I'm in Macau!

Lentoni Pekingiin lähti 18:20 keskiviikkona. Sitä ennen säädettiin kahden matkalaukun check innausta, joka ihme kyllä onnistui helposti ja vain 70€:lla oletetun 200€:n sijasta. Ongelmia seurasi sitten Pekingissä, jossa boarding passiani hakiessa minulle ilmoitettiin, että vain toinen matkalaukuista on menossa Macauhun ja toinen pitäisi maksaa uudestaan. Vaihtoaikaa mulla oli muutenkin vain 1,5h kokonaisuudessaan (tässä vaiheessa n. 40min) ja siinä välissä piti myös mennä turvatarkastusten läpi. Juoksemaan siis vain, pieni kuume päällä ja erittäin hiostavalla lentokentällä.

Hikisenä saavuin portille ja passia viuhkana käyttäen selitin virkailijalle ongelmani. Hän pyysi minua odottamaan jotain pääjehua. Samat selitykset uudestaan ja lisää odottelua. Juuri portin avautuessa mies ilmoittaa, ettei laukkua voi maksaa syystä X. Olen kauhuissani, sillä en tiedä olenko saamassa mukaani laukullisen vaatteita vai vain kaikki käytännöntavarat. Kumpikaan vaihtoehto ei ole hirveän hyvä. Sitten mies ilmoitti, ettei minun tarvitse maksaa mitään ja voin mennä lennolle. Hallelujaa!

Macaun lennolla alkoi pieni ahdistus iskeä tuijottaessani seinässä olevaa kuvaa Macaun skylinestä. Perheen hyvästely oli mennyt suhteellisen hyvin, koska olin päättänyt, etten surisi liikaa, se kun ei mitään auta. Tunteet tulivat sitten pintaan pienellä viivästyksellä.
   Alkoi tuntua, että oon haukannut ihan liian palan purtavaksi ja että ehkä olisikin pitänyt jäädä opiskelemaan Suomeen. Alkoi ahdistaa uuteen paikkaan sopeutuminen ja se työmäärä, joka edessä olisi ihan ilman kouluakin. Pitää olla todella sosiaalinen ja oikeasti tehdä töitä kavereiden saamisen eteen, koska entuudestaan ei tunne _ketään_. Ja mitä jos kukaan ei halua puhua vapaa-aikana englantia? Olenko seuraavat neljä vuotta yksin vieraassa paikassa?

Heti laskeuduttua ja uloskäynnistä mentyä olo helpotti. Vastassa oli asuntolan (student hostel) harjoittelija, Angela ja hänen mukanaan oli amerikkalainen vaihtari, joka oli saapunut tuntia aiemmin. Molemmat vaikuttivat tosi kivoilta ja ilmeisesti sosiaalinen puoleni on erittäin aktivoitunut itsestään tai sitten 13h yksin matkustaminen sai kaipaamaan juttuseuraa, mutta puhua pälpätin vaikka mistä.
   Kuten olin arvannut, minua oletettiin vaihto-oppilaaksi. Vaikka kuinka mielestäni sanoin selvästi, monta kertaa vielä, että tulen olemaan täällä neljä vuotta, ei Angela ymmärtänyt vaan puheli kuinka vaihtarit osaavat pitää hauskaa ja bilettävät paljon. Lopulta totuus meni kuitenkin perille ja asiat selkeytyivät. Hetken odottelun jälkeen lähdettiin koulun minibussilla hostellille.

Sain private roomin, kuten olin toivonutkin. Kämppiksessä olisi tietysti hyvät puolensa, mutta tykkään yksityisyydestäkin, enkä pystyisi keskittymään esim. opiskeluun yhtään jos joku muu touhuaisi vieressä. Eivätkä tavarani mitenkään mahtuisi jos käytössä olisi puolet nykyisestä kaappitilasta :D
   Huone sijaitsee seitsemännessä kerroksessa, mutta hissillä pitää mennä alaspäin, koska sisäänkäynti on 9. kerroksessa. Talon toinen seinämä on siis vuorella ja toinen maassa. Parasta on, että ikkunastani on näkymät merelle (tosin kaksi muuta taloa blokkaavat näkymän paikoittain, mutta onpa kuitenkin).

Alla kuva huono huoneesta. Laitan parempia kuvia kunhan olen saanut laukkujen purkamiset ja sisustamisen valmiiksi. Tällä hetkellä huone on sellaisessa kunnossa, etten sitä halua ikuistaa..

Asuntola-rakennus

Päiväunien jälkeen menin ulos syömään Willin (Angelan kaltainen apuri) ja hänen kahden kaverin kanssa. Oli vähän orpo olo kun pääasiallinen puhekieli on kiina (mandariini sentään), mutta eiköhän koulun alettua ja kouluympäristössä ihmiset ole sitten halukkaampia puhumaan englantia. Toivottavasti ainakin, koska kiinan taidot ei ole ihan tarvittavalla tasolla. Mulle muuten kerrottiin, että hostellilla aletaan opettamaan mandariinia ulkkiksille! Mahtava juttu, koska koululla en voi kyseistä kieltä opiskella, kanttonin kun pitäisi olla äidinkieli, jotta merkit osaisi jo.

Nuudeleiden jälkeen mentiin käymään lähikaupassa. Sieltä tuli ostettua kaikkea ilmankosteuden poistajista jättikokoisiin pesuainepulloihin ja roskapönttöön. Aikuisen määritelmä on oltava, että ostaa roskiksen omatoimisesti. Ja että vertailet eri vaihtoehtoja kiinnostuneena.
   Pieni takaiskuhan tietysti mahtui tähänkin retkeen: pankkikorttini ei toiminut. Ja käteistä oli 4€:n arvosta. Olen nyt siis velkaa n.30€ pojalle, jonka nimeä en edes tiedä, enkä tiedä missä hän asuu asuntolassa ja tuskin tunnistankaan koko ihmistä enää. Juuh, miten meni niin kuin omasta mielestä..?

Kotiin tultuani kävivät Angela ja hänen kaverinsa Victoria ovella varmistamassa, että kaikki on hyvin ja tarvitsenko mitään kaupasta. Täällä on kiva tapa mennä toisten ovelle koputtamaan ilman ennakkovaroitusta. Enkä oikeasti ole sarkastinen. Aamulla kyllä vähän jännitti, tuleeko joku käymään juuri kun hipsin suihkusta pyyhe päällä takaisin (kaksi huonetta jakaa saman eteisen, johon pääse oven kahvaa vääntämällä kuka vain. Tästä eteisestä mennään yhteiseen vessaan, joten periaatteessa sielläkin voisi käydä joku muukin :D Vessan oven lisäksi eteisessä on oma oveni, 702, ja "kämppiksen" ovi. Ne pystyy vain avaaman huoneenomistaja avainkortillaan. Selitän paremmin kun esittelen asuntolaa ja huonetta muutenkin).
   Samalla käynnillä Angela kertoi kämppiksensä pyytäneen häntä perjantaina Pacha-clubille ja pyysi minuakin mukaan! Pachahan on minullekin tuttu kun Kiinan kiertomatkalla tuli käytyä siellä ja tämän ehdin jo kertoa lentokentällä Angelallekin. Oliko minun mukaan pyytämineen velvoituksen tunteesta vai ihan halusta kiinni, en tiedä. Olen kuitenkin iloinen, että pääsen sosiaalisoimaan.

Tänä aamuna heräilin rauhassa. Ahdistuksenomainen tunne oli poissa ja tuntui, että kyllä tämä tästä käyntiin lähtee. Otin omasta mini-jääkaapistani aamupalaa ja katselin ikkunasta maailmanmenoa. Laiskottelun jälkeen lähdin kaupungille lisäämään ruokavaroja ja etsimään pankkiautomaattia. Eilen mentiin kaupalle bussilla ja se tuntui olevan kaukana, mutta nyt kävelin, eikä matka ollut edes kilometriä. Laiskat.
   Hiki kyllä kävellessä tuli, täällä kun on sellaiset kolmisenkymmentä astetta ja ihan pysähtynyt ilma. Aurinko ei edes paista, mutta on vaan niiiiiin kuuma. Huoneessakin tulee helposti sademetsää vaikuttava ilmasto. Itse yritän piheillä tuulettimen kanssa, koska joudun maksaa sähkön vuokran lisäksi haha.

Tänään ovellani kävivät seiskakerroksen pääjehut (en muista titteliä, mutta opiskelijoita olivat), jotka lisäsivät minut kerroksen omaan wechat-ryhmään. Siellä kaikki olivat vaihtaneet nimensä 7xx-omanimi -muotoon, joten heti näkee missä kukakin asuu. Etsin innoissani omaa naapuriani, mutta joko hän oli toinen kahdesta, joiden nimi oli normaalisssa muodossa tai sitten hän on ykkönen, eikä ole vielä ryhmässä. Naapurin tavaroita on kyllä vessassa, mutta en ole koskaan kuullut mitään elämää toiselta puolelta, saati huomannut vessan ovien liikkuvan (laitoin testiksi vessanpönttö-huoneen oven melkein kiinni, vaikka tullessani se oli auki). Ehkäpä tapaamme sitten ensi viikolla.

P.S. Puolentoista tunnin päästä on tapaaminen ulko-ovilla ja lähdemme Pachaan! Eli klo 00:30... Aikaisin kotiin tulemisen mahdollisuus on siis mitätön. Huomenna olen menossa Hong Kongiin tapaamaan host perhettä, saa nähdä mitä siitäkin tulee...

Kirjaimellista matkakuumetta ja viimeisiä fiiliksiä ennen lähtöä

En voi uskoa, että seitsemän tunnin päästä lähden lentokentälle ja muutan Macauhun. Tämä päivä on aina ollut jossain kaukaisuudessa ja sitäkin pidempään vain hullu idea ja haave. Nyt H-hetki on kuitenkin aivan käsillä, enkä tiedä olenko innoissani, peloissani vai luulenko, ettei tämä ole totta. Pieni kesäflunssa/lievä kuume on päällä ja äiti sen nimesikin matkakuumeeksi. Olen oikeasti AINA kipeä kun olen lähdössä matkalle tai viimeistään lentokoneessa. Onneksi vain hieman tosin, lukuun ottamatta Pariisin matkaa pari vuotta sitten kun edellisenä päivänä olin melkein sänkypotilas.

Fiilikset verrattuna viime kesään ja Pekingiin muuttoon ovat hyvin erilaiset. Viime kesänä oli edessä hyppy täysin tuntemattomaan, mutta tällä kerralla on pohjalla jo kaksi visiittiä uuteen kotikaupunkiin ja tuntemus kiinalaisesta/aasialaisesta kulttuurista. Muutenkin on tosi eri fiilis muuttaa opiskelemaan ja asumaan asuntolaan kuin töihin au pairiksi ja toisen kotiin. Nyt olen itse vastuussa itsestäni ja vain itsestäni, mikä tietysti on toisaalta myös pelottava fiilis kun kukaan ei pidä minusta huolta, mutta toisaalta vapauttava tunne. Voin elää omaan rytmiini ja omalla tavallani, eikä tarvitse pyytää lupaa asioihin ja olla toisen perheen aikataulujen armoilla.

Kaikki pakkaamiset hoidin tietysti vasta eilen. Kaksi matkalaukullista tuli aivan täyteen ja jouduin silti karsimaan kaikenlaista pois. Moni vannoo yhden matkalaukun politiikkaan, mutta itse tykkään ottaa kaiken mahdollisen mukaan. En halua joutua etsimään hiki hatussa jotain, kun ei ole edes takuita että löydän sen. Esimerkiksi haarukat ja veitset. En tiedä missä niitä Macaussa myydään, mutta tulen tarvitsemaan niitä varsin nopeasti. Niin, asuntolassa ei ole muuta kuin huonekaluja. Astiat, aterimet ja jopa peitot ja tyynyt pitää tuoda itse. Minä päätin ottaa kaiken Suomesta ja välttää stressin ja mahdolliset huonojen tuotteiden ostot paikanpäältä (Vinkki: Itiksen Tigerista löytyi setti, jossa oli 4x lautasta, lasia, haarukkaa, veistä ja lusikkaa ja vielä kivan värisinä!).

Koulussani on koulupuku (kyllä :D Sentään hieno kyllä), joten joku voisi sanoa, etten tarvitse kamalaa kasaa vaatteita mukaan. Olen kuitenkin erimieltä ja mieluummin otan lempivaatteet mukaan kotoa, kuin tuhlaan aikaa ja rahaa shoppaamiseen Macaussa ja kaipaan jotain tiettyä vaatekappaletta. Lisämatkalaukku tulee maksamaan noin 200€, mutta peittojen sun muiden takia laukkuun ei jäisi paljoakaan tilaa millekään muulle, joten on se pakko vaan maksaa.

Lähtö tuli loppujen lopuksi todella nopeasti. Daven vierailuun meni kymmenen päivää ja viimeisen Suomen viikonlopun olin lastenhoitokeikalla ja vietin yötkin poissa kotoa. Työkeikan olin siis hyväksynyt ennen kuin lähtöpäivästä tai edes sisäänpääsystä oli mitään tietoa. Ei ehkä ihan paras ajankohta, mutta oli myös kiva ottaa pieni irtiotto, ajatella asioita rauhassa ja katsoa tilannetta ulkopuolelta.

Kaikki jotka ovat syystä tai toisesta muuttaneet ulkomaille jakavat varmasti edes jollain tasolla ajatuksiani. Sydän sykkii ulkomaille, mutta tietysti tuntuu pahalta "jättää" perhe ja kaverit. On ihanaa lähteä, mutta välillä alkaa epäillä ja miettiä, olisiko pitänytkin jäädä. Suomi on tuttu ja turvallinen ja siinä ovatkin jäämisen plus- ja miinuspuolet samassa määritelmässä. Välillä tuntuu jopa itsekkäältä lähteä.

Tulee haikea fiilis kun katsoo perheen kanssa TV:tä tai on kavereiden kanssa kahvilla. Ne ovat niitä täysin arkisia asioita, joita tulee ikävä eniten. Etukäteen pelkään aina ikävää, mutta sitten ulkomailla ei se iskekään kovin pahasti. Tietysti yhteydenpito on niin helppoa, ettei erossa tarvitse olla kuin fyysisesti. Ehkä haikeuden luo tieto siitä, ettei tiettyjä asioita voi tehdä pitkään aikaan, mutta sitten kun on oikeasti muualla, on paljon muutakin ajateltavaa ja tekemistä ja murehtiminen jää taka-alalle. On tietysti myös niitä hetkiä, kun tuntuu siltä, että voisi vain lähteä ensimmäisellä lennolla takaisin Suomeen, mutta ne eivät ole hallitsevia olotiloja.

En tykkää hyvästeistä yhtään ja tällaisen elämän kanssa niitä pitää tehdä usein. Kaverit ja perhe jättää hyvästit vain minulle, mutta minä jätän kaikille ja kaikelle. Hirveää nähdä kavereita "viimeistä kertaa" ja varsinkin lentokentällä perheen hyvästely on ihan kamalaa. Viimeinen illanvietto perheen kanssa, viimeinen yö omassa sängyssä, viimeiset vitsit kasvokkain ja viimeinen kotioven sulkeminen. Lähteminen on samalla vaikeaa ja samalla ihanaa. Ihanaa lähteä toteuttamaan itseään ja nähdä maailmaa. Ihanaa saada uusia kavereita, oppia uusia asioita ja tutustua itseensäkin ihan uudella tavalla. Koulun aloittaminen sitten.. Kurssit vaikuttavat kivoilta ja koulu muutenkin hyvältä, mutta en todellakaan ole mikään aamuihminen ja nyt kun olen jo monta kuukautta saanut nukkua oman mielen mukaan, tuntuu kamalalta alkaa herätä viisi kertaa viikossa aikaisin. Noh, ehkä se aamuherääminen menee samaan syssyyn jet lagista toipumisen kanssa... Ehkä.



50 Faktaa Minusta!

Olen blogannut vähän yli vuoden nyt ja tuntuu, etten ole koskaan pahemmi "esitellyt" itseäni täällä. Tietysti olen puhunut elämästäni varsin avoimesti, mutta en ole koskaan oikeasti kertonut hirveästi itsestäni. Ja jos joskus olenkin jotain sivumennen maininnut, on sen jälkeen mukaan tullut uusia lukijoita (ja tervetuloa heille kaikille - ja tietysti terveiset myös vanhoillekin lukijoille!!), joten ajattelin nostaa sumuverhoa edestäni ja kertovani itsestäni oikein kunnolla. Näitä 50 faktaa -postauksia/vlogeja näkyy siellä sun täällä ja ajattelin tämän olevan loistava tapa esittäytyä.

 

1. Olen syntynyt 31.7.1996 - eli täytän 20v. iiihan kohta!
2. Mulla on 17-vuotias pikkusisko
3. Olen 167cm pitkä
4. Pienenä halusin olla lyhyt, mutta nykyään olisin mielelläni pitkä
5. Aloitin ranskan kielen opiskelemisen 7-vuotiaana
6. Ranskan lisäksi olen opiskellut englantia, ruotsia, venäjää ja kiinaa. Ensi vuonna aloitan japanin
7. Kielet ovat aina olleet lempiaineeni koulussa ja kirjoitinkin yo-kirjoituksissa 4 kieltä (+ äidinkielen tietysti)
8. Olen matkustellut paljon, sillä perheen kanssa ollaan käyty ulkomailla kerran vuodessa koko elämäni ajan
9. Olen aina halunnut muuttaa ulkomaille
10. Kesällä 2015 lähdin au pairiksi Kiinaan
    
    
11. Rakastan Kiinaa (Peking<3) ja sen kieltä ja kulttuuria
12. Elokuussa 2016 aloitan opiskelut Macaussa, enkä malta odottaa sitä
13. Minulla on kiinalainen poikaystävä
14. Haluaisin käydä melkein kaikissa maailman maissa
15. Olisin 90% ajastani matkustelemassa jos raha ei olisi ongelma
16. Olen aina ollut kiinnostunut muodista ja nuorempana halusin olla muotisuunnittelija
17. Rakastan huippumuotia
18. ... Mutta toisaalta olen todella pihi, enkä normaaleissa vaatekaupoissa halua maksaa mistään yli 15€
19. Haluaisin käyttää korkokenkiä arjessa, mutta ne vain sattuvat niiin paljon!!
20. Haaveammattini on kirjailija ja vietänkin suuren osan vapaa-ajastani kirjoittaen
    
    
21. Olen aina ajoissa kaikkialla ja vaikka yrittäisinkin myöhästyä, olen silti paikalla ennen sovittua aikaa
22. Vihaan polvia. Kyllä. Kakkosena tulevat ranteet ja sormet (jos niitä koukistaa)
23. En ikinä voisi olla lääkäri, koska vihaan luita ja verta ja kaikkea vastaavaa. Terveystiedon tunneilla voin aina huonosti, koska en voinut kuulla mitään ihmisen osista. Inhokkisana on korvasimpukka. Hyi. Hitto.
24. Harrastin tanssia nelivuotiaasta seitsemäntoistavuotiaaksi. Yläasteella olin jopa tanssiluokalla. Haluaisin aloittaa tanssin uudestaan nyt parin vuoden tauon jälkeen, mutta saa nähdä kuinka se järjestyy Macaussa..
25. Harrastin yhden kevään thai boxingia, eikä se ollut mun juttu
26. Lukiossa mulla oli aina geelikynnet, koska omistan geelikynsikoneen ja tein itselleni aina kynsiä
27. Inhoan talviurheilulajeja, enkä edes osaa hiihtää tai lasketella
28. En ole hyvä uimaan ja uin aina koiraa :D
29. Rakastan nukkumista ja varsinkin päiväunet ovat rakkaus. Nukun 10-12 tuntia jos ei ole herätystä
30. Haluaisin pomeranian-rotuisen koiran... Mutten ole varma haluanko oikeasti sitä vastuuta, joka koirasta seuraisi
    
    
31. Pelkään haita
32. Olen todella nirso, mutta Kiinassa asuminen onneksi on auttanut hieman
33. Vaatteissa mun lempivärit on tummansininen, valkoinen ja musta
34. Katson paljon elokuvia ja kiinnitän huomioita siihen, miten hahmot on rakennettu ja pieniin yksityiskohtiin. Huomaan virheitä aina ja olen sitten ärsyttävästi huomauttelemassa niistä
35. Top5-elokuvani ovat Slummien miljonääri, Black Swan, Suljettu saari, 3 Idiots ja Kunniattomat paskiaiset (pakko mainita myös Lord of War :D)
36. Häämatkallani haluan Bora Boralle ja häämekkoni haluan olevan Vera Wangin suunnittelema. En ole edes menossa naimisiin lähiaikoina, mutta jotkut jutut pitää olla valmiiksi suunnitellut haha
37. Nautin suurkaupungeista, enkä voisi kuvitella asuvani pienessä kaupungissa
38. Olen fanaattinen ihminen ja kun innostun jostain asiasta, perehdyn siihen kunnolla. Silloin olen 100%:sti juuri sen asian hurmiossa
39. Rakastan jäätelöä!
40. Haluaisin joskus värjätä hiukseni ruskeiksi, mutta olen aina ollut blondi ja olisi pelottava ajatus olla yhtäkkiä brune
    
    
41. Tykkään oikeinkirjoituksesta ja kieliopista (, vaikka tietysti teen itsekin välillä virheitä)
42. Syön usein ulkona, ravintolaruoka vaan oon niin hyvää
43. Pukeutuisin mielelläni ympärivuoden hameisiin ja shortseihin
44. Olen todella tarkka kulmakarvoistani ja nypin ylimääräiset yksilöt pois päivittäin
45. Ennen en ollut yhtään kiinnostunut maailman asioista, politiikasta tms, mutta nykyään olen valveutunut maailman menoista ja tykkään jutella niistä. Salaliittoteoriat on ihan parhaita :D
46. Tykkään katsoa murhadokumentteja. Tai no oikeastaan dokumentteja yleisestikin
47. Uskon kohtaloon ja sattumaan epäuskonnollisessa mielessä
48. Olisi niin siistiä työskennellä elokuvaohjaajana ja/tai -käsikirjoittajana. Castaajanakin olisi varmaan ihan mahtavaa
49. Nautin sotkusta (vain silloin kun olen itse sotkijana, tietysti)
50. Minun pitää aina varmistaa sata kertaa onko avaimet mukana, mihin aikaan joku tapaaminen nyt olikaan ja onko puhelimen herätys varmasti oikeassa ja päällä
    
    

Siinä ne huhhuh! Ihmeen helposti tuli 50 faktaa mieleen, mitä nyt alussa oli vaikeaa päästä liikkeelle. Itse tykkään lukea/katsoa tän tyyppisiä postauksia/vlogeja, joten toivottavasti tekin tykkäsitte :)

Miksi lähden opiskelemaan Macauhun? Ja mikä ihmeen Macau???

Kuten moni blogiani lukeva tietääkin, olen lähdössä opiskelemaan kandintutkintoni ulkomaille, tarkemmin sanottuna Macauhun. Asiat, joita en kuitenkaan ole valoittanut yhtä paljon, on se, miksi lähden opiskelemaan koko tutkinnon ulkomaille ja miksi juuri Macauhun. Macau on varsinkin se osa, joka tuo kysymyksiä, se kun ei ole todellakaan yleinen paikka opiskella - saati sitten paikka, jonka kaikki tuntevat. Enkä katso ketään Macausta tietämätöntä yhtään alaspäin, en itsekään ole aina tiennyt koko paikan olemassaolosta.

Helpoin tapa kertoa Macaun sijainti on sanoa, että se on Hong Kongin vieressä. Nyt suurimmalla osalla ihmisistä on suunnilleen käsitys siitä, mistä puhutaan. Macau siis sijaitsee aivan eteläisimmässä Kiinassa, samalla korkeudella kuin Pohjois-Afrikan maat jos haluaa verrata sijaintia meidän lähimaastoon. Voi siis arvata, että ilmasto on varsin lämmin, mikä sopii minulle paremmin kuin hyvin. Lyhyt talvi, kuumat kesät, lämpimähköt (:D) keväät ja syksyt... Count me in!

Macau on Portugalin entinen alusmaa ja oli sen hallinnassa vuoteen 1999 asti, jolloin se siirtyi Kiinalle. Macau on autonominen alue ja sillä on oma lippu, valuutta, passi, rajamuodollisuudet Kiinan kanssa ja virallisina kielinä mandariinin lisäksi kantonin kiina ja portugali.
   Itse Macaussa kahdesti käyneenä voin sanoa, että se eroaa suuresti Mainland Kiinasta. Portugalin vaikutus näkyy katukuvassa (kuvia voi katsoa TÄSTÄ postauksesta) arkkitehtuurin ollessa todella eteläeurooppalaista. Katukyltit ovat portugaliksi, kuten jotkut kadulla olevat mainoksetkin. Ilman aasialaisia ihmisiä ja kiinalaisia merkkejä voisit luulla olevasi Euroopassa - tai Las Vegasissa.
   Asia, mistä Macau on tunnettu, ovat kasinot. Macau on Aasian Las Vegas (tai no mikä nyt on minkäkin vastike kun Macau tekee melkein seitsemän kertaa enemmän tuloja kuin LV (cnn.comin artikkelin mukaan ainakin)). En ole eläissäni nähnyt mitään yhtä hullua kuin Macaun kasinot. Siinäpä vasta aikuisten huvipuisto.

Mutta kysymys siitä, miksi lähden opiskelemaan Macauhun säilyy. Noh, koulua en etsinyt sillä kriteerillä, että sen on sijaittava Macaussa. Etsin turismialan koulua Aasiasta ja yksi löytämistäni vaihtoehdoista oli Macaussa sijaitseva IFT (itse pidin Bachelorstudies.com-nettisivua erittäin hyödyllisenä, kannattaa vilkaista jos kiinnostaa ulkomailla opiskelu!). Kun olin karsinut kouluni TOP5:een, alkoi Macaun koulu kiiltää kirkkaammin kuin muut; se oli suhteellisen lähellä Pekingiä, lämpimässä, lukukausimaksu ei ollut liikaa, linjat kuulostivat kiinnostavilta, koulun nettisivut olivat hyvät ja se vaikutti laadukkaalta koululta. Kun uudenvuodenaattona kävin Hong Kongista päiväseltään Macaussa, rakastuin paikkaan täysin ja päätin, että tänne minä haen. Näin itseni asumassa Macaussa. Enää ei stressannut yhtään valita koulua, kaikki vaan klikkasi. Puolta vuotta myöhemmin sain tiedon hyväksymisestäni opiskelemaan IFT:hen.

Entäpä miksi ylipäätään lähden ulkomaille opiskelemaan? Siihen on 5 syytä:
1) En löytänyt Suomesta mitään itseäni kiinnostavaa koulua/linjaa
2) Rakastan Aasiaa ja erityisesti Kiinaa
3) Poikaystäväni asuu Pekingissä
4) Uskon, että ulkomailla opiskelusta saa kokemuksia ja taitoja, joita ei voi rahassa mitata
5) Olen seikkailunhaluinen ja milloin olisikaan parempi aika lähteä ulkomaille kuin silloin kun ei ole sidottuna mihinkään?

Lukion viimeisellä luokallakin annoin opon ehdotusten lähteä ulkomaille opiskelemaan mennä sisään yhdestä korvasta ja ulos toisesta. Ja tässä sitä nyt ollaan, 27 päivän päästä muuttamassa Aasiaan. Elämää ei vaan voi ennakoida. En koskaan olisi voinut kuvitella lähteväni opiskelemaan ulkomaille, mutta nyt en voisi kuvitella jääväni Suomeen. Hassua.

 

See you soon Macau!

Uusi tuttavuus Espanjassa: Sant Carles de la Ràpita

Meidän perhe tuskin on ainoa suomalainen perhe, joka on käynyt Espanjassa lukuisia kertoja. Koluttu on paikat Madridista ja Barcelonasta Sevillaan ja Cadiziin, Teneriffaan, Mallorcaan ja Granadaan, muutaman nimetäkseni. Tänä kesänä suunta kävi jälleen kohti Espanjaa, tällä kertaa itärannikkoa ja Barcelonaa, mutta teimme myös uuden kaupunkivaltauksen, Sant Carles de la Ràpitan, jossa vietimme suurimman osan lomasta.

Etukäteen googlatessa Sant Carles de la Ràpitasta ei löytynyt lähes mitään tietoa muilla kielillä kuin espanjalla, mikä toisaalta enteili hyvää. En tykkää turistisoituneista kohteista niin paljoa ja ilman turistimassoja kaupungit ovat paljon aidompia - aivan kuten Sant Carles de la Ràpita olikin.
   Valkoiset talot toivat todellisen rantakaupungin fiiliksen, eikä kiireestä ollut tietoakaan missään. Ihmisiä siellä asuu vain n. 15 000 (t. wikipedia) ja kaikkialle pystyy menemään jalan helposti. Jos käytössä olisi auto, voisi mennä tutkimaan lähellä sijaitsevia vuoria tai luonnonsuojelualuetta, mutta tavallisesta rantalomasta pystyi nauttimaan täysin siemauksin myös ihan jalkavoimalla. Turistit olivat yleensä espanjalaisia tai ranskalaisia paria saksalaista lukuun ottamatta.

Kaupunki sijaitsee noin puolessavälissä Barcelonaa ja Valenciaa ja sinne pääsee helpoiten junalla mikäli ei ole autoa käytössä. Barcelonasta matka kesti 1h40 (pikajunalla, Talgo) asemalle nimeltään L'Aldea, josta oli n. 15 km Sant Carles de la Ràpitaan. Tämä matka taittui taxilla, jonka soitimme itse asemalla olevasta numerosta (pienestä espanjan kielen taidosta oli hyötyä tässä hetkessä, mutta sanomalla aseman nimen pääsi jo pitkälle).

Me yövyimme Miami Mar -nimisessä hotellissa, joka sijaitsi aivan rannan tuntumassa. Hotelli oli kuulemma kaupungin paras ja takkuilevaa wifiä huomioimatta voisin uskoa tämän aivan todeksi; huoneet olivat tilavat ja siistit, hotellialue viihtyisä ja sijainti loistava. Aamupalassa olisi voinut olla parantamista omasta mielestäni, mutta koska olen nirso, luotan muiden perheenjäsenten mielipiteisiin ja sanon sen olleen hyvä.

   Huoneemme sijaitsi alimmassa kerroksessa, mikä kerrankin oli hyvä juttu, meillä nimittäin oli oma uloskäynti! Altaalle pääsi parissa sekunnissa ja mikäli auringon palvomisen välillä piti käydä tankkaamassa - tai tyhjentämässä - vesivarastoa, ei tarvinnut mennä sisään ja hissillä yläkerroksiin.

Altaalla oleskelun ja syömisen lisäksi ei tullut tehtyä hirveästi mitään muuta, mutta sitä varten olikin loman loppuun varattu kolme päivää Barcelonassa. Vanhempani menivät päiväretkelle Valenciaan ja yhtenä iltana olimme puolentoista tunnin risteilyllä (välietappina oli vedenpäällä oleva ravintola keskellä merta, jossa sai 15€:n hintaan kuuluen simpukoita ja Cava-kuohuviiniä. Jos olisi ollut parempi sää ja bikinit mukana, olisi saanut hienoja kuvia matalan veden päällä olevilla isoilla keinuilla), mutta siinäpä se. Paikallinen nuoriso vietti aikaa rannalla ja rannan kävelykadun jäätelöbaarissa, jossa pystyi herkuttelun lisäksi pelata mm. biljardia.

Sant Carles de la Ràpita on käymisen arvoinen paikka ja soveltuu hyvin yhteen esimerkiksi Barcelonan kanssa. Vaikka Barcelonassa onkin ranta, on se kuitenkin selvästi kaupunki-, ei rantalomakohde. Sant Carles de la Ràpitassa pääsee pakoon kaupungin hulinaa ja näkemään erilaista Espanjaa. Siellä on selvästi ystävällisempi meno, eikä esimerkiksi varkauksia tai huijauksia tarvitse pelätä. On myös ihanaa, kun ei tarvitse käyttää metroa ja busseja, voi vaan nauttia elämästä vuorotellen laittaen jalat mereen ja vuorotellen uima-altaaseen.