Punaisia kuoria takataskussa - Kiinalainen uusi vuosi

Macaussa on se super-hyvä puoli, että täällä saa vapaata niin kristillisinä kuin kiinalaisinakin juhlapyhinä. Sen takia hyvin nopeasti joululoman jälkeen sanoimme jälleen hyvästit koululle ja painelimme takaisin lomille, tällä kertaa kiinalaisen uuden vuoden johdosta. Kyseinen juhla on tärkein Kiinassa ja niinpä lomaakin annetaan avokätisesti: kaksi viikkoa. Itse lähdin luokkakaverini Kinin kanssa Shenzheniin hänen perheelleen viettämään uutta vuotta. Shenzhenissä kävin ensimmäistä kertaa syksyllä ja nyt menin sinne jo kolmatta kertaa, heh.

Yllä koko kaveriporukkamme aivan ykkössuosikkijuoma, jota ei saa Macausta, rajakaupungista Zhuhaista, eikä edes Hong Kongista. Shenzhenissä se on aina prioriteettilistan kärjessä ja näiden kahden viikon aikana kävimme kahvila-ketjussa ainakin viisi kertaa. Jos alakanttiin arvioin.

Kiinalainen uusi vuosi näkyy katukuvassa hyvin paljon. Lähes jokaisen oven (myös työmaan käyntiaukon!) sivuilla on alla olevassa kuvassa näkyvät punaiset koristeet, joita voi ostaa tai askarrella itse. Punainen muutenkin on esillä paljon niin katukoristeissa, uuden vuoden tavaroita myyvissä kioskeissa kuin joidenkin yritysten työasuissakin. Lähes kaikkien kauppojen, myös länsimaalaisten, ikkunoissa on uuden vuoden toivotuksia ja koiria. Mandariini/klementtiini/mitä ikinä pensaita myydään kuin joulukuusia Suomessa ja ne on tarkoitus laittaa ulko-oven molemmin puolin. Tämä tapa on ilmeisesti vain Guangdong-provinssissa.

Parin Shenzhenissä vietetyn päivän jälkeen lähdimme perheen isän kotikylään Huidongiin "1-3:ksi yöksi". Ja sana kylä tässä yhteydessä on hyvin subjektiivinen nimitys paikalle, jossa pilvenpiirtäjät kohosivat rannassa ja asukkaita on varmaan ainakin miljoonia. Valkoinen tyttö aiheutti huomattavasti enemmän katseita kuin mihin olen tottunut Macaussa, mutta olisin olettanut enempää paikkaa ajatellen. Vaikka siellä tosiaan oli pilvenpiirtäjähotelleja ja kansainvälinen bubble tea -ketju, on se selvästi aivan eri tason paikka kuin Kiinan suurkaupungit - tai edes ne hieman pienemmät (= alle 10 milj asukasta). Huidongissa ei tosiaan asu yhtään ulkomaalaista, eikä varmaan käy turistinakaan kuin hyvin harvoin.

Huidongissa yövyimme Kinin isän rakennuttamassa viisikerroksisessa omakotitalossa, jossa oli kylässä koko suku. Jokaiselle perheelle oli oma kerroksensa, joiden välillä kuljettiin hissillä. Me asuimme tietysti korkeimmalla ja joskus pakenimme sinne päivän aikana vältelläksemme sukulaisia hahah.

Huidongissa vietimme loppujen lopuksi kolme yötä ja neljä päivää. Ei siellä hirveästi mitään tekemistä ollut. Naapuritontilla oli yhtenä päivänä kyläteatterin Pekingin ooppera -esitys, jonka näyttelijät näyttivät niin kyllästyneiltä, etten tiedä millä heidät oli lavalle pakotettu. Esitystä katsoimme noin viisi minuuttia, jonka jälkeen pikkuveli kyllästyi ja juoksimme järkyttävän kovan tuulen läpi takaportista takaisin kotiin. Samasta portista tuli päivittäin kutsumattomia vieraita kylään ja Kini harvoin edes tiesi keitä olohuoneessa tai mahjong-pelin ääressä istui.

Kiinalaisen uuden vuoden tunnetuin perinne ovat punaiset kuoret, hong baot, joita annetaan lapsille. Tai oikeastaan siihen asti kunnes menee naimisiin tai on siinä iässä, että köh köh häiden olisi pitänyt olla jo aikoja sitten. Kuoressa voi olla rahaa 10 yuanista (n. 1,30€) ylöspäin, riippuen tietysti perheen varakkuudesta ja vastaanottajan ja kuoren antajan suhteesta. Lapset yleensä joutuvat antamaan omansa vanhemmilleen. Joko vapaaehtoisesti, kuten Kinin mei mei (= pikkusisko = suomalaisella käsityksellä serkku (, joka asuu samassa kodissa)) tai vasten tahtoa, kuten minun Pekingin perheeni lapset, joiden kuoret "ryövättiin" ja käytettiin äidin shoppailuihin.

Punaista päällä mekin kävimme kierroksella perheen kavereilla hakemassa kuoria. Yhdessä kodissa saatoimme viipyä vain viisi minuuttia, mikä minusta on jopa epäkohteliasta, sillä otimme kuitenkin vastaan rahaa. Näin ainakin Huidongissa kuitenkin toimittiin. Myös meillä kävi pika-vieraita. Hong baon saadessaan pitää antajalle sanoa vähintäänkin hyvän uuden vuoden toivotukset ja yleensä myös liuta yleisiä lausahduksia kuten "hyvää terveyttä", "hyvää onnea perheellesi" jne. Joskus toivotuksia sanotaan monta putkeen ja se kuulostaa aika teennäiseltä kun kaikki aina sanovat samat jutut muistista. Kuoret pistettiin niiden saamisen jälkeen hyvin nopeasti laukkuun tai takataskuun. En ole varma onko tämä "poissa silmistä" -käytäntö perinne vai vaan logistisesti järkevä ratkaisu. Kuoret saa avata vasta pyhien jälkeen.

Olen aika hyvin pystynyt olla syömättä mitään outoa Kiinassa. Olen välttänyt lehmän vatsalaukun, sian hyydyttyneen veren, aivot ja muut ällötykset, mutta tällä kertaa jouduin vihdoin kohdata yhden suurimmista inhokeistani: vihreähkön kananmunan. Sitä on näkynyt pöydässä niin pohjoisessa kuin etelässäkin ja olen aina vannonnut, että sitä en suuhuni laittaisi. Kunnes tuli se kaunis päivä. Englanniksi annoksen nimi on "thousand-year-old egg", joka ei kuulosta yhtään houkuttelevammalta kuin miltä se näyttää. Tietystikään muna ei oikeasti ole vanha. Loppujen lopuksi se maistui vain kermaiselta kananmunalta, mutta ulkonäkönsä takia ei noussut todellakaan lempiruokieni kärkeen.

Toinen outoa ruokaa sisältävä kuva alla on vähemmän outo, vaikka näyttääkin epäilyttävältä. Tumma osa kuoritaan pois ja sisällä on pieni pala merenelävää. Se on kuulemma kasvi ja eläin (älä kysy) ja asuu vedessä. Huidongin erikoisuus. Shenzhenissä pääsin vielä maistamaan "sea ear":ia, merimakkaraa (googlaappa sea cucumber, se on piikikäs pötykkä) ja ilmeisesti kanan kieltä. Se oli hyvin pieni, eikä yhtään sellainen kun kielen kuvittelisi olevan. Sen söin vain koska kokki ja kaikki muutkin paikallaolijat tuijottivat minua siihen malliin, että lihan oli paras mennä suuhuni.

Vakiokysymykseni ruokapöydässä on "what is that?", jota en ikinä tarkoita loukkaavalla tai ylimielisellä tavalla. En vain yksinkertaisesti halua laittaa suuhuni jotain, jota en ole hyväksynyt. Vaikka en vegaani tai kasvissyöjä olekaan, suosin mereneläviä ja syön punaista lihaa hyvin vähän. Kiinassa ei ymmärretä "nirsoilua", oli se sitten makukysymys tai ruokavaliosta johtuvaa. Molemmat ovat loppujen lopuksi hyvinvointivaltioiden etuoikeuksia ja Kiinassa on perinteisesti jouduttu syödä juuri sitä mitä on saatavilla, varsinkin etelässä.

(Tokaksi alin kuva on otettu kun me "nuoriso" päätimme tilata grilliruokaa salaa yhdeltä yöllä kotiinkuljetuksena (Kiinassa saa kotiinkuljetuksena aivan mitä vain, myös jäätelöä). Paperipussi jäi tietysti näkyville roskiksen viereen koko perheelle, mutta syytimme syömisestä perheen äidin pikkuveliä hah. Hän on meitä vain max kymmenen vuotta vanhempi ja hyvin nuorekas ja kaverillinen).

Juominen kuuluu erittäin suuresti kiinalaiseen uuteen vuoteen, varsinkin tässä perheessä. Joimme kallista punaviiniä, kaksikymmentä vuotta vanhaa Hennessy XO -konjakkia (40%) ja Moutai-nimistä bai jiu'a, eli riisiviinaa (53%). Juomaa ei juoda oman janon mukaan, vaan koko pöytä tai tietyt ihmiset kippistävät yhdessä. Me joimme yksitoista, siis 11, päivää putkeen. Joskus kahdesti päivässä. Emme tietystikään örmykänniin, mutta useita shotteja. Aina kun uskalsimme toivoa putken loppumista, tuli joku setä yllätyskäynnille ja pullo korkattiin ja aina kun luulimme sen juontikerran loppuvan kannun tyhjennettyä, kaivettiin jostain uusi laatikko. Ehdimme kahdesti kippistää "last drink":lle. Juomisesta ja parista muusta jutusta teen vielä oman postauksen, jossa puhun kiinalaisen uuden vuoden huonommista puolista.

Sunnuntaina lähdimme ajamaan Kinin ja hänen isosiskonsa Fionan kanssa takaisin kohti Macauta juomapidikkeissä tietysti rakkaat mansikkajuomamme. Ajo kesti alle kaksi tuntia, koska ruuhkaa ei onneksi ollut. Macaussa saa ajaa vain jos on Macaun rekisterikilvet, joten tuskin sinne koskaan on hirveää tungosta. Oli muuten tosi kummallista, että pienemmät välikaupungit, joiden ohi ajoimme, muistuttivat arkkitehtuuriltaan todella paljon Espanjaa. Joko minulla on oletettua enemmän ikävä Eurooppaa tai sitten Etelä-Kiinassa ja Espanjassa on jotain samaa fiilistä :D

Kaksi viikkoani Kiinassa olivat todella mahtavat. Eivät ehkä hirveän rentouttavat, mutta kivat. Viime vuonna vietin uutta vuotta Pekingissä, joten oli kiva kokea eteläkiinalainenkin versio. Omaan silmääni ne ovat hyvin samanlaisia, mutta kiinalaiset varmasti ovat vahvasti eri mieltä, joten shhh. Pidetään tämä mielipide vain meidän välisenä.

Hyvää koiran vuotta kaikille!