Koh Rong & Koh Rong Sanloem - Ken on paratiiseista paratiisein?

Toisin kuin naapurimaansa Thaimaa, Kambodza harvoin mielletään rantalomakohteeksi. Se ei myöskään ollut minulle ensimmäinen mieleen tuleva maa kun mietin, mistä löytäisin hiekkarantoja ja turkoosia vettä kiinalaisen uuden vuoden lomaa varten. Koh Rongille ja Koh Rong Sanloemille (usein kirjoitetaan Koh Rong Samloem) tuskin olisin päätynyt, ellen olisi sattunut instassa seuraamaan niiden lähellä asuvaa suomalaista nimimerkillä Nooratui, jolta sain paljon hyviä vinkkejä ja tietoa muutenkin.

Saaret ovat varsinaisia paratiiseja ja vaikka molemmat ovatkin turistien tiedossa, eivät ne ole täynnä mitään hotelliresorteja. Suurin osa matkaajista, joihin törmäsin kummalakaan saarella, oli reppureissaajia. Vietin KR:llä 6 ja KRS:llä 5 yötä, mikä tuntui aika sopivalta, mikäli tykkää rannalla makoilusta. Tekemistä itsessään ei ole ihan hirveästi kummassakaan paikassa, mutta mitä muuta ihminen voisikaan toivoa kuin valkoista hiekkaa, turkoosin meren ja kolmenkymmenen asteen helteen? Ikävä kyllä sain ruokamyrkytyksen (alkuperä epäselvä, saattoi myös tulla kummalla vain saarella), joka piti sängyssä yhden kokonaisen päivän ja aivan hostellin lähellä sen lisäksi kaksi. Sanloemilla en siis päässyt näkemään ihan kaikkea.

Kuinka päästä kambodzalaiseen paratiisiin? Saarien lähin lentokenttä sijaitsee Sihanoukvillessä. Itse vietin siellä molemmissa päissä yhden yön logistisista syistä, mutta kaupungissa ei kannata olla edes sitä, mikäli mahdollista. Ainakin tammikuussa 2020 Sihanoukville oli kirjaimellisesti ja yhtään liioittelematta yksi iso kiinalaisten hotellien ja kasinoiden työmaa. Edes "keskustassa" ei ollut kuin hiekkateitä, eikä siellä ole mitään tekemistä. Yövyin Onederz Sihanoukville -hostellissa, joka oli tosi kiva ja siellä oli oma ravintola. Ei siis tarvinnut mennä ulos edes ruokaa ostamaan. Takaisin maihin tullessa hostellissa näkyi paljon tuttuja kasvoja ja se on varmaankin yleinen stoppi muun Kambodzan/lentokentän ja saarien välillä.

Saarille kulkee monia lauttayhtiöitä, jotka voi karkeasti jakaa kahteen kategoriaan: nopeisiin, turistilauttoihin ja paikallisiin lauttoihin. Jälkimmäinen on tietysti halvempi, mutta matka vie yli kaksi tuntia ja netissä varoiteltiin näiden yhtiöiden olevan epäluotettavia. Itse ostin menopaluun hostellistani $22:lla Island Speed Ferry -yhtiön lauttaan. Tällä yhtiöllä on kuulemma isoimmat lautat = tarvitsee vähiten pelätä aalloissa. Paluupäivän pystyi jättämään avoimeksi ja sain palata Sanloemilta, vaikka olin mennyt Koh Rongille. Matka kesti n. 45min, mutta lähdimme puolisen tuntia myöhässä. Pysähdyimme ensin KR:lle ja lautta jatkoi siitä Sanloemille. Koh Rongilla oli vain yksi pysäkki, eli jos majoittui muualla kuin Koh Tochin kylässä, piti matkaa jatkaa venetaxilla (ja maksaa itse ylimääräiset kulut?). Itse pysyin saaren pääkylässä ja kävelin satamasta suoraan majapaikkaani Unicorn Guesthouseen.

Pitää vielä sanoa lautoista, että ne eivät ole hirveän helppopääsyisiä (pyörätuoli esim. mahdottomuus ellei ihmistä kannettaisi sisään, vanhoille ihmisille myös vaikeaa ja esim. paketissa olevalla jalalla saattaa joutua temppuilemaan hieman). Minun molempiin lauttoihin mentiin sisään kapeahkoa lankkua pitkin, joka pisti omatkin jalat tärisemään hieman. Matkalaukut jätetään laiturille ja henkilökunta heittää ne sisään ja ulos pysäkilläsi (kunhan olet laittanut ne oikeaan kasaan). Käsimatkatavaroilla kulkeminen oli paljon vaivattomampaa.

Koh Rong teki vaikutuksen heti ensinäkemältä. Koh Tochissa on todella rento meininki, mutta yllätyin, kuinka paljon länkkäreitä siellä oli - siis pysyvämmin. Heitä oli monissa ravintoloissa, kaupoissa ja majoituksissa töissä/omistajina. Ymmärrän kuitenkin hyvin, että he ovat jättäneet sydämensä saarelle. Aina välillä haisi kannabis.

Koh Rong on iso saari siinä mielessä, että kävellen ei pääse pitkälle. Yleisin liikkumismuoto saaren eri osiin ovat venetaxit. Niille aika standardi hinta on $8-10. Mopollakin pääsee, mutta ei kaikkialle ja paikoin tiet ovat sellaisessa kunnossa, että en todellakaan haluaisi olla kuskina. Noh, en muutenkaan viimekesän onnettomuuden jälkeen, mutta anyway. Autoja ei ole ollenkaan. Eniten ravintoloita on Koh Tochilla, mutta varmasti parhaat rannat hiljaisemmilla alueilla. Long Beachilta näkee auringonlaskun ja kävin siellä kerran päiväretkellä, mutta muuten pysyttelin kylässä. Sen lähellä on myös hienoja rantoja ja tykkäsin siitä, että jalan pääsi käsiksi kaikkeen mitä ikinä tarvitsinkaan.

Majoitukset olivat yllättävän kalliita ja esim. "hyvätasoisia" hostelleja ei löytynyt. Hyvätasoisella tarkoitan siisti, verhot sängyn edessä jne. Löysin Bookingista yhden nimeltään Nest, mutta se on bilehostelli ja kun kerran menin sen ohi, olin niin onnellinen, etten yöpynyt siellä. Kukin tavallaan tietysti, mutta itse en viihdy ympäri kellon möykkäävien ja kännäävien ihmisten kanssa. Se oli myös hieman kauempana "keskustasta" ja sinne pääsy vaati n. 20min kävelyn luonnossa ja rannalla. Omassa majoituksessani, Unicorn Guesthousessa, oli yksityiset huoneet, mutta kaksi siistiä jaettua vessaa. Se maksoi 14.5€/yö. Kahdelle jaettuna hinta ei olisi yhtään paha, mutta soolomatkaajana minulle hieman yli budjetin. Wifi toimi melkein joka päivä (muulloin käytössä paikallinen sim-kortti) ja vesipullon sai täyttää ilmaiseksi. Suihkusta ei tullut lämmintä vettä, mutta moista on ihan turha odottaa mistään majoituksesta kummallakaan saarella.

Heräsin aina naapureiden kanojen, rakentamisen tai ihmisten puheen takia noin kymmeneltä aamulla. Päivät kuluivat rannalla loikoillen ja musiikkia ja podcasteja kuunnellen. Merivesi oli todella lämmintä ja aallot pieniä. Välillä oli vaikea uskoa olevansa todellisessa paikassa, sillä meri oli niin turkoosi. 

Ravintoloita löytyy pääkadun varrelta ja sivukujilta. Omaksi vakkariksi tuli The Khmer, josta sai vegenuudelit $2:lla ja annokset muutenkin pysyttelivät yleensä max $3.5:ssä. Suunnilleen sama hintataso oli The White Rosessa, jossa oli myös enemmän länkkärivaihtoja, mikäli sellaista haluaa. Siellä myös yllätykseni sai illallisen yhteydessä ilmaisen bissen. Netissä kehuttiin parissakin blogissa Nice Food II:sta, mutta olin joko tyhmä tai sokea, mutten millään löytänyt sitä, vaikka yritin kahdesti. Muita mainitsemisen arvoisia paikkoja ovat Shanti Shanti (hipihtävä intialainen teema, listalla vege/vegaani-ruokaa, falafelia yms. Selvästi hintavampi, n.$4-8, mutta tykkäsin kovasti), Skybar (, josta avautui upeat maisemat kylän yli merelle. Se oli myös kalliimpi kuin perusraflat, mutta käymisen arvoinen, jos nyt edes vain smoothielle tai drinkeille) ja Coco, josta sai pizza + bisse -kombon edullisesti. Olisin halunnut käydä myös Treehouse Restaurantissa, mutta se jäi välistä. Lisäksi veden päällä laiturilla oli paljon kivannäköisiä ruokapaikkoja, joissa en käynyt.

Ruokabudjettini oli $8 per päivä ja siinä pysyi ihan ok syömällä kahdesti päivässä. Aina ei saanut jokaista falafel-annosta tai orea-smoothieta, jota teki mieli, mutta jos haluaa syödä vain fried noodles/rice joka päivä kahdesti päivässä, pärjäisi $4-5:llä. Tietysti rahaa saa helposti kulumaan enemmänkin. Länkkäriaamupalat maksoivat $4:stä ylös päin ja varsinkin satamaa lähempänä olevissa länkkärimmissä rafloissa yksi annos maksoi yleensä $6+. Suomalaiselle nämäkään hinnat eivät tietenkään ole kovin suuria.

Kahden sateisen päivän jälkeen tein vihdoin suunnittelemani retken Long Beachille. Sinne voisi hiketa Koh Tochista, mutta netissä oli hirveitä kauhutarinoita n. 45min kestävästä vaikeasta matkasta, joka vaatisi köysien apua jossain kohdissa??? Ja takaisin pitäisi tulla pimeässä tai löytää rannalta vene. Soolomatkailijana kumpikaan ei houkutellut, joten päätin hankkia kunnon kuljetukset. Koh Tochin rantakadulla on paljon pikkukojuja, jotka mainostavat venetaxeja yms. Menin summamutikassa puheille Runaways-ravintolan vasemmalla puolella olevalle kojulle, josta minulle myytiin $10:llä menopaluu mopon kyydissä. Venetaxi olisi kuulemma yhdelle henkilölle liian kallis. Totta tai ei, mopo kuulosti minulle hyvältä ratkaisulta ja sovimme tapaamisen seuraavaksi päiväksi. Jo heti lipun ostettuani, aloin miettimään, että jos rannalle pääsee mopolla, sinnehän on pakko kulkea tie - joku muu kuin se hirveä viidakkopatikointireitti. Miksei tästä puhuta yhtään?

Ja tosiaan, mopon selästä näin parin olevan liikkeellä jalkasin. Tietystikin kävely vie varmaan hirveän kauan, sillä se seuraa saaren ulkoreunaa, paikottain on ylämäkiä, maa mössöä ja takaisin pitää tulla ilman mitään katuvaloja, mutta jos haluaa säästää hieman, on tämä yksi vaihtoehto. Mopolla matkassa meni vain 15min. Tapasin kuskin sovitussa paikassa auringonlaskun aikaan ja ehdimme takaisin kylään ennen kuin tuli aivan pimeää.

Long Beach tosiaan oli todella kaunis, enkä edes varmaankaan nähnyt sen kauneimpia osia. Ranta on todella pitkä, enkä viitsinyt lähteä hirveän kauas tapaamispaikasta. Ihmisiä oli jonkun verran ja auringonlaskun lähestyessä, sinne saapui veneellisiä täynnä turisteja, varmaan snorklausretken päätteeksi. Ravintoloita ei lähistöllä näkynyt yhtään, mutta rannan alussa myytiin jotain tuotteita. Suosittelen vähintäänkin päiväretkeä Long Beachille! Siellä olisi mielellään viettänyt pari yötä, mutten löytänyt sopivaa majoitusta.

Kuuden yön jälkeen vaihdoin paratiisirannat toisiin paratiisirantoihin. Lautta saarien välillä maksoi $8 ja ostin matkan eräältä rantakadun kiskalta. Tai no, ei se mikään lautta ollut vaan pieni vene, joka hyppi aalloissa niin paljon, että piti tarrata penkistä kiinni. Vieressä istui suomalainen pariskunta, joka puhui juuri kokemastaan ruokamyrkytyksestä, enkä niiden TMI-juttujen jälkeen enää viitsinyt paljastaa itseäni. Matkassa meni 1.5h (!!!!), vaikka saaret ovat aivan vierekkäin. Ensin pysähdyimme Koh Rongilla toisella rannalla (aika lähellä Koh Tochia) hakemassa yhden matkustajan lisää ja Sanloemilla ensimmäinen stoppi oli M'pai Bayn kylä. Itse jatkoi Saracen Baylle. Kuivalla maalla kävely tuntui ihanalta.

Ja vielä ihanammalta näytti maisemat, jotka avautuivat edessäni; silmän kantamattomiin valkoista hiekkaa ja vaalean turkoosia vettä. En halua loukata ketään Koh Rongia syvältä sydämestään rakastavaa, mutta tämä oli varmaan kaunein koskaan näkemäni ranta. Samaa sanoi moni muukin. Tietenkään en nähnyt KR:lla kaikkia rantoja, mutta V A U. Ihmisiä ei ollut hirveästi, ravintoloita jonkun verran. Hostellini, Onederz Koh Rong Sanloem (samaa sarjaa Sihanoukvillen hostellin kanssa) sijaitsi kirjaimellisesti rannalla ja oli yksi ihanimmista hostelleista, joissa olen koskaan ollut. Suosittelen ehdottomasti, mikäli eksyy KRS:lle! Yksi yö maksoi 11€, mikä ei sekään ole älyttömän halpa hinta, mutta maksoin sen mielellään laadun takia.

Olin aivan innoissaan saaresta ja majapaikasta ja ryntäsin rannalle makoilemaan heti kun olin päässyt kirjautumaan naisten dormiin. Hostellin tilat olivat ihanat ja näin itseni kirjoittamassa blogia ja thesistä hengailutilassa, josta avautui näkymä rannalle. Snorklausretken olin jättänyt juuri tälle saarelle ja sellaisia mainostettiin vaikka missä. Ja sitten sain ruokamyrkytyksen. Ensimmäinen ilta ja yö oli aivan hirveä kun edes vesi ei pysynyt sisällä ja yhteisessä vessassa ravaaminen sai sisäpihalla hengailevat kuiskimaan koronaviruksesta. Koskaan ei tunnu yhtä yksinäiseltä kuin kipeänä soolomatkalla. Vain yksi ihminen kysyi olinko ok, kun tulin jälleen kerran kumartelemaan vessanpöntön ylle, mutta ei enää vastannut sanottuani, että minulla oli ruokamyrkytys. Saarella ei ole muuten sitten yhtään lääkäriä. Kukaan tuskin haluaa kuulla enempää yksityiskohtia kokemuksistani, joten jätän ruokamyrkytyspuheet tähän :D

Koh Rong Sanloem meni minulta aika pahasti ohi kun en päässyt hostellin vierustaa kauemmaksi kolmeen päivään. En myöskään päässyt kokeilemaan ravintoloita kunnolla, kun tiesin, etten kuitenkaan pysty syödä mitään annosta loppuun. Viimeisenä kokonaisena päivänäni kyllästyin olotilaani ja päätin vähän yolotella ja varasin hostellilta snorklausretken tunnin varoitusajalla. Se oli paras päätös mitä olisin voinut tehdä.

Snorklasimme kahdessa kohteessa, vaikkakin minä jaksoin tehdä vain yhden etapin, menimme katsomaan auringonlaskua The Cliff -ravintolaan M'pai Bayssa ja illan lopuksi menimme katsomaan pimeässä kiiltäviä planktoneita, joiden kanssa halukkaat saivat uida. Olimme retkellä päivää ennen täysikuuta ja meille kerrottiin vasta perillä, että planktoneita ei näe niin valoisalla. Paras aika olisi siis juuri mahdollisimman kaukana täysikuusta. Näimme kuitenkin pientä kimallusta, minä myös laivasta kättä vedessä hurluttaen. M'pai Bay muuten vaikutti Koh Rongin Koh Tochiin verrattavissa olevasta paikasta, vaikka se taisikin olla pienempi, eikä ranta ollut yhtä nätti. Siellä oli kuitenkin selvästi paikallisempi fiilis kuin Saracen Bayssa ja ravintoloissa hieman halvempi hintataso.

Oli niin virkistävää päästä kunnolla ulos ja oikeasti sosialisoimaan ihmisten kanssa. Samalla retkellä oli suomalainen Tiia, jonka kanssa pääsimme juttelemaan enemmänkin. Menimme hänen ja hänen hostellilla odottaneen kaverinsa kanssa yhdessä illalliselle ja teimme seuraavaksi päiväksi hiking-suunnitelmia. Olen niiiiin kiitollinen itselleni, että raahauduin ulos, sillä pienikin aktiivisuus luo helposti dominoefektin ja saa lisää mahdollisuuksia tehdä kivoja juttuja.

Koh Rong Sanloemilla tunnetuin (ainoa?) hiking-reitti johtaa majakalle. Me tapasimme kahdeksalta aamulla, mutta lähdimme lopulta matkaan vasta yhdeksän jälkeen aamupalan syötyä. Jo siihen aikaan päivästä oli aika kuuma. Aluksi pitää kävellä Saracen-rannan loppuun Dolphin Bay Resortille, josta polku alkaa. Meillä meni pelkästään ranta-osuuteen varmaan puolituntia, muttemme todellakaan kävelleet nopeasti. Kävelyllä näin myös, että rannan itäpuolella oli selvästi luxusmaisempia majotuspaikkoja ja jopa vielä paratiisimaisempaa, jos se edes on mahdollista, kuin meidän hostellimme luona. Jos olisi ollut enemmän aikaa, olisin mennyt sinne viettämään rantapäivää.

Reitti majakalle on simppeli ja helppokulkuinen. Kylttejä ei ole, mutta perille pääsee kävelemällä suoraan. Polun näkee myös monissa kännykkäkartoissa. Vastaan tuli ehkä kolme porukallista ihmisiä yhteensä, joten hirveän suosittu reitti se ei ole. Toisaalta, suurin osa tulee KRS:lle vain auringonpalvomista varten. Tässä osiossa matkaa meni noin tunti, mutta tosiaan, emme kävelleet nopeasti.

Majakasta itsestään minulla, eikä Tiialla, ikävä kyllä tullut otettua yhtään kuvaa (.. :D), mutta ei se hirveän kummoinen ollutkaan. Huipulle pääsee maksamalla $1 viereisessä talossa asuvalle miehelle. Hän tuli oma-aloittesesti pyytämään ainakin meiltä hinnan kun vielä käppäilimme majakan juurella. Ylös kiivettiin pieniä tikkaita pitkin. Ylhäältä maisemat olivat UPEAT. Sinistä vettä, vihreää viidakkoa ja horisontissa kohoavat vuoret. Istuimme majakan huipulla varmaan tunnin ennen kuin piti lähteä kävelemään takaisin. Minulla lähtisi iltapäivällä lautta kohti Sihanoukvilleä.

Tykkäsin hirveästi molemmista saarista ja siitä, että näin molemmat. Vaikka nautinkin rannalla loikoilusta, tunsin 12 päivän jälkeen kaupungin kutsun. Mutta en todellakaan Sihanoukvillen, en. Se oli yhtä hirveä paluumatkalla. Matkaa jatkoinkin yhden yön jälkeen bussilla Phnom Penhiin. Alkuperäinen suunnitelma oli lentää takaisin Macauhun Sihanoukvillestä, mutta lennot - kaikki lennot Suur-Kiinaan - peruttiin koronaviruksen takia koko kaupungista. Ja loppujen lopuksi miniloma pääkaupungissa oli tosi kiva kontrasti paratiisisaarilla vietettyihin päiviin.

Saaria minun on vaikea verrata keskenään sillä 1) KR:llä olin kylässä ja KRS:llä rantapaikassa ja 2) KRS:stä en voinut nauttia ruokamyrkytyksen takia kunnolla. Jos minua nyt kuitenkin osoitettaisiin aseella otsaan, sanoisin, että Koh Rong sopii hyvin sellaiselle, joka tykkää myös bilettää ja Koh Rong Sanloem auringonpalvojalle. Saracen Bay on oikeasti yksi kauneimpia näkemiäni rantoja. Sanloemilla (Saracen Bayssa) ravintolat olivat kaikessa ainakin $1 kalliimpia kuin Koh Rongilla, mutta majoitus halvempaa, joten siinäkin ne tulevat aika tasoihin. Jos on aikaa ja intoa, suosittelen käymään molemmissa.

Koronavirus Kiinassa asuvan kokemana - osa 2: Kambodzasta karanteeniin

Viimeksi kirjoitin koronaviruksesta kaksi viikkoa sitten ja sen jälkeen onkin tapahtunut paljon. Omalla kohdallani vuoristorata alkoi siitä kun koululta tuli viesti, ettei se avautuisi ollenkaan lomien jälkeen. Tämä käänne oli jokseenkin arvattavissa, mutta sitä seurasi hyvin nopeasti juorut asuntolamme sulkeutumisesta. Yhteis-chätissä vakuuteltiin, että näin ei tulisi käymään. Kaksi päivää myöhemmin sähköpostiin saapui viesti (osa siitä luottavissa alla), jossa sanottiin, ettemme saisi palata asuntolaan. Olin ollut päivän rannalla ilman nettiä ja palasin täyteen kaaokseen. Eikä siinä hirveästi naurattanut, istuessa yksin kambodzalaisella saarella, jossa oli parhaillaan sähkökatkos, tietäen, ettei ollut kotia jonne palata.

Tietenkin lähetin heti asuntolan henkilökunnalle emailin selittäen tilanteeni (yksin matkassa pelkillä käsimatkatavaroilla, en voi niin vain lentää Suomeen ja takaisin jne jne) ja pistin sormet ristiin saadakseni luvan palata. Sitä odotellessa asuntola joutui karanteeniin, mikä ei ilahduttanut ketään asianomaista. Päätös oli kuitenkin tullut hierarkian huipulta, eikä sille ollut mitään tehtävissä. Asuntolan henkilökunta vartioita ja siivoajia myöten oli samassa veneessä. Parissa päivässä sain OK:n palata kotiin, mutta se ei kuulostanut hirveän houkuttelevalta ja tässä vaiheessa lentoihin oli vielä noin viikko, eli niiden perutumiseen olisi vielä monta mahdollisuutta. Lennot Suur-Kiinaan on peruttu kokonaan monista maista ja lentoyhtiöiltä. En siis ollut vielä turhan optimistinen paluustani.

Koska tilanne ei ollut tarpeeksi stressaava, sain ruokamyrkytyksen. 12 tuntiin en voinut juoda edes vettä ja hostellin jaettu vessa tuli hyvin tutuksi. Pihalta kuulin kuiskutusta jatkuvasta vessassa ravaamisestani. "Oh my god, she's sick, I hope it's not corona". Ihan vaan kaikille nyt virallisesti tiedoksi, että koronan oire ei ole oksentelu. Kipeänä ei ole muuten hirveän kiva olo olla saarella, jossa ei ole yhtään lääkäriä. Hostellin henkilökunta antoi minulle hunajavettä, mutta se nyt ei pysynyt sisällä hetkeäkään. Ruokamyrkytyksen takia olin sängyssä puolitoista päivää ja voimattomassa kunnossa sen lisäksi kaksi. Ruoka ei maistunut ollenkaan viikkoon.

Seuraavana aamuna odotti taas kiva ylläri sähköpostissa: Macaun hallitus oli päättänyt tehdä asuntolastamme väliaikaismajoituksen sairaalahenkilökunnalle ja meidät siirrettäisiin University of Macaun (Umac) kampukselle - tai siis ne siirrettäisiin, jotka olivat kotona. Meidän muiden kamat pakattaisiin huoneista pois ja laitettaisiin säilytykseen. Ööö. Arvattavasti yhteis-chätistä tätä ei hyväksytty ja ensimmäistä kertaa koko epidemian aikana mannerkiinalaiset opiskelijat alkoivat kapinoida henkilökuntaa vastaan. Asuntolassa paikalla olleet kaverini saivat noin tunnin pakata tavarat ajanjaksolle X ennen sairaalahenkilökunnan saapumista. Itse sain jälkikäteen sovittua henkilökunnan kanssa, että he hakevat huoneestani vähän tavaroitani Umaciin, jotta en joutuisi olla ajanjaksoa X pelkillä tropiikkiin pakatuilla käsimatkatavaroilla. Ja mm. Macaun pankkikorttini oli kotona, joten se oli ihan kiva saada mukaan. Loppujen lopuksi vielä tehtiin päätös, että asuntolaan jätettyihin tavaroihin ei koskettaisi ollenkaan ja uudet asukit menisivät tyhjiin huoneisiin.

Ja sitten paluulentoni peruttiin kuin peruttiinkin. Eikä lentoja Macauhun tai Hong Kongiin ollut koko Sihanoukvillestä, josta minun oli tarkoitus palata kotiin.

Uusien lentojen ostaminen oli aikamoista uhkapelaamista. Mistä kaupungista pääsisi todennäköisimmin Macauhun: Phnom Penhistä, Ho Chi Minh Citystä vai Bangkokista? Kaverin kaveri oli lentänyt Hanoista, joten se olisi kanssa yksi mahdollisuus. Päädyin kokeilemaan paluuta PP:stä. Sieltä lentäisi kaksi yhtiötä, joista aika summamutikassa valitsin toisen. Lento lähtisi kaksi päivää alkuperäistä myöhemmin, mutta tämä oli loppujen lopuksi hyvä asia. Macauhun/Umacin asuntolaan ei pääse jos on ollut Manner-Kiinassa 14 päivän sisällä. Vanhat lennot olisivat olleet 13:n päivän kohalla, uudet 15:n. Uudet lennot myös olivat halvemmat (saan rahat takaisin ekoista tietenkin) ja menisivät suoraan Macauhun, eivätkä HK, kuten alkuperäiset. Loppujen lopuksi lentojen peruuntuminen oli siis onnenpotku. Kunhan niitä ei peruttaisi.

Otin Sihanoukvillestä 7 tuntia kestävän bussin Kambodzan pääkaupunkiin, jossa vietin kaksi yötä lentoa odotellessa. Paratiisisaarilta jouduin lähtemään kun käteinen raha alkoi loppua, sillä siellä ei ole lääkäreiden lisäksi myöskään automaatteja. PP:ssä pääsin näkemään pari nähtävyyttä ja aloitin koulun järjestämät online-tunnit. Koulun sulkeutuminen ei siis todellakaan tarkoita, ettemmekö joutuisi hommiin - mikä on hyvä asia siltä kannalta, että minun on tarkoitus valmistua tänä kesänä. Heti ensimmäisenä päivänä meillä oli ryhmäesitelmiä kameran välityksellä. Mielenkiintoinen kokemus.

Pelkäsin joka päivä avata sähköpostini, siltä varalta, että uudet lentonu peruttaisiin. Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt ja tiistaina lähdin aikaisin aamulla lentokentälle. Lipputiskillä passini jokainen (niitä on tullut "pari" päälle kolmen vuoden saatossa) Kiinan leima tarkastettiin. Koska viimeisin käyntini oli juuri 15 päivää aiemmin, tarkasti virkailija päivien määrän monesti sormilla laskien ja pyysi vielä esimiehensäkin varmistamaan asian. Macauhun ei siis todellakaan pääse jos on ollut Manner-Kiinassa lähiaikoina.

Phnom Penhin lentokentällä oli todella tyhjää ja lennolla vieläkin tyhjempää. Meitä oli koneessa valehtelematta varmaan 10. Ennen koneeseen pääsyä mitattiin kuume ja meidän piti täyttää terveysselvitys Macaulle. Macaun kenttä oli aivan autio. Siellä ei ollut meidän 10 ihmisen lisäksi kuin henkilökuntaa. Matkalaukkuhihnan vieressä odotti portugalilaissyntyneinen poliisi (= tärkeävirkainen), joka virkamerkkiään näytettyä pyysi nähdä passini. Hän kysyi olinko ensimmäistä kertaa Macaussa, mitä tein siellä, katsoi viisumini jne. Hänen takanaan oli suojapukuihin pukeutuneita ihmisiä, joille annettiin terveysselvitys ja kuume mitattiin taas. Kaikkien oli laitettava matkatavaransa läpivalaisukoneeseen tavallisesta poiketen. En ole varma mitä he etsivät.

Macaussa olo oli helpottunut ja onnekas. 95% lennoista Macauhun oli sinä päivänä peruttu ja tilanne on samanlainen joka päivä. Tämä lento saattoi olla viimeinen mahdollisuuteni päästä takaisin.

Kentältä otin taxin Umaciin, jossa oman asuntolani henkilökunta odotti minua. Kirjautuessani sisään minun piti kertoa liikkeeni viimeisen kuukauden ajalta ja todistaa ne passieni leimoilla. Tiedot kirjattiin ylös ja minulle annettiin avainkortit kuumeen mittauksen jälkeen. Asumme täällä PhD-opiskelijoiden asuntolassa kaikki samassa kerroksessa. Huoneeni on todella kiva ja minulla on oma vessa, kun taas omassa asuntolassa jaan sen naapurin kanssa (joka on siis hyvä ystäväni). Minulla kävi hyvä tuuri myös siinä, että sain kahden hengen huoneen vain itselleni, joten minulla on enemmän tilaa ja kaksi peittoa ja tyynyä. Ah. Kaverit asuvat yhden sängyn huoneissa.

Umacin kampus on Macaun ehdottomasti paras ja verrattavissa klassisiin amerikkalaisiin yliopistoalueisiin. Alue on todella iso ja siellä on pankkeja, ravintoloita, ruokakauppa ja jopa Subway, Pizzahut ja Häagen-Datz! Ikävä kyllä suurin osa ravintoloista on viruksen takia kiinni. Olemme siis karanteenissa täälläkin, mutta sata kertaa mieluummin suurella alueella, jossa saamme liikkua vapaasti. Oman koulun asuntolamme on vain yksi rakennus. Kuume mitataan täällä aina sisään ja ulos mennessä, joten ensimmäisenä päivänä minulta mitattiin kuume yhhteensä ainakin 15 kertaa. Maskeja on pakko käyttää. Niitä myydään opiskelijoille aina välillä. Tänään ostin juuri 5 (maksimimäärä) ja lauantaina voi ostaa kai 10. Niiden jälkeen ei ole vielä ilmoitettu, tuleeko uusia myyntejä.

Macaussa ei ole tullut uusia tartuntatapauksia viikkoon ja yksi kymmenestä potilaasta on parantunut (update: kaksi). Hänet vietiin suoraan sairaalasta rajalle, sillä hän on mannerkiinalainen. Macaun hallitus on sulkenut kaikki kasinot kahdeksi viikoksi (tämä on todella iso juttu - kasinoita ei koskaan suljeta), eikä melkein kukaan saa mennä töihin. Tällä on tietystikin myös varjopuolensa, sillä myöskään ei saada palkkaa. Ulkomaalaiset työntekijät on pakotettu käyttämään vuosilomansa ja monilla alkaa loppua rahat kesken. Kuinka maksaa vuokra ilman palkkaa? Olen nähnyt uutisointia siitä, että filippiiniläiset ovat pyytäneet hallitustaan hakemaan heidät kotiin (Filippiinit on perunut kaikki lennot Suur-Kiinaan maaliskuun loppuun asti). Kaikkia kansalaisia on kehotettu pysymään sisällä ja kaduilla kuulemma kulkee autoja, jotka kuuluttavat juurikin tätä sanomaa. Taxin ikkunasta kaupunki näytti jo todella autiolta ja Macausta leviää kuvia, joissa yleensä erittäin täysi keskusta on aivan aavemaisen tyhjä. Macaussa on yli 80% vähemmän turisteja kuin yleensä ja moni hotelli on sulkenut ovensa.

Macaun poliisi on etsinyt Macausta kaikki hubeilaiset (turistit) ja vienyt heidät takaisin rajalle. Sata on kuitenkin ilmeisesti vieläkin kaupungissa, varmastikin aivan tarkoituksella piilossa. Aika sydämetöntä heittää ihmisiä ulos Macausta, mutta tässä ajatellaan paikallisten parasta ja kaikki rajutkin säädökset ovat tuottaneet tulosta. Huonommin menee naapurissa Hong Kongissa, jossa tapauksia on 49 ja kaupunki on muutenkin kaaoksessa. Ihmiset hamstraavat ruokaa ja muita elintarvikkeita, kuten vessapaperia ja kaikennäköisiä puhdistusaineita, joten kaupat huutavat tyhjyyttään. Macaussakin ihmiset hamstrasivat ruokaa hetken, mutta hallitus on vakuuttanut, ettei tähän ole syytä. Ainakin täällä Umacin kampuksella on lappuja, että kaupaan tuodaan säännöllisesti tuotteita ja syytä paniikkiin ei ole. Eipä siellä kuitenkaan ollut ollenkaan käsisaippuaa tänään.

Minulta on kysytty parikin kertaa, uskonko virallisiin numeroihin kuolleiden ja sairastuneiden määristä ja minun, ja hyvin monen täällä asuvan, vastaus on en. En ymmärrä miksi Kiinaa aina mustamaalaavissa länsimaissa yhtäkkiä uskotaan virallisia numeroita ja vähätellään koronavirusta niiden perusteella. Muutenkin taudin vähättely on minusta todella loukkaavaa. Totta, Suomessa on ihan turha panikoita, mutta älkää nyt hyvät ihmiset sanoko, ettei koronavirus ole vakava! Oikeita ihmisiä kuolee ja sairastuu päivittäin ja SARSin uhrien määrä on jo virallisestikin ylitetty Kiinassa kolminkertaisesti. Ja milloin viimeksi on rakennettu sairaaloita viikossa, eristetty kymmeniä miljoonia ihmisiä, peruttu käytännössä koko maan lennot ja suljettu koulut flunssan tasoisen taudin takia? Niinpä. Siinä vähän osviittaa siitä, onko koronavirus flunssan kaltainen mitätön tauti. Mutta haluan silti painottaa, Suomessa tai edes Euroopassa ei minusta ainakaan tällä hetkellä ole syytä olla huolissaan.

Koronaviruksesta ja Kiinasta muutenkin hyviä ja informatiivisia videoita Youtubessa tekevät mm. Laowhy86 ja Serpentza. Molemmat asuivat siellä 10+ vuotta ja tietävät asioista paljon ja pintaa syvemmältä. Jälkimmäinen tuntee lääkäreitä ja on kuullut heiltä, että tilanne on paljon tiedotettua vakavampi. Länsimaissa pitää ymmärtää, että Kiinan kaupunkihallinnoilla ja kommunistisella puolueella on motiivi vähätellä lukuja. Mitä vähemmän tapauksia rekisteröidään, sitä paremmin hallitus on ottanut tilanteen haltuun, eikös? Tämä liittyy kasvojen säilytys -kulttuuriin.

Juuri eilen puhuin shanghailaisen luokkalaiseni kanssa (, joka on parhaillaan kyseisessä kaupungissa jumissa) ja hän sanoi aivan suoraan, jopa minut yllättäen, että tilanne Shanghaissa on todella huolestuttava ja että hallitus ei kerro totuutta saadakseen Xi'ltä arvostusta. Hän sanoi, että sieltä on lähetetty kaikki lääkärit Wuhaniin ja että nyt sinne saa palata lomilta kuka vain - myös Wuhanista. Kuumemittausten ohi pääsee. Puhuimme myös Kiinasta valehdellen "karanneista" ihmisistä ja tyypistä, joka somessa leveili menneensä Disneylandiin, vaikka hänellä oli oireita. Näitä ei hyväksytä yhtään Kiinassa ja heitä pidetään uskomattoman itsekkäinä ja tyhminä. Kiinalaiset ovat muutenkin minusta olleet yllättävän avoimia tyytymättömyydestään hallinnon toimintaa kohtaan. Varsinkin erään ensimmäisinä viruksesta varoittaneista lääkäreistä menehtyminen ja sen peittely on tulistuttanut ihmisiä.

Kaveri sanoi katuvansa suuresti kotiin menoa. Nyt hänellä ei ole hajuakaan siitä, milloin voi palata Macauhun. Sama tilanne on pelkästään minun koulussani yli 300 ihmisellä. Kuinka heidän paluunsa voidaan tehdä kontrolloidusti Macaun sen salliessa ja varmistaa, ettei kellään ole tartuntaa? En tosissaan tiedä.

Minulta on myös kyselty paljon, miksen vain palaa Suomeen. "Loogista" vastausta minulla ei tähän ole. Macau on toinen kotini, minkä moni tuntuu unohtavan. En ole täällä tyhjän päällä, enkä turistina. Asuntolan henkilökunta pitää meistä todella hyvää huolta ja tiedän, ettei täällä kampuksella kellään ole tartuntaa. Macau on pieni paikka, jossa rajoja voidaan kontrolloida tehokkaasti ja uusia säädöksiä tehdä hetkessä. Tunnepohjalta minulla on suuri halu olla Macaussa, sillä tämä on viimeinen puolivuotiseni täällä (luultavasti) ja rakastan tätä kaupunkia muutenkin. Lisäksi Suomeen ei ollut hyviä lentoja ja koulu alkaa viikon varoitusajalla milloin alkaakaan. Lennot takaisin olisivat kalliit - jos niitä olisi ollenkaan. Nythän melkein kaikki, elleivät kaikki, on peruttu. Ja koska olen valmistumassa kesällä, en halua leikkiä ajatuksella jäädä Suomeen pidemmäksi aikaa. Jos asuisin Manner-Kiinassa, voisi mielipiteeni olla hyvin erilainen. Tietenkin tarkkailen tilannetta, enkä jäisi tänne jääräpäisesti jos kokisin terveyteni uhatuksi. Tällä hetkellä Macauhussa oleminen oli minulle paras valinta. Plus online-tunneille ei olisi hirveän kiva herätä aamu 4:ltä Suomen aikaa :D



Lisää aiheesta:

Koronavirus Kiinassa asuvan kokemana - osa 1
Koronavirus Kiinassa asuvan kokemana - osa 3: Kuukausi karanteenissa ja mietteitä Suomen tilanteesta
Koronavirus Kiinassa asuvan kokemana - osa 4: Vankilapakoja ja kirjaimellisesti päälle kaatuvia seiniä