Mieluummin väärässä muiden kanssa kuin oikeassa yksin

On tunnettu fakta, että Aasian kulttuurit ovat kollektiivisia ja länsimaiden individualistisia. Tämä näkyy mm. siinä, että Kiinassa kaikkia kutsutaan tädeiksi, sediksi, veljiksi ja siskoiksi olivatpa he sitä tai eivät. Itsekin olen ollut ensitapaamisestamme asti kaverini pikkusiskon (oikeasti serkun) Vera Jiejie, eli Vera-isosisko. Ensimmäisen Pekingin host-perheeni kanssa lähdimme retkelle perheen äidin työkaverin ja hänen lapsensa kanssa. Host-äiti esitteli lapsen 4-vuotiaalle pojalleen sanomalla, että tässä on uusi siskosi.

Ehkä silmät avaavin kokemus oli kuitenkin eräs japanin tunti. Meille esitettiin kaksi väittämää Japanista. Kävelemällä luokan oikealle tai vasemmalle puolelle arvasit kumpi vaihtoehto oli oikea. Kysymykset olivat sellaisia, joita kukaan ei olisi voinut tietää etukäteen (tyyliin, uskotaanko Japanissa, että vessan siivoaminen tekee sinusta kauniin), joten tarkoituksena oli vain nauraa ja pitää hauskaa. Huomasin hyvin nopeasti, että ihmiset seurasivat toisiaan puolen valitsemisessa, eivätkä heittäytyneet hauskuuteen tekemällä omia arvauksiaan, kuten Suomessa olisi tehty. Mutta mikäs siinä, todennäköisemmin enemmistön valitsema puoli on oikeassa, eikö.

Viimeisen väittämän kohdalla kaikki olivat vasemmalla puolella. Opettaja alkoi kysellä meiltä "oletteko nyt iiihan varmoja?" -tyylisiä kysymyksiä, joten kuiskasin kaverilleni, että meidän pitäisi vaihtaa puolta. Hän vain totesi, että kaikki ovat tällä puolella. "Niin, mutta olen aika varma, että ope yrittää saada meitä vaihtamaan puolta", sanoin. Kaverini totesi, että on mieluummin väärässä enemmistön kanssa kuin menee yksin seisomaan eri puolelle. Itselleni oli aivan absurdi ajatus olla ns. tietoisesti väärässä vain, jotta ei erottuisi massasta. Lopulta meitä lähti kuin lähtikin pieni porukka (mutta olimme kaikki samalta luokalta, joten samaa yksikköä) oikealle puolelle ja kuinka ollakaan, se oli oikea puoli myös kirjaimellisesti.

Individualistisesta kulttuurista tulevan on vaikeaa ymmärtää kollektivismia ja toisin päin. Me emme voi ymmärtää miksi täysi-ikäiset ihmiset tottelevat vanhempiaan sokeasti ja asuvat kotona käytännössä hääyöhönsä asti. Kiinassa lapset eivät väitä vastaan vanhemmilleen, eivätkä kyseenalaista heidän päätöksiä tai käskyjä. Kiinassa vanhemmat saattavat päättää jopa siitä, saatko seurustella kumppanisi kanssa. Olen kuullut tapauksista, joissa tytön vanhemmat ovat vaatineet suhteen loppumista ja se on päätynyt eroon.

Aasiassa taas ei voida ymmärtää, miksi isovanhempamme asuvat yksin tai hoitokodissa, eivätkä lastensa ja lastenlastensa luona. Minulta kysytään Macaussa usein enkö ikävöi perhettäni kamalasti ja kuinka vanhempani antoivat minun lähteä niin kauas. Länsimaalaiselle lapselle on itsestäänselvyys toteuttaa omia unelmiaan, mutta olen tavannut monia kiinalaisia, erityisesti tyttöjä, jotka joutuvat perheensä takia sanomaan heipat unelmille eurooppalaisista yliopistoista tai masters-tutkinnosta. Jättäisitkö itse opiskelut kesken vain koska perheesi haluaisi niin? Päätökseni tulla tekemään harjoittelu Suomeen osittain perheeni takia oli kaikille macaulaisille perusteltua, mutta suomalaisille kulmakarvat nostava.

Japanissa on sanonta "ulostörröttävä naula vasaroidaan alas", ja se kuvastaa minusta hyvin aasialaisten asennetta. Luokassa ei haluta erottua joukosta viittaamalla usein ja muutenkaan ei haluta joutua enemmistön ulkopuolelle. Itse olen Macaussa tietoisesti päättänyt tehdä aina juuri niin kuin haluan, välittämättä muiden mielipiteistä. Erotunhan jo muutenkin niin paljon muista, että mitä väliä jos saan siinä sivussa myös hyvät pisteet tuntiaktiivisuudesta :D

Kollektiivisuus on mielestäni välillä epäloogista. Macaussa, jossa kuitenkin asun, minusta huolehditaan kuin pikkulapsesta. Luokkaretken päätteeksi varmisteltiin, tiedänkö millä bussilla pääsen kotiin ja kun vastasin kieltävästi (, mikä ei tarkoita, etten pääsisi kotiin katsomalla bussin ikkunasta ulos ja jäämällä tarpeeksi lähellä), löydettiin mukaani toinen asuntolaan menevä. Keväällä Taipeissa, kaupungissa, jossa olin ensimmäistä kertaa, kaverini sen sijaan jätti minut yöllä oman onnen nojaan metropysäkille, josta ei edes mennyt suoraa linjaa hostellilleni. Majoituimme eri paikoissa.

Ainakin Macaussa ihmiset ovat läheisilleen todella avuliaita, mutta myös pyytävät vastapalveluksia. Avun pyytäminen ja ystävän vaivaaminen ei ole millään tavoin noloa. Olen maksanut kaverin siskon laskuja moneen otteeseen, koska on ollut eräpäivä ja asun lähellä hänen kouluaan (hän tietysti antaa rahat minulle myöhemmin), palauttanut koulun kirjastoon muiden kirjoja, auttanut perinpohjaisessa kokeisiin luvussa ja viimeisinpänä minua pyydettiin tänä kesänä valuutanvaihtajaksi (siirrän Suomen tililtäni euroja kaverin Saksan tilille ja hän siirtää Macaun tililtään patacoita minun Macaun tililleni). Toisaalta taas kun olin uusi Macaussa, minua autettiin paljon pankkitilin ja puhelinliittymän avaamisten ja yms. käytännönasioiden kanssa. Tiedän myös, että saan ihan mitä vain apua macaulaisilta kavereilta ja jopa heidän kavereiltaan ja perheiltään aina kun sitä tarvitsen.

Vaikka individualismin, kuten itsenäisyyden ja omien mielipiteiden ilmaisemisen, merkitys on korostunut Aasiassa asuessani, olen oppinut myös arvostamaan kollektiivisuutta. Minut on otettu perheenjäseneksi useaan kiinalaiseen perheeseen, viimeisimpänä kaverini perheeseen Shenzhenissä, jossa vietin kiinalaista uutta vuottakin. Heidän perhetuttunsa olisi jopa voinut hankkia minulle harjoittelupaikan ja perhe tarjoutui majoittamaan minut puoleksi vuodeksi. Olen ollut onnekas, koska olen päässyt osaksi ystäväporukoita ja perheitä. Kollektiivisessa kulttuurissa voi olla osa yhteisöä, vaikka olisikin erilainen kuin muut sen jäsenet.