Bangkok kiinalaisen linssin läpi

Tapaamisen piti olla Macaun lentokentällä 8:30 aamulla lennon lähtiessä 10:50. Suunnitelmana oli syödä aamupala yhdessä ja mennä turvatarkastuksen sun muiden läpi ilman kiirettä. Minä ja kaverini Christal olimme paikalla ajallaan, jopa hieman ajoissa. Tabi saapui yhdeksän jälkeen ja Kini 9:50, eli juuri kun check in sulkeutui. Emme siis syöneet aamupalaa yhdessä, minä ja C ostimme Starbucksista leivät hieman ennen turvatarkastukseen menoa ja söimme ne hotkien aulan penkeillä istuen. Sentään kukaan ei myöhästynyt lennolta ja sehän on tärkeintä.

Istuimme kaikki erillään lentokoneessa, tai noh, minä, K ja T hyvin lähekkäin ja C aivan eri puolella. Ehkä hyvä niin, sillä sain nukuttua melkein koko kolmen tunnin lennon verran. Univelkoja ja stressiväsyä oli koeviikkojen ja pakkaamisen jäljiltä hyvin paljon. Lähdimme matkalle seuraavana päivänä viimeisestä kokeesta ja sen takia minun oli pitänyt pakata kaikki omaisuuteni matkalaukkuihin kesäsäilytystä varten kokeisiin lukujen lomassa. Ehdottomasti ei se stressi-vapain tapa hoitaa tämä muutenkin epämieluinen prosessi.

Bangkokin kentällä meitä oli vastassa erittäin pitkät passitarkistusjonot ja airbnb kautta järkätty kuski. Vasta asunnolle päästessämme minulle selvisi, että varaus oli tehty vain kolmelle henkilölle. Neljäs oli maksanut lisää ja näin kaverit olivat päättäneet säästää rahaa ja sanoivat omistajalle vain kolmen meistä yöpyvän asunnossa ja neljännen muualla. Ei tullut lisäkysymyksiä, vaikka kaikilla neljällä oli matkatavarat mukana.

Airbnb sijaitsi aivan Thong Lo -aseman vieressä ja sen lähellä oli paljon katuruokapaikkoja. Sijainti oli mielestäni hyvä, sillä sky trainilla pääsi melkein kaikkialle ja jos ei, niin Grabilla sitten. Neljälle hengelle jaettuna Grabin hinta oli joskus sama tai jopa halvempi kuin sky train! Grab ei kylläkään Bangkokissa ollut yhtä toimiva kuin esimerkiksi Malesiassa, jossa kuskin sai aina heti tilauksen tehtyä.

Etukäteen olimme suunnitelleet päiväohjelmat Bangkokille niin, että jokainen oli saanut sanoa yhden must-jutun. Itse valitsin Wat Arun -temppelin. Kaverien valinnat enimmäkseen päätyivät lost in translation, mutta mitään kulttuurikohteita ei niissä kyllä ollut. Lähtöä edellisenä iltana saapui wordiin tehty matkaohjelma neljäksi päiväksi. Jopa lounaspaikat oli valittu etukäteen. Tämä on suunnitelmia karttaville kiinalaisille erittäin omituista ja vielä omituisempaa oli, että oikeasti pysyimme suurinpiirtein suunnitelmassa. Bangkok on niin suuri ja etäisyydet pitkiä, että sinne pitääkin vähän luoda sotasuunnitelmaa tai on mahdotonta nähdä kaikkea.

Viidestä päivästä neljänä olimme shoppailemassa. Kolmena niistä ostareilla, joita meillä on kyllä ihan Macaussakin. Ymmärrän kyllä, että Bangkokissa on hienoja ostoskeskuksia ja niitä on kiva katsastaa, mutta kaverit kiertelivät vähintäänkin Hong Kongista tuttuja kauppoja tuntikaupalla. Mikäs siinä, mutta itse en tullut Thaimaaseen shoppailemaan koska a) en halua tuhlata rahaa ihan-kivoihin vaatteisiin b) laukussani (pelkkä käsimatkatavara) ei ollut tilaa ja kotikin oli jo pakattu matkalaukkuihin kesän ajaksi c) minulla oli matkaa edessä vielä yli kuusi viikkoa.

Sanotaan, että kiinalaiset ovat matkoillaan maailman suurimpia kuluttajia ja tämän kokemuksen jälkeen en voi kuin uskoa siihen. Kaverini onnistuivat käyttämään aivan järkyttäviä summia niinkin halvassa kohteessa kuin Thaimaa! Ja jossain siinä välissä myös minulta kului aivan liikaa rahaa, enkä edes oikeasti ostanut melkein yhtään mitään - toisin kuin T, joka esimerkiksi osti Chatuchak-marketista kaksi suurta muovipussillista aivan täynnä vaatteita.. :D Tässä asiassa kiinalaiset eivät ole se kaikista paras roolimalli. Epäloogisuutta oli tuhlauksessakin, esimerkiksi n. 10€ Grand Palacesta oli aivan liikaa, mutta vaatteisiin paloi helposti satasia...

Porukkamme, kolme aasialaista ja yksi valkoihoinen, sai osakseen pari katsetta. Monesti meitä ei edes tajuttu yhdeksi ryhmäksi. Vaikka jäinkin oletetusti ja myös osittain ymmärrettävästi ulkopuolelle monesta keskustelusta, pääsin enemmän sisään kiinalaiseen matkakulttuuriin. Ja ennen kaikkea, näin Thaimaan kiinalaisen linssin läpi. Samanlaista matkaa ei moni suomalainen tai edes länsimaalainen ole tehnyt.

Aivan ensimmäisenä pistin merkille, että aivan kaikkialla luki opasteet sun muut kiinaksi. Siis aivan kaikkialla. Lentokentällä oli omat jonot kiinan passin omistaville..! Ja kiinalaisia oli Bangkokissa  PALJON - jopa liian paljon omaan makuun. Mitä tarkoitan tällä, on niitä ryhmämatkoilla olevia juntti-kiinalaisia, jotka antavat koko maalle huonon maineen. Kiina siis jaetaan Mainland Kiinaan,  SAR:hin (Macau + Hong Kong) ja Taiwaniin. Juntit tulevat 99% todennäköisyydellä mainlandista, mutta kaikki mainlandersit eivät ole juntteja. Kaverini ovat macaulaisia, mutta etnisesti ja Macaun itsenäisyydettömyyden takia myös kiinalaisia, mutta eivät mainlanderseja. Sekavaa, eikös :D Ja itse asiassa yksi heistä on mainlander, joka on kyllä asunut Macaussa jo vuosia ja toinen puoliksi taiwanilainen. Selkeyden vuoksi kutsun heitä nyt yleistermillä kiinalaisiksi.

Kun länsimaalaiset lähtevät Aasiaan, haluamme nähdä paikallista elämää ja kulttuuria. Minun kaverini suuntasivat  omaan silmääni hyvin länsimaalaisiin, trendikkäisiin, kahviloihin. Paikat he olivat löytäneet Kiinan somesta ja näin niissä oli aina paljon muitakin kiinalaisia - enimmäkseen pelkästään vain kiinalaisia. Hassua miten ihmiset elävätkään omissa kuplissaan, suomalainen tuskin koskaan olisi eksynyt samoihin paikkoihin tarkoituksella kun taas kiinalaiset olivat valmiita jonottamaan saadakseen maistaa sitä tiettyä ruoka-annosta.

Siinä missä itse olisin käyttänyt enemmän aikaa nähtävyyksissä tai muissa Bangkokille tärkeissä paikoissa, kavereilleni kaupunki ei tuntunut olevan kovin spesiaali. Se oli vain uusi paikka, jossa shoppailla ja syödä erilaista ruokaa. Kulttuuriista itsestään ei yritetty oppia, vaikka T onkin ns. Thaimaa-fani ja käy siellä usein. Kiitosten ja moikkausten thaiksi sanomista ja thai-ruoan syömistä lukuunottamatta olisimme voineet olla missä vaan muualla. Välillä melkein tuntui, että kaverini "esittivät" matkalla olemista, eivätkä oikeasti yrittäneet päästä kohteeseen sisään tai välittäneet uusien kokemuksien saamisesta. Erityisesti Koh Sametin saarella tuntui, etteivät kaverit oikeasti nauttineet olostaan vaan suorittivat matkustamista päällispuolisin niin kuin pitääkin. He loppujen lopuksi halusivat olla aika paljon hotellihuoneessa, eivätkä esim. nähneet mitään syytä istua iltaa rantaraflassa tai mennä katsomaan auringonlaskua.

Minua myös huvitti paikallisten ruokien hamstraaminen ja tuliaisiksi kotiin vieminen. Tämä on hyvin yleistä Macaussa. Jos joku on käynyt matkoilla, tuo hän mukanaan kamalasti snackseja ja syö ja jakaa niitä sitten viikkojen ajan. Itse en koe minkään ruoan olevan niin hyvää ja spesiaalia, että jaksaisin raahata sitä kotiin asti - ainakaan samoissa määrin kuin kaverini. Pussinuudeleita kuitenkin saa myös Macaustakin :D

Kiinalaisten kavereiden kanssa matkustamisessa oli paljon hyvää; pääsin paikkoihin, joihin en varmasti olisi päässyt muuten ja ensimmäistä kertaa näin, kuinka ikätoverini matkailevat. Mitä luultavammin en itse olisi istahtanut epäilyttävän, aivan monikaistaisen autotien vieressä olevan katuravintoan muovijakkaralle ja tilannut congeeta (=riisipuuroa), jossa oli lihan paloja. En myöskään olisi jonottanut riisikanaa varten tai tiennyt mistä saa parasta thai-teetä. Enkä olisi soluttautunut massaan edes puoliksi näin hyvin. Ja kirsikkana kakun päälle, ymmärsin vihdoin miksi aasialaiset käyttävät sateenvarjoja auringolla! Keskipäivän paahtavassa kuumuudessa, etenkin jos olimme pysähtyneet ottamaan toisistamme vuorotellen kuvia saman taustan edessä, ei ollut mitään parempaa kuin puikahtaa varjon alle porotusta piiloon. Joten turha nauraa sateenvarjolaumoille, todellisuudessa me niitä käyttämättömät olemme ne typerykset :D

Bangkokista matkamme jatkui vielä muutamaksi päiväksi Koh Sametin saarelle, jossa sain mm. kokea thaimaalaista sairaanhoitoa skoba-onnettomuuden johdosta. Mutta siitä lisää myöhemmin!