Image Slider

Kiinan muurilla! (+Video)

keskiviikko 13. huhtikuuta 2016
Pari päivää sitten lähdettiin Sandran ja Daven kanssa valloittamaan Kiinan muuria. Itselleni tämä oli jo toinen kerta muurilla (postaus viime kerrasta TÄSTÄ), mutta kesällä menin eri kohdasta ylös, joten ei todellakaan haitannut lähteä matkaan uudestaan - ihan kuin näillä maisemilla se koskaan haittaisikaan.
   Lämpötilat pyörivät jo aika korkealla, eikä saasteitakaan näkynyt enää missään, joten parempaa päivää ei todellakaan olisi voinut toivoa. Pääsin jopa avaamaan shortsikauden tältä vuodelta (jos Thaimaan matkaa ei lasketa heh..)!
   Tällä kerralla me mentiin tutkimaan Kiinan muuria Mu Tian Yu -nimisestä kohdasta, joka sijaitsee 1-1,5h ajomatkan päässä Pekingistä. Mu Tian Yu oli selvästi enemmän täynnä turisteja kuin Huanghuagang, mutta ei sielläkään niitä ihan silmänkantamattomiin ollut, vaikka sellaisen kuvan olenkin saanut. Toisaalta, nyt ei ole mitään suurempia lomia missään päin maailmaa, joten kyllä ne turistimassat varmasti viimeistään kesäisin täyttävät kiviset käytävät.
   Vaikka lämpötila ei tällä kertaa ollutkaan siinä melkein 40 asteessa, oli silti ylhäällä läkähdyttävän kuuma. Kiinan muurilla kävely kun ei todellakaan ole mitään kevyttä lönköttelyä, vaan se on yllättävän rankkaa. Pariin kertaan tekikin mieli luovuttaa, mutta evästauko ja pienen kioskin löytäminen (= juomavarastojen täyttäminen) toivat lisää puhtia. Ihan ylös asti ei kyllä voimat riittäneet mulla siltikään, mutta Sandra kyllä meni reitin päästä päähän. Me siis alotettiin ns. huonommilla hisseillä, joten meille se normaali aloituspaikka oli puoliväli. Muut vasta aloittelivat kävelyretkeä ja me oltiin jo puhki 1-2 h kävelyn jäljiltä. Silti ulkoilmahissit oli mun mielestä parempi valinta, onhan se paljon kivempaa heilutella jalkoja ilmassa, kuin istua kopperossa ja muutenkin, mitä muuta sinne muurille lähdetään tekemään, kuin kävelemään? Lisäkävely ei haitannut yhtään - varsinkaan kun liputkin ylös olivat halvemmat.

Tietysti tehtiin retkestä myös vlogi ja sen voi katsoa alta :)

Tai linkillä TÄSTÄ

Ensimmäinen vlogi!

torstai 7. huhtikuuta 2016

Tai linkillä TÄSTÄ

Kaksi päivää takana Pekingissä, tässä vähän materiaalia. Lähes 24h lataamisen jälkeen vaihdettiin nettiselainta ja video olikin julkaisukunnossa 15 minuutissa.. #Internetexplorer. No joo, sentään saatiin vihdoin vlogi youtubeen ja ens kerralla ei tarvii sitten tuhlata koko päivää odottamiseen :D Tällä hetkellä VPN näyttää toimivan hyvin, joten ei tämä tuskin jää viimeiseksi postaukseksi *koputtaa puuta*.


Stay tuned for more!

China, I'm Coming!!!

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Rinkka on pakattu (okei, MELKEIN pakattu) ja parin tunnin päästä lähdetään kohti Helsinki-Vantaata. Varttia vaille kahdenkymmenenneljän tunnin päästä lento laskeutuu Pekingin lentokentälle ja pääsen jälleen vetämään keuhkot täyteen raikasta kiinalaista ilmaa. Kuinka olenkaan ikävöinyt Kiinaa, kiinalaisia, kiinalaisuutta ja kiinan kieltä tämän kahden Suomessa vietetyn kuukauden aikana!

Kiinassa tulen viettämään kuukauden ja vaikka "kotikaupunki" Pekingille onkin varattu vain viisi päivää, olen erittäin tyytyväinen matkasuunnitelmaan (lue enemmän TÄSTÄ). Yritän parhaani postailla blogiin matkan aikana, mutta riippuu ihan VPN:stä, miten se käytännössä onnistuu. Kiinassa kun ei oikein tykätä länsimaalaisista nettisivuista, ei bloggeristakaan. Älkää siis ihmetelkö, jos pientä hiljaiseloa esiintyy seuraavan neljän viikon aikana.

Mutta mitäs sitä turhia lätisemään, pakkaukset pitää vielä viimeistellä ja päälläni tällä hetkellä oleva yökkärikään tuskin soveltuu julkiseen näyttäytymiseen,  valmisteltavaa siis löytyy vielä.



Ps. Insta löytyy tosiaan nimellä verawinter , mutta mikäli Kiina pistää parastaan nettiblokkauksissa, ei sinnekään päädy materiaalia. Vastarinta on kovaa omalta osalta, saa nähdä kumpi vie voiton, Vera vai suuri mahtava Kiina.