Image Slider

Viime vuonna tein 2015 vuosikooste -postauksen (postaus TÄSTÄ) ja ajattelin nyt tehdä tästä jonkinmoisen perinteen. Tässäpä siis vuosi 2016 pähkinänkuoressa:


Tammikuu
Oli tosi vaikea muistaa, missä olin viime tammikuussa. Miten vain vuosi sitten olin vielä au pairina!? Siitä tuntuu olevan ikuisuus. Tammikuussa palasin viisuminhakumatkalta Hong Kongista ja sain tietää lopettavani aupparoinnit kuukauden kuluessa. Lähtö oli todella haikea, mutta asiaa helpotti se, että melkein kaikki läheiset kaverit olivat jo jatkaneet matkaansa Pekingistä. Itse en lähtenyt suoraan Suomeen, vaan päätimme Daven kanssa suunnata Thaimaahan.

Helmikuu
Olimme rentoutumassa Koh Samuin rannoilla noin viikon yhdessä, jonka jälkeen jäin sinne yksin vielä kahdeksi päiväksi halvinta Suomen lentoa odottelemaan Daven palatessa Pekingiin. Oli vaikea erota, kun ei tiennyt edes, milloin tulisimme seuraavan kerran näkemään.
   Suomeen palaamisesta oli oudot fiilikset. Ikävöin Kiinan arkea paljon, mutta toisaalta oli ihanaa olla helpossa ja tutussa ympäristössä, jossa ei ollut velvollisuuksia, eikä herätyskelloa soimassa ennen seitsemää aamulla. Onneksi Kiinaa ei kuitenkaan tarvinnut jättää taakse kokonaan, sillä kaverin kanssa varasimme lennot kuukauden Kiinan reppureissulle.

Maaliskuu
Maaliskuu oli aika tylsä. Ei ollut mitään tehtävää (olisin toki voinut jatkaa vaikka kiinan opiskelua..) ja kaverit olivat koulussa tai töissä. Itse pääsin yhdelle viikonloppu-lastenhoito-keikalle, mutta muuten olin aika tyhjän päällä. Maaliskuussa pistin hakemuksen Macaun kouluun, jos en ihan nyt kuukautta väärin muista.

Huhtikuu
Nokka kävi takaisin kohti Kiinaa! Kaverini Sandran kanssa käytiin kuukauden aikana Pekingissä, Shanghaissa, Xi'anissa, Chengdussa, Guilinissa, Macaussa ja Hong Kongissa. Matkapostauksia, kuvia ja videoita katsoessa tulee aina kyllä mietittyä, kuinka mahtava matka meillä oli! Menisin mielelläni toisenkin kerran reppureissaamaan Kiinaa, tällä kertaa pienempiin paikkoihin, nyt kun olen nähnyt käytännössä kaikki Kiinan merkittävimmät kaupungit Kunmingia ja Hohhottia lukuun ottamatta.


Toukokuu
Toukokuusta en itseasiassa muista oikein mitään :D Kaipa silloin vain elelin ilman mitään velvollisuuksia tai aikatauluja, aivan kuten maaliskuussakin.

Kesäkuu
Tulin hyväksytyksi IFT:hen!! Vastaus oli jännittänyt pitkää, sillä B-suunnitelmaa ei ollut. Hakemuksen tekemisessä oli jo ollut paljon ongelmia, sitä kun ei selvästikään oltu tehty helpoksi eurooppalaiselle, joten pari kertaa olin ollut jo luovuttamisen partaalla. Oli mahtava fiilis tulla hyväksytyksi ja saada suunta elämälle seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Tietysti muutto myös tavallaan kauhistutti, sillä ei yhtään tiennyt, mitä vastassa olisi.

Heinäkuu
David tuli Suomeen vierailulle. Hän ei ollut käynyt Euroopassa n. viiteen vuoteen ja Pohjois-Euroopassa ei koskaan. Suomessa vietimme vuosipäivää ja 20v. synttäreitäni. Dave pystyi olla meillä vain kymmenen päivää ja olisi ollut kivaa näyttää muutakin Suomea kuin pelkkää Helsinkiä. Ehkäpä jonain päivänä pääsemme vielä kunnon Suomen kierrokselle, ainakin Lappiin haluamme molemmat.

Elokuu
Muutin Macauhun. Tapahtui kamalasti asioita ja tuli tavattua hirveästi uusia ihmisiä. Olin käynyt Macaussa jo kahdesti, vaikkakin hyvin pikaisesti, joten osasin vähän kulkea Macaun saarella. Se helpotti alkukriisiä hieman, mutta olin kyllä aika pihalla. Vaikka rakastankin seikkailua, oli välillä sellainen fiilis, että mihin ihmeeseen mä olen itseni laittanut.
   Koulussa ei ollut muita länsimaalaisia opiskelijoita vaihtareita lukuun ottamatta ja selvä enemmistö opiskelijoista oli kantoninkielisiä. En kokenut olevani yksinäinen, mutta olin aika ulkopuolinen. Ihmiset puhuivat joko kanttonia tai mandariinia, enkä minä osannut kumpaakaan tarpeeksi. Vaihtareilla oli omat aikataulunsa ja ohjelmansa, enkä siksi ollut heidän kanssaan.
   Olin koulun virallisessa aloitustilaisuudessa tavannut Christalin, joka oli kanssani samalla luokalla ja näin sain ensimmäisen kunnon kaverini. En yhtään muista, miten muut nykyiset parhaat kaverini liittyivät mukaan, mutta jostain he tulivat :D Olemme kaikki samalla luokalla ja siis joka päivä koko päivän yhdessä, minkä takia tulimme läheisiksi nopeasti.


Syyskuu
Arki ja koulu alkoivat rullata normaalisti, eikä englanniksi opiskelukaan enää tuntunut yhtään vaikealta. Siinä missä Suomessa ilmat alkoivat pikkuhiljaa kylmetä, jatkuivat Macaussa helteet. Ne jatkuivat itseasiassa marraskuulle asti, löysin siis todellakin omaan makuun olevan maan.
   Macau alkoi tuntua kunnolla kodilta ja joka päivä oppi enemmän ja enemmän kulkemaan busseilla ja jalkaisin ympäri saaria. Macaun pienessä koossa on se hyvä puoli, että kaupungin saa nopeasti haltuunsa - vaikka kyllä uusia paikkoja ja varsinkin ruokapaikkoja löytyykin jatkuvasti.

Lokakuu
Meillä oli ensimmäinen loma koulusta ja suunnittelin lähteväni Taipeihin. Kun kuitenkaan en saanut seuraa mukaan, päätin jäädä Macauhun ja säästää rahoja. Arjen budjetointi oli aluksi vaikeaa, mutta sain aseteltua jonkinmoiset rajat menoille ja kaikki arjen kulut menevät opintotuesta. Ruoan jokapäiväinen laittaminen alkoi kyllästyttää, eikä mielikuvitustakaan kokkailuihin riittänyt.
   Kavereiden kanssa vietettiin enemmän aikaa koulun ulkopuolellakin ja mentiin esimerkiksi juhlimaan Halloweenia Hong Kongiin.

Marraskuu
Koulussa alkoi olla kiireellistä projektien ja loppujen mid termsejen kanssa. Ulkomailla opiskelemisessa on minulle se hyvä puoli, että Macaussa koko elämä pyörii koulun ympärillä. Kaikki kaverit ovat samassa koulussa ja vapaa-aika kuluu helposti opiskellessa kun ihan hirveästi muuta tekemistä ei ole. Vaikka olisikin kiva tulevaisuudessa tutustua muihinkin ihmisiin, en pistä pahitteeksi tätä koulukeskeistä elämää. Haluan tietystikin menestyä koulussa kun olen sen takia muuttanut melkein toiselle puolelle maailmaa.

Joulukuu
Loppukokeet ja projektien dead linet pitivät kiireisinä joulukuun alun, jonka jälkeen lähti lento kohti Suomea. Viime kerran olin joulun ja uuden vuoden Suomessa 2014, joten tuli kivaa vaihtelua. Muutenkin oli kiva tulla käymään Suomessa ja nähdä sukua ja kavereita. Onneksi pakkastakaan ei ole, joten en joutunut ihan kriisiin Macaun 22 asteen ja täysauringon jälkeen.

Viime UV yksin Hong Kongissa.
 
Viime vuonna tänään kävin ensimmäistä kertaa Macaussa ja päätin hakea opiskelemaan nykyiseen kouluuni. Hassua, että viime vuonna tähän aikaan olin Macaussa ja tänä vuonna, kun siellä asun, olenkin Helsingissä. Vielä hassumpaa on ajatella, kuinka nopeasti kaikki kävi ja yhtäkkiä olen jo opiskellut macaulaisessa koulussa yhden lukukauden.
   Vuosi sitten en tiennyt yhtään, mitä vuonna 2016 tulisi käymään - eikä kukaan kaikkea tapahtunutta olisikaan voinut ennustaa. Vuosi 2017 näyttää huomattavasti selkeämmältä; koulua, koulua, matkoja, koulua. Ensi vuonna haluaisin alkaa harrastaa jotain Macaussa ja tutustua koulun ulkopuolisiin ihmisiin. Haluaisin myös tosiaan vihdoin käyttää hyväkseni sijaintiani keskellä Aasiaa ja matkustella. Raha on ainoa ongelma, mutta eiköhän jostain halvat lennot ja majoitukset löydy. Tai sitten syön joka päivä nuudeleita ja banaania :D
   Pakko kyllä sanoa, että olen todella tyytyväinen vuoteen 2016. Siinä missä some on nimennyt 2016:n hirveäksi vuodeksi, on oma elämäni sujunut mallikkaasti. On tapahtunut paljon elämää hyvällä tavalla mullistavia asioita, jotka ovat asettaneet suunnan koko tulevaisuudelle. Olen nähnyt maailmaa, oppinut itsestäni paljon, tutustunut lukuisiin uusiin ihmisiin ja asettunut aloilleni uuteen maahan. Toivottavasti ensi vuosi on yhtä onnistunut.

Hyvää vuotta 2017 kaikille!! :)


Tuntuu, etten koskaan olisi lähtenytkään Suomesta. Muistan Kiinasta tulon jälkeen ihan saman fiiliksen; elämä Aasiassa tuntuu unelta ja tuntuu, kuin olisin ollut Suomesta pois max kaksi viikkoa. Vaikka aina sitä pelkääkin, eivät asiat hirveästi muutu sillä aikaa kun on itse toisella puolella maapalloa. Siinä missä itsellä jokainen päivä on pieni seikkailu, Suomessa arki rullaa kuten aina ennenkin. On todella outoa palata tutuille kulmille, jotka kuitenkin tuntuvat nyt jotenkin kaukaisilta.

Kyllä, olen käyttänyt hametta joulukuussa Suomessa vain siksi, etten jaksa housuja

Koko ajan pitää muistuttaa itselleni, että tietä ylittäessä katsotaankin ensiksi vasemmalle. Piti myös opetella käyttämään Helsingin uusia matkakortinlukijoita ja tottua siihen, ettei aurinkoa ole edes silloin kun se on "noussut". Kylmyys ei ole tavallaan ollut niin paha shokki kuin olisin kuvitellut (toisaalta täällä onkin aika "lämmin"), mutta naama tuntuu jäätyvän aina ulos mennessä. On outoa olla erottumatta joukosta. Vaikka onkin kiva olla rauhassa, huomaan toisenlaisia ihmisten katseita. Siinä missä Macaussa saan esim. pukeutua aivan miten huvittaa ulkomaalaisen kulttuurin ja tapojen verukkeella, Suomessa tulee tuomitsevia ja arvioivia katseita. Täällä olen normaali ja niin minun tulee myös käyttäytyä.

On ihanaa, kun julkisilla kulkuneuvoilla on aikataulut ja matkan voi etukäteen suunnitella reittioppaasta. Kotona ei tarvitse kokata itse, eikä tiskata käsin, varsinkaan välittömästi ruoan tekemisen jälkeen. Ja sisällä on lämmin! Kaduilla ihmiset pyytävät anteeksi jos tönäisevät tai vahingossa kiilaavat, minkä takia silmien pyöräyttelyni ovat tulleet nähdyksi ja mahdollisimman pikaisesti yritän vaihtaa hymyyn ja olla kohtelias takaisin. Täällä ei ole "kaikki oman edun perässä" -meininkiä, mikä on hassu kontrasti kun toisaalta Suomessa ollaan individualisteja ja Aasiassa ollaan yhteisöllisiä.


Alkupäivät Suomessa menivät virallisia asioita hoitaessa ja sen jälkeen tuli nähtyä koko lähisuku kun kaksi serkkuperhettä tuli käymään Helsingissä joulun vieton merkeissä ja tällä viikolla käytiin perheen kanssa Kotkassa ja Mikkelissä tapaamassa isovanhempia. Ulkomailla asumisen varjopuolia on se, ettei sukulaisia näe usein. He eivät kuitenkaan ikuisesti ole täällä ja tuntuu vähän pahalta, että itse vetelee ympäri maailma. Pelkään huonoja uutisia jatkuvasti Macaussa. On tärkeää arvostaa läheisten seuraa silloin kun siihen on vielä mahdollisuus.

Tasan viikon päästä saavun Pekingiin, jossa näen vihdoin Daven. Alkuperäinen suunnitelmahan oli tietysti nähdä usein kun asun Macaussa, mutta lento on kuitenkin 4h, aika hintava ja molemmat tarvitsevat viisumin toisen maahan (en ole ihan varma mitä mainlandersit tarvitsevat Macauhun mennessä, mutta kyllä siinä jotain byrokratiaa on). Tämän lisäksi itse opiskelen ja Dave käy töissä, joten lomiakaan ei ihan koko aikaa ole. Tammikuussa menen nyt Pekingiin kahdesti, toisen kerran kiinalaista uutta vuotta (!!) viettämään. Dave toivottavasti pääse pian myös Macauta katsomaan, olisi nimittäin kivaa esitellä uutta kotikaupunkia ja kavereita.

Aasialaiset filtterit ovat todella lapsellisia T: pikkusisko :D (ps. mikä ero niillä muka on snapchattiin..?)

Vielä on Suomessa edessä uusivuosi kavereiden kanssa, Tallinnan matka ja siskon 18v. synttärit, minkä jälkeen painelen itään vähintäänkin heinäkuuhun asti. Ensi jouluna alustavana suunnitelmana olisi, että perhe tulisi Aasiaan, enkä näin tulisi viettämään Suomi-joulua. Vaikka Suomi onkin joulun luvattu maa, on mulle tärkeämpää, kenen kanssa jouluani vietän kuin missä sitä vietän - ja kylmyyttä en kaipaa yhtään, joten ei siinä mielessä haittaisi yhtään maata rannalla.

Täällä sitä taas istutaan kotisohvalla. Tai noh, Suomen kodin sohvalla (ei sillä, että Macaussa mulla edes olisi sohvaa..). Ensimmäinen huomio oli, kuinka pimeää jo kolmelta oli. Ja kuinka myöhään aurinko aamulla nousi, kunnes laski sitten taas kolmen jälkeen. Tietysti muistan Suomen pimeyden, mutta jotenkin kummasti sen mittavuus on kahden vuoden aikana unohtunut. Miten muka ikinä pääsen jet lagista yli, kun pimeää tulee samaan aikaan kuin sisäinen kellonikin hälyttää iltaa, mutta Suomessa onkin vielä päivää pitkää jäljellä?


Kotoa lähdin sunnuntaina hitaan aamun jälkeen. Lauantaina olin tehnyt suursiivouksen ja ollut niin tyytyväinen itseeni, että päätin jättää pakkaamisen lähtöpäivään. Lauttaan ei onneksi tarvitse ostaa lippua etukäteen, joten voi lähteä oman aikataulun mukaan. Äidin kehottamana olin suunnitellut lähteväni hyvissä ajoin, jotta ehdin nähdä Hong Kongia, mutta loppujen lopuksi lähdin Macausta vasta kello kolmen lautalla ja hotellilla olin vasta kuuden aikoihin (taxijonossa meni IKUISUUS).

 
Yövyin tällä kertaa aivan eri osassa Hong Kongia kuin koskaan aiemmin. Hostellini oli Campus Hong Kong Hostel, todella halpa majoituspaikka, varsinkin Hong Kongin hinnastossa; 40€/yö neljän hengen huoneessa. Kuva ei tee oikeutta huoneelle, joka oli todella tilava ja siellä oli kylpyhuoneen lisäksi pieni keittiökulmaus mikroaaltouuneineen ja vedenkeittimineen. Oman sängyn eteen sai vedettyä verhon yksityisyyden tuomiseksi ja jokaisella ihmisellä oli ns. oma nurkkaus huoneessa, jossa oli sängyn lisäksi säilytystilaa ja pöytä.
 
Omassa huoneessani oli lisäkseni vain yksi ihminen, filippiiniläinen nainen, jonka kanssa juteltiin jonkin verran, kunnes lähdin ulos. Superplussa hostellille, jolla oli puolen tunnin välein lähtevä shuttle bus lähimmälle metroasemalle. Ilman bussia olisi ulos lähteminen ollut todella vaikeaa, koska sijainti oli syrjässä, eikä lähistöllä ollut nähdäkseni mitään. Bussin ja metron kanssa keskustaan meni noin tunti. Ei siis todellakaan ideaali sijainti, mutta hinta-laatusuhde oli loistava ja näin yhden yön yöpymispaikkana ei sijainnilla ole niinkään väliä. Lentokentälle meni taxilla aamuviideltä puoli tuntia ja hinta oli n. 20€.


Takaisin hostellille päin tullessa matka ei mennyt yhtä mutkattomasti, koska en yksinkertaisesti muistanut, missä shuttle bussin pysäkki oli. Jo keskustaan lähtiessäni, oli pimeää ja oli vaikeaa pistää muistiin mitään maamerkkejä. Pyörin aseman ympäristössä yli puoli tuntia mennen portaita ylös ja alas monesti ja kävellen autotien päällä olevia kävelyteitä kaikkiin mahdollisiin suuntiin. Tunnistin yhdet joulukoristeet ja tiesin siis olevani lähistöllä, en vain löytänyt pysäkkiä millään. Tie, jolla pähkäilin pysäkin olevan pakko olla, meni kännykän kartaston mukaan metroaseman talon läpi. Lopulta tajusin katsoa ylös päin ja tajusin toisessa kerroksessa menevien kävelyteiden katon olevankin autotie. Sitten vain rappusia etsimään.

Sisäänkirjautuessani hostelli lupasi hoitaa minulle taxin 5:30:ksi ja kun kello kahdeltatoista sain kuulla lentoni lähtevän 1,5h myöhässä, en jaksanut enää nousta sängystä ja lähteä käytävään soittamaan respaan (jotta en herätä kämppistä) tai alakertaan paikanpäälle ja pyytämään taxin myöhentämistä. Lentokentällä tuli siis hengailtua hyvä tovi, josta suuri osa stressatessa, kuinka ehdin mitenkään vaihtolennolleni enää.
   Lentokoneeseen vihdoin päästessä, alkoi kuolettavan tylsä kymmentuntinen. Vaikka en edellisenä yönä saanut nukuttua kunnolla, en saanut unta nytkään. Katsoin Black Swanin (miljoonatta kertaa), Suicide Squadin (kuka ikinä on vastuussa tästä leffasta, ansaitsee potkut. Ja kyllä, näin kys. leffan vasta nyt) ja Conjuring 2, vaikka olen vannonut, etten enää koskaan katso kauhuleffoja. Mitä sitä tylsyyksissään onkaan valmis tekemään...


Laskeutuessamme Tukholmaan, otin jalat alle ja pingoin Helsingin lennon portille. Kun hengästyneenä saavuin vihdoin perille, selvisi, että tämäkin lento oli myöhässä. Enpä sentään jäänyt nyyhkyttämään Arlandan kentälle ja pääsin Suomeen melkein suunnitellusti - toisin kuin matkalaukkuni. Helsinki-Vantaalla kävi nimittäin ilmi, että laukkuni oli jäänyt matkan varrelle. Teki mieli tirauttaa pari kyyneltä kun kahden päivän matkustamisen ja minimaalisen nukkumisen jälkeen kaikki ei mennyt niin kuin piti, mutta sain pidettyä itseni koossa ja ilmoitettua kadonneen ruusukultaisen matkalaukun. Se saapui seuraavana aamuna kotiovelle, vaikka kentällä sanottiin, että laukku pitäisi hakea sieltä asti.

Matkalaukku-asiaa hoitaessa tuli vastaan pari erittäin hämmentävää kysymystä, kuten mikä on puhelinnumeroni (niitä kun tavallaan on kolme, mutta mikään ei toimi Suomessa kun Suomenkin liittymä on "nukkumassa") ja missä maassa kotiosoitteeni on. Kuinka täysin viattomat kysymykset voivatkaan olla vaikeita ulkosuomalaiselle, varsinkin suhteellisen uudelle sellaiselle..


Keskiviikkona oli viimeinen koe ja joululoma alkoi vihdoin neljän kuukauden uurastuksen jälkeen. Viimeiset viikot kyllä menivät aika helposti, kun ei tarvinnut mennä kouluun kuin kokeisiin - niin ja tietysti päntätä niihin samaisiin kokeisiin. Itse aloitin hyvissä ajoin lukemisen ja luin kokeisiin enempinä päivinä kuin varmaan koskaan aiemmin elämässäni. Tämä hieman kostautui loppupuolen kokeissa, sillä puhti loppui kuin seinään ja joissain kokeissa ei melkein jaksanut edes vastata tehtäviin huolella. Loppuun asti kuitenkin selvittiin ja olen aika varma, että pääsen jokaisesta kurssista läpi (kahdesta kokeesta olen kyllä hieman epäileväinen..).

Jouluikävä on kaikonnut kokonaan ja välillä unohdan täysin, että on joulukuu. Jossain laulettiin joululaulua ja ajattelin, onpas omituinen valinta loppukesälle. Tuntuu todella omituiselta mennä takaisin Suomeen parin päivän päästä. Pientä ahdistusta on aina välillä ilmassa ja sitten pitää muistuttaa itselleen, että olen tulossa takaisin tänne alle kuukauden päästä. Olen vain tottunut siihen, että aina kaikkialta pitää lähteä jokseenkin lopullisesti.
   Asuntola on aika tyhjillään nyt ja oma kämppis/naapurini lähti torstaiaamuna kun itse vielä yritin nukkua hänen kamalasta möykästään huolimatta. En ole asiasta blogissa tainnut valittaa, mutta hermot ovat olleet kireällä hänen takiaan. Siisteyskäsityksemme eivät kohtaa (voitte ärsytyksestäni arvata, kumpi on se sottapytty) ja kämppis möykkäsi niin iltamyöhään kuin aamuvarhainkin, riippuen pitikö hänen herätä aikaisin vain myöhään. Hän myös koki oikeudekseen ottaa puolentunnin suihkuja joka päivä, myös siihen aikaan kun minä olen myös valmistautumassa kouluun lähtöä varten. Ja siis minä joudun lähteä tuntia ennen koulun alkua kampukselleni ja hänellä menee kävellen 2min, mutta hänen piti mennä suihkuun aikaisin silti... Huomenna sitten pientä siivousta tehdessäni "pääsen" korjailemaan myös ex-kämppiksen jälkiä, jes.

Christal, Helga ja Kini <3

Viimeisen kokeen jälkeen lähdettiin heti nauttimaan vapaudesta ja mentiin syömään hyvää ruokaa (macaulaisten lempparipuuhaa). Vielä lämpöäkin riittää ja itse olen pitänyt melkein joka päivä hametta ihan vain siksi, että Suomessa joudun kärvistellä kylmissään ihan kohta. Macaulaisilla on todella outo suhtautuminen kylmyyteen; kaikki "pelkäävät" sitä, mutta saattavat silti käppäillä ulkona pelkällä hupparilla kun itse kietoudun (ohueen) takkiini. Myös koska koulupukuihin kuuluu tytöillä hame, ovat ihmiset tottuneet käyttämään hameitakin ympärivuoden. Ja koulupuvun kanssa ei saa olla mitään muita kuin nailon-sukkikset, paitsi joissain harvoissa kouluissa. Toisaalta myös näkee karvahuppu-talvitakkisia ihmisiä 15 asteen paikkeilla.

 
Torstaina lähdettiin Godiva-jäätelön kaksi yhden hinnalla -tarjouksen innoittamana Venetianiin. Pieni takaisku siitä, että tarjous oli voimassa vain klo 12-14 ja minä, tarjouksen IG:stä bongannut, en osannut tietystikään kiinaa lukea (kellonajat eivät olleet numeroina, edes kiinaksi - en tiedä miten ne siellä lukivat, mutta kuulemma näin). Päästiin sentään kaupoille ja omaan matkaankin tarttui aurinkolasit ja paita (yritän olla shoppailematta ihan hirveästi, koska Suomessa odottavat nettitilaukseni) ja illalla tietysti myös mentiin syömään. Kasinoilla ei todellakaan kannata syödä, koska niissä on ihan naurettavan korkeat hinnat, ja niin mekin käveltiin Taipa Villageen Cafe Nova Kokoroon, joka on omia lemppareita. Sekin on hieman hintava "perusruokaan" verrattuna, koska menulla on enimmäkseen länkkärityyppistä ruokaa. Suomalaiselle eivät hinnat ole pahat ja sain vihdoin pizzaa! Aasialaisittain jaettiin kolme annosta kaikkien kesken, mutta pizzahampaan kolotus on ainakin toistaisesti poissa.


Tänään mentiin syömään rahaa kolmatta päivää putkeen, tällä kertaa MGM:ään, jossa hinnat ovat todella kovat. Tarkoituksena oli ostaa sellainen monikerroksinen kakkutarjotin, mutta kaverit päättivät vähän päälle 20€:n hinnan olevan liikaa moisesta. En kyllä sitten tiedä, montako kakkua kyseiseen settiin kuului. Päädyimme sitten valikoimaan kakkuja yksitellen eri kahvilasta ja näiden ja pasta-annoksen jaettuamme hintaa tuli n. 12€. Ja tämä kahvila sijaitsi siis luksus"ostarilla". Kyllä sitä suomalaisena vaan yleensä aina kaikkialla muualla tuntuu niin halvalta.

Macau päätti jättää itsestään kultaisen muiston mieleeni luomalla aivan järkyttävät ruuhkat. Alla olevan kuvan tilanne jatkuu neljään suuntaan monta kilometriä ja Christal esimerkiksi joutui istumaan bussissa puolituntia paikoillaan. Lopulta poliisit tulivat johtamaan liikennettä ja ruuhka pikkuhiljaa kaikkosi. Itsellänikin meni kotimatkaan 15min sijasta n. tunti, osittaen kyllä johtuen siitä, että menin ensimmäiseen bussiin, jolla pääsen kotiin, ja jouduin siis kiertämään Taipan saarta ympäri ennen omaa pysäkkiäni.

Kuva FB:stä, ei mun ottama

Huomenna on tehtävälistalla monenmoista juttua, koska en tietenkään ole jaksanut/halunnut valmistautua ajoissa. Sunnuntaina lähden Hong Kongiin yöksi, koska maanantaiaamuna lähtee lento Tukholman kautta Helsinkiin yhdeksältä aamulla ja Macausta ei menisi lauttoja HK:n lentokentälle niin aikaisin. Ihan kiva kyllä mennä Hong Kongiin taas, vaikka hirveästi aikaa sen tutkimiseen ei olekaan. Ensi lukukaudella voisi ottaa tavoitteeksi käydä Hong Kongissa enemmän, on se kuitenkin aika cool naapurikaupunki.
Älkää käsittäkö väärin, en todellakaan vihaa Aasiassa asumista ja tämän listan keräämiseen on epäaktiivisesti mennyt jo monta kuukautta. Positiivisia asioita on tietysti paljon enemmän, enhän muuten täällä aikaani tuhlaisi. Ehkäpä kirjoitan tulevaisuudessa postauksen niistäkin asioista (edit: löytyy nyt TÄSTÄ), joita rakastan Aasiassa asumisesta, mutta päätin ottaa tällaisen negatiivissävytteisen lähestymistavan tällä kertaa :D

1. Tulen ikuisesti olemaan ulkkis

Porukka tuli pyytämään meitä kuvaan Pekingissä viime keväänä

Valkoinen naamani ja varsinkin hiukseni huomataan jo kaukaa. Vaikka omassa päässäni olen jo puoliksi aasialainen vietettyäni täällä aika monta hetkeä, tuntemattomille tulen ikuisesti olemaan turisti, tai vähintäänkin ulkomaalainen. Voisin asua Aasiassa 20 vuotta ja silti minua tuijotettaisiin, kuin olisin eri planeetalta. Ja vaikka kuinka kauan täällä asuisinkin, olen silti ikuisesti jollain tavalla ulkopuolinen, sillä en ole syntynyt tähän kulttuuriin.
   Aasiassa länkkäreitä materialisoidaan tietyllä tavalla. On OK tuijottaa ja kuvia voi ottaa lupaa pyytämättä. Moni tulee juttelemaan vain, koska on coolia jutella ulkomaalaisen kanssa ja facebookiin satelee ystäväpyyntöjä. Toisaalta taas jotkut välttelevät seuraani, eivätkä halua puhua minulle ollenkaan. Jopa omat koululaiseni joskus jäävät täysin avoimesti tuijottamaan tervehtimisen sijasta, mikä on erittäin kiusallista. Olen ihminen, aivan kuten tekin, you know.
   Erittäin ärsyttävää on jos joku huutelee kadulla perään. "Hello" "Russia" (olen blondi = olen venäläinen) yms on kaikki kuultu ja vaikka ne tavallaan ovatkin aika viattomia lausahduksia, tekevät ne olon epämukavaksi. Kaverini oli kerran vieressäni kun taxin ikkunasta huudeltiin tervehdyksiä ja naureskeltiin ja hän kysyi järkyttyneenä, onko minulla tällaista joka päivä. No joo, suunnilleen. Vaikka huuteluissa harvoin on mitään ns. alentantavaa sävyä itsessään (paitsi kerran kun minulta tultiin kysymään, paljonko maksan..), siltä ne tuntuvat.
   Joukosta erottumisessa on paljon huonoja puolia, mutta voi siitä hyödynkin ottaa irti. Enkä nyt tarkoita, että on hyväksyttävää käyttäytyä maailman herroina, kuten jotkut länkkärit Aasiassa tekevät, mutta joskus pitää käyttää hyväksi asemaansa. Esim. kun otin Michael Korsin kaupasta tuotekirjasen ja poikaystäväni kysyi, saako niitä muka ottaa mukaan, mihin vastasin, etten tiedä, mutta eipä minua kuitenkaan tulla estämään. Ja kerran kaverini meni ostamaan leivoksen, jonka hinta oli 12 MOP (yleensä siinä paikassa kaikki 10 MOP) ja menin itse ostamaan aivan saman leivoksen paria tuntia myöhemmin, mutta tarjosin vain kympin seteliä ihan vain kokeillakseni onnea (koska 20 snt on paljon hei), eikä myyjä minulta enempää pyytänyt, hän kun ei halunnut käyttää englantia. When life gives you lemons...

2. RUUHKAT


Mistä näitä ihmisiä oikein tulee!!??? Ruuhkia on AINA, Pekingissä varsinkin. En oikein osaa sanoa muista Aasian kaupungeista, mutta Hong Kongissa ja Macaussakin niitä tuntuu varsin usein olevan. Pekingissä nelikaistaiset moottoritiet ovat lähes poikkeuksetta aivan tukossa ja Macaussakin harvasen päivä pitää istua paikoillaan, vaikka täällä ei edes ole hirveästi asukkaita! Jos luulette, että Suomessa on ruuhkia, ette tiedä mitään. Suomessa et joudu istumaan täysin paikoillaan autossa yli viittä minuuttia, sitten liikkua metrin ja odottaa taas.
   Aasiassa onnettomuuden sattuessa autot jäävät usein keskelle tietä ja kuskit sopimaan tilannetta mahdollistaen neljästä vain yhden tai kahden kaistan käyttämisen. Joskus myös näkee hylättyjä, rikkoutuneita moottoripyöriä keskellä tietä hidastamassa liikennettä. On se kiva istuskella autossa kun on matkalla vaikkapa juna-asemalle ja minuutit vain tikittävät eteenpäin. Kerran myöhästyin junasta kokonaan, koska liikenne ei vaan vetänyt. Ja lähdimme matkaan melkein kaksi tuntia etuajassa ihan vain tämän välttämiseksi. Kerran minulta kului n. 15 min bussimatkaan melkein tunti, että juu.

3. Kaikkeen menee hirveästi aikaa


Hieman edelliseen liittyen, kaikkeen, siis ihan kaikkeen, kuluu kamalasti aikaa. Macaussakin, joka kuitenkin on todella pieni, menee todella kauan aikaa liikkua paikasta A paikkaan B. Miten yhden pienen saaren sisällä voi kestää bussimatkaan tunti? Ihan oikeasti. Pekingissä piti varata matkoihin aina vähintäänkin se tunti, vaikka siis olisi liikkumassa vain parin kilometrin päähän. Johonkin se aika vaan aina katoaa.
   Paikkojen välillä liikkumisen lisäksi aikaa kuuluu kamalasti kaikessa muussakin. Luulitko pankissa käymisen olevan nopea pikku toimitus? Luulepa uudestaan. Tai luulitko, että jos edessäsi on kaksi ihmistä kassajonossa, olet parissa minuutissa ulkona. Luulit väärin. Totuttele olemaan kärsivällinen, sillä sitä tarvitsee. Ihmiset eivät toimi yhtä tehokkaasti kuin mihin me Suomessa olemme tottuneet ja vaikka kuinka tekisikin mieli alkaa lapata kauppatavaroita toisen ihmisen puolesta liukuhihnalle tai laittaa ne viivakoodinlukijan alta, pitää vain huokaista syvään ja odottaa.

4. Hygienia-/laatutaso ei ole sama kuin Euroopassa


Sain eteeni nuudelikeiton, jonka kananpalat olivat selvästi raakoja. Kaverit käänsivät valitukseni tarjoilijalle, joka vain totesi, että ihan hyvää se kana on. Arvatkaa kahdesti, söinkö. Käymme kavereiden kanssa aina syömässä sellaisissa muovijakkara, avoseinä -ravintoloissa, etten varmasti menisi lähellekään, ellei olisi paikallisia matkassa. Välillä ei edes halua ajatella, miten ruokaa on säilytetty ja valmistettu. Enpä ole toistaisesti sairastunut, joten ei mitään aivan kamalaa ole polulleni varmaan sattunut.
   Clubeilla alkoholi ei ole lähellekään saman laatuista kuin Suomessa. Suomessa sitä saa mitä tilaa, mutta Aasiassa saat yleensä vain järkyttävän darran ja mahdollisesti pari luonnollista vatsantyhjennystä. Poikaystäväni kutsuu ilmiötä feikki-alkoholiksi. Tuottojen maksimoimiseksi omistajat ostavat halpaa, huonoa alkoholia tai blendaavat oikeita tuotteita halpojen viinojen kanssa saadakseen enemmän juomia. Olin viiden kaverin kanssa clubilla kerran ja vähintään (en tiedä kahdesta varmuudella) 4/6 oksensi (itse sentään vasta kotona), 3/6 piti taluttaa pois clubilta ja 1/6 oli käytännössä tajuttomana. Emmekä edes juoneet mitään aivan hulluja määriä, vaikka viimeisen kolmikon kesken kyllä joimme alkudrinkkien lisäksi vielä shampanja-pullollisen, palavat drinkit ja jotain, mitä baarimikko kaatoi suoraan suuhun. Ei mennyt ihan kuin strömsössä.
   Elintarvikkeiden lisäksi kosmetiikka epäilyttää. Euroopassa asuessa ei edes tajua, kuinka meitä suojellaan. Aasiassa välillä mietityttää, mitäköhän myrkkyjä kosmetiikkatuotteissa on ja tippuvatkohan ripseni pois silmiltä jos käytän aasialaista ripsiväriä. Macaussa on onneksi länkkärimeikkimerkkejä, mutta Pekingissä ei sellaisia omalle kohdalleni osunut. Hiusvärejä en uskaltaisi ikinä kokeilla.

5. Jos ei osaa lukea, ei osaa lukea yhtään


Surullisenkuuluisat aasialaiset merkit... Japanissa ja Koreassa ainakin ja kai Thaimaassakin (korjatkaa jos olen väärässä) on käytännössä aakkoset, eli jos ne osaat, pystyt lukemaan melkein kaiken. Ja sitten on Kiina, jossa olet ihan oman onnesi nojassa. Tietysti on toistuvia merkkien osasia, jotka auttavat arvaamaan, mihin merkki liittyy, mutta ei sekään aina auta.
   Jos olet ravintolassa, jonka menussa ei ole kuvia tai englantia, et tiedä yhtään mitä tilaat. Itse onneksi osaan lukea hieman ruokasanastoa, joten tiedän, saanko lihaa vai mereneläviä, mutta tarkemmin en tiedä. Euroopan kielissä yleensä pystyy pakon edessä ymmärtämään edes jotain jos tilanne sitä vaatii, mutta Kiinassa ei. Jos ei osaa lukea, ei osaa lukea yhtään mitään. Tämä on todella ärsyttävää, sillä kaverini joutuvat esimerkiksi aina kääntämään minulle ruokalistat ja jos jotain virallista tulee vastaan ja olen yksin, ei ole mitään hajua mitä tapahtuu.
   Lukemaan opettelu ei myöskään ole mikään easy breezy beautiful -juttu. Merkkejä pitää osata n. 2500, jotta pystyisi lukemaan normaalia tekstiä. Olen vieläkin hämmästynyt joka kerta, kun joku kirjoittaa käsin jotain tai vain lukee. Miten kukaan voi muistaa niin monta "kuvaa"!? Itse osasin parhaimmillani n. 250 merkkiä ja se oli jo kapasiteettini äärimmilleen viemistä. Silloin kun jotain kuitenkin osaa lukea, on todellinen voittajafiilis.

6. Sisällä on kylmä


Tämä on lähes poikkeuksetta totta, sillä kesäisin sisällä on ilmastointi todella kylmällä ja talvella sisälämmitystä ei ole. Minä ja kaikki vaihtarit ihmettelemme, kuinka aasialaiset laittavat ilmastoinnin todella kylmälle, 20 tai 16 asteeseen. Mitä järkeä? Ja sitten pitää olla pitkähihainen päällä. Itse jouduin koko kesä-syksyn ottaa aina pitkähihaisen paidan mukaan kaikkialle jos tiesin olevani sisätiloissa. Esim. koulussa, ostareilla ja leffateattereissa on todella kylmä sisällä. Ja sitten kun ulkona on se n. 30 astetta, joutuu koko ajan olla pukemassa ja riisumassa. Ihme, etten tullut kipeäksi kertaakaan.
   Oman huoneeni ilmastointilaite on kummallinen veijari siitä, että se voi olla vain kiinni tai 24-asteinen. Kesällä sisällä on pakahduttavan (ja tarkoitan siis oikeasti kuolemaa muistuttavaa tunnetta) kuuma ja ilmastoinnin on siis aivan pakko olla päällä. Sitten on aina pakko vetäistä huppari päälle, mikä saa tietysti ilmastoinnin epäonnistumaan tehtävässään tehdä ilma siedettäväksi. Aina on siis valittava joko hikoilu tai väristely. Ei ole sitä otollista lämpötilaa.
   Talvella ongelma johtuu lämmityksen puutteesta. Ikkunat ovat tietysti vain yksinkertaiset, eikä eristys ole kovin hyvä, joten sisällä on helposti todella kylmä. Kuten aiemmassa postauksessa olen sanonut, välillä pitää olla kaksi paksua neuletta päällekkäin ja silti on kylmä. Nyt säät ovat onneksi lämmenneet hieman taas ja sisällä voi olla ihan mukavasti. Sisätossut pitää kuitenkin olla aina jalassa, koska lattia on todella kylmä. Kaverit aina ihmettelevät, kuinka Suomessa on niin kylmä ulkona, mutta sisällä lämmin.

7. Saasteet

Peking viime vuonna <3

Tämä ei ole kaikkien Aasian maiden/kaupunkien ongelma, mutta aika monen kuitenkin. Macaussa ei onneksi (kai?) ole saasteita. Voi tietysti olla, että Pekingin jälkeen saaste-toleranssini on todella korkea, enkä vain huomaa pieniä määriä.
   Pekingissä saasteet ovat pelottavan luonnollinen osa elämää. On saaste-säätiedotukset ja saaste-appit. Jos on pahasaasteinen päivä, on se verrattavissa muuten huonoon säähän; ihmiset eivät jaksa lähteä ulos. Meidän au pair -toimiston yksi aktiviteetti peruuntui kokonaan kun kukaan ei halunnut lähteä kotoa saasteiden takia (vrt. rankkasateeseen).
   Saasteita mitataan omalla mittakaavallaan. En tiedä yksikköä, mutta esim. 500 "saasteastetta" = aivan kamalat saasteet (yllä oleva kuva taisi olla 400-500 pisteinen päivä), 100 = todella hyvä päivä pekingiläisittäin. Suomessa kai pahimmillaan on joku 20-40 saasteastetta, että jebou. Code red on n. 500 asteen paikkeilla ja silloin kaikki koulut ovat kiinni. Jotkut koulut saattavat sulkea ovensa pienemmistäkin määristä.
   Saasteista aina pelotellaan kamalasti, mutta eivät ne yleensä hirveästi elämää haittaa (ainakaan niin, että sen huomaisi), elleivät lukemat kohoa todella korkeiksi. Pahimpina päivinä kuitenkin saasteet todellakin huomaa muutenkin kuin silmillä. Kerran menin ilman maskia lähikauppaan (max 10 min ulkona yhteensä) ja kurkkuni tuli kipeäksi. Joskus saasteet myös haisevat palaneelle. Minun elämäni pahinpana saaste-päivänä saaste oli jopa hieman kellertävää, eikä eteensä nähnyt pitkälle. Peking näytti zombie apocalypsen jälkeiseltä paikalta.
   Vaikka saasteet ovatkin todella kurjia, on niissä hyvä puoli: maskit. Uskokaa tai älkää, maskit ovat oikeasti todella mahtavia. Jos ei jaksa laittautua, voi maskin vetää naamalle ja talvella maski lämmittää naamaa. Oikeastaan ikävöin maskien käyttöä hieman Macasussa, täällä niitä käytetään vain jos on kipeä. Maski kasvoilla näyttää myös todella katu-uskottavalta ja jos on hiukset piilossa ja arskat ehkä silmillä, ei tuijotuksiakaan satele yhtä paljon kuin normaalisti... Voi olla melkein paikallinen.
 

Kaksikielinen vai puolikielinen, siinäpä vasta kysymys. Jokainen ulkomailla asuva varmasti mietiskelee tätä asiaa parikin kertaa. Jos olet joskus kuullut kaksikielisen lapsen puhuvan molempia äidinkieliään aivan sekaisin, tiedät millaista pääni sisällä on. Tietyt sanat ja sanonnat tulevat tietyllä kielellä nopeammin mieleen ja kääntävät ajatukset kyseiselle kielelle - kunnes tulee taas vastaan sana, joka aktivoi sen toisen kielen.

Itse olen henkilökohtaisesti aina naureskellut ulkomailla hiemankin pidemmän ajan viettäneille ihmisille, jotka "unohtavat suomen kielen". En edelleenkään väittäisi mitään vastaavaa, mutta kyllä välillä joitain sanoja pitää korvata englannilla. Yritän aina puhua puhtaasti vain yhdellä kielellä, mutta jos satun laiskalle tuulelle, en jaksa vaivata aivojani ja käytän ensimmäiseksi mieleen pulpahtavaa sanaa. Ja joskus jos olen todella laiskalla tuulella ja tekstailen, saatan käyttää englantia joissain sanoissa vain koska suomeksi sanat olisivat pidempiä. Pidän kuitenkin itse tätä tapaa niin ärsyttävänä kun muut tekevät niin, että yritän välttää sitä mahdollisimman paljon. Joskus, kun olen jo hiljentynyt kesken keskustelun hakemaan sanaa suomeksi päästäni kiusallisen pitkäksi aikaa, saatan alistua englannille. Varsinkin kuukausien nimet tulevat jostain syystä helpommin englanniksi, suomeksi joudun aina miettiä koko litanian alusta asti löytääkseni numeroa vastaavan kuukauden, mutta englanninkieliset kuukausien nimet assosioituvat suoraan numeroiksi.


Vaikka en puhu suomea kenenkään kanssa livenä (miinus pari kertaa kun olen nähnyt suomalaisia vaihtareita jossain (meidän tunnit on eri kampuksilla ja meillä on eri kaverit, joten ei nähdä melkein koskaan)), en koe puhumiseni vaikeutuneen. Kun asuin Pekingissä, tuntui, että englanti tai suomi piti aina kytkeä erikseen päälle. Tänä vuonna olen pystynyt paremmin hyppelemään kielten välillä ja muutenkin molemmat kielet tuntuvat paljon luontevimmilta yhdessä kuin viime vuonna, mikä on hassua, sillä viime vuonna hengasin suomalaisten kanssa ja tänä vuonna en.
   Koen englantini olevan sujuvampaa tänä vuonna. Pekingissä oli aina "nyt pitää puhua englantia" -fiilis ja varsinkin "virallisten" asioiden hoitaminen ja puhelimessa puhuminen jännitti. Muistan kun lähetin Davelle ääniviestiä ja minua jännitti aivan hirveästi puhua englantia (- vaikka olin juuri elänyt koko päivän englanniksi). Nykyään en edes ajatelle puhuvani englantia. Oikeastaan joskus se tulee niin luonnollisesti, että säikähdän vahingossa käyttäneeni suomea. Esimerkiksi kun väkersin käsikirjoituksen meidän minileffa-projektia varten todella nopeasti ja lähetin sen kavereille, hyppäsi sydämeni kurkkuun ja olin varma, että olin vahingossa kirjoittanut suomeksi. Piti oikein tarkistaa, että kirjoitinhan varmasti englanniksi. Myös joskus Netflixiä katsoessani tajuan yhtäkkiä, ettei mulla ole tekstejä tai että tekstit ovat englanniksi - näin käy myös Housea katsoessa, niin sitä vaan oppii sairaalasanastoakin haha. Äläkä edes kysy, millä kielellä ajattelen silloin kun en tee sitä tietoisesti, en nimittäin todellakaan tiedä.


Huomaan kuitenkin kirjallisen suomen vaikeutuneen joissain määrin. En edelleenkään väitä, että en osaisi kirjoittaa suomeksi, mutta huomaan enemmän kirjoitusvirheitä kuin ennen. Lisäilen turhia kaksoiskirjaimia jos lausuttuna kuulostaa, että sellaisia sanassa olisi. Myös sijamuotojen päätteissä teen usein virheitä Ä:iden ja A:den kanssa.
   Tietyn tyyppisiä asioita on vaan helpompi kirjoittaa englanniksi. Sama juttu kävi Pekingissä, aloitin kirjoittamaan tarinoitani (#pöytälaatikkokirjailija) englanniksi suomen sijasta parin kuukauden jälkeen. Koska en katso TV:tä tai lue suomeksi, kuulostaa se teennäiseltä ja epäluonnolliselta kun itse kirjoitan. Draamajutut ja vitsit tulevat helposti englanniksi, koska sillä kielellä niitä kuulen päivittäin. Vaikka taistelenkin puolikielisyyttä vastaan, sallin itselleni englanniksi kirjoittamisen, se kuitenkin auttaa koulussa esseiden kanssa.

Koen suuren etapin englannin sujuvuuden kanssa olleen, kun olen keksinyt englanniksi uusia sanoja. Suomeksi heittelen omia sanojani aina välillä ja tavallaan on tuntunut, etten englanniksi ilmaise itseäni yhtä värikkäästi. Koen edelleen, etten englanniksi pysty ilmaisemaan täysin omaa persoonaani. Englanniksi puhun enemmän yleiskieltä, kun taas suomeksi käytän välillä hienostosanoja ja muutenkin osaan kikkailla suomen kanssa paremmin. Noh, omasta mielestäni suomi on maailman paras kieli ihan vain sen monipuolisuuden ja värikkyyden kanssa, eikä millään muulla kielellä pysty olemaan yhtä taidokas (tässä nöyrä objektiivinen mielipiteeni :D).
   Suomeksi pystyy viestittämään niin monia asioita sanavalinnoilla, murteilla/slangeilla, lauserakenteilla ja sijamuodoilla, ettei mikään muu kieli voi sen kanssa kilpailla. Esimerkiksi Napapiirin Sankareita katsoessani luin välillä enkunkielisiä tekstejä ja yllätyin, kuinka huonot ne olivat verrattuna suomeen (miten lapin murteen nyt voisikaan kääntää englanniksi, mutta juu). Myös joskus kun kerron jotain juttua Davelle, pitää lisätä "mutta suomeksi se sanottuna se oli tosi söpöä ja hassua", englanniksi kun ei vaan sama sävy käänny.


Siispä kaksikielinen vai puolikielinen? Toivon totisesti, että voisin sanoa olevani kaksikielinen, mutta kun joudun puolen minuutin ankaran miettimisenkin jälkeenkin käyttämään sanakirjaa kääntääkseni jonkun sanan englannista suomeksi, tuntuu todella typerältä. Ja näin päin käännettäessä nimenomaan, koska suomeksi nyt minun periaatteessa pitäisi osata jokainen sana. Kun käännän englantiin, ymmärrän, etten voi osata kaikkea, eihän se kuitenkaan ole äidinkieleni ja olen opiskellut sitä vain puolet elämästäni.
   Olen kuitenkin optimistinen tulevaisuuden suhteen, sillä viime vuoteen verrattuna olen jo selvästi kaksikielisempi. Pystyn tekstailla samaan aikaan suomeksi ja huikata kaverille jotain englanniksi. Tässä on tietysti pieni vahinko-vaara, mutta yleensä suoriudun kunnialla. Toivottavasti jonain päivänä pystyn käyttämään molempia kieliä täysin virheettömästi ja rinnakkain, enkä joudu turvautumaan sanakirjoihin - edes suomenkielistä sanaa hakiessa.