Au pair -blues

| On
lokakuuta 26, 2015


Perjantaina tuijotan bloggeria sormet välillä näppäinten päällä epämääräisesti käyden, mutta aina mitään painamatta takaisin palaten. Lopulta luovutan ja avaan netflixin, jonka nyt vihdoin melkein neljän kuukauden jälkeen tajusin toimivan, mikäli yhdistän VPN:n johonkin maahan, jossa netflix on. Kun netflixin toimivuutta kokeilin ensimmäisen kuukauden aikana, olin yhdistänyt Hong Kongiin, eikä se näin tietenkään toiminut. Pandoran lipas on siis avattu, ennen tylsät hetken youtubessa lorvien ovat vaihtuneet toisaalle, vaikka ei muutoksessa mitään positiivista olekaan. VPN:stä kun nyt alettiin puhumaan, on mainittava, että se ei ole toiminut kännykässä melkein kolmeen viikkoon. Kiitos express VPN, josta olen maksanut pitkän pennin. Onneksi edes läppärillä pääsee sivistyksen pariin, koska muuten saattaisin tippua kielekkeeltä alas - kuinka ironista, että VPN päätti sylkäistä minut ulos juuri nämä sanat sanottuani.

Mutta kuten sanottu, kielekkeen reunalla ollaan nyt seisoskeltu pari päivää. Ja kielekettä käytän metaforana totaaliselle stressikohtaus/burnout/ahdistus/järjenmenettämis/väsymyskelle. Olen aina ajatellut, että sinä hetkenä kun en nää elämässäni mitään blogiin kirjoittamisen arvoista, ovat asiat huonosti. Totta kai voisin kertoa retkestäni yksin syömään Starbucksin kommuunipöytään tai kaksi kuukautta sitten käydystä matkasta edellisen host-perheen kanssa Beidaheen, jolloin jouduin nukkumaan ayin kanssa samassa sängyssä ja samalla peitolla (tähän en todellakaan allekirjoittautunut!), mutta inspiraatio ei yhtään lähde luistamaan. Yhtäkkiä niin mielenkiintoinen Kiina ja jännittävä Peking tuntuvat arkisen harmailta ja tylsiltä, eikä hymyä helposti liikene hauskimmille kommelluksillekaan.

Kolmesta parhaasta Kiina-kaverista kaksi ovat lopettaneet aupparoinnit ja yksi on lähdössä aikataulun mukaan joulukuun alussa kotiin (heippa team Suomi :( ). Vaikka kaksi ulosheitettyä ovat molemmat edelleen Pekingissä, on heilläkin kotiinlähtö hyvin todennäköisesti edessä lopulta, koska ilman töitä ei pitkälle pötkitä (, vaikka molemmat ovatkin tällä hetkellä kiinalaisten elättäjien kattojen alla..). En voi edes kuvitella, kuinka vaikeaksi elämä käy kun ei ole edes kavereita. Davekin pystyy tulla Pekingiin vasta joulukuussa ja saa nähdä milloin seuraavan kerran siitä. Vaikka pakko nyt myöntää, etten edes ole nähnyt kielituntien ulkopuolella kavereita pariin viikkoon, koska ei vaan jaksa. En halua tuhlata ainutta lepopäivää clubilla heilumiseen tietäen, että seuraavasta päivästä tulee tuskaa. En tajua kuinka kaikki muut pystyvät vetämään jotain kolmen päivän putkia ja silti olla töissä! Siis oikeasti, onko siihen joku salaisuus, koska itse häilyn kuoleman rajamailla, vaikka kuinka paljon vettä joisin, jo yhden hillityn illan jälkeen.
Toinen salaisuus, jonka mielelläni haluaisin kuulla, on kuinka ihmisten pää kestää au pairina. Itse vetelen ihan viimeisiä, eikä tämä todellakaan johdu perheestäni, joka on varmaan yksi parhaista perheistä, jonka voi saada (ainakin Kiinassa). Olen ollut täällä nyt pyöristetysti neljä kuukautta ja vielä olisi viisi jäljellä. Mitä mä oikein ajattelin luvatessani viipyä yhdeksän kuukautta? Miten mä muka koskaan kestän vielä viisi kuukautta!? Miksi en vaan sanonut lopettavani jouluna, jolloin puoli vuotta olisi pulkassa? Mutta enhän mä Suomessa vielä tiennyt, ettei niitä kuukausia lisäillä sen mukaan, kuinka pitkään haluaa elellä kyseissä maassa, vaan kuinka kauan jaksaa tehdä tätä työtä. Kuulostan ehkä kamalalta Helsingin prinsessalta, joka ei jaksa tehdä työtä, mutta en usko sen olevan ongelma, olenhan kuitenkin tehnyt kesätöitä todella nuoresta asti. Tietysti se pari viikkoa – kuukausi on ihan eri asia verrattuna ns. oikeaan työhön, mutta mitä hittoa oikeasti. En ole koskaan kuullut kenenkään au pairin olevan näin loppu – ja munhan ei ees tarvitse siivota ja palvella perheen vanhempia mitenkään!

Uusia taitoja ja kokemuksia: paperisuikaleista tähtien tekeminen (kuinkas moni voi sanoa osaavansa!?) ja itse Afrikan tähti -rahojen askartelu, koska lapset rakkaat kadottivat oikeista
98% (ja uudetkin ovat nyt jo ties missä).


Aina au pair –blogeissa painotetetaan, kuinka au pairiksi ei kannata lähteä jos ei tykkää lapsista, mutta tässä juuri itse todistan, ettei se lapsista tykkääminen todellakaan takaa viihtymistä. En osaa kunnolla edes sanoa, mikä epäviihtymistäni (huva soomi, kitos) tekee, koska viihdyn Kiinassa (mikäli nettijuttuja ei lasketa… murr), rakastan Pekingiä, tykkään mun perheestä ja varsinkin perheen lapsista, mulla on yksityisyyttä paljon oman kämpän takia, koti-ikävä ei ole mitään, minkä yli ei pääsisi ja kavereitakin löytyy. Joudun kyllä herätä viisi kertaa viikossa 6:30 ja kaksi kertaa 8:00 (, jonka jälkeen kyllä voi mennä takaisin nukkumaan kunnes on aamupala n. 9:00), mikä on todella suuri ero mun Suomi-elämään, jonka viimeiset kuukaudet vietin vapaana ja kouluaikoinakin pystyin viikonloppuisin nukkumaan puoleen päivään, mikäli siltä tuntui. Täällä nukun yleensä päiväunet 8:00-10 tai 11:00 lasten lähdettyä kouluun, mutta olen silti väsynyt. Iltaisin menen nukkumaan 23-24, jossa toki voisi parantaa, mutta Daven kanssa ainut aika videochätätä/puhua kunnolla on töiden jälkeen, joten siinä sekin. Varsinkin viimepäivät ovat olleet rankkoja kun olen kipeänä olemisen rajalla, mutta kun kuumetta ei ole, en viitsi töistä luistaa ja tietysti nämä puolikuntoiset päivät asettuivat viikonlopulle, joka jo itsessään on todella rankka.

Pahoitteluni Davelle, joka eilen joutui todistamaan itkukohtaustani videon välityksellä (ja on blogini suuri fani, joten terkut sinne, jos kääntäjä tämän onnistuu kääntämään). Selkein pointtini oli ehkä, että en halua enää olla au pair, mutta en halua lopettaa. Tämä ehkä kuulostaa hourimiselta, mutta tarkoitan, että en halua tehdä sitä lopettamista. En halua luovuttaa, enkä pettää perheen luottamusta muhun. Tässä voisin sanoa kliseisen ”it’s not you, it’s me”, koska vikahan ei todellakaan ole perheessä mitenkään. Miksi siis lopettaa? Koska olen väsynyt? En halua antaa periksi niin helposti, mutta onko myöskään järkeä kärsiä vielä melkein puoli vuotta? En ole tässä kuitenkaan tekemässä mitään päätöstä vielä, ainakin jouluun asti aion katsoa, että onko tässä kyseessä kasvukivut vai se, ettei tää oikeasti oo mun juttu. Totuuden selvittämistä vaikeuttaa hieman se, että mikäli jätän työt taakseni, pääsisin kokopäiväisesti Daven luokse, mikä on tietysti satamiljoona kertaa houkuttelevampi vaihtoehto. Kaverilleni Kimballille, joka halusi eroon perheestään, mutta ei myöskään halunnut asiaa ottaa puheeksi annoin ei-ehkä-niin-hyvän neuvon, että alkaa vaan käyttäytyä huonosti, että hänet heitetään ulos (toimi), mutta itse en kyllä koskaan voisi samoin tehdä. Neuvo oli muutenkin puoliksi vitsi, mutta Kimball päätti kuitenkin viettää kaksi yötä ja kaksi päivää ulkona perheelleen ilmoittamatta. Hänen tilanteensa oli kyllä täysin eri hänen perheensä ollessa täynnä munapäitä. Hänen ex-host mom esimerkiksi koki, että hänen ei tarvinnut antaa Kimille paljon ruokaa hänen ollessa ”liian läski” tai että on OK kertoa lapsilleen, kuinka jäätelöä ei saanut myöskään Kimille antaa samaisesta syystä. Mulla on asiat todellakin hyvin perhettä ajatellen. Ehkä pitää vaan laittaa big girl pantsit jalkaan ja asennemuutos työn alle. Saa nähdä miten käy, mutta en nyt ainakaan ihan helposti oo luovuttamassa.
11 kommenttia on "Au pair -blues"
  1. Itsellä oli vähän samankaltaisia fiiliksiä työharjoittelussa jo puolentoista kuukauden jälkeen (miinus au pair työskentely), kaikki väsytti, ei jaksanut mitään, kaikki oli sitä samaa harmautta, töissä oli pakko käydä ja siitä sitten suunnilleen suoraan kämpille ja netissä roikkuen etsien jotain seuraa, vaikka töissä oli jouluun asti toinen vuotta vanhempi suomalainen.. Itse koin sen erittäin pahana kulttuurishokkina nyt jälkeen päin sitä miettien ja omalla kohdalla se katosi vasta kahden ja puolen kuukauden jälkeen, eikä aikaa nauttimiseen enää ollutkaan kuin puolitoista kuukautta.. Toivon että saat jostain voimia ja energiaa jatkaa, sillä itse tekisin työharjoittelun uudelleen jos vain voisin, kulttuurishokista huolimatta vietin ehkä parhaat 5,5kk elämästäni Thaimaan työharjoittelussa.. Tekee kipeää ja itkettää varmasti, mutta varmasti muillakin on ollut samanlaisia kokemuksia kaukana kotimaasta ja vanhoista rakkaista ystävistä ja varsinkin perheestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä vähän once in a life time -juttu - tai ainakaan en ite kyllä koskaan lähtis uudestaan au pairiks :D -, joten pitää varmasti vaan purra hammasta, koska kyllä se kiitos lopussa seisoo. Onhan se ihan mahtava kokemus ja kasvattavakin!

      Poista
  2. En oikeesti edes tiiä oikein mitä pitäis sanoa, mut tuntuu, että jotain kommenttia pitää nyt laittaa! Aupparointi on oikeesti rankkaa. Mullakin tulee usein fiilis, että nyyyyt riittää, mut se on (ainakin vielä) mennyt aina ohi. Sanoisin, että jos fiilis jatkuu pidempään kuin pari viikkoa, niin kannattaa jutella perheen kanssa (ja nimenomaan jutella, niin että molemmille jää hyvä fiilis). Hei, sulla on kokonainen välivuosi aikaa tehdä mitä haluat, miksi tuhlata sitä johonkin, mistä et nauti? Eikä tää koske vain välivuotta vaan elämää yleensäkin. Voi olla, että aupparointi on nyt koettu, ja kaipaat jotain uutta, ja se on ihan ookoo!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vertaistuesta! :) Ja kyllä mäkin uskon (ainakin toivon), että tää olo helpottaa ja pystyy nauttia tästäkin jaksosta omassa elämässä. Kyllähän au pairiutta varmasti tulee muistelemaan koko loppu elämänsä ja itse mieluummin haluaisin muistaa, kuinka jaksoin loppuun asti, enkä jättänyt leikkiä kesken. Eihän tähän kuitenkaan kuole - varmaan ;D

      Poista
  3. Tsemii kyl se salee siit <3 ja jos ei nii do whatever makes you happy et oo puolta vuotta elämästäs velkaa kellekkää! Saat viel mahtavii kokemuksii mihi tahansa päädytki :*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja joku pv taas skype jos onnaa :3

      Poista
    2. Muah muah muah! <3 Ja joojoo skype!

      Poista
  4. Ööö tota minkä perusteella pääsisit kokopäiväisesti Daven luokse? Sun viisumia tuskin uusittaisiin, todennäköisesti se vain peruttaisiin siinä vaiheessa kun sun au pairin työt loppuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No turistiviisumihan siinä totta kai menis hakuun :) En tarkoittanut, että ikuisiksi ajoiksi jäisin Kiinaan lorvimaan ilman mitään parempaa syytä, joten turistiviisumi ois tähän tilanteeseen se vastaus. Mutta tosiaan, en ole mitään päätöstä lopettamisesta tehnyt, joten ei tarvitse onneksi huolehtia tästä.

      Poista
  5. Kun luki tätä niin tuntu kun omasta suusta olis tullut! Oon ollut nyt neljä kuukautta aupparin jenkeissä ja oon ihan burn out. Perhe on mahtava, tykkään mun elämästä täällä ja koti-ikävä tulee silleen aalloittain, välillä sitä ei oo ja välillä oon ihan valmis lähteen kotiin. Mulla on kuitenki kaks pientä lasta joiden kaa oon viitenä päivänä viikossa 9-10h, tauotta, koska isompi ei edes nuku päikkäreitä. Luulin aina just et tää lastenhoito olis tässä se helpoin juttu, oon ennen tätä au pairiutta ollu melkeen 20 eri perheessä lastenhoitajana mutta yllättäen se onki just se mikä tökkii. Jopa niin että oon alkanu sillee puolitietoisesti ehtiin kaikkea huonoja puolia tästä perheestä, ja toivoon että olis syy rematchaa perheeseen, jossa lapset on koulussa. Mutta tässä tulee vastaan tuo mistä sanoit just, en vaa pystyis tekee sitä näille.. Mut ehkä tää on tällanen vaihe kun alkaa se uutuudenviehätys loppumaan ja arki painaan, ja varmasti se oma asennekkin vaikuttaa paljon. Mut tosiaan välillä miettii miten jaksan tätä vielä 8kk. Kommentissa ei ollu oikeen muuta pointtia muuta kun että "kiva" lukea että en oo ainut joka painii näitten ongelmien kaa! Tsemppiä sulle seuraaville kuukausille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa kyllä ihan samalta tilanteelta, jopa saman verran aikaa ollaan ulkomailla majailtu haha :D Sulla on kyllä tosi paha toi, että lapset ei oo ees koulussa, joten paaaaaaljon tsemppiä sinne suuntaan!! Mutta tosiaan, jos alkaa toi lasten kouluttomuus jossain vaiheessa painaa päälle oikein olan takaa, on se musta ihan tarpeeks suuri syy vaihtaa perhettä. Tää perheen vaihtaminen on kyllä aina helppo muiden sanoa, mutta itekään en kyllä ikinä omaa perhettäni vois jättää (ainakin mun tilanteessa ne on kyllä niiiiin mahtavia, että ei ois oikeasti syytäkään). "Kiva" mustakin kuulla, etten oo ainut, jolle au pairina olo on jotenkin todella rankkaa :D Voimia ja jaksamista sinne, toivottavasti sulla (ja mulla) mielen myllerrykset helpottuu ja pystyy nauttimaan tästäkin vaiheesta elämässä töineen kaikkineen :)

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9