Saavuin seitsemän viikon reppureissulta Helsinki-Vantaalle aikaisena torstaiaamuna melkein kuukausi sitten. Olen ilmeisesti vihdoin masteroinut lentokoneessa nukkumisen, sillä Singapore-Helsinki -lennolla onnistuin nukkumaan seitsemän tuntia ja vieläpä käytäväpaikalla. Osittainen kiitos tietystikin menee vieruskavereitteni uskomattomille suorituksille olla käymättä vessassa yli yhteentoista tuntiin.
Kotimatkani alkoi Balilta, jonka lentokentällä olin hengaillut puolet päivästä ennen lentoa. Löysin 1,5€ hinnalla shuttle busin kentälle, mutta se lähti kolmisen tuntia turhan aikaisin. Silti sata kertaa parempi diili kuin taxi. Ja loppujen lopuksi bussi lähti yli puoli tuntia myöhässä, joten pitkä odotusaika oli aika hyvä juttu, eipä tarvinnut stressata yhtään balilaisten aikakäsityksen takia.
Kun vihdoin pääsin kirjautumaan lennolleni (onneksi olin tehnyt check in'in netissä edellisenä iltana, muuten olisin joutunut kaamean pitkän jonon jatkoksi! Check in'in jo tehneille oli oma, melkein tyhjä, jononsa), tuli matkaan edelleen hidasteita. Ensiksi, minulle selvisi vasta turvatarkastuksessa, että Indonesiassa ei saa ottaa selfie-tikkua, siis edes Goprossa olevaa, käsimatkatavaroihin. Minut neuvottiin ulos ja takaisin lähtötiskille, jossa minun pitäisi laittaa tikku ruumatavaroihin. Kun selitin asian lähtötiakin virkailijalle, ilmaisi hänen ilmeensäkin, että nyt ei mennyt hyvin. Mutta kuin ihmeenkaupalla hänen takanaan oli kolme rinkkaa, jotka syystä X eivät olleet vielä menneet liukuhihnaa pitkin kohti lentokonetta, ja niistä yksi sattui olemaan minun! Sain siis laitettua kepukan nopeasti reppuun ja kirmasin takaisin turvatarkastukseen. Virkailijakin ihmetteli hyvää tuuriani ääneen. Tavallisen selfie-tikun olisi tietysti aika helposti voinut heittää roskiin mikäli laukun löytäminen siinä vaiheessa olisi ollut vaikeaa, mutta minulla on kallis Gopron selfie-tikku, enkä mielellään olisi jättänyt sitä jälkeeni.
Passijonot olivat aivan järkyttävän pitkät ja minulla meni noin 45min päästä tiskille. Siellä virkailija kuulusteli saapumispäivääni ihmeen tarkasti (lähdin maasta 2pv ennen viisumin loppumista ja jokaisesta ylitetystä päivästä joutuu Balilla maksamaan noin 60€), mutta pääsin ilman suurempia ongelmia läpi. Tässä vaiheessa boardingini olikin jo alkanut, joten kipaisin lähtöportille. Siellä kaikki olivat hieman hämillään ja ihmiset säntäilivät jonoon ja siitä pois kaiken aikaa. Jossain vaiheessa tajusin itsekin olevani väärässä paikassa, kaksi samaan aikaan boardaavaa Singaporen lentoa olivat nimittäen vaihtaneet porttejaan..! Ehkä tästä hämmingistä johtuen, lentomme lähti 40min myöhässä. Tässä vaiheessa alkoi huolestuttaa jo muutenkin lyhyt vaihtoaikani Singaporessa.
Stressaantunutta ja väsynyttä olotilaani piristytti itselleni yllätyksenä tullut tieto siitä, että minun lippuuni kuului lämmin ateria. Kaiken lisäksi jälkkärinä oli jäätelöä! En ole ennen moiseen lentokoneessa törmännyt.
Singaporessa seuraavan lentoni portti oli sattumalta vastapäätä saapunutta lentoani (ja jo boardaamassa), mutta minut oli neuvottu toiselle puolelle aluetta vaihtamaan lentolippuni "oikeaksi" lipuksi. Juoksun jälkeen virkailija ilmoitti, että pääsisin koneeseen nykyisellä lipullani. Ei kun takaisin kirmaukseen ja jonon jatkeeksi. Oli muuten todella typerää, että Singaporessa lentoporteilla oli vielä erikseen pienet turvatarkastukset, joista ei saanut viedä vettä läpi. Sinne meni juuri täyttämäni vedet ja edelliseltä lennolta saatu avaamaton pullo.
Vaikka hyvin rennosti olenkin Helsingissä aikaani viettänyt, on mukana ollut myös ripaus stressaamista. Lopputyön kirjoittaminen alkaa heti kouluun palatessa ja sitä varten piti tehdä esitehtävä netissä kesän aikana (luokan ryhmächätissä oli jaettu oikeat vastaukset jo (huoh), mutta päätin tehdä tehtävän omin avuin). Kun oli saanut vastauksista vähintään 80% oikein, pääsi näkemään listan valittavissa olevista otsikoista kandityötä varten. Onneksi sieltä löytyi mieluisa aihe, pitää vielä pistää sormet ristiin, että saan sen valittua ensi viikolla ja että supervisorini on joku kiva ja avulias!
Muita stressin aiheita: ehkä jopa huvittavissa svääreissä oleva ikäkriisi (huippuna se kun Tinderissä minulta kysyttiin ikää ja aloin itkemään), kahden kulttuurin välissä eläminen ja valmistumisen jälkeiset suunnitelmat (sis. missä aion asua, jatkanko opintoja vai etsinkö töitä ja jos menen kouluun, mistä revin rahat).
Tarkoituksenani oli blogata aktiivisesti läpi reppureissailuiden ja Suomen loman, mutta kaikkien seikkailuiden lomassa ei huvittanutkaan pysähtyä reflektoimaan ja pukemaan kokemuksia sanoiksi ja loogisiksi jatkumoiksi. Seitsemässä viikossa ehtii tapahtua ja miettiä paljoa. Lapsuuden maisemissa pyöriessäkin meni aikaa sisäistää kaikkea ja tajuta miten upean matkan olinkaan tehnyt.
Matkalla viiden ja puolen viikon kohdalla aloin tuntea väsymystä ainaiseen rinkasta elämiseen. Siinä vaiheessa olin juuri viettänyt kolme yötä paikallisessa kylässä (tästä tulossa postaus tulevaisuudessa) ja olin kipeänä seuraavat kolme päivää. Yksin dorm-huoneessa kuumeilu ei ole hirveän kivaa. Onneksi en kuitenkaan ollut huonossa kunnossa ja pääsin syömään jne.
Pitkän matkan seurauksena huomasin myös erityisesti aamuisin joutuvani palauttelemaan mieleen, missä olinkaan. Ja se on ihan ymmärrettävää, sillä kävin kolmessatoistassa eri kaupungissa, keskimäärin viettäen vain kolmisen yötä jokaisessa. Pari päivää ennen lähtöä sain kuitenkin taas uutta tarmoa ja olisin ollut valmis jatkamaan vaikka seuraavaan maahan.
Lentoni Hong Kongiin on ensi viikolla, joten pitää toivoa, että siellä lentokenttäprotestit (ja tilanne muutenkin tietysti) olisivat rauhottuneet, vaikka saapuvat lennot ovatkin vissiin laskeutuneet nämäkin päivät aivan normaalisti. Mellakointien takia ajatukset ovat muutenkin olleet paljon siellä suunnilla. Silti tuntuu, että aikani Suomessa olisi mennyt kamalan nopeasti ja olisin voinut hyvinkin olla täällä vielä pidempään. Macaussa tietysti itsenäisyyden hyvien puolien lisäksi odottaa ainaiset kokkailut (kolmenkin vuoden jälkeen vielä kompastuskiveni yksin asumisessa...), pyykkien pesut, ruokakaupassa käyminen, kurssityöt ja muut mukavat aikuisuuteen liittyvät asiat, joita ei ole ikävä. Ja sitten on tietysti se thesisin kirjoittaminen.
Toisaalta taas on ihana palata helteisiin ("tuntuu iholla" -asteet ovat joka päivä 40+), nähdä sikäläisiä kavereita, syödä kiinalaista ruokaa ja pakko myöntää, että koulukin on oikeasti aika kivaa. Tänä vuonna varsinkin meillä on paljon kiinnostavia kursseja. Mitä luultavimmin tämä on viimeinen vuoteni Macaussa, mikä on surullista. Tykkään kaupungista hirveästi, eikä sitä ole helppo jättää taakse. Pitää tietoisesti nauttia jokaisesta päivästä siellä - ja tietysti vielä sitä ennen näistä viimeisistä Suomessa vietetyistä päivistä.
Post Comment
Lähetä kommentti