Ja niin viime postauksesta onkin jo pieni ikuisuus. Laiskuusennätys blogin puolella ehdottomasti, mutta ei nyt takerruta siihen. Tästä matka on vain ylöspäin.
Suomessa olen majaillut yli 70 päivää ja töitä teen viisi päivää viikossa. Työharjoittelusta on jo 1/3 taputeltu ja eikö Suomessa elokuu lasketa jo syksyksi..? Aika kuluu nopeasti, vaikka mitään erityistä ei olekaan tapahtunut - ei sillä, että minulla tylsäkään kesä olisi ollut. On mahtavaa nähdä vanhoja tuttuja ja tavata uusia. Perheen luona asustelu sujuu ihmeen helposti, vaikka olen asunut muualla melkein kolme vuotta.
Mutta, kuten tykkään Pelle Miljoonaa usein lainata, moottoritie on kuuma ja maailman ääni on liian voimakas. Kaipaan lentokenttien kuulutuksia ja uusien ruokien maistelua, sitä kun mitä eksoottisempiin kohteisiin lentää parissa tunnissa ja kun en ymmärrä ympärillä puhuttavaa kieltä. En laske päiviä Macauhun paluuseen, mutta kuukauksia kyllä. Pelkään, että elämä siellä rullaa eteenpäin niin kovaa vauhtia, että en saa välimatkaa kurottua kiinni enää. Tuntuu kuin olisin koko ajan viisi tuntia jäljessä, vaikka kaikilla onkin yhtä monta tuntia päivässä.
Kesäkuisessa postauksessa julistin itselleni asettamat neljä tavoitetta Suomessa olelun ajalle. Kuvia olen ottanut niin helsinkiläisistä rakennuksista kuin suomalaisista maisemista ja toiminut itsekin mallina pakotettuani seuralaiseni ryhtymään kuvausrumbaan. Kiinaa opiskelen 4-5 kertaa viikossa Duolingon avulla. En koe oppineeni hirveästi uutta siellä, "tasot" kun pääsee läpi vaikkei tietoa oikeasti oppisi, mutta ainakin aivoni pitävät kiinan aktiivisena. Treenaan mahdollisimman usein siitä sen enempää stressaamatta. On tultu huomattua, etten ehkä ihan siinä timmeimmässä kunnossani enää ole :D
Ainut laiminlyöntini on ollut kirjoittaminen, niin blogin kuin pöytälaatikonkin puolella. Töissä minulla on yleensä luppoaikaa ja vannoin päivittäväni blogia aktiivisesti, mutta köh köh, Netflix on vienyt minut pimeälle puolelle. On se vain niin helppoa pistää aivot narikkaan ja tuijottaa ruutua. En kuitenkaan halua laiskistua kirjoittajana. Se on ollut koko elämäni minulle hyvin läheinen harrastus ja varsinkin bloggaaminen oli unelma monta vuotta ennen kuin ryhdyin tuumasta toimeen. Jostain syystä en ole ollut inspiroitunut viime aikoina. Fiktiivisen kirjoittamisen puolella ei ole käynyt mullistuksia sitten viime talven, mikä on hirveää ajatella. Ehkä tyydyn syyttämään aikuisuuden kynnyksellä tanssahtelua ja sen tuomaa stressiä, kiirettä ja mielikuvituksen heikentymistä.
Ei tämä blogi kyllä ole mihinkään kuihtumassa, ei tosiaan. Pitää vain vähentää itseltään paineita ja ylisuuria odotuksia kommentti- ja kävijämääristä. Loppujen lopuksi teen tätä siksi, että tykkään kirjoittaa ja jakaa asioita lukijoille, en siksi, että minusta tulisi joku Suomen seuraava blogijulkkis. Suomessa elämäni ei ehkä ole yhtä jännittävää kuin Aasiassa, mutta se ei tarkoita, etten keksisi kirjoitettavaa jos päätäni hieman vaivaisin. Ja oli varsinainen valaistumisen hetki, kun tajusin, ettei minun tarvitse kirjoittaa juuri tästä hetkestä. Voin kirjoittaa Macausta Suomesta käsin tai palata jonkun vanhan matkan tunnelmiin :D Jotain tällaista siis mahdollisesti luvassa. Ja ehkä enemmän pohdiskelevia postauksia. Saa nähdä, kuinka syvälle sieluuni tummentuvat syksyillat minut johdattavat.
Post Comment
Lähetä kommentti