Viimeinen ilta 6th ringillä

tiistai 1. syyskuuta 2015
Mua aina varoiteltiin, kuinka aika tulee kulumaan todella nopeasti, mihin hoin vaan päässäni takaisin itsepintaisesti ”ei, ei ja ei”. Näinhän siinä kuitenkin kävi: kaksi kuukautta hujahti silmänräpäyksessä – tai ei nyt ihan. Olihan niitäkin hetkiä, kun tuntui, etten koskaan pääsisi pois 6th ringiltä ja ettei kesä koskaan loppuisi. Kun päivät matelivat ja vietetty aika Kiinassa tuntui mitättömän pieneltä.
    Yhtäkkiä laskuri kuitenkin näytti 60 ja enää olisi jäljellä yksi päivä. Yksi päivä. Yksi päivä ihmisten kanssa, jotka on ollut mun perhe Kiinassa. Miten mä muka voin kohta jättää kaiken taakseni ja muuttaa? Tuntuu ihan kamalalta, mutta kyllähän mä alusta asti tiesin, että näin tää menis. Kaks kuukautta ei oo pitkä aika.


Timothy on niin ihana, enkä kestä ajatella, etten nää sitä enää päivittäin. Timothyn valloittavia hymyä ja naurua tulee niin ikävä, kuten kaikkia Timothyn hokemiakin ja meidän yhteisiä vitsejä. En enää joudu kertomaan jokaisen ruoan olevan ”yummy”, vastailemaan kysymyksiin asioiden väreistä, söpöydestä ja nimistä, enkä kuuntelemaan ”bu yao” –itkukohtauksia. Enää ei osoitella lentokoneita, keräillä etanoita, lauleta samoja kolmea laulua autossa, eikä rakennella hangtian feijejä (avaruusaluksia). Tulee ikävä perusarkea, vaikka, pakko myöntää, se tuntui todella pitkäveteiseltä usein. Miten tulenkin kaipaamaan kuvakirjan lukemista, josta opin jo ensimmäisellä viikolla ulkoa ”I like this one” (alkoi pelkällä osoittamisella ja satunnaisella ”this”:llä - pitkälle on edetty) –lauseen kohteet ja Timothyn laittamista autossa turvaistuimeen. Muistona on onneksi 370 kuvaa/videota, niitä katsellessa tulee varmasti pitkään tippa linssiin, mutta myös hymy huuleen.


Juuri kun kirjoitin tätä tekstiä, kirvoitti viaton kysymys siitä, onko mulla paljon pakattavaa, kyyneleet silmiin. Enhän mä halua pakata ollenkaan. Tuntuu niin pahalta lähteä. Tiiän, etten mä oikeasti pystyisi täällä asua pidempään ihan sen takia, että mulla ei oo mitään vapautta tän alueen ollessa niin vaikea. Keskustaan tosiaan ei helposti pääse ilman autoa ja autollakin juuttuu aina ruuhkiin, jotka ovat parhaimmillaan niin pahat, ettei pääse meidän kotikatua pidemmälle.
   Rakastin sitä vapauden tunnetta kun pääsin kävelemään musiikki korvilla itsenäisesti katuja pitkin ja käyttämään metroa (, joka tosiaan ei aina kyllä ollut aivan niin vaaleanpunaista unelmaa) kielituntien yhteydessä. Kohta voin käppäillä ympäri Pekingiä vapaasti jokainen arkipäivä kunnes lapset tulee koulusta. Voin käydä iltaisin ulkona, koska pääsen itse kotiin, mulla on oma ulko-ovi ja avaimet, enkä herätä muita. Ja voin vihdoin shoppailla! Ei kyllä mitään hajua miten pääsen takaisin Suomeen mun tavaroiden kanssa, koska nytkin oli matkalaukku jo ihan, ihan täynnä, minkä lisäksi mulla on kaksi muovipussia, yks kangaskassi, käsimatkatavaralaukku ja käsilaukku. Tää kaikki, enkä ees oo shoppaillu. Mistä näitä tavaroita oikein tulee..?


Tiedän, että tää kaks kuukautta oli juuri sopiva aika täällä, mutta silti tuntuu niin pahalta. Host äiti kertoi, että kun se oli ensimmäisen kerran puhunu T:lle mun lähdöstä, oli se vaan ollut pitkää hiljaa. Eilen se kysyi, tuleeko Timpalle mua ikävä ja se sanoi, että joo. Miltäköhän Timothysta tuntuu mun lähtö, kun eihän se varmaan mun tullessa tajunnu, etten mä liity samalla tavalla perheenjäseneks kuin ayi (jos jollain epäselvää on siis siivoaja/kokki/lastenhoitaja, joka asuu perheen luona. Yleensä asuvat saman perheen luona vuosia ja ovat siis ihan perheenjäseniä tavallaan), vaan lähden pois kesän jälkeen?

Kaikki au pairit ja muut lasten kanssa työskentelevät varmaan allekirjoittaa, kuinka hieno tunne on ”voittaa lapsen luottamus”. Se kun Timothy ottaa mua kädestä ja vie jonnekin, huutaa mun nimeä kurkkusuorana tai haluaa tulla syliin, on ihan mahtava. Kaksi kuukautta sitten me tavattiin ekaa kertaa, jolloin se ujosteli mua, eikä puhunut paljoa englantia. Niin paljon on tapahtunut siinä välissä, enkä voi uskoa, että se kaikki mahtuu 61:n päivän sisään.

”Kun mä oon iso, lennän helikopterilla Veran luokse leikkimään”, sano Timppa kerran. Awws.


Tänään, mun viimeisenä päivänä, lähdettiin ravintolaan syömään. Mulla tästä ei ollut ennakkotietoa, mutta eihän mulla koskaan oo mistään, joten ei mitään erikoista siis. Oon ollut koko päivän itku silmässä, mutta viimeinen niitti oli kun host äiti oli teettänyt valokuvia mun ”happy moments”:ta koko kesän ajalta ja koonnut niistä kirjan. En ees voi sanoin kuvailla, miten onnellinen oon, kun saan olla osa tätä perhettä. Miten hyvä tuuri mulla kävikään kun sain näin lämpimän perheen. Mä en oo vaan mikään englannin tutori, vaan perheenjäsen.
Molemmat host vanhemmat painottivat, kuinka tärkeä oon perheelle, kuinka mua jäädään kaipaamaan ja sovittiin, että tavataan vielä seuraavan seitsemän kuukauden aikana.


Yksi muisto, joka saa aina naurattamaan:

Oltiin ihan normaalisti olohuoneessa, kun Timothy alkaa yhtäkkiä kaivella kaappeja ja lähtee sitten kohti alakerran portaita. Tässä vaiheessa tietysti liityin seuraan. Timothylla oli kädessään taskulamppu (kattovaloahan ei toki voinut laittaa päälle? :D) ja toisessa kädessä sellainen puinen kori, jonka sisällä oli yksi valkosipuli. Menimme alakerran vessaan, jossa Timothy alkoi pestä valkosipulia. Tämän jälkeen palasimme ylös (, jossa toki olisi ollut vessa myös). Koskaan en saanut vastausta suureen kysymykseen "miksi", emmekä valkosipulia mihinkään käyttäneet. Tapauksen jälkeen elämä jatkui kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Haluaisin kyllä joskus tietää, mistä lapset repivät ideat tempauksiinsa.

----------

Timothy, I'm gonna miss you so much!! Love you!
Vera-rocket
5 kommenttia on "Viimeinen ilta 6th ringillä"
  1. Miten söpö pieni eläinlääkäri! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö <33 toi oli sellanen paikka missä sai "tehä eri ammattejen juttuja", oli niiiin söpöjä noi asut aina!

      Poista
    2. Kuulostaa tosi hauskalta, ja lapset on varmaan innoissaan! :)

      Poista
  2. Lähetät sitten ennen kotiinlähtöä kaikki ne uudet vaatteet ja kamat isossa pahvilaatikossa Suomeen :) Maksaa varmaan jonkun verran mut jos tuot ne mukanas koneeseen ni sekin varmaan maksaa ihan liikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, varmaan pakko. Ja mä kun luultavasti jään kiertelemään Kiinaa, niin ei kyllä mitään kahta matkalaukkua voi mukana raahata :D

      Poista