Image Slider

Limbossa

maanantai 31. elokuuta 2020

Asuntolakaverit palasivat kouluun viikko sitten, minä jäin kotiin. Ja miten niin huomenna on syyskuu? On melkein pelottavaa ajatella, kuinka tämä vuosi on kadonnut silmien edessä. Tuntuu kuin olisin skipannut koko kevään. Sellaisen efektin neljän kuukauden "karanteeni" varmaan aiheuttaakin. Miksi muistaa aikaa, jolloin melkein jokainen päivä on täysin samanlainen? 


Kesä on ollut kiva ja enimmäkseen aurinkoinen (lukuunottamatta yhtä aivan hirveää taifuunia, joka paikkui ikkunoissa ja vislasi seitsemän tunnin ajan ja lopulta loi naapurin rikkoutuneen ikkunan ja käytävän auki revähteneiden ulko-ovien avulla niin kovan läpivedon, ettei ovea melkein saanut kiinni, vaikka sitä työnsi kaikilla voimillaan), mutta tiedostin koko ajan syksyn tulevan olemaan vaikea. Ennen pelkäsin valmistujaisseromonian myöhästyvän entisestään, nyt pelkään sen tapahtuvan lokakuussa. Sitten kun se on ohi, minulla ei ole enää mitään punaista lankaa, joka johtaa eteenpäin.


Valmistujaisten jälkeen minulla ei enää ole syytä jäädä Macauhun. Tai muuta syytä kuin se, etten halua lähteä (ja mahdollisesti se, ettei lentoja löydy, mikä olisi tavallaan todella hyvä asia, mutta myös tuhoaisi rahatilannettani vielä enemmän). Vaikeinta lähdöstä tekee se, että kaikki ystäväni jäävät tänne ja elämä Macaussa jatkuu ilman minuakin. Tämä kaupunki on kotini ja tuntuu kuin minut revittäisiin juurineen kaikkineen pois. Neljän vuoden aikana luodut suhteet, lempipaikat, lempiruoat, rutiinit, tuhansia kertoja kävellyt kadut, tutut bussit, tuttu ilmasto, tutut tuoksut, tutut äänet. Kaikki ne jäävät jälkeeni.


Macausta on vaikea löytää ulkomaalaisena töitä normaalistikin, eikä korona arvaten ole auttanut tilanteeseen yhtään. Ja vaikka auttaisikin, olisi minun silti lähdettävä jossain vaiheessa. Ensi syksynä on suunnitelmana aloittaa masters-tutkinnot, mutta mitä ja missä, ovat hyviä kysymyksiä ja aiheuttaneet päänvaivaa jo ainakin vuoden ajan.



Olen kolunnut läpi kaikki mahdolliset pääaineet ja maat. Ainakin tiedän nyt aika hyvin Aasian ja Euroopan business-suuntaisten tutkintojen tarjonnan hah. Macaussa ei ole minulle tutkintoa (ainoaan tarvitsee 2v. työkokemusta, jota minulla ei ole), joten lähtö on välttämätön. Täydellinen tilanne olisi, jos voisin muuttaa Hong Kongiin opiskelemaan. Kaupunki on tuttu, Macaun vieressä, siellä on hyviä kouluja ja opiskeluissa olisi Kiina-näkökulmaa. Mutta kun tutkinnot maksavat 30 000€/vuosi ulkomaalaisille ja tähän tietysti päälle vielä kaupungin kalliit vuokrat.


Tutkinnon valitseminen tuntuu jotenkin todella lopulliselta. Ei mastersia kannata tehdä paikassa, jossa ei haluaisi asua valmistumisen jälkeen. Mitä jos valitsee "väärän" pääaineen, joka ei avaakaan ovia omiin unelmatöihin? Mitä jos teen tutkinnon alalta, josta en saa töitä? Mitä jos jään hirveään velkakierteeseen jos tutkinto ei ole halvimmasta päästä? Mitä jos teen tutkinnon koulussa, joka ei ole tarpeaksi arvostettu, eikä kukaan halua palkata minua? Mitä jos Aasiassa opiskelu näyttää huonolta CV:ssä? Mitä jos Euroopassa opiskelu pilaa mahdollisuuteni työllistyä Aasiassa? Mitä jos menen paikkaan, jossa en tapaa "unelmieni miestä" ja kun valmistun 27-vuotiaana, jään vanhaksi piiaksi ja jos en löydä kumppania ASAP, jään lapsettomaksikin kun biologinen kello tikittää viimeiset tikityksensä? Kaikki nämä kysymykset ja monet muut pyörivät päässäni, enkä tiedä mitä tehdä.


Minua on aina kiinnostanut markkinointi ja brändäys, mutta olen alkanut pelätä, että ne ovat liian tavallisia tutkintoja. Monet opiskelevat markkinointia ja se on ns. helppo tutkinto, joka ei kuitenkaan takaa, että oikeasti olisi hyvä alan töissä. Markkinointi muuttuu koko ajan ja koulussa opetetut taidot ovat usein vanhentuneita hetkessä. Markkinoinnissa on paljon kiinni omasta luovuudesta ja ideoinnista, enkä tiedä, kuinka paljon koulu auttaisi tähän. Mutta se on kiinnostava ala ja ainakin vähemmän yleistävä kuin business administration tai management.


Jotka molemmat kiinnostavat myös. Mutta eivät sellaisinaan. Olen surkea matikassa ja accountingissa (olin hyvä lukiossa, Aasiassa opiskelu olikin sitten toinen juttu), eikä minua kiinnosta puhdas johtaminen. Olen kiinnostunut kulttuurien välisestä kommunikoinnista (intercultural communication) ja monikulttuurisista ryhmistä. Vaikeus tulee taas siitä, että olen panostanut Kiinasta ja kiinan oppimiseen jo viisi vuotta ja tietystikin haluaisin keskittyä Kiinaan tai vähintäänkin Kauko-Itään. Tällaisia tutkintoja ei sitten oikein löydykkään - paitsi kalliista yksityiskouluista pari (hinnan lisäksi ongelma, että Kela maksaa opintotukea vain julkisiin kouluihin). 



Miksi, oi miksi ei täydellinen tutkinto täydellisessä paikassa täydelliseen hintaan voi pudota syliini? Löysin vihdoin yhden kohtuuhintaisen, hyvässä koulussa tehtävän tutkinnon, joka keskittyy kulttuurien väliseen kommunikointiin, businekseen ja Kiinaan, mutta sitten pohdin, jäisinkö kaipaamaan lisää markkinointia ja näyttäisikö tutkinto huonolta CV:ssä, kun se on masters in communication eikä masters in business? Ja ai niin, koulu sijaitsee Kiinassa, jonne vannoin, etten koskaan muuttaisi takaisin. Eikä vain Kiinassa, mutta pikkukaupungissa 125km Shanghaista.


Sitten vaihtoehtona on tietysti myös Eurooppa. Mutta... Tuntuisi vaan jotenkin masentavalta palata Eurooppaan. Aasiassa olen nähnyt kullan ja kimalluksen ja sitten vain... Sulkisin silmäni siltä ja palaisin Eurooppaan. Pelkäisin, että en koskaan pääsisi takaisin Aasiaan ja koko loppuikäni kaipaisin sitä taikaa, jonka siellä koin. On Euroopassa tietysti hyvät puolensa, kuten läheisyys Suomeen, jopa ilmaiset tutkinnot ja viisumivapaus, mutta... Aasiassa koen olevani elossa. Ja Macausta lähteminen olisi edes hieman helpompaa, jos pysyisin samoilla suunnilla ja voisin käydä siellä lomalla.


Näihin pohdintoihin jään miljoonannen kerran. Joskus en edes saa nukuttua, kun vaan pyörittelen päässäni elämääni ja kuinka leijun ei-missään yrittäen löytää jotain suuntaa. Tiedän että näin ei ole, mutta ihan oikeasti tuntuu, että kaikilla muilla olisi joku suunta ja idea olemisessaan. Unelmani oli aina muuttaa ulkomaille ja Aasiaan ja sen toteutettuani, en enää tiedä mitä tehdä. Minä vain olen. Jos sitäkään.