Hoi An oli juuri sitä mitä tarvitsin

| On
tammikuuta 14, 2018
Olen jo kahtena iltana yrittänyt aloittaa tämän postauksen kirjoittamisen. Molemmat kerrat ovat jääneet vain yrityksiksi, koska en yksinkertaisesti osaa pukea tuntemuksiani sanoiksi. Olen vain niin onnellinen siitä, millainen matkani oli. Lähdin sooloilemaan tilanteen pakosta, mutta loppujen lopuksi olin niin innoissani siitä ajatuksesta, että pistin sormet ristiin sen puolesta, ettei kaverini loma osuisi samaan ajankohtaan. Kuulostaa ehkä hieman karulta, mutta Hoi An vaikutti täydelliseltä paikalta totutella yksin matkustamiseen - ja sitä se olikin. Se oli juuri sellainen paikka, jossa oli hyvä kokeilla siipiään.

Viime aikoina olen kokenut oloni jotenkin juurettomaksi ja kuin en olisi kulkemassa mihinkään suuntaan. Minulta kysytään jatkuvasti, mitä aion tehdä valmistuttuani, enkä voi vastata kuin nauramalla ja kouhattamalla olkia. Tykkään pitää oveni avoimina, mutta jostain syystä tämä ns. tyhjän päällä leijuminen on alkanut ahdistamaan. En koe täysin kuuluvani mihinkään, enkä tiedä miten ikinä voin asua missään tuntematta halua vaihtaa maisemaa parin vuoden kuluttua. En vain tiedä, missä minun paikkani täällä maailmassa on ja onko sellaista. Mitä jos en koskaan viihdy missään täysin? Olen todella huono pysähtymään ja nauttimaan nykyhetkestä ja koko ajan minulla on halu suunnitella tulevaa. Hoi Anissa kuitenkin vihdoin pystyin vain olla murehtimatta mistään. Ja vielä kotiin palattuanikin on tämä rauhoittuneempi olo vieläkin päällä.


Takanani oleva hyvin laimea (aktiivisuuden kannalta) soolomatka Pattayaan kalpenee täysin Hoi Anin matkan rinnalla. Päätin jo etukäteen, etten aio tehdä samaa mokaa ja vain löhötä altaalla ja käydä parissa samassa ravintolassa koko aikaan. Halusin nähdä ja kokea. Ja niin tein.

Hotelliltani sai ilmaiseksi pyöriä lainaan ja niinpä päätin hyvin extemporesti lähteä polkemaan vanhaan kaupunkiin eräänä sateisena päivänä. Viimeksi olin pyöräillyt kaksi vuotta sitten Guilinissa ja sitä ennen vuonna nakki ja muusi. Pyörän satula oli aivan liian korkealla ja vietnamilainen liikenne oletettavasti hullua, joten kokemus ei ollut todellakaan positiivinen. Palasin hotellille nilkat naarmuilla ja vannoin, etten enää ikinä pyöräile.

Niinpä seuraavana päivänä lainasin pyörän taas ja poljin rannalle syömään. Tällä kertaa satula oli oikealla korkeudella ja kokemus paljon parempi. Liikenteeseenkin, ihme ja kumma, tottuu. Tästä alkoi pyöräilyintoni, joka jatkui koko matkan ajan. Pyörän selässä hienojen maisemien ohi viipottaessani oli niin puhdas vapauden tunne.


Hoi An on pieni kaupunki, jossa ei kertaakaan tarvinnut pelätä, ei edes pimeällä. Ihmiset olivat ystävällisiä ja puhuivat tarvittavan hyvää englantia, joten ei kielimuuristakaan tarvinnut kärsiä. Hintataso oli niin alhainen, että turistimmissakin ravintoloissa söi alle 4€:lla ja minun opiskelijabudjetille tämä kävi paremmin kuin hyvin. Tuli juotua hyvin monet smoothiet ja mehut, yleensä kun en laittaisi rahaa moisiin aterian lisukkeisiin.

Yövyin hotellissa nimeltä Hoi An Osaka Boutique Villa, usein lyhyemmin Osaka Villa, jossa henkilökunta oli todella mukavaa ja aina rupattelemassa kanssani. He kyselivät aina päivän suunnitelmista ja varmistivat, että olin tullut kotiin. Joka ilta noin seitsemän aikaan soi puhelin aamupalatilauksen johdosta. Hotellissa ei nimittäin ollut buffet-aamiaista, vaan joka kerta (jos halusi vaihtaa tilauksen) piti rastittaa ruutuun mitä halusi seuraavaksi aamuksi. Itse valitsin aina passion fruit -mehun, banaaniletun ja jonkun kolmannen jutun. Hotellin ravintolassa oli vieläkin pystyssä joulukuusi ja välillä tuli joululaulujakin.


Moporetkeni lisäksi kävin toisella maksullisella kierroksella, nimittäin kokkauskurssilla (siitä oma postaus myöhemmin). Sinne menin samalla taxilla erään australialaisen perheen kanssa ja meillä klikkasi alusta asti. Juttelimme kurssin ajan ja vaihdoin perheen äidin kanssa facebook-yhteystiedot. Seuraavana päivänä törmäsimme toisiimme vanhassa kaupungissa ensiksi pankkiautomaatilla ja sitten kadulla. Molempien porukoiden viimeisenä iltana söimme illallista yhdessä. Ei ehkä se normaalein seura, johon parikymppinen yksinmatkalla tutustuu, mutta tulimme niin hyvin juttuun! Sain kutsun Australiaankin haha. He muuten kuulemma luulivat minua alunperin amerikkalaiseksi aksenttini takia. En tiennyt edes, että minulla on amerikkalainen aksentti, mutta ilmeisesti niin :D

Sää ei kymmenen päivän matkani aikana ollut erityisen hyvä ja aurinkoa oli vain kolmena päivänä (arvaa kaksi kertaa ehdinkö palaa siinä ajassa - onneksi vain pieneltä alueelta). Vastoin 80-90% sadetödennäköisyyksiä loman loppupuoli oli kuitenkin sateeton ja kun lämpötilat olivat pilvisinä päivinäkin n. 25, ei ollut paljon valittamista. Ja ainakin pilvisyydessä on se hyvä puoli, ettei tuhlaa kaikkea aikaa rannalla. Itse koen aina aurinkoisella säällä velvollisuutta nauttia siitä makaamalla altaalla tai rantatuolissa. Meille suomalaisille kun helle ei ole mikään itsestäänselvyys.


Hoi An on tunnettu lyhtyjen valoloisteesta vanhassa kaupungissa auringon laskettua, mutta itse havahduin toiseksi viimeisenä päivänä vasta siihen, etten ollut vielä kokenut tätä. Hotellin shuttle-kuljetus heitti minut kaupunkiin 11 aamulla, joten vietin koko päivän odottaen pimeää. Kävin museossa ja parissa pagodassa vanhan kaupungin sisäänpääsylipulla (4,4€), mutta aika tuntui silti matelevan. Söin tacoja ja odotin. Kun aurinko vihdoin laski, oli näkymä upea ja onneksi en ollut lähtenyt hotellille etuajassa, kuten tylsistyksissäni ajattelin. Ärsyttäviä veneajeluiden ja lyhtyjen kaupustelijoita oli aivan liikaa ja kadut olivat täynnä turisteja, mutta oli siellä silti vain niin kaunista.

Viimeisenä päivänä kävin 3,5h hieronnoissa (hinta alle 40€ ja sisälsi pienen välipalan ja taxikuljetuksen..!) ehkäisemässä tulevan lukukauden stressiä. Hyvin pitkälle joululomaan tuntui kuin en olisi levännyt hetkeäkään ja koulu alkaisi aivan liian nopeasti, mutta nyt kun lomaa on enää viikko jäljellä, olen palaamassa kouluun ihan hyvin mielin. Hoi Anista sain mukaan niin monta hyvää kokemusta, jotka varmasti pysyvät mielen pinnalla vielä pitkään. Sain lisää itsevarmuutta, rohkeutta ja uskoa itseeni. Kyllä minä pärjään vaikka missä. Ei ehkä pitäisi sanoa heti edelliseltä matkalta palattua, mutta matkakuume, varsinkin soolomatkakuume, vain kasvoivat entisestään. Minnes sitten seuraavaksi? Mutta ensin, pysähdytään nykyiseen hetkeen ja sulatellaan Hoi Anin kokemuksia ihan kunnolla.
2 kommenttia on "Hoi An oli juuri sitä mitä tarvitsin"
  1. Niin siistiä..! Kiitos postauksesta, voi olla että joku vuosi vois lähteä tonne, etenkin vietnamilainen keittiö on tosi mielenkiintoinen.. semmoset pari kysymystä heräs, että havaitsitko mitään ranskankielistä ja miten hoidit maksut (cash, visa electron..?)? Oliko siellä muuten helppoa suunnistaa vai meinasitko eksyä?

    Haluan ottaa esille tuon soolomatkailun, jotenkin vähän tuntuu että se on aliarvostettua. Tykkään toki seurasta, mutta joskus joudun tai haluan matkustaa yksin. Näin esim. 2015 lokakuussa kun sohvasurffailin 2 vk Englannissa ja Skotlannissa (silloin tuli eteen pari ongelmatilannetta, mutta onneksi selvisin..), viime kesänä olin 3 päivää kesätöiden jälkeen Minneapoliksessa ja nyt toissa viikonloppuna vietin laatuaikaa Oslossa. Semi turvallisia ja helppoja kohteita siis, yksin matkustaessa AirBnb huone on muuten myös kiva vaihtoehto kun tulee kotoisampi olo. Muutamat ihmettelyt oon kuullu että miks matkustan yksin, vastaan sit yleensä että en halua jättää kokemuksia väliin vaan sen takia jos ei satu saamaan seuraa silloin kun itselle sopisi. Jotkut on ihmetelly sitä myös siksi, koska oon "nuori nainen", mitä se sitten tarkoittaakin... Etenkään viimeisimmällä matkalla yksinoleminen ei todellakaan haitannut kun se vapaus oli vaan niin parasta. Käveleminen on kivaa yksin, ulkonasyöminen on kyllä kivempaa seurassa. Soolomatkailun kannalta en oikeastaan mieti mitä muut ajattelee, enemmänkin turvallisuus on mielessä ja en kyllä rehellisesti sanottuna Aasiassa uskaltaisi yksin matkailla kun on itelle niin vierasta aluetta.. heh taas tuli näköjään pitkä kommentti. x)

    T. Vera (the kaima)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, pitkät kommentit on just niitä parhaita :D Vietnamilainen ruoka on tosiaan todella hyvää, itse tykkään varsinkin kaikenlaisista spring rolleista (tuli nytkin nälkä edes niitä ajatellessa hahah). Ranskan vaikutus ei mielestäni näkynyt Hoi Anissa kuin leivonnaiskulttuurissa. Oman käsityksen mukaan kuitenkin esimerkiksi Hanoissa on ranskalaista arkkitehtuuria selvästi nähtävissä. Ja en mene vannomaan, etteikö Hoi Anissakin se jossain paikoissa olisi nähtävissä, en vain ehkä ole tarpeaksi tarkkasilmäinen.. :D Ranskan osaaminen on ilmeisen harvinaista nykyään.

      Mulla oli siitä hyvä tuuri, että sain perheeltä joululahjarahat suoraan Vietnamin dongeina, joten niillä pystyin hoitaa kaikki jokapäiväiset maksut (taxit, ruoka, retket.. Vietnamissa tosiaan on hyvin halpaa, onneksi). Hotellin maksoin Visalla. Itse olen Aasiassa tottunut käyttämään käteistä, koska joskus hyvin yllättäen kortti, tai minun kortti (Visa electron), ei jostain syystä käykkään.

      Hoi Anissa oli helppo suunnistaa, koska yksinkertaistetusti se on yksi pitkä autotie, jonka toisessa päässä on vanha kaupunki ja toisessa ranta. Tietysti pidin google mapsia aina auki jos etsin jotain tiettyä paikkaa, mutta esimerkiksi vanhassa kaupungissa oli kiva kävellä ilman määränpäätä kun tiesi, ettei voi eksyä hirveän kauas.

      Nuorten naisten yksinmatkailu nostaa monien kulmakarvat, enkä tajua miksi. Tai no joo, turvallisuus ja niin, mutta yleensä jos on järki kädessä, eikä mene turvattomiin kohteisiin alunperin, pärjää hyvin. Itsellenikin suurin syy yksinmatkustamiseen on ollut juuri tuo seuran puutto. Ei ole kuitenkaan järkeä jättää tilaisuutta matkustaa välistä vain sen takia, ettei kukaan pääse mukaan. Ja kun on yksin, saa ainakin mennä täysin oman aikataulun ja kiinnostuksenkohteiden mukaan ja itse ainakin nautin siitä, että ylitän itseni lähes päivittäin, oli se sitten vain päiväretkelle lähtö, uuteen kaupunginosaan meneminen tai liikennevälineiden käyttö. Yksin syöminen on itsellenikin varmaan se suurin miinus, kuten myös se, ettei kukaan voi jakaa samoja kokemuksia kanssani. Mutta kumpikaan ei paina niin paljoa, etten lähtisi matkaan ;)

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9