Image Slider

Extempore-viikonloppumatka Taipeihin - osa 2/2

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018
Toinen aamuni Taipeissa alkoi varhain, sillä olin ilmottautunut päiväretkelle Pohjois-Taiwaniin. Tapaaminen oli Taipei Main Station:lla eräällä uloskäynnillä, jonka löytäminen ei sitten ollutkaan ihan niin helppoa kuin olisi voinut olettaa. Kirmasin ympäri valtavan aseman maanalaista osaa hermoromahduksen partaalla yli kymmenen minuuttia, kunnes nöyristyin kysymään apua paikalliselta tytöltä. Saavuin tapaamispaikalle juuri ajallaan. Meitä oli sähköpostilla erikseen peloteltu siitä, kuinka bussit eivät odottaisi myöhästyjiä.

Olisin halunnut lähteä retkelle perjantaina vähempien ihmismassojen takia, mutta koska koko matkani Taiwaniin oli niin viimetipassa varattu ja viivyttelin retken varaamistakin, oli lauantai ainoa päivä, jolle oli vielä vapaita paikkoja. Vain meidän matkajärjestäjältä matkaan lähti kaksi täyttä bussillista ihmisiä, joten odotin pahinta nähtävyyksiltä.


Ensimmäinen pysäkki oli Yehliu Geopark, päivän kohteista se vähiten minua kiinnostava. Matkajohtajamme, räikeää turkoosia luomiväriä käyttävä keski-ikäinen nainen, puolusteli aikaista tapaamisaikaamme sillä, että pääsisimme puistoon ennen suurimpia turistimassoja. Jos vältimme pahimman rysän, en todellakaan halua olla se raukka, joka joutuu siihen. Paikka oli nimittäin aivan täynnä jo kun me olimme siellä.

Geopark oli periaatteessa yksi kapea tie, jolta pääsi eri kivialueille ihailemaan erikoisia muodostelmia - tai kuten enemmistö teki, ottamaan kuvia niiden edessä. Kiviä oli nimetty niitä "kuvaavasti", esimerkiksi Fairy's shoe:ksi tai Ice cream rock:ksi. Puiston vetonaula on Queen's head -niminen kivi, jota pitää kyllä hetki katsoa nähdäkseen mitä se mukamas esittää. Sen luokse oli erillinen jono, joka oli aivan järjettömä pitkä, eikä siiskään ihme, etten liittynyt sen jatkoksi.

Matka jatkui hieman yli tunnin jälkeen kohti Shifeniä. Bussissa vieressäni istui vietnamilainen mummo, joka puhui erittäin hyvää englantia ja kertoi tyttärensä asuvan Uudessa-Seelannissa. Hän yllättyi siitä, että olen käynyt Vietnamissa kahdesti, mutta patisti minut vielä kolmannelle visiitille Hanoihin ja Ha Long Baylle.


Shifenin lähestymisen huomasi taivaalla lentävistä lyhdyistä. Ne ovatkin Shifenin pääjuttu ja saimme jo bussissa valita omat väriyhdistelmät (eri värit ovat toiveita eri elämän osa-alueista, kuten rakkaudesta, perheestä, rahasta, urasta tai opiskelusta), jotta lyhdyt olisivat valmiina odottamassa kaupassa sinne saapuessamme. Itse päätin, etten ostaisi lyhtyä. Vaikka idea itsessään on kiva ja lyhdyn lennättäminen hyvin "aasialainen kokemus", loppujen lopuksi on se minusta rahan hukkaa ja luonnon roskaamista. Kuulemma tippuneita lyhtyjä palauttamalla voi tienata hieman rahaa, mutta epäilen, että kaikki niistä siivotaan luonnosta.

Päädyin siis ihailemaan sivusta muiden lyhtyjen maalaamista ja niiden ilmaan nostamista. Päätie, joka oli junakiskoilla, oli täynnä ihmisiä ja lyhtyjä. Siitä edelleen kulkee juna ja sen tullessa, kaikki väistivät sivuun vain vallatakseen tien uudestaan sitä mukaa kun suht hitaasti kulkeva juna antoi tietä. Entisaikaan Shifenin juna kuljetti hiiltä, nykyään turisteja.

Koska en osallistunut lyhty-aktiviteettiin, päätin lähteä läheiselle vesiputoukselle. Matkaohjaaja "ei suositellut" sinne kävelyä vaan yritti kauputella taxia tai sähköpyörää. Minä ystävällisesti hymyillen kerroin hänelle käveleväni kuitenkin. Ja putoukselle ei todellakaan ollut yhtään liian pitkä matka. Kuulemma olisin vain ehtinyt käydä pyörähtämässä siellä ja tulla takaisin, mutta todellisuudessa ehdin ihailla maisemia ainakin kolmelta eri tasanteelta, auttaa pariskuntia ottamaan kuvia vesiputouksen edessä ja sainpa vielä pari kuvaa itsestänikin.


Päivän viimeinen etappi oli syy siihen, että olin lähtenyt koko matkalle. Jiufen toimi inspiraation lähteenä Henkien Kätkemä -elokuvalle ja oli erittäin suositeltu Taipeita koskevissa matkapostauksissa. Vaikka sekin oli hyvin täynnä ihmisiä ja paljon pienempi kuin olin olettanut, oli "kaupunki" upea. Kujat olivat pimeitä ja täynnä katuruokapaikkoja ja krääsäkauppoja, mutta kun pääsi pois hälinästä, avautuivat upeat maisemat vuorelta alas.

Jiufenissä pystyi yöpymään lukuisissa homestayssa ja ryhmästämme pari olikin ottanut matkalaukut mukaan ja jäi sinne yöksi. Me muut saimme uhkauksen siitä, että jos emme olisi bussilla ajoissa, lähtisi se Taipeihin olettaen meidän tykästyneen Jiufeniin niin kovasti, että päätimme jäädä sinne yöksi. Yksi nainen jäi matkasta ja toivon totisesti hänen oikeasti päättäneen jäädä paikalle, eikä vain myöhästyneen.

Jos minulla olisi ollut enemmän aikaa, olisin mielelläni jäänyt Jiufeniin yhdeksi yöksi. Olisin istunut iltaa vuorelta alas katsovassa teehuoneessa ja kävellyt katuja auringon laskettua ja turistibussien kaarrettua pois. Mutta tällä kertaa minä olin yksi niistä lukuisista ihmisistä, joka oli odottamassa alempana vuorella olevalle parkkipaikalle menevää bussia hyvin hämmentävällä bussipysäkillä.


En ehkä päässyt näkemään auringonlaskua Shifenissä, mutta minulla oli toinen suunnitelma. Olin etukäteen kirjoittanut ylös tärkeimmät asiat, jotka halusin Taipeissa kokea ja auringonlaskun katsominen Elephant Mountain:lta oli listan kärjessä. Edellisenä iltana ilma oli ollut liian sumuinen ja seuraavana iltana olisin jo lentämässä takaisin kohti Macauta, joten tämä oli ainut mahdollisuuteni. Retkibussimme saapui takaisin pääasemalle puolisen tuntia ennen auringonlaskun alkua. Kirmasin maan alle ja metrolla Xiangshanin asemalle. Taivas alkoi jo pikkuhiljaa muuttua oranssihtavaksi, joten lähdin juoksuun ehtiäkseni ylös.

Portaat tuntuivat aina vain jatkuvan ja kun asteita oli ainakin 25, en ollut hirveän edustavassa kunnossa vihdoin saapuessani toiseksi alimmalle näköalatasanteelle. Alue oli aivan täynnä ihmisiä, mutta yllätykseni sain varsin hyvän paikan. Jotkut hurjapäät kiipeilivät suurelle kivelle saadakseen parempia kuvia, minä tyydyin pitämään jalat maankamaralla - eikä sillä, että olisin enää pystynyt moiseen urheilusuoritukseen. Olin tässä vaiheessa ollut liikkeellä melkein kaksitoista tuntia ja jalat tärisivät portaiden kymmenessä minuutissa ylösjuoksun jäljiltä. Pikkuhiljaa hengitys alkoi tasaantua ja naaman hikisyys kadota, joten oli aika nauttia maisemista kunnolla.


Sunnuntaina oli aika lähteä kotiin. Saapuessani Taipeihin olin tullut hotellille taxilla, mutta koska nyt päivänvalo ja julkinen liikenne olivat turvanani, ja koska käteiseni alkoi olla vähissä, menin lentokentälle junalla. Se oli erittäin halpaa ja helppoa, ei siis kannata todellakaan maksaa kalliista taxista jos vain on mahdollisuus käyttää julkisia. Junia oli kaksi, express ja normaali. Itse valitsin nopeamman vaihtoehdon, vaikka se hieman (max pari euroa) kalliimpi olikin.

Passitarkastusjono oli järjettömän pitkä, joten taputin itseäni selkään ajoissa paikalle saapumisesta. Siitä ohi päästyäni käytin viimeiset setelini Godivan jäätelöön ja istuin odottamaan lentoani. En vieläkään voinut uskoa, että olin oikeasti ollut Taipeissa. Toivottavasti ensi kerralla Taiwanissa minulla on hieman enemmän aikaa paikkojen tutkimiseen. Taipeihin riitti Aasian suurkaupunkeja nähneelle vain pari päivää, mutta Taiwan on täynnä mielenkiintoisia kaupunkeja ympäri saarta, joten palaan sinne vielä joskus aivan varmasti.

Viikko Suomessa takana

maanantai 11. kesäkuuta 2018

3.7. sunnuntaina laskeuduin Helsinki-Vantaalle kahdeksan aikoihin illalla. Vaikka osasinkin odottaa ilta-aurinkoa, hämmästytti valoisuus. Ja Suomi näytti niin, niin vihreältä. Myös maanpinnalta käsin.

Lähdin Macaun kodista kuudelta aamulla erittäin lyhyiden yöunien jälkeen. Kaikki tavarat oli sullottu neljään matkalaukkuun, joista Suomeen tulevan pitäisi painaa alle 23 kiloa. Heitin mahdollisimman paljon tavaraa pois, mutta silti säilytystila riitti vain juuri ja juuri. Mitäs sitten valmistumisen jälkeen?


Matka alkoi tunnin lauttamatkalla Hong Kongin lentokentälle, jossa lähdin heti metsästämään aamupalapaikkaa. Koska kaikki sisääntulo-alueen ravintolat olivat aivan täynnä, lähdin mainosten innostamana kävelemään kentän toiselle puolelle syömään "authentic Cantonese food":ia. Viimeisen Aasian aterianihan pitää olla aasialainen, eikös? Ikävä kyllä, pitkähkön kävelymatkan päässä odotti vain liuta kahta tuntia myöhemmin avautuvia ravintoloita, yksi hampparipaikka ja yksi aasialaista arkiruokaa myyvä ravintola. Kaipa riisi BBQ-possulla ja kanalla on parempi kuin se purilainen kuitenkin.

Hong Kongista lennettiin kymmenisen tuntia Moskovaan. Lennon aikana katsoin kolme leffaa (game night, ladybird ja shape of water), kaksi jaksoa Frendejä, nukuin ja söin kahdesti. Jälkimmäinen ruokalu sai varsin hitaan alun kun minulle unohdettiin antaa ruokailuvälineet ja sain ne vasta viidentoista minuutin kutsu-napin painelun jälkeen. Aeroflotia harva tuskin valitseekaan palvelun takia, mutta c'mon.


Viime vuonna lensin täsmälleen samaa reittiä Suomeen ja myöhästyin jatkolennolta. Tällä kertaa olin varsin päättäväinen, että näin ei kävisi taas. Moskovan kenttä on varmaan huonoin kenttä, jolla olen koskaan ollut - myös tälläkin kertaa. Passintarkastusluukkuja oli auki kaksi ja paikalla oli odottamassa kaksi pitkänmatkan koneellista ihmistä, joille ei ollut organisoitu jonoja. Kaikki siis seisoivat rykelmässä pienellä alueella. Minulla meni läpipääsyyn noin tunti. Moni varmasti jäi lennoltaan surkean suunnittelun takia ja itsekin jouduin tänäkin vuonna kirmata kentän läpi lähtöportilleni, joka sijaitsi aivan vastakkaisessa kulmassa kahden terminaalin päässä. Mielessäni hoin vain, kuinka en aio myöhästyä tällä kertaa. Saavuin portille juuri kun se avattiin.


Suomi on ottanut minut vastaan erittäin kolealla ilmalla. Mikkelissä sukuloidessa oli asteita alle 10, eivätkä ne Helsingissäkään ole kovin korkealle nousseet. Toin ilmeisesti mukanani takatalven, koska erittäin kuuluisasti täällä oli helteet ja suurimmat asteet koko Euroopassa eräänä päivänä. Sen minulle on kertonut melkein jokainen vastaantullut :D

Viikon aikana olen sukuloinut Mikkelissä, Kotkassa ja Helsingissä ja nähnyt kavereita. Lepuuseen ei ole jäänyt toivottua aikaa ja nyt kun tänään alkoivat työtkin, siirtyy se taas. Viimeiset kaksi kuukautta Macaussa ja varsinkin viimeiset kaksi viikkoa menivät vähillä unilla ja paljolla stressillä. Ensin tehtiin projekteja ja sitten luettiin kokeisiin samalla kun hyvästeltiin kavereita ja nautittiin Macaun viimeisistä hetkistä. Kovan työn jälkeen oli mahtava fiilis saada arvosanat kursseista ja nähdä paras GPA tähän mennessä, 3.63.


Kesälle suunnitelmissa on päällimmäisenä työt. Työharjoittelu muotiliikkeessä ja sen nettikaupan puolella alkoi tosiaan tänään ja niiden parissa olenkin sitten töissä joulukuun alkuun asti. Elämä Suomessa on lähtenyt ihan hyvin käyntiin, mutta tuntuu vähän puoliunessa elävältä. Iltojen pimentyessä Macauhun varmaan kaipaa enemmän.

Tavoitteita Suomen jaksolle olen valinnut neljä:
1. Ota enemmän kuvia - katso Helsinkiä uusin silmin ja ikuista hienoja paikkoja. Ja vaikka se Instagram ei mikään elämän prioriteetti olekaan, on sinnekin kiva päivitellä kuvia Suomesta, varsinkin Macaun kavereille.
2. Kirjoita - blogikin on ollut tänä keväänä hieman hiljaisempi, mutta huomiotta on jäänyt myös pöytälaatikkokirja. Nyt kun ei ole läksyjä eikä kokeita, luovuudelle toivottavasti jää enemmän aikaa.
3. Treenaa - ainakin viikoittain. En halua ottaa tästä liikaa stressiä ja yleensä otankin kuntoiluun lähestymistavan "viisi minuuttiakin on parempi kuin ei mitään". Haluan kuitenkin parempaan kuntoon ja harkitsen jopa ryhmäliikuntatunneille menemistä tai tanssin pariin palaamista.
4. Opiskele kiinaa - aika hassua tulla Kiinasta Suomeen opiskelemaan kiinaa, mutta nyt ei tosiaan enää ole kouluvelvoitteita ja näin aikaakin enemmän. Ehkä menen tunneille, ehkä vain opiskelen itsenäisesti. Joka tapauksessa, haluan oppia kiinan sujuvasti mieluummin ennemmin kuin myöhemmin ja nyt on aikaa ja energiaa päntätä esimerkiksi sanastoa. Kaverien ilmeet olisi kiva nähdä kun olisin kehittynyt kielen kanssa Suomessa olelun aikana.

Kyllä tämä helsinkiläinen arki tästä lähtee käyntiin!