Image Slider

Malesian Cameron Highlands on yhtä aikaa kaunis ja kummallinen

keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Näin jälkikäteen kun muistelen kesän reppureissua, on päällimmäisenä mielessä yleensä Cameron Highlands. Tuo paikka, joka yllätti kauneudellaan ja kummallisuudellaan. Sitä kuvaa parhaiten sana "random", enkä ole ihan varma, neuvoisinko kysyjää menemään sinne vai sanoisinko, ettei se ole sen arvoista. Joka tapauksessa, muistelen visiittiäni usein suun vääntyen hymyyn.

Kuulin Cameron Highlandsista ensimmäistä kertaa koulussa tunnilla, jossa opeteltiin eri maiden nähtävyyksiä. Se jäi jonnekin aivojen perukoille, kunnes 2018 matkustin Malesiaan. Yritin yhdistää CH:n visiitin aikatauluun, mutta en lyhyehköllä lomalla viitsinyt lähteä kolmanteen kaupunkiin Langkawin ja Kuala Lumpurin lisäksi ja niin Highlands joutui jälleen taka-alalle. Kesälle 2019 etsin kohdetta Macaun ja Balin välille ja kun keksin sellaiseksi Penangin, tajusin voivani piipahtaa myös ylängöillä. Hirveästi en siitä tiennyt, mutta kuvat olivat kauniita. Sounds like a plan.

Cameron Highlands on vuoristoalue suunnilleen Penangin ja Kuala Lumpurin välissä ja sinne kuljetaan bussilla tai autolla. Molemmista edellä mainituista kaupungeista matka kestää kolmesta neljään tuntia, mutta riippuen liikenneruuhkista voi viedä pidempäänkin. Viikonloppuisin ja malesialaisina lomina ei sinne kannata mennä juurikin ruuhkien takia.

Ostin bussilipun easybook.comista (ja paluumatkalla redbus.my:sta) Unititi Expressiin hintaan 7,3€. Kaikilla bussiyhtiöillä oli surkeat arvostelut netissä, mutta kokemukseni molempiin suuntiin oli loistava! Cameron Highlands ei itsessään ole kaupunki, joten lippu ostetaan yleensä Tanah Ratan kaupunkiin. Niin myös minä. Se on kuulemma CH:n vilkkain kaupunki - joka ei siis tarkoita paljoakaan.


Saavuin Tanah Rataan illansuussa. Bussimatka meni ihmeen nopeasti ilmastoidussa bussissa, jossa oli todella mukavat penkit ja ilmainen wifi. Matkustajia ei ollut hirveästi. Pysähdyimme vessatauolle kerran suunnilleen neljän tunnin matkan aikana ja pelkäsin koko kyykkyvessailun ajan bussin lähtevän jatkamaan matkaa ilman minua tai että menisin vahingossa väärän bussin kyytiin. Kuski kyllä ainakin näytti tarkistavan, että kaikki olivat kyydissä ennen matkan jatkamista. Iphoista eteenpäin loppumatka oli pelkästään mutkaisia vuoriteitä. Menomatkalla se ei haitannut hirveästi, mutta CH:sta lähtiessäni voin todella pahoin.

Tanah Ratan bussiasemalla odotteli taxikuskeja, mutta olin etukäteen katsonut hostellini olevan aika lähellä ja lähdin kävelemään. Ei sillä, että Tanah Ratassa mikään voisi olla kovin kaukana; kaupungin kävelee päästä päähän 15 minuutissa ja siellä on käytännössä vain yksi tie. Sleepbox hotel sijaitsi kaupungin "laitamilla". Se maksoi 6,3€ yö naisten dormissa sisältäen aamupalan (= paahtoleipää & kahvia/teetä).

Kävelin kaupungissa ja kävin varaamassa päiväretken sattumanvaraisesta toimistosta seuraavaksi päiväksi. Retkijärjestäjiä oli ihan jokaisessa kadunkulmassa ja kaikki tarjosivat käytännössä aivan saman diilin. Olin katsonut etukäteen tripadvisorista retkiä hintaan 20-30€, vaikka paikanpäällä ne maksoivat lähemmäs 10€. Itse tykkään aina varata ja suunnitella kaiken etukäteen, mutta pitää opetella aina katsomaan tarjonta kohteessa. Itse varasin matkan Discover Camerons:lta, koska työntekijä toimistolla oli todella mukava ja rehellinen kierroksen rajoitteista jne.


Minut haettiin hostellilta kahdeksalta aamulla ja lähdimme ajamaan mutkaisia teitä ylemmäs vuorilla. En ollut muuten nähnyt länkkäreitä kaupungissa, mutta retkiporukassamme ei muita ollutkaan. Istuin pelkääjänpaikalla, joten pääsin juttelemaan paljon kuskimme Isman kanssa. Hän oli kasvanut vuorilla ja kertoi koulumatkoistaan ja elämästä teefarmilla. Nykyään suurin osa työntekijöistä on köyhemmistä maista. Isma näytti meille talon, jossa oli asunut vanhempien ollessa töissä teen poimijoina. Siellä asui nyt intialainen perhe. Isma kertoi suurimpien unelmiensa olevan lumen näkeminen ja päästä uudestaan naimisiin. Malesiassa vaimon perheelle pitää maksaa "korvauksena" kallis hinta, eikä kaikilla ole varaa siihen.

Pysähdyimme retkellä teeplantaasien lisäksi kävelemään tien reunassa "metsässä", jossa Isma esitteli paikallisia kasveja ja niiden käyttötarkoituksia, Mossy Forestissa (sain toimistosta vinkin olla maksamatta n. 6€ sisäänpääsyä, sillä reitti on lyhyt ja ulkopuolella olevalta julkiselta vessalta näkee melkein aivan saman maiseman), mansikkafarmilla (niitä sai poimia n. 5€ hintaan... Ei hirveän hyvä diili suomalaiselle, jolle mansikat eivät ole spesiaaleja) ja BOH-kahvilassa (huom, se on kiinni maanantaisin, joten ei kannata mennä retkelle silloin!). Yleiseen retkiaikatauluun kuuluu myös käynti ötökkäfarmilla, mutta Discover Camerons skippaa sen eettisistä syistä.


Retki ei itsessään tuonut hirveästi lisäarvoa käymiimme paikkoihin, joten jos käytössä on mopo tai auto, kannattaa kaikki tehdä omatoimisesti. Yllätyin siitä, että teeplantaasit olivat autoteiden vieressä, eivätkä vaatineet yhtään patikointia. Toisaalta omatoimisuudessa missaa tilaisuuden jutella kuskin ja muiden matkaajien kanssa. Ja vaikka retki (tai teeplantaasit) ei ehkä ihan täyttänytkään kaikkia oletuksia, oli minulla todella hauska päivä. Muut porukasta olivat Briteistä, Kanadasta, Italiasta, Ruotsista ja Australiasta ja vain britit olivat matkassa porukkana meidän kaikkien muiden ollessa soolomatkaajia. Kahvilassa pääsimme tutustumaan toisiimme paremmin ja rupattelimme kaikkea matkustamiseen liittyvää. Italialaisen Letizian kanssa tutustuimme paremminkin jutellessamme koko retken ajan.

Toimistolta olin saanut vinkin paluumatkalla jäädä pois kyydistä Brinchangin kaupungissa ja kävellä noin 45min matka takaisin Tanah Rataan. Letizia liittyi mukaani. Pysähdyimme matkalla 200 seeds cafe:hen, jonka olin bongannut aiemmin tripadvisorista. Heillä oli tarjolla mansikkariisiä, enkä tietenkään voinut kieltäytyä moisesta makukokemuksesta. Ravintolassa oli vain malesialaisia turisteja, eikä reaktioista päätellen käy länkkäreitä usein.

Vaihdoimme takaisin Tanah Rataan päädyttyä Letizian kanssa yhteystietoja ja päätimme seuraavana päivänä hiketa yhdessä hänen hostellinsa suositteleman reitin. Kuinka onnellinen olinkaan, että L otti tämän puheeksi. Muuten minulla ei olisi ollut yhtään mitään tekemistä viimeiseksi kokonaiseksi päiväkseni. Tanah Ratassa ei voi tehdä oikein mitään muuta kuin käydä päiväretkellä - ja ilmeisesti hiketa.

P.s. Riisi ei itseasiassa maistunut yhtään mansikalta :D


Söin jälleen aamupalaa aamutuimaan. Treffasimme Letizian kanssa ja lähdimme etsimään trail 10:n aloituskohtaa. Mukaan liittyi myös samaan paikkaan menossa oleva israelilainen mies. Emme meinanneet löytää polun alkua, mutta läheisessä talossa asuva nainen arvasi määränpäämme ja osoitti suunnan. Alue näytti erittäin epämääräiseltä, mutta bongasimme tieviitan ja lähdimme viidakkoon.

Reitin oltiin sanottu olevan helppo, mutta ei se mikään ihan läpihuutojuttu ole. Ilma oli erittäin kuuma ja kostea ja yhdessä vaiheessa meidän piti nousta _erittäin_ jyrkkää mäkeä ylös juurien muodostamien askelmien avulla ainakin 15 minuuttia putkeen. Ehkä olen vain huonossa kunnossa, mutta jouduin useasti pysähtyä tasaamaan hengitystä. En tiennyt yhtään missä vaiheessa reittiä olimme, joten välillä tuntui siltä, että kiipeäminen ei koskaan loppuisi. Letizia käytti maps.me-sovellusta, joka on kuulemma muutenkin hyvä hikingin harrastamiseen.


Varsin yllättäen saavuimme huipulle. Maisemat olivat upeat ja huonot muistot juuriportaista unohtuivat nopeasti. Paikalla oli ainakin kolme muutakin porukkaa. Istuimme alas lepäämään ja juttelemaan. Pääsimme käsittelemään mm. siinä vaiheessa vasta juuri alkaneita Hong Kongin protesteja ja kokemuksiamme maailmalla. Israelilainen mies oli ollut kesiä lukuunottamatta matkalla yli kolme vuotta ja sillä hetkellä matkasi Indonesiasta Israeliin maita pitkin.

Aloimme juttelemaan myös suurelle porukalle, joka oli laillamme lepäämässä ja nauttimassa maisemista. Selvisi, että heistä kaikki olivat myös soolomatkaajia. Liityimme mukaan joukkoon ja lähdimme alas trail 6:sta seuraten. Tämä hiking-reittien kombo on kuulemma paras. Porukassa oli nyt meidän lisäksemme, kanadalainen, brittejä, amerikkalaisia, belgialainen ja polun varrella tapasimme kaksi irakilaista. Kaikki juttelivat kaikkien kanssa riippuen siitä, mihin järjestykseen jono ikinä muodostuikaan. Tämä kokemus lujitti rakkauttani matkustelua ja erilaisten ihmisten tapaamista kohtaan.

Reitti oli paikoin haastava ja pitkä pätkä oli mutaista mäkeä alas liukumista toivoen, ettei kaadu puskaan. Tasaiselle maalle saavuttuamme olimme kaikki aivan mudassa. Löysimme randomin pikku katoksen, jonka luona oli vesihana ja pääsimme huuhtelemaan edes kätemme. Reitti päätyi joillekin teeplantaaseille ja niiden luona olevalle kahvilalle. Edellisestä päivästä oppineena kävin vilkaisemassa vessan maiseman ja kuinka ollakaan, sieltä avautuva maisema oli koko kahvilan paras.

Osa porukasta osti teetä ja kakkua, mutta me Letizian kanssa tiesimme niiden olevan kiskurihintaisia, joten tyydyimme vain omiin vesipulloihimme. Porukassa oli aika tasamäärä tyttöjä ja poikia ja juttelimme vaikka mistä, kiinnostavimpana aiheena sukupuolierot soolomatkaajina. Tauon jälkeen matka jatkui Tanah Rataan autotien sivussa kävellen (ei ehkä paras tapa, sillä mutkien takaa kurvaavat autot eivät nähneet meitä etukäteen). Yhteensä kahvitauon kanssa matka kesti 4,5 tuntia. Kaupungissa menimme vielä lounaalle malesialaiseen buffetiin hintaan 1,9€.


Sateisen iltapäivän ja illan vietin hostellilla lepäillen kakkuhetkeä lukuunottamatta. Tuntui aika upealta istua erittäin oudossa malesialaisessa pikkukaupungissa 1500m merenpinnan yläpuolella suklaakakkua syöden ja teetä juoden. Tanah Ratassa rakastuin soolomatkailuun vielä entistä syvemmin.

Tanah Rata/Cameron Highlands oli todella outo paikka. Se oli aivan täynnä mansikkafarmeja muutenkin kaikkea mahdollista mansikoihin liittyvää oheistuotteistoa. Jokainen kauppa myi aivan samoja asioita, esimerkiksi mansikka-pehmoleluja. Ruokakauppoja ei ollut, vain pari paikallista kioskia ja 7-eleven. Intialaisia ravintoloita ja kakkukahviloita oli joka kulmassa. Majoituksia löytyy hulppeista resorteista (kauempana kaupungista) hostelleihin. Hiking-retken porukasta kaikki majoittuivat Traveller Bunker Hostellissa, joten mitä luultavimmin on sosiaalinen hostelli. Omassani oli enimmäkseen malesialaisia matkaajia, eikä kukaan jutellut toisilleen.

Ilmasto ja luonto oli vuorilla myös kummallista. Aamuisin ja iltaisin oli todella viileää, noin 18 astetta, kesällä, mutta päivällä tarvitsisi vain T-paidan. Monissa paikoissa kasvoi vierekkäin palmuja ja havupuita. Rakennukset muistuttivat Alppien taloilta (ei sillä, että olisin käynyt Alpeilla) ja paikoittain tunsi todella olevansa Euroopassa.


Tanah Ratasta matkani eteni varsinaisella luxusbussilla (jättipenkit!) kohti Kuala Lumpuria, jossa olin vain yhden yön ennen Balille jatkamista. Kaksi kokonaista päivää oli juuri sopiva pituus Cameron Highlandsin visiitille, ellei aio hiketa lisää polkuja. Kuten sanottu, paikka oli todella kummallinen, mutta minulla oli siellä todella hauskaa. En varmasti palaisi Tanah Rataan - varsinkaan mutkikkaan bussimatkan takia - mutta se oli ehdottomasti käymisen arvoinen. Ja nyt voin sanoa syöneeni mansikkariisiä malesialaisessa vuorikaupungissa :D Samaa ei voi kovin moni väittää.

Jääkaappi täynnä kuukakkuja - Macauhun paluu

keskiviikko 18. syyskuuta 2019

Palasin Macauhun neljä viikkoa sitten. Juuri kun pääsin ylpeilemästä osaavani nykyään nukkua lentokoneissa, tuli vastaan varmaan surkeiten nukkumani lentomatka ikinä. Nukuin max kolme tuntia koko lennon aikana, mutta juuri strategisesti aamupalan ohi. Hong Kongiin siis saavuin hyvin tokkuraisena. Päätin ensimmäistä kertaa kokeilla Macauhun menoa uudella HKZM (Hong Kong - Zhuhai - Macau) -sillalla. Sen lupailtiin olevan erittäin simppeliä, mutta väsyneenä, nälkäisenä, hikisenä ja rinkka selässä ei matka tuntunut niin helpolta. Lentokentällä oli kylttejä vain ylihintaisiin kasinobusseihin, jotka veisivät suoraan ovelta ovelle. Halvin ratkaisu on etsiä lentokentän ulkopuolelta B4-bussin pysäkki ja ajaa sillä sillan "terminaaliin". En voi kiittää tuuriani tarpeeksi siitä, että minulla oli juuri tasan 6 HKD lompakossa, eli bussilipun hinta.

Terminaalissa ostetaan sillalle bussilippu, jota ei siis tarvitse, kannata tai edes voi (?) ostaa etukäteen. Hinta on 65 HKD eli hieman yli 7€, kun taas lentokentällä myytävät bussiliput lähemmäs 30€ (mutta niillä tosiaan pääse suoraan hotellille). Busseja kulkee sillan nimen mukaisesti Macaun lisäksi myös Zhuhaihin, joten kannattaa ostaa oikea lippu. Väärään bussiin on erittäin vaikea eksyä, sillä kylttejä on kaikkialla ja liput tarkistetaan pariin otteeseen. Busseja kulkee vähintään 15 minuutin välein, joten odottelua ei paljoa ole. Itse matka tuntui lauttaan verrattuna todella nopealta, noin. 45min. Macaun päässä pitää ottaa taxi tai julkinen bussi päästäkseen pois terminaalialueelta. Itse pihistelin ja uhmasin heikkoa oloani hyppäämällä 102X-bussin kyytiin ja tekemällä vielä toisenkin vaihdon päästäkseni kotiin. Yhteensä siis käytin neljää bussia Hong Kongin lentokentältä ulostumisen jälkeen. On vähättelyä sanoa, että raahauduin asuntolalle viimeisillä voimillani.


Kesällä olin saanut WeChat-viestin, jossa minua pyydettiin vaihtamaan huonettani, jotta kämppis ja hänen kaverinsa voisivat asua vierekkäin. Suostuin, koska kämppis möykkäsi yötä myöten ja jätti hiuksiaan ympäri kylppäriä. Palatessa olin siis hieman jännittynyt siitä, minne minut oli sijoitettu. Asuntolassa on huoneita, joiden ikkunat osoittavan merelle, kun taas toisten sisäpihalle. Vaikea arvata, kummanlaisen huoneen halusin. Sain kuulla, että minut oli siirretty 7. kerroksesta 5., mutta huone oli "sama", eli rakastamani maisema pysyi. Kirsikkana kakun päälle, uusi naapurini, Sarah, on todella mukava ja myös non-local student! Olemme tässä kuukauden aikana tutustuneet jo jonkun verran ja meillä on aina todella hyviä keskusteluita. Sarah on kongolainen, mutta hän on asunut ainakin Kanadassa, USA:ssa ja Koreassa.

Kaverillani Tabilla oli synttärit juuri sinä päivänä kun saavuin Macauhun, joten viiden tunnin päikkäreiden (tai no, Suomen ajassa yöunien) ja syömisen jälkeen lähdin hänen poikaystävänsä omistamaan kauppaan yllättämään Tabia. Piiloilimme vaaterekkien takana ja pomppasimme laulamaan synttärilaulua Tabin saapuessa. Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Tabi ei edes tiennyt, että minä ja Kini olimme palanneet Macauhun.


Koulua on tänä vuonna vähemmän lopputyömme takia. Lopputyön aiheeksi en saanut valittua ykkös-, kakkos- tai edes kolmosvaihtoehtoani (miksi jokaisen, hyvin laajan, aiheen voi valita vain n. 5 opiskelijaa..???), mutta onneksi sentään viimeisitä jäljellä olleista aiheista pääsin ottamaan jotain edes kaukaisesti kiinnostavaa. Sain viimeisen paikan "mass tourism":sta ja jos sitä en olisi klikannut tarpeeksi nopeasti, olisin tosissani ollut pulassa. Jäljellä oli vain IT ja muita matemaattisia aiheita ja niistä en ihan oikeasti tiedä yhtään mitään.

Stressasin thesisin aiheesta viikkokausia, mutta sain jo-valmistuneelta kaverilta vakuutteluita siitä, että aihe ei yleensä ole kahlitseva. Nyt supervisorini tavattuani on kaikki hyvin ja sain periaatteessa valita aiheekseni aivan mitä vain. Liikuskelenkin turismimarkkinoinnin suunnilla, eli juuri siellä, missä halusinkin olla. Nyt enää onkin stressattavana itse työn tekeminen :D No ei, olen oikeastaan ihan hyvässä flowssa. Ja ainakin meidän luokalla olen ainut, joka on aloittanut kirjoittamisen (, mikä ei sinällään ehkä kerro vielä ihan hirveästi, macaulaiset tykkäävät tehdä asioita vasta viime hetkillä).


Koska, mitä oletettavimmin, tulen muuttamaan pois Macausta tämän kouluvuoden jälkeen, olen yrittänyt olla mahdollisimman aktiivinen. Olen parina päivänä herännyt auringonnousun aikaan ja lähtenyt kuvausretkelle Coloaneen, eli Macaun "pikkukylään"/"maaseudulle". Lisäksi olen muutenkin vähentänyt kotihiireilyä ja lähtenyt esimerkiksi katsomaan ilotulituskilpailua kämppis-Sarahin ja suomalaisen vaihtarin, Henryn, kanssa. Salirutiiniin pitäisi vielä päästä :D

Ensi vuoden suunnitelmista en tiedä paljoakaan ja siksi toivon ajan matelevan mahdollisimman hitaasti. Olen jo pari kertaa tehnyt "lopullisen" päätökseni, joka on vaihdellut erillisissä paikoissa työn teosta erillisissä paikoissa kouluun menemiseen. Lopulta löysin kiinnostavan, kansainvälinen masters-ohjelman, mutta sitä varten tarvitsee GMAT-testin. Minulla ei mitenkään ole aikaa ja energiaa opiskella sitä varten parissa kuukaudessa (ja tehdä enkun testi), joten päätin suosiolla pitää välivuoden. Se tuntuu hyvältä itsessään, mutta eri asia sitten, mitä tulen tekemään silloin. Ensimmäinen suunnitelma oli Shenzhenissä englannin opettaminen ja kiinan opiskelu, mutta Kiina on kiristänyt työviisumivaatimuksiaan niin paljon, etten tiedä löytäisinkö epä-natiivina töitä. Plus Shenzhen on yksi suosituimpia kaupunkeja. Ainakin tässä on vielä kuukausia aikaa miettiä suunnitelmaa.


Viime viikonloppuna vietettiin Mid-Autumn festivalia, eli Kiinan toisiksi tärkeintä juhlaa. Koko Macau on koristeltu lyhtyihin ja pupu-koristeisiin (legendan mukaan kuussa asuu pupu) ja näyttää varsinkin pimeällä todella kauniilta. Mid-Autumn -juhlaan kuuluu perheen kanssa oleminen ja mooncakesit. Mooncakes ovat kuin pieniä piiraita, joissa kuulemma voi olla jopa 600-900 kaloria! Ei siis todellakaan mitään terveellisiä herkkuja nuo. Itse asiassa harva tuntuu edes niistä oikeasti tykkäävän. Perinteisesti sisällä on ollut seesaminsiemen-, redbean- (siis ihan oikeasti, en löytänyt kääntäjästäkään mikä tämän nimi on suomeksi. Ei kai se voi olla vain punainen papu? En ole koskaan kuullut sitä käytettävän suomeksi) tai munatäyte. Nykyään kuukakkuja on vaikka oreon tai ruusun makuisenakin.

Lauantaina liityimme asuntolalla Sarahin kanssa snowy mooncake -workshopiin. Teimme red bean ja matcha -täytteisiä mooncakeja muoteilla. Jokainen pari sai vain yhden värin kuoriin, mutta kävimme vaihtokauppaa muiden osallistujien kanssa ja lopulta olimme saaneet käsiimme kaikki mahdolliset värit. Kun nämäkin värit kävivät tylsiksi, aloimme yhdistellä värejä ja jopa sisälmyksiä keskenään. Hauskaa oli ja pari vierustoveriakin alkoi tekemään samaa. Nämä "snowy" kakut ovat ehkä jopa normaaleja mauttomattomampia ja nyt minulla on niitä jääkaapissa 13. Saa nähdä, saanko niitä mitenkään syötyä haha. Mutta ne naurut olivat todellakin osallistumismaksun arvoiset.



中秋節快樂! Happy Mid-Autumn festival!

P.s. blogia voi seurata facebookissa tai instagramissa @verawinter :)