Kuinka selvitä kuukauden reppureissusta kaverin kanssa riitelemättä

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Me ollaan Sandran kanssa tunnettu toisemme kaksitoista vuotta, joten ystävyyssuhteemme on vakaalla pohjalla. Siitä huolimatta riidat/kinastelut ovat mahdollisia. Vaikka ei Suomessa riidelläkään koskaan (miinus pari ala-/yläaste riitaa :D), on reissun päällä tilanne paljon stressaavampi ja näin riitoja voi syntyä helpommin. Me ollaan joissain asioissa hyvin erilaisia ja olin varma, että ainakin yksi tai kaksi kinaa tulisi vastaan. Näin ei kuitenkaan käynyt.


Kaikki kaveri- ja ihmissuhteet ovat tietysti erilaisia ja toimivat eri dynamiikalla, mutta tässä on meidän TOP10-vinkit siihen, kuinka sopu säilyy reissussa.

1. Hyväksy toisen tapa tehdä asiat
Yllätys, yllätys, kaikki ihmiset ovat erilaisia ja tekevät asiat eri tavalla. Pienten arjen asioiden hoitamisen, kuten valojen päälle jättämisen tai tavaroiden levittämisen lisäksi ihmiset ovat erilaisia unirytmistä ruokailutottumuksiin ja aktiivisuustasoon. Vaikka toisen eroavat tavat kuinka ärsyttäisikin, kannattaa vetää syvään henkeä ennen kuin alkaa valittamaan asiasta. Häntäkin ärsyttää sinun tapasi ihan yhtä paljon.

2. Älä syyllistä
Kaikki tekevät virheitä ja syyllistäminen ei auta yhtään vaikeassa tilanteessa. "Mokannut" tietää itsekin mokanneensa ja sitä on turha alleviivata. Aloittakaa jokainen päivä puhtaalta pöydältä, älkääkö muistutelko epäonnistumisista jälkikäteenkään.


3. Kannusta toista
Jos toisella on vaikeuksia jonkun asian suhteen, kannusta häntä pyrkimään omaan maksimiinsa. Me pyöräilimme 50km ja se on jotain, jota en tod tee normaalisti - en edes muista milloin viimeksi pyöräilin. Sandra ei pilkannut kärsimystäni, vaan kannusti jatkamaan loppuun asti. Muuten olisin varmaan kääntynyt kotiin ensimmäisen tauon jälkeen.
Olette tiimi, ette kilpailijoita.

4. Älä pura ärsytystäsi ystävääsi
Kaikkia ärsyttää aina välillä, mutta älä pura sitä muihin. Käy asiat läpi yksin omassa päässäsi ja ole hetki yksin jos tunnet olevasi ärtynyt. Oli ärtymys matkakumppanistasi tai ulkoisista tekijöistä johtuvaa, ei kannata myrkyttää kaikkien fiilistä. Se ei ole sen arvoista.


5. Tajua, että sinäkin voit olla väärässä
Mind blown, eikö? Aina tämä vaihtoehto ei kuitenkaan ole ensimmäisenä mielessä - ei ainakaan yhtä usein kuin sen pitäisi. Aina asioissa ei edes ole objektiivista oikeaa ja väärää, mutta siltikin paikoitellen kannattaa nöyrtyä ja antaa periksi.

6. Tee kompromisseja
Kun matkalla on enemmän kuin yksi ihminen, on kompromisseja tehtävä. Etukäteen kannattaa puhua molempien/kaikkien odotuksista matkaa kohti, joten kaikki ovat samalla kartalla siitä, mitä kukin haluaa nähdä ja tehdä. Välillä tehdään mitä itse haluat, välillä ei. Lähde silti hyvällä mielellä mukaan jokaiseen päivään.


7. Älä etsi toisesta huonoja asioita
Jokaisessa ihmisessä on tietysti joitain piirteitä, jotka eivät ole mieleesi, se on selvää. Kuten elämässä yleensäkin, keskity myös ystävässäsi positiivisiin piirteisiin, älä negatiivisiin. Alamäki alkaa siitä kun mietit joka päivä, mitä huonoa ystäväsi tänään teki tai kuinka hän ärsytti sinua erityisesti. Mieti mieluummin, mitä erityisen kivaa hän teki ja miksi teillä oli sinä päivänä niin mukavaa.

8. Kommunikoi
Vaikka olen jauhanut paljon siitä, ettei turhista pikku ärsytyksistä kannata turhaan alkaa valittamaan, on kaikella rajansa. Jos joku tietty asia hiertää suhtautumistasi kaveriin jatkuvasti, sano siitä. Jos toinen vaikka viettää joka aamu suihkussa tunnin ja se ärsyttää sinua, koska joudut odottaa omaa vuoroasi jatkuvasti, kerro asiasta. Tai jos kerrankin haluaisit syödä halvemmin kuin rahaa kaikkialle heittävä ystäväsi, huomauta asiasta. Asiallisesti puhumalla asiat ratkeavat aina.


9. Tajua, ettei koko ajan ole pakko puhua/tehdä yhdessä
Melkein jokainen ihminen tarvitsee omaa aikaansa ja kun reissaa kaverin kanssa, ei sitä omaa aikaa tule, ellei sitä tee. Pieni hiljentyminen vaikka iltaisin kuuntelemalla musiikkia kuulokkeilla tai lukemalla kirjaa voi tehdä hyvää. Jos huomaat ystäväsi selvästi eristäytyvänsä sosiaalisuudesta hetkeksi, anna hänen tehdä se. Muista, ettei ihan koko ajan ole pakko vääntää keskusteluakaan. Joskus on ihan virkistävää olla hiljaakin.
   Jotkut suosittelevat, että kaverukset voivat myös tehdä eri aktiviteetteja ja viettää vaikka koko päivän erillään. Me emme näin tehneet (parin tunnin ajan vain ja se johtui siitä, että olin pyöräilyn jäljiltä liian väsynyt lähtemään vuorelle), mutta joillekin se saattaa olla hyvä ratkaisu. Kun molemmat saavat omaa aikaa ja etäisyyttä toisiinsa, turhat ärsytykset häipyvät ja saat itsellesi selkeyttä siihen, millaisen loman haluat viettää - ja miten itse voit edesauttaa loman onnistumista.

10. Pidä hauskaa ystäväsi kanssa!
Lähditte yhdessä reissuun, koska teillä on kivaa yhdessä. Tehkää siis kivoja asioita, kokekaa ja nähkää mahdollisimman paljon. Matka tuo tiettyjä rasitteita suhteellenne, mutta se myös lujittaa ystävyyttänne entisestään. Vaikka mekin välillä saatettiinkin vaihtaa pari ärsyyntynyttä lausetta, hymyiltiin päivän päätteeksi aina yhdessä - se on tärkeää.
   Tämä on ikimuistoinen kokemus. Ottakaa vastoinkäymisetkin vastaan huumorilla ja suunnitelkaa kivoja aktiviteetteja päiviksi. Muistakaa pitää hauskaa, älkääkä vain suorittako matkaa läpi. Tätä matkaa tulette muistelemaan hymyssä suin vielä monta, monta vuotta.

  
Sitten vaan reppu selkään, ystävä kainaloon ja menoksi!


Ja näin käy kun viettää liikaa aikaa yhdessä -
muututte toisiksenne
4 kommenttia on "Kuinka selvitä kuukauden reppureissusta kaverin kanssa riitelemättä"
  1. söpöliinit :a vika kuva minun makuuni erityisesti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah kiitos XD Ja ens kerralla säkin lähet mukaan eiks juu? <3

      Poista
  2. Ai että tästä postauksesta mä tykkäsin! Haluaisin lähtee kiertämään jonnekin kauas kaverin kanssa, mutta tuntuu että oo samaan aikaan molemmilla rahaa ja aikaa lähteä... ei viittis yksinkään mitään tuntematonta Aasiaa lähteä tutkimaan:D Ollaan mietitty tosin että sitten kun pikkuveli täyttää 18 puolentoista vuoden päästä, lähettäs siskopuolen ja sen kanssa Japaniin pariks viikoks x) Toivottavasti päästään lähtemään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Oi Japani ois toooosi magee, se on munkin listalla. Toivottavasti pääsette lähtemään :) Itekään en uskaltais lähtee yksin kiertämään ja sentään oon ollu Aasiassa monta kertaa :D Ehkä saatte kaverin kanssa aikataulut yhteen ennen mahdollista Japanin matkaa ja pääsette tekin reissun päälle ;)

      Poista