Kevään kuulumisia

lauantai 17. maaliskuuta 2018
Kevät on saapunut Macauhun ja parhaimmillaan ollaan saatu nauttia jopa 24:n asteen kosteasta ja aurinkoisesta säästä. Nauttiminen on kyllä hieman henkilöstä kiinni, sillä olen varmaan ainut lähipiirin ihminen, joka odottaa kesää innolla. Siis voitteko uskoa, että ihmiset marisevat, kuinka eivät halua kesää ja tykkäävät talvesta? Asukaa Suomessa vuosi niin opitte arvostamaan lämpöä :D Muiden iloksi, omaksi suruksi, emme kyllä vielä ole päässeet tasaisen helteen vaiheeseen ja lämpötilat saattavat heitellä kymmenellä asteella päivästä toiseen. Kun avaa verhot aamulla, ei tiedä odottaako siellä sininen taivas ja auringonpaiste vai harmaa sumu.


Vaikea uskoa, mutta meillä on jo midtermsit käynnissä. Jostain syystä tätä lukujaksoa olen elänyt hämmennyksen sekaisin tuntein, sillä monista kursseista ei ole vain tuntunut saavan otetta, projekteihin ei ole perehdytetty kunnolla ja deadlinet tuntuvat aina tulevan aivan yllättäen. Enkä ole ainut, joka on ollut näin pihalla. En tiedä, sattuiko meille sattumalta todella hämmentäviä kursseja samaan jaksoon, vai onko joululoma ja sitä melkein heti seurannut kiinalainen uusi vuosi sulattanut kaikkien aivot mössöksi. Asiaan ei tietenkään yhtään auta se, että seitsemästä kurssistamme neljä on kurssikoodiltaan markkinointia.


Kevät on kouluhämmingeistä huolimatta lähtenyt käyntiin erittäin hyvin. Ensinnäkin, 2017:n uuden vuoden lupaukseni koulun ulkopuolisista kavereista täyttyi vihdoin tammikuussa. Eräänä iltana ulkona tutustuin Macaussa melkein koko elämänsä asuneisiin, mutta juuriltaan ulkomaalaisiin tyttöihin. Vaikka olemme tunteneet vasta kaksi kuukautta, olemme jo jakaneet monia hyviä iltoja yhdessä ja onpas kivaa vaihtelua kun on kaveriporukka, jossa puhutaan vain englantia. Ei tarvitse koskaan olla tuppisuuna ja olen aina mukana keskustelussa. Tyttöjen kautta olen päässyt myös tapaamaan lisää Macaun "kansainvälistä porukkaa". Hassua ajatella, että asuin täällä puolitoista vuotta tuntien vain paikallisia, vaikka eihän siinä tietenkään mitään huonoa ole. On kuitenkin kiva puhua joillekin, joiden kanssa voi heittää kulttuurisidonnaista läppää, puhua Kiinasta ja Macausta ulkomaalaisen silmin ja perjantai-iltana juoda pari viinilasillista... Tai -pulloa.


Viimeisinpänä, mutta ei todellakaan vähäisimpänä, Malesian lomani lähestyy kovaa vauhtia, enkä malta odottaa! Ihan hirveästi en ole tehnyt taustatutkimusta, mutta eiköhän kaikki selviä, viimeistään perillä. Lennän toista kertaa AirAsialla ja toista kertaa lentoni ovat viivästyneet (tai oikeastaan kolmatta, sillä viime kerralla niin meno- kuin paluulentoni viivästyivät 8h). Ei siis mikään ihan paras vaikutelma kyseisestä yhtiöstä, mutta budjettiyhtiön kanssa asioidessa ei ihan hirveän korkeita odotuksia voikaan asettaa. Ja hei, ranta ja lämpö! Parin tunnin myöhästyminen ei todellakaan pilaa lomaa, varsinkaan kun sille lähtee kokeiden jälkeen rentoutumaan. Yksi midterm on kyllä vasta Malesiasta paluun jälkeen, mutta ei takerruta yksityiskohtiin.

Post Comment
Lähetä kommentti