Ulkosuomalaisen mietteitä suomalaisuudesta

Olen koko elämäni ollut se ärsyttävä "en koe itseäni suomalaiseksi" -tyyppi. Taisin olla kahdeksan kun ilmoitin muuttavani Amerikkaan ja vaikka kohdemaat ovatkin vuosien varrella vaihtuneet kerran jos toisenkin (hauskasti olen yli kymmenen vuoden jälkeen palannut harkitsemaan Amerikkaa ja se on yksi maavaihtoehdoistani mastersin tekemiselle), on yksi asia aina ollut sama: ulkomaille minä kuulun.

Suomessa asuvana suomalaisena ei minulla koskaan ollut minkäänlaista identiteettiä liittyen kansalaisuuteeni. Olin saman näköinen kun kaikki muutkin, eikä minussa ollut mitään kiinnostavaa. Ehkä joku saattoi joskus luulla minua virolaiseksi tai venäläiseksi, mutta siinäpä se. Halusin aina olla vähintään puoliksi toisenmaalainen, puhua muille vierasta kieltä ja herättää edes jonkinlaista kiinnostusta ulkonäölläni.

Ulkomailla, oli se sitten toisessa länsimaassa tai paikassa, jossa erottuu selvästi valtaväestöstä, napsahtaa yhtäkkiä päässä, että suomalaisenakin voi olla erikoinen. Itseasiassa, suomalaisena sitä vasta erikoinen onkin. Monelle olen ensimmäinen heidän ikinä tapaamansa suomalainen ja näin luon heille mielikuvan koko maasta ja sen ihmisistä. Ei paineita.

Aasiassa Suomesta tiedetään aina kolme asiaa: revontulet, joulupukki ja iglu-hotelli. Melkein kaikki tietävät sen olevan Pohjois-Euroopassa ja että siellä on kylmä. Moni luulee, että Suomessa puhutaan englantia ja jos ei, luulee meidän kielen olevan sukua venäjälle tai saksalle. Kerran minulle sanottiin erittäin tietävästi "eikös suomi olekin sukua tanskalle?". No ei ihan, mutta hyvä yritys. Yksi kaveri tiesi heti suomen olevan se kieli, jossa on paljon pisteitä kirjaimien päällä. Haha.

Ulkomailla asuessa tulee kotimaasta pakostikin se asia, jolla erotut muista ja mistä sinut muistetaan. Varsinkin täällä Macaussa on hyvin selvää, että olen kotoisin muualta, minkä takia se on hyvin normaali keskustelun avaaja. Minun mielestä ei ole mitään pahaa kysyä joltain, mistä hän on kotoisin, mutta tiedän, etteivät kaikki siitä tykkää. Itse olen niin utelias muiden kansalaisuuksista, että lentokentälläkin yritän salaa lueskella muiden käsissä olevien passien kansia :D Ehkä siksi sallin myös muiden tietää minun kotimaani. Ja Suomesta on yllättävän kiva puhua juuri siksi, että ihmiset eivät tiedä siitä paljoa.

Kun "pakotetaan" kertomaan kotimaastaan, joutuu väkisinkin kelailemaan, mikä siinä on hyvää. Yleensä kerron ilmaisesta ja hyvästä koulutuksesta (, joka eroaa täysin aasialaisesta esimerkiksi siinä, ettei päiviä kuluteta pänttäämällä asioita ulkoa ja että läksyissä ei mene koko iltaa), että vettä voi juoda suoraan kraanasta, työpäivät ovat lyhyitä ja palkkataso hyvä, suurin osa ihmisistä on keskiluokkaa, miehet ja naiset ovat käytännössä tasa-arvoisia ja että meillä on sataprosenttinen sananvapaus - voit vaikka vuodattaa vihaasi presidenttiä tai hallitusta täysin vapaasti jos siltä tuntuu. Myös luonto tulee usein puheeksi. Kaverit ihmettelevät, että kaupungissakin voi nähdä tähtiä. Macaun kasinoiden valosaasteessa kun niitä ei näy ikinä. Heistä on myös hassua, että voit syödä marjoja metsästä tai tienvarrelta.

Olen myös oppinut arvostamaan itsenäisyyttämme. Vaikka olenkin aina tuhahdellut itsenäisyyspäivästä hihkuilijoille, olen tänä vuonna puhunut 100-vuotissynttäreistämme kavereille parikin kertaa. Varsinkin kun on erittäin läheltä seuraamassa alueita, jotka eivät saa itsenäistyä, ikävä kyllä varmaan koskaan, on pakko ajatella, kuinka hyvin asiat Suomessa ovat. Itsenäisyys otetaan usein itsestäänselvyytenä ja sitä se ei ole monelle.

En osaa hiihtää tai uida kovin hyvin, en ole koskaan ollut tippaakaan kiinnostunut lätkästä, saunon maksimissaan kerran vuodessa, yleensä en sitäkään, en viihdy mökillä, enkä ole koskaan käynyt Lapissa saati nähnyt revontulia (tätä kaikki ihmettelet erittäin paljon :D Tuskin tajuavat, että Lappiin ei ajeta parissa tunnissa Helsingistä). Niin Suomessa kuin Macaussa olen kuullut vitsailua siitä, kuinka olen "huono suomalainen". Ennen ajattelinkin, ettei voi identifioitua suomalaiseksi ellei täytä ainakaan osaa yllä mainituista asioista. Todellisuus on kuitenkin, ettei tarvitse olla "perinteinen" suomalainen ollakseen suomalainen ja ylpeä siitä.

Mitä suomalaisuus sitten on? Minusta suomalaisuus on sitä, että ottaa ilmaisen koulun ja sananvapauden itsestäänselvyyksinä. Että ei tarvitse viisumia useimpiin maihin, eikä ainakaan koskaan pysäytetä lentokentällä passin takia. Sitä, että jaksaa valittaa talvesta joka vuosi ja kylmästä kesästä sitäkin enemmän. Suomalaisuus on sitä, että voi puhua vapaasti omalla kielellään ulkomailla kun kukaan ei ymmärrä, tuskailee kieliopin kanssa koko elämänsä (ainakin jonkin asteisesti) ja tuntee innostusta aina kun oma maa mainitaan leffassa tai TV-ohjelmassa. Ja vaikka kuinka luulisikin olevansa epä-suomalainen, tajuaa ulkomailla sydämensä olevan sinivalkoinen. Ainakin hieman.

Kippis satavuotiaalle Suomelle!