Alkuperäisenä suunnitelmana oli tavata satamassa lauantaiaamuna klo 9:30, mutta kun edellisenä iltana oltiin kaverini Helgan kaverin synttäreillä clubilla, siirtyikin tapaaminen 11:30 kaikkien hokiessa toisilleen "don't be late!". Voitte varmasti arvata, että tietystikään kaikki eivät olleet paikalla sovittuun aikaan.
Synttäreistä vielä hieman: meille oli varattu VIP-pöytä aivan tanssilattian etuosasta, joka kuulemma maksaa 10 000 MOP, eli n. 1 100€ sisältäen juomia ja pientä naposteltavaa (nallekarkkeja ja sipsejä, molempia kourallinen). Tämän lisäksi synttärisankari sai kakun (en tiedä kuuluiko pakettiin) ja kuvansa heijastettuna seinälle hetken ajaksi. Mutta koska kekkerit olivat niin "halvat", tilattiin pöytään vielä 4 pulloa champanjaa a la 300€ chipale (jokaisen pullon toi yksi itäeurooppalainen tyttö hopeassa paljettimekossa ja tähtisadetikku pullon päässä). Ja tämä vain sen kahden tunnin aikana kun minä olin paikalla. Näin täällä Aasiassa.
Takaisin lauantaihin, tosiaan, minä ja Christal olimme ainoat paikalla 11:30 ja me kaksi olemme myös ainoat, jotka asuvat eri saarella sataman kanssa, muilta siis ei hirveän hyviä tekosyitä löytynyt. Joka tapauksessa pääsimme 12:30 lähtevään lauttaan tyttöjen kanssa ja tapaisimme kaikista eniten myöhässä olevan Alexin Hong Kongissa. Lauttoja menee puolen tunnin välein, joskus jopa useammin, joten ehdittiin vaan syödä lounasta ja sitten oltiin jo kaikki koossa ja valmiina lähtemään kohti Ocean Parkia. Jouduttiin muuten ottamaan kaksi taxia, koska meitä oli viisi ja Alex pistettiin maksamaan molemmat matkat, koska hän on mies :D Tämä on Aasiassa tarpeeksi hyvä syy, eikä Alexkaan kyseenalaistanut tapahtumaa mitenkään.
Odottelu ei toki loppunut siihen, vaan Hong Kongissa oli kamalat ruuhkat ja kun meidän taxi oli vihdoin perillä, jouduimme vielä odottamaan n. 15min toista taxia. Sitten sisään puistoon, jossa edessä oli tietysti... Lisää odottelua.
Lauantain ja halloweenin takia puisto oli aivan tupaten täynnä ja kun sanon tupaten täynnä, älä rajaa itseäsi ajattelemalla mitä se tarkoittaa Suomessa. Avarra mieltäsi ja mieti mitä se tarkoittaa n. 8 miljoonan asukkaan kaupungissa, jonka lähimaastossa asuu yli 100 miljoonaa ihmistä ja todella moni haluaa viettää halloweeninsa juuri Ocean Parkissa. Kyllä, ja sitten vielä tuplaa nuo kuvitelmat jonoista.
Päästäkseen Ocean Parkin pääalueelle, piti mennä vaijerihissillä vuorelle. Tämä kuulostaa ihan hyvältä, kunnes tajuaa, että kaikki muutkin ovat menossa samaan osoitteeseen. Etsiessämme hissin jonon päätä, tajusimme pikkuhiljaa, kuinka pitkä odotusaika olisi edessä. Ja tässä vaiheessa emme edes olleet huomanneet jonon kiemurtelevan kolminkerroin vielä kaaaauas kauas horisonttiin ennen kuin pääsisi ”loppusuoralle”, joka itsessään olisi jo minun kirjoissani pitkä jono. Eikä tässä vielä kaikki, käytöstavoistaan surullisen kuuluisat kiinalaiset yrittivät kiilata jonossa parhaansa mukaan. Onneksi edessämme oleva tyttöporukka alkoi paasata jokaiselle ohittelijalle niin kovaan ääneen ja aggressiivisesti, että puiston työntekijät löysivät paikalle ja ohjasivat käytöstavattomat ihmiset jonon perälle. Oli myös virkistävää huomata, että ymmärrän edelleen mandariinia sen verran, että tiedän mistä puhutaan. ”Mutta me ollaan yhdessä!” (suomentaisin, että samaa porukkaa, mutta pakko kääntää suoraan tarinan takia), huudahtaa viisihenkinen keski-ikäisten naisten porukka kun heitä ei päästetä liittymään kahden kaverinsa seuraan (tässä vaiheessa oli jonotettu ainakin 30 min ja oltiin vieläkin ihan alkutaipaleella). ”Menkää yhdessä sitten perälle!”, huudetaan takaisin. Kiinaksi ja livenä tämä keskustelu oli huomattavasti hauskempi, mutta juu.
1,5h-2h jonotuksen jälkeen pääsimme vihdoin hissiin. Maisemat olivat niin hienoja, että se oli melkein jonotuksen arvoista. Melkein.
Vuorella liityimme heti ensimmäisen kauhutalon jonoon ja muistaakseni pääsimme sisään aika nopeasti, ehkä vain 30 min jonotuksen jälkeen. Tämän jälkeen kaikki jonot olivat huomattavasti pidempiä ja ehdimme koko iltana vain kolmeen taloon, mikä tekee reilun 30€ hinnan aika kovaksi.
Yleensä seisoskelua jonossa kesti sen about 1,5 h ja välillä ei kyllä hirveästi jaksanut naurattaa. Taivaskin päätti pistää kortensa kekoon ja vaihteli rankkasateen, ripottelun ja tyynen sään välillä alle 5 min välein. Onneksi meidän porukalla oli yhteensä kaksi sateenvarjoa, joten pysyttiin aika kuivina.
Koska aurinko oli jo laskenut meidän päästessämme paikanpäälle, oli koko puisto aika pelottavan näköinen. Oli savukoneita ja koristeluita, karmivaa musiikkia ja kauhu-asuisia näyttelijöitä pelottelemassa kauhutalojen ulkopuolellakin. Osa kävijöistäkin oli pukeutunut teeman mukaisesti ja näkyi verisiä sairaanhoitajia, Marioita, Harley Quinneja, vankeja, Scream-kummituksia ja vaikka mitä. Jotkut olivat tuoneet lapsensa paikalle, mikä ei omasta mielestäni ollut hirveän hyvä valinta heidän ollessa silminnähden peloissaan vastaantulijoista.
Itse sain osakseni hyvän osan pelottelua, erotuin nimittäin ulkonäöllisesti massasta, mutta näyttelijät ilmeisesti myös haistoivat pelkoni. Jälkikäteen naureskelen aina vaikka mille kokemuksille, mutta H-hetkellä olin kauhutaloissa peloissani ja pari kertaa pääsin oikein kirkaisemaankin hah. Talot eivät olleet hirveän pelottavia jälkikäteen ajatellen, pois lukien viimeisen K-16 talon, jossa oli todella häiritsevä S&M-leikit gone wrong -teema ja näyttelijät saivat koskea meihin. Jonossa harjoittelin kanttoniksi fraaseja ”leave me alone” ja ”don’t touch me”, mutta onneksi kaverin käsikynkässä olin sen verran turvassa, ettei niitä tarvinnut käyttää. Enpä niitä enää olisi muistanutkaan. Itse olen nuorempana käynyt Barcelonan Tibidadon kauhutalossa ja mikään ei kyllä vedä vertoja sille kokemukselle, ei edes tämä viimeinen talo.
Yhdeksän jälkeen alettiin pikkuhiljaa lähteä pois Ocean Parkista, koska ei tunnissa enää ehdittäisi mihinkään taloon jonojen takia. Muut lähtivät vielä syömään, mutta minä ja Tabi päätettiin lähteä siitä takaisin Macauhun.
Viittätoista vaille kaksitoista päästiin sisään lauttaan standby-paikoilta, muuten oltaisiin jouduttu odottamaan 00:30-lauttaa, joka viiden tunnin yöunien ja koko päivän seisomisen jälkeen ei kuulostanut yhtään hyvältä.
Yhdeltä pääsimme koskettamaan Macaun maakamaraa onnenkyyneleet silmissä kiiltäen. Tabin poikaystävä tuli hakemaan häntä (mopolla), joten olin yksin matkalla kotiin. Tässä kohtaan oli kaksi ongelmaa: 1) busseja ei kulje hirveästi näin myöhään ja 2) minulla oli vain 50 käteistä ja siitäkin 40 Hong kongin dollareina, jotka yleensä kyllä käyvät maksuvälineenä. Päätin olla pihi ja yrittää selvittää, millä bussilla pääsisin edes saarelleni ja voisin kävellä loppumatkan kotiin asuessani kahden sillan lähistöllä ja näin lähellä jokaisen saarelle niiltä tulevan bussin pysäkkiä.
Tarkoituksena oli siis päästä jonnekin alla olevan vasemmanpuoleisen kuvan ympyröidylle alueelle. Hyppäsin AP1-bussin viimeiseen vuoroon luullen sen vievän minut oikeaan osoitteeseen. Hokkus pokkus, hetken päästä löysinkin itseni Kiinan rajalta (ks. oikea kuva). Vaikka Macau onkin pienikokoinen, ei siellä voi ihan kaikkialle kävellä, varsinkaan saarten välillä ja varsinkaan myöhään yöllä ja väsyneenä.
Tässä vaiheessa oli siis päästävä taxiin, ellen halunnut ensin kävellä keskimmäisen sillan luo ja sitä pitkin n. 2,5 km Taipan saarelle. Muuten ihan OK minulle, koska tykkään kävellä varsinkin lämpimällä säällä (täällä edelleen öisin asteet 23-26), mutta halusin jo nukkumaan. Noh, ongelma oli semmoinen, että vaikka taxin saisinkin suht. autioilta kaduilta, eivät rahani enää riittäisi ollessani niin kaukana. Piti siis löytää pankkiautomaatti ja kävellä aktiivisemmille alueille kännykän karttaa apuna käyttäen. 20% akkua jäljellä, jes.
Onnekseni löysin pankkiautomaatin, täällä kun pankkeja on aika tiheältään, mutta sepä ei ollut Bank of China => en voi nostaa rahaa Macaun tililtäni => joudun nostaa Suomen tililtä ja maksaa sievoisen summan ulkomaalaisen kortin takia (n. 10€ sadan euron nostosta… Ja nostin niin paljon rahaa, koska prosenttiosuuden lisäksi nostosta otetaan kiinteä könttäsumma. Parempi siis nostaa paljon rahaa tulevaisuutta varten suoraan). Rahat lompakossa lähdin etsimään taxia ja sellaisen onneksi varsin nopeasti sain. Ikäväkseni minulla on osoitteeni vain portugaliksi ja taxikuskit harvoin niitä osaavat. Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen Taipasta ja siitä, että osoittelen tietä sitten siellä päässä. ”Ying wen siu siu” taxikuski kertoi mandariini-kanttoniksi. Hän osaa englantia siis hieman.
Pääsin kahden aikoihin vihdoin kotiin ja jouduin pyytämään ”respan” työntekijän avaamaan huoneeni oven jälleen kerran, koska unohdin avainkortin sisään. Mahtava loppu seikkailulleni. Varsinkin koska samainen työntekijä on aiemminkin joutunut avaamaan oveni, kun tulin kotiin hieman maisteissa kello neljältä aamulla. Onneksi tällä kertaa vaatteeni olivat sen näköiset, että clubilla en varmasti ollut.
Synttäreistä vielä hieman: meille oli varattu VIP-pöytä aivan tanssilattian etuosasta, joka kuulemma maksaa 10 000 MOP, eli n. 1 100€ sisältäen juomia ja pientä naposteltavaa (nallekarkkeja ja sipsejä, molempia kourallinen). Tämän lisäksi synttärisankari sai kakun (en tiedä kuuluiko pakettiin) ja kuvansa heijastettuna seinälle hetken ajaksi. Mutta koska kekkerit olivat niin "halvat", tilattiin pöytään vielä 4 pulloa champanjaa a la 300€ chipale (jokaisen pullon toi yksi itäeurooppalainen tyttö hopeassa paljettimekossa ja tähtisadetikku pullon päässä). Ja tämä vain sen kahden tunnin aikana kun minä olin paikalla. Näin täällä Aasiassa.
Takaisin lauantaihin, tosiaan, minä ja Christal olimme ainoat paikalla 11:30 ja me kaksi olemme myös ainoat, jotka asuvat eri saarella sataman kanssa, muilta siis ei hirveän hyviä tekosyitä löytynyt. Joka tapauksessa pääsimme 12:30 lähtevään lauttaan tyttöjen kanssa ja tapaisimme kaikista eniten myöhässä olevan Alexin Hong Kongissa. Lauttoja menee puolen tunnin välein, joskus jopa useammin, joten ehdittiin vaan syödä lounasta ja sitten oltiin jo kaikki koossa ja valmiina lähtemään kohti Ocean Parkia. Jouduttiin muuten ottamaan kaksi taxia, koska meitä oli viisi ja Alex pistettiin maksamaan molemmat matkat, koska hän on mies :D Tämä on Aasiassa tarpeeksi hyvä syy, eikä Alexkaan kyseenalaistanut tapahtumaa mitenkään.
Odottelu ei toki loppunut siihen, vaan Hong Kongissa oli kamalat ruuhkat ja kun meidän taxi oli vihdoin perillä, jouduimme vielä odottamaan n. 15min toista taxia. Sitten sisään puistoon, jossa edessä oli tietysti... Lisää odottelua.
Lauantain ja halloweenin takia puisto oli aivan tupaten täynnä ja kun sanon tupaten täynnä, älä rajaa itseäsi ajattelemalla mitä se tarkoittaa Suomessa. Avarra mieltäsi ja mieti mitä se tarkoittaa n. 8 miljoonan asukkaan kaupungissa, jonka lähimaastossa asuu yli 100 miljoonaa ihmistä ja todella moni haluaa viettää halloweeninsa juuri Ocean Parkissa. Kyllä, ja sitten vielä tuplaa nuo kuvitelmat jonoista.
Päästäkseen Ocean Parkin pääalueelle, piti mennä vaijerihissillä vuorelle. Tämä kuulostaa ihan hyvältä, kunnes tajuaa, että kaikki muutkin ovat menossa samaan osoitteeseen. Etsiessämme hissin jonon päätä, tajusimme pikkuhiljaa, kuinka pitkä odotusaika olisi edessä. Ja tässä vaiheessa emme edes olleet huomanneet jonon kiemurtelevan kolminkerroin vielä kaaaauas kauas horisonttiin ennen kuin pääsisi ”loppusuoralle”, joka itsessään olisi jo minun kirjoissani pitkä jono. Eikä tässä vielä kaikki, käytöstavoistaan surullisen kuuluisat kiinalaiset yrittivät kiilata jonossa parhaansa mukaan. Onneksi edessämme oleva tyttöporukka alkoi paasata jokaiselle ohittelijalle niin kovaan ääneen ja aggressiivisesti, että puiston työntekijät löysivät paikalle ja ohjasivat käytöstavattomat ihmiset jonon perälle. Oli myös virkistävää huomata, että ymmärrän edelleen mandariinia sen verran, että tiedän mistä puhutaan. ”Mutta me ollaan yhdessä!” (suomentaisin, että samaa porukkaa, mutta pakko kääntää suoraan tarinan takia), huudahtaa viisihenkinen keski-ikäisten naisten porukka kun heitä ei päästetä liittymään kahden kaverinsa seuraan (tässä vaiheessa oli jonotettu ainakin 30 min ja oltiin vieläkin ihan alkutaipaleella). ”Menkää yhdessä sitten perälle!”, huudetaan takaisin. Kiinaksi ja livenä tämä keskustelu oli huomattavasti hauskempi, mutta juu.
1,5h-2h jonotuksen jälkeen pääsimme vihdoin hissiin. Maisemat olivat niin hienoja, että se oli melkein jonotuksen arvoista. Melkein.
Vuorella liityimme heti ensimmäisen kauhutalon jonoon ja muistaakseni pääsimme sisään aika nopeasti, ehkä vain 30 min jonotuksen jälkeen. Tämän jälkeen kaikki jonot olivat huomattavasti pidempiä ja ehdimme koko iltana vain kolmeen taloon, mikä tekee reilun 30€ hinnan aika kovaksi.
Yleensä seisoskelua jonossa kesti sen about 1,5 h ja välillä ei kyllä hirveästi jaksanut naurattaa. Taivaskin päätti pistää kortensa kekoon ja vaihteli rankkasateen, ripottelun ja tyynen sään välillä alle 5 min välein. Onneksi meidän porukalla oli yhteensä kaksi sateenvarjoa, joten pysyttiin aika kuivina.
Koska aurinko oli jo laskenut meidän päästessämme paikanpäälle, oli koko puisto aika pelottavan näköinen. Oli savukoneita ja koristeluita, karmivaa musiikkia ja kauhu-asuisia näyttelijöitä pelottelemassa kauhutalojen ulkopuolellakin. Osa kävijöistäkin oli pukeutunut teeman mukaisesti ja näkyi verisiä sairaanhoitajia, Marioita, Harley Quinneja, vankeja, Scream-kummituksia ja vaikka mitä. Jotkut olivat tuoneet lapsensa paikalle, mikä ei omasta mielestäni ollut hirveän hyvä valinta heidän ollessa silminnähden peloissaan vastaantulijoista.
Itse sain osakseni hyvän osan pelottelua, erotuin nimittäin ulkonäöllisesti massasta, mutta näyttelijät ilmeisesti myös haistoivat pelkoni. Jälkikäteen naureskelen aina vaikka mille kokemuksille, mutta H-hetkellä olin kauhutaloissa peloissani ja pari kertaa pääsin oikein kirkaisemaankin hah. Talot eivät olleet hirveän pelottavia jälkikäteen ajatellen, pois lukien viimeisen K-16 talon, jossa oli todella häiritsevä S&M-leikit gone wrong -teema ja näyttelijät saivat koskea meihin. Jonossa harjoittelin kanttoniksi fraaseja ”leave me alone” ja ”don’t touch me”, mutta onneksi kaverin käsikynkässä olin sen verran turvassa, ettei niitä tarvinnut käyttää. Enpä niitä enää olisi muistanutkaan. Itse olen nuorempana käynyt Barcelonan Tibidadon kauhutalossa ja mikään ei kyllä vedä vertoja sille kokemukselle, ei edes tämä viimeinen talo.
Christal, minä, Helga & Tabi. Porukan viides jäsen, Kini, ei päässyt mukaan.
Yhdeksän jälkeen alettiin pikkuhiljaa lähteä pois Ocean Parkista, koska ei tunnissa enää ehdittäisi mihinkään taloon jonojen takia. Muut lähtivät vielä syömään, mutta minä ja Tabi päätettiin lähteä siitä takaisin Macauhun.
Viittätoista vaille kaksitoista päästiin sisään lauttaan standby-paikoilta, muuten oltaisiin jouduttu odottamaan 00:30-lauttaa, joka viiden tunnin yöunien ja koko päivän seisomisen jälkeen ei kuulostanut yhtään hyvältä.
Yhdeltä pääsimme koskettamaan Macaun maakamaraa onnenkyyneleet silmissä kiiltäen. Tabin poikaystävä tuli hakemaan häntä (mopolla), joten olin yksin matkalla kotiin. Tässä kohtaan oli kaksi ongelmaa: 1) busseja ei kulje hirveästi näin myöhään ja 2) minulla oli vain 50 käteistä ja siitäkin 40 Hong kongin dollareina, jotka yleensä kyllä käyvät maksuvälineenä. Päätin olla pihi ja yrittää selvittää, millä bussilla pääsisin edes saarelleni ja voisin kävellä loppumatkan kotiin asuessani kahden sillan lähistöllä ja näin lähellä jokaisen saarelle niiltä tulevan bussin pysäkkiä.
Tarkoituksena oli siis päästä jonnekin alla olevan vasemmanpuoleisen kuvan ympyröidylle alueelle. Hyppäsin AP1-bussin viimeiseen vuoroon luullen sen vievän minut oikeaan osoitteeseen. Hokkus pokkus, hetken päästä löysinkin itseni Kiinan rajalta (ks. oikea kuva). Vaikka Macau onkin pienikokoinen, ei siellä voi ihan kaikkialle kävellä, varsinkaan saarten välillä ja varsinkaan myöhään yöllä ja väsyneenä.
Onnekseni löysin pankkiautomaatin, täällä kun pankkeja on aika tiheältään, mutta sepä ei ollut Bank of China => en voi nostaa rahaa Macaun tililtäni => joudun nostaa Suomen tililtä ja maksaa sievoisen summan ulkomaalaisen kortin takia (n. 10€ sadan euron nostosta… Ja nostin niin paljon rahaa, koska prosenttiosuuden lisäksi nostosta otetaan kiinteä könttäsumma. Parempi siis nostaa paljon rahaa tulevaisuutta varten suoraan). Rahat lompakossa lähdin etsimään taxia ja sellaisen onneksi varsin nopeasti sain. Ikäväkseni minulla on osoitteeni vain portugaliksi ja taxikuskit harvoin niitä osaavat. Pääsimme kuitenkin yhteisymmärrykseen Taipasta ja siitä, että osoittelen tietä sitten siellä päässä. ”Ying wen siu siu” taxikuski kertoi mandariini-kanttoniksi. Hän osaa englantia siis hieman.
Pääsin kahden aikoihin vihdoin kotiin ja jouduin pyytämään ”respan” työntekijän avaamaan huoneeni oven jälleen kerran, koska unohdin avainkortin sisään. Mahtava loppu seikkailulleni. Varsinkin koska samainen työntekijä on aiemminkin joutunut avaamaan oveni, kun tulin kotiin hieman maisteissa kello neljältä aamulla. Onneksi tällä kertaa vaatteeni olivat sen näköiset, että clubilla en varmasti ollut.
oliko puistossa vielä pandoja ? muistan tuolla käydessä kun käytiin jossain puiston ravintolassa syömässä ja ketsuppipullo "räjähti" vaatteilleni, siinä sai sit loppupäivän haista sille :D
VastaaPoistaonneksi pääsit turvallisesti kotiin pitkän päivän jälkeen ! :)
Oli siellä ainakin pandapatsaita, joten luulisin, että pandojakin :D meillä ei ollut aikaa tehdä mitään muuta kuin kierrellä kauhutaloja, joten en tiedä varmaksi.
PoistaJa oli tosiaan ihanaa päästä lopulta omaan kotiin kun oli pari mutkaa matkan varrella hah.
Huhhuh, on teillä ollut seikkailu:'D Hyvä että pääsit kotiin järkevästi kaikista esteistä huolimatta. Ja siis noi maisemat! Ihan mielettömät!
VastaaPoistaHahah jep musta tuntuu, että mulle aina käy jotain tällaista :D Ja kyllä, noi maisemat oli ihan sika makeet! Kamera räpsyi koko hissimatkan ajan taukoamatta.
Poista