain ja yksi mehu ei ihan hirveästi maksanut. Ainoana poikkeuksena oli Scallywags, jossa pelkkä tuoli maksoi paikallisessa hintatasossa jo varsin paljon (n. 3€). Gili Airilla ei oikein voi tehdä muuta kuin palvoa aurinkoa, mennä hierontaan tai lähteä snorklaamaan. Me kuitenkin olimme päättäneet mennä snorklausretkelle vasta Gili T:llä, joten päivät tosiaan kuluivat rannoilla. Iltaisin taas menimme aina syömään ja katsomaan auringonlaskua. Nämä hetket olivat ainoita kun muita ihmisiä näki kunnolla.

Majoituksemme vessassa oli avoin ikkuna ja koska olemme siskoni kanssa molemmat ötökkäkammoisia, varmistimme aina ennen sisään menemistä, että sieltä ei löytyisi mitään yllätyksiä. Näin tehtyämme olimme pesemässä hampaita kun siskoni bongasi lavuaaren alla olevan hämähäkin. Ja siis tämä hämähäkki ei ollut mikään pieni yksilö vaan ihan aito "eksoottinen" hämähäkki ja olin seissyt aivan sen vieressä tietämättämäni. Kylmät väreet. Jouduin lähteä pimeään etsimään henkilökuntaa pelastamaan pohjoisen tytöt tältä kauhistukselta. "Eum... Excuse me, there is a spider in our toilet and we don't know what to do", sanoin kuistilla kitaraa soittaneelle miehelle. Hän onneksi ymmärsi pelkomme ja tuli muovipullon kanssa pyydystämään hämähäkkiä. Gileillä ei kuulemma ole myrkyllisiä hämähäkkejä, mikä tietysti oli lohduttava tieto. Hämähäkin poistuttua vessasta löytyi samana iltana vielä iso lisko, joka kuitenkin onneksi lähti omin neuvoin pois kun laitoin valot päälle.

Seuraavana aamuna koko omistajaperhe tiesi hämähäkistämme ja aamupalamme valmistava nainen kertoi, että heidän pihallaan oli joskus liskoja, jotka söivät kanoja ja kissoja. Ilmeemme olivat suunnilleen tällaiset: O_o. Olimme jo tähän mennessä lauleskelleet suomalaisia lauluja ja tömistelleet kuuluvasti aina iltaisin pientä polkua mökkiimme kulkiessa, mutta tästä edespäin olimme vielä äänekkäämpiä.


Saarten välillä kulkee paljon lauttoja, mutta ne ovat yllättävän hintavia. Onneksi löysin jostain netin uumenista tiedon, että pari kertaa päivässä kulkee myös julkinen lautta, joka maksaa vain 40.000 IDR eli 2,5€. Hopping boat -nimiseen lauttaan ei voi ostaa lippuja etukäteen, ei edes paria tuntia ennen lähtöä (kokeilimme varmuuden vuoksi). Meidän käskettiin tulla lippuluukulle 15 minuuttia etukäteen. Vene oli pieni ja lähti epämääräisesti "sataman" sivusta, enkä ole ihan varma kuinka onnistuimme tajuamaan että se oli meidän veneemme. Hopping boatin aikataulun ja hinnaston näkee lippuluukun seinästä. Matka Gili Trawanganille kesti n. 15min.

Gili Trawangan oli heti selvästi menevämpi ja "kehittyneempi". Rantakatu oli täynnä ravintoloita, baareja ja pyöräilijöitä. Ja hevoskärryjä. Niitä oli Gili Airillakin, mutta Gili T:llä on enemmän turisteja, joten luonnollisestikin myös heille suunnattuja palveluita. Itse en olisi suostunut hevoskärryn kyytiin, vaikka olisi maksettu, sillä hevosia ei kohdella hyvin. Jos hotelli sijaitsee kaukana satamasta, on vastassa tenkkapoo. Kävely toiselle puolelle saarta kestää varmaan päälle tunnin matkatavaroiden kanssa. Lisäksi matkalaukkuja ei hiekkatiellä voi edes vetää kunnolla. Itse siis varaisin hotellin ihan sijainnin perusteella.

Meidän Airbnb, Casa Tropical, sijaitsi juuri sopivasti pari katua pois pääkadulta ja oli näin rauhallisemmalla alueella. Hotelli oli aivan ihanan näköinen. Omistajat olivat n. 25-30v pariskunta, joista nainen oli espanjalainen. Hänen kanssaan juttelimme enemmän ja saimme paljon hyviä vinkkejä ja huoneessa oli kokonainen kirjanen, joka sisälsi kaikkea mahdollista tietoa saaresta ja kulttuurista. Ainut huono asia oli aivan vieressä sijaitseva moskeija, jonka rukouskutsuun heräsimme joka aamuyö.


Kuten Gili Airillakin, lähdimme ensimmäiseksi kiertämään saaren. Se oli suurempi kuin Gili Air, mutta kävely vei suunnilleen 1,5h. Matkalla pääsimme näkemään, missä on parhaat rannat, rantaclubit ja auringonlaskupaikat. Moni vuokraa pyörät ja ajelee niillä, mutta suurinosa teistä on hiekkaisia ja paikoin näimme ihmisten työntävän pyöriään rantahiekalla. Pääkatu on taas aivan täynnä kävelijöitä, hevosia ja pyöräilijöitä, eikä kokemus ole millekään osapuolelle mukava.

Gili Trawanganin jakautuu selvästi pääkatuun, hiljaiseen rantaan, "luxusalueeseen" ja auringonlaskupuoleen. Samanlaisia loppumattomia hiekkarantoja kuin Gili Airilla ei mielestäni ollut. Bongasimme auringonottopäivää varten hiljaisemman La Moomba -rantaclubin ja löysimme tulevan kantis-Warungin. Hostelleja ja reppureissaajia oli paljon. Indonesian ankarasta huumelinjauksesta huolimatta Gili-saarilla on maine huumeparatiiseina, mutta paria magic mushroom -kylttiä lukuunottamatta tämä ei mitenkään näkynyt katukuvassa. En suosittele huumeiden käyttöä Gileillä, sillä jos poliisiratsia sattuu kohdalle, ei asiat ole hyvin. Indonesiassa länsimaalaiset ovat saaneet kuolemantuomioita huumeisiin liittyen.


Snorklausretkiä mainostetaan pääkadulla pilvin pimein, mutta varasimme omamme Airbnb:stä luotettavuuden takia ja jotta meidän ei tarvitsisi olla myyntimiesten armoilla. Toisaalta, maksoimme pari euroa enemmän kuin olisi tarvinnut. Retkellä pysähdyttiin pariin eri paikkaan snorklaamaan ja lounaalle Gili Airille. Pelkäämme siskoni kanssa molemmat haita ja/tai syvää vettä, minkä lisäksi omat uimataitoni eivät ole kovin vahvat. Menomatkalla ohjaaja kiusasi kaikkia huutelemalla "shark!", mutta ei onneksi tehnyt tätä vedessä ollessamme. Paikalliselle haipelko on varmaan varsin huvittavaa, varsinkin kun snorklaamista yleensä tehdään niin matalalla, etteivät hait oleile sellaisissa paikoissa.

Päivän kohokohta oli ehdottomasti merenalaisten patsaiden näkeminen. Uimme niille ohjaajan perässä veneeltä. Patsaat tulivat todella yllättäen esiin ja niiden luona oli paljon ihmisiä. Moni sukelsi niiden väliin, mutta meistä kumpikaan ei osannut tehdä samaa. Saimme kuin saimmekin kuitenkin lopulta onnistuneet kuvat veden alta. Ne kyllä vaativat muokkaamista, jotta takana kelluvat ihmiset saatiin pois. Turha siis odottaa tyhjiä patsaita, ellei mene niille johonkin todella kummaliseen aikaan yksityisveneellä.

Sukelteluiden jälkeen menimme lounaalle. Porukkamme oli monikulttuurinen ja juttelimme vaikka mistä. Eniten juttelin balilaisen pojan ja meksikolaisten veljesten kanssa. Heistä toinen asui Singaporessa ja toinen oli muuttamassa Tampereelle. Miehet näyttivät kuvia kilpikonnista joiden kanssa olivat uineet yhdellä etapilla. Me olimme nähneet niitä vain meren pohjassa nukkumassa.


Samana iltana menimme siskon kanssa kokeilemaan Gili Trawanganin yöelämää. Airbnb:n omistajamies on muusikko ja soittaa Sama Sama Reggae Barissa lähes joka ilta. Paikka oli aivan täynnä ja suhteellisen hintava, joten löysimme itsemme yksiltä rantabaarista ja sitten Jungle Barista. Gili-saarilla alkoholi on yllättävän kallista (siis Suomen hinnoissa jopa!) ja paikallisen viinan laatu on kyseenalaista. Monissa menuissa on kaksi hintaa cocktaileille; yksi paikallisen ja yksi maahantuodun viinan kanssa. Jungle Barissa mainostettiin juomien aina olevan imported ja happy hour -aikaan sai alennuksia. Sounds good. Yksi hyvä tapa säästää rahaa on ostaa juomia kaupasta.

Vain yksi baari saa olla auki 01:00 jälkeen Gili T:llä ja tämä paikka vaihtelee viikonpäivästä riippuen. Me odotimme ja odotimme Jungle Barin sulkeutumista ja seuraavaan paikkaan siirtymistä, mutta näin ei käynyt. Lopulta lähdimme nukkumaan ennen kahta.

Gili T:ltä löytyy kaikkia mahdollisia bileaktiviteetteja: party hostelleita, bileristeilyita, bar crawleja ja kymmenittäin baareja. Iltaisin pääkatu on menoa täynnä, mutta kyllä Gilillä voi rauhallistakin lomaa viettää. Yksi aktiviteetti, jonka missasimme oli ulkoilmaleffa. Muuten, kuten Gili Airillakaan, ei tekemistä aivan hirveästi ole. Gili T on kuitenkin ehdottomasti Gileistä menevin ja hyvä paikka tavata muita matkailijoita.


Lähtö Gililtä oli jopa kaoottisempi kuin sinne meno. Ranta oli täynnä ihmisiä ja lauttoja tuli ja meni aikataulujen ulkopuolelta. Ihmiset olivat hämmentyineitä, eikä kukaan tiennyt mihin lauttaan heidän piti mennä. Gili T:llä ei ole laituria, joten ihmisten pitää odottaa rantahiekalla. Jälleen kerran oli rinkan käyttäminen lottovoitto, sillä matkalaukkujen omistajat joutuivat nostamaan ne ylös aina aaltojen tullessa.

Lauttamme lähti melkein tunnin myöhässä ja se tuli jo aivan täyteen meidän pysäkiltämme. Vielä oli vuorossa Meno, Air ja Lombok ennen Balille lähtöä. Varsinkaan Lombokilta tulleille ei ollut istuinpaikkoja ja heidät käskettiin istumaan katolle. Siis mitä? Itse olisin esimerkiksi palanut auringossa todella pahasti, eikä lautan katolla kaksi tuntia istuminen muutenkaan ole kovin mukavaa. Onneksi meillä oli paikat sisältä. Onnistuin taas nukkumaan koko matkan.

Kaikki Padang Baista bussikuljetuksen varanneet (maksoi n. 7€) saivat rintaansa tarran, jossa luki päämäärä. Meille se oli Canggu. Perillä kuitenkin selvisi jutun juju. Kaikki kuljetetaan samoilla busseilla, jotka menevät about tätä reittiä: Ubud, Sanur, lentokenttä, Kuta, Seminyak, Canggu. Olisimme siis viimeisiä ja työntekijöiden mukaan tähän menisi ainakin 5 tuntia. Just. Padang Baissa odotti lauttayhtiön kanssa yhteistyötä tekeviä taxikuskeja, jotka tyrkyttivät palveluitaan. Kieltäydyimme monesti, mutta lopulta taivuimme mukavuuden edessä.

Pääsimme mukavaan ja ilmastoituun taxiin, josta maksoimme yhteensä 20€. Ehkä parkkipaikalta olisi saanut parempiakin diilejä, mutta olimme aivan poikki, eikä hyvittanut tingata kuskien kanssa. Varsinkin kun heillä on se etu, että asiakkaan on pakko saada kyyti. Matka Cangguun kesti ruuhkien takia pari tuntia. Loppujen lopuksi maksoimme siis kuljetuksista satamasta seuraavaan kohteeseen 34€ kahdelta henkilöltä, mikä ei Suomen hinnoissa kuitenkaan ole ihan hiiiirveän kallis. Pientä kusetusta lauttayhtiön puolesta, mutta minkäs sille tekee.


Tulipas hirveän pitkä postaus, toivottavasti joku jaksoi lukea loppuun asti :D Pähkinänkuoressa, Gili-saaret ovat hienot, mutta matkat Balilta ja Balille kyllä uuvuttivat. Mielestäni jos sinne asti raahautuu, kannattaa suoraan käydä vähintäänkin kahdella eri saarella. Gili Air ja Gili Trawangan olivat tarpeeksi erilaiset keskenään. Miltään saarelta ei kannata lähteä hakemaan mitään seikkailumatkaa, mutta Gili T on ehdottomasti levottomalle sielulle paras vaihtoehto. Viikko yhteensä oli hyvä pituus, vaikka siihenkin kuului monta päivää, joina ei tehnyt yhtään mitään. Mikä ei tietenkään ole välttämättä huono asia lainkaan.

Oletko käynyt Gili-saarilla? Mitä tykkäsit?

Hong Kongin tilanne naapurikaupunkilaisen silmin

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

En ole kokenut asiakseni puhua Hong Kongin tilanteesta blogin puolella. Ensinnäkään en tiedä kaikkia faktoja, vaikka yritänkin pysyä ajantasalla mahdollisimman paljon, toisekseen en asu Hong Kongissa, vaan 66km päässä toisessa Kiinan erityishallintoalueessa ja kolmannekseen, en ole alunperin näiltä suunnilta, enkä siksi voi mitenkään ymmärtää kaikkia tilanteen nyansseja.

Näistä syistä en yritäkkään selittää tapahtumia (netistä löytyy paljon hyvää tietoa, nopealla googlauksella löysin tämän BBC:n artikkelin aiheesta. Tietysti päivittäin tulee uusia käänteitä, viimeisinpänä kasvomaskien kielto, joten täysin ajantasalla olevaa, kaiken kattavaa artikkelia on vaikeampi löytää) tai erityisesti edes ottaa niihin kantaa. Suomeen asti ei kuitenkaan tule kaikkea tietoa, varsinkaan tavallisen tallaajan elämästä. Kuten sanottu, en asu Hong Kongissa vaan Macaussa, joten näkökulmani tulee hieman lounaammasta.


Paljon kysytään, onko Hong Kongiin turvallista matkustaa. Joidenkin IG:ssä seuraamieni HK-laisten tilien storyt näyttävät aivan tavallista elämää, jossa käydään töissä ja juodaan drinkkejä kattobaareissa. Toisten tilit taas antavat kuvan kaupungista, joka on aivan kaaoksessa; protesteja, poliisirynnäkköjä, vandalismia, barrikaadeja, tulipaloja ja suljettuja metroasemia. Totuus on varmasti jotain siltä väliltä. Itse en ole käynyt Hong Kongissa protestien alettua, mutta moni tuttu on. Ihan normaalia siellä kuulemma on - kunhan ei mene protestialueille. Ja macaulaiset iloitsevat hotellien laskeneista hinnoista.

Protesteista kerrotaan aina etukäteen ja mm. Suomen Hong Kongin ja Macaun pääkonsulaatti päivittää tietoja facebook-sivuillaan. Turistille haittaa tulee jos ja kun MTR (paikallinen metrojärjestelmä) sulkee asemia ja joskus kaiken toimintansa protestien takia tai jos teitä on blokattu ja näin auto-, taxi- ja bussiliikennekään ei toimi. Lisäksi lentokentällä on pari kertaa ollut protesteja, joiden takia kaikki lähtevät lennot on peruttu. Ulkoministeriön ohjeistuksia noudattamalla pitäisi kaiken mennä hyvin. Kannattaa myös huomioida, että eri väriset paidat ilmaisevat eri asioita, joskaan en usko kenenkään olettavan turistien yrittävän ilmaista mitään erityistä vaatevalinnoillaan. Musta T-paita on protestoijien vaate, valkoinen kiinalaisten gangsterien ja sininen poliisien kannattajien.


Toinen yleinen kysymys on, millainen tilanne Macaussa on. Päällepäin kaikki on kuin ennenkin. Kesällä protesteista ei edes oikeastaan puhuttu, mitä nyt saatettiin kommentoida hongkonglaisten taas mölyävän jostain (Macaun ja Hong Kongin suhde on monimutkainen, ehkä joskus teen siitä oman postauksen. Periaatteessa se on verrattavissa Suomi-Ruotsi kilpailuun). Pikkuhiljaa kuitenkin IG:ssä alkoi näkyä haistatteluita päätöksiä ja politiikkoja kohtaan ja HK-mielisiä memejä, joskin aika vähän. Elokuussa Macaussa haluttiin pitää hiljainen, solidaariprotesti Hong Kongin tueksi. Tämä kuitenkin kiellettiin, vaikka Macaun perustuslaissa sanotaan macaulaisilla olevan sananvapaus ja suoraan lainattuna kädessäni olevasta englanninkielisestä painoksesta "---freedom of association, of assembly, of procession and of demonstration---" (article 27). Eli tämä protestikielto on hyvin kyseenalainen ja siitä valitettiin korkeampaan oikeuteen, joka kuitenkin myös piti protestin laittomana. Protestiin osallistui kielloista huolimatta kourallinen ihmisiä, jotka joutuivat poliisilaitokselle kuulusteltaviksi. Heitä ei kuitenkaan kuulemma pidätetty.

Tämän lisäksi korviini on kantautunut vain kaksi muuta protestointi(yritystä). Kouluvuoden ensimmäisenä päivänä oli Hong Kongissa suurmielenosoitukset, johon osallistui paljon lukioiden ja yliopistojen (ehkä myös yläasteiden, en tiedä) oppilaita. Macaussa meidän koulussa pieni porukka yritti tehdä oman osansa, mutta poliisit saapuivat paikalle. Koulu ei heitä kutsunut, joten oletettavasti joku (kiinalainen?) oppilas teki soiton. Tämän lisäksi viime viikolla kaksi ihmistä kiinnitti Hong Kong -mielisiä lappusia kaupungilla ja näin sai kutsun poliisiasemalle. Poliisi on kuitenkin jälleen tarkentanut, ettei heitä pidätetty, kuulusteltiin vaan. Henkilöt joutuvat kuitenkin maksamaan korvauksia teostaan, koska kiinnittivät flyereitä historiallisesti tärkeisiin rakennuksiin. Tässä artikkeli syistä miksi macaulaiset eivät suurin joukoin protestoi Hong Kongin kanssa. Artikkelissa kuitenkin mainitaan, että macaulaisia on mennyt HK:n protestoimaan.


On sanomattakin selvää, että Macaussa pelätään kovasti protestien tarttuvan tänne. Meille on juuri valittu uusi hallintojohtaja (eli korkein poliittinen virka erityishallintoalueella, Carrie Lam on Hong Kongin hallintojohtaja) ja hän on hyvin kiinamielinen. Kanditaatteja oli vain yksi. Macaussa on näkynyt enemmän kiinan lippuja viime aikoina, mutta on toistaiseksi mahdotonta sanoa johtuuko ilmiö 70. kansallispäivästä vai Hong Kongin tilanteesta. Uutisissa on vilahdellut paljon otsikoita, jossa hallintojohtaja sanoo, että Macaun pitää olla isänmaallisempi (Kiinaa kohtaan) ja kuinka opettajat eivät saa ilmaista poliittista kantaansa.

Oletettavaa on, että Macauta kiinalaistetaan tulevaisuudessa. Olen kirjoittanut postauksen Macaun ja Kiinan väleistä, mutta en sisällyttänyt siihen kaikkea mahdollista. Tänä kesänä olen oppinut muutenkin lisää Macaun ja Hong Kongin eroista liittyen Kiinaan palauttamiseen n. 20v sitten. Tästä keskustelusta löytyy niistä osa. Pähkinänkuoressa: 1) Macau on hyötynyt rahallisesti Kiinasta huomattavasti, toisin kuin HK, joka oli jo menestynyt kaupunki, 2) Kiina ei ole noudattanut handover-sopimustaan HK:n kanssa ja 3) Macaun hallitus oli järjestelty jotenkin järkevämmin paaluta varten, mikä auttoi pidemmällä tähtäimellä (en löydä enää artikkelia, josta luin tästä, joten pahoittelut epämääräisyydestä).



Kukaan ei uskonut Hong Kongin protestien jatkuvan näin pitkään, eikä niiden muuttuvan näin väkivaltaisiksi. Viime viikonloppuna 14-vuotiasta ammuttiin jalkaan ja kaksi on menettänyt näön toisesta silmästä poliisien kumiluotien(?) takia. Mediassa on myös välillä puhetta poliisien tekemästä seksuaalisesta häirinnästä naispuolisille protestoijille. Ja nämä ovat vain kaikkein suurimmat uutiset, loukkantumisia on paljon enemmän ja esimerkiksi kyynelkaasua on Telegramin mukaan käytetty 1400 kanisteria. Kumiluoteja on ammuttu 900 ja oikeita luoteja 6. Kaikki pelkäävät milloin ensimmäinen kuolonuhri tulee. Joitain ihmisiä on kuitenkin kateissa, joten on mahdollista, että sellaisia on jo tullut. Tikittävä aikapommi on myös Kiinan mahdollinen tilanteeseen puuttuminen voimakeinoin. Jotkut tahot kuitenkin olettavat, ettei näin tule käymään koko maailman seuratessa tilannetta. Ja Kiinahan on jo soluttautunut HK:n poliisiin, joten...

Tilanne on todella sekainen ja siihen liittyy monia asioita. HK- ja Kiina-mielisiä protesteja järjestetään ulkomaillakin ja ainakin Australiassa tämä on johtanut tappeluihin. Netissä Kiinan botit spämmäävät kaikkea mahdollista ja Reddit on kuulemma siirtynyt kiinalaisomistukseen. Monia perhe- ja kaverisuhteita on tuhoutunut näkemyserojen tai pelkkien asumispaikkojen takia. Protestoijien joukossa on soluttautujia tekemässä väkivaltaisuuksia, jotka sitten "oikeuttavat" poliisin voimankäytön. HK:ssa yritykset sulkevat oviaan kun tuottoa ei tule ja toisia boikotoidaan omistajien kommenttien takia. Mm. Starbucks on boikottilistalla, sillä sitä täällä operoivan yrityksen omistaja on puhunut Kiina-myönteisesti. Lisäksi MTR-yritys on erittäin vihattu. Meillä Macaussa taas on juuri avautumassa heidän operoiva sky train, joka on ollut varsinainen paikallinen länsimetro.


Aluksi en seurannut protesteja reaaliajassa, mutta viime aikoina olen alkanut seurata päivityksiä erinäisiltä IG-tileiltä. On pelottavaa avata IG storyja tietämättä mitä pahaa on tällä kertaa sattunut. Juuri nyt yksi tili ilmoittaa, että eloton tyttö on nähty raahattavana. Parin päivää sitten taxi ajoi protestoijia päin ja yksi ihminen sen takia tulee menettämään molemmat jalkansa. Välillä vain päivitän storyja turtana ja täysin toivottomana. Toistaiseksi protesteille ei näy loppua, itse asiassa ne vain eskaloituvat. Nyt tuhotaan pankkiautomaatteja ja kiinalaisomisteisia yrityksiä. Maskikielto on vain lisännyt tulta liekkeihin, mutta myös toiminut varoitussanana tulevasta. Seuraavat askeleet hallitukselta ovat ulkonaliikkumiskielto ja netin blokkaaminen. Jos jotain kiinnostaa seurata HK:n tapahtumia, itse saan päivitykseni seuraavilta tileitä: chaoshongkong, hongkonggag, hkexpat_memes ja uk.for.hk.

Protestit alkoivat Hong Kongin ja Kiinan välisen luovutuslain (extradition bill) takia, mutta ovat kehittyneet demokratiaa vaativiksi. Luovutuslaki peruttiin lopulta, mutta protestit jatkuivat ja nyt vaatimuksia on kuusi, mm. poliisiväkivaltaisuuksien tutkiminen. Uusimpana vaatimuksena on maskikiellon peruminen. Sitä ei suostuta noudattamaan kunnolla ja ainakin 77 ihmistä on jo pidätetty sen takia. Kesällä minulta kysyttiin miksei Macaussa protestoida ja vastasin, ettei meille ole tehty samaa luovutuslakia. Sunnuntaina näin facebookissa uutisen Kiinasta Macauhun tuomiotaan suorittamaan luovutetusta miehestä, johon joku kommentoi "Macau and China have an extradition agreement?" Hyvä kysymys.

Malesian Cameron Highlands on yhtä aikaa kaunis ja kummallinen

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Näin jälkikäteen kun muistelen kesän reppureissua, on päällimmäisenä mielessä yleensä Cameron Highlands. Tuo paikka, joka yllätti kauneudellaan ja kummallisuudellaan. Sitä kuvaa parhaiten sana "random", enkä ole ihan varma, neuvoisinko kysyjää menemään sinne vai sanoisinko, ettei se ole sen arvoista. Joka tapauksessa, muistelen visiittiäni usein suun vääntyen hymyyn.

Kuulin Cameron Highlandsista ensimmäistä kertaa koulussa tunnilla, jossa opeteltiin eri maiden nähtävyyksiä. Se jäi jonnekin aivojen perukoille, kunnes 2018 matkustin Malesiaan. Yritin yhdistää CH:n visiitin aikatauluun, mutta en lyhyehköllä lomalla viitsinyt lähteä kolmanteen kaupunkiin Langkawin ja Kuala Lumpurin lisäksi ja niin Highlands joutui jälleen taka-alalle. Kesälle 2019 etsin kohdetta Macaun ja Balin välille ja kun keksin sellaiseksi Penangin, tajusin voivani piipahtaa myös ylängöillä. Hirveästi en siitä tiennyt, mutta kuvat olivat kauniita. Sounds like a plan.

Cameron Highlands on vuoristoalue suunnilleen Penangin ja Kuala Lumpurin välissä ja sinne kuljetaan bussilla tai autolla. Molemmista edellä mainituista kaupungeista matka kestää kolmesta neljään tuntia, mutta riippuen liikenneruuhkista voi viedä pidempäänkin. Viikonloppuisin ja malesialaisina lomina ei sinne kannata mennä juurikin ruuhkien takia.

Ostin bussilipun easybook.comista (ja paluumatkalla redbus.my:sta) Unititi Expressiin hintaan 7,3€. Kaikilla bussiyhtiöillä oli surkeat arvostelut netissä, mutta kokemukseni molempiin suuntiin oli loistava! Cameron Highlands ei itsessään ole kaupunki, joten lippu ostetaan yleensä Tanah Ratan kaupunkiin. Niin myös minä. Se on kuulemma CH:n vilkkain kaupunki - joka ei siis tarkoita paljoakaan.


Saavuin Tanah Rataan illansuussa. Bussimatka meni ihmeen nopeasti ilmastoidussa bussissa, jossa oli todella mukavat penkit ja ilmainen wifi. Matkustajia ei ollut hirveästi. Pysähdyimme vessatauolle kerran suunnilleen neljän tunnin matkan aikana ja pelkäsin koko kyykkyvessailun ajan bussin lähtevän jatkamaan matkaa ilman minua tai että menisin vahingossa väärän bussin kyytiin. Kuski kyllä ainakin näytti tarkistavan, että kaikki olivat kyydissä ennen matkan jatkamista. Iphoista eteenpäin loppumatka oli pelkästään mutkaisia vuoriteitä. Menomatkalla se ei haitannut hirveästi, mutta CH:sta lähtiessäni voin todella pahoin.

Tanah Ratan bussiasemalla odotteli taxikuskeja, mutta olin etukäteen katsonut hostellini olevan aika lähellä ja lähdin kävelemään. Ei sillä, että Tanah Ratassa mikään voisi olla kovin kaukana; kaupungin kävelee päästä päähän 15 minuutissa ja siellä on käytännössä vain yksi tie. Sleepbox hotel sijaitsi kaupungin "laitamilla". Se maksoi 6,3€ yö naisten dormissa sisältäen aamupalan (= paahtoleipää & kahvia/teetä).

Kävelin kaupungissa ja kävin varaamassa päiväretken sattumanvaraisesta toimistosta seuraavaksi päiväksi. Retkijärjestäjiä oli ihan jokaisessa kadunkulmassa ja kaikki tarjosivat käytännössä aivan saman diilin. Olin katsonut etukäteen tripadvisorista retkiä hintaan 20-30€, vaikka paikanpäällä ne maksoivat lähemmäs 10€. Itse tykkään aina varata ja suunnitella kaiken etukäteen, mutta pitää opetella aina katsomaan tarjonta kohteessa. Itse varasin matkan Discover Camerons:lta, koska työntekijä toimistolla oli todella mukava ja rehellinen kierroksen rajoitteista jne.


Minut haettiin hostellilta kahdeksalta aamulla ja lähdimme ajamaan mutkaisia teitä ylemmäs vuorilla. En ollut muuten nähnyt länkkäreitä kaupungissa, mutta retkiporukassamme ei muita ollutkaan. Istuin pelkääjänpaikalla, joten pääsin juttelemaan paljon kuskimme Isman kanssa. Hän oli kasvanut vuorilla ja kertoi koulumatkoistaan ja elämästä teefarmilla. Nykyään suurin osa työntekijöistä on köyhemmistä maista. Isma näytti meille talon, jossa oli asunut vanhempien ollessa töissä teen poimijoina. Siellä asui nyt intialainen perhe. Isma kertoi suurimpien unelmiensa olevan lumen näkeminen ja päästä uudestaan naimisiin. Malesiassa vaimon perheelle pitää maksaa "korvauksena" kallis hinta, eikä kaikilla ole varaa siihen.

Pysähdyimme retkellä teeplantaasien lisäksi kävelemään tien reunassa "metsässä", jossa Isma esitteli paikallisia kasveja ja niiden käyttötarkoituksia, Mossy Forestissa (sain toimistosta vinkin olla maksamatta n. 6€ sisäänpääsyä, sillä reitti on lyhyt ja ulkopuolella olevalta julkiselta vessalta näkee melkein aivan saman maiseman), mansikkafarmilla (niitä sai poimia n. 5€ hintaan... Ei hirveän hyvä diili suomalaiselle, jolle mansikat eivät ole spesiaaleja) ja BOH-kahvilassa (huom, se on kiinni maanantaisin, joten ei kannata mennä retkelle silloin!). Yleiseen retkiaikatauluun kuuluu myös käynti ötökkäfarmilla, mutta Discover Camerons skippaa sen eettisistä syistä.


Retki ei itsessään tuonut hirveästi lisäarvoa käymiimme paikkoihin, joten jos käytössä on mopo tai auto, kannattaa kaikki tehdä omatoimisesti. Yllätyin siitä, että teeplantaasit olivat autoteiden vieressä, eivätkä vaatineet yhtään patikointia. Toisaalta omatoimisuudessa missaa tilaisuuden jutella kuskin ja muiden matkaajien kanssa. Ja vaikka retki (tai teeplantaasit) ei ehkä ihan täyttänytkään kaikkia oletuksia, oli minulla todella hauska päivä. Muut porukasta olivat Briteistä, Kanadasta, Italiasta, Ruotsista ja Australiasta ja vain britit olivat matkassa porukkana meidän kaikkien muiden ollessa soolomatkaajia. Kahvilassa pääsimme tutustumaan toisiimme paremmin ja rupattelimme kaikkea matkustamiseen liittyvää. Italialaisen Letizian kanssa tutustuimme paremminkin jutellessamme koko retken ajan.

Toimistolta olin saanut vinkin paluumatkalla jäädä pois kyydistä Brinchangin kaupungissa ja kävellä noin 45min matka takaisin Tanah Rataan. Letizia liittyi mukaani. Pysähdyimme matkalla 200 seeds cafe:hen, jonka olin bongannut aiemmin tripadvisorista. Heillä oli tarjolla mansikkariisiä, enkä tietenkään voinut kieltäytyä moisesta makukokemuksesta. Ravintolassa oli vain malesialaisia turisteja, eikä reaktioista päätellen käy länkkäreitä usein.

Vaihdoimme takaisin Tanah Rataan päädyttyä Letizian kanssa yhteystietoja ja päätimme seuraavana päivänä hiketa yhdessä hänen hostellinsa suositteleman reitin. Kuinka onnellinen olinkaan, että L otti tämän puheeksi. Muuten minulla ei olisi ollut yhtään mitään tekemistä viimeiseksi kokonaiseksi päiväkseni. Tanah Ratassa ei voi tehdä oikein mitään muuta kuin käydä päiväretkellä - ja ilmeisesti hiketa.

P.s. Riisi ei itseasiassa maistunut yhtään mansikalta :D


Söin jälleen aamupalaa aamutuimaan. Treffasimme Letizian kanssa ja lähdimme etsimään trail 10:n aloituskohtaa. Mukaan liittyi myös samaan paikkaan menossa oleva israelilainen mies. Emme meinanneet löytää polun alkua, mutta läheisessä talossa asuva nainen arvasi määränpäämme ja osoitti suunnan. Alue näytti erittäin epämääräiseltä, mutta bongasimme tieviitan ja lähdimme viidakkoon.

Reitin oltiin sanottu olevan helppo, mutta ei se mikään ihan läpihuutojuttu ole. Ilma oli erittäin kuuma ja kostea ja yhdessä vaiheessa meidän piti nousta _erittäin_ jyrkkää mäkeä ylös juurien muodostamien askelmien avulla ainakin 15 minuuttia putkeen. Ehkä olen vain huonossa kunnossa, mutta jouduin useasti pysähtyä tasaamaan hengitystä. En tiennyt yhtään missä vaiheessa reittiä olimme, joten välillä tuntui siltä, että kiipeäminen ei koskaan loppuisi. Letizia käytti maps.me-sovellusta, joka on kuulemma muutenkin hyvä hikingin harrastamiseen.


Varsin yllättäen saavuimme huipulle. Maisemat olivat upeat ja huonot muistot juuriportaista unohtuivat nopeasti. Paikalla oli ainakin kolme muutakin porukkaa. Istuimme alas lepäämään ja juttelemaan. Pääsimme käsittelemään mm. siinä vaiheessa vasta juuri alkaneita Hong Kongin protesteja ja kokemuksiamme maailmalla. Israelilainen mies oli ollut kesiä lukuunottamatta matkalla yli kolme vuotta ja sillä hetkellä matkasi Indonesiasta Israeliin maita pitkin.

Aloimme juttelemaan myös suurelle porukalle, joka oli laillamme lepäämässä ja nauttimassa maisemista. Selvisi, että heistä kaikki olivat myös soolomatkaajia. Liityimme mukaan joukkoon ja lähdimme alas trail 6:sta seuraten. Tämä hiking-reittien kombo on kuulemma paras. Porukassa oli nyt meidän lisäksemme, kanadalainen, brittejä, amerikkalaisia, belgialainen ja polun varrella tapasimme kaksi irakilaista. Kaikki juttelivat kaikkien kanssa riippuen siitä, mihin järjestykseen jono ikinä muodostuikaan. Tämä kokemus lujitti rakkauttani matkustelua ja erilaisten ihmisten tapaamista kohtaan.

Reitti oli paikoin haastava ja pitkä pätkä oli mutaista mäkeä alas liukumista toivoen, ettei kaadu puskaan. Tasaiselle maalle saavuttuamme olimme kaikki aivan mudassa. Löysimme randomin pikku katoksen, jonka luona oli vesihana ja pääsimme huuhtelemaan edes kätemme. Reitti päätyi joillekin teeplantaaseille ja niiden luona olevalle kahvilalle. Edellisestä päivästä oppineena kävin vilkaisemassa vessan maiseman ja kuinka ollakaan, sieltä avautuva maisema oli koko kahvilan paras.

Osa porukasta osti teetä ja kakkua, mutta me Letizian kanssa tiesimme niiden olevan kiskurihintaisia, joten tyydyimme vain omiin vesipulloihimme. Porukassa oli aika tasamäärä tyttöjä ja poikia ja juttelimme vaikka mistä, kiinnostavimpana aiheena sukupuolierot soolomatkaajina. Tauon jälkeen matka jatkui Tanah Rataan autotien sivussa kävellen (ei ehkä paras tapa, sillä mutkien takaa kurvaavat autot eivät nähneet meitä etukäteen). Yhteensä kahvitauon kanssa matka kesti 4,5 tuntia. Kaupungissa menimme vielä lounaalle malesialaiseen buffetiin hintaan 1,9€.


Sateisen iltapäivän ja illan vietin hostellilla lepäillen kakkuhetkeä lukuunottamatta. Tuntui aika upealta istua erittäin oudossa malesialaisessa pikkukaupungissa 1500m merenpinnan yläpuolella suklaakakkua syöden ja teetä juoden. Tanah Ratassa rakastuin soolomatkailuun vielä entistä syvemmin.

Tanah Rata/Cameron Highlands oli todella outo paikka. Se oli aivan täynnä mansikkafarmeja muutenkin kaikkea mahdollista mansikoihin liittyvää oheistuotteistoa. Jokainen kauppa myi aivan samoja asioita, esimerkiksi mansikka-pehmoleluja. Ruokakauppoja ei ollut, vain pari paikallista kioskia ja 7-eleven. Intialaisia ravintoloita ja kakkukahviloita oli joka kulmassa. Majoituksia löytyy hulppeista resorteista (kauempana kaupungista) hostelleihin. Hiking-retken porukasta kaikki majoittuivat Traveller Bunker Hostellissa, joten mitä luultavimmin on sosiaalinen hostelli. Omassani oli enimmäkseen malesialaisia matkaajia, eikä kukaan jutellut toisilleen.

Ilmasto ja luonto oli vuorilla myös kummallista. Aamuisin ja iltaisin oli todella viileää, noin 18 astetta, kesällä, mutta päivällä tarvitsisi vain T-paidan. Monissa paikoissa kasvoi vierekkäin palmuja ja havupuita. Rakennukset muistuttivat Alppien taloilta (ei sillä, että olisin käynyt Alpeilla) ja paikoittain tunsi todella olevansa Euroopassa.


Tanah Ratasta matkani eteni varsinaisella luxusbussilla (jättipenkit!) kohti Kuala Lumpuria, jossa olin vain yhden yön ennen Balille jatkamista. Kaksi kokonaista päivää oli juuri sopiva pituus Cameron Highlandsin visiitille, ellei aio hiketa lisää polkuja. Kuten sanottu, paikka oli todella kummallinen, mutta minulla oli siellä todella hauskaa. En varmasti palaisi Tanah Rataan - varsinkaan mutkikkaan bussimatkan takia - mutta se oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Ja nyt voin sanoa syöneeni mansikkariisiä malesialaisessa vuorikaupungissa :D Samaa ei voi kovin moni väittää.