Miksi aika kuluu niin nopeasti silloin kun ei haluaisi? 18 päivää enää jäljellä tällä puolella maailmaa ja sitten olen Suomessa puoli vuotta. Puoli vuotta maassa, jossa olen viimeisen kahden vuoden aikana viettänyt vain kuusi ja puoli viikkoa. Puoli vuotta maassa, josta lähdin melkein kolme vuotta sitten, enkä ole lopullisesti valmis palaamaan vieläkään.
Miksi siis olen palaamassa? Koska minulla on opintoihin kuuluva työharjoittelu ja sen Suomessa tekeminen tuntui kaikista käytännöllisimmältä vaihtoehdolta. Pääsisinhän näkemään perhettä ja kavereita oikein kunnolla ja miksipä ei olisi kiva viettää aikaa kotona. Ainoa ongelma on se, etten voi kutsua Suomea kodikseni. Ainakaan ainoaksi kodiksini. Kaikilla ulkomailla asuvilla on sama ongelma; kun saapuu yhteen kotiin, jättää taakseen toisen. Ja Macau ei ole ihan sellainen paikka, jonne voi lentää viikonlopuksi ikävän iskiessä.
Tämä lukujakso on ehdottomasti ollut parhaani. Olen matkustellut eniten, saanut paljon uusia, hyviä, kavereita, ollut Macaussa 110% kuin kala vedessä, kanttonia ymmärrän enemmän kuin ennen (mutta silti aika naurettavan vähän :D) ja jotenkin tuntuu, että olen vihdoin tullut siihen vaiheeseen ulkomaille muuttoa, että "ulkomailla" asuminen on tutunpaa kuin kotimaassa. Tuntuu melkeinpä siltä, että voisin asua näillä seuduilla vielä monta, monta vuotta. Lähestyvä Suomeen palaaminen onkin tuonut pintaan paljon eroahdistusta ja aloin jo harkita masters-tutkinnon tekemistä Hong Kongissa ihan vain siksi, ettei tarvitsisi jättää kotikulmiani.
Suomessa kasvaessa ei kodin muodostamisen eteen joudu näkemään vaivaa, eikä Suomeen tarvitse kiintyä erityisesti. Oletushan on, että voit asua siellä niin pitkään kuin haluat. Kun muuttaa ulkomaille, täytyy kaikki aloittaa nollasta. Sen takia arkeaan osaa myös arvostaa tietyllä tavalla enemmän, onhan se kaikki itsensä ansiota. Uuteen kotimaahan on myös kiinnyttävä nopeasti ja vahvasti, jos siellä haluaa viihtyä. Se on vähän kuin itsesuojeluvaistoa ja selviytymiskeino. Näin olen itsekin toiminut. Macau ei ole minulle paikka kaukana kotoa, se on kotini. Ja siksi sieltä on erittäin vaikea lähteä. Kaikki asiat, joista olen tehnyt itselleni tuttuja ja turvallisia pitää jättää taakseen. Vaikkakin vain hetkeksi, mutta silti.
Meillä loppuivat oppitunnit eilen. Sen kunniaksi menimme koko luokan voimin Macaussa sijaitsevalle rannalle, Hac Sa beachille, grillaamaan. Suomen grilleissä harvemmin lämpenevät simpukat ja suuret katkaravut, mutta täällä ne ovat perusgrilliruokaa. Tarvikkeet koko 32:n ihmisen porukalle maksoivat vain n. 10€/nuppi, joten ei todellakaan paha hinta. Välillä oli vähän yksinäistä muiden sosialisoidessa enimmäkseen kanttoniksi, mutta ihan ymmärrettävää se on. Yksi asia mitän odotan Suomelta on se, että olen aina mukana jutuissa. Ei tarvitse aina olla kyselemässä "what?" kun kavereille iskee naurukohtaus. Toisaalta enkun puhumista tulee ikävä ja pelkään, että menetän taitoni kokonaan :D Ehkä palaan Macauhun puhuen jotain kamalaa ralli-englantia.
Loppuillasta alkoi pari luokkalaista olemaan vesisotaa, joka veti mukaansa uusia ihmisiä pikku hiljaa ja lopulta olimme kaikki aivan likomärkiä. Luokalamme on selvät kaveriporukat ja vaikka kaikki ovatkin ns. puheväleissä keskenään, ei omasta porukasta koskaan lähdetä. Oli kiva nähdä kaikki pitämässä hauskaa yhdessä ja kuinka minutkin otettiin mukaan jättäen sivuun kaikki kielimuurit. Näiden ihmisten kanssa olen viettänyt kolmekymmentä tuntia viikossa kahden viimeisen vuoden ajan ja tulee olemaan outoa, kun ei heitä enää nää päivittäin. Kaikki muut tekevät harjoittelunsa Macaussa (paitsi yksi kaverini, mutta hänkin vain tunnin lauttamatkan päässä), joten heillä on mahdollisuuksia nähdä seuraavan lukujaksonkin aikana.
En ajattele Suomea yhtään pahalla ja itse asiassa en malta odottaa Helsingin tutkimista uusin silmin. Suomen kesällä on aina ollut ja tulee aina olemaan suuri paikka sydämessäni. En malta odottaa sukulaisten ja kavereiden näkemistä, enkä tuttuja ruoka-aineita, vaikka eksoottisia hedelmiä ja aasialaista ruokaa tuleekin ikävä. Seikkailu kai se tämäkin tulee olemaan, vaikkakin nyt lennetään eri suuntaan kuin yleensä sitä hakiessa.
Hei Vera! Olen tällainen keski-ikäinen, ulkosuomalainen vakiolukijasi, ja seurannut blogiasi alusta saakka. Omat lapset ovat sinua nuorempia teinejä, jotka todennäköisesti lähtevät koulun jälkeen toiseen maahan kuin missä perheemme tällä hetkellä asuu (tiedä vielä minne, mutta pienet sydämet sykkivät vahvasti maailmalle) ja siksi on kiva lukea sinunlaisesi nuoren ihmisen pohdintoja siitä, miten elämä maailmalla on alkanut. Olet ilmiselvästi kokenut melkoisen kasvuharppauksen maailmalla asuessasi, ja kerta toisensa jälkeen ihastelen, miten viisaita havaintoja teet ja miten upeasti pohdit asioita. Vanhempasi saavat olla sinusta ylpeitä (ja itsestään, sillä ovat onnistuneet antamaan sinulle vahvat, kantavat siivet)!
VastaaPoistaAivan ihana kommentti, kiitos paljon! :) Lämmitti kyllä kovasti lukea kauniita sanojasi. Mukava kuulla, että blogilla on monenikäisiä lukijoita ja hienoa, että pohdit omien lapsiesi mahdollista muuttoa avoimesti. Vanhempien asenne helpottaa lähtöä kovasti. Jos he kieltäisivät sen, eivätkä kannustaisi, olisi paljon vaikeampi lähteä seuraamaan omia unelmiaan. Itse koen, että ulkomaille muuttaminen on kasvattanut ja avartanut minua aivan mielettömästi ihmisenä, enkä voisi olla kiitollisempi siitä, että olen saanut kokea kaikki ne asiat, joita olen kokenut viimeisten vuosien aikana!
PoistaMinnes meet sitten työharjoitteluun Suomessa? :) Jotenkin hauska koska minulla ihan sama tilanne edessä!! Olen nyt ollut 5 vuotta ulkomailla, mutta nyt syksyllä olisi tarkoitus mennä puoleksi vuodeksi Suomeen työharjoittelun perässä. Itselläkin vähän ristiriitaiset fiilikset, mutta kyllä siihen Suomeen oloon myös varmasti tottuu!
VastaaPoistaHelsinkiin vaateliikkeeseen ja nettikauppaan :) Kiva kuulla, että siellä on sielunsisko! Kyllä minäkin uskon, että sopeudun takaisin Suomeen. Menee vain varmaan hetki opetella pois kaikista tavoista, joihin on itsensä opettanut uudessa kulttuurissa :D Mielenkiintoisia aikoja varmasti tulossa.
Poista