Image Slider


Näin koeviikkojen keskellä, kun mikään positiivinen adjektiivi ei päädy samaan lauseeseen koulun kanssa, on hyvä aika pysähtyä miettimään juurikin näitä hyviä asioita opiskelussa. Tai ehkäpä siellä jossain on joku, joka harkitsee ulkomaille lähtemistä. Toivottavasti tämä postaus inspiroi edes hieman. Tässä siiskin 10 lempiasiaani ulkomailla opiskelussa:


1. Se on "helppo" tapa muuttaa ulkomaille
Helppo on lainausmerkeissä, koska on vähän subjektista, onko kolme-neljä vuotta päivittäin koulussa käyminen, lukuisat projektit ja miljoonan kokeen tekeminen itse kullekin helppo tapa muuttaa ulkomaille. Sanoisin kuitenkin, että se on huomattavasti helpompi tapa kuin yrittää etsiä töitä kotoa käsin, löytää yritys, joka auttaa työviisumiin tarvittavissa asioissa ja sitten yrittää etsiä kämppää. Tässä senaariossa on tietysti oletusarvona, ettei muuta EU-alueen sisällä. Silloin asiat ovat huomattavasti helpompia.

Joka tapauksessa, koulun kautta on helpoin muodostaa itselleen elämä uuteen maahan. Samanikäistä seuraa löytyy joka puolelta ja näin saa nopeasti kavereita. Moni koulu myös auttaa asuntojen kanssa tai tarjoaa oman majoituksensa.


2. Saa kavereita eri puolilta maailmaa
Ai ulkomailla tapaa ihmisiä eri maista? Ei kai! Tämä pointti on varmaan hyvin nopeasti mielessä jos harkitseekaan ulkomaille lähtöä. Kun on kavereita useista maista, näkee paljon eri kulttuureita ja pääsee mukaan tilanteisiin, joihin ei muuten pääsisi, esimerkiksi yöpymään paikallisen perheen kotona. On myös aina mielenkiintoista kuulla eri maiden jutuista, esim kuinka Australiassa punahiuksisia kutsutaan "ranga":ksi ja yksi punapäinen politiikko oli eronnut työstään suuresti tämän ranga-huutelun takia tai kuinka Kiinassa on kierretty yhdenlapsenpolitiikkaa.

Kansainvälisissä kavereissa on myös huono puolensa, sillä koskaan kaikki eivät ole samaan aikaan samassa paikassa. Toisaalta, ympäri maailmaa olevista tuttavista on hyötyäkin: saa syitä matkustaa uusiin paikkoihin ja ehkäpä joltain irtoaa majapaikkakin tarpeen vaatiessa.


3. Joutuu usein mukavuusalueen ulkopuolelle
Joillekin tämä on pahin painajainen, mutta itse olen oppinut rakastamaan sitä tunnetta kun on aivan hukassa - varmaankin juuri siksi, että olen hakeutunut sellaisiin tilanteisiin ulkomaille lähtemällä. Itse tunnen kehittyväni ihmisenä joka kerta kun selviän jostain uudesta tilanteesta, varsinkin jos sitä olen etukäteen jännittänyt. Kuten lukuisatkin sanonnat sanovat, mukavuusalueelta lähteminen avaa vaikka mitä ovia.


4. Oppii uuden kielen tai vähintäänkin englannin taidot paranevat
Vaikka kanttonin taitoni ovatkin naurettavat ja mandariini hyvin ruosteessa, osaan molempia huomattavasti enemmän kuin osaisin Suomesta käsin. Näiden kahden kielen lisäksi yllätyksenä olen napannut Macausta mukaan japanin, joka on valinnainen kieleni koulussa. En sitäkään tietystikään osaa erityisen hyvin, mutta kuten sanottu, paljon enemmän kuin jos en olisi lähtenyt tänne. Kaikkia kolmea kieltä voin tulevaisuudessa kehittää ja niistä omaamani pohja on varsin hyvä perusta.

Näiden kielten lisäksi englantini on kaukana  siitä mitä se oli lukiolaisena - hyvässä mielessä. Akateeminen sanasto karttuu koko ajan, kuten myös rohkeus puhua vieraistakin aihealueista ja kun sitä joutuu käyttää päivittäin, alkaa kielioppikin sujua ilman että siihen edes kiinnittää pienintäkään huomiota. Tärkeimpänä asiana kielten oppimisen kannalta on tietystikin, ettei pelkää tehdä virheitä. Niitä pakostikin tulee kun puhuu päivässä 8+ tuntia vierasta kieltä, mutta ei se haittaa. Kaikki tekevät virheitä, jopa natiivit, ja silti tulee ymmärretyksi.


5. Maailmankuva avartuu kun on itse se ulkopuolinen
Se tunne kun tajuaa olevansa maahanmuuttaja. Noh, omalla kohdallani olisi aika huolestuttavaa jos aasialaisten keskeltä en erottaisi itseäni, mutta asiassa on muitakin seikkoja kuin ne ulkonäölliset. Oletko ennen joutunut käydä maahanmuuttotoimistossa? Tai näyttää passiasi poliisille julkisella paikalla? Saanut erikoiskohtelua (hyvässä tai pahassa), koska et ole paikallinen? Laskelmoinut viisumisi loppumispäivää suhteessa matkasuunnitelmiisi? Tajunnut, ettet voi jäädä opiskelumaahan ilman hyvää syytä kun opinnot loppuvat? Ja miltä tuntuukaan kun sinua pidetään ikuisesti turistina vain siksi, ettet ole asunut kyseisessä paikassa koko elämääsi? Pakosti alkaa kelailemaan enemmän ulkomaalaisten asemaa ja oikeuksia kun on itse siinä tilanteessa. Monia juttuja ei tule edes ajateltua jos vain asuu omassa kotimaassaan.


6. Itsenäistymiseltä ei voi välttyä
Bing! Ja asut kaukana vanhemmistasi. Turha pyytää heitä pesemään pyykkiä, laittamaan ruokaa tai auttamaan laskujen kanssa. Yhtäkkiä tajuaa, kuinka monta kertaa viikossa pitää käydä ruokakaupassa ja kuinka ärsyttävää on laittaa vaatteita kuivumaan kerta toisensa jälkeen. Pankkitilin tai puhelinliittymän avaamista ei voi sysätä kellekään muulle, eikä kukaan ole vahtimassa, että huone on siivottu ja läksyt tehty. On pakko.... -uskallanko sanoa sen?- ...aikuistua.


7. Itsensä oppii tuntemaan paremmin
Kun aloittaa elämän "alusta", tyhjältä kankaalta, tajuaa, mitkä asiat itselle ovat tärkeimpiä. Mitä tai keitä ikävöi, mitä ei kaipaa uuteen elämäänsä ja mitä uusia asioita tulee mukaan. Kun käy läpi jonkun suuren mullistuksen, on pakko kelailla asioita ja omia ajatuksia, joita ei muuten tulisi ajateltua.

Ulkomailla oppii tuntemaan omat rajansa ja oman potentiaalinsa. On helpompi tehdä ja etsiä sitä omaa juttuaan kun ei ole tuomitsevia menneisyyden tuttavia tai muita rajoitteita. Huomaa myös millaisiin ihmisiin tutustuu kun kehenkään ei ole minkäänlaista sidettä etukäteen ja millä tavalla käyttäytyy silloin kun kenelläkään ei ole mitään oletuksia sinusta. Toivottavasti sieltä peilistä katsoo takaisin parempi sinä, sinä 2.0.


8. Pääsee matkustamaan eri paikkoihin kuin Suomesta käsin
Opiskelit sitten jossain Euroopan maassa tai todella kaukana Suomesta, maassa, jossa jopa "tylsät naapurimaat" ovat sinulle mitä eksoottisempia kohteita, tulet varmasti käymään paikoissa, jonne et Suomesta lähtisi tai joista et edes tietäisi. Itse en todellakaan olisi käynyt Hong Kongissa lukuisia kertoja, Shenzhenissä tai Zhuhaissa, pääsiäislomalla Thaimaassa tai varannut soolomatkaa Vietnamiin. Vieläkin bucket listilläni on niin monta kohdetta Aasiassa, että aika (ja raha) loppuu pakosti kesken. Suomesta tuskin lähtisin Bruneihin, Myanmariin tai Malesiaan, mutta täällä ne ovat todella helposti saavutettavissa - puhumattakaan Japanista, Koreasta ja Taiwanista, joihin kyllä matkaisin vaikka maailman ääristä.


9. Arkikin on jännittävää - ainakin jännittävempää kuin Suomessa
Jokainen päivä on kielitunti ja jokainen päivä on seikkailu. Jopa ruokakaupassa käyminen on kivempaa kuin Suomessa (jos ei oteta huomioon sitä, ettei kaikkia tuttuja tuotteita ole saatavilla..!!) ja pelkkä kävelyretkikin voi johtaa vaikka mihin. Ei sillä, että Suomi olisi läpitylsä maa, mutta kun jossain asuu vuositolkulla, tulee siitä varsin tuttu paikka. Vaihtelu aina virkistää ja ulkomailla asuessa joka ikinen asia on ainakin hieman erilainen kun Suomessa. Pelkkä lounaan ostaminen voi olla seikkailunsa jos tietää, ettei jaa myyjän kanssa yhteistä kieltä.


10. Ulkomailla opiskelu on korvaamaton kokemus koko loppuelämäksi
On hassua tehdä mielikuvitusmatka tulevaisuuteen, jossa kerron lapsilleni villistä nuoruudestani ja siitä kuinka opiskelin Macaussa. "Onpas äiti cool", sanovat tulevat lapseni silmät säihkyen, eivätkä tietenkään huokaile siitä, että kerron samaa tarinaa sadatta kertaa tai siitä, ettei heitä vähempää voisi kiinnostaa nuoruuteni.

Ulkomailla opiskelu tulee olemaan ikuisesti osa sinua ja identiteettiäsi, palasit sitten Suomeen tai jäit niille teillesi. Ainakin omasta mielestäni ulkomailla asuneet ihmiset ovat mielenkiintoisia ja heillä on aina tarinoita kerrottavaksi. Uskomatonta ajatella, että ehkäpä joku pitää minua mielenkiintoisena :D Aasiassa opiskelu saa yleensä ihmisiltä "siis mitä?" -reaktion, joka johtaa vaikka minkälaisiin keskusteluihin. Macaussa opiskelun tuoma hämmennys tuskin koskaan laantuu ja varsinkin jos palaan joskus Suomeen, saattaa menneisyys tulla varsinaisena yllätyksenä.

Kaikkein tärkeinpänä, jos ikinä epäilen itseäni, voin aina muistella sitä, että uskalsinpahan lähteä yliopistoon ulkomaille. Se kokemus ei koskaan lähde pois.


p.s. koulupukukuvat ovat kaikki viime vuodelta, meidän ei onneksi tarvitse pitää niitä kuin ykkösellä :D

Olen koko elämäni ollut se ärsyttävä "en koe itseäni suomalaiseksi" -tyyppi. Taisin olla kahdeksan kun ilmoitin muuttavani Amerikkaan ja vaikka kohdemaat ovatkin vuosien varrella vaihtuneet kerran jos toisenkin (hauskasti olen yli kymmenen vuoden jälkeen palannut harkitsemaan Amerikkaa ja se on yksi maavaihtoehdoistani mastersin tekemiselle), on yksi asia aina ollut sama: ulkomaille minä kuulun.

Suomessa asuvana suomalaisena ei minulla koskaan ollut minkäänlaista identiteettiä liittyen kansalaisuuteeni. Olin saman näköinen kun kaikki muutkin, eikä minussa ollut mitään kiinnostavaa. Ehkä joku saattoi joskus luulla minua virolaiseksi tai venäläiseksi, mutta siinäpä se. Halusin aina olla vähintään puoliksi toisenmaalainen, puhua muille vierasta kieltä ja herättää edes jonkinlaista kiinnostusta ulkonäölläni.


Ulkomailla, oli se sitten toisessa länsimaassa tai paikassa, jossa erottuu selvästi valtaväestöstä, napsahtaa yhtäkkiä päässä, että suomalaisenakin voi olla erikoinen. Itseasiassa, suomalaisena sitä vasta erikoinen onkin. Monelle olen ensimmäinen heidän ikinä tapaamansa suomalainen ja näin luon heille mielikuvan koko maasta ja sen ihmisistä. Ei paineita.

Aasiassa Suomesta tiedetään aina kolme asiaa: revontulet, joulupukki ja iglu-hotelli. Melkein kaikki tietävät sen olevan Pohjois-Euroopassa ja että siellä on kylmä. Moni luulee, että Suomessa puhutaan englantia ja jos ei, luulee meidän kielen olevan sukua venäjälle tai saksalle. Kerran minulle sanottiin erittäin tietävästi "eikös suomi olekin sukua tanskalle?". No ei ihan, mutta hyvä yritys. Yksi kaveri tiesi heti suomen olevan se kieli, jossa on paljon pisteitä kirjaimien päällä. Haha.

Ulkomailla asuessa tulee kotimaasta pakostikin se asia, jolla erotut muista ja mistä sinut muistetaan. Varsinkin täällä Macaussa on hyvin selvää, että olen kotoisin muualta, minkä takia se on hyvin normaali keskustelun avaaja. Minun mielestä ei ole mitään pahaa kysyä joltain, mistä hän on kotoisin, mutta tiedän, etteivät kaikki siitä tykkää. Itse olen niin utelias muiden kansalaisuuksista, että lentokentälläkin yritän salaa lueskella muiden käsissä olevien passien kansia :D Ehkä siksi sallin myös muiden tietää minun kotimaani. Ja Suomesta on yllättävän kiva puhua juuri siksi, että ihmiset eivät tiedä siitä paljoa.


Kun "pakotetaan" kertomaan kotimaastaan, joutuu väkisinkin kelailemaan, mikä siinä on hyvää. Yleensä kerron ilmaisesta ja hyvästä koulutuksesta (, joka eroaa täysin aasialaisesta esimerkiksi siinä, ettei päiviä kuluteta pänttäämällä asioita ulkoa ja että läksyissä ei mene koko iltaa), että vettä voi juoda suoraan kraanasta, työpäivät ovat lyhyitä ja palkkataso hyvä, suurin osa ihmisistä on keskiluokkaa, miehet ja naiset ovat käytännössä tasa-arvoisia ja että meillä on sataprosenttinen sananvapaus - voit vaikka vuodattaa vihaasi presidenttiä tai hallitusta täysin vapaasti jos siltä tuntuu. Myös luonto tulee usein puheeksi. Kaverit ihmettelevät, että kaupungissakin voi nähdä tähtiä. Macaun kasinoiden valosaasteessa kun niitä ei näy ikinä. Heistä on myös hassua, että voit syödä marjoja metsästä tai tienvarrelta.

Olen myös oppinut arvostamaan itsenäisyyttämme. Vaikka olenkin aina tuhahdellut itsenäisyyspäivästä hihkuilijoille, olen tänä vuonna puhunut 100-vuotissynttäreistämme kavereille parikin kertaa. Varsinkin kun on erittäin läheltä seuraamassa alueita, jotka eivät saa itsenäistyä, ikävä kyllä varmaan koskaan, on pakko ajatella, kuinka hyvin asiat Suomessa ovat. Itsenäisyys otetaan usein itsestäänselvyytenä ja sitä se ei ole monelle.


En osaa hiihtää tai uida kovin hyvin, en ole koskaan ollut tippaakaan kiinnostunut lätkästä, saunon maksimissaan kerran vuodessa, yleensä en sitäkään, en viihdy mökillä, enkä ole koskaan käynyt Lapissa saati nähnyt revontulia (tätä kaikki ihmettelet erittäin paljon :D Tuskin tajuavat, että Lappiin ei ajeta parissa tunnissa Helsingistä). Niin Suomessa kuin Macaussa olen kuullut vitsailua siitä, kuinka olen "huono suomalainen". Ennen ajattelinkin, ettei voi identifioitua suomalaiseksi ellei täytä ainakaan osaa yllä mainituista asioista. Todellisuus on kuitenkin, ettei tarvitse olla "perinteinen" suomalainen ollakseen suomalainen ja ylpeä siitä.

Mitä suomalaisuus sitten on? Minusta suomalaisuus on sitä, että ottaa ilmaisen koulun ja sananvapauden itsestäänselvyyksinä. Että ei tarvitse viisumia useimpiin maihin, eikä ainakaan koskaan pysäytetä lentokentällä passin takia. Sitä, että jaksaa valittaa talvesta joka vuosi ja kylmästä kesästä sitäkin enemmän. Suomalaisuus on sitä, että voi puhua vapaasti omalla kielellään ulkomailla kun kukaan ei ymmärrä, tuskailee kieliopin kanssa koko elämänsä (ainakin jonkin asteisesti) ja tuntee innostusta aina kun oma maa mainitaan leffassa tai TV-ohjelmassa. Ja vaikka kuinka luulisikin olevansa epä-suomalainen, tajuaa ulkomailla sydämensä olevan sinivalkoinen. Ainakin hieman.


Kippis satavuotiaalle Suomelle!

Semesteristäni on enää jäljellä vain loppukokeet ja kahden projektin viimeistelyt. Koko syksy tuntui menevän ohi hetkessä, mutta kun katsoo taakse päin kaikkea, mitä koulun takia on joutunut tekemään, tajuaa kuinka paljon sitä on tultu tehtyä työtä. Ehkä siksi olenkin ollut armottoman väsynyt kaksi viime päivää, kroppa kun voi vihdoin levätä hieman. Kohta alkaa armoton pänttäys taas.

Saatiin tällä viikolla vihdoin financial managementin mid term -koe takaisin. Se oli palapelin viimeinen pala, jotta voin kunnolla alkaa analysoida menestystäni lukujakson ajalta. Mid termsien keskiarvo minulla on 83.2% ja jos laskuista poistetaan huonoin aineeni, statistics (joka on hulppeat kolmekymmentä prosenttiyksikköä muita arvosanoja alhaisempi), on se 88.8%. Kahdesta kokeesta sain jopa yli 92%. Sanomattakin on selvää, että olen erittäin tyytyväinen, mutta tämä menestys ei tietenkään ole tullut ilmaiseksi.


Koko koulu-urani olen ollut sellainen 8:n opiskelija, mutta päätin jo etukäteen panostaa yliopistoon enemmäin kuin opiskeluihini koskaan aiemmin. Harva lähtee toiselle puolelle maailmaa vain ollakseen ihan OK opiskelija. Viime vuonna menestyin erittäin hyvin ja ensimmäisessä jaksossa olin jopa luokan paras. Tänä vuonna halusin kokeilla, kuinka hyvä voisin olla jos alkaisin panostamaan entistä enemmän. Myös haluan hieman kartoittaa, millaisiin kouluihin minulla olisi mahdollisuuksia päästä tekemään masters-tutkinto. Kyllä, suunnittelen jo mastersia.

Aasiassa, ainakin meidän koulussa, opettajat saattavat julkisesti ilmoittaa kuka on saanut parhaan koetuloksen tai kellä on tiettyyn pisteeseen mennessä parhaat kokonaispisteet kurssista. Tämä ruokkii kilpailuhaluani ja kunnianhimoani erittäin paljon. Ei ole parempaa fiilistä kuin olla paras jossain. Viime vuonna saatoin vielä olla hieman nolona huomiosta, mutta tässä jaksossa nyökkäilen hyväksyvästi, "that's right". No en ihan, mutta todellakin olen aina tehnyt työtä ansaitakseni maininnan. Jos pyydetään 600-700 sanan essee, minä kirjoitan 900+. Jos tietokonetehtävässä on vaikea bonus-osio, minä teen kaikkeni saadakseni edes pari lisäpojoa. Kuuntelen jokaisella tunnilla ja kirjoitan lisämuistiinpanoja muiden torkkuessa tai pelatessa kännykällä. Olen myös tänäsyksynä alkanut panostaa kanssakäymiseen opettajien kanssa. Vastaan kaikkeen mahdolliseen ja menen omatoimisesti kysymään lisää jostain tehtävästä. Enkun opettaja sanoi minun olleen ensimmäinen ikinä, joka oli kysynyt kysymistämi formaattisista pilkunviilauksista (lähetin kaiken lisäksi sähkärin perjantai-iltana haha).


Kun tottuu menestymään, on erittäin pettynyt kun ei pääse omaan tavoitteensa. Olin kateudesta vihreä kun financial managementin opettaja sanoi kolmen saaneen 90%+ ja minä sain vain 83.5. "Vain". Lukiossa tai yläasteella olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen tuollaiseen tulokseen, mutta nykyään tuntuu kuin alle 85% olisi epäonnistuminen. Toisaalta, jos uhraa päivätolkulla aikaansa opiskeluun, onhan se tavallaan vähän riman alle laskeutumista. Toisaalta, toisaalta, onko se niin vakavaa, vaikka ei aina onnistuisikaan?

Yritin selvittää väreillä, onko matikan kaavoissa mitään logiikkaa :D


Lisäkiinnostusta minulle opiskeluihin tuo se, että opiskelen englanniksi. Kuten olettaa saattaa, selviän jo elämästä englanniksi. Haluaisin kuitenkin päästä niin lähelle natiivitasoa kuin vain on mahdollista. Aina kun opiskelen kokeisiin tai teen jotain projektia, työskentelen englannin kanssa. Sanavarasto kasvaa vaivattomasti ja mitä enemmän käyttää jotain kieltä, sitä luonnollisemmaksi se tulee. Lisäharjoitusta saan vielä kun kaverit pyytävät kertomaan muistiinpanojen sisällön eri tavalla kuin se on valmiiksi kirjoitettu. Luovat kielen taitoni ovat kehittyneet huimasti kun joudun aina miettimään, kuinka sanoa jokin asia eri tavalla ja samalla myös itse tajuan opeteltavan asian paremmin kun joudun sisäistämään sen.

Olen myös huomannut, että menestys vetää puoleensa menestystä. Kun kerran saa pallon liikkeelle, on hetkessä lumipalloefekti käynnissä. Ja mitä enemmän uskoo itseensä ja ajattelee olevansa hyvä, sitä todennäköisemmin myös täyttää nämä oletukset. Myös opettajat tottuvat siihen, että on hyvä opiskelija ja tämä saattaa heijastua loppuarvosanassa. Jos tekee itsestään aktiivisen opiskelijan, epätodennäköisemmin skippaa tunteja kun tietää, että opettaja huomaisi sen ja saattaisi menettää arvostustaan hänen silmissään. Itselleni hyvä motivaatio tulla tunneille on tieto siitä, että poissaoloni olisi ilmiselvää ollessani ainoa valkoinen oppilas koko kurssilla :D


Ylisuorittamista pidetään usein negatiivisena asiana, mutta omalla kohdallani sillä on enimmäkseen hyviä vaikutuksia. Joskus saatan tuskailla koulujuttujen kanssa kyyneleet silmissä ja monesti tuntuu kuin hiukset putoaisivat päästä, mutta mikään ei korvaa sitä tunnetta kun ylittää itsensä. Vaikka haluankin olla luokan huippua, loppujen lopuksi kilpailen enimmäkseen itseäni vastaan; kuinka korkealle pääsen jos annan kaikkeni?

Se tunne kun tajuaa, että jouluun on vain viisi viikkoa. Suomalaisena joulu kun assosioituu talveen, pimeyteen ja kylmyyteen, ei Macaussa tule aina muistettua kyseisen juhlan lähestymistä. 25:ssä asteessa harvoin ajattelee joulua, vaikka ostarilla raikaisivatkin joululauluklassikot. Muutenkin ajankäsitykseni on erittäin kummallinen ja kerran meinasin ajatuksissani kysyä, mikä päivä Suomessa onkaan. Tuntuu vain, kuin elämä täällä olisi aivan eri ulottuvuudessa. En edes osaa määritellä, kuluuko aika mielestäni hitaammin vain nopeammin, se vain tuntuu kulkevan eri nopeudella kuin Suomessa. Hassua ajatella, että näissä molemmissa paikoissa joulu tosiaan on jo nurkan takana.


Koulun puolesta kalenterini on aivan täynnä joululoman alkuun asti. Huomenna on englannin suostutteleva puhe (??? persuasive speech :D), jossa pitää puhua 5+ minuuttia ilman mitään power pointtia. Lukiolaisena vihasin esitelmiä ja muuta julkista puhumista yli kaiken. Stressasin siitä koko kurssin jos tiesin tehtävän tulevan jossain vaiheessa ja jännitin erittäin paljon. Ulkomailla yleisesti harjoitellaan esiintymistä enemmän kuin Suomessa ja meidän koulussa ainakin joka kurssilla on yleensä vähintään yksi esitelmä luokan edessä. Hassua, että olen nykyään paljon itsevarmempi puhuja kuin ennen, vaikka joudunkin käyttämään vierasta kieltä.

Torstaina taas meillä on mukavasti tilastotieteen, tietokonetaitojen (en tiedä miten muuten suomentaisi) ja financial managementin testit. Sen jälkeen alkaa kolmen kurssin kurssiprojektien tekeminen ja pari pienempää juttua. Oletteko nähneet niitä opiskelijoiden hermoromahdusvideoita netissä? Älkää ihmetelkö jos jonain päivänä minä olen yhdessä niistä. Vaikeusasteessa ei ole mitään valittamista, mutta aikaa ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi kaikkeen panostamiseen. Kahden viikon päästä alkavat loppukokeetkin.


Tällä viikolla meille saapui talvi. Tai no, talvi ja talvi kun asteita on edelleen 17-20 kellon ympäri. Macaulaisittain kaikilla oli tietysti kaulahuivit poskiin asti ja kevyttoppatakit päällä. Sitten näkyi myös pari, jolla oli vain varvastossut tai T-paita. Onneksi joulukuussa oli kuitenkin hyvinkin lämpimiä päiviä viime vuonna - en nimittäin ole valmis vielä sanomaan hyvästejä kesälle tai kesävaatteille! Tajusin oikeastaan juurikin tänään, ettei mulla edes ole hirveästi talvivaatteita Macaussa.

Postauksen kuvat on päiväretkeltä rajan taakse Zhuhaihin. Siellä käytiin varasto-tyyppisessä ruokakaupassa, jossa saa isompia määriä halvemmalla, leffassa ja arcadessa. Peliluola oli ensimmäinen laatuaan minulle ja vaikka äänimaailma olikin helvetllinen, oli siellä hauskaa. Kiinan puolella ihmiset käyvät ostelemassa vaikka mitä halvempien hintojen perässä ja varsinkin leffoihin monet menevät mieluummin Zhuhaihin, jossa lippujen hinnat ovat puolet halvemmat. En tajua, miten viime vuonna en hommannut Kiinan viisumia... Tai tajuan, koska olen laiska, mutta miten en tajunnut, kuinka monta ovea se olisi avannut?


Pahoittelut vähän tylsemmästä postauksesta, en vaan viime aikoina ole tehnyt hirveästi mitään koulujuttujen lisäksi :D

Pitkän pähkäilyn ja stressaamisen jälkeen olen vihdoin lyönyt lukkoon suunnitelmat joululoman toiselle puolikkaalle. Booking.comista on varattu hotelli, jota ei voi perua maksamatta koko hintaa ja lennot ovat myös pudonneet sähköpostilaatikkoon. Olen menossa Hoi Aniin, Vietnamiin. Yksin.

Hotellini vaikuttaa kaikin puolin täydelliseltä! (kuva: booking.com)

Matka tähän pisteeseen ei ole ollut helppo, kuten alempana olevasta taulukosta voi hieman aavistaa (kyllä, minulla on selvästi liikaa vapaa-aikaa ja/tai todellinen pakkomielle suunnittelemiseen). Perheeni on tulossa viettämään joulua ja uutta vuotta Macauun/Hong Kongiin, minkä jälkeen halusin lähteä reissaamaan, mielellään johonkin lämpimään. Ongelmana oli se, että Suomessa lomat loppuvat kaksi viikkoa aikaisemmin kuin minulla ja näin kellään Suomesta ei oikein ole aikaa lähteä Aasiaan asti, eikä ole mitään järkeä maksaa niin suurta summaa viikon matkasta. Macaussa taas ainut kaverini, joka olisi halukas matkustamaan, on menossa Eurooppaan koko lomaksi. Koska yksin matkailun kynnys on jo kerran ylitetty, en antanut seuran puuttumisen haitata.


Suurin ongelma oli kohteen valinta.  Aasia on täynnä mielenkiintoisia paikkoja, mutta kaikkiin en uskaltaisi lähteä yksin, jotkut haluan kokea läheisen kanssa ja joihinkin lennot ovat liian kalliit - jopa Hong Kongista. Ensimmäinen valintani oli Bali, josta siirryin kohti Taiwania ja Japanin paratiisisaaria vain hylätäkseni ne, koska lämpötilat ovat liian kylmiä omaan makuuni. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni tietäen, että pian missään ei olisi mitään hotelleja vapaana. 

Lennon hyvän ajankohdan ja halvan hinnan takia päädyin Phukettiin. Varasin kivan hotellin, mutta jostain syystä matka ei innostanut. Aloin katselemaan muualle. Da Nangia olin miettinyt alusta asti, mutta siellä ei ollut mitään inspiroivia majoituksia ja kun rima on jo korkealla kevään Pattayan täydellisen hotellini takia, OK hotellitkin vaikuttivat huonoilta. Onneksi keksin kurkata Hoi Anin puolelle ihan vain tylsyyksissäni - sieltä nimittäin löytyi juuri se mitä olin hakenut: turvallinen paikka, kulttuuria, lämpöä, rantaa ja sellainen hotelli, jossa voi viettää koko päivänkin ultimaattisen rentoutumisen tarpeessa.

Menopaluu-lennot sain n. 90€:lla, mutta koska perheen kanssa haluan olla viimeiseen asti ja heidän lentonsa lähtee 2.1. keskiyön aikoihin, tulen viettämään yön lentokentällä. Kokemus kai sekin :D Hotelliin ei olisi järkeä mennä kun en ehtisi siellä olla paria tuntia enempää ja näin säästän aika sievoisen summan, Hong Kongissa kun ei tosiaan ole mitään ihan halpoja majoituspaikkoja. Kokonaishinta matkalleni (lennot + majoitus kymmeneltä yöltä aamupalan kanssa) on hieman alle 300€, aika hyvin, eikös?


Vietnamissa olen käynyt perheen kanssa kolme vuotta sitten (siitä kuvat). Silloin olimme Ho Chi Minh Cityssä/Saigonissa ja Phu Quocin saarella. Hoi An sijaitsee Keski-Vietnamissa ja maisemiltaan on siis täysin uusi paikka. Vaikka alkuperäinen ajatukseni olikin mennä käymään jossain uudessa maassa, tuntuu Vietnam ja Hoi An parhaalta ratkaisulta. Innostus on jo huipussaan.

Viime soolomatkalla en tehnyt oikeasti mitään, enkä itselleni sellaisia tavoitteita ollutkaan asettanut. Tarkoituksena oli enimmäkseen tauko koulustressistä. Tällä kertaa aion tehdä ja nähdä. Hotellilta saa vuokrata pyöriä ilmaisiksi, vanha kaupunki on must ja Google Mapsiin olen jo tallentanut niin monta ravintolaa, etten niissä kaikissa varmaan ehdi matkan aikana syödä. Löysin netistä myös aivan mahtavan tour-yrityksen, jossa retket tehdään nuorten naiskuskien mopojen kyydissä. Paketteina oli perus turrekierrosten lisäksi mm. charity, local street food ja karaoke. Bongasin jo neljä sellaista, joihin olisin heti nyt valmis lähtemään mukaan :D

Mutta mitäs te siellä ruudun takana, onko joku käynyt Hoi Anissa? Otan mielelläni vastaan kaikki suositukset, kokemukset, sun muut!

Vietnam 2014 ja hämmentynyt tuima ilme :D
Kertalippu metroon

Hong Kongista matkamme jatkui Shenzheniin, jossa kävin lokakuun alussakin. Saatuani multiple entry -viisumin Kiinaan, olen alle kahdessa kuukaudessa käynyt siellä jo neljä kertaa ja mielelläni olisin hyppimässä rajan taakse harvasen viikonloppu.

Tällä kertaa meitä oli tosiaan matkassa viisi ja yövyimme Kinin perheellä Shekou-kaupunginosassa. Hänen perheensä on klassisen kiinalaisen perhemallin mukainen, jossa ydinperhe ei rajoitu vanhempiin ja lapsiin. Heillä asuu "ydinperheen" (perheessä kolme lasta, joista kaksi asuu ja opiskelee Macaussa ja nuorin on "luokkaretkellä" Australiassa tällä hetkellä) lisäksi ainakin äidin sisko lapsensa kanssa, setä (?), toinen täti (?) ja mahdollisesti mummo. Tupa oli siis lievästi sanottuna täynnä meidän saapumisemme johdosta. Tämä ei kuitenkaan menoa haitannut, päinvastoin. Kiinassa perhe on hyvin laaja käsite ja mitä enemmän läheisiä on, sen parempi.

Kinin "pikkusiskolle" (suomalaisittain serkku) meidät kaverukset esiteltiin isosiskoina. Itse olin Vera jie jie, mutta hyvin usein pikku-Lola sanoi minua "ying yu jie jie":ksi, eli enkkusiskoksi :D Välillä taas olin Dora jie jie, koska nimeni meni sekaisin Seikkailija Doran kanssa hahah.

Saatiin ilmaisiksi tummanliila huulipuna ja pitihän sitä kokeilla... Kaikkien :D
(yritettiin poseerata edgysti)

Kaverit ja jopa Kinin isosisko Fiona ovat kaikki painostaneet minua ikuisuuden leikkaamaan hiukseni ja varsinkin Fiona on aina minut nähdessään, ja välillä Kinin välityksellä, kysellyt "are you ready?". Postasin jopa instagram-storyyn pari viikkoa sitten kyselyn siitä, pitäisikö minun leikata hiukseni. Olen pohtinut tätä vakavasti siitä kesästä asti kun olin muuttamassa Macauun. Sitten yhtenä päivänä Kini ilmoitti varanneensa minulle ajan hyvään kampaamoon, jossa tuntee omistajan/tunnetun kampaajan. Eipä siitä enää voinut kieltäytyä. Tulisin vihdoin menemään kampaamoon ensimmäistä kertaa Aasiassa.

Heti seuraavana päivänä Shenzheniin saapumisesta ajoimme WH·TE-kampaamoon, joka sijaitsee myös Shekoussa. Omistaja/pääleikkaaja otti meidät heti vastaan ja alkoi tutkiskella hiuksiani. Halusimme kuulla, mikä hänestä sopisi minulle parhaiten. Onnekseni kuulin hyvät uutiset siitä, ettei pituutta oteta hirveästi pois.

Yhteensä koko rumbassa meni kiinalaiseen tapaan ikuisuus. Siis oikeasti, 3,5h. Hintaa kyllä oli vain n.35€ (sis. pitkä päähieronta, leikkuu ja kaikki liiba laaba, ja tietystikin tämä oli huippukampaamo). Välillä kampaaja meni palvelemaan uusia asiakkaita, minkä aikana istuin yksin odottelemassa tai sitten toinen kampaaja tuli auttamaan vain lähteäkseen itsekin jonkun toisen luokse. Ilmeisesti tämä on täysin normaalia hyvässä kampaamossa, kaikki kun haluavat saada hiuksensa leikatuksi parhaan käsissä. Henkilökohtaisesti minua ei olisi voinut vähempää kiinnostaa, kuka niitä saksia käsittelee, kunhan pääsisin päivässä eteenpäin :D Varsinkin loppu oli erittäin turhaannuttava kun istuin paikoillaan puoliksi kiharrettujen hiusten kanssa. Miksei joku harjoittelija vain voisi tehdä niitä loppuun, en tarvitse jotain tunnettua kampaajaa kiharrukseen!

Kampaamossa oli todella mielenkiintoinen hierarkia, jollaista ei Suomessa nää. Pääleikkaaja ei tietystikään pessyt asiakkaiden hiuksia vaan sen tekivät alempistatuksiset henkilöt. Pesun jälkeen pääleikkaaja leikkasi hiuksiani. Tarpeetonta hiusten osiota ei laitettu pinneillä pois tieltä, vaan oppipoika piteli niitä kädellään tekemättä muuten mitään, hän ei koskaan saanut itse saksia käsiin. Myöhemmässä vaiheessa tuttu oppipoika ja joku kolmas alempiarvoinen (, mutta korkeammalla kuin oppipoika) seisoivat mestarin vieressä ja vain tarkkailivat hänen työtään. Tapahtumat voi nähdä alla olevasta kuvasarjasta (kyllä, otin itsestäni hävyttömästi selfieitä kaikkien edessä :D).


Ikuisuuden paikallaan istumisen tulos ja alla kaksi vertauskuvaa kesään. Ero ei tosiaan ole mikään maailma tärisyttävä, mutta olen tyytyväinen. Hiukset näyttävät terveemmiltä, eivätkä takkuunnu yhtä helposti (hiukseni menevät takkuun viidessä minuutissa, vaikka istuisin paikoillaan). Muutenkin on kiva saada vaihtelua, vaikka se olisikin minimaalista. Mitäs te tykkäätte?


Shenzheniin lähtiessämme päätavoitteemme oli koko ajan mennä kuvaukselliseen kahvilaan. Sellainen löytyi jonkinmoiselta taidealueelta (tuli mieleen Pekingin 798). Kahvilan nimi on Dreamiya ja se on kuvien ottamisen taivas. Kaikki terassista sisustukseen ja herkkuihin olivat täydellisiä kuvaamiseen, eikä hintakaan ollut teemaan verrattuna yhtään paha, yksi kakku maksoi 48-58Y, eli 6-8€. Hattarajuoman ja kakun kanssa itselleni kokonaishinta oli n. 12€.

Pinyinillä sijainti on: hua qiao cheng chuang yi wen hua qu

Kuvia taidealueelta:

Tekstissä lukee jotain tämän tyylistä: anteeksi, en maalannut sitä onnistuneesti


Yksi asioista, jonka aasialaiset taitavat paremmin kuin ketkään muut, on kuvien ottaminen. Kaverini bongaavat mitä hienompia kuvauspaikkoja ja osaavat poseerata todella kivasti ja uniikisti. Meillä meni joissain paikoissa ikuisuus kun jokainen vuorotellen meni kuvattavaksi hah. Kaiken lisäksi Kiinassa ja varmaan Aasiassa muutenkaan ei tarvitse yhtään häpeillä kuvattavana olemista, ei kavereiden tai ohikulkijoiden takia.

Kahdesti Shenzhenissä liikkuessamme, tuli ammattikuvaaja pyytämään meistä kuvia. Nämä kuvat sitten mahdollisesti päätyvät katumuoti-appeihin tai kuka tietää minne ja parhaimmillaan ne lähetetään itselleenkin. Pekingissä törmäsin monesti samaan ilmiöön, mutta sieltä en koskaan nähnyt kuviani missään, saati sitten saanut niitä itselleni, vaikka luvattiinkin. Nyt kaverit ovat osanneet pyytää niiden perään kiinaksi ja saatiin jo toiset itsellemme (ei kivoja). Paremman kuvaajan, joka työskentelee kavereiden tuntemalle appille, kuvia odottelemme vielä.


Viimeisenä iltana lähdettiin Seaworld-alueelle, joka on tunnettu baareistaan ja kansainvälisistä ravintoloista ja onkin suosittu ulkomaalaisten keskuudessa. Me emme kuitenkaan lähteneet juomiskelemaan vaan karaokeen, joka kiinalaisittain on nimeltään KTV. Tämän KTV paikan nimi on 品秀 KTV (pinyinillä pin xiu) ja olimme siellä melkein viisi (!!!) tuntia. Taisimme olla ainoat asiakkaat loppua kohden, koska oli sunnuntain ja maanantain välinen yö. Ainakin kun kävin vessassa, käytävällä raikui vain meidän huoneesta tuleva musiikki.

KTV eroaa suomalaisesta karaokesta siinä, että jokaiselle porukalle on oma yksityinen huoneensa. Sinne voi tilata ruokaa ja juomaa ja vaihtaa valoja hämärästä värikkäseen valoloisteeseen. Hinta voi olla hyvinkin edullinen, varsinkin päiväsaikaan. Joskus kadulla olen nähnyt jopa "pika-KTV":tä, eli puhelinkopin tapaisia koppeja, joissa on karaokelaitteet. Kiinalaiset rakastavat KTV:tä ja minusta tuntuu, että jokainen kiinalainen on keskivertoa parempi laulaja.

Tietokoneelta löytyy melkein kaikki länkkäribiisit, mutta enimmäkseen kaverini halusivat laulaa kiinalaisia klassikkoja. Pääsimme toki myös bailaamaan Despaciton (nopea espanja kieltä osaamattomien kiinalaisten lausumana kuulostaa muuten erittäin mielenkiintoiselta haha) ja Bruno Marsin tahtiin. Bruno Mars on muuten tulossa keikalle Macauhun keväällä, mutta me ei oltu tarpeeksi nopeasti liikkeellä ja kaikki liput myytiin loppuun hetkessä...

Viimeinen herätti mielenkiintoni :D En kyllä tilannut

Kaiken kaikkiaan matka oli todella onnistunut, vaikka jouduinkin jakaa huoneen porukan yökyöpelin kanssa ja usein nukahtamaan valojen ollessa päällä ja ihmisten puhuessa. VPN:ni ei toiminut kertaakaan Kiinan puolella, vaikka viimekäynnillä se toimi moitteettomasti. Oli aika vaikeaa kun ainut toimiva some oli Wechat ja ainoat kaverit, keille siellä kommunikoin olivat kanssani samassa paikassa.

Ruokaa tuli syötyä varmaan kolminkertainen määrä normaalista, missä ei sinällään ole yhtään mitään pahaa. Aasiassa jokainen tuntuu olevan "foodie" ja kaverini ovat aina etsimässä hyviä ravintoloita. Hong Kongissa esimerkiksi söimme japanilaista bbq:ta, jossa yhtä tiettyä lihalaatua todella ohut siivu maksoi 5+€. Ihan hyvä, että minulle hinta kerrottiin vasta jälkikäteen, koska muuten olisin varmaan pihistellyt ja missannut upean makuelämyksen.

Olen todella kiitollinen siitä, että olen tutustunut, vieläpä hyvin, paikallisiin ihmisiin, joiden kautta pääsen näkemään ja kokemaan asioita, joita moni expat, eikä varsinkaan turisti näe. Esimerkiksi kiinalaisessa perheessä yöpyminen on todella spesiaali kokemus. Kinin äiti kutsui meidät käymään kotikyläänsäkin ja toivon totisesti, että matka toteutuu!


Back to Macau!


Ja kun tajuat, että kello on melkein 23, olet edelleen satamassa ja seuraavana päivänä koulu alkaa 8:30