Everybody is happy in Langkawi

Halpojen lentojen takia saatu idea matkasta Langkawille osoittautui nopeasti täydelliseksi valinnaksi. Heti hostellille n. klo 10 aikaan saapumisen jälkeen lähdimme Pantai Cenang -nimiselle rannalle etsimään ruokaa ja katsastamaan meininkiä. Ranta oli aivan pimeä lukuunottamatta valoja pienten rantabaarien yhteyksissä ja niiden lähistöillä esiintyviä tulitaitelijoita. Ilma oli kuuma yölläkin, stereoista pauhasi reggaeton ja ilmassa haisi hieman kannabis. Fiilis oli epätodellinen.

Aamun valjetessa paljastuivat kaikki saarta korostavat vihreän sävyt, lukuisat värikkäät kukat, syvänsininen taivas ja maiseman taustalla kasvavat vuoret. Hostellimme työntekijä/asukki S (en kuollaksenikaan muista miten hänen nimensä kirjoitetaan, mutta lausuttiin "sai") istui riippukeinussa ja soitti kitaraa (bongaa hänet kerrossänkykuvan alla olevasta kuvasta).

Hostellimme, Bunk inn at Shaka Langkawi, oli hieman hippimäinen niin ulkomuodoltaan kuin fiilikseltään. Huoneessamme oli kaksi kerrossänkyä ja yksi pieni yöpöytä. Olimme etukäteen pyytäneet saada olla nelistään samassa huoneessa ja toiveemme toteutettiin. Hostellissa oli kaksi osioa, joissa molemmissa kaksi makkaria, keittiö ja yksi vessa. S nukkui käytävässä makuuhuoneiden ulkopuolella patjalla seuranaan vain kattotuuletin ja kaikki sisälle eksyneet ötökät. Vessoja oli todellakin vain yksi, eikä siellä siis ollut mitään vessakoppeja, vaan vain yksi pönttö ja samassa tilassa suihku. Siihen meni hetki tottua. Lattia oli aina märkä suihkun takia ja lavuaarinkin vesi valui pienen matkan lattiaa pitkin ennen kuin katosi lattiakuiluun. Hinta lystiltä oli alle 10€/yö.

Kengät piti jättää nurmikolle tai puiseen kenkätelineeseen, joten kaikki käppäilivät ympäriinsä paljain jaloin. Pihalla oli sohva ja pari pöytää, joiden ääressä pystyi hengailla ja jutella työntekijöiden ja muiden asukkien kanssa. Meidän aikana siellä ei ollut kovin sosiaalisia matkailijoita, tai sitten neljän suomalaisen porukka tuntui liian sulkeutuneelta, jotta kommunikaation voisi aloittaa. Työntekijöiden kanssa juttelimme aina kun tulimme vastakkain. Hostellilla oli myös oma "vahtikoira" (kulkukoira, joka oli tykästynyt paikkaan ja S:ään), Jepp.

Hostellimme oli lähellä oli monia kivoja ravintoloita ja ns. päärantakadullekin käveli vain 10-20min. Sitä väliä tulikin vedettyä "pari" kertaa. Pantai Cenang on Langkawin pääranta, jossa on paljon rantaravintoloita ja -baareja, mutta sinne emme koskaan menneet päiväsaikaan oletetun ihmispaljouden takia. Hostelliamme lähempänä oli pieni ranta, ilmeisesti nimeltään Pantai Tengah, jossa oli myös tarjolla vesiaktiviteetteja, mutta ihmisiä vain pari. Koskaan ei tarvinnut pelätä jättää tavaroita rannalle.

Langkawi oli todella turvallinen ja siellä pystyi käppäillä autotienkin vieressä kännykkä kädessä. Huuteluita ja autontööttäyksiä tuli jatkuvalla syötöllä, eikä ollut mitään väliä, oliko päällä shortsit ja toppi vai maximekko. Länsimaalaisuus riitti. Huutelu ei kuitenkaan ollut seksuaalista, eikä uhkaavaa.

Etukäteen olin saanut käsityksen, että Langkawi olisi varsinainen turistirysä ja vaikka siellä olikin rantaputiikkeja ja resortteja, ei yleinen meininkini minusta ollut sama kuin esim Thaimaassa Koh Samuilla. Nuoria reppureissaaja-tyyppisiä ihmisiä oli paljon, kuten myös muista muslimimaista olevia turisteja. Resorttialuilla ehkä olisi teennäisempi meininki, mutta itse viihdyin Langkawilla hyvin. Ja on järjetäytyneessä turismissa hyvät puolensakin; löytyy englantia puhuvia, retkiä ja paikasta toiseen liikkuminen ei vaadi hirveän suuria ponnisteluita. Langkawilla liikuimme paljon Grabilla, eli aasialaisella Uberilla.

Eräänä iltana hostellimme järjesti toisen pisteensä kanssa grilli-illallisen. Ajankohdaksi sanottiin epämääräisesti "sunset", joka suomalaisten täsmällisen aikakäsityksen siivittämien kyselyiden jälkeen tarkentui kuuteen, sitten puoli kahdeksaan ja lopulta pääsimme lähtemään puoli yhdeksältä. Ajoimme puolisen tuntia paikallisten asuttamalle asuinalueelle lentokentän lähistölle, jossa hyvin vaatimattoman hostellin pihalla oli suuri pöytä ja pari grillaavaa miestä. Matkaajia paikalla oli skottimies, ranskalainen pariskunta ja kaksi tsekkiläistä vanhempaa naista, joiden aksentti kuulosti suomalaiselta rallienglannilta sen kaikessa merkityksessään. He taas luulivat meidän olevan Unkarista kuunneltuaan puhettamme suomeksi. Myös Kiinassa kerran kaksi sieltä suunnalta olevaa miestä luuli minun ja kaverini puhuvan unkaria, joten on siinä ja suomen kielessä pakko olla jotain samaa.

Ulkona yöhelteessä, malesialaista grilliruokaa syödessä, rukouskutsun soidessa kauempana, tuli niin onnellinen fiilis. Mihin kaikkialle sitä pääsekään kun vain uskaltaa lähteä..? Malesialaiset miehet polttivat pihalla pelottomasti kannabista, vaikka tuomioksi tulee pahimmassa tapauksessa kuolema ja parhaassa 10 vuotta vankilaa. Ehkä he tietävät paikallisten poliisien reitit tai tietävät muuten, kuinka päästä pälkähästä. Näin ainakin toivon.

S ajoi meidät takaisin omalle hostellillemme. Radiosta pauhasi länsimaalainen EDM-musiikki ja S nappasi suomenkielisestä puheestamme Kim Kardashianin nimen (puhuimme sijaissynnyttäjyydestä syystä X ja manitsin Kimin tapauksen). En olisi koskaan olettanut langkawilaisen hippihenkisen vanhemman miehen tietävä, kuka Kim K on, mutta S tiesi. Kysyimme, tykkääkö hän naisesta. Kuulemma ei. Sanoimme, ettemme mekään.

Pysähdyimme matkalla tankkaamaan lisää bensaa ja näky varmaan ulkopuolisesta oli todella huvittava; pienessä autossa istuu neljä länkkärityttöä ja ulos tulee paljaan yläruumiin päällä aukinaista Hawaii-paitaa pitävä, suurisilmälasinen ja pitkäpartainen malesialainen hippi. Nauroimme autossa S:n istuessa takaisin sisään tankkaamisen jälkeen ja hän kysyi, olemmeko iloisia. Totta kai. "Everybody is happy in Langkawi", sanoin.

Grilli-iltaa seuraavana aamuna lähdettiin snorklaamaan pienten haiden kanssa - tai näin matka meille markkinointiin. Loppujen lopuksi ajoimme isolla lautalla täynnä eri ryhmiä tunnin rannalle, josta pääsi snorklaamaan matalaan veteen. Olimme aivan varma, ettei siellä ole mitään haita nähty vuosikymmeniin, mutta aivan viimeminuuteilla näimme yhden n. metrin mittaisen hain, joka kuitenkin karkasi paikalta heti sen äkättyämme. Ei aivan sellainen matka kuin olimme odottaneet, mutta hyvä päivä silti. Pikkukaloja oli paljon ja koska monella kiinalaisella turistilla oli mukana leipää, parveutuivat ne aina kyseisen ihmisen ympärille. Siihen vain sukeltelemaan lähistölle ja sai loisena itsekin kuvia kalojen kanssa :D

Matkajärjestäjille emme luottaneet arvotavaroitamme, koska piti maksaa n. 8€ jos halusi laittaa tavarat lukolliseen laatikkoon. Ettekö siis vahdi muita kamoja? Me otimme kaikki tavarat mukaan rantaan ja saksalainen nainen myöntyi katsomaan niiden perään hieman. Vaikka emme päässeetkään syvemmälle snorklaamaan suoraan veneestä haiden keskelle, oli kiva päästä näkemään eri maisemia kuin erittäin tutuksi tullutta rantakatua.

Viimeisenä yhteisenä päivänä meidän oli vihdoin tarkoitus mennä kuuluisalle Sky Bridgelle, mutta kun saavuimme sinne n. 40min ajomatkan jälkeen, saimme huomata, että kaapelihissi oli korjauksessa! Ylös ei siis päässyt ollenkaan huhtikuun kahdella ensimmäisellä viikolla. Turha olla jälkiviisas enää ja harmitella, ettei ollut tajunnut googlata asiaa etukäteen. Eihän sitä osaa edes ajatella, että päänähtävyys olisi korjauksessa. Samana iltana vakkaribaarimme, Kalut Bar:n, tarjoilija kertoi, että tammikuussa joukko turisteja oli jäänyt ylös jumiin ilta seitsemään asti, siksi korjaukset. Ehkäpä mielummin jäin juurelle ruikuttamaan kuin loukkuun ylös - vaikka maisemat olisivatkin olleet upeat.

Emme antaneet takapakin lannistaa ja muistimme tulomatkalla nähneemme kivan näköisen satamaman lähistöllä, joten otimme parkkipaikalta taxin. 12MYR:n hinta (n. 2,5€) tuntui aivan liian kovalta parin minuutin matkasta alas mäeltä verrattuna n.4€:n matkaan hostelliltamme asti, joten yritimme tingata hintaa 10:een (n. 2,2€). Taxikuski vain nauroi, että ero on ainoastaan 2MYR, eli käytännössä ei yhtään mitään. Olihan siinä pakko itseäkin miettiä hieman omaa pihiyyttään ja suostua 12MYR:n hintaan nauraen itsekin.

Telaga Harbour Marina oli ilmeisesti varakkaiden ihmisten aluetta ja siellä oli hienoja veneitä vieri vieressä. Me tankkasimme huoltsikalta eväitä ja valmistauduimme paahtavaan kuumuuteen lähtemiseen. Otimme kuvia satamassa ja pienessä "kylässä", josta löytyi piilosta aivan upeat pastellinväriset rakennukset! Hienoimmat paikat yleensä löytää kun sitä vähiten odottaa. Kun kuumuus alkoi viedä viimeisetkin tipat energiaa, palasimme huoltoasemalle jäätelölle ja tilasimme Grabin takaisin kaupunkiin.

Suomalaisten kavereideni jatkettua matkaa takaisin Macauhun tai Thaimaaseen, jäin Langkawille vielä kahdeksi yöksi. Hyvästelin S:n uloskirjautuessani (kaverit olivat jo lähteneet) ja kuinka onnelliseksi hänen ilmeensä muuttuikaan kun sanoin, että olin viihtynyt hostellissa todella hyvin. Seuraaviksi öiksi olin varannut vain naisille olevan hostellin, mutta olin jo aiemmin huomannut google mapsin sanovan, että se on lopullisesti suljettu. Kävelin varmuuden vuoksi sen ohi kerran ja siellä se oli. Normaalistikin jo vainoharhaisena päätin vielä tarkistaa asian facebookista sinä aamuna, kun minun piti vaihtaa hostellia. Ja niinhän se oli, että siellä kerrottiin hostellin sulkeutuneen. Siinä oli pari stressihien pisaraa (saattoivat myös johtua paahtavasta helteestä) otsalla.

Aamupalaa syödessä selailin kohtuuhintaisia majoitusvaihtoehtoja ja päätin varmuuden vuoksi vielä soittaa hostelliin. Olin kuitenkin varannut majoituksen hotels.com:n kautta, eikä siellä ollut mitään ilmoitusta paikan sulkeutumisesta. Selvisi, että omistajat olivat vaihtuneet, mutta paikka oli vielä pystyssä. Loppu hyvin kaikki hyvin, paitsi että netissä maksamani rahat eivät olleet päätyneet uusille omistajille, joten minun piti maksaa uudestaan. Tuli tässä juuri mieleen, että pitää tosiaan soittaa sinne hotels.comiin ja pyytää rahoja takaisin.

Hostelli, Meilati Mixed Dorm (kyllä, se ei enää ollut pelkille naisille), oli tyyliltään aivan erilainen kuin Bunk Inn. Siellä ei ollut kotoisaa fiilistä, eikä yhteisöllisyyttä. Respa oli auki vain 9-21. Vessassa sentään oli koppeja ja paikka oli siisti. Jokainen nukkui omassa verhollisessa kolossaan.

Viimeisinä päivinäni olin häpeällisen laiska, enkä käynyt kuin rannalla. Suunnittelin kyllä lähteväni saaren toiselle puolelle erittäin kehutulle rannalle, mutta pitkä ajomatka ei vaikuttanut sen arvoiselta kun taivaskin oli tummanharmaa ja enteili ukkosta.

Onnistuin yhtenä aamuna kävelemään ryminällä päin lasiovea ranskalaisessa creperiessä, Breizh Up:ssa, ja voi ne ilmeet paikallaolijoiden naamalla :D Vähän kyllä hävetti, mutta minkäs sille mahtaa. Polveen sain mustelman seuraavana päivänä, mutta muuten en itseäni satuttanut. Lippiksen lippa onneksi hälytti esteestä ennen kuin ehdin läntänä nenän kiinni lasiin.

Langkawin matkan viimeisenä iltana bongasin Nest Rooftop -ravintolan, joka nimensä mukaisesti oli hotellin katolla ja sieltä sai mahtavat näkymät auringonlaskulle ja Langkawille muutenkin. Kasvis-quesadillaa syödessä nautin viimeisistä hennoista merituulen puhalluksista ja valmistauduin Kuala Lumpurin miljoonakaupunkiin lähdöstä. Siinäpä vasta uusi haaste varsin tuoreelle soolomatkailijalle.