Image Slider

Onko vielä toivoa? (kiinan oppiminen)

torstai 30. heinäkuuta 2015
Mulla on nyt ollu kaks kiinan tuntia (tai tavallaan neljä, koska mulla on tuplatunnit), mutta tuntuu, etten oo edenny mihinkään. Tuntuu, että en oo oppinu mitään kuukaudessa. Oon pettynyt. Luulin aina, että oppisin puhumaan kiinaa sujuvasti tän vuoden aikana, mutta sitten iski todellisuus ja olin varma, etten oppis mitään muuta kuin "ni hao" ja sun muuta peruskauraa, etten ees vois lisätä kiinaa osaamieni kielien listaan. Voisin vaan sanoa, että osaan pari sanaa kiinaa.

Tällänen fiilis aika usein...
 
Ymmärrän kontekstin kanssa aika hyvin, mitä mulle sanotaan, koska arvaan. Jos joku tuis sanomaan mulle kadulla "sulje ikkuna", en todellakaan ymmärtäis käskyä, mutta Harbinissa tädin sanoessa niin ennen ulos lähtöä, ymmärsin. Ymmärrän, kun musta puhutaan, vaikka mun nimeä ei käytettäisi. Ymmärrän, kun kysytään, oonko syöny tarpeeks ja haluanko vesimelonia. Liian usein kuitenkin tuijotan puhujaa silmiä räpsytellen ja naamalla typerä ilme.
 
Voisin varmaan luetella jokaisen sanan ja fraasin, jonka osaan kiinaksi. Shui (vesi), feiji (lentokone), bu yao (en halua), ying wen (englannin kieli), zhong guo (Kiina), bu shuo zhong wen (en puhu kiinaa), shenme (mitä) jne. Ei mitään maata järisyttävää. Ei tossa siis todellakaan oo kaikki jutut, mitä osaan, mutta ekat jotka tulee mieleen. Vaikka osaankin nolla-tasoon verrattuna paljon, tuntuu, etten osaa mitään. En pysty käydä keskusteluita, enkä salakuunnella ihmisiä. Tuntuu, että oon ollut kuukauden korvat lukossa. Opin varmasti enemmän koulun kielitunneilla kuukaudessa, vaikka siellä en ollutkaan samanlaisessa kielikylvyssä. Miksi mä en opi, vaikka oon niin sanotusti hyvä oppimaan kieliä?
 
Oon niin turhautunut, koska vaikka kuinka yritän, tuntuu etten kuule eroja tonejen välillä silloin kun ihmiset keskustelee. Tietysti jos Timothy esim. sanoo yksittäisen sanan ja jos kielitunneilla toistan opettajan perässä, on ne selviä. Kuitenkin normaali puhe kuulostaa ihan monotoniselta. Oonks mä vaan jotenkin kuuro vai onks oikeesti länkkärin vaikee kuulla eroja?
 

Harbinissa opettelin "perus merkkejä" tädin kanssa, koska olin ymmärtäny, että ne tuli mulle läksyks ens tunnille. Ei ne kuitenkaan ilmeisesti ollut tullut, mutta ainakin mä loistin kun käytiin "ekaa" kertaa läpi ja osasin suurimman osan merkityksen pelkän merkin perusteella ja monet sanat myös kiinaksi :D Mun herkkä taitelijasielu kärsii kuitenkin ihan sikana merkkien kirjottamisesta, koska niissä on niin paljon sääntöjä. Kestän kyllä sen, että vedot pitää tehä oikeessa järjestyksessä ja oikeeseen suuntaan, mutta kaikki on niiiiiiiin tarkkaa ja esim. jos tekee merkkejä vihkoon, niin merkin pitää olla oikeessa suhteessa pystyviivaan. Vaikka tein kaiken muuten oikein, oli merkki väärin, ellei pystyviiva ollut keskikohta.
 
KUITENKIN, tän aamun kielimasentelun jälkeen mä ylitin jonkunlaisen mile stonen! Oltiin menossa syömään, kun nainai sanoi Timothylle "shǒu" ja mä ymmärsin, että se käski Timothyn pesemään kädet. Eikä se todellakaan viittonu vessan suuntaan tai käyttänyt muutakaan elekieltä. Mä ymmärsin sen kaiken sekasotkupuheen välistä! Se herätti uuden kipinän siihen, että jos mä vaan yritän tarpeeks, mä tuun oppimaan kiinaa. Ei se tuu tapahtumaan yhdessä yössä, eikä sormien napsautuksella, mutta mulla on kaikki mahdollisuudet oppia kiinaa kunnolla. Eikä ne mahdollisuudet lopu tähän vuoteen.
 
Pakko vielä mainita, että opettaja kehu mua nopeaksi oppijaksi :D
 
 
Loppuun kuva kaupan herkkutikkuhyllyltä (mikä näiden nimi on XD) ja päivitys heinäkuun tavoitteisiin (mennä mäkkäriin ja saada sipsiä varastoon huoneeseen). Sain ostettua sipsiä (lays, koska pringlesit maksaa täällä n. 30 yuan ( n.4€) ja muut sipsit 5.60 yan ( n.85 snt). Miksi???). Pakko kertoa, että kiinassa ihan sika monen sipsin maku on pihvi, kana tai pizza. Missä sourcream and onion, grillisipsit, yms?
   Mäkkäriin tuskin tuun ehtimään, koska huomenna on mun synttärit ja mennään ravintolaan. Eikä mun enää ees hirveesti tee mieli mäkkäriin. Ehkä se palaa vielä joku kaunis päivä ja voin palauttaa sen super-tärkeäksi tavoitelistaan.


Vielä yksi yö, Harbin

sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Mä en ikinä oikeestaan halunnut Harbiniin, mutta päätin tulla tänne Shanghain sijaan, koska Harbinissa tuskin tuun koskaan muulloin käymään. Tai niin mä silloin luulin. Silloin ennen kuin tiesin, millainen Harbin on.

Haluaisin ikuistaa Harbinin kaupungin sadalla kuvalla, mutta koska kaikkialle mennään autolla, ei hyviä kuvia ole paljoa. Harbin on erillainen kuin muu Kiina, niin mulle sanottiin alusta asti. Ja niin se onkin; täällä on paljon venäläisiä vaikutteita, minkä takia varmaan koen olevani enemmän kotona. Osa rakennuksista vois olla Englannissa, osa Venäjällä, osa Suomessa ja osa Espanjassa. Oon jopa nähnyt talon, jossa oli ranskalaiset parvekkeet.



Täällä on joki, jonka takia rantakaupungin tunnelmaa. Mä oon nähny luonnonvettä ensimmäisen kerran Kiinaan tulon jälkeen vasta nyt, mikä helsinkiläisenä ja varmaan ihan suomalaisenakin on outoa. Mulla on ollu ikävä sitä fiilistä, minkä vesistö tuo kaupunkiin; kadut rannan lähellä ja kaupungin heijastumista veden pinnasta.

Haluaisin kuvata jokaisen Harbinin patsaan ja muun koristeen niiden yövalaistuksessa ja viedä ne mun mukana Pekingiin. Mutta mulla on kuva vaan yhdestä, eikä se oo niitä kaikkein hienoimpia. Mulla tulee ikävä kotimatkoja kun on jotain muuta katsottavaa kuin moottoritie. Pekingistä ei oo yritetty tehdä kaunista kaupunkia, mutta Harbinista on. Mä tykkään siitä.


Tykkään mun Harbinin "sukulaisista" niin paljon. Vaikka mulla ja tädillä, jonka perheen luona oon asunu, ei oo yhteistä kieltä, ollaan me ihmeen läheisiä. Tulee olemaan outoa kun en enää nää sitä.  En välttämätä nää sitä enää koskaan huomisen jälkeen. En välttämättä nää ketään näistä ihmisistä enää koskaan. Vincent-serkku on ottanu mua hermoon aina välillä ikuisella hyräilyllään ja muilla jutuillaan tän meiän yhessä vietetyn ajan aikana (n. 16 pv), mutta kun se tänään lähti meiän katottua Turtles-leffa ja sano "Goodbye, Vera", tajusin, miten surullista se on, että pitää sanoa "goodbye", eikä "see you later" tai jotain muuta, joka viittais seuraavaan tapaamiseen.


Tuntuu, että oon eri ihminen kuin Harbiniin tullessa. Mä ehkä palaan Pekingiin, mutta osa musta jää tänne. Oon ollu itku silmässä koko illan, koska tiiän, että täällä vietetty aika ei koskaan tuu uusiutumaan. Toisaalta oon todella onnellinen, että tein päätöksen tulla Harbiniin ja sain tavata kaikki ihanat ihmiset, joiden kanssa viettää unohtumattomia hetkiä. En tuntenut kertaakaan, että en ois tervetullut tai tykätty. Musta pidettiin tosi hyvää huolta alusta asti, enkä koskaan kokenu olevani yksin, vaikka oisinkin ollut hiljaa suurimman osan illasta. Haluun kiittää jokaista, jonka tapasin Harbinissa. Tädille sanoin jo "Xi huan ni", eli tykkään sinusta. Kaikki oli tosi iloisia kun puhuin kiinaa. Täti sanoi olevansa mun Zhong guo mama, eli Kiinan äiti. Siltä se tuntuukin. Täti osti mulle perinteisen kiinalaisen taulun, sellaisen pitkän, jossa on mun kiinalainen horoskooppi, eli rotta. Olin niin häkeltyny. Se on ikuisesti mun muisto Harbinin suvusta ja ajasta täällä.

Mä en ees tiedä, mitä voisin kertoa mun kokemuksesta. Oon vaan onnellinen kaikesta, mutta surullinen, että lähen pois ja että Harbin on niin kaukana, ettei sinne ihan vaan mennä käymään yhdeksi illaksi.

Melkein kuin Suomi.

21 päivää Kiinaa

torstai 23. heinäkuuta 2015
Tää on kolmas kerta kun oon viettänyt ulkomailla kolme viikkoa. Ensimmäisellä kerralla olin perheen kanssa Ranskassa ja toisella kielimatkalla Maltalla. Nyt, kolmannella kerralla, en ookaan lähdössä kotiin tänään. 21 päivän raja menee rikki, enkä osaa enää aavistaa miltä tuntuu. Miltä tuntuu olla ulkomailla kuukausi? Entä puoli vuotta? En tiedä.
Oi maamme Suomi synnyinmaa...

Miltä on tuntunut olla kolme viikkoa yksin ulkomailla? Vaihtelevalta. Mulla ei ees oo hyviä ja huonoja päiviä, vaan mieliala vaihtelee monesti tunninkin aikana. Välillä oon todella onneton, toisinaan tajuan kaiken paperisodan ja odottamisen jälkeen olevani vihdoin Kiinassa oikeasti, mikä on mahtavaa.

Suurimmat syyt mun onnettomuuteen:
1) Varsinkin täällä Harbinissa ei kukaan "sukulaisista" oikeen osaa englantia, joten en puhu paljoa päivän aikana. Tuntuu, ettei kukaan tunne mua, enkä voi olla oma itseni. En voi kertoa tarinoita, enkä vastata kysymyksiin kuin myöntävästi tai kieltävästi, koska loppua ei kuitenkaan ymmärretä.
2) Pekingissä oon vähän kuin vankina kotona, koska julkinen liikenne ei todistetusti oikeen toimi. Me asutaan 6. ringillä, joka on kaukaisin (?) ring keskustasta, eli autollakin menee se tunti, puhumattakaan julkisista. Ruuhkat on tosi kovia keskustan suuntaan, koska kaikki tietysti menee sinne päin töihin. Sen takia bussilla metrikselle meneminen on todella hidasta, välillä mahdotontakin. Ja se takaisin tulo on 2/2 kertaa päätynyt siihen, että minut pitää tulla hakemaan metrikseltä kotiin. Olen siis jumissa. Suomessa oon tottunu siihen, että pääsen minne vaan ja milloin vaan.
3) Tujottaminen. Siihen alkaa pikku hiljaa mennä hermot oikeesti. Ihmiset ei varmaan ees ymmärrä, miten epäkohteliasta se on tuijottaa toista pää kääntyen ja silmät pyöreinä tai ravisuttaa kaverin kättä, jotta hänkin varmasti näkee kuka kävelee takana. Voisin yhtä hyvin olla sini-ihoinen ja kuusi silmäinen tän tuijotuksen määrän perusteella. Voin vaan kuvitella kuinka menee hermot kun oon ollu Kiinassa jo monta kuukautta ja ns. oikeesti kotonani ja silti mua tuijotetaan kuin alienia. Nykyään oon ottanu tavaks tuijottaa tuijottajia takas niin pitkään, että ne tajuu kääntää katseen pois. Joskus en kuitenkaan jaksa pelleillä, vaan mulkaisen vaan pahasti (yleensä niitä, jotka vilkuilee monta kertaa tai todellakin tulee tuomaan naamansa mun naaman eteen ja tuijottaa).
4) Mulla. Ei. Oo. Omaa. Rauhaa/Aikaa. En vaan voi ottaa Ben&Jerry'siä, (ei sillä, että ees hallussani ois yhtään) avata netflixiä ("valitettavasti Netflix ei ole vielä saapunut tälle alueelle", eikä VPN auta tähän niin yhtään) ja löhötä sohvalla koko päivää. Oon katsonut 0 leffaa ja 0 jaksoa TV-sarjaa Kiinassa. Suomessa oon molempien suurkuluttaja.

Musta tuntuu, että mulle on nyt iskenyt se kuuluisa kulttuurishokki, vaikka se ei niinkään kohdistu Kiinan maahan. Mun aggressiot yleensä kohdistuu ruokaan, koska se on varmaan silmäänpistävimmän erilaista, enkä nauti kuin lempiruokieni syömisestä muutenkaan. Kihistessäni kiukusta haukun päässäni kiinalaista keittiötä ja tekisi mieli polttaa jokaisen jokainen ruoantekoväline. Mä kuitenkin tiesin, että ruokailuista tulis mun suurin ongelma ja halusinkin parantua mun nirsoudesta ees vähän. Vaikka oon syöny navetan makuista ruokaa (tää oli varmaan jotenkin mieleenpainuva kuvaus, koska kaikki tutut aina kyselee, oonko syöny navettaa taas), en vieläkään koskis juustoiseen lasagneen tai kasvissosekeittoon (kiitos lapsuuden traumat). Ja kaikille huolestuneille tiedoksi: en mä täällä näänny nälkään! Aina on montaa erilaista ruokalajia, joista yksi tai kaksi on niitä ihan järkyttäviä ja muut syötäviä. Turvana on myös aina takuuvarma riisikuppi. Pystyn syödä melkein mitä vaan, mutta mun ruumis ei oo kyllä tyytyväinen. Kaikille, jotka väittää nirsoilun olevan vaan henkistä, mä voin kertoa, että mulle tulee fyysisesti tosi huono olo kun oon syöny tarpeeks pitkään pahaa ruokaa ja mun ruumis oikeesti yrittää hylkiä niitä ruokia (yläkautta). Että siitäs saitte. Ja ei, tää ei oo henkisten juttujen aiheuttamaa. Mä oikeesti oon alusta asti yrittäny parhaani.

Mökiltä n. viikko ennen lähtöä :'( Tekee NIIIIIIIIIIIIIIIIIIIN mieli tota ruokaa!!!
Feta-salaatti ja grillimakkara maistuis paremmin kuin hyvin. On täällä salaattia, mutta
se ei oo rouskuvaa ja tuoretta vaan varmaan keitetty kiehuvassa vedessä tai jotain...
Täällä mikään ei roisku, paitsi ne asiat, joiden ei pitäis. (ps. tykkäätteks mun sukista?)

Ruokia, joita mielelläni söisin:
- Pihvi maustevoilla ja ranskiksilla (grillimausteisia mielellään)
- Feta-salaatti, jossa minitomaatteja ja jäävuorisalaattia ainakin
- Grillimakkaraa x 10000
- Taffel tms normi sipsejä (ei pihvin makuisia, terveisiä Kiinasta) ja dippiä (ranch tai sweet chili tai molemmat)
- PIZZA
- Sushi
- Vapianon crema di pollo -pasta
- Jäätelö!!! (NORMAALI, eikä mikään Kiinan jäätelö, ja mielellään 5l pakkauksessa)
- Nachot + jauheliha (taco-maustettu) + creme fraiche
- Kermaperunat
- Vihreät oliivit
- Graavilohi
- Smetana + venäläiset suolakurkut + hunaja
- Letut
- Korvapuusti
- Karjalanpiirakka + munavoi
- Aurajuusto
- Aurajuusto-toast
- Normaali aamupala

Voisin antaa toisen käteni ja 8 varvasta jos joku nyt tois nää kaikki mun luo. Oikeesti. Mä jopa toivon, että joku tuo ne.

Eilen luulin jo pääseväni taivaaseen kun täti kysy (kääntäjällä), haluunko kiinalaista vai länkkäriruokaa. Sanoin tietysti länkkäri ja me lähettiin ravintolaan. Sen seinällä oli kuva pihvistä ja ranskiksista. Olin niin innoissaan, että vihdoin saan sitä, mutta: setä hoitaa tilaukset ja tilaa monta pientä annosta (tämä ei ole länsimaalaista, ihan tiedoksi). Ruoatkaan eivät olleet kovin länsimaalaisia ja varmaan oli pahin ateria, jonka oon syöny. Perunamuussi-sieni-sössö maistu siltä, että olis ollu homeessa vuoden, eikä muissakaan ollut mitään hurraamista.


Kadunko, että lähdin? En todellakaan! Ei koskaan ole helppoa muuttaa yksin ihan eri kulttuuriin, enkä mä niin luullutkaan. Oon onnellinen, että oikeesti lähin ulkomaille melkein vuodeks, koska asiasta livistäminen ois ollu todella helppoa. Mulla tulee vieläkin yhtäkkäisiä hetkiä kun tajuun, että shit, mähän oon nyt au pairina Kiinassa. Nyt mä oikeesti oon täällä. Kun aloin suunnitella Japaniin lähtöä tuntui lukion loppu olevan niin kaukana, mutta nyt mä oon oikeesti toteuttamassa mun haavetta.

Oon todella onnellinen, että mulle osu näin hyvä perhe ja hämmästynyt, kuinka welcoming (oon aina vihannut jos ei jaksa miettiä mikä joku sana on suomeks (kun kirjottaa, itekin sorrun puheessa helposti), joten anteeks, mutta nyt ei raksuta) "sukulaiset" on ollut. Mä itse tuskin haluaisin jotain tuntematonta ihmistä asumaan nurkkiini 10 päiväksi varsinkin kun yhteistä kieltä ei ole.

Harbinissa mä oon päässyt tuulettumaan 10 kertaa enemmän kuin kotona, jossa meen ulos yleensä vaan Timothyn harrastusten takia ja sillonkin autolla ovelta ovelle, joten vaikka täällä mun hiljaisuus käykin raskaaksi ja hermojaraastavaksi, on tää matka piristäny mua myös paljon. Oon saanut tavoitteitakin elämälle: aion heinäkuun aikana käydä mäkkärissä, vaikka se mitä vaatisi (ei oo vitsi) ja aion myös käydä lähikaupassa ja ostaa ainakin sipsejä mun huoneen kätköihin.

("Taiteelliset" koivukuvat, koska ne on mun ainuita Suomi-kuvia :D)

Suomen kieltä oon puhunut vähemmän kuin koskaan. Kyllähän mä sitä kirjoitan koko ajan, mutta ääneen puhun vaan kerran tai kaksi viikossa. Mun ajatukset on varmaan samanlaisia kuin kaksikielisen lapsen; osa sanoista on englanniksi, osa suomeksi, enkä välillä ees tiedä kumpaa kieltä se on. Varsinkin kahen viikon kohalla mun suomi alko pulppuilla ihan holtittomasti ja pari kertaa pääs lipsahduksia, eli puhuin ajattelematta suomeksi, vaikka mulle puhuttiin ihan selvästi englanniksi. Nyt sitä ei oo kuitenkaan käynyt pitkään aikaan ja kuumeessakin ja juuri heränneenä puhuin ihan automaattisesti englantia. suomen puhumista on yllättävän ikävä. Haluaisin, että kaikki kuulee mun kielen ja ymmärtää, ettei enkku oo mun äidinkieli. Vincent-serkkukin sai vasta pari päivää sitten tietää, ettei Suomessa puhuta englantia. No, kai se on kohteliaisuus, että meen natiivista (kiinalaiselle 13v.:lle) :D


Ja kerron kaikille, että sillon kun mä valitan jostain asiasta, niin en oikeesti välttämättä tunne yhtä vahvasti, kuin miten tuon asian ilmoille. Tykkään purkaa mun tuntemuksia verbaalisesti (tässä tapauksessa kirjallisesti), jolloin kärjistän asioita. Ei saa siis ottaa kaikkea ihan vakavasti ja luulla, että masentelen suu mutrussa kaikki päivät. Kuten Jenna Marbleskin (jei, youtube - yks syistä, miks oli pakko ostaa VPN, en kestä ilman youtubea) sanoi yhdessä videossa vähän tästä samasta ainaisesta valittamisesta, että kun ärsytyksen/ongelman tuo julki, niin puhdistan mun mielen asiasta ja sitten voin siirtyä eteenpäin. En siis oikeesti kylve negatiivisuudessa. Kiitos, tack, xiexie ja merci!

Welcome to Harbin

maanantai 20. heinäkuuta 2015
Harbin, tuo Pohjois-Kiinan miljoonakaupunki, josta itse en ainakaan ollut koskaan kuullut. Host-perhe lähti Japaniin matkalle, minä lähdin "sukuloimaan" Harbiniin. Kaikki ei mennyt kuitenkaan ihan kuten piti.

Heräsin perjantaiaamuna koputukseen ja nousin itkua tirautellen ja mielessä kiroillen ylös. Kuten jo viime postauksessa vähän ennustelin, oli kuume noussut ja olo hirveä. Pohdin elämää ja sen merkitystä kun silmät vetisten pesin hampaita, puin päälle, heitin vaatteet matkalaukkuun ja valmistauduin kahdeksan tunnin junamatkaan. Ja mulle junamatka Pietariin oli jo ihan sietokyvyn kynnyksellä, mutta tää matka on melkein _6_ tuntia pidempi, 40 minuuttia pidempi kuin mun lento Suomesta. Ja juna tulisi lähtemään kello 10 aamulla, vaikka mulle Harbinin matka oli myyty sanoin "...Mutta se on yöjuna". Xiexie nyt taas ihan helkutisti.

Laahustin alakertaan syömään dumplingeja, joista on tullu mun inhokkiruokaa, koska niistä tulee mieleen vaan röyhtäisyn haju (mun kiinalaisilla asuinkumppaneilla saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa). Mikä mahtava aamu! Ulkonakin satoi, aivan kuin mieli ei muuten olisi maassa.


Auto lähti liikkeelle ja pian huomasimme, että Peking oli vain yhtä ruuhkaa. Olimme lähteneet hyvissä ajoin, kaksi tuntia ennen junan lähtöä, mutta pian kävi selvemmäksi ja selvemmäksi, että emme millään tulisi ehtimään. Lisätään kärsimykseeni vielä jäätävä vessahätä, johon sateen ropina ei kyllä lisännyt mitään hyvää. Siinä vaiheessa teki oikeasti mieli avata ovi ja mennä vetämään itkupotku-raivarit puskaan, joka erotti vastaantulijoiden kaistan.

Asemalle päästiin lopulta, ja vessaan, kuten ilmeisesti koko muu Kiinakin. Paikka oli aivan täynnä värikkäitä sateenvarjoja ja kaikki olivat matkalle lipputiskeille. Miksi juuri tänään!?!?
   Jonotimme ikuisuuden yhteen jonoon sitten, en tiedä miksi, käväisimme ulkona ja menimme toiseen jonoon. Kiinalaiset ovat ehkä jopa hitaampia kuin virolaiset ruokakauppojen kassoilla, joten saatiin jonottaa mukava tovi. Lippuluukulle päästyä kävi ilmi, että kuskillamme ei ollut tarpeeksi rahaa uusiin lippuihin, joten hän lähti hakemaan rahaa jostain. Saimme sentään jäädä odottamaan jonon eteen ja lopulta saimme uudet liput kouraan, kunhan englantia osaamaton myyjä oli jotenkin selvittänyt mikä passini numero passistani. Matka kävi takaisin kotiin. Ja ai niin, seuraava juna oli yöjuna, voisin vaikka vannoa, että karma kosti sen, että minut yritettiin juksata päiväjunaan (ok, ok, päiväjuna oli melkein puolet halvempi, se saattoi olla syy miksi se valittiin).

Kotona menin suoraan nukkumaan ja host äidin tultua töistä mittasin kuumeen. 38,9 astetta. Mukavaa. Sain nukkua klo 24 asti, jolloin piti lähteä taas ajamaan kohti asemaa. Luuletko muuten, että Pekingissä ei ole ruuhkia öisin? VÄÄRIN! Ehdittiin me sentään junaan tällä kertaa ja kuumekin oli laskenut.

Harbin 哈尔滨

Mun huone, mun huone, mun huone... Sanotaanko, että kaukana on mun oma henk.koht. vessa. Nukun toimistossa, jossa ei oo ilmastointia, sänky on kivikova ja peitto on pyyhe. Ja mun sänky natisee niin, että koko naapurusto varmasti tietää milloin käännän kylkeä. Tää perhe on kuitenkin mukava, vaikka ei kukaan osaakaan englantia. Isän on nähny vaan nopeesti kaks kertaa.

Sain piristystä sunnuntaina, kun 06:00 herätyksestä huolimatta päivästä tuli upea. Me nimittäin mentiin sellaseen joki-kumivene-vesisota-juttuun. Ihan huippua!

 Matka kesti 3h, koska haettiin muita ryhmän jäseniä. Paikka oli oikeesti vaan n. 70km päässä. Maisemat (ei kuvassa :D) oli tosi suomimaisia, oli kuusiakin! Kotoisaa.

Yhellä tullilla oli tälläsiä ötököitä, jotka oli ihan hulluja. Ne lenteli parvina autoja
kohti, siis kolahteli tahallaan ikkunoihin ja kattoon. Onneks ikkunat oli kiinni!

Lähtöpaikka. Kukaan ei kontrolloinut pelastusliivien tai veneiden valintaa. Kiina.
En tiiä oliks nää jotain vanhoja neukku-veneitä, koska ainakin niissä luki CCCP.


 Ihan "OK" maisemat. Kuvassa jotain sumeita kohtia, koska oli tippa linssissä. He he he.



Tää on oikeesti se paikka, jossa kiinalaisista kuoriutuu hulluja, sekopäitä ja mielipuolia. Kaikilla oli peltilautaset, joilla vettä roiskittiin toisten päälle, osalla oli myös vesipyssyt, eikä kylmältä vedeltä voinut välttyä, mikä oli kyllä hyvä asia, koska asteita oli varmasti vähintään 30.
   Paikalla yksi iso poikaporukka, joka jäi odottamaan aina koskien jälkeen ja kasteli jokaisen tulijan ihan litimäräksi. Tästä lähti tietysti kostonkierre ja seuraavaksi me uhrit, jotka tietysti nyt oltiin poikien edellä, odotettiin seuraavassa paikassa. Pari kunnon vesisotaa saatiin pystyyn kun ihmiset nousivat veneistä ja meni heittämään vettä toistensa päälle minkä kerkesivät. Ja ihmisillä tarkoitan miehiä, jotka ovat ikuisesti pikkupoikia.
   Reitti kesti ainakin 2h ja naurua riitti kyllä koko matkalle. Tää oli just se mitä tarvitsin, koska olin ollu maassa viime päivät.
   Vaatteet oli ihan likomärät lopuksi, koska sen lisäksi, että vettä roiskittiin, istuttiin me veneessä, jonka pohjalla oli koko ajan vettä. Onneksi "täti" oli saanut kerrottua, että kannattaa ottaa vaihtovaatteet mukaan, myös alusvaatteet. Mähän en siis kielimuurin takia yhtään tienny mitä olettaa, luulin oikeestaan et se ois joku veneretki.

Haluaako joku ihan huvikseen arvata, kuka oli lempi kohde, koska oli blondi ulkomaalainen? No minä, tietysti!

Tuolla kohtasin myös ensimmäisen oikeesti hirveen vessan. Tai ei se ees ollu vessa. Se oli "huone", eli aidattu alue, jossa oli vierekkäin neljä reikää maassa. Ei tod mitään vessan vetämis -nappia, eikä mitään yksityisyyttä. Kohtasin myös vielä hirveämmän "vessan" meidän lähtiessä pois. Se oli pukuhuone, jossa oli kaksi ämpäriä. Niissä oli jo ties kuinka monet pissat. En käynyt. Ja ai niin, junassakin kohtasin ainakin neljä hirveää vessaa. Kaikki oli tukossa ja täynnä kusta, koska ihmiset vaan jatko siihen päälle. En käynyt täälläkään. Mitäs menin sanomaan, että kiinalaiset vessat on tähän mennessä ollut siistejä? Nyt mulle näytetään totuus.

Vesileikkejen jälkeen ajettiin takaisin Harbiniin (autolla, jossa ei toiminut ilmastointi. IHAN hirveä kokemus) ja mentiin koko porukalla syömään ja juomaan. Mä otin bisseä, join puol litraa bisseä. Vapaaehtoisesti. Ja mähän en koskaan juo bisseä.
   Muut joi aika mukavaan tahtiin ja sai pari kertaa tilata uuden laatikollisen Snow-olutta. Kun lähdön aika tulikin, olin ihan kauhuissaan, että "serkku" ajaa meidät kotiin. Jostain kuitenkin ilmeistyi mies, joka ajoi meidät serkun autolla. En tiiä onko tää joku yleinen palvelu :D

Kaks nopeeta asiaa vielä:
1) Mulla on uus merkitys sanalle "kiusallinen": Se kun oot menossa suihkuun, jo alasti, ja "täti" tulee selittämään vielä jotain suihkun toiminnasta ja oot hädissäs kietoutunut suihkuverhoon.
2) Pääsin istumaan metrossa Pekingissä "tuolileikissä"!! Mun tyytyväisyysprosentti oli 1100.
3) (koska oon rebel) En päässyt viime kerralaakn kotiin asti julkisilla, vaan host isä joutu tulla hakemaan mut autolla :DD Tällä kertaa koska bussi ei koskaan tullut ja host isä sanoi, ettei se ees kulje siitä, toisin kuin Fanny. Tää oli eri reitti kun viimeks, ei menestystä taaskaan. En osaa mennä kotiin. Kotoa poiskaan pääseminen ei suju, koska ruuhkat on aamuisin tosi pahat. Jes.


Pieni loppukevennys :D

Kind of a FAQ

tiistai 14. heinäkuuta 2015
En siis oo järjestäny mitään kyselytuokiota, vaan nää on kysymyksiä, joita sukulaiset ja ystävät on kyselly. Osa on sellasia, mitä kukaan ei oo kysyny, mutta laitoin ne mukaan, koska mä määrään. Ja koska jotain ehkä saattaa kiinnostaa kaukaisesti. Ottakaa huomioon, että en oo ollu täällä hirveen pitkään ja nää on mun näkemyksiä!
Kuvitus varsin satunnaista, eläinkuvat on lauantailta Beijing Badaling Safari World:sta.

 HUOM! Blogger on raiskannu ihan huolella tän postauksen ja oon taistellu sen kanssa jo monta päivää, enkä enää jaksa, koska oon kuumeessa varmaan ja tosi väsynyt. En tiedä miks tää postaus on näin sekasin, mutta johtuu varmaan siitä kun kopioin tekstin wordista ja siinä olin lajitellu kysymyksiä väreillä kategorioihin. Kirjoittaessa kaikki siis näyttää olevan just niin kuin pitää, mutta esikatselu ja julkaisu on jotain ihan muuta... Joten koittakaa kestää. En osaa tehä tolle mitään uutta, oon jo yrittäny vaikka mitä. :(

Beijing 北京 <3

Onko ilma saasteista?
- Rehellisesti sanottuna, en oo huomannu mitään eroa Suomessa hengittämiseen. Asun toki kaukana keskustasta, mutta oon mä silti siellä käynyt. Sumun näkemiseen sen sijaan avasin silmät muutamia päiviä sitten. Huomasin, ettei se taivas olekaan harmaa, vaan harmaus on kuin verho, jonka takana näkyy pilviä haaleasti ja sininenkin taivas jos oikein kovin siristää silmiä. "Sumu" peittää myös aina hieman kauempana sijaitsevat talot ja maisemat.

Onko taivas koskaan sininen?
- Oli sinä päivänä kun tulin, eli kaksi viikkoa sitten. Sen jälkeen ei oo hirveesti laulettu "sininen on taivas", mutta parina iltana on kyllä ollut melkein sumuton taivas!

Paistaako aurinko? Onko lämmintä?
- Aurinko paistaa sumuverhon läpi loistavasti, joten saa rusketusta pintaankin. Täällä on ollut kuuma, eli n. 30 melkein joka päivä. Viime viikonloppuna oli tosi kuuma, 37-40 astetta. Nyt on tulossa viileämpää ilmaa, eli n. 25 astetta ja sadetta.


Millaisia kiinalaiset ovat?
- Uteliaita jopa epäkohteliaisuuteen asti, hymyileviä ja ystävällisiä, ellei ole auton ratissa tai tunkemassa metroon. Ihmiset ovat ”alkukantaisempia” tai omaavat erilaiset hygieniatavat kuin me. Röyhtäily ja nenän kaivaminen on ihan normaalia. Itse tuskin koskaan tulen tottumaan siihen ja mulkoilen erityisesti nenän kaivajia pahasti, vaikka luultavasti itse teen myös järkyttäviä mokia kiinalaisten silmissä.
   Varakkuuden kasvaminen näkyy elektroniikan ja autojen lisäksi ihmisten koossa. Aina puhutaan kuinka pieniä kiinalaiset ja aasialaiset ovat, mutta on täällä yhä useampi lihava. Ja muutenkin ihmisten koosta, ketä kiinnostaa, mä oon n. 167cm, enkä tunnu erottuvani pituudella tai koolla joukosta suuresti. Enemmän ihmisiä on mua lyhyempiä kuin Suomessa, mutta moni on myös suunnilleen mun pituinen. Miehet ovat yleensä ainakin pidempiä. Ei nyt niin selvästi, mutta kuitenkin. Ja tietysti on niitä hujoppejakin ja todella lyhyitä. Kiinalaisia on niin paljon, että varmasti kaikkea löytyy!

Millaisia kiinalaiset lapset ovat?
- Perheen keskipisteitä. Ainakin Timothy on vielä nelivuotiaanakin kuin vauva, syö syöttötuolin tapaisessa jutussa, on yleensä nainain toimesta syötetty ja on koko ajan huomion keskipiste. Leluja on vaikka muille jakaa, kuten ääntäkin silloin kun jokin ei mene toiveiden mukaan. Ihme kyllä, vaikka toisaalta tuntuu, että T kiukuttelee paljon, tuntuu myös, ettei se kiukuttele yhtään. Yleensä pari vahvempaa sanaa riittää lopettamaan huonon käytöksen, enkä oo ku kerran nähnyt "kunnon raivareita" (ei todellakaan lähelläkään raivareita Suomessa). Toisaalta myös paljon annetaan periksi ja moni asia kuitataan pienellä taputuksella(/läpsäyksellä) esim. pepulle. Toisten lyömisestä suututaan Timothylle vähemmän kuin siitä, ettei hän nosta pudottamaansa tavaraa lattialta. ”Yi, er, san” (= yksi, kaksi, kolme) saa Timothyn yleensä tekemään käsketysti.

Osaavatko kiinalaiset englantia?- No ei tod. KUKAAN ei osaa englantia. Ei tarjoilija, ei metrotyöntekijä, ei normaali ohikulkija, eikä kaupan myyjä. Olen tavannut täällä neljä englantia osaavaa (en laske mukaan host äitiä): 1) Creepy mies metroasemalla, 2) Temple of heavenissa yksi tyttö, joka osasi kysyä, voiko ottaa kuvan kanssani ja kehui jopa silmiäni kauniiksi, 3) yksi kung fu –valmentajista ja 4) Vincent-serkku, 13v, joka osaa englantia yllättävän hyvin, vaikka ei kylläkään pysty puhumaan oudommista aiheista. Hän myös on rohkea puhumaan englantia ja selvästi tullut harjoittelemaan sitä meidän luokse. Vincent siis asuu Harbinissa, jonne menemme samaa matkaa perjantaina (huomenna), ja on ollut Pekingissä viikon.


Onko Kiina sellainen, kuin länsimaissa ajatellaan?
- Ei oikeastaan. Yllätyin jopa siitä, kuinka länsimaalaista täällä (Pekingissä) on. Kadut ovat täynnä autoja, eikä mitään halpoja Kiina-autoja, vaan ihan samanlaisia kuin meilläkin. Ihmisillä on älypuhelimet ja merkkivaatteita, polkupyörällä ajaa vain harva, eikä perinteistä arkkitehtuuria näy paljoa. Luulin, että kadut olisivat likaisempia, ihmisillä päässä ne stereotyyppiset hatut ja kaduilla paljon ruokakojuja. Tietysti pienemmissä kaupungeissa asia on eri.

 Onko Pekingissä turvallista?
- Ainakin tuntuu siltä. Ei tarvitse koko ajan pelätä, että joku nappaa laukun olalta tai kännykän kädestä. Jos on käynyt Pariisissa tai New Yorkissa, sun muissa, on varmasti tuntenut metrossa, kuinka joku tarkkailee turistia valmiina iskemään kiinni. Täällä ei ole samanlaista. Tietenkin, joka paikassa on varkaita, enkä hirveesti menisi löyhyttelemään rahoja tai olisi tarkkailematta arvotavaroiden perään kuitenkaan.

Onko naisen turvallista liikkua yksin?
- Itse ainakin koen oloni turvallisemmaksi kuin Helsingissä. Täällä en tosin liiku iltaisin tai öisin, mutta päivisinkin on turvallisempi tunne. Ensinnäkin, täällä naiset eivät saa samanlaista ”seksuaalista huomiota” eli perään ei huudella, eikä ruumista tuijoteta pervosti. Mulle on huudeltu täällä tasan kerran ja se mies oli turisti, varmaan Euroopasta.

Millaista liikenne on?
- Jos oot käynyt Vietnamissa, erityisesti Ho Chi Minh Cityssä, niin sanot tätä rauhalliseksi liikenteeksi. Tööttäyksiä on paaaaljon vähemmän kuin siellä, eikä mopoja pujahtele joka välistä ja joka suunnasta. Eri asia on Suomeen vertaaminen; täällä voi ajaa kaistaviivojen päällä, vaihtaa kaistaa sulkuviivan yli, poukkoilla ympäriinsä, olla väistämättä jalankulkijoita, tehdä yllättäviä kiihdytyksiä/jarrutuksia ja ajaa punaisia päin, jos kääntyy, en muista kumpaan suuntaan (tää on ihan liikennesääntöjen mukaista ja käytössä esim. USA:ssa myös). Ruuhka-ajat on oikeesti ruuhka-aikoja ja tarkoittavat sitä, että saatat olla pysähdyksissä viisi minuuttia, liikkua pari metriä ja odottaa taas viisi minuuttia.

Miten sensuuri näkyy?
- Mun arjessa ei mitenkään lukuun ottamatta sitä, että joudun käyttää VPN:ää päästäkseni monille länkkärisivuille (FB, Instagram, Youtube, Blogger, Snapchat, Google, sähköposti... Lista on pitkä). TV-kanavat on ainakin tarkoin tarkkailtuja ja mun mielestä CCTV on vähintäänkin johtava, ellei ainut TV-ohjelmistoa lähettävä yritys. Itse oon uutispimennossa vähän, mutta se johtuu enemmänkin siitä, että kaikki on kiinaksi. On vaan yks englanninkielinen kanava, mutta ei sitä tuu hirveesti katottua.
   Paikallisten suhtautumisesta ja kokemuksista en tiedä, en hirveesti uskalla niskuroida valtiota vastaan, enkä muutenkaan usko, että se olisi mieluinen puheenaihe.
 Millaiset pöytätavat Kiinassa on?
- Syöminen aloitetaan, vaikka kaikki eivät olisi saaneet ruokaa lautaselleen, eivät välttämättä edes tulleet vielä pöytään. Jos on keittoa tai ravintolassa pillillä juotavaa juomaa, on ryystäminen täysin normaalia. Omilla puikoilla yhteisiltä lautasilta ottamisesta puhuinkin jo jossain aiemmassa postauksessa. Kun on lopettanut syömisen, nousee ihminen pöydästä, vaikka muilla olisi ruoka kesken. Itse huomaan vieläkin istuvani kiltisti tyhjä riisikulho edessäni. Kiittämistä en oo huomannut kertaakaan. Syödäänkö kaikki puikoilla?
- Mä luulin oikeesti, että nää syö KAIKEN puikoilla. Siis ihan kaiken. Ei se kuitenkaan ihan niin mee. Tietysti kotona kaikki syödään puikolla tai lusikoilla, mutta esim. meillä on aina kertakäyttöhaarukoita (tai mä toivon, että ne on kertakäyttö) jos eväänä on vaikka vesimeloonipaloja. Aattelin oikeesti, että nää söis sellastakin puikoilla. Osaa ihmiset silti syödä haarukalla ja veitsellä, vaikkakin Vincent esimerkiksi söi haarukka oikeassa ja veitsi vasemmassa kädessä kun oltiin burger-paikassa.

Syödäänkö koiria, ötököitä, kananjalkoja jne?
- Ei Pekingissä :D Mun ekana päivänä heti host äiti ja Fanny kertoi, että täällä on sanonta, että Guangdongissa syödään kaikkea nelijalkaista paitsi pöytiä. Tämäpä tyttö on muuttamassa Guangdongiin perheenvaihdon yhteydessä… Jes… Jes… Koska täällä ruoka on niin ihanaa, että taso voikin laskea mielellään…. Not.

Onko ruoka samanlaista kuin kiinalaisissa ravintoloissa Suomessa (hapanimelä-kastike, friteeraus & hedelmä+jäätelö)?
- Jos on lukenut mun blogia, tietää karun totuuden.


1) Aamupalaa, josta mulla oli jo luonnoksissa nirsoilupostaus, mutta josta nykyään jopa tykkään, 2) Outo juoma, joka vähän kirpeää, 3) Aamupalaa, edessä mun kuuman maidon kanssa syödyt myslit. Host äiti osti mulle pussillisen mysliä, mutta ayi ja nainai ei oikeen tajuu, että sitä voi syödä vaikka jugurtin tai KYLMÄN maidon kanssa. Joudun myös aina lisäämään hiutaleita, koska ayi laittaa niitä ihan pari, 4) Eka länkkäriruoka: vähän tulinen burgeri avocadolla ja guacamolella. Piti silti vähän aasialaisistaa, joten mustat sämpylät.
 Millainen hintataso?
- Tyyliin Suomen tasoa. USA:ssa varmasti on halvempaa. Tietysti täällä on marketteja yms, joista saa varmasti vaatteita halvalla, mutta yleisesti aika samanhintaista kuin Suomessa. Ruoka on ainut selvästi halvempi asia.
 
Miten uskonto näkyy?
- Ei mitenkään. Kommunismissa muutenkin kai pyritään/halutaan uskottomuuteen. Meillä on host isän työhuoneessa yksi uskonnollinen patsas.


Onko vessat aina reikä lattiassa -tyylisiä?
- Kodeissa on länsimaalaiset vessat, niin myös ravintoloissa ja joissain julkisissa paikoissa. Eläintarhassa, pianostudiolla, parkkihalleissa, huoltsikoilla ja ”rannalla” (Peking sisämaassa, mutta täällä on ”maauimala”, jossa on rantahiekkaa) on reikä lattiassa. Pakko kuitenkin pitää pieni puhe niiden puolesta. Aluks olin ihan kauhuissani, etten mä halua koskaan mennä kiinalaiseen vessaan, mutta sitten kun se tuli vastaan, ei se ollutkaan niin hirveää. Tavallaanhan se on kuin puskapissaamista, joka on periaatteessa Suomen kansallislaji, eikä yhtä epähygieenistä, kuin kuin julkisen vessanpöntön käyttäminen. Vaikka sitä paperia kuinka paljon laittaa istuimelle, on joku kuitenkin istunut siinä samassa kohtaa pylly paljaana. Reikävessoissa on muutenkin vessanvetämistoimisto, mitä en tiennyt. Tietty, jos jalankohdat ja koko koppero ois ihan sen itsensä peitossa, ois se oksettavaa. Mä oon onneks aina päässyt siistiin vessaan.

Millaista lääketiede on? Onko länsimaalaista lääketiedettä?
- En tiedä muuta kuin, että host äiti joi jotain juomaa, joka oli resepti lääkäriltä. Ei siis lääkejuoma, vaan jotain yrttejä tms. Tai siis, onhan kasveissa parantavia vaikutuksia, mutta tiiätte mitä tarkoitan.

Millaisia koulut ovat?
- Tähän osaan vastata paremmin varmasti kun oon ollu toisessa perheessä, jossa lapset käyvät koulua. Tiiän vaan, että ankaria ja päivät ovat pitkiä.
Miten suorittamiskulttuuri näkyy?
- Suuren ja monipuolisen harrastusluettelon lisäksi host äiti ostaa Timothylle leluja, jotka kehittävät heikompia taitoja. Timothy ei kuulemma ole hyvä hienomotoriikassa, joten hänelle ostettiin helmiä ja lankaa korujen tekoa varten ja hän ei tykkää värittämisestä, joka tulevaisuudessa vaikeuttaa kirjoittamisen oppimista, joten hänelle ostettiin avaruusteemaisia raaputuskuvia.

Onko aamuisin puistoissa taiji tms toimintaa vanhuksille?
- Puistoissa on aktiviteettejä pitkin päivää. Meidän läheisten kerrostalojen pihalla oli tanssia, lähipuistossa, jonka ohi ajetaan autolla usein, on aina jotain ja kun käytiin Temple of Heavenissa, oli sielläkin puistossa kaikkea tanssista ja karaokesta, kiinalaisen soittimen soittamiseen (mitään hajua nimestä) kung fuhun, sulkapalloon ja johonkin oudon sulkajutun potkimiseen (footbag-tyylinen laji).
Onko keskusta täynnä pilvenpiirtäjiä ja neonvaloja?
- Ei sillä tavalla, kuin mikä kuva ainakin mulla oli. Talot on kyllä korkeita, mutta ei niin tiheästi, että tulisi Manhattan-fiilis. Myöskään neonvaloja ei ole kuten esim Tokion katukuvasta saa käsityksen. Shanghai ja Hongkong ovat modernimpia kuin Peking, joten niissä on erilaista. On täällä kyllä yksi valtava screen kahden ostarin välisen kävelykadun päällä. Siinä kuulemma lähetetään joskus TV-ohjelmia tai muuta. Silloin kun me ajettiin ohi, oli siinä kuvaa vedestä ja kaloista.
Millaisia kodit ovat?
- Varsin länsimaalaisia, vaikka ihan tällaisia taloja ei kyllä Suomessa oo. Meiän kotona on neljä kerrosta: alimmassa asuu ayi ja siellä on pesukone ja pääsy takapihalle, pääkerroksessa on olohuone, keittiö ja yksi vessa, 3. kerroksessa on mun ja vanhempien (+ Timothyn) huoneet ja ylhäällä isän työhuone ja nainain huone. Kaikki kerrokset on siis aika pieniä.
   Yks suurimmista (ei mikään elämää järisyttävä kuitenkaan) eroista on ”parvekkeet”, jotka ovat noin neliömetrin kokoisia ”huoneita” tai ”varastoja”. Ne on siis ulkona talon seinästä ja lasisia, mutta niissä säilytetään tavaraa. Mun parvekkeella on Timothyn leluja ja siellä on yks ikkuna, jonka saa auki. Oon nähny kerrostalojen seinustoilla varmaan vastaavia, mutta ne on häkinnäköisiä.
   Ulko-ovessa ja ikkunoissa on jotain punaisia kiinalaisia tarroja, koristeita, ja olohuoneessa koristeena kiinalainen paperilamppu. Muuten on ihan länsimaalaista. Näillä on kyllä tosi paljon kuvia itsestään, myös isoja tauluja. Vanhempien hääkuvia ja Timothyn naamaa näkee monessa paikkaa.


Millainen on perhehierarkia?
- Meiän perheessä isä ei ole enemmän perheenpää kuin äiti, tämä asia voi olla hyvin eritavalla muissa perheissä. Meillä siis äiti ajaa autoa enemmän ja on pidempään töissä, isä tekee töitä kotona.
Onko tyttöjä selvästi vähemmän kuin poikia?
- Ei sitä huomaa kadulla, mutta kun asiaa alkaa ajatella, tuntuu, että poikia on enemmän. En tietenkään oo nähny mitään koululuokkia tai tarharyhmiä, joten en tiiä, onko se oikeesti selvää. Miehiä helposti näkyy enemmän, koska he ovat töissä raksalla ja vartioina ja paikoissa, joissa me käymme, kuten kung fu –treeneissä.
Onko kaikilla vain yksi lapsi?
- Yllättävän monella tuntuu olevan enemmän lapsia. En oo varma minä vuonna yhden lapsen –politiikka tuli käyttöön, mutta uskon, että host äidin äidin sukupolvi ei kuulu siihen. Hänellä onkin kolme siskoa. Host isällä on sisko ja toisessa perheessä, johon menen aupparoimaan, on kaksi lasta. Harrastuksissa vaikuttaa, että lapset olisivat perheen ainoita lapsia, mutta sisarukset tuskin tulisivatkaan mukaan.

Millaiset työtehtävät mulla on?
- Yleisesti au pair Kiinassa ei siivoa, ei kokkaa, eikä aja autoa. Meidän tehtävä on olla englannin opettaja, eli leikkiä englanniksi ja muutenkin käydä keskusteluita. Perheillä on erikseen kodinhoitajat, joten siivoamista ja kokkaamista ei oikeasti tuu tehtyä ollenkaan. Tietysti mä siivoan Timothyn jäljet leikkien jälkeen, mutta siinä kaikki. Työ on siis varmaan tavallaan helpompaa kuin muissa maissa, toisaalta harteilla on taakkana saada lapsen englanti oikeasti kehittymään.
Millainen aikataulu mulla on?
- Yleensä mulla on töitä 9-11 ja 15-18. Meen kuitenkin mukaan harrastuksiin, joka on oma valinta kylläkin (tai niinhän mä ainakin luulen), ja käytännössä oon töissä 8:30-20:00 (nukun kyllä päikkärit Timpan kanssa samaan aikaan), koska tietysti jos oon kotona, tulee Timothy mun luokse, eikä se mua ainakaan vielä häiritse. Mun järjestöllä (..?) max työtunnit viikossa on 25, mulla on 23 – aikataulun mukaan.


Millainen aikataulu Timothylla on?
- Nyt on siis 4v. Timothyn kesäloma, mutta sillä on viikossa 2x painting, 2x piano, 2x kung fu ja 2x se ihme outo (nimi on kai esgermer/esgemer).

Onko au pair perheenjäsen vai työntekijä?
- Mä olen perheenjäsen, Timothyn sisko. Näin ei kuitenkaan aina ole. Mitä kuuntelin muiden au pairejen juttuja, on mulla käynyt TOSI hyvä tuuri. Aussi sanoi, että he, työntekijät, syövät joskus erikseen perheen kanssa, eli heidän jämänsä. Kuulin myös au pairista, jonka perheen lapsi oli ollut 16-vuotias bilettävä tyttö, joka tuli kotiin 04 aikoihin ja oli yhtenä päivänä vain ilmoittanut, ettei halunnut au pairia enää. Hänet heitettiin ulos.
  
 
Onko ihmisillä naamasuojat?- Vain muutamalla. Niitä käytetään kai vain jos on kipeä tai on todella paha saastepäivä.

Kakitaanko kaduilla? (Tää oli yks mun ennakkoluuloista :D)
- Monet sanoo, että kaduilla tekee tarpeensa yksi jos toinenkin, mutta mä oon nähnyt vaan muutaman, eikä ne onneks ollu kakkosella.

Poltetaanko tupakkaa paljon?
- Aika samalla tavalla kuin Suomessa, paitsi, että naiset ei polta. Teinejäkään ei kyllä nää savuke huulessa, eikä varsinkaan varhaisteinejä.. :’D Onneks. Itse asiassa nyt kun puhutaan teineistä, niitä ei näy hirveästi katukuvassa.
 Mitä mulla on ikävä Suomesta (perhettä, ystäviä yms ei lasketa)?
- Kesäöitä (paitsi, että siellä on huonot säät, joten en oikeasti ikävöi niitä), sitä kun ymmärtää kaiken ja vapautta. Täällä en voi niin vaan lähteä keskustaan tai kävelylle. Tai kai mä voisin kävelylle, mutta kielimuuri on suuri nainain ja ayin kanssa ja kiinalaiset ei tykkää tästä kuumuudesta, niin ollaan vaan sisällä. Kerran oisin menny Timothyn kanssa leikkimään kodin lähelle, mutta nainai lukitsi oven. Me sitten mentiin takapihalle, mutta pian tultiin sieltäkin hätistämään pois.
   Myös on ikävä ruokaa, tuttuja ravintoloita ja muita elintarvikkeita. En voi mennä ostamaan lempi subia tai suosikkijäätelöä. Purkkaa ja hammastahnaa toin Suomesta aika paljon, en jaksaiskaan taistella niiden kanssa. Tällä hetkellä kaipaan kasvovettä, jota tekee mieli käyttää aina kun on ollut ulkona pitkään. En kuitenkaan luota kiinalaisiin yksilöihin, koska niissä on kuitenkin jotain hirveitä kemikaaleja, jotka tuhoaa mun hennon suomalaisen ihon.

Onko ollut kulttuurishokkia?
- Kulttuurishokin vaiheethan ovat: kuherruskuukausi, kriisi, toipuminen ja sopeutuminen. Itse musta tuntuu, että hyppäsin suoraan sopeutumiseen. Huomasin mitä asiat ovat samanlaisia, mitkä erilaisia, kohautin olkiani ja jatkoin eteenpäin. Ei oo ollu sitä hullua ”rakastan Kiinaa, Suomi on perseestä” –juttua, eikä myöskään ”vihaan Kiinaa, haluan Suomeen”. Ajattelen usein, että tykkään tästä kaupungista tosi paljon ja voisin muuttaa tänne, mutta se ei oo sellasta palavaa rakkautta. Enemmänkin ujo pikku kiinnostuksen poikanen.

Miten sujuu kiinan kielen kanssa?- Eipä hirveesti suju kun eka tuntikin oli vasta tänään. Oon myös tosi lannistunut tonejen kanssa ja koska ayi on naureskellu mun xie xielle. Yhtenä iltana harjoittelin host äidin kanssa vähän lausumista ja katottiin muutenkin mun kirjaa. Selvästikin mun kaikkein suurin ongelma on 2. tone, mutta ei muutkaan suju ihan niin kuin Strömsössä. Ymmärrän kyllä aina sanoja perheen puheesta ja tehny havaintoja, kuten että ”feiji” on lentokone. Timothy siis rakastaa avaruutta ja kaikkea lentävää ja haluaa astronautiksi. On hassua kun hän osaa englanniksi tosi outoa avaruussanastoa, mutta ei ymmärrä kysymystä ”do you like it?” (edit: ymmärtää nykyään, kirjoitin tän about 3 pv sitten).

Tiedetäänkö Suomi?
- Enimmäkseen mun host-perheeltä kysytään mistä oon kotoisin kielimuurin takia, mutta aina kun kotimaa selviää, on toinen osapuoli ”aah, Fenlan!”, eikä kulmat kurtussa ”shenme?”. Kysyin host äidiltä, onko Suomi hyvin tunnettu ja se sanoi, että suurin osa tietää sen olevan Pohjois-Euroopassa, mutta ei tiedä paljoakaan itse maasta. Itse asiassa, mä oon tavannu yhen ihmisen täällä (creeper metriksellä XD), joka tiesi Suomen, mutta Ruotsista ei ollut koskaan kuullutkaan. Haa-haa!

 MURR!



Minä VS julkinen liikenne

torstai 9. heinäkuuta 2015
Meiän perheellä on äidin auto ja toinen luksusauto, jolla on oma kuski. Yleensä siis kun äiti on töissä, tulee kuski ajamaan Timothya harrastuksiin ja me muut istutaan kyydissä. Oon koko ajan miettiny, miks se isä ei aja autoa, mutta eilen illalla olin ekaa kertaa sen kyydissä ja pakko myöntää, että vähän pelotti, päästäänkö ehjänä kotiin.
   Kuitenkin, luonnollisestikaan mua ei voida ajaa keskustaan esim. kielitunneille, enkä muutenkaan halua olla ihan riippuvainen tästä perheestä liikkumisen suhteen, joten eilen toimiston yhteyshenkilö, joka asuu aika lähellä meitä, tuli opettamaan mulle reitin meiltä toimistolle. Ja sehän ei oo mikään sellanen, että katsotaanpa nyt reittioppaasta, monelta pitää lähteä, että on aikaan X perillä ja on max 1 vaihto, ehei. Nimittäin mun matkahan on seuraavanlainen:


Kävely kotoa bussipysäkille – 5min.
Bussilla – kai 4 pysäkkiä, 10-???min. (koska ruuhkat)
Kävely bussipysäkiltä metrikselle – noin 10min.
Metrolla #1 – 9 pysäkkiä, noin 20min. ainakin
-> linjan vaihto (pitää muistaa mennä oikealle raiteelle, koska siinä on kuulemma kaksi samannimistä linjaa)
Metrolla #2 – 10 pysäkkiä, noin 35min.
-> Oikeasta uloskäynnistä ulostautuminen
Kävely toimistolle – 15min. Matka sisältää kolmet liikennevalo-tien ylitykset, joista kaksi on isoja teitä ja niistä toinen ihan tappo (Fanny, yhteyshenkilö, selitti, että siinä kohassa ei oo poliisien kameroita tms, joten ihmisiä ei kiinnosta). Ja mä luulin olevani valmis kohtaamaan Pekingin liikenteen, koska oon ylittänyt teitä onnistuneesti Ho Chi Minh Cityssä, mutta ei. Täällä suurin virhe on lähteä ylittämään tietä pelottomasti, niin kuin Vietnamissa. Pekingissä nimittäin autot eivät pysähdy jalankulkijoiden vuoksi.
___
Total aika: ainakin 95min… Oliks se oikeesti NÄIN pitkä…?


Houkutteleeko?

Tapasin muita au paireja toimiston järjestäneen mongolialainen tanssi -aktiviteetin merkeissä. Oli amerikkalainen, australialainen (jonka kanssa kai meen kielitunneille, kunhan meiän aikataulut matchaa) ja eteläafrikkalainen. Kaikki oli n. 22v, joten oon siis porukan junnu. Amerikkalainen ja eteläafrikkalainen ovat kuitenkin lähdössä heinäkuun aikana, joten en ehdi ihan hirveesti hengata niiden kanssa.
   Kaikki tytöistä oli tosi mukavia, mutta ei nyt mitenkään super-aktiivisia mun suhteen. Tiedostan kyllä, että ite pitää tehä työtä saadakseen kavereita, joten yritin puhua mahdollisimman paljon. Vaikka mulla onkin aina ollu tosi vahva englanti, oli turhauttavaa, kun tiesi, että olisi suomeksi olisi paljon hauskempi ja osaisi sanoa asiat eri vivahteilla. Muut olivat natiiveja (EA:laisesta en oo ihan satavarma, mutta puhu se sujuvasti), mikä lisäsi tätä tunnetta. Pääsin kuitenkin mukaan Au pairs in Beijing –Wechat ryhmään, jippii! Verkostoitumista. Ei sillä, että siellä on mun lisäks neljä tyyppiä, joista kolme tapasin jo.


Tanssin ja lounaan jälkeen mentiin Fannyn kanssa hakemaan mulle kiinalainen sim-kortti eli vihdoin 4G-yhteys! Olin kuitenkin, jälleen kerran, iloinen liian aikaisin, koska se toimii tosi vaihtelevasti, eli toisin sanoen, yhteys on ihan piip. Pelkään myös, että käytän nettiä jotenkin Suomen kautta ja kohtaa tulee ihan järkyttävä lasku.
   Sim-kortin saamisen jälkeen, oli mun aika mennä kotiin. Yksin. Metrolla. Ja toisella metrolla. Ja bussilla. Ja kävellen.


Alkumatka meni tosi hyvin, löysin toimiston ”läheiselle” metroasemalle helposti, eikä turvatarkastuksessa (kyllä) tai kortin leimaamisessa ollut mitään ongelmaa. Löysin laiturille ja oikeaan metroon, vaikka pari kertaa pitikin tarkistaa meneekö metro oikealle pysäkille, ihan vain varmuuden vuoksi.
   Vaihtoasemalla ihmisiä alkoikin olla enemmän (aka metro täyteen) ja metroa odotellessa syntyi jonot niihin kohtiin, joihin ovet tulisivat pysähtymään. Kun metro saapui ja ovet aukesivat, oli rynniminen jotain, mitä en koskaan ole nähnyt ennen! Ihmiset olivat kuin nälkäisiä leijonia, jotka vapautettiin saaliin kimppuun. Saaliina olivat kuitenkin kaikki harvat istumapaikat, jotka ilmeisesti ovat todella haluttuja. Liian hitaat katsoivat pettyneillä ilmeillä kun joku istahti paikkaan, johon he olivat olleet menossa. Tapahtuma näytti todella kilpailuhenkiseltä tuoli-leikiltä. Itse jäin seisomaan ihan vastakkaisen oven eteen, enkä onneksi joutunut ihmisten ympäröimäksi joka suunnasta.
   Metrossa ihmisten tuijottaminen kävikin sitten todella häiritseväksi. On ihan eriasia kävellä kävelevien ihmisten ohi ja saada tuijotusta sen parin sekunnin ajan, kuin seistä paikoillaan kaksikymmentä minuuttia pääsemättä katseita pakoon mitenkään. Kaikkein ärsyttävämpiä olivat yhdet miehet, jotka olivat jo asemalla jonottaessa puhuneet kovaan ääneen selvästikin musta ja vilkuilleet herkeämättä, ja vaikka olivat menneet kauemmasta ovesta sisään, olivat yllättäen samassa osassa vaunua. Ei riittänyt, että olin super-väsynyt oltuani liikkeessä 08:15:sta asti (kello tässä vaiheessa n. 16), mutta miesten piti vielä yrittää ottaa kuvaa kännykällä. Eikä todellakaan mitenkään hienotunteisen huomaamattomasti, vaan käsi kurotettuna ja kännykkä selvästi suunnattuna minuun. Noh, käännyin ympäri ja loppu matkan katsoinkin maisemia visusti.




Julkisenliikenteen lippu. Täällä leimataan lippu kulkuvälineeseen mentäessä ja poistuttaessa.
Hinta määräytyy pysäkkien mukaan ja on 3-9 yuania (n. 0,44-1,30 €)
  Todellinen koitos olikin kuitenkin vasta edessäpäin. Nousin metrosta ja kohti oikeaa uloskäyntiä. Tulen päivänvaloon ja PUM! Ihan kun en koskaan olisikaan ollut koko paikassa. Ei hajuakaan mihin suuntaan pitäisi lähteä kävelemään. Fanny oli kirjottanut mulle paperille jokaisen vaiheen ja linjannimen ja pysäkin länsimaalaisin kirjaimin ja kiinaksi. Yritin kysyä turvatarkastuksen työntekijältä jos hän osaisi kertoa, missä bussin 41 pysäkki olisi, mutta hän joko a) ei ymmärtänyt tai b) ei tiennyt, joka tapauksessa, en saanut yhtään apua. Paikalle tietystikin saapui lisää ihmisiä, koska ainoa blondia kiinnostavampi asia on eksynyt blondi.
   Kyseiset miehet olivat tuijottaneet tiivisti jo, kun kävin ulkona rakennuksesta ensimmäisen kerran, ja nyt tarjosivat apuaan kiivaasti. Ainakin kolme miestä puhui kiinaa päällekkäin ja luki paperiani. Selvää vastausta ei kuitenkaan tullut, vaan osoitti yksi heistä ensin toiseen, sitten toiseen suuntaan. Päätin lähteä kävelemään suuntaan, joka vaikutti eniten oikealta. Se oli nimittäin eniten exit B2 suunnassa, jonka Fanny oli neuvonut, ja myös toinen suunnista, joihin mies oli osoittanut.
   Olin jo kävellyt jonkin matkaa, kun miehet huusivat perääni ja vilkuttivat tulemaan takaisin. Hämmentyneenä ja itku kurkussa lähdin takaisin. Onneksi laukkuni sivutaskussa oli salmiakkirasia, koska tarvitsin todellakin annoksen suomalaista sisukkuutta.
   Saavuin takaisin lähtöpisteeseen ja nyt mies osoittikin vahvasti toiseen suuntaan. Ymmärsin, että hän kävelisi kanssani bussipysäkille, mutta yhtäkkiä pyysikin sisään autoon. Pudistelin päätä kiivaasti. Hän varmaan luuli, että tingin hinnasta, koska kolme pystyssä olevaa sormea laski kahteen. Pudistelin taas ja lähdin kävelemään kauemmas. En voinut lähteä paikalta, koska olisin voinut vain eksyä pahemmin, enkä sitten olisi osannut kertoa missä olen.


Eksynyt. Otan aina tällaisia kuvia tallentamaan jonkun muiston :D

Soitin Maggielle (näin Fanny kirjoitti nimen paperiin, mutta voin vaikka vannoa, että hän tavasi aiemmin Megi! No, alan sanomaan host äiti, etten käytä väärinkirjoitettua nimeä :D) itkien, että en tiedä minne mennä ja että miehet on mun kimpussa. Hän käski odottamaan paikoillani ja soitti hetken päästä, että host isä on tulossa autolla hakemaan minut. Oli muutenkin jo aika mennä Timothyn kung fu –tunnille, joten he olivat menossa autolla joka tapauksessa pian.
   Lähdin kävelemään kohti suojatietä, jonka luona mies oli autonsa kanssa. Hän yritti jälleen saada minua mukaan, mutta osoitin kännykkää ja menin toiselle puolelle tietä, jossa host äiti oli käskenyt odottaa. Sain olla jopa hetken rauhassa, kunnes luokseni tuli rupattelemaan englanniksi vanhempi mies, joka kyseli mistä olen kotoisin, miksi seison siinä, jne. Aluksi oli ihan ns. mukavaa jutella, mutta sitten hän halusikin, että meistä tulee kavereita, eli että lisäämme toisemme Wechatissa ja QQ:ssa, pidämme yhteyttä ja tapaamme joskus. A hell no! Ikäväkseni olin jo todistetusti puhunut sujuvaa englantia, joten en voinut enää vetää suomi-korttia hihasta ja esittää, etten ymmärtänyt yhtään mitään. Pelastusenkeli tummansinisen auton muodossa saapui juuri kreivin hetkellä ja kipitin nopeasti pakoon sen kyytiin. Oli ihana tunne istua vihdoin alas, saada vesipullon käteen ja hengähtää. Vaikka olin ollut peloissani miesten seurassa, pelkäsin kyllä 100 kertaa enemmän kun kävelin Tapanilan asemalle, yöllä tosin, mutta kuitenkin. Helsingissä mä yleisesti pelkään enemmän kuin täällä.


Timothyn kung fu –treenit on mun viikon kohokohtia ja varsinkin tänä päivänä piristi mahtavasti.
Söpöt pienet pallero-lapset treenaamassa ja huutamassa HA!-huutoja, priceless.

… Eikä niissä valmentajissakaan oo mitään vikaa, jos nyt näin asiasta halutaan mainita.