Yliopisto teki minusta ylisuorittajan

Semesteristäni on enää jäljellä vain loppukokeet ja kahden projektin viimeistelyt. Koko syksy tuntui menevän ohi hetkessä, mutta kun katsoo taakse päin kaikkea, mitä koulun takia on joutunut tekemään, tajuaa kuinka paljon sitä on tultu tehtyä työtä. Ehkä siksi olenkin ollut armottoman väsynyt kaksi viime päivää, kroppa kun voi vihdoin levätä hieman. Kohta alkaa armoton pänttäys taas.

Saatiin tällä viikolla vihdoin financial managementin mid term -koe takaisin. Se oli palapelin viimeinen pala, jotta voin kunnolla alkaa analysoida menestystäni lukujakson ajalta. Mid termsien keskiarvo minulla on 83.2% ja jos laskuista poistetaan huonoin aineeni, statistics (joka on hulppeat kolmekymmentä prosenttiyksikköä muita arvosanoja alhaisempi), on se 88.8%. Kahdesta kokeesta sain jopa yli 92%. Sanomattakin on selvää, että olen erittäin tyytyväinen, mutta tämä menestys ei tietenkään ole tullut ilmaiseksi.

Koko koulu-urani olen ollut sellainen 8:n opiskelija, mutta päätin jo etukäteen panostaa yliopistoon enemmäin kuin opiskeluihini koskaan aiemmin. Harva lähtee toiselle puolelle maailmaa vain ollakseen ihan OK opiskelija. Viime vuonna menestyin erittäin hyvin ja ensimmäisessä jaksossa olin jopa luokan paras. Tänä vuonna halusin kokeilla, kuinka hyvä voisin olla jos alkaisin panostamaan entistä enemmän. Myös haluan hieman kartoittaa, millaisiin kouluihin minulla olisi mahdollisuuksia päästä tekemään masters-tutkinto. Kyllä, suunnittelen jo mastersia.

Aasiassa, ainakin meidän koulussa, opettajat saattavat julkisesti ilmoittaa kuka on saanut parhaan koetuloksen tai kellä on tiettyyn pisteeseen mennessä parhaat kokonaispisteet kurssista. Tämä ruokkii kilpailuhaluani ja kunnianhimoani erittäin paljon. Ei ole parempaa fiilistä kuin olla paras jossain. Viime vuonna saatoin vielä olla hieman nolona huomiosta, mutta tässä jaksossa nyökkäilen hyväksyvästi, "that's right". No en ihan, mutta todellakin olen aina tehnyt työtä ansaitakseni maininnan. Jos pyydetään 600-700 sanan essee, minä kirjoitan 900+. Jos tietokonetehtävässä on vaikea bonus-osio, minä teen kaikkeni saadakseni edes pari lisäpojoa. Kuuntelen jokaisella tunnilla ja kirjoitan lisämuistiinpanoja muiden torkkuessa tai pelatessa kännykällä. Olen myös tänäsyksynä alkanut panostaa kanssakäymiseen opettajien kanssa. Vastaan kaikkeen mahdolliseen ja menen omatoimisesti kysymään lisää jostain tehtävästä. Enkun opettaja sanoi minun olleen ensimmäinen ikinä, joka oli kysynyt kysymistämi formaattisista pilkunviilauksista (lähetin kaiken lisäksi sähkärin perjantai-iltana haha).

Kun tottuu menestymään, on erittäin pettynyt kun ei pääse omaan tavoitteensa. Olin kateudesta vihreä kun financial managementin opettaja sanoi kolmen saaneen 90%+ ja minä sain vain 83.5. "Vain". Lukiossa tai yläasteella olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen tuollaiseen tulokseen, mutta nykyään tuntuu kuin alle 85% olisi epäonnistuminen. Toisaalta, jos uhraa päivätolkulla aikaansa opiskeluun, onhan se tavallaan vähän riman alle laskeutumista. Toisaalta, toisaalta, onko se niin vakavaa, vaikka ei aina onnistuisikaan?

Yritin selvittää väreillä, onko matikan kaavoissa mitään logiikkaa :D

Lisäkiinnostusta minulle opiskeluihin tuo se, että opiskelen englanniksi. Kuten olettaa saattaa, selviän jo elämästä englanniksi. Haluaisin kuitenkin päästä niin lähelle natiivitasoa kuin vain on mahdollista. Aina kun opiskelen kokeisiin tai teen jotain projektia, työskentelen englannin kanssa. Sanavarasto kasvaa vaivattomasti ja mitä enemmän käyttää jotain kieltä, sitä luonnollisemmaksi se tulee. Lisäharjoitusta saan vielä kun kaverit pyytävät kertomaan muistiinpanojen sisällön eri tavalla kuin se on valmiiksi kirjoitettu. Luovat kielen taitoni ovat kehittyneet huimasti kun joudun aina miettimään, kuinka sanoa jokin asia eri tavalla ja samalla myös itse tajuan opeteltavan asian paremmin kun joudun sisäistämään sen.

Olen myös huomannut, että menestys vetää puoleensa menestystä. Kun kerran saa pallon liikkeelle, on hetkessä lumipalloefekti käynnissä. Ja mitä enemmän uskoo itseensä ja ajattelee olevansa hyvä, sitä todennäköisemmin myös täyttää nämä oletukset. Myös opettajat tottuvat siihen, että on hyvä opiskelija ja tämä saattaa heijastua loppuarvosanassa. Jos tekee itsestään aktiivisen opiskelijan, epätodennäköisemmin skippaa tunteja kun tietää, että opettaja huomaisi sen ja saattaisi menettää arvostustaan hänen silmissään. Itselleni hyvä motivaatio tulla tunneille on tieto siitä, että poissaoloni olisi ilmiselvää ollessani ainoa valkoinen oppilas koko kurssilla :D

Ylisuorittamista pidetään usein negatiivisena asiana, mutta omalla kohdallani sillä on enimmäkseen hyviä vaikutuksia. Joskus saatan tuskailla koulujuttujen kanssa kyyneleet silmissä ja monesti tuntuu kuin hiukset putoaisivat päästä, mutta mikään ei korvaa sitä tunnetta kun ylittää itsensä. Vaikka haluankin olla luokan huippua, loppujen lopuksi kilpailen enimmäkseen itseäni vastaan; kuinka korkealle pääsen jos annan kaikkeni?