50 Faktaa Minusta!

maanantai 18. heinäkuuta 2016
Olen blogannut vähän yli vuoden nyt ja tuntuu, etten ole koskaan pahemmi "esitellyt" itseäni täällä. Tietysti olen puhunut elämästäni varsin avoimesti, mutta en ole koskaan oikeasti kertonut hirveästi itsestäni. Ja jos joskus olenkin jotain sivumennen maininnut, on sen jälkeen mukaan tullut uusia lukijoita (ja tervetuloa heille kaikille - ja tietysti terveiset myös vanhoillekin lukijoille!!), joten ajattelin nostaa sumuverhoa edestäni ja kertovani itsestäni oikein kunnolla. Näitä 50 faktaa -postauksia/vlogeja näkyy siellä sun täällä ja ajattelin tämän olevan loistava tapa esittäytyä.

 
  1. Olen syntynyt 31.7.1996 - eli täytän 20v. iiihan kohta!
  2. Mulla on 17-vuotias pikkusisko
  3. Olen 167cm pitkä
  4. Pienenä halusin olla lyhyt, mutta nykyään olisin mielelläni pitkä
  5. Aloitin ranskan kielen opiskelemisen 7-vuotiaana
  6. Ranskan lisäksi olen opiskellut englantia, ruotsia, venäjää ja kiinaa. Ensi vuonna aloitan japanin
  7. Kielet ovat aina olleet lempiaineeni koulussa ja kirjoitinkin yo-kirjoituksissa 4 kieltä (+ äidinkielen tietysti)
  8. Olen matkustellut paljon, sillä perheen kanssa ollaan käyty ulkomailla kerran vuodessa koko elämäni ajan
  9. Olen aina halunnut muuttaa ulkomaille
  10. Kesällä 2015 lähdin au pairiksi Kiinaan

  11. Rakastan Kiinaa (Peking<3) ja sen kieltä ja kulttuuria
  12. Elokuussa 2016 aloitan opiskelut Macaussa, enkä malta odottaa sitä
  13. Minulla on kiinalainen poikaystävä
  14. Haluaisin käydä melkein kaikissa maailman maissa
  15. Olisin 90% ajastani matkustelemassa jos raha ei olisi ongelma
  16. Olen aina ollut kiinnostunut muodista ja nuorempana halusin olla muotisuunnittelija
  17. Rakastan huippumuotia
  18. ... Mutta toisaalta olen todella pihi, enkä normaaleissa vaatekaupoissa halua maksaa mistään yli 15€
  19. Haluaisin käyttää korkokenkiä arjessa, mutta ne vain sattuvat niiin paljon!!
  20. Haaveammattini on kirjailija ja vietänkin suuren osan vapaa-ajastani kirjoittaen

  21. Olen aina ajoissa kaikkialla ja vaikka yrittäisinkin myöhästyä, olen silti paikalla ennen sovittua aikaa
  22. Vihaan polvia. Kyllä. Kakkosena tulevat ranteet ja sormet (jos niitä koukistaa)
  23. En ikinä voisi olla lääkäri, koska vihaan luita ja verta ja kaikkea vastaavaa. Terveystiedon tunneilla voin aina huonosti, koska en voinut kuulla mitään ihmisen osista. Inhokkisana on korvasimpukka. Hyi. Hitto.
  24. Harrastin tanssia nelivuotiaasta seitsemäntoistavuotiaaksi. Yläasteella olin jopa tanssiluokalla. Haluaisin aloittaa tanssin uudestaan nyt parin vuoden tauon jälkeen, mutta saa nähdä kuinka se järjestyy Macaussa..
  25. Harrastin yhden kevään thai boxingia, eikä se ollut mun juttu
  26. Lukiossa mulla oli aina geelikynnet, koska omistan geelikynsikoneen ja tein itselleni aina kynsiä
  27. Inhoan talviurheilulajeja, enkä edes osaa hiihtää tai lasketella
  28. En ole hyvä uimaan ja uin aina koiraa :D
  29. Rakastan nukkumista ja varsinkin päiväunet ovat rakkaus. Nukun 10-12 tuntia jos ei ole herätystä
  30. Haluaisin pomeranian-rotuisen koiran... Mutten ole varma haluanko oikeasti sitä vastuuta, joka koirasta seuraisi

  31. Pelkään haita
  32. Olen todella nirso, mutta Kiinassa asuminen onneksi on auttanut hieman
  33. Vaatteissa mun lempivärit on tummansininen, valkoinen ja musta
  34. Katson paljon elokuvia ja kiinnitän huomioita siihen, miten hahmot on rakennettu ja pieniin yksityiskohtiin. Huomaan virheitä aina ja olen sitten ärsyttävästi huomauttelemassa niistä
  35. Top5-elokuvani ovat Slummien miljonääri, Black Swan, Suljettu saari, 3 Idiots ja Kunniattomat paskiaiset (pakko mainita myös Lord of War :D)
  36. Häämatkallani haluan Bora Boralle ja häämekkoni haluan olevan Vera Wangin suunnittelema. En ole edes menossa naimisiin lähiaikoina, mutta jotkut jutut pitää olla valmiiksi suunnitellut haha
  37. Nautin suurkaupungeista, enkä voisi kuvitella asuvani pienessä kaupungissa
  38. Olen fanaattinen ihminen ja kun innostun jostain asiasta, perehdyn siihen kunnolla. Silloin olen 100%:sti juuri sen asian hurmiossa
  39. Rakastan jäätelöä!
  40. Haluaisin joskus värjätä hiukseni ruskeiksi, mutta olen aina ollut blondi ja olisi pelottava ajatus olla yhtäkkiä brune

  41. Tykkään oikeinkirjoituksesta ja kieliopista (, vaikka tietysti teen itsekin välillä virheitä)
  42. Syön usein ulkona, ravintolaruoka vaan oon niin hyvää
  43. Pukeutuisin mielelläni ympärivuoden hameisiin ja shortseihin
  44. Olen todella tarkka kulmakarvoistani ja nypin ylimääräiset yksilöt pois päivittäin
  45. Ennen en ollut yhtään kiinnostunut maailman asioista, politiikasta tms, mutta nykyään olen valveutunut maailman menoista ja tykkään jutella niistä. Salaliittoteoriat on ihan parhaita :D
  46. Tykkään katsoa murhadokumentteja. Tai no oikeastaan dokumentteja yleisestikin
  47. Uskon kohtaloon ja sattumaan epäuskonnollisessa mielessä
  48. Olisi niin siistiä työskennellä elokuvaohjaajana ja/tai -käsikirjoittajana. Castaajanakin olisi varmaan ihan mahtavaa
  49. Nautin sotkusta (vain silloin kun olen itse sotkijana, tietysti)
  50. Minun pitää aina varmistaa sata kertaa onko avaimet mukana, mihin aikaan joku tapaaminen nyt olikaan ja onko puhelimen herätys varmasti oikeassa ja päällä

Siinä ne huhhuh! Ihmeen helposti tuli 50 faktaa mieleen, mitä nyt alussa oli vaikeaa päästä liikkeelle. Itse tykkään lukea/katsoa tän tyyppisiä postauksia/vlogeja, joten toivottavasti tekin tykkäsitte :)
2 kommenttia on "50 Faktaa Minusta!"
  1. Tosi ihana postaus! Sulla on kiva pukeutumistyyli :) Mulla on pukeutumisessa samat lempivärit ja mäkin rakastan jäätelöä ja vihaan talviurheilulajeja. :D

    http://therewillbesunshine-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS KIITOS KIITOS! Ja haha sukulaissielu siellä siis ;)

      Poista