Kirjaimellista matkakuumetta ja viimeisiä fiiliksiä ennen lähtöä

En voi uskoa, että seitsemän tunnin päästä lähden lentokentälle ja muutan Macauhun. Tämä päivä on aina ollut jossain kaukaisuudessa ja sitäkin pidempään vain hullu idea ja haave. Nyt H-hetki on kuitenkin aivan käsillä, enkä tiedä olenko innoissani, peloissani vai luulenko, ettei tämä ole totta. Pieni kesäflunssa/lievä kuume on päällä ja äiti sen nimesikin matkakuumeeksi. Olen oikeasti AINA kipeä kun olen lähdössä matkalle tai viimeistään lentokoneessa. Onneksi vain hieman tosin, lukuun ottamatta Pariisin matkaa pari vuotta sitten kun edellisenä päivänä olin melkein sänkypotilas.

Fiilikset verrattuna viime kesään ja Pekingiin muuttoon ovat hyvin erilaiset. Viime kesänä oli edessä hyppy täysin tuntemattomaan, mutta tällä kerralla on pohjalla jo kaksi visiittiä uuteen kotikaupunkiin ja tuntemus kiinalaisesta/aasialaisesta kulttuurista. Muutenkin on tosi eri fiilis muuttaa opiskelemaan ja asumaan asuntolaan kuin töihin au pairiksi ja toisen kotiin. Nyt olen itse vastuussa itsestäni ja vain itsestäni, mikä tietysti on toisaalta myös pelottava fiilis kun kukaan ei pidä minusta huolta, mutta toisaalta vapauttava tunne. Voin elää omaan rytmiini ja omalla tavallani, eikä tarvitse pyytää lupaa asioihin ja olla toisen perheen aikataulujen armoilla.

Kaikki pakkaamiset hoidin tietysti vasta eilen. Kaksi matkalaukullista tuli aivan täyteen ja jouduin silti karsimaan kaikenlaista pois. Moni vannoo yhden matkalaukun politiikkaan, mutta itse tykkään ottaa kaiken mahdollisen mukaan. En halua joutua etsimään hiki hatussa jotain, kun ei ole edes takuita että löydän sen. Esimerkiksi haarukat ja veitset. En tiedä missä niitä Macaussa myydään, mutta tulen tarvitsemaan niitä varsin nopeasti. Niin, asuntolassa ei ole muuta kuin huonekaluja. Astiat, aterimet ja jopa peitot ja tyynyt pitää tuoda itse. Minä päätin ottaa kaiken Suomesta ja välttää stressin ja mahdolliset huonojen tuotteiden ostot paikanpäältä (Vinkki: Itiksen Tigerista löytyi setti, jossa oli 4x lautasta, lasia, haarukkaa, veistä ja lusikkaa ja vielä kivan värisinä!).

Koulussani on koulupuku (kyllä :D Sentään hieno kyllä), joten joku voisi sanoa, etten tarvitse kamalaa kasaa vaatteita mukaan. Olen kuitenkin erimieltä ja mieluummin otan lempivaatteet mukaan kotoa, kuin tuhlaan aikaa ja rahaa shoppaamiseen Macaussa ja kaipaan jotain tiettyä vaatekappaletta. Lisämatkalaukku tulee maksamaan noin 200€, mutta peittojen sun muiden takia laukkuun ei jäisi paljoakaan tilaa millekään muulle, joten on se pakko vaan maksaa.

Lähtö tuli loppujen lopuksi todella nopeasti. Daven vierailuun meni kymmenen päivää ja viimeisen Suomen viikonlopun olin lastenhoitokeikalla ja vietin yötkin poissa kotoa. Työkeikan olin siis hyväksynyt ennen kuin lähtöpäivästä tai edes sisäänpääsystä oli mitään tietoa. Ei ehkä ihan paras ajankohta, mutta oli myös kiva ottaa pieni irtiotto, ajatella asioita rauhassa ja katsoa tilannetta ulkopuolelta.

Kaikki jotka ovat syystä tai toisesta muuttaneet ulkomaille jakavat varmasti edes jollain tasolla ajatuksiani. Sydän sykkii ulkomaille, mutta tietysti tuntuu pahalta "jättää" perhe ja kaverit. On ihanaa lähteä, mutta välillä alkaa epäillä ja miettiä, olisiko pitänytkin jäädä. Suomi on tuttu ja turvallinen ja siinä ovatkin jäämisen plus- ja miinuspuolet samassa määritelmässä. Välillä tuntuu jopa itsekkäältä lähteä.

Tulee haikea fiilis kun katsoo perheen kanssa TV:tä tai on kavereiden kanssa kahvilla. Ne ovat niitä täysin arkisia asioita, joita tulee ikävä eniten. Etukäteen pelkään aina ikävää, mutta sitten ulkomailla ei se iskekään kovin pahasti. Tietysti yhteydenpito on niin helppoa, ettei erossa tarvitse olla kuin fyysisesti. Ehkä haikeuden luo tieto siitä, ettei tiettyjä asioita voi tehdä pitkään aikaan, mutta sitten kun on oikeasti muualla, on paljon muutakin ajateltavaa ja tekemistä ja murehtiminen jää taka-alalle. On tietysti myös niitä hetkiä, kun tuntuu siltä, että voisi vain lähteä ensimmäisellä lennolla takaisin Suomeen, mutta ne eivät ole hallitsevia olotiloja.

En tykkää hyvästeistä yhtään ja tällaisen elämän kanssa niitä pitää tehdä usein. Kaverit ja perhe jättää hyvästit vain minulle, mutta minä jätän kaikille ja kaikelle. Hirveää nähdä kavereita "viimeistä kertaa" ja varsinkin lentokentällä perheen hyvästely on ihan kamalaa. Viimeinen illanvietto perheen kanssa, viimeinen yö omassa sängyssä, viimeiset vitsit kasvokkain ja viimeinen kotioven sulkeminen. Lähteminen on samalla vaikeaa ja samalla ihanaa. Ihanaa lähteä toteuttamaan itseään ja nähdä maailmaa. Ihanaa saada uusia kavereita, oppia uusia asioita ja tutustua itseensäkin ihan uudella tavalla. Koulun aloittaminen sitten.. Kurssit vaikuttavat kivoilta ja koulu muutenkin hyvältä, mutta en todellakaan ole mikään aamuihminen ja nyt kun olen jo monta kuukautta saanut nukkua oman mielen mukaan, tuntuu kamalalta alkaa herätä viisi kertaa viikossa aikaisin. Noh, ehkä se aamuherääminen menee samaan syssyyn jet lagista toipumisen kanssa... Ehkä.