21 päivää Kiinaa

torstai 23. heinäkuuta 2015
Tää on kolmas kerta kun oon viettänyt ulkomailla kolme viikkoa. Ensimmäisellä kerralla olin perheen kanssa Ranskassa ja toisella kielimatkalla Maltalla. Nyt, kolmannella kerralla, en ookaan lähdössä kotiin tänään. 21 päivän raja menee rikki, enkä osaa enää aavistaa miltä tuntuu. Miltä tuntuu olla ulkomailla kuukausi? Entä puoli vuotta? En tiedä.
Oi maamme Suomi synnyinmaa...

Miltä on tuntunut olla kolme viikkoa yksin ulkomailla? Vaihtelevalta. Mulla ei ees oo hyviä ja huonoja päiviä, vaan mieliala vaihtelee monesti tunninkin aikana. Välillä oon todella onneton, toisinaan tajuan kaiken paperisodan ja odottamisen jälkeen olevani vihdoin Kiinassa oikeasti, mikä on mahtavaa.

Suurimmat syyt mun onnettomuuteen:
1) Varsinkin täällä Harbinissa ei kukaan "sukulaisista" oikeen osaa englantia, joten en puhu paljoa päivän aikana. Tuntuu, ettei kukaan tunne mua, enkä voi olla oma itseni. En voi kertoa tarinoita, enkä vastata kysymyksiin kuin myöntävästi tai kieltävästi, koska loppua ei kuitenkaan ymmärretä.
2) Pekingissä oon vähän kuin vankina kotona, koska julkinen liikenne ei todistetusti oikeen toimi. Me asutaan 6. ringillä, joka on kaukaisin (?) ring keskustasta, eli autollakin menee se tunti, puhumattakaan julkisista. Ruuhkat on tosi kovia keskustan suuntaan, koska kaikki tietysti menee sinne päin töihin. Sen takia bussilla metrikselle meneminen on todella hidasta, välillä mahdotontakin. Ja se takaisin tulo on 2/2 kertaa päätynyt siihen, että minut pitää tulla hakemaan metrikseltä kotiin. Olen siis jumissa. Suomessa oon tottunu siihen, että pääsen minne vaan ja milloin vaan.
3) Tujottaminen. Siihen alkaa pikku hiljaa mennä hermot oikeesti. Ihmiset ei varmaan ees ymmärrä, miten epäkohteliasta se on tuijottaa toista pää kääntyen ja silmät pyöreinä tai ravisuttaa kaverin kättä, jotta hänkin varmasti näkee kuka kävelee takana. Voisin yhtä hyvin olla sini-ihoinen ja kuusi silmäinen tän tuijotuksen määrän perusteella. Voin vaan kuvitella kuinka menee hermot kun oon ollu Kiinassa jo monta kuukautta ja ns. oikeesti kotonani ja silti mua tuijotetaan kuin alienia. Nykyään oon ottanu tavaks tuijottaa tuijottajia takas niin pitkään, että ne tajuu kääntää katseen pois. Joskus en kuitenkaan jaksa pelleillä, vaan mulkaisen vaan pahasti (yleensä niitä, jotka vilkuilee monta kertaa tai todellakin tulee tuomaan naamansa mun naaman eteen ja tuijottaa).
4) Mulla. Ei. Oo. Omaa. Rauhaa/Aikaa. En vaan voi ottaa Ben&Jerry'siä, (ei sillä, että ees hallussani ois yhtään) avata netflixiä ("valitettavasti Netflix ei ole vielä saapunut tälle alueelle", eikä VPN auta tähän niin yhtään) ja löhötä sohvalla koko päivää. Oon katsonut 0 leffaa ja 0 jaksoa TV-sarjaa Kiinassa. Suomessa oon molempien suurkuluttaja.

Musta tuntuu, että mulle on nyt iskenyt se kuuluisa kulttuurishokki, vaikka se ei niinkään kohdistu Kiinan maahan. Mun aggressiot yleensä kohdistuu ruokaan, koska se on varmaan silmäänpistävimmän erilaista, enkä nauti kuin lempiruokieni syömisestä muutenkaan. Kihistessäni kiukusta haukun päässäni kiinalaista keittiötä ja tekisi mieli polttaa jokaisen jokainen ruoantekoväline. Mä kuitenkin tiesin, että ruokailuista tulis mun suurin ongelma ja halusinkin parantua mun nirsoudesta ees vähän. Vaikka oon syöny navetan makuista ruokaa (tää oli varmaan jotenkin mieleenpainuva kuvaus, koska kaikki tutut aina kyselee, oonko syöny navettaa taas), en vieläkään koskis juustoiseen lasagneen tai kasvissosekeittoon (kiitos lapsuuden traumat). Ja kaikille huolestuneille tiedoksi: en mä täällä näänny nälkään! Aina on montaa erilaista ruokalajia, joista yksi tai kaksi on niitä ihan järkyttäviä ja muut syötäviä. Turvana on myös aina takuuvarma riisikuppi. Pystyn syödä melkein mitä vaan, mutta mun ruumis ei oo kyllä tyytyväinen. Kaikille, jotka väittää nirsoilun olevan vaan henkistä, mä voin kertoa, että mulle tulee fyysisesti tosi huono olo kun oon syöny tarpeeks pitkään pahaa ruokaa ja mun ruumis oikeesti yrittää hylkiä niitä ruokia (yläkautta). Että siitäs saitte. Ja ei, tää ei oo henkisten juttujen aiheuttamaa. Mä oikeesti oon alusta asti yrittäny parhaani.

Mökiltä n. viikko ennen lähtöä :'( Tekee NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN mieli tota ruokaa!!!
Feta-salaatti ja grillimakkara maistuis paremmin kuin hyvin. On täällä salaattia, mutta
se ei oo rouskuvaa ja tuoretta vaan varmaan keitetty kiehuvassa vedessä tai jotain...
Täällä mikään ei roisku, paitsi ne asiat, joiden ei pitäis. (ps. tykkäätteks mun sukista?)

Ruokia, joita mielelläni söisin:
- Pihvi maustevoilla ja ranskiksilla (grillimausteisia mielellään)
- Feta-salaatti, jossa minitomaatteja ja jäävuorisalaattia ainakin
- Grillimakkaraa x 10000
- Taffel tms normi sipsejä (ei pihvin makuisia, terveisiä Kiinasta) ja dippiä (ranch tai sweet chili tai molemmat)
- PIZZA
- Sushi
- Vapianon crema di pollo -pasta
- Jäätelö!!! (NORMAALI, eikä mikään Kiinan jäätelö, ja mielellään 5l pakkauksessa)
- Nachot + jauheliha (taco-maustettu) + creme fraiche
- Kermaperunat
- Vihreät oliivit
- Graavilohi
- Smetana + venäläiset suolakurkut + hunaja
- Letut
- Korvapuusti
- Karjalanpiirakka + munavoi
- Aurajuusto
- Aurajuusto-toast
- Normaali aamupala

Voisin antaa toisen käteni ja 8 varvasta jos joku nyt tois nää kaikki mun luo. Oikeesti. Mä jopa toivon, että joku tuo ne.

Eilen luulin jo pääseväni taivaaseen kun täti kysy (kääntäjällä), haluunko kiinalaista vai länkkäriruokaa. Sanoin tietysti länkkäri ja me lähettiin ravintolaan. Sen seinällä oli kuva pihvistä ja ranskiksista. Olin niin innoissaan, että vihdoin saan sitä, mutta: setä hoitaa tilaukset ja tilaa monta pientä annosta (tämä ei ole länsimaalaista, ihan tiedoksi). Ruoatkaan eivät olleet kovin länsimaalaisia ja varmaan oli pahin ateria, jonka oon syöny. Perunamuussi-sieni-sössö maistu siltä, että olis ollu homeessa vuoden, eikä muissakaan ollut mitään hurraamista.


Kadunko, että lähdin? En todellakaan! Ei koskaan ole helppoa muuttaa yksin ihan eri kulttuuriin, enkä mä niin luullutkaan. Oon onnellinen, että oikeesti lähin ulkomaille melkein vuodeks, koska asiasta livistäminen ois ollu todella helppoa. Mulla tulee vieläkin yhtäkkäisiä hetkiä kun tajuun, että shit, mähän oon nyt au pairina Kiinassa. Nyt mä oikeesti oon täällä. Kun aloin suunnitella Japaniin lähtöä tuntui lukion loppu olevan niin kaukana, mutta nyt mä oon oikeesti toteuttamassa mun haavetta.

Oon todella onnellinen, että mulle osu näin hyvä perhe ja hämmästynyt, kuinka welcoming (oon aina vihannut jos ei jaksa miettiä mikä joku sana on suomeks (kun kirjottaa, itekin sorrun puheessa helposti), joten anteeks, mutta nyt ei raksuta) "sukulaiset" on ollut. Mä itse tuskin haluaisin jotain tuntematonta ihmistä asumaan nurkkiini 10 päiväksi varsinkin kun yhteistä kieltä ei ole.

Harbinissa mä oon päässyt tuulettumaan 10 kertaa enemmän kuin kotona, jossa meen ulos yleensä vaan Timothyn harrastusten takia ja sillonkin autolla ovelta ovelle, joten vaikka täällä mun hiljaisuus käykin raskaaksi ja hermojaraastavaksi, on tää matka piristäny mua myös paljon. Oon saanut tavoitteitakin elämälle: aion heinäkuun aikana käydä mäkkärissä, vaikka se mitä vaatisi (ei oo vitsi) ja aion myös käydä lähikaupassa ja ostaa ainakin sipsejä mun huoneen kätköihin.

("Taiteelliset" koivukuvat, koska ne on mun ainuita Suomi-kuvia :D)

Suomen kieltä oon puhunut vähemmän kuin koskaan. Kyllähän mä sitä kirjoitan koko ajan, mutta ääneen puhun vaan kerran tai kaksi viikossa. Mun ajatukset on varmaan samanlaisia kuin kaksikielisen lapsen; osa sanoista on englanniksi, osa suomeksi, enkä välillä ees tiedä kumpaa kieltä se on. Varsinkin kahen viikon kohalla mun suomi alko pulppuilla ihan holtittomasti ja pari kertaa pääs lipsahduksia, eli puhuin ajattelematta suomeksi, vaikka mulle puhuttiin ihan selvästi englanniksi. Nyt sitä ei oo kuitenkaan käynyt pitkään aikaan ja kuumeessakin ja juuri heränneenä puhuin ihan automaattisesti englantia. suomen puhumista on yllättävän ikävä. Haluaisin, että kaikki kuulee mun kielen ja ymmärtää, ettei enkku oo mun äidinkieli. Vincent-serkkukin sai vasta pari päivää sitten tietää, ettei Suomessa puhuta englantia. No, kai se on kohteliaisuus, että meen natiivista (kiinalaiselle 13v.:lle) :D


Ja kerron kaikille, että sillon kun mä valitan jostain asiasta, niin en oikeesti välttämättä tunne yhtä vahvasti, kuin miten tuon asian ilmoille. Tykkään purkaa mun tuntemuksia verbaalisesti (tässä tapauksessa kirjallisesti), jolloin kärjistän asioita. Ei saa siis ottaa kaikkea ihan vakavasti ja luulla, että masentelen suu mutrussa kaikki päivät. Kuten Jenna Marbleskin (jei, youtube - yks syistä, miks oli pakko ostaa VPN, en kestä ilman youtubea) sanoi yhdessä videossa vähän tästä samasta ainaisesta valittamisesta, että kun ärsytyksen/ongelman tuo julki, niin puhdistan mun mielen asiasta ja sitten voin siirtyä eteenpäin. En siis oikeesti kylve negatiivisuudessa. Kiitos, tack, xiexie ja merci!
11 kommenttia on "21 päivää Kiinaa"
  1. Huh, yks mun perheistä asu 5th ringillä ja se oli niin kau-ka-na etten haluu ees kuvitella millanen matka sulla on! Mä pääsin sentää busseilla (40-60min) ja suoralla metrolla (40min) keskustaa mut ei kyllä kauheesti naurattanu istua joka päivä kolmea tai neljää tuntia julkisten kyydissä että pääsee talosta ulos.

    Toi oma rauha on kyl sellanen mistä kannattaa oikeesti pitää kiinni. Jos sä et oo töissä sulla on oikeus tehdä mitä sä haluat oli se sitte omassa huoneessa makoilu tai kaupassa käynti. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin sanoa, että tarpeeks kauan kun on perheessä asunu ni alkaa käydä vaikeammaks ottaa omaa aikaa, koska perhe on tottunu siihen että oot koko ajan niiden kanssa tekemässä ja sit niistä alkaa tuntua et sä et enää teekkään tarpeeksi töitä / tykkää niistä / jotain yhtä järkevää.

    Mut sähän vaihdat perhettä kuitenkin jo kohta? Eiks se seuraava asunu lähempänä keskustaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, syyskuun alussa/ elokuun lopussa meen uuteen perheeseen, jonka Pekingin koti on Chaoyangissa. Ne kuitenkin ilmeisesti on Guangzhoussa en-tiiä-mihin-asti, joten meen kai sinne sitten perheen vaihossa. En kyllä kestäiskään asua tuolla 6. ringillä koko vuotta, joten ihan hyvä, että pääsen vaihtamaan maisemaa :D Pelkkä muiden au pairien tapaaminen tulee olemaan ihan hirveen järjestelyn takana ton hirveen matkan takia...

      Ja omasta rauhasta, että nyt kun oon saanu vähän etäisyyttä asioihin, niin tajuun kanssa, etten mä oikeesti voi koko ajan vaan olla siellä neljän seinän sisällä ja valmiina leikkimään kellon ympäri :D Pitää alkaa käydä just ulkona, vaikkakaan meiän alueella ei nyt ihan hirveesti mitään nähtävää oo :DD

      Poista
  2. Hei apua! En ees tajunnu millasista herkkuruuista joudun luopumaan kun lähden Irlantiin! Nyt iski paniikki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah! Kaikki ruoat vaan Suomesta mukaan niin ku entisaikaan :D

      Poista
  3. toivottavasti pääset/jaksat vaikka vaan lähteä kotikulmille kävelemään, vähän ulkoilmaa ja tulee parempi fiilis :) ja toiv pääset jossain kohtaa kiertelee muita kaupunkejakin, siellä on kaikkialla vähän erilainen ruokakulttuuri, jotain hyvää löytyy varmasti, ehkä jopa jotain mistä tulee sun uus suosikkikinkkisafka :D kävin kerran mäkissä ehkä shanghaissa ja ne katto heti etten puhu kiinaa joten lykkäs enkkulistan käteen mistä näytin et bigmac ja kokis. hyvältä maistu eikä ite tarvinnu viedä ees roskia pois kun siellä ne kerättiin henkilökunnan toimesta :)
    tsemppiä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkkäriin on kyllä pakko päästä :D enkä Suomessa ees hirveesti käy siellä, mutta kai se länsimaalaisuus heti korostuu kun on poissa kotikulmilta...

      Ja mun pitää kyl oikeesti lähtee rohkeesti vaan kävelylle Pekingissä. Pitää vaan opetella sanomaan kiinaks, koska jos host äiti ei oo kotona, niin pitäis jotenkin selittää mummolle mun aikeet :D

      Poista
  4. Hei!

    En edes muista minä kautta päädyin blogiisi, mutta lisäsin sen suosikkeihini kun aihe oli niin kiinnostava. Tykkään matkailusta ja erilaiset kulttuurit kiinnostaa paljon, varsinkin vieraammat kulttuurit, kuten kiinalainen. Asuin itse sinun ikäisenä vuoden Skotlannissa, siitä on pian 15 vuotta... Ajattelin vain sanoa että olet kyllä ihailtavan rohkea ja reipas, kun lähdit yksin Kiinaan asti, ja palaat sieltä taatusti monenmonta kokemusta rikkaampana! Kokemuksia, joita ei voi rahalla ostaa. Vaikka varmasti ottaa välillä koville, varsinkin alussa. Kovasti tsemppiä sinulle ja paljon onnea matkaan, kuulumisiasi on tosi mielenkiintoista lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos paljon kannustuksesta!! Sai kyllä hymyn huulille :)

      Poista
    2. Mukava kuulla! :) Todella harva uskaltautuisi tuollaiseen seikkailuun vanhempanakaan, saati 18-vuotiaana! Joten todella nostan hattua. Ja mikä ei tapa, varmasti vahvistaa. :)

      Poista
  5. Täältä youku.com löytyy sarjoja. Ainakin mm. breaking bad löytyi aikoinaan :) Yle areena toimii puhelimella ilman VPN:ää, mutta yleensä kuuluu vaan äänet, eikä kuva liiku :D Auttaa silti jos haluaa kuunnella jotain suomeksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei hyvä, kiitos vinkeistä! Pitääkin käydä tsekkaamassa :)

      Poista