Puhutaan politiikkaa: Macaun suhde Kiinaan

| On
kesäkuuta 18, 2017

Mikäli tekee mieli alkaa väitellä jonkun kanssa, otappa puheeksi Kiinan aluepolitiikka. Okei, ehkä ei kannata oikeasti, sillä tämä aihe menee monella asianomaisella syvälle tunteisiin. Mitä tarkoitan Kiinan aluepolitiikalla? Yksinkertaisesti: ovatko Macau, Hong Kong ja Taiwan alueita/kaupunkeja Kiinassa vai valtioita.

Virallisestihan kaikki kolme ovat osa Kiinaa, sillä niille ei ole myönnetty itsenäisyyttä. Yhtenä suurena syynä se, ettei Kiina itse anna tätä nimikettä ja usein isottelee muita maitakin olemaan antamatta sitä. Varsinkin Hong Kong ja Taiwan ovat paljon esillä itsenäisyyshalujensa kanssa, mutta Macausta ei puhuta mitään. Ei sillä, että Macausta muutenkaan hirveästi puhuttaisiin, varsinkaan Suomessa, mutta erityisesti Macaun asemasta Kiinaan ei moni tiedä yhtikäs mitään.


Macaulla on oma lippu, valuutta, passi (joka on paljon vapaampi kuin Kiinan), rajamuodollisuudet, kansallislaulu, viralliset kielet ovat kanttonin kiina ja portugali, ei mandariini ja kirjoituskieli on perinteinen kiina, ei yksinkertaistettu, kuten Mainlandissa. Myös lait eroavat paljon Manner-Kiinasta; nettiä ei ole rajoitettu, Macaussa saa suomalainen oleskella 3kk ilman viisumia (vrt. Kiinaan, jossa ei saa sekuntiakaan), jonkunasteisia mielenosoituksia saa olla, koulutus on parempaa ja siisteyden säilyttämiseksi on varsin singaporelais-tyylisiä lakeja: roskaaminen, sylkeminen, monissa paikoissa tupakointi ja lemmikin jätösten jättäminen ovat kaikki sakolla rangaistavia asioita. Ei siis ihmekään, että Macaussa siisteystaso on aivan eri luokkaa Kiinan kanssa. Kuulemma ero heti rajakaupunkiin on kuin yö ja päivä. Macau on myös paljon "hyvinvointivaltiollisempi" kuin Kiina, mutta eipä täällä olekaan yhtä paljoa ihmisiä, joista pitää huolta.

Siinä missä hongkongilainen ei suostu tulla kutsutuksi kiinalaiseksi, macaulaista harvoin kiinostaa miksi heitä kutsuu. Englannin opettaja yritti herättää keskustelua luokassa ja kysyi, haluavatko luokkalaiset olla kiinalaisia vai macaulaisia. Tuli pari olankolautusta ja "I don't really care". Opettaja itse taisi olla macau-henkisempi ja varmaan nuoren sukupolven passiivisuus ärsytti. Toisaalta, minun sukupolveni ei muista aikaa ennen kuin Macau siirtyi Kiinalle 1999.

Asiaa myös ehkä monimutkaistaa se, että "macaulainen" virallisesti tarkoittaa ihmistä, jolla on suvussaan alkuperäis-macaulaista ja portugalilaista perää. Tämä porukka on hyvin pieni. Monen nyky-macaulaisen sukujuuret ovat Kiinassa ja näin he ovat "kiinalaisia", vaikka olisivatki aina asuneet Macaussa. Itse kutsuisin Macaussa syntynyttä macaulaiseksi, aivan kuten Suomessa syntynyt ja/tai kasvanut, suomea puhuva ja "suomalaisesti" elävä on suomalainen, eikös?


Vaikka kansallisuustermit eivät ehkä herätä kiinnostusta, on alueidentiteetti aika suuri mielestäni. Instagramissa monella komeilee Macaun lippu (macaulainen, minun määritelmälläni, ei KOSKAAN laittaisi Kiinan lippua edustamaan itseään) ja varsinkin suuntanumero +853 (huomatkaa yhteys Suomeen) on yleisesti käytetty tunnus ja se on monella lähellä sydäntä. Macaulaiset myös erottavat itsensä hyvin tiukasti "Mainlanderseista", joita on turisteina Macau täynnä. On hassua miten jokainen osaa englanniksi Mainlander-termin, vaikka muut nykysanonnat eivät ehkä olisikaan tuttuja.

Macaulaisten suhtautuminen Kiinaan on myönteisempi kuin hongkongilaisten ja taiwanilaisten, sillä Macau hyötyy rahallisesti Kiinasta hyvin paljon. Sieltä tulee järkyttävät massat turisteja, joiden ansiosta Macaun kasino-, retail- ja hotellialat kukoistavat ja tuovat varallisuutta tänne. Kun Hong Kong luovutettiin Kiinalle kahta vuotta aiemmin kuin Macau, oli heidän sopimuksessaan jotain häiriöitä ja sanotaan, että Kiina oli muuttanut joitain ehtoja kertomatta tästä Hong Kongille. Macaun kanssa samanlaista "huijausta" ei tapahtunut, joka on yksi syy erilaiselle suhtautumiselle. Macau oli levettomampi (yksi salaliittoteoria on, että Kiina olisi lähettänyt gangstereita tänne, jotta macaulaiset haluaisivat liittyä Kiinaan saadakseen lisää turvallisuutta) ja Kiinalle siirtymisen jälkeen rikollisuus on kitketty varsin hyvin pois.

Kavereideni mielestä Hong Kongin mielenosoitukset ovat typeriä. Heistä on turhaa tahallaan haastaa riitaa, sillä se ei auta tilannetta mitenkään, päinvastoin. Olen kysynyt, mikä saisi Macaulaiset vastustamaan Kiinaa ja kuulemma jos nettiä alettaisiin rajoittamaan, suuttuisi kansa. Tämän tapahtumiseen ei ole mitään viittauksia mutta 2040-luvulla molemmat, Macau ja Hong Kong, siirtyvät jotenkin enemmän Kiinan alaisuuteen. Vähän pelottaa, mitä silloin käy, Kiina ei nimittäin kyllä varmasti ikinä päästä näitä alueita näpeistään.


Koulussa opettajat usein lipsauttavat Macaun olevan maa, esimerkiksi kun puhutaan GDP per capita -maiden järjestyksestä -köh Macau on huippua köh köh-, mutta aina korjaavat itseään aivan kuin heitä olisi kielletty puuttumasta poliittisiin ongelmiin. Koulussani toki on aika paljon kiinalaisia, joista osa ei ehkä tykkäisi kuunnella päivittäin itsenäisyysmielistä opetusta. Ja eihän Macau tosiaan virallisesti ole maa, vaan erityishallintoalue.

Itse aina sanon asuvani Macaussa, en Kiinassa. Minulle näiden kahden paikan ero on niin suuri, etten koe asuvani samojen rajojen sisällä - ja itse asiassa Macaulla onkin omat rajansa, joten en asukaan. Kaikki arkkitehtuurista ihmisten käytökseen on todella erilaista. Ero tietysti on erityisen suuri, koska Kiinassa asuin pohjoisessa ja nyt asun melkein kaksituhatta kilometriä etelämmässä, jossa kulttuuri olisi joka tapauksessa erilainen.

Macaussa jopa liikennekulttuuri on erilaista kuin Kiinassa. Selvä ero on tietysti vasemmanpuoleinen liikenne, kuten Hong Kongissakin, eikä täälläkään aina muisteta vilkkua, mutta jalankulkijoille annetaan tietä, tööttäilyä ei kuulu paljoa, eikä kaistaa vaihdeta äkillisesti. Tämä muuttu erilaiseksi heti kun mennään Kiinan puolelle ja jopa eteläkiinalaiset kaverini olivat yllättyneitä hyvistä ajotavoista Macaussa.


Macaulaiset katsovat länsimaisia leffoja ja TV-ohjelmia (vaikka K-drama onkin ehkä suositumpaa) ja kuuntelevat länsimaista musiikkia. Kun ensiksi saavuin Macauhun, oli meillä non-locals week ja näin tapasin vain kiinalaisia. Muistan, kuinka pelkäsin, etten tutustuisi Macaussa kehenkään, jonka kanssa voisin puhua viihteestä, sillä kiinalaiset eivät tienneet edes juuri ilmestynyttä Suicide Squadia. Yksi kiinalainen kaveri tiesi vähän Pretty Little Liarsista ja kysyi hiljennetyllä äänellä ja kuin tämä olisi ihmeellistä, eikös siinä joku ollutkin "gay". Eikä hän siis mitään pahaa tarkoittanut, asia vain oli täysin vieras.

Macaulaiset kaverini ovat verrattavissa suomalaisiin kavereihini. Voi puhua täysin samoista asioista, vaikka politiikka harvoin tulekaan puheeksi, ehkä koska täällä ei hirveästi äänestellä tai ole eri puolueiden kiistoja :D Macaulaiset ovat todella länsimaalaisia ja siksi ehkä tänne on ollutkin niin helppo sopeutua. Ei tarvitse varoa mitä sanoo, eikä puolustaa tasa-arvoa.

Kulttuurisesti Macau siis eroaa hyvin paljon Kiinasta, mutta onko se kaupunki vai maa? Jokainen joutuu tekemään polittisen päätöksen puhutessaan Macausta. Onko se "Macau, Macau" vai "Macau, China"? Laitetaanko nettikaupan valtiovaihtoehtoihin Macau ja Hong Kong erikseen Kiinasta? Kouluni on hospitality-alan koulujen top-listalla ja koulun nimen vieressä oli Kiinan lippu. _Oli_, koska koululta varmaan valitettiin nettisivulle, sillä nykyään siellä on Macaun lippu. Jos kysytään missä Macau on, sanotaanko, että Etelä-Kiinassa vai Hong Kongin lähellä? Molemmat ovat totta, mutta poliittinen kanta tulee heti esille. 5-vuotiaalle. serkulle puhutaan aina Kiinassa asuvasta Verasta ja kun korjasin äidille (lue hifistely-äänellä) "en enää asu Kiinassa, asun Macaussa" oli vastaus, että opetetaan nyt ensiksi maantiede ja sitten vasta politiikka. HAH.

Mikäs se Macau sitten on ja mikä on macaulaisten oma kanta asiaan? Yhteenvetona sanoisin, että Macau on paikka, jossa ei tuhlata aikaa aluepolitiikan miettimiseen, mutta liehutellaan ylpeästi omaa lippua.
6 kommenttia on "Puhutaan politiikkaa: Macaun suhde Kiinaan"
  1. Olipas hieno kirjoitus! :) Kiitos.

    VastaaPoista
  2. Olipa tosi mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu postaus! En itse ole sen kummemmin perillä Kiinan aluepolitiikasta, mutta aina on kiinnostavaa oppia uutta :) jotenkin olin itse mieltänyt Macaun omaksi maakseen (aivan kuin miellän jotenkin Hongkonginkin, vaikka tiedänkin sillä olevan vahvat kytkökset kiinaan), mutta tästä sai kyllä uutta mietittävää aiheeseen liittyen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommentista ja onpa kiva kuulla, että aihe kiinnostaa Aasian ulkopuolellakin asuvaa :) itsekään en tiennyt paljoakaan näistä asioista ennen tänne suunnalle muuttamista ja varsinkin Macaussa asumisen myötä on oppinut paljon uutta.

      Poista
  3. Hei tätä oli kiva lukee! :) Mä oonkin välillä miettinyt, että millanen toi Hong Kong vs. Kiina asetelma on, mut ei oo tullut otettua selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että kiinnostusta löytyy! Ehkä pitäisi tulevaisuudessakin kirjoitella enemmän tällaisista yhteiskunnallisista asioista.

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9