Image Slider

Taifuunin tuhojen keskellä

perjantai 25. elokuuta 2017

Etelä-Kiinaan iski 22./23.8 taifuuni Hato, joka on voimakkain myrsky aikoihin. Kavereiden lähetellessä videoita tuulen mukana maahan lentävistä ihmisistä nauratti vielä, mutta pikku hiljaa alkoi valjeta, kuinka paljon tuhoja tapahtui. Taifuuni iski suoraan Macauhun, mutta siitä saivat osansa myös Hong Kong ja Zhuhai.

Yli 400 lentoa peruttiin ja itseänikin alkoi jännittää, koska minun oli määrä laskeutua Hong Kongiin 24.8. Onneksi omalla lennollani ei ollut mitään ongelmia ja se oli jopa hieman etuajassa. Seuraava haaste olikin päästä Macauhun. Lauttaterminaalit olivat olleet kiinni edellisenä päivänä ja mikäli lautat eivät vieläkään kulkisi, joutuisin lentää Macauhun tai jäädä Hong Kongiin. Auto tai juna molemmat joutuisivat ajaa Kiinan kautta ja sinnehän minulla ei tähän hätään löytynyt viisumia. Ei yhtään stressaavaa.

Lauttalipun sain ostettua, mutta kaverin puheet saivat jännittämään. Hän ei ollut päässyt omaan kotiinsa koko yönä ollessaan jumissa eri saarella ja sanoi monissa paikoissa puiden olevan vieläkin tiellä. Vesi sentään oli lähtenyt pois. Kaveri sanoi, että tulisin itkemään nähdessäni Macaun. Jo etukäteen netissä kuvia katsellessani itku ei kyllä ollut kaukana. Ihan hirveää nähdä itselle rakas paikka sellaisessa kunnossa.


Lauttamatka meni nukkuessa pois matkaväsymystä. Pääsimme Macaun satamaan suunnitelman mukaan, kunnes ovet eivät avautuneetkaan. Jouduimme lopulta odottamaan paikkoillaan tunnin päästäksemme kiinnittäytymään satamaan. Olin lähtenyt kotoa edellisenä iltana yhdeksän maissa ja tässä vaiheessa kello oli Suomen aikaa yksi päivällä. Ei siis todellakaan naurattanut, mutta olinpahan Macaussa. Ja lähtijöiden määrä satamssa oli niin suuri, ettei sieltä varmaan ollut lähtenyt lauttoja aikoihin, me sentään pääsimme perille.

Yli puolen tunnin taxijonossa seisomisen (ja olin ihan alkupäässä) jälkeen pääsin vihdoin asuntolalle. Huoneeni ikkunat olivat olleet auki koko myrskyn ajan ja nyt lattialla oli lehtiä ja lasinsiruja. Onnistuin jopa astua paljaalla jalalla yhden sellaisen päälle epähuomioissa. Kaiken lisäksi yksi ikkuna oli vahingoitunut tuulessa, eikä suostunut sulkeutumaan kokonaan. Mutta ainakaan lasit eivät olleet menneet rikki, kuten monella muulla macaulaisella ja sähkötkin toimivat. Vettä ei tule koko kerroksessa ja olenkin joutunut aina käydä vessassa kaverin huoneessa kolme kerrosta ylempänä...


Onneksi tiesin Macaun pahan tilanteen ja sain tuotua mukana kaksi (pientä) pulloa vettä. Täällä nimittäin kaikki vesi on loppuun myytyä. Kauppojen hyllyt muutenkin huutavat tyhjyyttä kun lisää tavaraa ei ole saatu tuotua ja ihmiset hamstraavat elintarvikkeita koteihinsa. Sunnuntaina on kuulemma tulossa uusi taifuuni, vielä kovempi kun edellinen.

Ainoat vedet onnistuin löytämään Subwaystä (miten ihmiset eivät ole keksineet sitä paikkaa?), minkä lisäksi olen ostanut vitamiiniveden, jotain kirkkaita mehuja ja limua. Asteita on 28, mutta todellisuudessa ilma tuntuu olevan lähempänä 40. Hirveän hikistä ja koko ajan on jano. Itse kävin tänään ostamassa ruokaa, joiden pitäisi riittää ainakin kolmeksi päiväksi jos jotain katastrofaalista käy. Toisessa ruokakaupassa ei toiminut ilmastointi ja monista kylmäkaapeista oli sähköt poissa. Tuntuu kuin olisi jossain zombie apocalypsen jälkeisessä paikassa.

Koulun pitäisi alkaa maanantaina, mutta saapa nähdä. Pääkampuksella serverit ovat olleet poissa jo ainakin kaksi päivää ja asuntolassa toimii vain yksi wifi, jota kaikki nyt sitten käyttävät. Yleensä jokaiselle "solulle" on oma wifinsä. Onneksi sentään yhteys on. Veden korjautumisesta ei ole mitään tietoa ja sunnuntaina saattaa tosiaan tulla vielä uusi myrsky.

Kiinan armeija tuli apuun 25.8.

Suomalaisena harvoin joutuu keskelle mitään luonnonkatastrofia ja siksi tämä tuntuukin hyvin epätodelliselta. Kuinka kauan kestää, ennen kuin elämä palaa normaaliksi? Kun näkee puiden, lasinrirujen ja muun roskan määrän joillain alueilla, tuntuu kuin kaupunkia ei enää koskaan saisi siistiksi. Entä mitä käy jos sunnuntaina on tulossa vielä voimakkaampi taifuuni? Tuulelta ei edes voi suojella taloja tai luontoa. Itse pitää vain pysyä sisällä ja toivoa parasta.

Asuntolani on onneksi mäellä, joten tänne asti vesi ei pääse. Olemme silti aivan meren vieressä, joten tuuli iskeytyy varmasti kovaa rakennukseen ja omat ikkunani ovat kaiken lisäksi juuri merta kohden. Kavereilta on tullut vinkiksi varata ruokaa ja juomaa ja jotain tekemistä huoneeseen pahimman varalta. Yksi kaveri oli ostanut monipalaisen palapelin haha.

En todellakaan kuvitellut Macauhun paluuni alkavan näin, suunnitelmana oli grillata ja elää rennosti viimeiset lomapäivät. Välillä oikein ärsyttää, kuinka koko kiva paluu on pilalla, mutta kaipa tämäkin on mielenkiintoinen tarina kerrottavaksi sitten jonakin päivänä. Ja ehtiihän niitä normaaleja asioita tehdä monta, monta kertaa. Kyllä Macau tästä virkenee.

P.s. ensimmäisen ja viimeisen kollaasin kuvat ovat yleisesti sosiaalisissa mediassa kiertäviä, niitä en ole itse ottanut.

Edit: Kuulen naapurini käyttävän vessaa, vesi on siis toistaiseksi toiminnassa ilmeisesti!

Suomen kesä, paras kesä

keskiviikko 16. elokuuta 2017

Tasan viikon päästä lähden takaisin Aasiaan. En voi väittää, etteikö alkaisi tulla pientä lähtöahdistusta kun edes kuvittelen hyvästien sanomista. Koti-ikävää en ole potenut edes lapsena, mutta ulkosuomalaisuuden myötä olen joutunut käydä läpi monet vaikeat hyvästit, eivätkä ne tunnu helpottavan vieläkään. Onneksi sentään sain tällä kertaa viettää Suomessa jopa 6,5 viikkoa ja vaikka niistäkin yli kaksi viikkoa meni ulkomailla, olin sentään perheen kanssa. Vaikka ihmisiin pystyykin pitää helposti yhteyttä, on ihan eria viestitellä jollekin aina välillä jotain vähän kuin käydä todellisia, pitkiä keskusteluita kasvotusten.



Vaikka jollain oudolla tavalla tunnenkin olevani ulkopuolinen Suomessa, on täällä kaikki niin helppoa ja luonnollista. Tiedän kaikki kulttuurin sanomattomatkin säännöt, eikä koskaan tarvitse miettiä, tekeekö tai sanooko jotain väärin. Kavereiden kanssa on helppo keksiä tekemistä kun voi aina mennä picnicille tai lasilliselle, eikä koskaan tarvitse istua hiljaa muiden puhuessa eri kieltä. Kaikilla on samantyyppinen huumori ja voidaan muistella yhdessä vaikka ala-astetta tai lukiota. On vaan niin vaivatonta. Ja tarvitseeko edes mainita, kuinka ihanaa on olla kotona, jossa joku muu tekee ruokaa ja käy kaupassa ja asunnossa on astianpesukone, hahah?



Aina kun alkaa tuntua pahalta lähteä, teen pienen ajatusleikin siitä, jos edessä olisikin päivä päivältä harmaneva ja kylmenevä syksy ja talvi. Ei millään pahalla Suomessa asuville, mutta ei kiitos. Suomi on tietysti ikuisesti kotimaani ja ulkomailla asuessa identiteetti suomalaisuudesta ja varsinkin eurooppalaisuudesta vahvistuvat, mutta en haluaisi asua Suomessa - ainakaan täysivuotisesti. Jos kaikki tärkeät ihmiset voisivat vapaasti matkustella ympäri maailmaa luokseni, olisin erittäin onnellinen. Nyt on vain tyydyttävä siihen, että tulen itse aina mahdollisuuksien mukaan tänne pohjolaan. Ensi kesänä olisi suunnitelmissa viipyä Suomessa vielä kuukausi tätä kesää enemmän (ellei koulu taas yhtäkkiä heitä puskista jotain kesäharjoittelua..), mutta siihen on melkein vuosi ja näillä näkymin en ole tulossa jouluksi Suomeen perheen tullessa minun luokseni Macauhun. Ehkäpä siksi lähtö onkin vaikeaa *muistuttaa itseään rännästä ja pimeistä iltapäivistä*.


Macauhun olen sinällään kyllä lähdössä ihan hyvin mielin. Sain suorat lennot Hong Kongiin, joten matkastakaan ei tule kovin rankkaa. Siellä odottaa vielä kauan jatkuva kesä, kaverit ja koulu. Kursseille ilmottaudutaan ensi viikolla, mutta ensimmäinen jakso on aika hyvin jo tiedossa. Valinnaiseksi aineeksi valitsin pitkän punninnan jälkeen Destination Branding (kiinnoistaisi ihan ammattinakin), mutta koululta tuli viesti, jossa käskettiin ottaa kurssi toiselta kampukselta liian lyhyen siirtymisajan takia. Loppujen lopuksi sain siis Introduction to Cultural Economics, jota olin jo ollut valitsemassa extempore DB:n sijasta. Niin ne asiat vain järjestyvät itsestään. Luvassa ei ole helpoin jakso, mutta enpä lähtenyt ulkomaalaiseen yliopistoon haluamatta haastaa itseäni.


Suomesta tulee ikävä montaa asiaa läheisten lisäksi. On puhdas ilma, tuttua, terveellistä, tuoretta ja luotettavaa ruokaa, aina ymmärtää puhetta, kaduilla mahtuu kävelemään ja luontoa on keskellä kaupunkiakin. Olen silti niin tyytyväinen, että en jäänyt tänne asumaan vain siksi, etten uskaltanut lähteä muualle. Lukion opon ehdotellessa ulkomailla opiskelua olin aivan kauhuissani ja jos minulle olisi kerrottu, että kolmen vuoden päästä olisin palaamassa aasialaiseen kaupunkiin, jota kutsun jo kodikseni, en olisi uskonut.

Ulkosuomalaisuus on todella outo tunne. Tavallaan en ole enää täysin suomalainen, mutta tavallaan en täysin mitään muutakaan. Moni läheinen on kiinnostunut elämästäni Macaussa, moni sopeutumisesta Suomeen. Tunnetta on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole itse ollut kahden maan välissä. En vihaa Suomea, mutta en myöskään rakasta sitä sokeasti vain siksi, että synnyin siellä. Vähän kuin toisen lapsen saamisesta sanotaan, se ei puolita rakkautta vaan tuplaa sen. Minulla on kaksi kotikaupunkia ja kaksi kotia, enkä suosi toista enempää kuin toista. Molempiin on kiva palata ja molemmat vaikea hyvästellä. Olenko suomalainen vai macaulainen? Molemmat ja en kumpikaan täysin.


Riika - täydellinen viikonloppulomakohde

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Ja niin jälleen pakkasin matkalaukun - käsimatkalaukun vain tällä kertaa - ja suuntasin Helsinki-Vantaalle. Ensimmäistä kertaa viikonloppumatkalle ja ensimmäistä kertaa siskon (18v.) kanssa kahdestaan ulkomaille. Käsimatkatavaramatkaksi tämä on jo toinen ja molemmilla kerroilla olen rakastunut tähän tyyliin syvemmin. On se vaan hyvä fiilis kävellä matkalaukkuhihnojen ohitse muiden odottaessa matkalaukkujen virran edes alkamista. Ja jos minä, otan-aina-kaksinkertaisen-määrän-vaatteita-ihan-vain-varmuuden-vuoksi-Vera pystyn siihen, niin kyllä pystyt sinäkin.

Matka kesti vain noin tunnin ja kaukolentoihin tottuneena, tuntui se vielä lyhyemmältä. Paluumatkalla olin jopa se nolo, jota huomautettiin aukinaisesta pöydästä ja suljetusta ikkunasta laskeutumisen alkaessa ja ihan vain siksi, etten aavistanutkaan kuulokkeiden musiikin takaa kuuluvien kuulutusten kertovan laskeutumisesta - eihän koneessa oltu vielä istuttu hetkeäkään!

Lentoyhtiönä toimi Air Baltic, jolla en ennen ole lentänyt. En tiedä johtuiko se säästä vai lentäjästä, mutta molempiin suuntiin lentäessä matka oli hyvin epätasaista ja siskon kanssa tuijotimme toisiamme kauhuissaan pariinkin kertaan. Pienenä en ollut yhtään lentopelkoinen, mutta viime vuosina lento lennolta pelkään enemmän, varsinkin nousua. Onko muilla havaittavissa samaa ilmiötä?


Varasimme lento + hotelli -diilin Ebookersilta, koska sieltä kuulemma voi saada todella hyviä diilejä. Me pulitimme molemmat n. 230€, joka ei sinällään ole mikään halpa hinta niin lähellä olevaan kohteeseen, mutta toisaalta olimmekin aika myöhäisessä vaiheessa vasta varaamassa matkaa ja lennot yksinään olisivat jo maksaneet varsin paljon.

Noin 1,5 km (ehkä hieman alle) vanhasta kaupungista sijaitseva A1 Hotel toimi majoituksenamme. Talossa ei ollut hissiä, joten olimme onnekkaita saadessamme huoneen toisesta kerroksesta. Emme nimittäin käyttäneet julkista liikennettä, joten kilometrejä tuli käveltyä lukusia päivän aikana ja pelkkä iltaruokailulle lähteminenkin oli pieni urheilusuoritus. Hotelli oli siisti ja hintaan kuului myös aamupala, joka ei kyllä ollut hirveän runsas tai maistuva, mutta joo.

Lentokentältä ei todellakaan kannata ottaa taxia kaupunkiin, vaan käyttää käteviä busseja (numerot 22 ja 222 ainakin), jotka maksavat kuskilta ostettuina 2€ ja Welcome to Riga -kioskilta (heti matkalaukkuhihna-tilalta poistuttaessa) 1,2€. Vaikka taxikaan ei Latviassa kallis ole, säästää monta kolikkoa, varsinkin jos käyttää bussia myös paluumatkalla. Lentokentältä tullessa päätepysäkki on keskustassa juna-asemalla ja lentokentän suuntaan pysäkki oli Stockmannista tien toisella puolella.


Ensiajatukseni Riikasta (vai Riiasta..??) oli, kuinka eurooppalaiselta se näytti. Bussin ikkunasta näkyi maalaismaisemien jälkeen kaupunki, jonka voisin kuvitella Keski-Eurooppaan. Myöhemmin tämä vaikutelma muuttui hieman, kun meidän hotellin kotimatkalla oli paljon huonokuntoisia taloja, jotka muuten olivat todella mahtavia. Monen olisi siistittynä hyvin voinut kuvitella Helsingin keskustaan tai Eira/Ullanlinna-alueille.

Yllätykseni latvian kieltä ei kuullut melkein missään. Kaikki vastaantulijat tuntuivat puhuvan venäjää ja myös palvelutilanteissa usein keskustelu aloitettiin automaattisesti venäjäksi. Ehkä me siskoni kanssa vain näytimme enemmän venäläisiltä kuin latvialaisilta kun kassoillakin tervehdittiin sanomalla privjet. Tietysti Latviassa on suuri venäläisvähemmistö, mutta olisin luullut latviaa käytettävän samalla tavalla yleisesti kuin Virossakin käytetään viroa. Wikipediasta jälkikäteen löytyi tieto, että venäjää osaa tosiaan väestöstä pari prosenttia enemmän kuin latviaa.



Ensimmäisenä päivänä hengailimme vain vanhassa kaupungissa ja kävimme shoppailemassa juna-aseman yläkerrassa heti lentokentältä tulleena, kun meillä oli aikaa ennen hotelliin sisäänkirjautumista. Siellä ei ollut parin urheilukaupan lisäksi kuin Terranova, mutta molemmat teimme löytöjä. Minä onnistuin Ateenassa hillitsemään itseni loistavasti ostamasta uusia vaatteita, mutta Riika vei voiton. Saa nähdä miten saan pakattua Macauhun paluuta varten...

Toisena päivänä shoppailut jatkuivat nimittäin Riga Plaza -ostarilla, joka oli kauempana vanhasta kaupungista ja toisella puolella jokea. Sinne menimme taxilla (n. 6€), mutta takaisin päätimme kävellä. Siinä meni noin tunti ja vaikka sadepilvet välillä näyttivätkin uhkaavilta, pääsimme kuivana perille. Riga Plazassa oli kaikki nämä "normaalit" ulkomaiden kaupat, kuten Bershka, Stradivarius ja Pull&Bear.

Vanhassa kaupungissa meidän oli tarkoitus käydä Pyhän Petarin kirkossa, mutta lippu torniin olisi maksanut 11€, joten jätimme sen välistä. Maisemat olisivat varmasti olleet hienot, mutta meidän lompakon nyörit sulkeutuvat siinä vaiheessa kun vastassa ei ole vaatteita hah.


Minulla on tapana käyttää hyväksi Instagramin paikkatägejä ja niinpä päädyin katselemaan Riikaan merkittyjä kuviakin. Sieltä bongahti heti silmille kuva Aasiassakin esiintyvästä "tähtihuoneesta" ja niin meidät oli myyty. Cosmos Ilūziju Muzejs selvisi huoneen omistajaksi ja se sijaitsi aivan vanhassa kaupungissa! Riga Plazalta siis kävelimme siltaa pitkin Cosmokseen, jossa pääsimme sisään 8€ opiskelijahinnalla, vaikka meillä kummallakaan ei ollut opiskelijakorttia mukana. Näyttely oli todella pieni (kaksi huonetta ja minipeililabyrintti), joten en mene vannomaan, oliko se aivan hintansa väärti, mutta hauskaa meillä oli. 

Yritimme ajoittaa visiitin niin, ettei museo olisi täynnä ja alkuvaiheessa siellä olikin kivan verran ihmisiä. Oli aikaa ottaa montakin yritystä "leijumassa" ja tähtihuoneeseen jonotimme alle 10min. Sinne siis mentiin yksi porukka kerrallaan, mikä oli hyvä, koska Aasian vastaavista museoista on näkynyt kuvia, jossa on tausta täynnä omiin kuviin poseeraavia ihmisiä, eikä se ole kovin nättiä. Toisaalta, nyt oli paine toimia nopeasti ja meillekin koputeltiin oveen kun museo oli yhtäkkiä aivan täynnä ja jonokin puolet pidempi kuin silloin kun me olimme menneet sisään kuvaamaan. Jos porukkaa olisi ollut vähemmän, olisimme varmasti menneet tähtihuoneeseen uudestaankin. Huomasi heti, että museossa ei ollut yhtään niin kivaa sen ollessa täynnä.

Riika oli todella miellyttävä kaupunki, jossa hintataso oli matalahko, liikkuminen turvallista ja ruoka hyvää. Meillä ei ikävä kyllä ollut kovin hyviä säitä, voisin kuvitella lämpimällä siellä olevan vielä mukavampaa. Lämmintä tai ei, kaksi ja puoli päivää oli minusta tarpeaksi pitkä aika fiilistelyyn. En voi väittää, että näimme kaiken näkemisen arvoisen, mutta sanoisin Riikan kokemuksen olevan optimaalisin minilomalla. Junamatkan päässä olisi ollut Jurmalan rantakaupunki, joka voisi myös olla kiinnostava kohde jos Latviassa viihtyy hieman pidempään. Ehkä jonain päivänä suuntaankin sinne.

Vähemmän tunnetuilla Kreikan saarilla - Agistri & Aegina

torstai 3. elokuuta 2017

Ateenasta matka jatkui Piraeuksen satamasta otetulla lautalla saaristoon. Matkaa suunnitellessamme päädyimme siihen, ettemme halua turistisoiduille saarille, koska a) turistit ja b) etäisyydet Ateenasta olivat turhan pitkiä. Googlaamalla löytyi monia potentiaalisia paikkoja parin tunnin lauttamatkan päässä Ateenasta ja lopulta päädyimme Agistriin ja Aeginaan, joissa vietimme yhteensä hieman yli viikon.


Agistri Αγκίστρι

Agistriin lauttamatka kesti puolitoista tuntia, maksoi reilun kympin ja se oli meidän ensimmäinen pysäkkimme. Hotellimme Aktaion Hotel (75€/yö/2 hnk)oli aivan sataman vieressä ja sillä oli myös oma yksityinen ranta, joten ei parempaa sijaintia olisi voinut toivoakaan.

Hotellissa oli paljon lapsiperheitä, joten allas oli yleensä aika täynnä ja aamulla kuului möykkää huoneeseen. Oltiin siskon kanssa ensiksi yläkerrassa, mutta meidän katosta alkoi sateisen yön jälkeen tippua vettä (siis pisara kerrallaan, ei mitään tulvaa :D) ja jouduttiin vaihtamaan ainoaan vapaaseen huoneeseen, joka oli alhaalla ja aivan altaan vieressä. Kulkeminen ulos ja sisään nopeutui, mutta olisin mieluummin kävellyt portaita kuin herännyt lasten huutamiseen. Kaiken lisäksi wifi ei toiminut uudessa huoneessa kuin terassilla ja sielläkin kehnosti. Ei siis mikään paras kokemus meille, mutta vanhemmilla ei yläkerrasta ollut mitään valittamista.


Agistrin saari on hyvin pieni, joten luonnollisesti tekemistäkään ei ikuisuuksiksi ole - ja rannalla makoilu oli itselle ainakin se mitä oli lähdetty hakemaan. Skalan kaupungissa (, jossa meidän hotellimme sijaitsi), oli paljon pyörä- ja skootterivuokraamoita. Meillä olikin tarkoituksena ottaa vespat ja ajaa saaren toiselle puolelle hienolle rannalle, mutta pelkkinä autokorttisina, "nuorina" ja tyttöinä ei ajopelejä meille annettu. Yhdessä paikassa meitä luultiin 16-vuotiaiksi (minä 20 siihen aikaan, sisko 18) ja kyseltiin olisiko jotain veljeä, joka voisi tulla auttamaan. Ja minäkun olen aina luullut, että Suomessa ollaan ankaria näissä asioissa. Oli pettymys, pakko myöntää. Pyöriä ei jaksettu sitten ottaa tilalle kun matka olisi ollut todella mäkistä.

Seuraavana päivänä oltaisiin menty samalle rannalle vesitaxilla, mutta se ei koskaan saapunut. Kukaan ei tiennyt miksi, ja jopa joku työntekijä oli turhaan satamassa odottamassa. Paikalliset naiset ehdottivat bussilla rannalle menemistä, mutta se ei myöskään houkutellut saaren reunoja ja harvoin kulkevan reitin takia. Ja ei helteessä ole kiva istua jossain bussissa. Yhtä kävelyretkeä lukuunottamatta emme siis päässeet pois kotikulmilta kertaakaan. Varsinainen Bussikaljaromaani. Noh, eipä auringon puhtaassa palvomisessakaan mitään vikaa ole.


Aegina / Αίγινα

Matka jatkui Aeginaan n. 20 min kestävällä alle kolme euroa maksavalla lauttamatkalla. Työntekijä suositteli ostamaan samalla liput takaisin Piraeukseen, sillä lautat voivat kuulemma olla täynnä (me palasimme Ateenaan maanantaina). Sama työntekijä paljastui majapaikkamme omistajan serkuksi ja soittikin majoitukseen meidän olevan tulossa haha.

Hotellimme oli nimeltään Electra Pension (50€/yö/2 hnk)ja se oli mitä suloisin stereotypisen kreikkalaisen talon näköinen. Huoneita oli vain about kuusi ja paikan omisti vanhempi pariskunta, joka oli todella sympaattinen ja avulias. Ainut mainitsemisen arvoinen asia on, että kannattaa pyytää kuitti maksusta, koska me maksoimme toivotusti käteisellä samalla kun huoneita esiteltiin ja myöhemmin omistaja ei enää muistanut meidän maksaneen. Ja mitään kuittia emme saaneet kun tosiaan emme olleet toimistolla (hotellilla ei ole respaa). Onneksi mies luotti sanaamme, eikä tarvinnut maksaa tuplana. Tästä viisastuneena ensi kerralla toimii varmasti eri tavalla.


Aegina oli huomattavasti suurempi saari kuin Agistri ja meillä oli ehkä vähän turhan vähän aikaa siellä (kaksi päivää). Lähikadut tulivat kyllä tutuiksi, mutta retkille ei ollut aikaa. Aegina Townissa ei ollut hulppeita hiekkarantoja, ainoastaan pari hyvin pientä rannanpätkää, joissa ei tosiaan ollut mitään rantatuolitarjontaa. Hienoja rantoja saarelta kyllä löytyisi, mutta tosiaan niihin olisi pitänyt lähteä retkelle. Uima-altaitakaan ei ainakaan keskustan hotelleissa ollut.

Satama oli täynnä hienoja veneitä ja jahteja, minkä takia yleinen tunnelma oli "rikkaampi", mutta toisaalta suuria hotelleja ei näkynyt yhtäkään keskustassa. Aegina Townissa majoitukset olivat yleensä pieniä ja tavallisissa taloissa. Saari on lyhyen etäisyyden (noin tunti) takia suosittu ateenalaisten keskuudessa. Jos poistui laivapaikkojen läheisyydestä, löytyi aitoja kreikkalaisia ravintoloita. Majoituksessamme osattiin suositella yhtä paikkaa, jossa oli jopa live-musiikkia. Siinä ulkona syödessä tunsi luissa ja ytimissä, että oltiin Kreikassa.


Turisteja ei kummallakaan saarella päässyt pakoon, mutta suomalaisia näimme vain kerran Aeginassa. Agistrissa oli eniten ruotsalaisia ja tanskalaisia, enimmäkseen perheitä, ja Aeginassa ranskalaisia, jenkkejä ja kreikkalaisia, yleensä nuoria keskenään tai perheitä vanhemmilla lapsilla. Molemmat paikat olivat ehkä suomalaisettomia, mutta tosiaan varsin turistisoituneita muuten. Toisaalta, sen takia niissä kulkuyhteydet toimivat, palveluita on yllin kyllin ja englanniksi asiointi onnistuu melkein aina. Rikoksiakaan ei tarvinnut pelätä yhtään.

Jos vertailisin saaria toisiinsa, sanoisin Agistrin olevan enemmän lomakylämaisempi ja Aeginan aidompi. Lähellä oli paljon muitakin potentiaalisia paikkoja, esim. täysin autoton Hydra. Vaikka kummassakaan saaressa ei ollut sellaista perinteiseksi kreikkalaiseksi assosioituvaa miljöötä, kuten kuvien perusteella esim. Santorinissa, pääsi hyvin käsiksi välimerilliseen fiilikseen. Aktiivilomaa tosiaan ei ehkä kannata olettaa matkalta Agistriin tai Aeginaan, mutta jos haluaa vain rentoutua, syödä hyvin ja ottaa aurinkoa, ovat ne oivia kohteita matkalle.