I'm going to Hoi An! (alone) (any tips?)

maanantai 13. marraskuuta 2017

Pitkän pähkäilyn ja stressaamisen jälkeen olen vihdoin lyönyt lukkoon suunnitelmat joululoman toiselle puolikkaalle. Booking.comista on varattu hotelli, jota ei voi perua maksamatta koko hintaa ja lennot ovat myös pudonneet sähköpostilaatikkoon. Olen menossa Hoi Aniin, Vietnamiin. Yksin.

Hotellini vaikuttaa kaikin puolin täydelliseltä! (kuva: booking.com)

Matka tähän pisteeseen ei ole ollut helppo, kuten alempana olevasta taulukosta voi hieman aavistaa (kyllä, minulla on selvästi liikaa vapaa-aikaa ja/tai todellinen pakkomielle suunnittelemiseen). Perheeni on tulossa viettämään joulua ja uutta vuotta Macauun/Hong Kongiin, minkä jälkeen halusin lähteä reissaamaan, mielellään johonkin lämpimään. Ongelmana oli se, että Suomessa lomat loppuvat kaksi viikkoa aikaisemmin kuin minulla ja näin kellään Suomesta ei oikein ole aikaa lähteä Aasiaan asti, eikä ole mitään järkeä maksaa niin suurta summaa viikon matkasta. Macaussa taas ainut kaverini, joka olisi halukas matkustamaan, on menossa Eurooppaan koko lomaksi. Koska yksin matkailun kynnys on jo kerran ylitetty, en antanut seuran puuttumisen haitata.


Suurin ongelma oli kohteen valinta.  Aasia on täynnä mielenkiintoisia paikkoja, mutta kaikkiin en uskaltaisi lähteä yksin, jotkut haluan kokea läheisen kanssa ja joihinkin lennot ovat liian kalliit - jopa Hong Kongista. Ensimmäinen valintani oli Bali, josta siirryin kohti Taiwania ja Japanin paratiisisaaria vain hylätäkseni ne, koska lämpötilat ovat liian kylmiä omaan makuuni. Lopulta otin itseäni niskasta kiinni tietäen, että pian missään ei olisi mitään hotelleja vapaana. 

Lennon hyvän ajankohdan ja halvan hinnan takia päädyin Phukettiin. Varasin kivan hotellin, mutta jostain syystä matka ei innostanut. Aloin katselemaan muualle. Da Nangia olin miettinyt alusta asti, mutta siellä ei ollut mitään inspiroivia majoituksia ja kun rima on jo korkealla kevään Pattayan täydellisen hotellini takia, OK hotellitkin vaikuttivat huonoilta. Onneksi keksin kurkata Hoi Anin puolelle ihan vain tylsyyksissäni - sieltä nimittäin löytyi juuri se mitä olin hakenut: turvallinen paikka, kulttuuria, lämpöä, rantaa ja sellainen hotelli, jossa voi viettää koko päivänkin ultimaattisen rentoutumisen tarpeessa.

Menopaluu-lennot sain n. 90€:lla, mutta koska perheen kanssa haluan olla viimeiseen asti ja heidän lentonsa lähtee 2.1. keskiyön aikoihin, tulen viettämään yön lentokentällä. Kokemus kai sekin :D Hotelliin ei olisi järkeä mennä kun en ehtisi siellä olla paria tuntia enempää ja näin säästän aika sievoisen summan, Hong Kongissa kun ei tosiaan ole mitään ihan halpoja majoituspaikkoja. Kokonaishinta matkalleni (lennot + majoitus kymmeneltä yöltä aamupalan kanssa) on hieman alle 300€, aika hyvin, eikös?


Vietnamissa olen käynyt perheen kanssa kolme vuotta sitten (siitä kuvat). Silloin olimme Ho Chi Minh Cityssä/Saigonissa ja Phu Quocin saarella. Hoi An sijaitsee Keski-Vietnamissa ja maisemiltaan on siis täysin uusi paikka. Vaikka alkuperäinen ajatukseni olikin mennä käymään jossain uudessa maassa, tuntuu Vietnam ja Hoi An parhaalta ratkaisulta. Innostus on jo huipussaan.

Viime soolomatkalla en tehnyt oikeasti mitään, enkä itselleni sellaisia tavoitteita ollutkaan asettanut. Tarkoituksena oli enimmäkseen tauko koulustressistä. Tällä kertaa aion tehdä ja nähdä. Hotellilta saa vuokrata pyöriä ilmaisiksi, vanha kaupunki on must ja Google Mapsiin olen jo tallentanut niin monta ravintolaa, etten niissä kaikissa varmaan ehdi matkan aikana syödä. Löysin netistä myös aivan mahtavan tour-yrityksen, jossa retket tehdään nuorten naiskuskien mopojen kyydissä. Paketteina oli perus turrekierrosten lisäksi mm. charity, local street food ja karaoke. Bongasin jo neljä sellaista, joihin olisin heti nyt valmis lähtemään mukaan :D

Mutta mitäs te siellä ruudun takana, onko joku käynyt Hoi Anissa? Otan mielelläni vastaan kaikki suositukset, kokemukset, sun muut!

Vietnam 2014 ja hämmentynyt tuima ilme :D
8 kommenttia on "I'm going to Hoi An! (alone) (any tips?)"
  1. Oih, kuulostaapa ihan huipulta! Mukavaa reissua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oonkin jo tosi innoissaan ja joka päivä tekemässä lisää taustatyötä kaupungista haha. Vielä 50 päivää matkaan, enkä tiedä kuinka maltan odottaa siihen asti :D

      Poista
  2. Yksinmatkustuksen ehdoton must olisi kyllä luopua hotelleista ja majoittua hostelleissa, joista löytyy aina lähes poikkeuksetta seuraa matkan ajaksi. Omalla kohdalla ainakin parhaat reissumuistot liittyvät yleensä uusiin tuttavuuksiin... Hostellit myös yleensä järkkää aktiviteetteja johon voi osallistua muiden samanhenkisten nuorten reissarien kanssa. Terveisin aina yksin matkustava ja ystäviä ympäri maailmaa löytänyt. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin pitkään hostellin ja hotellin välillä, koska itsellänikin on posiitivisia kokemuksia hostelleista Kiinan reppureissulta. Silloin oli kyllä matkakaveri omastakin takaa, mutta muiden ihmisten kanssa tuli silti juteltua esim. hostellin baarissa/ravintolassa. Päädyin kuitenkin vielä hotelliin, koska tarvitsen oman rauhani :D Todellakin jossain vaiheessa aion vielä kokeilla tätä ihan aitoa yksinmaatkajan majoitusta, ei nimittäin olisi yhtään pahitteeksi tavata muita samanhenkisiä matkakuumeisia ihmisiä!

      Poista
  3. Oi, ihanaa! Hyvää matkaa siis :) Ootan innoissani postauksista aiheesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kuulla, että ainakin jotain kiinnostaa postaukset matkasta :D mulla on jo monia ideoita nimittäin ;)

      Poista
  4. Ooo Hoi an on ihana paikka <3 Jos mahdollista ota pyörä käyttöön ja lähe kiertelemää ja pyöräile My Khe beachille (Ennen kutsuttu China beachiksi)Ja ei kannata jäädä heti ekalle rantapaikalle vaan jatkaa vähän matkaa Da nang:in suuntaan ja siellä on rauhallisia paikkoja rannalla ja kivoja ravintoloita mistä on ihanat näkymät merelle :) Ja illalla suosittelen käymään Hoi an:in vanhassa kaupungissa, niitä lyhtykauppoja on pilvin pimein ja niin kauniin näkösiä olisin voinu ostaa kaikki! Ota paljon kuvia, ja hyvää reissua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon vinkeistä, tällaisia on just mahtava kuulla!! :) Hotellilta saa pyöriä lainaan ilmaiseksi, joten pitää todellakin lähteä retkelle noille rannoille!

      Kävitkö muuten marble mountainseilla tai my son -raunioilla? Olen miettinyt niiden kahden välillä tai vaihtoehtona on tietysti myös mennä molempiin jos ovat näkemisenarvoisia :D Tällä hetkellä olen kallistumassa enemmän vuorien puoleen.

      Poista