Maailman ääni liian voimakas on, olen levoton

Välillä tuijotan ulos ikkunasta ja mietin, että miten ihmeessä mä oon tänne päätynyt. Siitä, kun sain päähänpistoksen ulkomaille muuttaa, tuntuu olevan vain hetki. Ehdinkö mä koskaan edes oikeasti pysähtyä miettimään, mitä olen tekemässä, vai hyppäsinkö vain lentokoneeseen? En ole asiasta ihan varma.

Olen asunut Macaussa vasta 2,5kk kuukautta. Toisaalta tuntuu, kuin olisin asunut täällä aina ja toisaalta tuntuu, kuin olisin saapunut vasta kaksi päivää sitten. Muistan vieläkin sen fiiliksen kun menin sisään AirMacaun koneeseen ja sen hetken kun saavuin huoneeseeni ensimmäistä kertaa. Tuijotin ikkunasta ulos ja vaikka olinkin innoissani uudesta elämänvaiheesta, pysähdyin ensimmäistä kertaa miettimään, että mihin ihmeeseen mä itseni olen laittanut.

(Tältä siellä ikkunan ulkopuolella näyttää harmaana päivänä)

Muistan kun lähdin ensimmäistä kertaa asuntolasta syömään parin vanhemman opiskelijan kanssa lähimmän ison tien varrella olevaan ravintolaan. Lähdimme mäen päällä sijaitsevasta asuntolastamme alas bussin kyydillä (lol, alaskävelyyn menee max 5 min). Alhaalla kaikki näytti niin vieraalta, isolta ja pelottavalta. Olin toki asunut Pekingissä, mutta siellä minulla oli tukea ja turvaa niin host perheen kuin au pair -toimistonkin osalta ja minut oli aina viety turvallisesti autolla kaikkialle. Nyt olin aivan yksin ja oman onnen nojassa. Minulla on hyvä suuntavaisto, mutta jostain syystä en yksinkertaisesti hahmottanut lähiympäristöä yhtään ja se teki olon turvattomaksi.

Nykyään tämä "pelottava" katu on tuttuakin tutumpi paikka, enkä voi ymmärtää, miksi se ensimmäisenä päivänä näyttäytyi niin kaameana. Kapeat kävelykadut, vilkkuvat valot, pienet ravintolat, korkeat talot ja oikeanpuolinen liikenne ovat arkipäivää ja kyseisellä kadulla tulee käppäiltyä päivittäin. Ihan normaali katu se on, ei todellakaan ahdistuksen aihe. Mutta silloinkin kun tuntui pelottavaa asua ulkomailla, rakastin sitä tunnetta. Rakastan sitä tunnetta, kun saavun aivan uuteen paikkaan, enkä tiedä mistään mitään. Kaikki on uutta ja hienoa. Joka päivä on seikkailu. En tiedä, osaisinko enää olla yhdessä paikassa montaa vuotta putkeen. Haluan koko ajan jotain uutta.

(Tämän kuvan otin ensimmäisinä päivinäni ja kyllä, se on tärähtänyt)

Muiden mielestä olen todella rohkea lähtiessäni Aasiaan opiskelemaan neljäksi vuodeksi YKSIN. Itselleni se on vähän sellainen olkien kohautuksen aihe, missäs muuallkaana mä sitten muka opiskelisin? Tää nyt on vaan tämmönen juttu, ei mitään erikoista.
   Olen matkustellut perheen kanssa kerran vuodessa koko elämäni ajan ja halunnut muuttaa ulkomaille aktiivisesti kahdeksanvuotiaasta asti. Neljätoistavuotiaana itkin kielimatka-esitettä lukiessani ajatellessani, etten koskaan pääsisi kokemaan sitä. No pääsinhän minä. Sitten piti lähteä yli puoleksi vuodeksi au pairiksi ja sen jälkeen kuukaudeksi reppureissaamaan. Oliko siis ihmekään, että seuraava askel oli ulkomaille opiskelemaan lähteminen? Nykyään tekee mieli itkeä kun katson youtubesta tai instagramista sellaisten ihmisten elämää, jotka ovat lopettaneet työnsä ja matkustavat koko elämänsä. Siinäkö seuraava etappi? Se jää nähtäväksi. Vaikka en paljoa tiedäkään tulevaisuudestani, yksi asia on varmaa: tulen matkustelemaan paljon ja mahdollisimman kaikkialle. En osaa nimetä montaakaan unelmaani, mutta sen tiedän, että haluan nähdä ja kokea mahdollisimman paljon.

Seikkailuihin kasvaa toleranssi ja aina pitää tehdä jotain isompaa. Muille jo se, mitä olen nyt tehnyt, on uskomattoman iso harppaus, mutta täällä mä haaveilen vaihtovuodesta. Oikeastaan olen jopa harkinnut meneväni vaihtoon kahdesti. Ainut este vaihtoon lähtemisellä on, että se "saattaa" hidastaa valmistumista ja sitä en todellakaan halua, olisin jo nyt valmiina lähtemään kohti uusia maisemia (enkä tod tarkoita tätä sillä, etten viihtyisi Macaussa - rakastan elämää täällä).

Aluksi ajattelin lähteä vaihtoon Japaniin (vaihtokoulu on sattumalta koulu, jonne ajattelin lähteä opiskelemaan koko tutkinnon, mutta hinta oli liian kallis), mutta siellä lukuvuodet menevät eri tavalla kuin meillä, joten valmistumisen hidastuminen olisi aika varmaa. Meidän vaihtokohteet ovat omasta mielestäni vähän tylsiä. Onhan siellä aika monipuolisesti kouluja, mutta esim Hong Kong, joka on monen suomalaisen unelma, on meille Tallinaan verrattavissa oleva paikka, siis paikka jonne pääsee hetkessä.

USA:n koulut sijaitsevat omaan makuun turhan hilly billy -alueella ja muutenkaan en ole mikään USA:n suurin fani. Eurooppa olisi helppo vaihtoehto viisumien yms kannalta, mutta tuntuu vähän "tylsältä" (KYLLÄ OLEN TODELLA TURTUNUT, Eurooppaa en tylsäksi oikeasti hauku), olenhan kuitenkin eurooppalainen ja matkustellut Etelä-Euroopassa paljon. Tuntuisi myös vähän ärsyttävältä mennä maahan, jossa puhuttaisi uutta kieltä. Ottaen huomioon, että olen suomenkielinen, joka asuu kantoninkielisessä paikassa, jossa elää englanniksi, yrittää kehittää mandariiniaan ja opiskelee koulussa japania, en ehkä kaipaa tähän soppaan uutta aktiivista kieltä.

Tällä hetkellä olisin kallistumassa Australian, Gueenslandin yliopiston puolelle. Se on ainut vaihtokoulu Ausseissa ja vaikuttaa kivalta paikalta. Australiaa mietin alunperinkin, mutta sitten sekin alkoi vaikuttaa liian helpolta vaihtoehdolta. Kyllä, tätä kirjoittaessani huomaan, kuinka tylsänä pidän todellisuudessa hienoja paikkoja. Itselleni vaan länsimaat tuntuvat niin helpolta vaihtoehdolta ja nyt olisi mahtava tilaisuus päästä vaikeampiinkin paikkoihin suht helposti. Olisi kiva päästä tutustumaan Aasian maihin paremmin, täällä kun kuitenkin tulen elelemään seuraavat vuodetkin ja varmaan tulevaisuudessakin tai vähintäänkin tulen työskentelemään Aasian/aasialaisten kanssa. Haluan myös valita paikan, jossa on hyvät mahdollisuudet matkustella.

Matkustelusta puheenollen, olen todella matkakuumeinen. Joululomalla kaikki aika menee Suomeen ja Pekingiin, enkä siis pääse näkemään mitään uutta paikkaa (yritän kyllä saada Daven lähtemään jonnekin Pekingin lähellä olevaan kaupunkiin) ja kiinalaisen uuden vuoden lomallakin lähden varmaan vain Pekingiin kun kutsu tuli "appiukolta" asti. Haluaisin kyllä silloin lähteä jonnekin lämpimään, koska seuraava pidempi loma on vasta kesällä. Meidän koulussa ykkösillä on practicum, eli yhden kuukauden työharjoittelu ja oma pääaineeni suorittaa sen kesäkuussa. Kesälomani on siis kuukautta lyhyempi, kuinka mukavaa. Toisaalta, en kyllä kadehdi niitä, jotka joutuvat koulun jälkeen menemään harjoitteluun nyt.
   Kavereiden kanssa puhuttiin, että olisi kiva mennä Malesiaan tai Filippiineille kesällä. Vuokrattaisiin talo ja eleltäisiin siellä sitten aurinkoa ottaen ja uiden. Saa nähdä saadaanko aikaisiksi ja onko mulla edes rahaa... Jonnekin on pakko päästä matkustamaan kohta ihan oikeasti tai räjähdän. Asiaa ei yhtään helpota, että opiskelen oppiainetta "tourism destinations", jossa käydään läpi maailman matkakohteita. Nepali nousi listoilleni viime oppitunnin jälkeen ja Malesiakin alkoi kiinnostamaan.

Katson ulos ikkunasta ja tajuan, että asiat ovat jo aika helkkarin hienosti. Vaikka olenkin "too much is never enough" -sanonnan esikuva, pitää todeta, että olen kyllä todella tyytyväinen nykyiseen arkeeni. Se, että voin kutsua täällä asumista arjeksi, on jo aika upeaa. Tämä on sellainen kokemus, joka tulee kyllä pysymään mukanani koko loppu elämäni. Kaksi vuotta sitten olin vielä ihan normaali lukiolainen ja nyt koen löytäneeni paikkani Aasista. Niin se elämä vaan kulkee pisteestä A pisteeseen B ja aina ei ole ihan varma, mitä siinä välillä kävi. Onnekseni itse päädyin juuri sinne minne pitikin.

p.s. pahoittelen erittäin randomia kuvasarjaa