Se tunne kun you don't know millä languagella puhut ja think with

Kaksikielinen vai puolikielinen, siinäpä vasta kysymys. Jokainen ulkomailla asuva varmasti mietiskelee tätä asiaa parikin kertaa. Jos olet joskus kuullut kaksikielisen lapsen puhuvan molempia äidinkieliään aivan sekaisin, tiedät millaista pääni sisällä on. Tietyt sanat ja sanonnat tulevat tietyllä kielellä nopeammin mieleen ja kääntävät ajatukset kyseiselle kielelle - kunnes tulee taas vastaan sana, joka aktivoi sen toisen kielen.

Itse olen henkilökohtaisesti aina naureskellut ulkomailla hiemankin pidemmän ajan viettäneille ihmisille, jotka "unohtavat suomen kielen". En edelleenkään väittäisi mitään vastaavaa, mutta kyllä välillä joitain sanoja pitää korvata englannilla. Yritän aina puhua puhtaasti vain yhdellä kielellä, mutta jos satun laiskalle tuulelle, en jaksa vaivata aivojani ja käytän ensimmäiseksi mieleen pulpahtavaa sanaa. Ja joskus jos olen todella laiskalla tuulella ja tekstailen, saatan käyttää englantia joissain sanoissa vain koska suomeksi sanat olisivat pidempiä. Pidän kuitenkin itse tätä tapaa niin ärsyttävänä kun muut tekevät niin, että yritän välttää sitä mahdollisimman paljon. Joskus, kun olen jo hiljentynyt kesken keskustelun hakemaan sanaa suomeksi päästäni kiusallisen pitkäksi aikaa, saatan alistua englannille. Varsinkin kuukausien nimet tulevat jostain syystä helpommin englanniksi, suomeksi joudun aina miettiä koko litanian alusta asti löytääkseni numeroa vastaavan kuukauden, mutta englanninkieliset kuukausien nimet assosioituvat suoraan numeroiksi.

Vaikka en puhu suomea kenenkään kanssa livenä (miinus pari kertaa kun olen nähnyt suomalaisia vaihtareita jossain (meidän tunnit on eri kampuksilla ja meillä on eri kaverit, joten ei nähdä melkein koskaan)), en koe puhumiseni vaikeutuneen. Kun asuin Pekingissä, tuntui, että englanti tai suomi piti aina kytkeä erikseen päälle. Tänä vuonna olen pystynyt paremmin hyppelemään kielten välillä ja muutenkin molemmat kielet tuntuvat paljon luontevimmilta yhdessä kuin viime vuonna, mikä on hassua, sillä viime vuonna hengasin suomalaisten kanssa ja tänä vuonna en.
   Koen englantini olevan sujuvampaa tänä vuonna. Pekingissä oli aina "nyt pitää puhua englantia" -fiilis ja varsinkin "virallisten" asioiden hoitaminen ja puhelimessa puhuminen jännitti. Muistan kun lähetin Davelle ääniviestiä ja minua jännitti aivan hirveästi puhua englantia (- vaikka olin juuri elänyt koko päivän englanniksi). Nykyään en edes ajatelle puhuvani englantia. Oikeastaan joskus se tulee niin luonnollisesti, että säikähdän vahingossa käyttäneeni suomea. Esimerkiksi kun väkersin käsikirjoituksen meidän minileffa-projektia varten todella nopeasti ja lähetin sen kavereille, hyppäsi sydämeni kurkkuun ja olin varma, että olin vahingossa kirjoittanut suomeksi. Piti oikein tarkistaa, että kirjoitinhan varmasti englanniksi. Myös joskus Netflixiä katsoessani tajuan yhtäkkiä, ettei mulla ole tekstejä tai että tekstit ovat englanniksi - näin käy myös Housea katsoessa, niin sitä vaan oppii sairaalasanastoakin haha. Äläkä edes kysy, millä kielellä ajattelen silloin kun en tee sitä tietoisesti, en nimittäin todellakaan tiedä.

Huomaan kuitenkin kirjallisen suomen vaikeutuneen joissain määrin. En edelleenkään väitä, että en osaisi kirjoittaa suomeksi, mutta huomaan enemmän kirjoitusvirheitä kuin ennen. Lisäilen turhia kaksoiskirjaimia jos lausuttuna kuulostaa, että sellaisia sanassa olisi. Myös sijamuotojen päätteissä teen usein virheitä Ä:iden ja A:den kanssa.
   Tietyn tyyppisiä asioita on vaan helpompi kirjoittaa englanniksi. Sama juttu kävi Pekingissä, aloitin kirjoittamaan tarinoitani (#pöytälaatikkokirjailija) englanniksi suomen sijasta parin kuukauden jälkeen. Koska en katso TV:tä tai lue suomeksi, kuulostaa se teennäiseltä ja epäluonnolliselta kun itse kirjoitan. Draamajutut ja vitsit tulevat helposti englanniksi, koska sillä kielellä niitä kuulen päivittäin. Vaikka taistelenkin puolikielisyyttä vastaan, sallin itselleni englanniksi kirjoittamisen, se kuitenkin auttaa koulussa esseiden kanssa.

Koen suuren etapin englannin sujuvuuden kanssa olleen, kun olen keksinyt englanniksi uusia sanoja. Suomeksi heittelen omia sanojani aina välillä ja tavallaan on tuntunut, etten englanniksi ilmaise itseäni yhtä värikkäästi. Koen edelleen, etten englanniksi pysty ilmaisemaan täysin omaa persoonaani. Englanniksi puhun enemmän yleiskieltä, kun taas suomeksi käytän välillä hienostosanoja ja muutenkin osaan kikkailla suomen kanssa paremmin. Noh, omasta mielestäni suomi on maailman paras kieli ihan vain sen monipuolisuuden ja värikkyyden kanssa, eikä millään muulla kielellä pysty olemaan yhtä taidokas (tässä nöyrä objektiivinen mielipiteeni :D).
   Suomeksi pystyy viestittämään niin monia asioita sanavalinnoilla, murteilla/slangeilla, lauserakenteilla ja sijamuodoilla, ettei mikään muu kieli voi sen kanssa kilpailla. Esimerkiksi Napapiirin Sankareita katsoessani luin välillä enkunkielisiä tekstejä ja yllätyin, kuinka huonot ne olivat verrattuna suomeen (miten lapin murteen nyt voisikaan kääntää englanniksi, mutta juu). Myös joskus kun kerron jotain juttua Davelle, pitää lisätä "mutta suomeksi se sanottuna se oli tosi söpöä ja hassua", englanniksi kun ei vaan sama sävy käänny.

Siispä kaksikielinen vai puolikielinen? Toivon totisesti, että voisin sanoa olevani kaksikielinen, mutta kun joudun puolen minuutin ankaran miettimisenkin jälkeenkin käyttämään sanakirjaa kääntääkseni jonkun sanan englannista suomeksi, tuntuu todella typerältä. Ja näin päin käännettäessä nimenomaan, koska suomeksi nyt minun periaatteessa pitäisi osata jokainen sana. Kun käännän englantiin, ymmärrän, etten voi osata kaikkea, eihän se kuitenkaan ole äidinkieleni ja olen opiskellut sitä vain puolet elämästäni.
   Olen kuitenkin optimistinen tulevaisuuden suhteen, sillä viime vuoteen verrattuna olen jo selvästi kaksikielisempi. Pystyn tekstailla samaan aikaan suomeksi ja huikata kaverille jotain englanniksi. Tässä on tietysti pieni vahinko-vaara, mutta yleensä suoriudun kunnialla. Toivottavasti jonain päivänä pystyn käyttämään molempia kieliä täysin virheettömästi ja rinnakkain, enkä joudu turvautumaan sanakirjoihin - edes suomenkielistä sanaa hakiessa.

Talvea rinnassa

Talvi on vihdoin saapunut Macauhunkin. Lämpötilat ovat pahimmillaan olleet 14c:ssa, enkä sano tätä todellakaan "omgh siis en kestä Suomea" -tyyliin, MUTTA 14 astetta tuntui jo ihan hirveältä ja vähän jännittää, miten pärjään Suomen pakkasissa joulukuussa. Pekingissäkin kylmyys oli jotenkin todella pistävää ja luulin sen johtuvan sisämaanilmastosta, mutta Macaussakin tuntuu olevan hyytävän kylmää, vaikka asteet eivät sitä näyttäisikään - tai sitten melkein neljän kuukauden n. 30 asteessa ja kosteassa ilmastossa viettäminen vie veronsa. Mutta mitä hittoa, asun noin 20 astetta päiväntasaajalta, mä haluan ympärivuotiset helteet!

Tietysti juuri tänä, tähän mennessä kylmimpänä päivänä, meillä oli "luokkaretki" management-projektiin liittyen Macaun kärjimmäiseen pisteeseen suoraan avomerta vasten ja tuuli teki sään tuntumaan tooodella kylmältä. Olin jopa osannut varustautua housuilla, legginseillä niiden alla, lämpimällä neuleella ja nahkatakilla ja silti palelin. Tämä oli muuten ensimmäinen kerta kun minulla oli housut jalassa sitten elokuun hahah.

Oli meillä kylmästä säästä huolimatta kivaa ja ryhmäni jopa voitti kilpailun ja pääsimme potkuveneilemään (???) ilmaisiksi. Mukaan liittyi melkein kaikki luokkalaiset omasta pussistaan maksamalla ja pääsimme nauramaankin hytisemisen sijasta kun yksi veneellinen jäi jumiin törmätessään saaren reunaan ja päätyi ylhäältä roikkuvien puun oksien vangiksi.

Kylmyys, tai "kylmyys", kuten moni suomalainen asian ilmaisisi, on Macaussa oikeasti ikävä asia, koska täällä ei ole sisälämmitystä - ainakaan asuntolassamme. Sisällä istun yleensä kaksi paksua neuletta päällekkäin ja silti tuntuu viileältä. Nytkin tätä postausta kirjoittaessa sormet ovat 15% kohmeessa. Toistaiseksi olen onneksi pystynyt nukkumaan kunhan pistän jalkaan paksut sukat ja yökkärin housujen lahkeet niiden sisään ja paidan helman housujen sisään. Mitään sähkölämmityspeittoa tai -patteria en halua, koska joudun maksamaan sähkön erikseen ja sellaiset nostaisivat sähkölaskuni helposti 50€/kk. Ehkä ostan toisen peiton.

Koulussa kaksi viimeistä viikkoa ovat olleet todella kiireiset, mutta nyt ollaan vihdoin päästy loppurutistukseen ja kouluun tarvitsee mennä vain kokeen ajaksi. Tällä viikolla on edessä management, tourism destinations ja economics, sitten englanti ja japani ja viimeisellä koeviikolla on accounting ja computer. Sitten lähdenkin jo Suomea kohti. Hullua ajatella, että tasan kolmen viikon päästä istun tällä hetkellä lentokoneessa.

Suomeen menemisestä on todella erilaiset fiilikset kuin aiemmin. Yleensä Suomeen paluu on ollut se ilonpilaaja, seikkailun takaraja, mutta tällä kertaa Suomeen mennään vain lomalle. Sen jälkeen palaan Macauhun ja kaikki jatkuu entisellään.
   Tämä joulumatka Suomeen on oikeastaan auttanut todella paljon täällä "yksin" asumiseen. Pekingissä oli koko ajan takaraivossa se, että perhettä ei näe yli puoleen vuoteen, mutta nyt on koko ajan tiennyt, että erossa ei tarvitse olla kauaa. Siksi on ollut paljon rennompaa elellä.

Tästä huolimatta eilen koin itselleni todella outoja tuntemuksia, nimittäin pientä koti-ikävää. Tai ei se niinkään koti-koti-ikävää ollut, mutta tuli pakahduttava ikävä joulua. En ole ollut kahteen viime jouluun Suomessa ja siksi oikeastaan tänä jouluna halusinkin Suomeen VS, että perheeni olisi tullut Aasiaan.
   Joulu oli viime vuonnakin sitä vaikeampaa aikaa, Aasiassa kun ei vain ole sitä samaa joulufiilistä kuin Suomessa. Olen aina tykännyt joulusta paljon ja se on ollut yksiä ainoita asioita suomalaisessa identiteetissäni. Ei minua kiinnosta lätkä, en osaa lasketella tai hiihtää (luistelu ja uiminenkin suomalaisella tasolla aika heikkoa), en tykkää saunoa, enkä viihdy kesämökillä. Joulu on yksi ainoista asioista, joissa koen itseni ylpeäksi suomalaiseksi. Sivuhuomautus: täällä ihan melkein kaikki tietävät joulupukin olevan Suomesta! Moni tietää Santa Villagestakin.

Eilen aloin yllättäen ikävöidä jouluvalaistua Aleksanterinkatua ja kahvilassa istumista. Katsoin youtubesta joulu-aiheista videota ja oikein sydämestä kipristi. Minäkin haluan juoda kaakaota ja askarrella joulujuttuja! Vähän yleiseen pesänrakennushaluuni liittyen, haluaisin sisustaa joulukoristeilla asuntoni. Täällä se ei oikein onnistu, koska en halua tuhlata omaisuutta joulukoristeisiin, joiden säilyttäminen ja Macausta poismuuton aiheuttama kuljettaminen ovat suurempia ongelmia kuin niiden tuoma ilo. En malta odottaa sitä hetkeä kun asun vakituisessa omassa kodissa ja voin sisustaa oman mielen mukaan. Valkoiset joulukuuset ovat tänä talvena erityisesti mieleeni jostain syystä.

Vaikka Macaussa onkin jouluvaloja katujen varsilla ja kaupoissa soi joulumusiikkia, en vain pääse yhtään joulufiilikseen. Ehkä se johtuu lumen puuttumisesta tai palmupuista, en tiedä. Täällä en myöskään kävele kauppojen ohi, ellen tieten tahtoen mene shoppailemaan, joten en näe keskuksissa olevia joulukuusia tai joulutoivotuksia kauppojen ikkunoissa. Pekingissä kuitenkin kävelin monta kertaa viikossa vaatekauppojen ohi ja tylsyyksissäni menin aina ostoksille (palkan takia olin "varakas" ja kun melkein mitään ei pitänyt itse maksaa, oli shoppailu aina hyvä idea), joten olin jotenkin edes kosketuksissa jouluun. Täällä menen vain väliä koulu-koti-koulu-ruokakauppa-koti. Ehkäpä pitäisi lähteä kasinoille joku päivä vaikkapa kahville, näin bussin ikkunasta luokkaretkelle mentäessä, että ainakin Venetianin edessä komeilee iso joulukuusi.

Meidän piti tourism destinations -kurssilla tehdä esitelmä yhdestä maasta (, joka arvottiin) ja yksi ryhmä sai Suomen. Heidän itsetehty matkamuistonsa olivat nämä parilapaset (voi kävellä käsikädessä toisen kanssa kun yksi lapanen iso ja siinä on kaksi käsiaukkoa). Eivätkö olekin söpöt!?

[x] Ole hyvä oppilas aasialaisten mielestä

Ensimmäinen lukukausi alkaa olla pulkassa loppukokeita lukuun ottamatta ja ei herran jestas, kuinka nopeasti aika on kulunutkaan! Vähän alle viiden viikon päästä olen jo matkalla Suomeen viettämään joulua!! Täällä on edelleen 27 astetta (kahtena päivänä oli 15-17c ja huh että tuntui kylmältä), eikä missään mitään merkkiä joulusta tai talvesta. Oikeastaan järkytyin katsoessani kavereiden snapchat-tarinoita Suomesta ja tajutessani yhtäkkiä, että nythän on jo marraskuu ja joulukausi alkanut. Lämpimän sään takia tuntuu, että vieläkin olisi elo-/syyskuu.

Huomenna minulla on toiseksi viimeinen esitelmä ja ensi viikolla alkaa kokeisiin luvut. Haluan aloittaa ajoissa ja välttyä viimehetken paniikilta kerrankin. Oikeastaan onnistuin aika hyvin lukemaan midtermseihinkin, mikä oli todella yllättävää, sillä en ole mikään pänttääjä-tyyppi. Vielä yllättävämpää on se, että minua pidetään täällä hyvänä opiskelijana.
   En todellakaan ollut Suomessakaan huono opiskelija, mutta vahva 8:n opiskelija, joka välillä sai pari 9:ä. Ylppäreistä kirjoitin M:n paperit. Olen aina ollut sitä hieman ylempää keskikastia, mutta kuitenkin sellainen, joka ei hirveästi erotu joukosta. Täällä olen kaveriporukan vitsi, koska satunnaisesti kertaan asioita viikonloppuisin ja koska olen optimoinut yöuneni 9 tuntiin niin, että olen aina mahdollisimman virkeä koulussa :D

Johtuuko koulupanostukseni välivuoden tuomasta puhdista, maiseman vaihdosta vai puhtaasta motivaatiosta alaani kohti? Varmaan vähän kaikista. Omalla kohdallani ulkomaille muutto tarkoittaa sitä, että Macau on kuin iso sisäoppilaitos, jossa tärkein tehtäväni on opiskella. Koko elämäni täällä pyörii koulun ympärillä; asun koulun asuntolassa, kaikki kaverini ovat samasta koulusta ja vapaa-aikaa ei ole vaikeaa uhrata koululle. Uskon, että sama efekti olisi jos olisi sisäoppilaitoksessa. Koko ympäristö vaan pyörii opiskelun ympärillä, eikä ole mitään turhia häiriötekijöitä - vaikka Macaun yöelämä välillä viekin mukanaan. Sama juttu, kun laittaa koulupuvun päälle. Heti tulee todella virallinen ja kunnollinen olo ja asennoituu opiskelemaan.

Olen aina ollut perfektionisti tietyissä asioissa ja täällä perfektionismini on laajentunut koulun puolelle hyvin vahvasti - hyvässä ja pahassa. Muistan jo ala-asteelta kun joskus tirauttelin kyyneliä kokeessa jos en osannut ja vielä lukiossakin kurkkua kuristi jos en saanut haluamaani tulosta, mutta täällä olen vienyt täydellisyyden tavoitteluni uudelle tasolle. Vaikka en pänttääkään yötä päivää, on minulla hyvin korkeat oletukset koulumenestykselleni. Onnekseni tähän mennessä olenkin aika hyvin pystynyt täyttämään omat isot saappaani.
   Pääsin läpi accountingin midtermistä, josta keskiarvoisesti pääsee läpi vain joka kolmas, economicsissa tuli 47/60, managementistä sain huikeat 88.5% ja enkusta 92%!! Midtermsien lisäksi kurssitöistä on tullut hyviä arvosanoja, varsinkin enkusta, josta mulla on mahkut saada A omien laskujen mukaan, kunhan loppukoekin menee hyvin. Voitonriemunikin on päässyt nostamaan päätä (sisäisesti, en sentään mene hihkumaan kaikkien edessä :D) kun ryhmäni sai esitelmästämme selvästi paremmat pisteet opelta, kuin mikään muu ryhmä  ja kun olen saanut parempia tuloksia kuin moni luokkakaveri, jotka ainakin stereotypioiden mukaan ovat hyviä oppilaita. Mutta en minä toiselle puolelle maailmaa muuttanutkaan pelleilemään.

Tuloksellisten menestymisien lisäksi olen huomannut kehitystä muissakin taidoissani. Olen tullut itsevarmemmaksi ja rohkeammaksi tasaiseen tahtiin Pekingiin muutosta lähtien ja tämä ota härkää kiinni sarvista -asenteeni on auttanut monessa tilanteessa. Olen myös huomannut omaksuvani johtajahahmon aseman tarvittaessa (, mikä sinällään on varsin hyvä asia, olen kuitenkin opiskelemassa johtoalan tehtäviin suuntaavaa tutkintoa), enkä enää jännitä yhtä paljoa luokan edessä puhumista - VAIKKA JOUDUN PUHUA ENGLANNIKSI.  Managementin esitelmien aikana huomasin englantilaisten vaihtareiden jännittävän esitelmää enemmän kuin minä ja he sentään voivat puhua äidinkieltään. On mahtavaa huomata, että pärjää täysin kielellä, jonka on joutunut opetella kokonaan nolla-tasosta lähtien.

Koulun ulkopuolisia kuulumisia sitten: lisko 2 päätti käydä kylässä, mutta tämä retale onneksi ei ollut huoneessani vaan "eteisessämme" ja näin sen heti huoneestani tullessa. Se myös oli puolet pienempi kuin viime yksilö ja ehkäpä siksi pysyinkin rauhallisena ja kutsuin apureita paikalle. Lisko löytyi piiloilemasta kenkäkaapin takaa juuri kun olimme antamassa periksi etsinnöissä ja onneksi kurkkasinkin sinne! Ei olisi ollut yhtään kiva tavata uudestaan myöhemmin, vaikkapa vessaillessa. "It's gone" on vähän häilyvä ilmaisu, mutta oletan, että työntekijä nappasi sen ja vei pois, eikä vain kadottanut.
   Tämä tapaaminen kävi juuri kun vihdoin aloin päästä yli edellisestä ja mielentilani järkkyi taas. En ole koskaan kokenut samanlaista "pelkoa" kuin näiden liskojen näkemisen jälkeen ja se on todella hämmentävä tunne. Ensimmäisen jälkeen olin todella säikky ja tuijottelin aina seiniä kaikkialla sen varalta, että siellä olisi lisko. Lisko 2 jälkeen olin ilmeisesti rauhallisesta tapaamisesta huolimatta järkyttynyt, sillä heräsin keskellä yötä aivan varmana, että seinällä yläpuolellani on lisko ja kaapin päällä toinen. Näin ihan fyysisesti molemmat liskot ja niiden liikkuvan, mutta ei siellä mitään oikeasti ollut. Todella hämmentävä kokemus, kun mieli tekee tepposet, eikä ole varma mikä on totta ja mikä ei.
   Jostain syystä nämä liskokohtaamiset ovat myös saaneet minut pelkäämään isoja hämähäkkejä. Ei täällä sellaisia ole näkynyt, mutta olen vain ihan varma, että jonain päivänä kämmenen kokoinen karvaturri kävelee seinälläni. Olen oikeasti todella yllättynyt näistä peloistani, sillä vaikka en koskaan ole ötököistä yms tykännyt, en ole pelännyt pelännyt niitä aiemmin. Noh, toivottavasti kutsumattomat vieraat pysyvät poissa tästä lähtien.

9 Satunnaista huomiota macaulaisista

Macaussa on tultu eleltyä nyt melkeinpä päivälleen tasan kolme kuukautta ja tässä asioita, joita olen pistänyt merkille siinä ajassa. Itselleni tämä on ensimmäinen kerta, kun elän ikäisteni aasialaisten seurassa, asiat siis assosioituvat macaulaisiin, vaikka pätevät varmasti ainakin Kiinassa ja muuallakin Aasiassa.

P.s. Kuvat kauniista Coloane Villagesta!

1. Vilkuttaminen
Toiselle vilkuttaminen on todella tärkeää, se jollain tasolla viestittää siitä, että teidän välinne ovat kaverilliset. Vilkuttamiseen pitäisi aina siis vastata vilkuttamalla, muuten tavallaan kieltäydyt toisen yrityksestä olla ystävä. Kiinassa kun tapasin toista kertaa joitain poikaystäväni kavereista ja yksi tytöistä vilkutti minulle, nyökkäsin ja hymyilin takaisin. Omasta mielestäni tämä oli tarpeeksi ja ihmettelin, miksi poikaystävä käski hampaidensa välistä "vilkuta takaisin", kuin olisin aivan hirveän epäkohtelias ihminen. Nyt ymmärrän vilkuttamisen merkityksen ja vilkuttelen tervehdyksiä ja hyvästejä koulun käytävillä kaikille puolitutuillekin. Ja siis toisin kuin Suomessa, täällä vilkutetaan silloinkin kun seisoo vierekkäin, ei ainoastaan jos on kuuloetäisyyden ulkopuolella, eikä muuten voisi tervehtiä kunnolla.

2. Nukkuminen
Uni on täällä asioista luonnollisin. Jos nukut tunnilla, tuntien välissä tai hyppytunnilla, ei kukaan katso sinua oudosti. Kirjaston sohvilla nukkuu aina joku, kuten myös yleensä oppitunneillakin. Opettajat eivät edes kiinnitä nukkuviin opiskelijoihin huomiota (näkyvästi ainakaan, en tiedä merkkaavatko omiin muistiinpanoihinsa), vaan antavat heidän nukkua rauhassa, toisin kuin ainakin minun lukiossa, jossa opettaja pysäytti koko oppitunnin ja meni herättämään torkkujan räikeästi. Itsekin olen kahdesti torkahtanut oppitunnilla (vain 10 minuutiksi tosin, en koko tunniksi kuten jotkut kröhöm mm. eräs hyvä ystäväni) ja kerran nukuin hypärilläkin meluisessa taukohuoneessa.

3. Suorat kysymykset seurustelusta
Kun tutustuu uuteen ystävään, tulee kysymys seurustelusta suoraan ja hyvin nopeasti. Itseltäni tätä on kysytty Macaussa kolmessa eri tilanteessa. Clubilla kysymys oli ihan ymmärrettävä, mutta toisella kerralla se tuli ihan ilman mitään pohjustusta uuden keskustelun avaajana kun olin tuntenut kaverini max kaksi päivää. Kyllähän toki ymmärrän uteliaisuuden ja itsekin on kiva olla perillä kavereiden tilanteesta, mutta en suomalaisena kysyisi asiasta suoraan, enkä varsinkaan joltain, joka ei ole hyvä ystäväni. Esikysymyksen lisäksi minulta on kysytty ystävyyden alkumetreillä, milloin menemme naimisiin ja haluaako poikaystäväni lapsia ja viime postauksessa mainittu kommentti 1/2 valkoisista 1/2 aasialaista "tulevista lapsista" ei myöskään ole mitenkään tungetteleva täällä päin.

4. Jakaminen ja antaminen
Tämän pistin merkille jo Pekingissä. Lapset olivat harvase päivä viemässä pieniä lahjoja ystävilleen kouluun ja toivat vastineeksi aina kotiin itse saamiaan lahjoja. Kerran Alina surullisena kertoi minulle, että hän oli jo lahjoittanut viisi värikästä hiuspidennystä (sellaista yksittäistä klipsusuikaletta) kavereilleen, eikä enää haluaisi antaa niitä pois. Siinä sitten yritin kertoa, että ei kaikkea aina tarvitse antaa muillekin.
   Täällä ja ikäisilläni jakaminen näkyy ruoan kanssa. Maistiaisia omasta annetaan aina ja jos on ostanut jotain, esim suklaata tai 3 oreota sisältävän paketin, annetaan kavereille AINA jotain. Ensimmäisellä viikolla koulussa kaverini ostivat minulle kaksi peri-macaulaista herkkua ihan vaan koska ja muutenkin olen saanut sivustaseuraajana niin paljon kaikkea, että kerran ostin karkkipussin ihan vain siksi, että voin heitellä muille lahjoja, enkä koe olevani niin pahassa velassa enää :D

5. Muille nauraminen
Suomessa jos joku mokaa ja sille nauretaan, tekee yhden pahimmista loukkauksista. Täällä nauretaan aina kun toinen tekee jotain vähänkin typerää. Esitelmää pidettäessä sinulle nauretaan jos sanot jotain väärin, änkytät tai jäädyt. Tämä nauru ei kuitenkaan ole pahasta ja tekijä itsekin nauraa itselleen. Täällä nauretaan, koska se tekee mokaamisesta epävakavampaa. Kun voidaan yhdessä pitää mokaa hassuna, ei kukaan koe tehneensä maailmaa järisyttävää virhettä. Muistan kun Kiinassa perheen ayi nauroi aina kun yritin puhua kiinaa ja pidin tätä loukkaavana. Nyt ymmärrän, että hän yritti vain keventää tilannetta ja tehdä siitä VÄHEMMÄN kiusallisen molemmille osapuolille. Meidän suomalaisten pitäisi kyllä oppia nauramaan mokille, moka =/= epäonnistuminen.

6. Asioiden ulkoa opettelu
En voi ymmärtää miksi kaikki luokkalaiseni yrittävät opiskella oppimalla asioita ulkoa. Kyllä, ehkäpä menestyt kokeessa hyvin, mutta ymmärrätkö mitään ja pystytkö soveltaa asioita? Ja tärkeimpänä, muistatko mitään edes kahden päivän päästä (kaverini sanovat, että ei)? Koealueiden ulkoa opettelun ymmärrän vielä jotenkin, mutta nämä opettelevat ulkoa myös asiat, jotka aikovat sanoa esitelmissään! Siis kaiken tervehdyksistä lähtien ja esiintyessään hakevat sitten muististaan pitkään jotain irrallista todella vaikeaa sanaa, jonka olisi voinut kiertää tai käyttää yleiskielellistä synonyymia.
   Meidän piti englannissa haastatella kaveria ja pitää sitten suullinen esitelmä haastattelusta opituista asioista. Kavereilla oli lunttilappuja siihen, mitä heidän haastateltava kertoi! He eivät siis voi kertoa vapaasti jostain tapahtumasta, ei, vaan kaikki pitää olla harjoiteltua ja sitten tulee voi-voi kun unohtaakin mitä oli harjoitellut, eikä osaa kertoa asiasta vapaamuotoisesti.

7. Oudot enkku-nimet
Aasialaisilla on siis melkein kaikilla englantilaiset nimet, koska kansainvälisessä ympäristössä heidän nimensä ovat hyvin vaikeat muistaa, eivätkä sovellu puheeseen jos puhutaan englanniksi. Jotkut päättävät itselleen nimen (ja saattavat vaihdella sitä), jotkut saavat nimen vanhemmiltaan syntyessään ja joillekin esim. englannin opettaja saattaa keksiä nimen. Enkku-nimellä ei ole mitään tekemistä oikean nimen kanssa, esim minun poikaystäväni kiinalainen nimi on Hao Long ja englantilainen nimi David. Ei mitään yhteyttä, ei sitten vaikka kuinka yrittäisit etsiä.
   Aina välillä kuulee tarinoita aasialaisista, jotka valitsevat itselleen todella outoja enkku-nimiä kulttuurin/kielen käsityksen puutteessa ja näin on syntynyt nimiä kuten Cinderella ja Refrigerator. Tähän kulttuurilliseen piirteseen piti tarttua ja olen kerännyt muistiin hassuja enkku-nimiä, joita on tullut vastaan. Tässä hauskimpia/oudoimpia enkkunimiä koulustani: Winky, Goretti, Tiger, Milk, Venus, Eep, Yoyo, Newvida ja parhaimpana: Kawaii. Kyllä, rinnakkaisluokkalainen tyttöni on virallisesti koulussani Kawaii.

8. Käytävän puolella istuminen
Tätä tehtiin Kiinassakin ja se on NIIIN ärsyttävää. Täydessäkin bussissa ihmiset istuvat käytävän puolella ja jos menet seisomaan odottavasti viereen, eivät he tiivistä ikkunan viereen, vaan pitää sinun kiivetä vaivalloisesti heidän ylitseen. Tämä tapa ärsyttää minua varmaan enemmän kuin pitäisi, mutten vain kestä sitä.

9. Rakkaus ruokaan
Ruokakulttuuri kukoistaa Macaussa niin kovasti, että jopa minä, nirsouden kuningas, olen innostunut ruoasta - ainakin vähän. Halpaa katuruokaa on dumplingeista, lihavartaisiin, kalaan ja vaikka mihin ja instagramissa kukoistaa Macau foodhunter:ien profiilit (en tiedä onko muissakin maissa näitä, mutta kannattaa tsekata IG:stä hakemalla hakusanana kaupungin nimeä + food/eating tms, itse ainakin löysin paljon Macau-ruokatunnareita ja siitä vaan sitten niiden kautta uusia etsimään! Näin näkee helposti kuvia omaan makuun olevista ruoista ja käyttäjät yleensä merkkaavat sijainninkin).
   Macaussa ruoan hinta on ylempänä kuin Kiinassa, jossa ravintolassa syöminen on melkeinpä halvempaa kuin kaupassa käyminen, mutta kyllä täälläkin ravintolassa voi syödä vaikka joka päivä. Ravintoloita on joka lähtöön (kaikki Japanista ja Portugalista Myanmariin, Thaimaaseen ja Koreaan) ja jälkiruoka-puoli on vähintäänkin yhtä hyvin edustettuna. Täältä löytyy melkein kaikki internet-hitit, kuten kalavohvelit, joiden suusta tulee jäätelöä, rolled ice cream, hedelmän paloja sisältävät mehujäät ja söpöt donitsit, mutta löytyy myös eksoottisia väriään vaihtavia limuja, froyouta vaikka millä täytteillä, ranskalaisia leipomoita ja Macaun omat egg tartsit. Aion tulevaisuudessa tehdä oikein oman postauksen omistettuna Macaun parhaille jälkiruoille, mutta kestää hetken käydä läpi kaikki paikat heh.

You can never be too pale or too skinny - Beauty standards in Asia

Euroopassa naureskellaan aasialaisille turisteille, jotka suojautuvat auringolta sateenvarjojen kanssa. Täällä nauretaan puolestaan minulle, kun seison auringossa aina mahdollisuuden tullen. Jos seisomme liikennevaloissa, tajuan yhtäkkiä, että kaikki kaverini ovat pari metriä kauempana varjon suojassa.
   Ruskettunut iho on Aasiassa yhtä iso paha, kuin Euroopassa se häpeä jos on ollut lomalla etelässä ja palaa kalpeana takaisin kotiin. Siinä missä länsimaissa ruskettuneisuus = varakkuus, koska voi matkustaa, on Aasiassa yhtälö vielä kalpeus = varakkuus, koska ei tarvitse tehdä töitä ulkona. Itse olen kuullut koko elämäni kommentteja valkoisuudestani ja kuulen vieläkin. Nyt vain sävy on hyvin erilainen.

Kiinalaisia julkkiksia

Kaikista tärkein kauneusihanne Aasiassa kuitenkin on laihuus. Länsimaissa kampanjoidaan sen puolesta, että kaikki vartalomallit hyväksytään, Aasiassa sinulle kerrotaan päin naamaa, että olet lihava. Turha siis täällä yrittää kalastella kehuja "oon niin läski" -tyylillä, saat nimittäin todennäköisesti kuulla vain myötäilyä. Ei kukaan ala väittämään vastaan, ellet ole oikeasti laiha. Ja laihalla en tarkoita sitä, mitä me länsimaissa pidämme normaalien ihmisten laihuutena. Aasiassa, esim. koulussani, keskiverto tyttö on niin laiha, ettei montaa saman kokoista näe Suomessa. Etsiessäni kuvia tähän postaukseen laitoin hakusanaksi "skinny" ja jouduin selata todella pitkään löytääkseni niin laihoja ihmisiä, että ne vastaavat idän ihanteita.

Valehtelisin jos sanoisin, ettei tällä langanlaihuuden ihannoinnilla olisi mitään vaikutusta minuunkin. Aasiassa olen vain huomattavasti isompikokoinen verrattuna muihin kuin Suomessa ja se on aika turhauttavaa, koska en voi muuttaa luiden ja lihasteni kokoa. Joillain aasialaisilla on niin pieni ruumiinrakenne, että ihan mahdotontahan sellaisen kanssa on kilpailla. Hassua miten erilaiseksi "muuttuu" vain yhden lentokonematkan jälkeen. Miten toisessa päässä olen kuin aivan eri vartalotyypin omaava, vaikka todellisuudessa vain ihmiset ympärilläni ovat eri kokoisia.
   Vaikka tämän asian sanominen onkin länsimaissa tällä hetkellä vähän no no -listalla, sanon sen silti: haluan olla laiha. Kiinassa ylimääräisiä kiloja karttui parista viiteen ja jo ennen niitä kiloja olisin mieluusti ollut hieman hoikempi. Nyt olen mielestäni laihin, mitä olen koko elämäni aikana ollut ja en voi väittää, etteikö se tuntuisi hyvältä. Koen jopa sulautuvani massaan paremmin kuin kolme kuukautta sitten.

Kiinalaisia laihuuteen liittyviä challegeja

Länsimaissa ihaillaan tiimalasi-vartaloa, mutta täällä se on kaikkien mahdollisimman kauheiden piirteiden yhdistymä. Kardashianeja pidetään kamalan näköisinä (ja tiedän, ettei länsimaissakaan ihan niin pitkälle mennyttä vartalonmuokkausta pidetä yleisesti hyvännäköisenä, mutta heidän piirteensä minimaalisempina ovat monen tavoite) ja kun olen kertonut länsimaalaisten unelmien vartalosta, sanovat kaverini "hyi". Tiedätte varmaan sen ison, pyöreän pyllyn ihannoinnin? Noh, täällä sitä ei todellakaan ole. Takamusta ei moneltakaan löydy ja kerrankin voin itsekin pitää shortseja tuntematta pientä häpeää hah. Aasiassa oikeastaan tavoitellaan lapsenomaista vartaloa, turha siis naureskella muodottomille aasialaiselle. Täällä nauretaan ihan samalla mitalla takaisin.

Vaikka länsimaalaisten vartalonmalli ei aina ihan vastaakaan aasialaista, ihaillaan täällä länsimaalaaisia todella paljon. En voi edes kertoa, kuinka monta kertaa hiuksiani, silmiäni ja ihonväriäni on kehuttu. Suuret silmät, korkea nenä, korkeat poskipäät ja V-muotoinen leuka ovat se, mitä kutsutaan kauneudeksi täällä. Hyvin harvalla aasialaisella nämä kaikki piirteet ovat luonnostaan, mikä varmasti osittain selittää kauneusleikkausten suosiota. Poikaystäväni kieltää asian vahvasti, mutta sanoisin, että todella suuri prosentti aasialaisita julkkiksista on käynyt leikkelemässä itseään.
   Omissa porukoissani kauneusleikkauksia pidetään vähän liioiteltuina, mutta kaverin kaveri kuulemma haluaisi tehdä vaikka mitä kasvoilleen ja oman käsitykseni mukaan Koreassa kauneusleikkaukset ovat todella yleisiä ihan tavallisille ihmisillekin. Toisaalta, kyllä minunkin kaveriporukassani ulkonäön parantelua näkyy, esim. pari kaveria käyttää silmäluomiteippiä, joka tekee double eye lidin ja kaksi ystävääni on tilannut netistä jotain ainetta, joka päivittäin käytettynä tekee halutun ruumiinosan laihemmaksi. Värillisten piilolinssien käyttö on niin yleistä, etten montaa mustasilmäistä päivittäin kohtaa.

Puoliksi aasialaiset ja puoliksi valkoiset ihmiset ovat varmaan se ryhmä, jota ihaillaan täällä kaikkein eniten (olen kuullut puolituntemattomilta ihmisiltä kommenttia siitä, kuinka saan "mixed" lapsia poikaystäväni kanssa :DDD) ja kiinalaisissa julkkiksissa on paljon 1/2 tai 1/4 valkoisia tai kiinalaisten vähemmistöjen kanssa miksattuja henkilöitä. Aasiassa ihmiset ovat yleisesti aika samapiirteisiä verrattuna esim. valkoisiin, joilla voi olla keskenään todella erivärisiä hiuksia ja silmiä, joten massasta erottuminen ei ole niin helppoa. En siis yhtään ihmettele, miksi ulkonäköön ja sen muokkaamiseen kiinnitetään niin paljon huomiota.

Lisää kiinalaisia julkkiksia

Aasiassa halutaan olla nuoren näköisiä, söpöjä ja kilttejä, länsimaissa taas halutaan näyttää ikäistään vanhemmalta, olla seksikkäitä ja täynnä asennetta. Aasiassa meikkituotteiden suosio on ihan eri sfääreissä kuin länsimaissa, mutta silti kun katsoo aasialaista ihmistä, ei hänellä ole tumman punaisia huulia, countoroitua naamaa ja smoky eye -meikkiä. Täällä halutaan näyttää luonnollisilta ja suloisilta. Moni ei käytä mitään silmämeikkiä, mutta huulipunat ovat suosittuja - ei räikeät sävyt siis. Kaverini ostelevat huulipunia ihan koko ajan ja ovat valmiita maksamaan niistä maltaita. Myös ihotuotteet ovat suosittuja. Kun länsimaissa on ihmisiä, jotka käyttävät liian tummaa meikkivoidetta ja näin heillä on liian tumma naama verrattuna vartaloon, on Aasiassa tyttöjä, joiden naama on valkoinen ja muu vartalo sitten tumma. Samat meikkiongelmat siis, eri päin vain.

Selfiet ovat suosittuja, halusit sitä tai et. Aasiassa selfiet kuitenkin eroavat yleensä todella paljon länsimaalaisista selfieistä. Snapchat on tuonut "eläinfiltterit" koko maailman suosioon, mutta tiesitkös, että Aasiassa moni laittaa filtterin päälle ottaessaan kuvaa "normaalisti" tai ottaessaan kuvaa kavereidensa kanssa? Korvien ja nenän lisäksi filtterit usein blurraavat naamaa, tekevät siitä valkoisemman ja suurentavat silmiä. Monien filttereiden kanssa näytän itse niin epäaidolta ollen aivan paperinvalkoinen ja niin suurisilmäinen ettei mitään rajaa, mutta aasialaiset näyttävät usein suht. luonnollisilta. Suosituimmat filtteri-appit ovat Faceu ja Snow. Molemmissa saa lisärekvisiittaa (pari pöllitty suoraan snapchatista :D) ja näyttöön voi lisätä myös kauneutta parantavia efektejä, jotka eivät välttämättä paljasta katsojalle olemassaoloaan.
   Peruskuvien muokkauksen taivas - tai helvetti - on kuitenkin Meitu xiuxiu. Tässä appissa et ainoastaan voi tehdä itsestäsi valkoisempaa, blurratumpaa , suurisilmäisempää ja tehdä kaikenmaailman perusmuokkaukset kuten luomien ja tummien silmänalusten poistamisen, mutta voit myös tehdä itsestäsi laihemman ja/tai pidemmän. Kyllä. Annappas kun näytän kaksi parissa sekunnissa väsättyä esimerkkiä:

Muokattu: silmien koko, ihonväri, pieni blurraus

Muokattu: jalat ja vyötärö laihemmat, jalat pidemmät

Naamakuvaa muokkasin sen verran, ettei se menisi läpi aidosta, mutta jos kokovartalokuvasta ei näkisi alkuperäistä versiota, en itse ainakaan osaisi aavistaa mitään - en siis, ellen tietäisi meitu xiuxiusta. En ymmärrä, miten ilmainen kännykkä appi voi tehdä niin hyvää jälkeä esim. laihentamisen kanssa!! Ja kuten sanottu, nämä kuvat tein kirjaimellisesti minuutissa, parempaa ja uskottavampaakin jälkeä saa siis aikaan (ja naamanmuokkaus jutut eivät oikein toimi valkoisille) Poikaystäväni mukaan miehet Kiinassa vihaavat meitua, tyttöjen profiilikuvat kun ovat aina sillä muokattuja, eikä koskaan voi tietää kuka ruudun takaa oikeasti löytyy. Enpä tiedä, tietääkö länsimaissakaan aina, kukan vastaan kävelee instagram-kuvien perusteella. Sentään ihan extremeihin kuvanmuokkauksiin ei tavalliset ihmiset ole vielä lähtenyt mukaan.