Onko tämä totta vaiko unta vain?

perjantai 21. elokuuta 2015
Suljettu asuinalue oli kuin luksuspuisto. Oli suihkulähteitä, tasaisin etäisyyksien istutettuja puita, lammikoita punaisine kaloineen ja sitten ne 30-kerroksiset talot, joissa oli suuret ikkunat. Enää ei todellakaan oltu 6. ringillä.

Toimiston työntekijä, Julin, painoi hissistä numerolla 19 varustettua nappulaa ja lähdimme kohoamaan ylös. Koko kerroksessa oli vain kaksi ovea, joista koputimme toiseen. Oven tuli avaamaan kahden viikon päästä host äitini virkaan astuva nainen, jonka takana avautui aivan uskomattoman hieno asunto. Olohuoneessa oli koko seinän kokoinen ikkuna ja eteisessä suuri akvaario. Molempien (huom. kaksi lasta on Kiinassa viittaus varallisuuteen jo itsessään. Toinen lapsi maksaa parhaimillaan Pekingissä melkein 60 000 dollaria) lasten huoneet olivat saman kokoisia kuin meidän olohuone Suomessa.

Näkymä tytön, Alinan, parvekkeelta.

Lähdimme ulos asunnosta ja sisään rappukäytävän vastapäisestä ovesta. Kävi siis ilmi, että sen rapun koko 19. kerros oli tämän perheen omistuksessa.
   Toinen asunto tulisi olemaan minun käytössäni. Siellä oli kaksi makuuhuonetta, vessa, varastotilaa, suurella TV:llä varustettu olohuone ja tietysti parveke. Saisin oman ulko-oven. Omat avaimet. Oman rauhan. Suurin ilon aihe oli kuitenkin, että saisin aivan mahtavan perheen.
   Luulin, että viipyisin kylässä noin tunnin vähän katsoen miten kemiat kohtaa ja sopien aikatauluista, mutta host äiti sanoi lasten tulevan koulusta 15:30 ja, että voisin (= käytännössä pakko) tavata heidät sen jälkeen. Niinpä hyvästelimme toimiston työntekijät ja jäin hengailemaan asuntoon. Kello oli tässä vaiheessa 10, joten parin tunnin odottelut luvassa.

WeChat-keskustelumme perusteella olin olettanut, ettei host äiti (Elena) osaisi englantia, mutta suullisesti hänen englantinsa oli paljon parempaa ja pystyimme käydä keskusteluita. Makoilimme Alinan sängyllä ja juttelimme, kuinka osaamme molemmat venäjää, itse hieman vähemmän ja Elena "hieman" enemmän opiskeltuaan Moskovassa. Elena kertoi, että oli töissä muotialalla ja kyseli mistä asioista tykkään. Hän ei tuntunut tulevalta työnantajalta, vaan kaverihahmolta, jonka kanssa oli kivaa viettää aikaa. Kun Elena kuuli, että olin ollut Pekingissä melkein kaksi kuukautta, enkä shoppaillut, oli hän järkyttynyt ja ilmoitti vievänsä minut shoppailemaan hetimiten. Toivottavasti ei kuitenkaan käydä missään Guccin ja muiden kalliiden merkkien liikkeissä, koska itseäni ei ole varustettu samanlaisella rahamäärällä kuin häntä.

Oliko se sininen taivas, pop-musiikki (tai musiikki ylipäätään) vai spaghetti, mutta tunsin olevani todella onnellinen istuessani keittiössä syömässä. Elena kertoi lapsiensa tykkäävän pizzasta, hampurilaisista, pastasta ja muusta länkkäriruoasta, joten niitä syötiin perheessä myös. Kävimme aivan kodin vieressä olevassa supermarketissa, jossa oli kaikkea mitä toivoa saattoi Daimista suuriin murovalikoimiin ja muihin tuttuihin elintarviketyyppeihin. Vieressä oli myös kahvila. Siis kahvila. Kuinka olenkaan ikävöinyt kahviloissa käymistä!

Menimme Alinaa vastaan koulubussille (kyllä, Kiinassakin ilmeisesti harrastetaan tätä varakkaammilla alueilla. Ei ollut kuitenkaan väriltään keltainen sentään) puoli neljältä minut varustettuna M&M's-pussilla ja pockyilla, joilla voisin voittaa lapset puolelleni. Jännitin vähän, kuinka minuun suhtauduttaisiin, sillä perheen nykyinen au pair oli ilmeisen pidetty, mutta mitä turhia. Alina, 9v., kysyi lähes välittömästi lempi väriäni ja milloin syntymäpäiväni olivat ja siitähän yhteinen ystävyytemme lähti.

Peter, 7v, tuli kotiin puolta tuntia myöhemmin ja oli aivan yhtä energinen ja sosiaalinen kuin siskonsakin. Leikimme superpalloilla (minulle annettiin ikioma, koska heilläkin oli omat), frisbeellä ja teimme hyppynarun "pienillä kuminauhoilla" (alla olevassa kuvassa). Heittelimme Tiikeri-lelua niin, että yksi oli keskellä yrittäen saada sitä kiinni, olimme piilosta (minä etsijänä tietysti) ja minun ranskan kielitaitoa testattiin (lapset opiskelevat sitä. 1999, 999 ja muut 999-loppuiset numerot olivat testinä). Nimesimme myös Peterin kilpikonnan Manueliksi ja totesimme Alinan kalan kuolleen.
   Peter ja Alina puhuvat molemmat sujuvaa englantia ja keskustelivat keskenäänkin englanniksi, vaikkakin parilla kiinan sanalla maustettuna aina välillä, joten pystyimme oikeasti keskustella asioista.
   Järkytyksen hetki oli kun lapset näki mun varpaassa laastarin ja haavan ja alkoivat tietysti kysellä, mistä se oli tullut jne.
Alina: That must've hurt really much
Minä: Not that much really
Peter: Yea beacuse you're an adult
APUA!!! Mä oon aikuinen niiden silmissä :''''D Ja mähän OON se aikuinen tässä. Miten mä voin olla aikuinen? Ei musta tunnu aikuiselta.


Y, koska V:tä ei ollut :D Peterin tekemä kaulakoru.

Kaula- ja käsikorun lisäksi minulle lahjoitettiin tumman sinisiä tusseja (mitäs menin kertomaan lempivärini), joita pystyi kumittamaan ja jotain tuoksuainetta, jolla pystyy pestä kädet. Kaikki yritykseni kieltäytyä kuitattiin sanomalla "mulla on näitä jo paljon". "Unohdin" kuitenkin kaiken paitsi korut ja tuoksuaineen, joka oli sidottu laukkuni kahvaan, Alinan pöydälle, koska en kehtaa ottaa niitä. Saa nähdä jos saan ne uudestaan kun muutan :D

Kun mun lähdön aika läheni illalla sen jälkeen kun mut oli "Please, please!" -huutojen kera ympäripuhuttu jäämään illallisellekin, kyselivät Alina ja Peter milloin muutan ja olivat pettyneitä kun viikon sijaan oli muuttooni 13 päivää. Peter kysyi minne olin menossa ja kun sanoin, että kotiin, kysyi hän huolestuneena, olenko menossa lentokentälle ja takaisin Suomeen. Hassua ajatella, että mun koti on Pekingissä. Koti-koti tietysti ikuisesti Suomessa.



Pieni loppulisäys, että lähetin parvekkeelta otetun panorama-kuvan Harbinin miehelle ihan vaan näyttääkseni uuden kodin ulkomuotoa ja parin "omg"-viestin jälkeen hän sai sanottua, että hänen kotinsa näkyy kuvassa. KAIKISTA Kiinan perheistä muutan siihen, joka asuu aivan hänen Pekingin kodin lähellä, kyllä. Elämä on uskomatonta välillä.
6 kommenttia on "Onko tämä totta vaiko unta vain?"
  1. Voi että, mullekin tuli tästä postauksesta niin hyvä mieli! Seuraava host-perheesi vaikuttaa ihan mahtavalta! :) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan uskomaton tuuri kävi kyllä ton perheen kanssa! En vois parempaa kuvitella. (Ei kannata nuolaista ennen kuin tipahtaa vai mites se menikään... :D)

      Poista
  2. Apua Vera apua!! ❤️ You're gonna be living the dream! Ei ihan niit autenttisimpii Kiina -au pair -kokemuksii varmaa mut herraisä mikä pläjäys :D Kommentoin tänne koska nyt on aika jymyjuttu + jos Harbinin mies asuu noi lähel nii katoki ettet jää vakiasukkaaks sinne! Soooo happy for you!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Happy happy happy <3 enää mulle ei tän jälkee riitä oma vessa vaan vaa tarviin oman asunnon 19. Kerrokses

      Poista
  3. Aivan mahtavaa! Olen niin iloinen puolestasi, vaikken sinua tunnekaan, mutta blogiasi seuranneena täytyy todeta että olet onneksi ansainnut! 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wow, kiitos paljon!!! Tälläset kommentit kyllä saa hyvän mielen :)

      Poista