Se tunne kun you don't know millä languagella puhut ja think with

Kaksikielinen vai puolikielinen, siinäpä vasta kysymys. Jokainen ulkomailla asuva varmasti mietiskelee tätä asiaa parikin kertaa. Jos olet joskus kuullut kaksikielisen lapsen puhuvan molempia äidinkieliään aivan sekaisin, tiedät millaista pääni sisällä on. Tietyt sanat ja sanonnat tulevat tietyllä kielellä nopeammin mieleen ja kääntävät ajatukset kyseiselle kielelle - kunnes tulee taas vastaan sana, joka aktivoi sen toisen kielen.

Itse olen henkilökohtaisesti aina naureskellut ulkomailla hiemankin pidemmän ajan viettäneille ihmisille, jotka "unohtavat suomen kielen". En edelleenkään väittäisi mitään vastaavaa, mutta kyllä välillä joitain sanoja pitää korvata englannilla. Yritän aina puhua puhtaasti vain yhdellä kielellä, mutta jos satun laiskalle tuulelle, en jaksa vaivata aivojani ja käytän ensimmäiseksi mieleen pulpahtavaa sanaa. Ja joskus jos olen todella laiskalla tuulella ja tekstailen, saatan käyttää englantia joissain sanoissa vain koska suomeksi sanat olisivat pidempiä. Pidän kuitenkin itse tätä tapaa niin ärsyttävänä kun muut tekevät niin, että yritän välttää sitä mahdollisimman paljon. Joskus, kun olen jo hiljentynyt kesken keskustelun hakemaan sanaa suomeksi päästäni kiusallisen pitkäksi aikaa, saatan alistua englannille. Varsinkin kuukausien nimet tulevat jostain syystä helpommin englanniksi, suomeksi joudun aina miettiä koko litanian alusta asti löytääkseni numeroa vastaavan kuukauden, mutta englanninkieliset kuukausien nimet assosioituvat suoraan numeroiksi.

Vaikka en puhu suomea kenenkään kanssa livenä (miinus pari kertaa kun olen nähnyt suomalaisia vaihtareita jossain (meidän tunnit on eri kampuksilla ja meillä on eri kaverit, joten ei nähdä melkein koskaan)), en koe puhumiseni vaikeutuneen. Kun asuin Pekingissä, tuntui, että englanti tai suomi piti aina kytkeä erikseen päälle. Tänä vuonna olen pystynyt paremmin hyppelemään kielten välillä ja muutenkin molemmat kielet tuntuvat paljon luontevimmilta yhdessä kuin viime vuonna, mikä on hassua, sillä viime vuonna hengasin suomalaisten kanssa ja tänä vuonna en.
   Koen englantini olevan sujuvampaa tänä vuonna. Pekingissä oli aina "nyt pitää puhua englantia" -fiilis ja varsinkin "virallisten" asioiden hoitaminen ja puhelimessa puhuminen jännitti. Muistan kun lähetin Davelle ääniviestiä ja minua jännitti aivan hirveästi puhua englantia (- vaikka olin juuri elänyt koko päivän englanniksi). Nykyään en edes ajatelle puhuvani englantia. Oikeastaan joskus se tulee niin luonnollisesti, että säikähdän vahingossa käyttäneeni suomea. Esimerkiksi kun väkersin käsikirjoituksen meidän minileffa-projektia varten todella nopeasti ja lähetin sen kavereille, hyppäsi sydämeni kurkkuun ja olin varma, että olin vahingossa kirjoittanut suomeksi. Piti oikein tarkistaa, että kirjoitinhan varmasti englanniksi. Myös joskus Netflixiä katsoessani tajuan yhtäkkiä, ettei mulla ole tekstejä tai että tekstit ovat englanniksi - näin käy myös Housea katsoessa, niin sitä vaan oppii sairaalasanastoakin haha. Äläkä edes kysy, millä kielellä ajattelen silloin kun en tee sitä tietoisesti, en nimittäin todellakaan tiedä.

Huomaan kuitenkin kirjallisen suomen vaikeutuneen joissain määrin. En edelleenkään väitä, että en osaisi kirjoittaa suomeksi, mutta huomaan enemmän kirjoitusvirheitä kuin ennen. Lisäilen turhia kaksoiskirjaimia jos lausuttuna kuulostaa, että sellaisia sanassa olisi. Myös sijamuotojen päätteissä teen usein virheitä Ä:iden ja A:den kanssa.
   Tietyn tyyppisiä asioita on vaan helpompi kirjoittaa englanniksi. Sama juttu kävi Pekingissä, aloitin kirjoittamaan tarinoitani (#pöytälaatikkokirjailija) englanniksi suomen sijasta parin kuukauden jälkeen. Koska en katso TV:tä tai lue suomeksi, kuulostaa se teennäiseltä ja epäluonnolliselta kun itse kirjoitan. Draamajutut ja vitsit tulevat helposti englanniksi, koska sillä kielellä niitä kuulen päivittäin. Vaikka taistelenkin puolikielisyyttä vastaan, sallin itselleni englanniksi kirjoittamisen, se kuitenkin auttaa koulussa esseiden kanssa.

Koen suuren etapin englannin sujuvuuden kanssa olleen, kun olen keksinyt englanniksi uusia sanoja. Suomeksi heittelen omia sanojani aina välillä ja tavallaan on tuntunut, etten englanniksi ilmaise itseäni yhtä värikkäästi. Koen edelleen, etten englanniksi pysty ilmaisemaan täysin omaa persoonaani. Englanniksi puhun enemmän yleiskieltä, kun taas suomeksi käytän välillä hienostosanoja ja muutenkin osaan kikkailla suomen kanssa paremmin. Noh, omasta mielestäni suomi on maailman paras kieli ihan vain sen monipuolisuuden ja värikkyyden kanssa, eikä millään muulla kielellä pysty olemaan yhtä taidokas (tässä nöyrä objektiivinen mielipiteeni :D).
   Suomeksi pystyy viestittämään niin monia asioita sanavalinnoilla, murteilla/slangeilla, lauserakenteilla ja sijamuodoilla, ettei mikään muu kieli voi sen kanssa kilpailla. Esimerkiksi Napapiirin Sankareita katsoessani luin välillä enkunkielisiä tekstejä ja yllätyin, kuinka huonot ne olivat verrattuna suomeen (miten lapin murteen nyt voisikaan kääntää englanniksi, mutta juu). Myös joskus kun kerron jotain juttua Davelle, pitää lisätä "mutta suomeksi se sanottuna se oli tosi söpöä ja hassua", englanniksi kun ei vaan sama sävy käänny.

Siispä kaksikielinen vai puolikielinen? Toivon totisesti, että voisin sanoa olevani kaksikielinen, mutta kun joudun puolen minuutin ankaran miettimisenkin jälkeenkin käyttämään sanakirjaa kääntääkseni jonkun sanan englannista suomeksi, tuntuu todella typerältä. Ja näin päin käännettäessä nimenomaan, koska suomeksi nyt minun periaatteessa pitäisi osata jokainen sana. Kun käännän englantiin, ymmärrän, etten voi osata kaikkea, eihän se kuitenkaan ole äidinkieleni ja olen opiskellut sitä vain puolet elämästäni.
   Olen kuitenkin optimistinen tulevaisuuden suhteen, sillä viime vuoteen verrattuna olen jo selvästi kaksikielisempi. Pystyn tekstailla samaan aikaan suomeksi ja huikata kaverille jotain englanniksi. Tässä on tietysti pieni vahinko-vaara, mutta yleensä suoriudun kunnialla. Toivottavasti jonain päivänä pystyn käyttämään molempia kieliä täysin virheettömästi ja rinnakkain, enkä joudu turvautumaan sanakirjoihin - edes suomenkielistä sanaa hakiessa.