Jääkarhuksi tunnustautuminen ja muita kiinankielellisiä onnistumisia

| On
elokuuta 28, 2015
Kukaan, joka ei ole muuttanut maahan käytännössä olemattomalla kielitaidolla, ei voi ymmärtää niitä pieniä onnenkyyneleitä ja autuasta olotilaa, jotka seuraavat pienimmästäkin kielellisestä edistymisestä. Itse en ainakaan ole kokenut ikinä elämässäni todellista onnea ennen kun sain kokea, miltä tuntuu kun ymmärtää jotain, jota ei ennen ymmärtänyt.

Mun uusi palo kiinan opiskeluun syntyi itseasiassa melkein heti sen jälkeen kun kirjoitin viime kiinan kieli -postauksessa, kuinka masentunut olen kehitystasostani. Kaikki alkoi oikeestaan siitä käsien pesu -käskystä, joka oli kai mun ensimmäinen todellinen ahaa-elämys. Oli kuin mun silmät ois auennut, tai siis korvat, ja yhtäkkiä mun ympärillä oli maailma täynnä ymmärrettäviä asioita.. Kiinan kieli ei enää kuulostanut yhdeltä suhuäänteiseltä pötköltä, vaan mä aloin hahmottaa lauseista sanat erikseen.

Kun sanoin, että käsien pesulle käskeminen oli ensimmäinen asia minkä ymmärsin, niin itseasiassa Harbinissa oli ensimmäinen keskustelun pätkä, jonka pystyin ymmärtämään osittain ja toisen puolen arvaamaan.
   Olimme syömässä ravintolassa ja ruokajuomana oli tietysti olutta. Kiinassa on tapana koko ajan nostaa "maljaa", eli pulloa tai lasia ja kippistää läpi jokainen seuralainen, minkä jälkeen lasi on tarkoitus juoda tyhjäksi. Koska itse en ole mikään bissen suurin ystävä, en pystynyt ottamaan kuin pieniä siemaisuja kerrallaan, mutta vierastahan pitää aina juottaa, joten:
Vieressäni istuva Uncle Kevin Vincent-serkulle: Sano englanniksi, että juo lasin tyhjäksi (Vincent ainut englantia osaava)
Vincent: En sano (Mua siis oikeasti yritettiin juotaa kunnolla, minkä takia Vincent ei halunnut tulkata varmaan)
Kevin: Sano
Vincent: En aio sanoo tota
Keviniltä jotain epämääräisiä tyytymättömiä murahduksia ja hetken lisää jankkaamista. Meinasin nauraa yksin siinä tuolissani joko a) koska keskustelu oli hauska (ei oikeestaan) b) menetin järkeni ymmärtämisen huumassa. On hassua, kuinka ymmärtämisestä voi olla yhtä ylpeä kuin pikkulapsi jostain saavutuksestaan. Teki mieli huutaa "MÄ YMMÄRRÄN! MÄ YMMÄRRÄN KAIKEN!"

Bù shì hǎibào, shì běijíxióng, "en ole hylje, olen jääkarhu". Varmaan suurimpia kiinankielellisiä ylpeydenhetkiäni, piti kyllä katsoa sanakirjasta mikä on jääkarhu, mutta.. Antakaa anteeksi.
 
En tiedä millon se "herran jestas, ymmärsinks mä just??" -vaihe menee ohi, mutta toivottavasti ei ihan pian, koska se on tosi hauska tunne. Katsoin rauhassa The Voice of Chinaa kun yhtäkkiä tajuan, että ymmärsin kilpailijan äidin olevan Thaimaasta ja että jatkoon pääseminen merkitsisi todella paljon, koska hänen äitinsä oli laulaja. Okei, se laulaja-osan pysty arvata kun näytettiin kuvia, mutta muuta ei olisi voinut.
   Ennen yhtä pianotuntia ymmärsin kun host isä kertoo Timothylle, että siellä on vielä toinen oppilas. Katsoin TV:stä jotain lauluohjelmaa (niitä tuntuu olevan enemmän kuin tarpeeksi) ja ymmärsin biisin sanoista (ja vielä huom kirjoitettuna myös!!) "olet rakkaani", nǐ shì wǒ de àirén, 你是我的爱人. Kun olin kylässä seuraavalla perheellä ymmärsin kun ayi kysyi, mikä on mun lasi. Tuleehan siinä hymy kasvoille.
Tästä saattaa tulla erittäin vääristynyt käsitys, että mä pärjäisin kiinalla, näinhän ei todellakaan ole. Ymmärtäminen ja kielen oma tuottaminen harvoin kävelee käsikädessä ja varsinkin kun kiinassa se lausuminen on niin vaikeaa, ei ihan heti ole avaamassa suutaan.
   Osaan mä kuitenkin varmaan jotenkin lausua vähän, koska ennen kun sanoin "bu yao" (=en halua), nauroi Timothy kippurassa, mutta pari päivää sitten hän sen sijaan näytti peukkua ja sanoi "good". Kiitoksen, eli xie xien, on myös ainakin omasta mielestäni oppinut lausumaan oikein. Aluksi oli pieniä epäselvyyksiä onko se "Shie shie" vai "sie sie", mutta se on vähän siitä väliltä strategisesti, näin mä ainakin vahvasti luulen ja saan vastaukseksi aina "bu ke qi", ole hyvä, joten ilmeisesti lausun ihan tarpeeks hyvin.
   Oon myös tullut ymmärretyksi, kun sanon, etten puhu kiinaa. Onnistumisia, onnistumisia..

Ahkeralla opiskelijalla kaksi tekstikirjaa.

Ensimmäisillä kielitunneilla keskityttiin paljon pinyinien oikein lausumiseen, minkä takia tunnit olivat pitkäveteisiä kun piti koko ajan olla lukemassa ties mitä, mutta nyt viime tunneilla on opettajat (mulla oli sijainen yhessä vaiheessa) alkanut kannustaa puheen tuottamiseen myös. Multa kysellään asioita ja ainakin omasta mielestäni osaan vastata hyvin. Osaan kertoa kuinka monta jäsentä mun perheessä on, keitä he ovat, vastata kysymyksiin kuten "oletko opiskelija/opettaja/ranskalainen/suomalainen/jne?" (kiinassahan ei siis ole mitään "kyllä" ja "ei" vastausta), "onko tämä minun/sinun/jne?", "kenen tämä on?", "mikä tämä on?" jne (vastaukset kokonaisin lausein). Osaan myös itse esittää samat kysymykset. Ei näillä hirveästi käydä keskusteluita jokapäiväisessä elämässä, mutta kyllähän siinä sanavarasto karttuu, lausuminen paranee, sanajärjestys tulee selväksi, oppii kysymysten esittämisen ja niihin vastaamisen, sekä rohkeus puhua kiinaa kasvaa.

Opettaja kirjoitti taululle viime kappaleiden merkistöä ja alkoi osoitella niitä yksi kerrallaan, jolloin mun piti lukea kyseinen sana ääneen. Koska sanojen lukumäärä näytti suurelta, innostuin illalla kirjoittamaan vihkoon ylös jokaisen sanan/merkin, jonka ymmärrän. Aina en välttämättä muista sanaa kiinaksi, mutta merkityksen ainakin osaan. Sanoja tuli 86, eikä siinä varmastikaan ole jokaista, jonka osaan. Mitä, missä välissä mä muka oon nää kaikki oppinut? Munhan ei edes ollut tarkoituksena opetella merkkejä! Siihen määrään, joka merkkejä pitäisi osata, jotta pystyisi lukea sanomalehteä on vielä piiiiitkä matka tietysti, mutta mun mielestä tää on ihan hyvä suoritus kahden kuukauden ajalta, varsinkin kun en oo kertaakaan oikeasti päntännyt merkkejä.

Se tunne kun lukee kiinaa, ihan mahtavaa. Merkit, jotka näyttivät ennen ihan vierailta, ovatkin yhtäkkiä tuttuja ja vastaavat sanaa. Nää lauseet ei siis todellakaan ole mitään monimutkaisia, mutta en voinut uskoa, että pystyin lukemaan ääneen ja ymmärtämään näin paljon!

Aina ollaan kauhistelemassa, kuinka vaikeaa kiinan kirjoittaminen (ja tällä tarkoitan lukemista/merkkien tunnistamista. Kirjoittaa en osaisi varmaan kuin 20-30 merkkiä, se on paljon vaikeampaa), mutta voin antaa kannustuksen sanat meille lukihäiriöisille: kiinan lukeminen sujuu ainakin itseltäni sata kertaa sujuvammin kuin minkään muun vieraan kielen (miinustettuna englanti ja ehkä ranska).
   Itse en ainakaan usko, että lukihäiriö voisi näyttäytyä kiinan merkeissä (myöskään japanissa & koreassa..?), koska 1) merkit ovat suurempikokoisia kuin länsimaalaiset kirjaimet (itsellä ainakin lukeminen helpottuu jos rivivälit ja kirjaimet ovat suurempia) 2) koska miten kirjaimet voisivat mennä sotkuun kun ei ole kirjaimia? On vain kuva. Pinyin-monsterit ovat tietysti asia aivan erikseen. 3) eikö lukihäiriö johdu jotenkin siitä, että kaikki länsimaiset aakkoset on tosi saman muotoisia/korkuisia/tasoisia/näköisiä, niin kiinalaiset merkit ovat kaikki erilaisia. Okei, totta kai joissain on samanlaisuuksia ja onhan nekin rakennettu tietyillä toistuvilla vedoilla ja perusmerkeillä, mutta näätte varmaan itsekin, että erot ovat suurempia yleensä. Ei esimerkiksi ole peilikirjaimia b&d&p&q, u&n... JOTEN, pointti tässä varmaan oli, että kiina ei ole niin vaikeaa, kuin luullaan - tietysti se pieni sivuhuomio, että pitää osata 2000-2500 merkkiä jos haluaa lukea oikeaa tekstiä.

Näillä varmaan pääsee alkuun - pino kirjoja täynnä merkkejä opetettuna kuvien muodossa ja lukukirjoja, joissa helppoja tekstejä opetelluista merkeistä. Kiitos host mom!
 
Be First to Post Comment !
Lähetä kommentti

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9