Maailman ääni liian voimakas on, olen levoton

| On
lokakuuta 23, 2016

Välillä tuijotan ulos ikkunasta ja mietin, että miten ihmeessä mä oon tänne päätynyt. Siitä, kun sain päähänpistoksen ulkomaille muuttaa, tuntuu olevan vain hetki. Ehdinkö mä koskaan edes oikeasti pysähtyä miettimään, mitä olen tekemässä, vai hyppäsinkö vain lentokoneeseen? En ole asiasta ihan varma.

Olen asunut Macaussa vasta 2,5kk kuukautta. Toisaalta tuntuu, kuin olisin asunut täällä aina ja toisaalta tuntuu, kuin olisin saapunut vasta kaksi päivää sitten. Muistan vieläkin sen fiiliksen kun menin sisään AirMacaun koneeseen ja sen hetken kun saavuin huoneeseeni ensimmäistä kertaa. Tuijotin ikkunasta ulos ja vaikka olinkin innoissani uudesta elämänvaiheesta, pysähdyin ensimmäistä kertaa miettimään, että mihin ihmeeseen mä itseni olen laittanut.

(Tältä siellä ikkunan ulkopuolella näyttää harmaana päivänä)

Muistan kun lähdin ensimmäistä kertaa asuntolasta syömään parin vanhemman opiskelijan kanssa lähimmän ison tien varrella olevaan ravintolaan. Lähdimme mäen päällä sijaitsevasta asuntolastamme alas bussin kyydillä (lol, alaskävelyyn menee max 5 min). Alhaalla kaikki näytti niin vieraalta, isolta ja pelottavalta. Olin toki asunut Pekingissä, mutta siellä minulla oli tukea ja turvaa niin host perheen kuin au pair -toimistonkin osalta ja minut oli aina viety turvallisesti autolla kaikkialle. Nyt olin aivan yksin ja oman onnen nojassa. Minulla on hyvä suuntavaisto, mutta jostain syystä en yksinkertaisesti hahmottanut lähiympäristöä yhtään ja se teki olon turvattomaksi.

Nykyään tämä "pelottava" katu on tuttuakin tutumpi paikka, enkä voi ymmärtää, miksi se ensimmäisenä päivänä näyttäytyi niin kaameana. Kapeat kävelykadut, vilkkuvat valot, pienet ravintolat, korkeat talot ja oikeanpuolinen liikenne ovat arkipäivää ja kyseisellä kadulla tulee käppäiltyä päivittäin. Ihan normaali katu se on, ei todellakaan ahdistuksen aihe. Mutta silloinkin kun tuntui pelottavaa asua ulkomailla, rakastin sitä tunnetta. Rakastan sitä tunnetta, kun saavun aivan uuteen paikkaan, enkä tiedä mistään mitään. Kaikki on uutta ja hienoa. Joka päivä on seikkailu. En tiedä, osaisinko enää olla yhdessä paikassa montaa vuotta putkeen. Haluan koko ajan jotain uutta.

(Tämän kuvan otin ensimmäisinä päivinäni ja kyllä, se on tärähtänyt)

Muiden mielestä olen todella rohkea lähtiessäni Aasiaan opiskelemaan neljäksi vuodeksi YKSIN. Itselleni se on vähän sellainen olkien kohautuksen aihe, missäs muuallkaana mä sitten muka opiskelisin? Tää nyt on vaan tämmönen juttu, ei mitään erikoista.
   Olen matkustellut perheen kanssa kerran vuodessa koko elämäni ajan ja halunnut muuttaa ulkomaille aktiivisesti kahdeksanvuotiaasta asti. Neljätoistavuotiaana itkin kielimatka-esitettä lukiessani ajatellessani, etten koskaan pääsisi kokemaan sitä. No pääsinhän minä. Sitten piti lähteä yli puoleksi vuodeksi au pairiksi ja sen jälkeen kuukaudeksi reppureissaamaan. Oliko siis ihmekään, että seuraava askel oli ulkomaille opiskelemaan lähteminen? Nykyään tekee mieli itkeä kun katson youtubesta tai instagramista sellaisten ihmisten elämää, jotka ovat lopettaneet työnsä ja matkustavat koko elämänsä. Siinäkö seuraava etappi? Se jää nähtäväksi. Vaikka en paljoa tiedäkään tulevaisuudestani, yksi asia on varmaa: tulen matkustelemaan paljon ja mahdollisimman kaikkialle. En osaa nimetä montaakaan unelmaani, mutta sen tiedän, että haluan nähdä ja kokea mahdollisimman paljon.

Seikkailuihin kasvaa toleranssi ja aina pitää tehdä jotain isompaa. Muille jo se, mitä olen nyt tehnyt, on uskomattoman iso harppaus, mutta täällä mä haaveilen vaihtovuodesta. Oikeastaan olen jopa harkinnut meneväni vaihtoon kahdesti. Ainut este vaihtoon lähtemisellä on, että se "saattaa" hidastaa valmistumista ja sitä en todellakaan halua, olisin jo nyt valmiina lähtemään kohti uusia maisemia (enkä tod tarkoita tätä sillä, etten viihtyisi Macaussa - rakastan elämää täällä).

Aluksi ajattelin lähteä vaihtoon Japaniin (vaihtokoulu on sattumalta koulu, jonne ajattelin lähteä opiskelemaan koko tutkinnon, mutta hinta oli liian kallis), mutta siellä lukuvuodet menevät eri tavalla kuin meillä, joten valmistumisen hidastuminen olisi aika varmaa. Meidän vaihtokohteet ovat omasta mielestäni vähän tylsiä. Onhan siellä aika monipuolisesti kouluja, mutta esim Hong Kong, joka on monen suomalaisen unelma, on meille Tallinaan verrattavissa oleva paikka, siis paikka jonne pääsee hetkessä.


USA:n koulut sijaitsevat omaan makuun turhan hilly billy -alueella ja muutenkaan en ole mikään USA:n suurin fani. Eurooppa olisi helppo vaihtoehto viisumien yms kannalta, mutta tuntuu vähän "tylsältä" (KYLLÄ OLEN TODELLA TURTUNUT, Eurooppaa en tylsäksi oikeasti hauku), olenhan kuitenkin eurooppalainen ja matkustellut Etelä-Euroopassa paljon. Tuntuisi myös vähän ärsyttävältä mennä maahan, jossa puhuttaisi uutta kieltä. Ottaen huomioon, että olen suomenkielinen, joka asuu kantoninkielisessä paikassa, jossa elää englanniksi, yrittää kehittää mandariiniaan ja opiskelee koulussa japania, en ehkä kaipaa tähän soppaan uutta aktiivista kieltä.

Tällä hetkellä olisin kallistumassa Australian, Gueenslandin yliopiston puolelle. Se on ainut vaihtokoulu Ausseissa ja vaikuttaa kivalta paikalta. Australiaa mietin alunperinkin, mutta sitten sekin alkoi vaikuttaa liian helpolta vaihtoehdolta. Kyllä, tätä kirjoittaessani huomaan, kuinka tylsänä pidän todellisuudessa hienoja paikkoja. Itselleni vaan länsimaat tuntuvat niin helpolta vaihtoehdolta ja nyt olisi mahtava tilaisuus päästä vaikeampiinkin paikkoihin suht helposti. Olisi kiva päästä tutustumaan Aasian maihin paremmin, täällä kun kuitenkin tulen elelemään seuraavat vuodetkin ja varmaan tulevaisuudessakin tai vähintäänkin tulen työskentelemään Aasian/aasialaisten kanssa. Haluan myös valita paikan, jossa on hyvät mahdollisuudet matkustella.


Matkustelusta puheenollen, olen todella matkakuumeinen. Joululomalla kaikki aika menee Suomeen ja Pekingiin, enkä siis pääse näkemään mitään uutta paikkaa (yritän kyllä saada Daven lähtemään jonnekin Pekingin lähellä olevaan kaupunkiin) ja kiinalaisen uuden vuoden lomallakin lähden varmaan vain Pekingiin kun kutsu tuli "appiukolta" asti. Haluaisin kyllä silloin lähteä jonnekin lämpimään, koska seuraava pidempi loma on vasta kesällä. Meidän koulussa ykkösillä on practicum, eli yhden kuukauden työharjoittelu ja oma pääaineeni suorittaa sen kesäkuussa. Kesälomani on siis kuukautta lyhyempi, kuinka mukavaa. Toisaalta, en kyllä kadehdi niitä, jotka joutuvat koulun jälkeen menemään harjoitteluun nyt.
   Kavereiden kanssa puhuttiin, että olisi kiva mennä Malesiaan tai Filippiineille kesällä. Vuokrattaisiin talo ja eleltäisiin siellä sitten aurinkoa ottaen ja uiden. Saa nähdä saadaanko aikaisiksi ja onko mulla edes rahaa... Jonnekin on pakko päästä matkustamaan kohta ihan oikeasti tai räjähdän. Asiaa ei yhtään helpota, että opiskelen oppiainetta "tourism destinations", jossa käydään läpi maailman matkakohteita. Nepali nousi listoilleni viime oppitunnin jälkeen ja Malesiakin alkoi kiinnostamaan.

Katson ulos ikkunasta ja tajuan, että asiat ovat jo aika helkkarin hienosti. Vaikka olenkin "too much is never enough" -sanonnan esikuva, pitää todeta, että olen kyllä todella tyytyväinen nykyiseen arkeeni. Se, että voin kutsua täällä asumista arjeksi, on jo aika upeaa. Tämä on sellainen kokemus, joka tulee kyllä pysymään mukanani koko loppu elämäni. Kaksi vuotta sitten olin vielä ihan normaali lukiolainen ja nyt koen löytäneeni paikkani Aasista. Niin se elämä vaan kulkee pisteestä A pisteeseen B ja aina ei ole ihan varma, mitä siinä välillä kävi. Onnekseni itse päädyin juuri sinne minne pitikin.


p.s. pahoittelen erittäin randomia kuvasarjaa
8 kommenttia on "Maailman ääni liian voimakas on, olen levoton"
  1. Tää teksti vois olla mun kirjottama :D Nykyään ulkomaille muutto on yhtä iso juttu kun joku Tallinnan risteily ja kaikki ajatus toiseen länsimaahan muutosta saa lähinnä aikaan haukotuksia. Ja saa kyllä tää länsimaissa eläminenkin. Normaali ihminen olis varmaan innoissaan vaihdosta jenkkeihin mut mä ohitan sen ihan vaan olankohautuksella ja vaikka mulla siintää kolmosvuoden jälkeen jossain kaukomailla suoritettava kandi-projekti niin suunnitelmat on kyllä jo kaikessa valmistumisen jälkeisessä elämässä. Niin paljon nähtävää ja koettavaa ja kaikkeen tuntuu olevan ikuisuus! Toivottavasti sulla muuten onnistaa vähän paremmin vaihtojuttujen kanssa kun mulla eli tsemppiä vaan hakuihin :D

    Niin ja mun poikaystävä asuu etelä-Englannissa että samaistun kyllä paljon myös tohon ärsytykseen kun kaikki lomat "pitää" viettää siellä tai Suomessa. Muuten olis helppoa ottaa viikko omaa lomaa yliopistosta ja lähteä tutkimaan maailmaa, mutta tuntuu että on oikeasti velvollisuus mennä sinne Englantiin. First world problems ja sillain :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha mullakin on toi velvollisuudentunne, että jos jonnekin lähden, niin pakko lähteä Suomeen tai Pekingiin. Silloinkin kun harkitsin lähteväni Taiwaniin, tuntui kuin näyttäisin keskaria poikaystävälle, että lähden mieluummin yksin ulkomaille kuin tulen sinua katsomaan :D No long story short, en loppujen lopuksi päässyt lähtemään mihinkään, eikä kellekään tullut pahamieli (pyysin kyllä poikaystävää mukaan Taipeihin, mutta ei napannut kun Kiinalla ja Taiwanilla on kuulemma todella kireät välit juuri nyt ja viisumia on todella vaikea saada).

      Itsekin suunnittelin jo ennen Macauhun muuttoa vaihtovuotta ja nyt koulun jälkeisestä elämästä haha. Aina menossa kohti seuraavaa - vaiko sitäkin seuraavaa - seikkailua. Hassuinta on kun ihmiset ihmettelee, kuinka voin haluta matkustaa, vaikka asun ulkomailla. Nimenomaan ASUN, ei tämä mitään lomailua ole, vaan ihan normaalia, välillä tylsää, arkea :D

      Poista
  2. Ihan vastaavia fiiliksiä täällä on - oon Ausseissa ja yliopistp Skotlannissa odottaa (ja tutkintoon lukeutuu pakollinen vaihtovuosi), mutta silti vaan suunnittelen lisää ja lisää :D Ja just se, et mulle tuntuu normaalilta ja luontevalta et lähdin tänne ja etten palaa Suomeen opiskelemaan, mut monet muut mieltää sen valtavaksi asiaksi. Onhan se, mutta silti se nyt vaan on jotain jonka nyt vaan oli vääjäämätöntä tapahtua. Ihana, etten oo yksin näiden mietteiden kanssa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva itsekin huomata, etten ole ainoa tuuliviiri! :D Tosiaan monelle ulkomaille muuttaminen varsinkin pidemmäksi aikaa on ihan hirveän kynnyksen takana, mutta itse en Pekingiin saapumisen jälkeen kertaakaan edes harkinnut palaavani opiskelemaan Suomeen, se ei tullut edes mieleen. Kyllä se maailma vaan vie mukanaan, aina pidemmälle ja pidemmälle. Haluaisin tietää, tuleeko koskaan sitä rajaa ikinä vastaan. Tuskin.

      Poista
  3. Täytyy kyllä sanoa, että tosi samaistuttava teksti! Ite en oo vielä päässyt edes käymään Euroopan ulkopuolella, mutta Aasia kyllä kiinnostaa ja oon miettinyt yliopistoja sieltä suunnalta (tämänkin puolesta tää blogi on mulle tosi mielenkiintoista luettavaa, kiva saada edes jotain suomalaisnäkökulmia sieltäpäin). Ite oon Suomen lisäksi asunut vaan Unkarissa ja Norjassa (kohta muutto Ruotsiin -tästä tunteet täysin samat kuin muutosta Suomeen. Toisaalta siinä lähellä on sitten Malmöt ja Köpikset sun muut ja kyllähän se Skåne on edes vähän erilainen).

    Monien mielestä tääkin on isoa ja ihmeellistä ja kyllähän sitä aina välillä saa miettiä, että ei sitä jokainen lukiolainen asu itsekseen ulkomailla, olikin se sitten vaan Norjassa. Mutta silti, aina sitä vaan haluaa enemmän ja enemmän, mikään ei riitä ja sitä rataa :D

    Mua kanssa mietityttää, että mitenköhän ihmeessä sitä sitten joskus muka pystyisi asumaan samassa paikassa vuosia.. Yliopistokin tuntuu jo haasteelliselta idealta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin pääsin Euroopan ulkopuolelle (epä-länsimaahan, New Yorkissa kävin kerran aiemmin) vasta vähän alle 2v sitten ja sinnehän se sydän jäikin Aasiaan heti ensikosketuksesta maankamaraan :D Oikeastaan jo ensinäkymistä lentokoneen ikkunasta.

      Sä oot päässyt tosi paljon näkemään eri maita jo ennen lukion loppumista! Vaikka Norja ja Ruotsi onkin Suomen naapurimaita ja tavallaan aika samanlaisia, on ulkomailla asuminen kuitenkin aina ulkomailla asumista. Ehkä lukion jälkeen pääset vielä kauemmas ;) Aasiaa tietysti suosittelen koko sydämestäni, mutta kannattaa ehkä käydä tsekkaamassa vähän millaista täällä on ennen kuin pakkaa kimpsut ja kampsut lopullisesti. Jotkut ei viihdy yhtään D:

      Poista
  4. Haha, täällä on ihan samat fiilikset! Tai, no, siinä mielessä aika eri fiilikset että Aasia on mulle tosi tuntematon. Mutta oon ihan levoton! Oli niin lähellä, etten aloittanut yliopistossa japania enkun jatkamisen sijasta ihan vaan sen takia, koska haluan päästä sisälle uudenlaiseen kulttuuriin ja joskus (mieluiten hetikohtanyt) matkaamaan Japaniin, Kiinaan, Vietnamiin, Etelä-Koreaan... joka paikkaan! Rupesin miettimään ensi kesän suunnitelmia ja luultavasti lähden Madridin helteitä karkuun au pairiks jonnekin. Mutta minne? Pari kuukautta on niin lyhyt aika ja ranskaa pitäisi harjoitella, mutta vierusnaapurimaahan meneminen tuntuisi aika turhalta, kun sinne pääsee aina. Ehkä pitää mennä jonnekin haitille sönkkäämään ranskaa tai "tyytyä" kanadaan, jos sieltä onnais!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin ranskan (entisenä) opiskelijana oon aina haaveillu lähteväni jonnekin Karibialle, Afrikkaan tai Ranskan Polynesiaan nauttimaan kaukomaista ja opiskelemaan samalla kieltä lisää. Joten jos sulla vaan on mahkut lähteä eksoottisiin maihin, lähe! :)

      Mähän opiskelen täällä japania ja oon kyllä itse tykännyt paljon. Itsellänikin, kuten mainittu, on ihan järkyttävä matkakuume, eikä todellakaan auta asiaan, että lähistöllä on niin paljon hienoja paikkoja!! Vielä kun rahat jostain saisin haha....

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9