Guilin; vuoria, jokia ja luolia

Guilinissa huomasi heti olevansa oikeasti etelässä. Ilma oli kuin kasvihuoneessa, eivätkä kaupungin yllä leijuvat sadepilvet yhtään auttaneet kaikkialla vallitsevaan kosteuteen. Jopa meidän hostellihuoneessa haisi "kosteus", eivätkä vaatteet kuivuneet millään.

Olimme koko matkan valmistautuneet Guiliniin. Jos joku asia oli vaikeaa paikassa X, sanoimme aina "kelaa sitten Guilinia". Oletimme aina Guilinin olevan pikkukylä, sitä perinteistä Kiinaa. Sitten googletin asiaa ja kävi ilmi, että Guilinissa on n. 5 miljoonaa asukasta, se siitä pikkukylästä sitten.. Vaikka olihan Guilin "pikkukaupunki" verrattuna kaikkiin muihin paikkoihin, joissa me oltiin käyty; ei ollut pilvenpiirtäjiä, eikä suuria kauppakatuja, ei viiden kaistan autoteitä keskustassa, eikä suuria vilkkuvia mainostauluja. Yksi asia mitä Guilinissa kuitenkin oli, olivat ulkomaalaiset. Länsimaalaiset erottuivat katukuvasta ihan eri tavalla kuin Kiinan suurkaupungeissa ja kävimmekin pienen sisäisen kriisin. Eikö Guilin ollutkaan lähes koskematon kaupunki, jossa turistina olisi vaikeaa? Emmekö olleetkaan originaaleja valitessamme juuri Guilinin kohteeksemme?

Meidän hostelli oli täynnä valkonaamoja siinä missä muissa paikoissa 90% muista asukeista oli kiinalaisia, tai vähintäänkin Aasialaisia. Kolmen viikon käytännössä kahdestaan hengailun jälkeen tämä oli piristävä käänne - saimme vihdoin käydä kunnon keskusteluita muiden kanssa.
   Hostellin ravintolassa ei voinut syödä ateriaa tai viettää iltaa tutustumatta muihin. Kaikki olivat sosiaalisia ja saattoivat liittyä seuraan ihan omatoimisesti.
   Me söimme lounasta trinidad/kanadalaisen naisen, joka opetti englantia Shanghaissa ja n.40v. amerikkalaisen maailmanmatkaajamiehen kanssa, vietimme iltaa sveitsiläisen porukan (, joista ainakin kaksi oli käynyt Suomessa ja kaksi suunnitteli matkaa!) kanssa ja parina iltana joimme kiinalaista bisseä (maistelimme läpi kaikki hostellin vaihtoehdot Guilinissa olon aikana) amerikkalaisen, kiinalaisen ja saksalaisen kanssamatkaajan kanssa. Oli ihanaa jutella niin eri taustoista tulevien ihmisten kanssa, joilla kaikilla oli oma tarinansa siihen, miksi he juuri sillä hetkellä olivat Guilinissa.
   Omasta mielestä oli mielenkiintoista kuulla lakiopintojen jälkeen työnsä jättäneestä miehestä, joka lähti yksin kiertämään south-east Aasiaa puoleksi vuodeksi tai isoäidistä, joka muutti opettamaan englantia Kiinaan, mutta monia tuntui kiinnostavan myös paljon kaksi n. 20-vuotiasta tyttöä Suomesta, jotka matkustivat kahdestaan Kiinan halki.

Hostellimme baarista alkoi parikin iltaa, jotka päätyivät alle 10 min kävelymatkan päässä sijaitsevaan Joy's bar:iin. Sisäänpääsymaksua ei peritty ja sisällä sai heti länsimaalaisia kavereita haluavilta juoman käteen.
   Olimme istuneet (= maanneet) junassa juuri 26 tuntia, joten heti ensimmäisenä iltanamme oli pakko päästä tuulettumaan. Joy's barin löysimme laittamaan iPhonen karttoihin päälle yöelämän löytävän ominaisuuden ja sitten lähdimme vain suunnistamaan kohti clubikeskittymää.
   Saimme heti uteliaita katseita osaksemme ja hetken tanssimisen jälkeen nappasi tyttöporukka meidän mukaansa. He tarjosivat meille juomia ja naposteltavaa koko illan. Yksi tytöistä puhui hyvää englantia, muiden kanssa kommunikoitiin englannin ja kiinan välimuodolla.
   Loppuillasta kävi ilmi, että tytöt olivat vain 16-vuotiaita. Englannintaitoisin, Alice, kertoi, ettei uskaltanut mennä kotiin, koska hänen äitinsä olisi suuttunut, joten majoitimme hänet meidän huoneeseen yöksi (:D). Tyttöparka heräsi krapulassa 6:00 kolmen tunnin yöunien jälkeen ja lähti kouluun. Ei käynyt kateeksi yhtään.
   Toisena iltana veimme Joy's bariin mukanamme hostellikavereita ja paikalla oli sattumalta yksi tyttöporukan tytöistä. Voi mikä fiilis, kun kävelee Guilinissa sisään clubille ja näkee tuttuja kasvoja. Täällähän alkaa jo verkostoitumaan.

Summer, minä, Sandra, en muista nimeä :( ja Alice

Guilin on kuuluisa maisemastaan, mm. karstivuorista ja Li-joesta ja niinpä mekin suuntasimme ensimmäiselle, ja viimeiselle, turistimatkallemme, risteilylle.

Varasimme matkan hostellilta turhan säätämisen välttämiseksi ja rahan säästösyistä (ja seikkailuhalusta) johtuen ostimme halvemman paketin, eli matkan kiinalaisen ryhmän kanssa. Respatyöntekijä antoi meille ohjeet: "bussi lähtee huomenna 7:00-7:30 pari minsaa tohon suuntaan" ja huitaisee kädellä epämääräisesti vasemmalle. Eipä siis ihmekään, että olimme seuraavana aamuna ihan pihalla ja juoksentelemme ympäriinsä lähikatuja ja kyselemme vastaantulijoilta apua - tuloksetta - kunnes käytyämme hostellilla pyytämässä parempia ohjeita, päätämme jäädä odottamaan suurimman tien varteen siihen kohtaan, josta hostellillemme käännyttäisiin. Ihme ja kumma, 7:30 bussi pysähtyy luoksemme ja nainen sanoo englanniksi huoneemme numeron. Ja niin pääsimme matkaan (vaikkakin ehdimme jo pelästyä kunnolla olevamme ihan väärässä paikassa kun bussi pysähtyi alueelle, joka ei näyttänyt olevan joen lähelläkään, ja ihmiset ottivat matkalaukkuja bussin tavaratilasta).

Risteily kesti neljä tuntia ja päättyi Yangshuo-nimiseen kaupunkiin, josta piti tulla julkisilla takaisin. Jos aikaa ja/tai järkeä olisi ollut enemmän, olisimme jääneet Yangshuoon vähintään yhdeksi yöksi. Se oli juuri sellainen paikka, jollaiseksi olimme Guilinin kuvitelleet - vaikkakin myös täynnä reissaajia. Moni tapaamistamme ihmisistä olikin yöpynyt Yangshuossa ja kaikki suosittelivat sitä kovasti.

Laivamme saapui satamaan, joka oli täynnä myyntikojuja. Mekin pääsimme ostelun makuun ja saimme tingattua itsellemme (kiinaksi!!) mekot ja lompakoita. Shoppailun jälkeen kaikki Guiliniin takaisin haluavat hyppäsivät avominibussien kyytiin, jotka parin euron hintaan ajoivat meidät bussiasemalle. Sieltä alkoi kahden tunnin hyvin ahdas bussimatka takaisin kaupunkiin ja myöhemmin vielä muutaman kilometrin kävely hostellille.

(kuva googlesta)

Li-joen lisäksi Guilin on erityisen kuuluisa riisipelloistaan ja päätimme lähteä niille viimeisenä kokonaisena päivänämme. Ikävä kyllä emme tehneet mitään esitutkimusta ja noin yhdentoista aikaan kun olimme valmiita lähtemään matkaan, kävi ilmi, ettemme ehtisi olla paikan päällä kuin max. tunnin tai puoli, koska viimeinen bussi takaisin lähtisi jo neljältä/viideltä. Vinkki siis: lähde ajoissa!

Max, jonka kanssa olimme hengailleet edellisenä iltana, seurasi tapahtumia vierestä ja ehdotti, että lähtisimme hänen kanssaan pyöräilemään johonkin kylään. Monen kymmenen euron tuhlaamisen sijasta vuokrasimme kaupunkipyörät parilla eurolla ja lähdimme polkemaan kännykkäkartaston avustuksella kohti määränpäätämme.

Matkaa oli suuntaansa 25 km ja koska en ole pyöräillyt ties kuinka moneen vuoteen, olin pulassa aika nopeasti. Alkumatka meni kaupungissa ja jos olet koskaan käynyt Kiinassa, tiedät, kuinka hullua liikenne on - varsinkin pyöräliikenne. Moottoripyörät (ja niiden tapaiset vempeleet) ja sähköpolkupyörät eivät noudata mitään säännöstöä, eivätkä todellakaan välitä pyöräilevästä länkkäristä. Pari kertaa luulin jo kuolevani, mutta ihme ja kumma kyllä selvisin perille ihan itse polkien.

Emme loppujen lopuksi päässeet alkuperäisen suunnitelmamme kylään asti, mutta kun lounasaika alkoi lähestyä, pysähdyimme toiseen kylään syömään. En ottanut valokuvamateriaalia käytännössä yhtään, mutta vlogissa näkyy vähän enemmän maisemia kylästä!

Parinkymmenen sentin nuudeliannokset

Sandra, Max ja minä

Ja näin käy kun ei ole aurinkorasvaa ja käärii hihoja...
Vieläkin kuukausi tapahtuneen jälkeen on rajat muistona

Riisiviljelmien ja Yangshuon lisäksi meiltä jäi näkemättä ainakin luolat (kuva alhaalla) ja Elephant trunk hill. Jälkimmäistä oltiin menossa katsomaan, mutta ei oltu samaa mieltä sisäänpääsymaksujen kanssa, joten lähdettiin suosiolla pois. Yritettiin kyllä kiertää koko järvi nähdäksemme "kärsän" edes vilaukselta, mutta Guilinin kaupunki oli ollut viisaampi ja kasvattanut korkeita pensaita ainoaan kohtaan, josta nähtävyyden olisi voinut nähdä ilman maksullisella alueella olemista.

(googlesta)

Tätä postausta kirjoittaessani tajusin, että Guiliniin on kyllä pakko palata joku päivä ihan ajan kanssa. Jos säätkin suosivat paremmin kuin meillä, olisi kaupunki palmuineen varsinainen paratiisi. Vaikka Guilinissakin oli KFC:tä joka kulmassa, oli siinä rauhallisen pikkukaupungin tuntumaa. Tekemistä oli ihan kamalasti eikä huonosti organisoituna neljä yötä riittäneet kaiken halutun näkemiseen.