Living la vida Au pair

sunnuntai 27. syyskuuta 2015
Mitä au paurius on? Se on sitä, että joudut pitämään hirveitä lakkauksia kynsissäsi, koska au pair -lapsesi teki ne yrittäen parhaansa. Se on sitä, että annat lastesi syödä ransikset annoksestasi, vaikka todellisuudessa olet himoinnut ranskiksia ikuisuuden ja tilasit koko annoksen vain niiden takia. Se on sitä, että huikkaat joka aamu iloisen "good morning", vaikka todellisuudessa lojuisit mielelläsi sängyn pohjalla vielä ainakin kolme tuntia. Se on sitä, että koristelet kännykkäsi tarroilla (esim. coca cola -logolla), koska lapsesi ovat asiasta innoissaan ja haluavat antaa tarroja lahjaksi.
   Ennakko-oletukseni au pairiutta kohtaan ovat ja eivät ole osoittautuneet oikeiksi. Osasin olettaa nauruja ja satunnaisia itkukohtauksia, mutta en todellakaan olettanut työn olevan niin uuvuttavaa, että päiväunet tuntuvat elämän ehdolta. Voisin jopa heittää villin väitteen, että au pair rakastaa päiväunia abiturienttia enemmän.
   Luulin, että au pairuus olisi rento sivupuuha ja aikaa kaupungilla lorvailuun olisi vaikka kuinka, mutta todellisuudessa työt vievät reilusti suurimman osan ajasta. Varsinkin täällä Kiinassa au pairin selkähiestä kyllä valutetaan viimeinenkin pisara. Ei todellakaan ole mitään vapaaviikonloppuja tai töiden peruuntumisia, saati sitten "laitan piirretyt pyörimään" -helpotuksia, koska kummassakaan perheessäni eivät lapset katso TV:tä kuin korkeintaan kerran viikossa tai kahdessa ja tämä on yleinen käytäntö Kiinassa.
   Työpäivät ovat ehkä suhteellisen helppoja viikkopäivinä kun lapset tulevat kotiin koulusta 15:30-16:00, jonka jälkeen läksyjä tehdään ainakin tunti ja mennään vielä harrastuksiinkin, mutta viikonloppuisin kyllä työskennellään jokaisen helpohkon minuutin edestä. En todellakaan ole ainut täällä, joka on töissä lauantaina ja sunnuntaina kaksitoista tuntia - molempina päivinä siis. Eli 24h tulee jo siinä täyteen. Maksimituntimäärän pitäisi olla 25, mutta ei kukaan täällä niin vähää työskentele. Viikonloppuisin saattaa olla lasten kanssa jopa yhdeksän tuntia putkeen ilman taukoa.

Yksi niistä lauantaista kun töissä oltiin ihan koko päivä. Sentään päästiin
vaihtamaan maisemaa vähän

Aupparointi Kiinassa eroaa muista maista (ainakin oman ymmärryksen perusteella) varsin paljon. Ekanakin täällä au pair ei ole lastenhoitaja vaan englannin opettaja. Tai no joo, totta kai me ollaan lastenhoitajia myös, mutta meitä kutsutaan "isosisaruksiksi", eikä me olla lasten kanssa keskenään pitkiä aikoja - ainakaan mä en ole ollut kummassakaan perheessä.
   Kiinassa au paireja ottavat vain varakkaat perheet, joilla on ayit omasta takaa. Au pairin ei siis tarvitse siivota, kokata tai olla kokonaan vastuussa lapsista. Tämä on toisaalta hyvä, mutta toisaalta ylimääräisen osapuolen läsnäolo rajoittaa omia vapauksia. Sata kertaa enemmän työtä vaikeuttaa kuitenkin mahdolliset paikalla asuvat isovanhemmat. Enkä todellakaan halua ja/tai yritä olla epäkunnioittava, mutta ensimmäisessä perheessäni asunut mummo ei kyllä todellakaan helpottanut minun osuuttani mitenkään.
   Vaikka perheet ovatkin kaikki varakkaita, on heidän keskuudessaan erittäin suuria eroja. Oma ensimmäinen perheeni koostui lapsesta, vanhemmista, ayista ja mummosta, he asuivat omakotitalossa aivan Pekingin reunalla ja olivat todella perheenjäseneksi ottavia. Toinen perheeni on rento kaksilapsinen ja kaksiayinen (, joista toinen ei kyllä asu meillä), koti on aivan lähellä Sanlitunia (the place to be) ja mulla on oma asunto. Au pair -kavereiden perheet vaihtelevat myös klo 22 -kotiintuloaika-perheestä tärkeään politiikkoperheeseen, jossa on kameroita ja vartioita joka puolella ja perheeseen, jossa au pairin huoneessa ei ole tilaa muulle kuin sängylle.


Kahden lapsen kanssa työskentelyssä suurin vaikeus on todellakin sisarkateus. Vaikka itsellänikin on sisko, olin jopa yllättynyt siitä, miten outo sisarusten välinen suhde on. Ulkopuolisena ja ainakin jokseenkin kypsänä näyttää sisarusten välinen kilpailu ja toisiinsa vertailu ihan naurettavalta. Koko ajan pitää olla tarkkana, että leikitään vuorotellen molempien valitsemia leikkejä (muuten lähdetään vaarallisille vesille) ja että ei vahingossakaan kehu toista enemmän kuin toista.
   Alina ja Peter ovat yleensä sovussa, mutta kuten kaikilla sisaruksilla käy, aletaan välillä tapella mistä-lie-syystä ja lopulta molemmat itkevät ja mököttävät. Yritä siinä sitten selvitellä välejä kun riidat on käyty kiinaksi ja kumpikin on kovapäisesti omalla kannallaan, eikä todellakaan aio lopettaa ensimmäisenä. Itse kun ei voi kahteen paikkaan jakautua, pitää pistää aikuis-aivot täydelle teholle ja miettiä miten kannattaa edetä kun lapset ovat eri huoneissa mököttämässä. Sitä aina tuntuu tulevansa niin kypsäksi kun saa vaikeat tilanteet ratkottua kunniallisesti, vaikka sormi saattaisi aluksi mennäkin suuhun. Yhtenä iltana hyvänä valttikorttina oli uhkaus siitä, etten koskaan jatkaisi mun tarinaa Magical dogista loppuun, mikäli lapset tappelisivat ja tämä toimikin loistavasti, koska lapset oli alkusanoista asti aivan innoissaan taikakoirasta. Tämä taika kesti kuitenkin vain yhden illan verran, mutta sentään se ilta oli hyvin tappeluherkkä ja sain lopetettua monta yritystä seinään.
   Yhden lapsen kanssa on helppo olla koko ajan kehumassa kuinka hyvä hän on kaikessa, mutta kuten sanottu, pitää sisarusten kanssa olla varovaisempi. Alina on todella epäilevä omista taidoistaan aina, joten minun pitää olla tarkkana, etten saa häntä kokemaan olevansa aina kaikessa huonompi kuin pikkuveljensä. Siinäkin kypsyyslukemat nousevat huimaa vauhtia kun rauhallisesti ja kärsivällisesti yritän saada Alinan käyttämään koko potentiaalinsa läksyjen teossa ja estää häntä menemästä sieltä mistä aita on matalin. Toisaalta pitää myös pitää huolta, ettei Peter jää huomiotta vain siksi, että osaa yleensä tehdä esimerkiksi läksyt itse. Suomessa ollessani en olisi voinut edes kuvitella, että pystyn olemaan näin viilipytty ja aikuismainen, vaikka ärsyttäisikin kuinka paljon.

  
Friendship pens
 
Au pairius ei todellakaan ole pelkkää lasten metkujen sietämistä, riitojen selvittelyä ja oman mielenterveyden mahdollisimman hyvänä säilyttämistä. Hyviä hetkiä lasten kanssa on paljon enemmän kuin huonoja ja nauraa saa vatsa kippurassa monesti. On omasta asenteesta kiinni millaisiksi päivät lasten kanssa tekee.
   Tuntuu mahtavalta olla esikuvana lapsille ja vaikuttaa heidän asenteisiinsa positiivisessa mielessä. Kyllä siinä pakostikin tulee hyvä tunne kun lapset katsovat sinua ihailevasti ja pitävät kaikkea (no ihan melkein ainakin) tekemääsi ja keksimääsi upeana ja haluavat pyrkiä samaan. Heidän silmissään olet cool, mutta kunnioituksen pitää olla molemminpuolista. Auktoriteetti on yllättävän vahva, vaikka et olisikaan tylsimys ja aina kieltämässä  kaikkea. Itse ainakin yritän mahdollisimman paljon mennä lasten ehdoilla, välillä totta kai tulee kyllä mullakin seinä vastaan, mutta kyllä A ja P aina tulevat halaamaan ja nytkin parin tunnin erossaolon jälkeen (he lähtivät lomalle Thaimaaseen) tuli viestejä, kuinka ikävä on ja mitä mulle kuuluu :D Paras palkkio au pairina olossa on kyllä se suhde, jonka lapsiin saa luotua. Vaikka välillä on vaikeaa, on lapsen kanssa vietetyt nauruhetket kaiken sen arvoista.
4 kommenttia on "Living la vida Au pair"
  1. Mä muistan vieläki elävästi miten ihanaa oli kun ayi huus että ruoka on valmista ja sitte ainakin tunti mun työajasta meni siihen että lapset söi (tai siis kiukutteli että ei halua syödä) ja mä mietin vaan salasesti mielessäni että ihanaa kiukutelkaa vaan toinenki tunti mulla ei oo kiire takas leikkimään barbeilla :D Ja sama aina kun mulle paljastu että lapset menee harrastuksiin (koska kukaan ei koskaan vaivautunu kertomaan mulle jos jotain oli tapahtumassa). Teki mieli alkaa tanssimaan! Mutta joo noi viikonloput oli kyllä yhtä tuskaa. Oli kuinka "perheaikaa" tai "yhteistä ajanviettoa" tahansa niin ympärivuorokautista työtä ne päivät oli! Ja eih, kahdesta lapssta huolehtiminen vei kyllä viimeisetkin voimat. Siis miten jokaisesta asiasta voi pistää tappelun pystyyn? Huomionkipeyden mä tajuan koska no, Kiina ja kiinalaisten vanhempien osallistuminen lasten elämään, mutta yritä siinä sitten revetä joka suuntaan, olla olematta puolueeton ja antaa enemmän huomiota sitä tarvitsevalle ilman, että toinen tulee kateelliseksi. Huhhuh :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah loppu on kyllä aivan loistavasti kiteyttänyt tilanteen :D ja mullekaan ei täällä kyllä koskaan kerrota yhtään mistään mitään, kerrankin nälkäisenä odotin perhettä kotiin harrastusten jälkeen monen tunnin ajan, mutta ne olikin mennyt jonkun synttäreille, eikä kukaan ollut sanonut, että mun pitäis mennä ulos syömään yksin.. :D

      Poista
  2. Hihii mun eka kommentti (säälittävä suoritus sinänsä xD) mut taas ihana kirjotus ja oot ihana :* kiva ku osaat ottaa noin "aikuisesti" noi lapset ite varmaa rojahtaisin itekki lattialle itkee niide kiukutelles :p ikäwä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä välillä pitää laskee kymmeneen mielessä ja purra kieltä XD iksu piksu täälläkin

      Poista