Tiedättekö sen tunteen kun puolet vuosikurssistasi istuu kuuntelemassa infotilaisuutta kanditutkinnon lopputyöstä ja opettaja alkaa valittamaan oppilaiden epäluonnollisiksi värjätyistä hiuksista (rikkoo koulun dress codea) ja kirjaimellisesti jokainen huoneessa oleva ihminen kääntyy tuijottamaan sinua pakottaen puhujan tarkentamaan mikrofoniin, ettei tarkoittanut sinua? Entä sen, kun sinua luullaan joksikin toiseksi henkilöksi -kahdesti- koska ilmeisesti kaikki valkoiset ihmiset näyttävät samalta?
Koulussa olen "se ulkkis". Opettajat ja muut kolmosluokkalaiset oppilaat tietävät kuka olen, mutta harva oikeasti edes muistaa mistä maasta olen kotoisin, saati sitten tietää mitään muuta pintaa syvempää. Eikä heitä erityisesti kiinnosta. Moni ei edes tiedä, etten puhu englantia äidinkielenäni. Koska Euroopassa kaikki puhuvat englantia, eikös? Ykkösluokalla joudun selventämään erikseen jokaiselle opettajalle, etten ole vaihto-oppilas, VAIKKA päälläni oli koulupuku! Koulupukua pitävät vain ykköset ja varsinkaan vaihtari ei sellaista ikinä käyttäisi.
Pieni selvennys siis otsikkoon: en ole kirjaimellisesti ainoa koulun valkonaama, koska meillä on joka lukujakso vaihtareita vaikka mistä, myös Suomesta. Mutta vaihtarit ovat aivan oma porukkansa. He eivä käy koulua samalla tavalla kuin me muut, liikkuvat yleensä laumassa ja tosiaan vaihtuvat puolen vuoden välein. On hyvin eri asia olla vaihtari kuin kokoaikainen oppilas.
Suomessa tehdystä harjoittelusta paluun jälkeen olen ollut jotenkin tietoisempi erilaisuudestani kuin sitä ennen. Kolmosvuoden johdosta olemme uudella kampuksella, jossa ylemmät vuosikurssilaiset eivät ole up to date statuksestani. Lähes päivittäin joku yllättyy kulman takaa kääntyvästä blondista ja usein joku ihmettelee läsnäoloani lounashuoneessa, jossa vaihtarit eivät asioi. Puhumattakaan koulun kuntosalilla järjestettäviin tunteihin osallistuvien ihmisten hämmästyksestä sisään astelevasta, koulun hupparia käyttävävästä blondista. Onko muka oikeasti niin ennenkuulumatonta, että macaulaisessa koulussa on valkoinen oppilas? Ja koska Suomessa (olen helsinkiläinen, joten voin puhua vain sen puolesta) me emme pidä ulkomaalaistaustaisia ihmisiä "kummallisina", on vaikea ymmärtää miksi herätän niin paljon ihmetystä täällä.
Mielestäni on kuitenkin todella opettavaista kokea vähemmistön edustajana oleminen, vaikka oma tilanteeni onkin aika extreme tapaus. Ymmärrän nyt millaista on kohdata stereotypioita ja oletuksia ja kun ihmiset eivät näe ihonväriäsi pidemmälle. Tiedän millaista on kun sinua kohdellaan erilaisena - niin hyvässä kuin pahassakin. Olen varmempi omana itsenäni ja seuraan omaa polkuani muiden mielipiteistä välittämättä. Minua kun pidettäisiin erilaisena, vaikka yrittäisin kaikella energiallani sulautua joukkoon. Miksen siis tekisi asioita, jotka tekevät minut onnellisiksi?
Ja välillä sitä ihan oikeasti unohtaa erottuvansa muista. Koska en näe itseäni (:D), en aina muista näyttäväni mitenkään poikkeavalta. Sitten otamme luokkalaisten kanssa kuvia tai joku tujottaa minua turhan pitkään ja muistan, että olen eri rotua muiden kanssa. Mutta pakko olla hieman ällö-siirappinen tähän väliin ja sanoa, että loppujen lopuksi ihmiset eivät edes ole kovin erilaisia ihonväristään tai kulttuuristaan huolimatta. Toivon, että olen todistanut tämän ainakin luokkalaisilleni ja toivottavasti muillekin koululaisille. Kukaan ei halua, eikä kenenkään pitäisi, olla ulkopuolinen. Mutta on ihan OK olla "erilainen".
Samoja fiiliksiä! On ollut todella silmiä avaavaa asua maassa, jossa ei sulaudu ulkomuodoltaan valtavirtaan. Meidän yliopistolta löytyy kyllä ulkomaalaisia, että tuollaista samanlaista leimaa en ole yliopistolla saanut. Muistan kuitenkin sen tunteen, kun ensimmäisen kerran tajusin olevani kurssin ainut ulkomaalainen 70 oppilaan joukossa. Ja täytyy myöntää, että otin kyllä henkilökohtaisesti kun yksi mun ryhmään laitetuista tytöistä halusi vaihtaa ryhmää mun takia, kun koki englanniksi kommunikoinnin liian haastavaksi. Kyseessä oli kuitenkin englannin kielinen kurssi ja englannin kieliset tehtävät ja materiaalit, joten englannin käyttämiseltä ei tuolla kurssilla olisi mitenkään voinut välttyä. Olin aina häntä kohtaan kuitenkin vain ystävällinen ja kannustava, enkä ikinä valittanut jos kieli vaihtui koreaksi, vaan yritin osallistua parhaani mukaan myös heidän kielellään. Meidän yliopistolla vakituiset ulkkarit ja korealaiset pysyy yleensä omissa porukoissaan, joten mulle korealaisten kanssa ryhmässä työskentely oli ainutlaatuinen kokemus, joka antoi mulle vähän enemmän joukkoon kuuluvamman olon.
VastaaPoistaMahtaa kyllä välillä olla rankkaa olla ainut vakituinen ulkkari ja kiinnittää noin paljon huomiota! Kun tosiaan ei sitä erilaisuuttaan itse aina muista, kun yrittää elellä vaan omaa normaalia elämäänsä muiden joukossa. Ja vaihtareihin ei tosiaan oikein voi samaistua, niiden opiskelu, elämä ja haasteet ulkomailla on aivan erilaisia. Munkin on ollut pakko hyväksyä, että vaikka joskus kokisin olevani enemmän korealainen kuin suomalainen, tuntemattomille olen aina ulkomaalainen ja joukkoon kuulumaton kummajainen. Ymmärränpä ainakin paljon paremmin miltä mun miehestä saattaa välillä tuntua, jos joskus muutetaan Suomeen.
Vaaleana suomalaisena on harvoin vähemmistöasemassa. Muistan hyvin sen tunteen kun tajusin, ettei mun koulussa ole ketään muuta ulkkista haha. Mutta kuten sanottu, tästä kokemuksesta oppii myös paljon kaikkea hyödyllistä.
PoistaMä olen myös kokenut paljon samanlaista "syrjintää", että ihmiset ei halua olla mun kanssa tekemisissä, koska eivät halua puhua englantia. En ole varmaan koskaan puhunut mitään 1/3 luokkalaisteni kanssa ja 1/2 kanssa ehkä vaihtanut vain pari sanaa. Muiden on vaikea ymmärtää, kuinka epäkohteliasta ja loukkaavaa se on. Ja meidän koko tutkinto on 100% englanniksi, joten kaikki kyllä tosiaan osaa englantia. Ihmiset ei vaan pysty asettumaan toisen kenkiin ja tajuamaan, kuinka eristetyksi voi itsensä kokea. Kiinalainen on harvoin tilanteessa, jossa ei ole muita kiinalaisia.. :'D
Ja toipa just, ei väliä kuinka paikalliseksi itsesi koet, muut näkee sut ikuisesti ulkkarina ja jotkut jopa turistina. Moni Kiinassa vuosia, jopa vuosikymmeniä, asuva ja kieltä sujuvasti puhuva (mitä mä en osaa - vielä ;)) kokee olonsa ulkopuoliseksi. Aasiassa kun ei olla totuttu vielä maahanmuuttajiin samalla tavalla kuin länsimaissa, joissa ulkonäöllä ei ole mitään väliä kansallisen identiteetin kanssa.
Kiitos kommentista, kiva aina lukea muiden kokemuksia! :)