Image Slider

Jääkaappi täynnä kuukakkuja - Macauhun paluu

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Palasin Macauhun neljä viikkoa sitten. Juuri kun pääsin ylpeilemästä osaavani nykyään nukkua lentokoneissa, tuli vastaan varmaan surkeiten nukkumani lentomatka ikinä. Nukuin max kolme tuntia koko lennon aikana, mutta juuri strategisesti aamupalan ohi. Hong Kongiin siis saavuin hyvin tokkuraisena. Päätin ensimmäistä kertaa kokeilla Macauhun menoa uudella HKZM (Hong Kong - Zhuhai - Macau) -sillalla. Sen lupailtiin olevan erittäin simppeliä, mutta väsyneenä, nälkäisenä, hikisenä ja rinkka selässä ei matka tuntunut niin helpolta. Lentokentällä oli kylttejä vain ylihintaisiin kasinobusseihin, jotka veisivät suoraan ovelta ovelle. Halvin ratkaisu on etsiä lentokentän ulkopuolelta B4-bussin pysäkki ja ajaa sillä sillan "terminaaliin". En voi kiittää tuuriani tarpeeksi siitä, että minulla oli juuri tasan 6 HKD lompakossa, eli bussilipun hinta.

Terminaalissa ostetaan sillalle bussilippu, jota ei siis tarvitse, kannata tai edes voi (?) ostaa etukäteen. Hinta on 65 HKD eli hieman yli 7€, kun taas lentokentällä myytävät bussiliput lähemmäs 30€ (mutta niillä tosiaan pääse suoraan hotellille). Busseja kulkee sillan nimen mukaisesti Macaun lisäksi myös Zhuhaihin, joten kannattaa ostaa oikea lippu. Väärään bussiin on erittäin vaikea eksyä, sillä kylttejä on kaikkialla ja liput tarkistetaan pariin otteeseen. Busseja kulkee vähintään 15 minuutin välein, joten odottelua ei paljoa ole. Itse matka tuntui lauttaan verrattuna todella nopealta, noin. 45min. Macaun päässä pitää ottaa taxi tai julkinen bussi päästäkseen pois terminaalialueelta. Itse pihistelin ja uhmasin heikkoa oloani hyppäämällä 102X-bussin kyytiin ja tekemällä vielä toisenkin vaihdon päästäkseni kotiin. Yhteensä siis käytin neljää bussia Hong Kongin lentokentältä ulostumisen jälkeen. On vähättelyä sanoa, että raahauduin asuntolalle viimeisillä voimillani.


Kesällä olin saanut WeChat-viestin, jossa minua pyydettiin vaihtamaan huonettani, jotta kämppis ja hänen kaverinsa voisivat asua vierekkäin. Suostuin, koska kämppis möykkäsi yötä myöten ja jätti hiuksiaan ympäri kylppäriä. Palatessa olin siis hieman jännittynyt siitä, minne minut oli sijoitettu. Asuntolassa on huoneita, joiden ikkunat osoittavan merelle, kun taas toisten sisäpihalle. Vaikea arvata, kummanlaisen huoneen halusin. Sain kuulla, että minut oli siirretty 7. kerroksesta 5., mutta huone oli "sama", eli rakastamani maisema pysyi. Kirsikkana kakun päälle, uusi naapurini, Sarah, on todella mukava ja myös non-local student! Olemme tässä kuukauden aikana tutustuneet jo jonkun verran ja meillä on aina todella hyviä keskusteluita. Sarah on kongolainen, mutta hän on asunut ainakin Kanadassa, USA:ssa ja Koreassa.

Kaverillani Tabilla oli synttärit juuri sinä päivänä kun saavuin Macauhun, joten viiden tunnin päikkäreiden (tai no, Suomen ajassa yöunien) ja syömisen jälkeen lähdin hänen poikaystävänsä omistamaan kauppaan yllättämään Tabia. Piiloilimme vaaterekkien takana ja pomppasimme laulamaan synttärilaulua Tabin saapuessa. Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Tabi ei edes tiennyt, että minä ja Kini olimme palanneet Macauhun.


Koulua on tänä vuonna vähemmän lopputyömme takia. Lopputyön aiheeksi en saanut valittua ykkös-, kakkos- tai edes kolmosvaihtoehtoani (miksi jokaisen, hyvin laajan, aiheen voi valita vain n. 5 opiskelijaa..???), mutta onneksi sentään viimeisitä jäljellä olleista aiheista pääsin ottamaan jotain edes kaukaisesti kiinnostavaa. Sain viimeisen paikan "mass tourism":sta ja jos sitä en olisi klikannut tarpeeksi nopeasti, olisin tosissani ollut pulassa. Jäljellä oli vain IT ja muita matemaattisia aiheita ja niistä en ihan oikeasti tiedä yhtään mitään.

Stressasin thesisin aiheesta viikkokausia, mutta sain jo-valmistuneelta kaverilta vakuutteluita siitä, että aihe ei yleensä ole kahliva. Nyt supervisorini tavattua on kaikki hyvin ja sain periaatteessa valita aiheekseni aivan mitä vain. Liikuskelenkin turismimarkkinoinnin suunnilla, eli juuri siellä, missä halusinkin olla. Nyt enää onkin stressattavana itse työn tekeminen :D No ei, olen oikeastaan ihan hyvässä flowssa. Ja ainakin meidän luokalla olen ainut, joka on aloittanut kirjoittamisen (, mikä ei sinällään ehkä kerro vielä ihan hirveästi, macaulaiset tykkäävät tehdä asioita vasta viime hetkillä).


Koska, mitä oletettavimmin, tulen muuttamaan pois Macausta tämän kouluvuoden jälkeen, olen yrittänyt olla mahdollisimman aktiivinen. Olen parina päivänä herännyt auringonnousun aikaan ja lähtenyt kuvausretkelle Coloaneen, eli Macaun "pikkukylään"/"maaseudulle". Lisäksi olen muutenkin vähentänyt kotihiireilyä ja lähtenyt esimerkiksi katsomaan ilotulituskilpailua kämppis-Sarahin ja suomalaisen vaihtarin, Henryn, kanssa. Salirutiiniin pitäisi vielä päästä :D

Ensi vuoden suunnitelmista en tiedä paljoakaan ja siksi toivon ajan matelevan mahdollisimman hitaasti. Olen jo pari kertaa tehnyt "lopullisen" päätökseni, joka on vaihdellut erillisissä paikoissa työn teosta erillisissä paikoissa kouluun menemiseen. Lopulta löysin kiinnostavan, kansainvälinen masters-ohjelman, mutta sitä varten tarvitsee GMAT-testin. Minulla ei mitenkään ole aikaa ja energiaa opiskella sitä varten parissa kuukaudessa (ja tehdä enkun testi), joten päätin suosiolla pitää välivuoden. Se tuntuu hyvältä itsessään, mutta eri asia sitten, mitä tulen tekemään silloin. Ensimmäinen suunnitelma oli Shenzhenissä englannin opettaminen ja kiinan opiskelu, mutta Kiina on kiristänyt työviisumivaatimuksiaan niin paljon, etten tiedä löytäisinkö epä-natiivina töitä. Plus Shenzhen on yksi suosituimpia kaupunkeja. Ainakin tässä on vielä kuukausia aikaa miettiä suunnitelmaa.


Viime viikonloppuna vietettiin Mid-Autumn festivalia, eli Kiinan toisiksi tärkeintä juhlaa. Koko Macau on koristeltu lyhtyihin ja pupu-koristeisiin (legendan mukaan kuussa asuu pupu) ja näyttää varsinkin pimeällä todella kauniilta. Mid-Autumn -juhlaan kuuluu perheen kanssa oleminen ja mooncakesit. Mooncakes ovat kuin pieniä piiraita, joissa kuulemma voi olla jopa 600-900 kaloria! Ei siis todellakaan mitään terveellisiä herkkuja nuo. Itse asiassa harva tuntuu edes niistä oikeasti tykkäävän. Perinteisesti sisällä on ollut seesaminsiemen-, redbean- (siis ihan oikeasti, en löytänyt kääntäjästäkään mikä tämän nimi on suomeksi. Ei kai se voi olla vain punainen papu? En ole koskaan kuullut sitä käytettävän suomeksi) tai munatäyte. Nykyään kuukakkuja on vaikka oreon tai ruusun makuisenakin.

Lauantaina liityimme asuntolalla Sarahin kanssa snowy mooncake -workshopiin. Teimme red bean ja matcha -täytteisiä mooncakeja muoteilla. Jokainen pari sai vain yhden värin kuoriin, mutta kävimme vaihtokauppaa muiden osallistujien kanssa ja lopulta olimme saaneet käsiimme kaikki mahdolliset värit. Kun nämäkin värit kävivät tylsiksi, aloimme yhdistellä värejä ja jopa sisälmyksiä keskenään. Hauskaa oli ja pari vierustoveriakin alkoi tekemään samaa. Nämä "snowy" kakut ovat ehkä jopa normaaleja mauttomattomampia ja nyt minulla on niitä jääkaapissa 13. Saa nähdä, saanko niitä mitenkään syötyä haha. Mutta ne naurut olivat todellakin osallistumismaksun arvoiset.



中秋節快樂! Happy Mid-Autumn festival!

P.s. blogia voi seurata facebookissa tai instagramissa @verawinter :)

Ihanan monipuolinen Penang

perjantai 13. syyskuuta 2019

Penang oli soolo-reppureissuni ensimmäinen etappi. Kohteeksi se valikoitui enemmän sijaintinsa kuin tarjontansa puolesta, mutta onneksi päädyin sinne! Penang oli sympaattinen, turvallinen ja siellä näki kaikkea katutaiteesta temppeleihin ja moskeijoihin ja puistoista koloniaaliseen arkkitehtuuriin. Penangin saarelta löytyisi vielä vaikka rantojakin, mutta olin siellä vain kolme päivää ja näin pysyttelin enimmäkseen Georgetownissa.

Saavuin Penangin lentokentälle aivan uskomattoman kauniin auringonlaskun aikaan. Lento oli ollut myöhässä, eikä kentällä myyty kuin kalliita sim-kortteja, mutta päätin silti käyttää taxina Grabia (South-East Aasian Uber, ihan must niillä suunnilla). Kuskin löytämisessä oli hyvin suuria ongelmia kun wifi ei kantanut ulos asti ja näin jouduin kahdesti juosta sisään ja toiseen kerrokseen yrittääkseni kommunikoida kuskin kanssa. Lopulta löysimme toisemme ja n. 30min matka kohti Georgetownia alkoi.


Hostellini, Olive Spring Hostel, oli pieni ja vain naisille tarkoitettu. Se sijaitsi kahvilan yläkerrassa ja makuuhuoneita oli vain yksi. Kesäkuussa se oli vain puoliltaan täynnä ja vaihtuvuus oli aika tiheää. Yksi yö siellä maksoi vain 8,5€, mikä on parempi kuin hyvä diili, varsinkin koska sijainti oli todella hyvä. Laukuille ei ollut paikkaa, joten niitä pidettiin lattialla. Arvotavaroille oli oma arkkunsa sängyn päädyssä, mutta siihen piti laittaa lukko itse.

Ensimmäisenä päivänä lähdin vaeltelemaan vanhaan kaupunkiin. Agendana oli ylimmäisenä sim-kortin ostaminen ja pesulan löytäminen. Tässä vaiheessa olin asustellut hotelleissa jo melkein kaksi viikkoa ja vaatekerta kaipasi kunnostusta. Lisähaasteena soolo-reppureissailulle oli Koh Sametilla tapahtunut mopo-onnettomuus ja siitä johtuva joka toinen päivä tapahtuva haavojen puhdistus ja siteiden vaihto -operaatio. Onneksi kävely oli jo palannut normaaliksi, mutta sanotaanko vaikka, että kun kävelet yksin Malesiassa kolmesta kohtaa paketissa, aloittaa moni kanssasi keskustelun.


Penang ihastutti värikkäillä taloillaan ja lukuisilla ravintoloillaan ja kahviloillaan. Koko päivän (tai noh, kunnes lämpöhalvaus iski) pystyi kävellä ympäriinsä ilman kunnon päämäärää. Kaupunki on sen verran sokkeloinen, että päädyin kävelemään erään kadunpätkän kolmesti ja aina samaan suuntaan! Kyllä varmaan kahvilassa istujia ihmetytti.

Auringonlaskua lähdin katsomaan Clan Jetties:iin, eli meren päällä oleviin taloihin, joissa tänäpäivänäkin asuu vielä ihmisiä. Laituri oli aika täynnä, vaikka aurinko laskikin kauas vuorien taa. Olinkin vähän hämmentnyt, miksi tätä paikkaa suositeltiin auringonlaskun katsomiseen, kuten myös pari vieressä seisojaa. Hieno ja historiallinen paikka se oli silti. Rannasta kävelin hostellille päin ja päätin käydä ostamassa falafel-rullan läheisestä kiskasta. Minut kuitenkin kutsuttiin istumaan falafel-kiskan vieressä olevaan reggae-baariin, jossa naiset saivat ilmaiset juomat kahdeksaan asti. Siinä sitten istuin muovituolilla kadun reunassa kädessä falafel wrap ja pöydällä lasillinen vodka spriteä Bob Marleyn pauhatessa taustalla. Yleensä en juo alkoholia ollessani yksin matkalla turvallisuussyistä, mutta olin niin lähellä hostellia, että päätin ottaa yhden lasillisen.


Toisena päivänäni suuntasin katsomaan auringonnousua Penang Hillille. Tilasin Grabilla auton ja porhalsin mäen juurelle. Ensimmäinen funicular oli ainoa, jolla ehtisi ylös H-hetkeksi, joten siihen oli ehdittävä. Paikalla oli lisäkseni yksi kuvaajamies ja kaksi pientä kaveriporukkaa. Ylhäällä astuimme tasanteelle kauhun sekaisin tuntein. Sumu oli niin sankka, ettei maisemia nähnyt YHTÄÄN. Tuuli alkoi kuin alkoikin vaikuttamaan tilanteeseen hetken toimeettomana seisottuamme ja välillä pystyi näkemään koko kaupungin ja auringon nousevan. Ei siis aivan hukka reissu.

Penang Hillillä on ravintoloita ja lukuisia hiking-polkuja (myös sinne/alas voi hiketa jos haluaa), mutta jätin nämä tällä kertaan välistä, sillä halusin ehtiä seuraavaan kohteeseeni ennen ihmismassoja, plus en ollut halukas tapaamaan poluilla kaikenlaisia eläimiä yksin ollessani.


Tilasin Penang Hillin juurelta Grabin ja jatkoin retkeä suht. lähellä sijaitsevaan Kek Lok Si -temppeliin. Kello oli vasta hieman yli kahdeksan aamulla, mutta helle alkoi olla pakahduttava. Paikka oli tyhjä lukuunottamatta yhtä miestä, joten pystyin rauhassa tutkailla aluetta ja jämähtyä pitämään kuvaussessioita (hahah, yksinmatkailun upeuksia). Kek Lok Si oli pysähdyttävän kaunis. Ylhäältä kuului munkkien laulua, mikä vain lisäsi tunnelmaa.

Temppelissä oli pieni matkamuistokauppa, jonka läpi pääsi joko patsaalle tai torniin. Itse valitsin jälkimmäisen. Pääsystä piti maksaa pieni hinta, mutta muuten temppeli oli ilmainen, joten se ei haitannut. Suosittelen vahvasti tornissa käyntiä! Sieltä avautuivat upeat maisemat ja joka kerros oli koristeltu eri tavalla. Tornin edessä oli puutarha-alue, jossa pystyi huilata.

Lähdin Kek Lok Sistä kymmenen jälkeen jalan. Tunneleissa tuli vastaan Penang Hilliltä tuttu perhe. Moikkasimme ja jatkoimme matkojamme. Temppelin lähistöllä on paljon perinteisiä ravintoloita, joista valitsin erään summamutikassa. Tai, ei se ihan ravintola ollut, vaan istuinalue, jonka ympärillä oli paljon eri pikkukiskoja. Ostin nuudeliannoksen kuvan perusteella.



Grabilla hostellille ja suihkun kautta päikkäreille. Kun nälkä alkoi kolottamaan taas, lähdin käppäilemään helteeseen. Lounasta söin kiinalais-tyylisessä buffetissa Ee Beng vegetarian food:ssa, jälkkäriksi otin sea salt & strawberry cream -pehmistä Urban Artisan -jätskipaikassa ja illemmalla söin uudestaan kiinalaisessa katuravintolassa hostellin kulmilla. Chulia Streetiltä löytyy paljon ruokapaikkoja varsinkin auringonlaskun jälkeen.


Viimeisenä päivänäni alkoi tekeminen loppua kun olin kävellyt varmaan jokaikisen Georgetownin keskustan kadun. Googlailin tekemistä ja päätin lähteä Botanic Gardensiin. Helle oli niin kova, ettei siellä ollut hirveästi ihmisiä, enkä itsekään jaksanut olla paikalla tauoista huolimatta noin kahta tuntia pidempään. Puistossa on paljon apinoita, pari liskoa, lintuja ja kasvistoa. Jos löysin kaikki polut, ei se loppujen lopuksi ole hirveän iso, muttei myöskään maksa mitään. Ruokaa ei apinoiden takia voi pitää esillä.

Botanic Gardensista ei ollut helppoa saada Grabia. Luovutin lopulta ja lähdin kävelemään kohti suurinta tietä, joka oli noin 15min matkan päässä. Matka kyllä tuntui paljon pidemmältä, sillä siinä vaiheessa energiatasot olivat aika matalalla. Tieltä sain kuin sainkin lopulta auton ja päätin pysähtyä Thai Buddha -temppeliin Wat Chaiyamangalaram matkalla takaisin kaupunkia kohti. Temppeli oli todella kaunis ja ulkona olevat patsaat kimaltelivat iltapäivän auringossa.

Sisällä oli seesteinen tunnelma. Keskellä oli suuri makaavaa Buddhaa kuvaava patsas ja reunoilla pienempiä Buddhia. Jokaisen edessä oli pieni punainen laatikko, jonne pystyi lahjoittamaan rahaa ja palvomaan omaa kiinalaista horoskooppia vastaavaa Buddhaansa. Paikalla oli myös "ennustuskone", jossa kone arpoi sinulle numeron ja sitten sait viereisestä boxista sitä vastaavan ennustuksen.


Ansaitun lepohetken vietin Chinahouse-kakkukahvilassa. Hinnat olivat hieman normaaleja korkeammat ja maksoin n. 6€ teekannusta ja kakkupalasta. Kahvila on tunnettu HYVIN laajasta kakkuvalikoimastaan ja olihan niitä kakkuja paljon! Valitsimista auttoi tarjoilija, joka kartoitti makua kysymällä kysymyksiä mm. tykkääkö suklaasta. Päädyin valitsemaan passion fruit & coconut -kakun, mutta jäi kyllä harmittamaan, etten voinut maistaa muita makuja. Porukalla voisi koota kakun monesta eri palasesta.

Chinahousen jälkeen kävelin Armenian Street -alueella ja kuvailin katutaidetta. Ne ovat ihmeen piilossa usein ja ilman netistä löytyneitä karttoja en varmastikaan olisi löytänyt kaikkia. Olin hieman yllättynyt, että maalaukset olivat niinkin huonossa kunnossa. Luulisi, että kaupunki kunnostaisi niitä. Mutta olivat ne joka tapauksessa hienoja ja oli oikeastaan aika hauskaa etsiä niitä pikkukaduilta. Osa on interaktiivisia ja itse pääsee osaksi teosta. Suosituimpien maalausten kuvaamista varten joutuu jonottamaa jonkin aikaa.


Penang/Georgetown oli todella kiva ja monipuolinen paikka ja "helppo" kaupunki länkkärille. Siellä on vahva kiinalainen ja koloniaaliajan vaikutus, mutta malesialaiseen tyyliin islamin uskonto on edustettuna varsinkin moskeijoiden johdosta. Vaikka Penang ei olekaan yhtä monikulttuurinen kuin moni muu paikka Malesiassa, on siellä moskeijoiden ja buddhalaisten temppeleiden lisäksi kirkkoja ja hindu-temppeleitä. Ihmisiä on kaikkialta maailmasta ja katuja kävellessä kuulee lukuisia eri kieliä. Tämä monikulttuurisuus on yksi lempi asioistani Malesiassa.


Onko teistä kukaan käynyt Penangissa? Mitä tykkäsitte? :)