Ulkopuolinen omassa kotimaassa

| On
heinäkuuta 07, 2018
Näytän valtavirralta, puhun paikallista kieltä ja olen asunut täällä melkein 19 vuotta. Siksi tuntuu, kuin minulla ei olisi oikeutta tuntea itseäni ulkopuoliseksi. Eikä kukaan minua sellaiseksi laskekaan tai tunnista. Vaikutan vain typerältä, kun en tiedä, että kaupassa vaaka antaa leipätuotteille kappalehinnan, vaikka pussissa olisikin monia karjalanpiirakoita tai kun en osaa ilmaista kysymystäni postissa katkomatta sitä kahdeksi lauseeksi tai kun jatkuvasti katson ensimmäiseksi oikealle tietä ylittäessäni. Puhumattakaan siitä, että lukuisien remonttien ja julkisen liikenteen muutosten takia en edes osaa liikkua kotialueellani hyvin. 

En usko minulla olevan ns. käänteistä kulttuurishokkia, enemmänkin tuntuu, kuin viimeistä 2-3 vuotta ei olisi tapahtunut. Kuin kaikki tekemäni olisi ollut ei-mitään varten. Olenhan täsmälleen samassa pisteessä kuin sinä kesänä, kun valmistuin lukiosta. Tai no, en tietystikään henkisesti ole, mutta täällä minä asustelen vanhempien nurkissa kuin en koskaan olisi lähtenytkään.



Minun on ollut vaikea tulla kirjoittamaan blogia, sillä tuntemuksiani on ollut vaikea selventää itsellenikään. En vihaa Suomea, enkä kärsi ajastani täällä. Minkään ei pitäisi mätätä, onhan minulla kaikki tarvittava täällä viihtymiseen; kielitaito, perhe ja kaverit. Arkipäivät kuluvat töissä, joten ei tätä tylsistymisenkään piikkiin voi sataprosenttisesti laittaa. En voi kuvata tuntemustani muulla kuin sanomalla, että olen kuin palapelinpalanen, joka ei täysin mahdu mihinkään kohtaan.

Viimeksi olin syksyllä Suomessa abivuonnani 2014. Siinäpä vasta ajatus. Jotenkin hieman pelkäänkin iltojen pimentymistä ja ilmojen viilentymistä. En ole ollut alle kymmenessä asteessa vuoden 2016 jälkeen – tai siis toki pääsin kokemaan jotain sen suuntaista nyt kesäkuun aikana. Yksi ehdoistani tulla tekemään työharjoittelu Suomeen oli, että minulle ostetaan hyvä, kallis talvitakki. Ensimmäinen ajatukseni Suomesta oli pelko kylmyydestä. Eikä se pelko vain pinnallista ”vittu vihaan Suomea” -valitusta, en ihan oikeasti tiedä, miten kestän kylmyyttä enää. Ihonikin on aivan kuiva jo nyt kesällä ja talvella jopa Suomessa asuville tulee näitä ongelmia, joten saapa nähdä, miten minulle käy.



Tammikuussa palaan Macauhun, joten tämä kaikki on väliaikaista – vai onko? Ulkopuolisuuden tunteeni omassa kotimaassani on saanut myös ajattelemaan, että minne minä sitten kuulun. Suomessa sentään olen ”paikallinen”, mitä sitten olen Macaussa? Tai jossain kolmannessa paikassa? Voinko kokea oloani kotoisaksi missään? Olenko tuomittu olemaan koko loppu elämäni ”jotain siitä väliltä”, en enää täysin suomalainen, mutta en myöskään tarpeeksi mitään muuta? Macaussa minun vitsaillaan aina olevan paikallinen, ”Macanese”, mutta sokeakin näkee, etten ole. Ja kuurokin kuulee, etten puhu kanttonia. Tai edes portugalia. Olen vähän kaikkea, mutta en myöskään täysin mitään.

Erittäin outo tunne on, kun olen perheeni ainut ”tällainen”. Yleensähän löydät tuttuutta ja turvaa omassa kodissa, mutta minun perheeni on sataprosenttisesti suomalainen. Minulla on erilaiset tavat ja tottumukset kuin heillä. Olen tottunut syömään erilaista ruokaa ja osaan kieltä, jota kukaan heistä ei osaa. Törmäsin erääseen termiin kerran: third culture kid. Näin Wikipedia sen määrittelee: Matkalaukkulapsi eli kolmannen kulttuurin kasvatti (Third Culture Kid, TCK) on henkilö, joka on asunut osan lapsuudestaan toisessa kulttuurissa tai maassa kuin mistä hänen vanhempansa ovat kotoisin. Lapsi omaksuu eri kulttuurien tapoja, mutta ei koe kuuluvansa täysin mihinkään. Hän omaksuu synnyinmaansa kulttuurin (ensimmäinen kulttuuri) tapoja ja toisen kotimaansa kulttuurin (toinen kulttuuri) tapoja muodostaen uuden kolmannen kulttuurin.” En ole asunut lapsuuttani ulkomailla, mutta muuten koen samaistuvani TCK:hin. Buzzfeedillä on lista-artikkeli ”31 signs you’re a third culture kid”, joka ehkä avaa asiaa vielä hieman. Tuntuu jotenkin helpottavalta, löytää "selitys" tuntemuksilleni, vaikka ei se vaikeuksiani ratkaisekaan. Termiä googlatessa tuli vastaan yksi otsikko, joka meni suunnilleen näin "rootless or free?" ja se onkin hyvä kysymys. Vaikka kuulumattomuudellani onkin huonot puolensa, tarkoittaa se myös, että olen saanut nähdä ja kokea uusia asioita ja kaikista tärkeinpänä, päästä oikeasti (vieläpä omin avuin) osaksi jotain muuta kulttuuria kuin sitä, johon olen syntynyt.



Tässä nyt vähän vapaata ajatuksenjuoksuani viime viikoilta, toivottavasti ei ollut liian sekavaa luettavaa :D
2 kommenttia on "Ulkopuolinen omassa kotimaassa"
  1. Kirjoitit taas niin samaistuttavan tekstin! Oon asunut nyt vajaan vuoden Helsingissä Madridista muuton jälkeen ja vaikka asiat on jo kääntynyt positiivisempaan suuntaan, en vieläkään koe täysin kuuluvani Suomeen. Sitä on jotenkin ihan mahdotonta selittää kun et itsekään oikein ymmärrä mikä on vialla. Lähes koko elämän on asunut Suomessa mutta silti ei tunne oloonsa täysin kotoisaksi ja suomalainen kulttuuri tuntuu jopa vieraalta. Syksyllä lähdenkin testaamaan josko Australia olis se mun place to be:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan hassua, miten nopeasti etääntyy omasta kulttuuristaan, vaikka Suomessa onkin asunut suurimman osan elämästä. Varmaan juuri siksi, että uuteen kotimaahan sopeutumisen eteen on oikeasti pitänyt tehdä töitä ja niinpä siihen kiintyy eri tavalla - ja myös koska on valinnut maan itse, eikä vaan syntynyt sinne.

      Australia kuulostaa tosi hyvältä suunnitelmalta! Kiva päästä seuraamaan sun seikkailuita siellä :)

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9