Värikkäiden talojen ja live-musiikin Praia

Santiagon saari punersi aaltojen keskellä. Lentokoneen ikkunasta ei ollut näkynyt meren lisäksi melkein mitään muuta tunteihin, joten innostumisen tunne oli kaksinkertainen. Vuoristoisessa maastossa näkyi pieniä kyliä siellä täällä, mutta muuten paikka vaikutti varsin autiolta eteläkärjen kaupunkia lukuunottamatta. Laskeuduimme Kap Verden pääkaupunkiin, Praiaan, muiden matkustajien taputusten saattelemana. Oli vaikea uskoa, että olimme tosiaan Afrikassa.

Kaikkien silmät olivat tiukasti liimautuneet ikkunoihin koko taximatkan hotellille yrittäessämme nähdä ja sisäistää mahdollisimman paljon tästä uudesta paikasta. Yövyimme Hotel Perola:ssa, joka sijaitsi yhden macaulaisen kasinon rakennustyömaan päässä merestä. Alue ei ollut kovin kutsuva ja se kävi hyvin nopeasti selväksi, kun yritimme mennä ruokakauppaan ostamaan vettä ja meidän kulkumme esti portugaliksi huutava vanhempi nainen.

Koskaan ei selvinnyt, oliko hän vihamielinen meitä kohtaan vai varoittiko hän meitä valitsemamme reitin vaarallisuudesta. Kauppaan pääsimme kuin pääsimmekin (eri reittiä), mutta epäturvallisuuden tunne pysyi koko ajan takaraivossa. Kirsikka kakun päälle oli kun yritin auringonlaskun aikaan mennä äitini kanssa läheiselle rannalle ottamaan pari kuvaa ja minua päin juoksi useita kertoja aggressiivinen kulkukoira. Ehkä olimme tulleet sen reviirille, ken tietää. Lähdimme hyvin nopeasti pois, mutta koira seurasi meitä hotellille asti ja jäi vielä vartioon oven ulkopuolellekin! Sanomattakin selvää, että fiilikset ensimmäisenä iltana eivät olleet kovin hyvät.

Seuraavana päivänä vanhempani vaihtoivat hotellia vanhaankaupunkiin kolmeksi yöksi ja näin lähdimme tutkimaan uusia apajia - ja onneksi näin. Plateaun alue oli sellainen värikkäiden talojen kehto, jollaiseksi Praiaa olin kuvitellutkin. Kävelykaduilla käppäily oli huomattavasti autotien varsia mukavempaa ja fiilis muutenkin rennompi. Plateaussa ravintoloita löyty helposti ja vastaan käveli muitakin turisteja. Yleensä haluan välttää turistialueita, mutta Praiassa muiden matkaajien näkeminen toi jonkinlaista turvaa. Ei siellä voinut olla niin vaarallista jos muutkin eurooppalaiset, jopa lapsiperheet, olivat eksyneet kaupunkiin, eikös?

Päivät kuluivat aika rennosti. Yleensä vietimme "aamut" siskoni kanssa hotellin kattoaltaalla ja nälän kasvaessa lähdimme Plateauhun tai hotellin läheltä löytyneen suurlähetystöalueelle syömään yhdessä perheenä. Suosikkipaikaksemme valikoitui vanhankaupungin kehuttu live-musiikkiravintola, Quintal da Musica, jossa illallistimme kahdesti. Musiikki oli muutenkin läsnä plateaulaisessa arjessa. Pääkadun terasseilla oli soittajia joka ilta ja kun sanon soittaja, tarkoitan lahjakasta muusikkoa. Joskus jopa yleisöstä tuli joku laulamaan yhden tai kaksi laulua ja tuntui kuin joka ikisellä kapverdeläisillä olisi rytmi veressä - varmaan onkin.

Alkuloman arkuus meni ohi pikkuhiljaa hyvien kokemusten siivittämänä. Paikalliset olivat yleisesti sanottuna ystävällisiä ja kunhan ei kävellyt pimeän aikaan kyseenalaisissa paikoissa, oli olo hyvä (kännykkä tietysti aina piilossa). Yksi esimerkki kapverdelaisten vieraanvaraisuudesta, tai businesstaidoista, oli käyntimme Farol de Dona Maria Pia:n majakalla. Huomasimme vasta paikanpäällä sen olevan remontissa ja oviaukolla oli jopa kyltti, joka kielsi sisäänmenemisen. Rakennusmies kuitenkin otti meidän iloisesti vastaan ja vei meidät jyrkkiä portaita ylös torniin. Pienestä luukusta kumartumalla pääsimme jopa ulkotasanteelle, joka oli kyllä hieman pelottavaa tuulen ollessa kova ja kaiteiden erittäin ruosteisia. Alastullessa hän viittoi meidät katsomaan hänen pientä ja vaatimatonta yhden huoneen kotiaan, joka sijaitsi majakan edessä olevassa rakennuksessa. TV:stä pyöri Hollywood-leffa. Kirjoitimme terveiset ja kotimaamme hänen vihkoonsa ja maksoimme pyynnöstä kiitospalkkion kierroksesta.

Viimeisenä iltanamme lähdimme Plateauhun jälkkäreille. Huomasimme heti taxista noustuamme, että keskusaukiolla oli meneillään jotain, sillä ihmiset olivat kerääntyneet rinkiin. Kävi ilmi, että meneillään oli Capoeira-esitys. Laji onkin kuulemma alunperin Kap Verdeltä, eikä Brasiliasta, kuten yleisesti uskotaan. Oli hyvin once in a lifetime -fiilis katsoa ihmisten akrobaattisia ja musikaalisia taidonnäytöksiä katsojien laulaessa soittajien ja päälaulajan mukana.

Capoeiran ääreltä jatkoimme terassille, jossa soitti livebändi. Harmiksemme paikka oli varmaan juurikin tästä syystä täynnä, eikä sieltä löytynyt pöytää neljälle hengelle. Mutta ei tämä ongelma eikä mikään Praiassa. Pöytäseurueellinen vanhempia herrasmiehiä hoiti meille pöydän järjestäytymällä niin, että vierekkäin oli neljä vapaata paikkaa. Myöhemmin sama porukka vielä piti huolta siitä, että meille tuotiin menut ja että tilauksemme otettiin. Ravintolan ohi kulkivat Capoeira-esityksen loputtua sen katsojat, joista lähes jokainen jäi jammailemaan bändin tahtiin suuri hymy huulillaan. Osa tuli häpeilemättä tanssimaan jopa terassille asti. Ihmisistä huokui aito onnellisuus ja yhteisöllisyys.

Praiassa ei ollut hirveästi perinteisiä nähtävyyksiä tai muuta tyypillistä turisti-tekemistä. Parasta antia oli ehdottomasti paikallisen elämän seuraaminen ja rennosta tunnelmasta nauttiminen. Ilma oli joulukuun lopussa helteinen, muttei liian tukala. Turisteja ei Praiassa vielä ihan hirveästi ole ja niistä harvoistakin selvä enemmistö oli Portugalista tai Ranskasta. Kaupunkieleilyn ja altaalla löhöilyn lisäksi teimme kaksi päiväretkeä (niistä tulossa omat postauksensa), jotka piristivät loma-arkea. Yhteensä olimme Praiassa 11 päivää, joka oli ihan sopiva määrä, joskin auringon olisin mielelläni ottanut mukaan :D

Oletko sinä käynyt Kap Verdellä tai haluaisitko käydä siellä? :)