Tiedättekö sen tunteen kun puolet vuosikurssistasi istuu kuuntelemassa infotilaisuutta kanditutkinnon lopputyöstä ja opettaja alkaa valittamaan oppilaiden epäluonnollisiksi värjätyistä hiuksista (rikkoo koulun dress codea) ja kirjaimellisesti jokainen huoneessa oleva ihminen kääntyy tuijottamaan sinua pakottaen puhujan tarkentamaan mikrofoniin, ettei tarkoittanut sinua? Entä sen, kun sinua luullaan joksikin toiseksi henkilöksi -kahdesti- koska ilmeisesti kaikki valkoiset ihmiset näyttävät samalta?
Koulussa olen "se ulkkis". Opettajat ja muut kolmosluokkalaiset oppilaat tietävät kuka olen, mutta harva oikeasti edes muistaa mistä maasta olen kotoisin, saati sitten tietää mitään muuta pintaa syvempää. Eikä heitä erityisesti kiinnosta. Moni ei edes tiedä, etten puhu englantia äidinkielenäni. Koska Euroopassa kaikki puhuvat englantia, eikös? Ykkösluokalla joudun selventämään erikseen jokaiselle opettajalle, etten ole vaihto-oppilas, VAIKKA päälläni oli koulupuku! Koulupukua pitävät vain ykköset ja varsinkaan vaihtari ei sellaista ikinä käyttäisi.
Pieni selvennys siis otsikkoon: en ole kirjaimellisesti ainoa koulun valkonaama, koska meillä on joka lukujakso vaihtareita vaikka mistä, myös Suomesta. Mutta vaihtarit ovat aivan oma porukkansa. He eivä käy koulua samalla tavalla kuin me muut, liikkuvat yleensä laumassa ja tosiaan vaihtuvat puolen vuoden välein. On hyvin eri asia olla vaihtari kuin kokoaikainen oppilas.
Suomessa tehdystä harjoittelusta paluun jälkeen olen ollut jotenkin tietoisempi erilaisuudestani kuin sitä ennen. Kolmosvuoden johdosta olemme uudella kampuksella, jossa ylemmät vuosikurssilaiset eivät ole up to date statuksestani. Lähes päivittäin joku yllättyy kulman takaa kääntyvästä blondista ja usein joku ihmettelee läsnäoloani lounashuoneessa, jossa vaihtarit eivät asioi. Puhumattakaan koulun kuntosalilla järjestettäviin tunteihin osallistuvien ihmisten hämmästyksestä sisään astelevasta, koulun hupparia käyttävävästä blondista. Onko muka oikeasti niin ennenkuulumatonta, että macaulaisessa koulussa on valkoinen oppilas? Ja koska Suomessa (olen helsinkiläinen, joten voin puhua vain sen puolesta) me emme pidä ulkomaalaistaustaisia ihmisiä "kummallisina", on vaikea ymmärtää miksi herätän niin paljon ihmetystä täällä.
Mielestäni on kuitenkin todella opettavaista kokea vähemmistön edustajana oleminen, vaikka oma tilanteeni onkin aika extreme tapaus. Ymmärrän nyt millaista on kohdata stereotypioita ja oletuksia ja kun ihmiset eivät näe ihonväriäsi pidemmälle. Tiedän millaista on kun sinua kohdellaan erilaisena - niin hyvässä kuin pahassakin. Olen varmempi omana itsenäni ja seuraan omaa polkuani muiden mielipiteistä välittämättä. Minua kun pidettäisiin erilaisena, vaikka yrittäisin kaikella energiallani sulautua joukkoon. Miksen siis tekisi asioita, jotka tekevät minut onnellisiksi?
Ja välillä sitä ihan oikeasti unohtaa erottuvansa muista. Koska en näe itseäni (:D), en aina muista näyttäväni mitenkään poikkeavalta. Sitten otamme luokkalaisten kanssa kuvia tai joku tujottaa minua turhan pitkään ja muistan, että olen eri rotua muiden kanssa. Mutta pakko olla hieman ällö-siirappinen tähän väliin ja sanoa, että loppujen lopuksi ihmiset eivät edes ole kovin erilaisia ihonväristään tai kulttuuristaan huolimatta. Toivon, että olen todistanut tämän ainakin luokkalaisilleni ja toivottavasti muillekin koululaisille. Kukaan ei halua, eikä kenenkään pitäisi, olla ulkopuolinen. Mutta on ihan OK olla "erilainen".