Pakkaamista

| On
kesäkuuta 27, 2015
Aloitetaan kertomalla, että oon maailman surkein pakkaamaan. Risteilylle pakkaamineen johtaa samaan määrään tavaraa, kuin viikon matkalle, puhumattakaan kahden viikon lomista... Pelkästään ulos lähteminen kavereiden kanssa vaatii usein mukaan varatakin ja hupparin (mitä jos illalla onkin kylmä?) ja liudan muita esineitä, jotka lähtiessä tuntuvat elintärkeiltä, mutta jäävät käyttämättä. Mun pakkausmentaliteettia kuvastaakin loistavasti se, että ensimmäiset asiat pakkauslistalla olivat sappisaippua ja jesari. Miten voin muutenkaan pakata mukaan mun kaikki tärkeimmät tavarat? Mistä mä tiiän mitä haluun pitää päällä 19.10 klo 15:38 tai 3.2. klo 8:00? Ja mistä tiiän, haluunko käyttää pinkkejä vai oransseja shortseja, turkoosia vai persikkaa tuubitoppia ja valkoisia vai harmaita ballerinoja? Oon niin huono tekemään valintoja muutenkin, mutta nyt päätös on niin lopullinen. Mulla joko on joku vaate mukana tai sitten ei oo.

Oisin mielelläni ottanu mukaan vaikka kolme matkalaukkua, mutta niiden kanssa kulkeminen ja sen tavaramäärän kanssa eläminen tuskin ois hirveen käytännöllistä, joten päädyn nöyrtymään ja lähtemään matkaan sen noin 20kg:n + käsimatkatavaroiden kanssa. Luultavasti joudun kuitenkin ostaa toisen matkalaukun takaisin tullessa, sillä ostelen varmaan paljon kaikkea halvemmista tavaroista ja erilaisista kaupoista lumoutuneena. Ja ihan vaan, koska tykkään shoppailla.

Tässä mun pakkauslista, joka luultavasti tulee vielä supistumaan, kun huomaan, ettei matkalaukku mahu kiinni.

- 5 mekkoa - 2 normikäyttöön, 1 maxi, 1 juhlava, 1 bile (en yhtään tiedä millanen biletyskulttuuri Kiinassa on, ja jos onkin jonkunlainen, tuunko koskaan menemään clubille, mut tää on tätä; kaikkeen pitää varautua)
- 3 hametta
- 10 lyhythihaista - yks siisti (nää tulee varmasti vähenemään pakkausvaiheessa)
11 pitkähihaista - 1 talvi, 1 kotoilu, 4 neuletta, 3 jakkua, 2 hupparia (näistäkin varmasti karsiutuu)
- 4 shortsit- 3 tai 4 housut
- 2 lökärit

- 2 takkia - nahka & farkku. Toivon, että oon talven etelässä, koska muuten tulee kauppareissu. Talvitakki kuitenkin veis ihan sikana tilaa
- 4 kengät - varvastossut, ballerinat, talvi/syksy -kengät, tennarit ja ehkä yhet korkkarit (arkikäyttöiset). Sinällään kyllä tiiän, että kengät painaa aikas paljon
- Alustavaatteet kahdeksi viikoksi
- 2 hattua (tai yksi)
- Lapset & villasukat (?)
- 2 yökkäri-comboa - shortsit & pitkät housut
- 2 bikinit
- Sisätohvelit?
- Aurinkolasit
- 2 vyötä
- 2 laukkua
- Toalettilaukku
(sis. perusasiat + hammastahna x2 & dödö x2 (kuulemma dödöjä ei välttämättä löydy kaupasta ollenkaan))
- 2 käsikorua, kaulakorua & korvista
- Läppäri
- Kännylaturi
- Gopro & laturi
- Ipod & laturi
- Matkalaturi
- Tangle teezer
- Sappisaippua
- Reseptejä
- Salmiakkia & levy suklaata mulle
- Tuliaiset:


Afrikan tähti, 2 levyä suklaata & Iittalan kastehelmi-kynttilälyhty (paketissa). Ekaan perheeseen
vien myös ton koira-Kalevalan, koska se poika tykkää lukemisesta ja äiti oli käymässä Suomessa.
Saa nähä jos keksin toiseenkin perheeseen vielä jotain lisää.
Kastehelmi-kynttilälyhty
Mun To do -lista näyttää vihdoin hyvältä. Oon ostanut tuliaiset, alottanu pakkaamisen, asentanu VPN:n, vaihtanut rahaa, hoitanut ilmoituksen Kelalle ja ulkoministeriöön ja tietysti hoitanut lennot ja viisumin. Sillon kun alotin kaiken, tuntu, ettei loppu tulis koskaan. Oli vaikka mitä  papereita, joita täyttää ja final matchin löytyminenkin oli niin kaukainen ajatus. Nyt jäljellä on enää vain lähteminen.

P.S kertokaa, jos oon unohtanu jotain tosi tärkeetä tai jos on muuten vaan vinkkejä! :)


Vertaa. JÄLKIVIISAAN PAKKAUSLISTA

12 kommenttia on "Pakkaamista"
  1. Apua miten paljon tavaraa sulla on! Mulla oli ehkä yks kolmasosa tosta tavaramäärästä kun mä lähin Kiinaan :D Mä jättäisin puolet pois ihan suosiolla koska tuut kuitenkin ostamaan tajuttomat määrää tavaraa sieltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah tiiän, et mul on iha sikan kaikkee, mut en osaa karsii :D Ainaki matkalaukku mahtuu kai kiinni ja on painorajan mukanen... Ehk kuitenkin yritän jättää jotain viel kotiin :D

      Poista
  2. Oii, pidä kivaa siellä! Mäkin haaveilen aupparoinnista, ehkä kuitenkin eka käväsen mutkan Jenkeissä vaihtarina ja valmistun Suomikoulusta... :D Liityin lukijaksi!

    katiannausa.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No vaihtovuos on vähintäänkin yhtä hyvä vaihtoehto ja sen jälkeen voi vielä just lähtee au pairiks ;) Ittelläni jäi vaihtovuos välistä, mikä vieläkin harmittaa vähän, joten ota kaikki vuodesta irti!

      Mäkin liityin sun blogiin lukiaks :) Pidä hauskaa USAssa!!

      Poista
  3. Hui, sulla on kyllä paljon tavaraa matkassa! Mullakin oli kyllä kun tulin tänne usaan. Enkä oikeestaan oo katunu mitään (muutakun ehkä sitä että otin liikaa kirjoja ja liikaa tuliaisia) eikä oo mitään sellasta mitä oisin halunnut ostaa lisää. Muista ostaa suklaata itelleskin! Jos siis tykkäät suklaasta :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tällä hetkellä yks levy suklaata, mut ehk otan viel lisää :D Mäki uskon, et kadun enemmän jos jätän jotain kotiin, joten ehk en ala karsii hirveesti ainakaan mitään. Aina voi kuitenki ostaa uuden matkalaukun jos tavaraa kertyy kohdemaassa ;)

      Poista
  4. Siis HUH, nyt alkaa kyllä oman vaatekaapin sisältö kalveta tän listan rinnalla..! :D Mulla onkin luonnoksissa postaus kaikista tavaroista, mitä pakkasin mukaan, mutten oo vielä uskaltanut listaa julkaista...

    Itse pakkasin sillä meiningillä, että vaatteita viikoksi + pari erityistilanteisiin (siis uimapuku, juhlallisempi mekko ja vaatteet sadesäähän). Mukana on siis yksinkertaistettuna neljä paitaa, pari toppia, huppari, villapaita, yöpuku, neljät housut (joista yhdet on shortsit) ja pari mekkoa. Sain kuitenkin vinkin, että pitäis olla vaatetta kahdeksi viikoksi, koska muuten niitä saa olla koko ajan pesemässä. Oon kuitenkin huomannut, et kerran viikossa on kuitenkin aika helppo pestä vaatteita, kun joutuu muutenkin pesemään lastenvaatteita ynnä muuta, niin ne menee siinä samalla!

    Toinen vinkki, jonka sain isältäni, oli että pakkaa laukku niin täyteen kun pystyy, kyllähän sitä tavaraa voi sitten siellä Englannin päässä karsia ;) (toisaalta niitten pitää sit olla sellasia, että niistä raaskii luopua!) Eli ei mitään hätää, jos vaan matkalaukku menee kiinni ja pysyy painorajoitusten sisäpuolella!

    Jeejee, innolla odotan jatkokuulumisia!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miks must tuntuu, et mul on kaikist au paireist eniten kamaa..? :D mun äiti sano ihan samaa, et voi niitä tavaroita sitten jättää. En kyllä tiiä, mitä raaskin hylätä. Ehkä kyl pitää mennä sil kahen matkalaukun politiikalla ku tuun takas :p

      Ja pysy mukana vaan, kohta seikkailu vasta alkaa ;)

      Poista
  5. ainakin taiwanissa oli talvella niin kylmä, etten ois pärjännyt ilman talvitakkia... eli ei siel eteläkiinassa niin kovin lämmin oo :D ite ostin sieltä halvan takin jonka jätin sinne, kannattaa tehdä samalla tavalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaa, no ehkä mäki sit päädyn tolle tielle :D matkalaukkuu ei nyt todellakaan mahu mitään talvitakkia enää haha

      Poista
  6. Hei tosi kiva postaus! Ite oon lähössä Kanadaan 4 kuukaudeks, enkä todellakaan tiedä mitä otan mukaan. Menee varmaan silleen, että edellisenä iltana pistän laukkuun jotain ja jos jotain puuttuu niin ostan sieltä :D Takas päin kans kahella laukulla, ehdottomasti! :D Jään kyllä seurailemaan sun blogia, tosi kivalta vaikuttaa! :)

    http://canadaze.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Mäkin liityin sun blogiin lukijaks. Kanada on kiinnostannut mua jo jonkin aikaa, sulla varmasti on siellä mahtavaa! :)

      Poista

EMOTICON
Klik the button below to show emoticons and the its code
Hide Emoticon
Show Emoticon
:D
 
:)
 
:h
 
:a
 
:e
 
:f
 
:p
 
:v
 
:i
 
:j
 
:k
 
:(
 
:c
 
:n
 
:z
 
:g
 
:q
 
:r
 
:s
:t
 
:o
 
:x
 
:w
 
:m
 
:y
 
:b
 
:1
 
:2
 
:3
 
:4
 
:5
:6
 
:7
 
:8
 
:9