Image Slider

Jääkarhuksi tunnustautuminen ja muita kiinankielellisiä onnistumisia

perjantai 28. elokuuta 2015
Kukaan, joka ei ole muuttanut maahan käytännössä olemattomalla kielitaidolla, ei voi ymmärtää niitä pieniä onnenkyyneleitä ja autuasta olotilaa, jotka seuraavat pienimmästäkin kielellisestä edistymisestä. Itse en ainakaan ole kokenut ikinä elämässäni todellista onnea ennen kun sain kokea, miltä tuntuu kun ymmärtää jotain, jota ei ennen ymmärtänyt.

Mun uusi palo kiinan opiskeluun syntyi itseasiassa melkein heti sen jälkeen kun kirjoitin viime kiinan kieli -postauksessa, kuinka masentunut olen kehitystasostani. Kaikki alkoi oikeestaan siitä käsien pesu -käskystä, joka oli kai mun ensimmäinen todellinen ahaa-elämys. Oli kuin mun silmät ois auennut, tai siis korvat, ja yhtäkkiä mun ympärillä oli maailma täynnä ymmärrettäviä asioita.. Kiinan kieli ei enää kuulostanut yhdeltä suhuäänteiseltä pötköltä, vaan mä aloin hahmottaa lauseista sanat erikseen.

Kun sanoin, että käsien pesulle käskeminen oli ensimmäinen asia minkä ymmärsin, niin itseasiassa Harbinissa oli ensimmäinen keskustelun pätkä, jonka pystyin ymmärtämään osittain ja toisen puolen arvaamaan.
   Olimme syömässä ravintolassa ja ruokajuomana oli tietysti olutta. Kiinassa on tapana koko ajan nostaa "maljaa", eli pulloa tai lasia ja kippistää läpi jokainen seuralainen, minkä jälkeen lasi on tarkoitus juoda tyhjäksi. Koska itse en ole mikään bissen suurin ystävä, en pystynyt ottamaan kuin pieniä siemaisuja kerrallaan, mutta vierastahan pitää aina juottaa, joten:
Vieressäni istuva Uncle Kevin Vincent-serkulle: Sano englanniksi, että juo lasin tyhjäksi (Vincent ainut englantia osaava)
Vincent: En sano (Mua siis oikeasti yritettiin juotaa kunnolla, minkä takia Vincent ei halunnut tulkata varmaan)
Kevin: Sano
Vincent: En aio sanoo tota
Keviniltä jotain epämääräisiä tyytymättömiä murahduksia ja hetken lisää jankkaamista. Meinasin nauraa yksin siinä tuolissani joko a) koska keskustelu oli hauska (ei oikeestaan) b) menetin järkeni ymmärtämisen huumassa. On hassua, kuinka ymmärtämisestä voi olla yhtä ylpeä kuin pikkulapsi jostain saavutuksestaan. Teki mieli huutaa "MÄ YMMÄRRÄN! MÄ YMMÄRRÄN KAIKEN!"

Bù shì hǎibào, shì běijíxióng, "en ole hylje, olen jääkarhu". Varmaan suurimpia kiinankielellisiä ylpeydenhetkiäni, piti kyllä katsoa sanakirjasta mikä on jääkarhu, mutta.. Antakaa anteeksi.
 
En tiedä millon se "herran jestas, ymmärsinks mä just??" -vaihe menee ohi, mutta toivottavasti ei ihan pian, koska se on tosi hauska tunne. Katsoin rauhassa The Voice of Chinaa kun yhtäkkiä tajuan, että ymmärsin kilpailijan äidin olevan Thaimaasta ja että jatkoon pääseminen merkitsisi todella paljon, koska hänen äitinsä oli laulaja. Okei, se laulaja-osan pysty arvata kun näytettiin kuvia, mutta muuta ei olisi voinut.
   Ennen yhtä pianotuntia ymmärsin kun host isä kertoo Timothylle, että siellä on vielä toinen oppilas. Katsoin TV:stä jotain lauluohjelmaa (niitä tuntuu olevan enemmän kuin tarpeeksi) ja ymmärsin biisin sanoista (ja vielä huom kirjoitettuna myös!!) "olet rakkaani", nǐ shì wǒ de àirén, 你是我的爱人. Kun olin kylässä seuraavalla perheellä ymmärsin kun ayi kysyi, mikä on mun lasi. Tuleehan siinä hymy kasvoille.
Tästä saattaa tulla erittäin vääristynyt käsitys, että mä pärjäisin kiinalla, näinhän ei todellakaan ole. Ymmärtäminen ja kielen oma tuottaminen harvoin kävelee käsikädessä ja varsinkin kun kiinassa se lausuminen on niin vaikeaa, ei ihan heti ole avaamassa suutaan.
   Osaan mä kuitenkin varmaan jotenkin lausua vähän, koska ennen kun sanoin "bu yao" (=en halua), nauroi Timothy kippurassa, mutta pari päivää sitten hän sen sijaan näytti peukkua ja sanoi "good". Kiitoksen, eli xie xien, on myös ainakin omasta mielestäni oppinut lausumaan oikein. Aluksi oli pieniä epäselvyyksiä onko se "Shie shie" vai "sie sie", mutta se on vähän siitä väliltä strategisesti, näin mä ainakin vahvasti luulen ja saan vastaukseksi aina "bu ke qi", ole hyvä, joten ilmeisesti lausun ihan tarpeeks hyvin.
   Oon myös tullut ymmärretyksi, kun sanon, etten puhu kiinaa. Onnistumisia, onnistumisia..

Ahkeralla opiskelijalla kaksi tekstikirjaa.

Ensimmäisillä kielitunneilla keskityttiin paljon pinyinien oikein lausumiseen, minkä takia tunnit olivat pitkäveteisiä kun piti koko ajan olla lukemassa ties mitä, mutta nyt viime tunneilla on opettajat (mulla oli sijainen yhessä vaiheessa) alkanut kannustaa puheen tuottamiseen myös. Multa kysellään asioita ja ainakin omasta mielestäni osaan vastata hyvin. Osaan kertoa kuinka monta jäsentä mun perheessä on, keitä he ovat, vastata kysymyksiin kuten "oletko opiskelija/opettaja/ranskalainen/suomalainen/jne?" (kiinassahan ei siis ole mitään "kyllä" ja "ei" vastausta), "onko tämä minun/sinun/jne?", "kenen tämä on?", "mikä tämä on?" jne (vastaukset kokonaisin lausein). Osaan myös itse esittää samat kysymykset. Ei näillä hirveästi käydä keskusteluita jokapäiväisessä elämässä, mutta kyllähän siinä sanavarasto karttuu, lausuminen paranee, sanajärjestys tulee selväksi, oppii kysymysten esittämisen ja niihin vastaamisen, sekä rohkeus puhua kiinaa kasvaa.

Opettaja kirjoitti taululle viime kappaleiden merkistöä ja alkoi osoitella niitä yksi kerrallaan, jolloin mun piti lukea kyseinen sana ääneen. Koska sanojen lukumäärä näytti suurelta, innostuin illalla kirjoittamaan vihkoon ylös jokaisen sanan/merkin, jonka ymmärrän. Aina en välttämättä muista sanaa kiinaksi, mutta merkityksen ainakin osaan. Sanoja tuli 86, eikä siinä varmastikaan ole jokaista, jonka osaan. Mitä, missä välissä mä muka oon nää kaikki oppinut? Munhan ei edes ollut tarkoituksena opetella merkkejä! Siihen määrään, joka merkkejä pitäisi osata, jotta pystyisi lukea sanomalehteä on vielä piiiiitkä matka tietysti, mutta mun mielestä tää on ihan hyvä suoritus kahden kuukauden ajalta, varsinkin kun en oo kertaakaan oikeasti päntännyt merkkejä.

Se tunne kun lukee kiinaa, ihan mahtavaa. Merkit, jotka näyttivät ennen ihan vierailta, ovatkin yhtäkkiä tuttuja ja vastaavat sanaa. Nää lauseet ei siis todellakaan ole mitään monimutkaisia, mutta en voinut uskoa, että pystyin lukemaan ääneen ja ymmärtämään näin paljon!

Aina ollaan kauhistelemassa, kuinka vaikeaa kiinan kirjoittaminen (ja tällä tarkoitan lukemista/merkkien tunnistamista. Kirjoittaa en osaisi varmaan kuin 20-30 merkkiä, se on paljon vaikeampaa), mutta voin antaa kannustuksen sanat meille lukihäiriöisille: kiinan lukeminen sujuu ainakin itseltäni sata kertaa sujuvammin kuin minkään muun vieraan kielen (miinustettuna englanti ja ehkä ranska).
   Itse en ainakaan usko, että lukihäiriö voisi näyttäytyä kiinan merkeissä (myöskään japanissa & koreassa..?), koska 1) merkit ovat suurempikokoisia kuin länsimaalaiset kirjaimet (itsellä ainakin lukeminen helpottuu jos rivivälit ja kirjaimet ovat suurempia) 2) koska miten kirjaimet voisivat mennä sotkuun kun ei ole kirjaimia? On vain kuva. Pinyin-monsterit ovat tietysti asia aivan erikseen. 3) eikö lukihäiriö johdu jotenkin siitä, että kaikki länsimaiset aakkoset on tosi saman muotoisia/korkuisia/tasoisia/näköisiä, niin kiinalaiset merkit ovat kaikki erilaisia. Okei, totta kai joissain on samanlaisuuksia ja onhan nekin rakennettu tietyillä toistuvilla vedoilla ja perusmerkeillä, mutta näätte varmaan itsekin, että erot ovat suurempia yleensä. Ei esimerkiksi ole peilikirjaimia b&d&p&q, u&n... JOTEN, pointti tässä varmaan oli, että kiina ei ole niin vaikeaa, kuin luullaan - tietysti se pieni sivuhuomio, että pitää osata 2000-2500 merkkiä jos haluaa lukea oikeaa tekstiä.

Näillä varmaan pääsee alkuun - pino kirjoja täynnä merkkejä opetettuna kuvien muodossa ja lukukirjoja, joissa helppoja tekstejä opetelluista merkeistä. Kiitos host mom!
 

Blogihaastevastaukset

tiistai 25. elokuuta 2015
Sain blogihaasteen Neeakoolta, kiitos siitä :D Ideana on siis, että bloggaava vastaa haastekysymyksiin ja haastaa sitten mukaan blogeja, joille keksii 10 kysymystä itse.



1. Minkälaista kuvittelisit elämäsi olevan viiden vuoden päästä? Entä kymmenen?
- Tää on erittäin paha, koska tämä elämänkäännekohtavuosi on niin aluillaan, etten yhtään tiedä ees millasta vuoden päästä on. Apua mitä mä nyt voisin vastata... Viiden vuoden päästä oon varmaan jälleen valmistunut lähiaikoina (miltä alalta ja mistä maasta, ken tietää), joten voisin toivoa, että olisin lähdossä matkustelemaan pidemmäksi aikaa. Tai sitten oon saanut todella upeen työpaikan. En mä yhtään tiedä, ei mulla oo mistään hajua tällä hetkellä :D
   Kymmenen vuoden päästä vois olla jo perhe ja mahtava uraputki päällä. Kokemuspankki luultavasti (toivottavasti) on täynnä mahtavia matkoja ympäri maailmaa.

 2. Mikä on paras paikka missä olet ikinä käynyt?
- Sanon Kiina ja Peking, koska oon uskollinen tälle vuodelle, mutta sen lisäksi klassiset Pariisi ja New York, Phu Quoc Vietnamissa ja Espanja kokonaisuudessaan. Kai tällä tarkoitettiin maita/kaupunkeja :D?

 3. Hauskoin/jännittävin kokemus joltain matkaltasi?
- Mulla on vahva tunne, että kaikista hauskoimmat ja jännittävimmät kokemukset on vielä edessä päin Kiinassa odottamassa (au pairuuden jälkeen ois tarkoitus kierrellä maata). En oo varma onko mulle ees käyny mitään erityisen hauskaa tai jännittävää vielä.. En oo ite päässy hirveesti sohimaan mitään kun oon aina ollut perheen kanssa matkalla. Haha, tosi tylsä vastaus.

 4. Matkustatko mieluiten yksin vai seurassa?
- En oo koskaan mennyt matkalle yksin, joten en tiedä. Seurassa varmaan.

 5. Lemppari hajuvesi?
- Tällä hetkellä käytössä Victoria's Secretin joku mist hajulla strawberries and champagne ja Burberryn joku, ei siinä lue hajua?

 6. Tämänhetkinen lempibiisi?
- Major Lazerin Lean On on ollut julkaisuhetkeltä lemppari, suomalaistumisen takia myös HIMin Killing Loneliness on ollut kovassa soitossa ja sitten myös Kid Cudin Pursuit of Happiness.

 7. Paras muisto tältä kesältä?
- Pakko myöntää, etten oo hirveesti tehny mitään tänä kesänä. Tai siis, onhan tässä se pikku juttu, että tulin Kiinaan, mutta mitään yksittäistä juttua ei oikeen oo. Suomessa olin kirjotuksista asti lomalla, joten kesä ei hirveesti erottunut, kaveritkin oli aika paljon töissä. Täällä Kiinassakin oon ollut niin jumissa kotona (tj 8 päivää muuttoon..!), etten oo hireesti ehtinyt elää omaa elämää. Ihan yleisesti kaikki hetket tärkeiden ihmisten kanssa Suomessa (Lakkiaispäivä oli ihan kymppi: ensin juhlat suvun ja läheisten ihmisten kanssa ja illalla kavereiden kanssa juhlimassa) ja Kiinasta sanoisin Harbinin grillauspäivän, vaikka ei se mitenkään erityisen ihmeellinen ollutkaan, eikä mikään tietty hetki ole hyvänä muistona mielen perukoilla. Johtuu varmaan kaksilahkeisesta, jonka kanssa polkuni kohtasi kyseisessä tapahtumassa.

 8. Kerro kolme asiaa jotka löytyvät bucketlistiltasi?
- Mun koko bucket list on varmaan vaan täynnä matkakohteita, joissa pitäis käydä :D Niistä nyt päälimmäisinä tällä hetkellä on Madagascar, Jamaika ja Brasilia (ja maailmanympärysmatka!!). Tietysti on näitä matkailu-bucket-list -juttuja, kuten käydä safarilla Afrikassa, mennä sademetsän yli sellaisella vaijerijutulla ja snorklailla kilpikonnien ja muiden kivojen, ei siis haiden kiitos, kalojen kanssa.
   Jos nyt heitän jotain ei matkailuun liittyviä juttuja niin 1) saada oma kirja julkaistuksi, 2) osata ainakin 10 kieltä OK:sti (luettelen, koska kaikkia varmasti kiinnostaa. Jo plakkarissa vähintään kriteerillä OK:sti: Suomi tietty, ranska, englanti, ruotsi ja venäjä, seuraavat uhrit: mandariini kiina, espanja, japani, portugali, viro), 3) nyt kävi vaikeeks miettiä jotain, mikä ei liity matkailuun.. Kai ulkomailla asuminen hyväksytään "ei matkailuun liittyväksi"?
  

 9. Suomalaisen kulttuurin parhaat ja huonoimmat puolet?
- Parhautta: huumori (suomi-insidet) ja suomen kieli (kun voi ilmaista niin paljon asioita eri sanavalinnoilla ja sanojen taivutuksilla, voi keksiä uusia sanoja helposti, eri murteet ja slangit..), se että ihmiset sanovat mitä tarkoittavat, eivätkä puhu epämääräisesti, ruoka, kun ymmärretään halu omaan rauhaan ja kun ihmiset eivät tule häiriköimään omaa tilaa ( oliko se nyt metrin säde joka suuntaan vai mikä), hyvät leffat ja TV-ohjelmat, osataan ottaa muut ihmiset huomioon.
   Huonoutta: jäiset ja tylyt ihmiset, rasismi

 10. Nykyisen asuinmaasi parhaat ja huonoimmat puolet?
- Parhautta: kieli, modernius, perinteisyys, ihmiset tuttavallisia ja sosiaalisia, ruoka (hyvät ruoat), ihmisten pukeutumistyyli (kyllä, Kiinassa, Pekingissä, on huipputyylikkäitä ihmisiä todella paljon ja nuorten "normityylitkin" on tyylikkäämpiä (okei, ei nyt aina just tyylikkäämpiä, mutta ainakin uniikimpia) kuin Suomessa ja Euroopassa), ihmiset osaa pelleillä (ei sillä tavalla muita häiritsevästi ja typerästi kuten Suomen nuoriso tekee esimerkiksi lähijunissa).
   Huonoutta: kun ei koskaan voi olla "paikallinen" ulkomaalaisena kun erottuu niin selvästi joukosta ja kaikki tuijottaa todella paljon, hygienia taso huonompi, Kiinan valtio ei välttämättä ole se ihan maailman oikeudenmukaisin, ihmiset välillä käytökseltään todella eläimellisiä (enimmäkseen ne, jotka eivät ole syntyneet kehittyneeseen Kiinaan), hirvee kilpailu ihmisten välillä (näkyy enimmäkseen lasten ja nuorten opiskelussa ja harrastuksissa), huono ruoka, kun Ben&Jerry's maksaa joku 25€.



Itse haastan:

Julia
Katianna
Mira
Jasmin
Helmi

Kysymykset:

1. Kerro kolme asiaa bucket listiltäsi?
2. Jos saisit NYT HETI lähteä kolmen maan kiertelymatkalle, mitä maat olisivat kohteena?
3. Paras jäätelömaku?
4. Jos joutuisit(/pääsisit) muuttamaan johonkin maahan koko loppu elämäksesi, mikä se olisi? (Suomea ei siis saa sanoa)
5. Elokuvien TOP 5?
6. Jos oppisit silmänräpäyksessä yhden uuden kielen nyt, mikä se olisi?
7. Lempi quote/motto/yms?
8. Mikä asia saa sinut raivon partaalle asuinmaassasi?
9. Entä mitä rakastat yli kaiken?
10. Missä näät itsesi viiden vuoden päästä?

#Vainkiinajutut

sunnuntai 23. elokuuta 2015
Kun...
 
  • Vesi juodaan kuumana, eikä sitä oikeastaan juoda paljon
  • Riisi on elämä ja rakkaus
  • Pysäköit auton keskelle tietä
  • Ajat moottoripyörää tatuointihihojen kanssa
  • Miehillä on naisellisia käsilaukkuja
  • Kaikki kälättävät kovaan ääneen
  • Lapset ovat pikku keisareita
  • Kaikkialla on aina paljon työntekijöitä
  • Nettiyhteys on aina "huono" kun yritetään mennä tietyille sivustoille
  • Sipsimaut ovat todella outoja (merilevä, pihvi, kurkku, lime, kastike, grillivarras..)
  • Ravintolasta kaikki ylijäämäruoka otetaan mukaan kotiin
  • Harrastuksista saa lahjoja (Kung fusta Boonie Bear tai Zombies VS Plants -kortteja ja pianosta pikkuautoja tai -lentokoneita)
  • Aikuiset on koko ajan töissä
  • Julkisissa vessoissa ei melkein ikinä ole vessapaperia
  • Suurin osa TV-ohjelmista on militaristisia tai historiallisia
  • Lapsilla (=vauvoilla/taaperoilla) on halkiohousut
  • Lapset tekevät tarpeitaan kaduille
  • Joka päivä syödään vesimelonia
  • Metrot voivat olla (ja ovat) aivan tupaten täynnä
  • KAIKESTA otetaan kuvia ja videoita
  • Ihmiset poseeraa todella... Mielikuvituksellisesti
  • Kaikkien kodit on täynnä kuvia itsestään (isoja tauluja ja valokuvaajalla otettuja)
  • Ihmiset menee itse kaivelemaan ravintoloissa kaappeja ottaakseen lisälautasia, rasioita, joissa viedä ruokaa kotiin, yms, jos tarjoilija ei oo palvelemassa
  • Taloyhtiöissä ja puistoissa on säännöllisiä tanssiaktiviteetteja
  • TV:ssä mainostetaan paljon oppimista ja opiskelua auttavia asioita
  • Koko ajan on ruuhkaa ainakin vähän
  • Mäkkärillä on kotiinkuljetus
  • Pariskunnat ja perheet pukeutuvat matchaaviin asuihin
  • Kaikilla nuorilla on MCM-reput
  • Hipsterit on sata kertaa pahempia kuin länsimaissa
  • Chillisti juttelet viereisen mopolavan kuskin kanssa muovipussi päässäsi
  • Pysäytät auton keskellä moottoritietä ruuhka-aikaan mennäkseni tyhjentämään rakkoa
  • Sytytät nuotion autoteiden väliin
  • Tunnin kotimatka motaria pitkin on perusolettamus
  • Naapuruston porttimies nukahtaa kuulokkeet korvilla, eikä autot pääse ulos, vaikka tööttäilee kuin viimeistä päivää
  • Kaikki ovat tätiä ja setiä, sekä iso/pikku veljiä/siskoja
  • Valmentajat saattavat suuttua lapsille pelleilystä tai jos he eivät osaa jotain, vaikka pitäisi jo. Valmentajat voivat myös oikeasti kasvattaa lasta
  • Ruokaa tuodaan ravintolassa aina yksi annos lisää juuri kun luulet kaiken olevan jo pöydässä
  • Monet ohjelmat saa Salkkarit näyttämään laatusarjalta
  • Voit ajaa mopoa pukeutuneena valkoiseen kauluspaitaan ja puvun housuihin
  • Turvavöitä käytetään vaan etupenkeillä autossa
  • Kun taivas on aina sininen (lue sarkastisesti)
  • Ei googleteta vaan "baidutetaan"
  • Musiikki on "loistavaa" (esimerkki 1: https://www.youtube.com/watch?v=pNH93GNWOWw <- suuri hitti. Suosituimmalla videolla youtubessa 24 000 000 katsojaa, tää se versio missä ei oo turhaa hölötystä)
 

Onko tämä totta vaiko unta vain?

perjantai 21. elokuuta 2015
Suljettu asuinalue oli kuin luksuspuisto. Oli suihkulähteitä, tasaisin etäisyyksien istutettuja puita, lammikoita punaisine kaloineen ja sitten ne 30-kerroksiset talot, joissa oli suuret ikkunat. Enää ei todellakaan oltu 6. ringillä.

Toimiston työntekijä, Julin, painoi hissistä numerolla 19 varustettua nappulaa ja lähdimme kohoamaan ylös. Koko kerroksessa oli vain kaksi ovea, joista koputimme toiseen. Oven tuli avaamaan kahden viikon päästä host äitini virkaan astuva nainen, jonka takana avautui aivan uskomattoman hieno asunto. Olohuoneessa oli koko seinän kokoinen ikkuna ja eteisessä suuri akvaario. Molempien (huom. kaksi lasta on Kiinassa viittaus varallisuuteen jo itsessään. Toinen lapsi maksaa parhaimillaan Pekingissä melkein 60 000 dollaria) lasten huoneet olivat saman kokoisia kuin meidän olohuone Suomessa.

Näkymä tytön, Alinan, parvekkeelta.

Lähdimme ulos asunnosta ja sisään rappukäytävän vastapäisestä ovesta. Kävi siis ilmi, että sen rapun koko 19. kerros oli tämän perheen omistuksessa.
   Toinen asunto tulisi olemaan minun käytössäni. Siellä oli kaksi makuuhuonetta, vessa, varastotilaa, suurella TV:llä varustettu olohuone ja tietysti parveke. Saisin oman ulko-oven. Omat avaimet. Oman rauhan. Suurin ilon aihe oli kuitenkin, että saisin aivan mahtavan perheen.
   Luulin, että viipyisin kylässä noin tunnin vähän katsoen miten kemiat kohtaa ja sopien aikatauluista, mutta host äiti sanoi lasten tulevan koulusta 15:30 ja, että voisin (= käytännössä pakko) tavata heidät sen jälkeen. Niinpä hyvästelimme toimiston työntekijät ja jäin hengailemaan asuntoon. Kello oli tässä vaiheessa 10, joten parin tunnin odottelut luvassa.

WeChat-keskustelumme perusteella olin olettanut, ettei host äiti (Elena) osaisi englantia, mutta suullisesti hänen englantinsa oli paljon parempaa ja pystyimme käydä keskusteluita. Makoilimme Alinan sängyllä ja juttelimme, kuinka osaamme molemmat venäjää, itse hieman vähemmän ja Elena "hieman" enemmän opiskeltuaan Moskovassa. Elena kertoi, että oli töissä muotialalla ja kyseli mistä asioista tykkään. Hän ei tuntunut tulevalta työnantajalta, vaan kaverihahmolta, jonka kanssa oli kivaa viettää aikaa. Kun Elena kuuli, että olin ollut Pekingissä melkein kaksi kuukautta, enkä shoppaillut, oli hän järkyttynyt ja ilmoitti vievänsä minut shoppailemaan hetimiten. Toivottavasti ei kuitenkaan käydä missään Guccin ja muiden kalliiden merkkien liikkeissä, koska itseäni ei ole varustettu samanlaisella rahamäärällä kuin häntä.

Oliko se sininen taivas, pop-musiikki (tai musiikki ylipäätään) vai spaghetti, mutta tunsin olevani todella onnellinen istuessani keittiössä syömässä. Elena kertoi lapsiensa tykkäävän pizzasta, hampurilaisista, pastasta ja muusta länkkäriruoasta, joten niitä syötiin perheessä myös. Kävimme aivan kodin vieressä olevassa supermarketissa, jossa oli kaikkea mitä toivoa saattoi Daimista suuriin murovalikoimiin ja muihin tuttuihin elintarviketyyppeihin. Vieressä oli myös kahvila. Siis kahvila. Kuinka olenkaan ikävöinyt kahviloissa käymistä!

Menimme Alinaa vastaan koulubussille (kyllä, Kiinassakin ilmeisesti harrastetaan tätä varakkaammilla alueilla. Ei ollut kuitenkaan väriltään keltainen sentään) puoli neljältä minut varustettuna M&M's-pussilla ja pockyilla, joilla voisin voittaa lapset puolelleni. Jännitin vähän, kuinka minuun suhtauduttaisiin, sillä perheen nykyinen au pair oli ilmeisen pidetty, mutta mitä turhia. Alina, 9v., kysyi lähes välittömästi lempi väriäni ja milloin syntymäpäiväni olivat ja siitähän yhteinen ystävyytemme lähti.

Peter, 7v, tuli kotiin puolta tuntia myöhemmin ja oli aivan yhtä energinen ja sosiaalinen kuin siskonsakin. Leikimme superpalloilla (minulle annettiin ikioma, koska heilläkin oli omat), frisbeellä ja teimme hyppynarun "pienillä kuminauhoilla" (alla olevassa kuvassa). Heittelimme Tiikeri-lelua niin, että yksi oli keskellä yrittäen saada sitä kiinni, olimme piilosta (minä etsijänä tietysti) ja minun ranskan kielitaitoa testattiin (lapset opiskelevat sitä. 1999, 999 ja muut 999-loppuiset numerot olivat testinä). Nimesimme myös Peterin kilpikonnan Manueliksi ja totesimme Alinan kalan kuolleen.
   Peter ja Alina puhuvat molemmat sujuvaa englantia ja keskustelivat keskenäänkin englanniksi, vaikkakin parilla kiinan sanalla maustettuna aina välillä, joten pystyimme oikeasti keskustella asioista.
   Järkytyksen hetki oli kun lapset näki mun varpaassa laastarin ja haavan ja alkoivat tietysti kysellä, mistä se oli tullut jne.
Alina: That must've hurt really much
Minä: Not that much really
Peter: Yea beacuse you're an adult
APUA!!! Mä oon aikuinen niiden silmissä :''''D Ja mähän OON se aikuinen tässä. Miten mä voin olla aikuinen? Ei musta tunnu aikuiselta.


Y, koska V:tä ei ollut :D Peterin tekemä kaulakoru.

Kaula- ja käsikorun lisäksi minulle lahjoitettiin tumman sinisiä tusseja (mitäs menin kertomaan lempivärini), joita pystyi kumittamaan ja jotain tuoksuainetta, jolla pystyy pestä kädet. Kaikki yritykseni kieltäytyä kuitattiin sanomalla "mulla on näitä jo paljon". "Unohdin" kuitenkin kaiken paitsi korut ja tuoksuaineen, joka oli sidottu laukkuni kahvaan, Alinan pöydälle, koska en kehtaa ottaa niitä. Saa nähdä jos saan ne uudestaan kun muutan :D

Kun mun lähdön aika läheni illalla sen jälkeen kun mut oli "Please, please!" -huutojen kera ympäripuhuttu jäämään illallisellekin, kyselivät Alina ja Peter milloin muutan ja olivat pettyneitä kun viikon sijaan oli muuttooni 13 päivää. Peter kysyi minne olin menossa ja kun sanoin, että kotiin, kysyi hän huolestuneena, olenko menossa lentokentälle ja takaisin Suomeen. Hassua ajatella, että mun koti on Pekingissä. Koti-koti tietysti ikuisesti Suomessa.



Pieni loppulisäys, että lähetin parvekkeelta otetun panorama-kuvan Harbinin miehelle ihan vaan näyttääkseni uuden kodin ulkomuotoa ja parin "omg"-viestin jälkeen hän sai sanottua, että hänen kotinsa näkyy kuvassa. KAIKISTA Kiinan perheistä muutan siihen, joka asuu aivan hänen Pekingin kodin lähellä, kyllä. Elämä on uskomatonta välillä.

The Great Wall - 万里长城

sunnuntai 16. elokuuta 2015
Auto lähti liikkeelle noin 8:30 raikuen iloisia ärsyttäviä lastenlauluja. Olin olettanut, että matka kestäisi noin tunnin (typerä minä, ei täällä mikään ole lähellä/nopeasti saavutettavissa), mutta perillä olimme vasta noin klo 12. Välissä oltiin kyllä käyty vaihtamassa autoa host äidin kaverin kanssa, mistä lieneekään syystä. Täällä alkaa ensi viikolla joku uusi sääntö, että rekisterikilvet, jotka loppuvat parillisiin numeroihin ajavat joka toinen päivä ja parittomat joka toinen päivä, mutta koska sääntö ei ole astunut vielä voimaan, en tiedä miksi vaihto toteutettiin, eikä mulle täällä usein mitään selvennetä. Meidän perheen molemmat autot loppuu siis parittomiin numeroihin, joten tiedossa on mielenkiintoisia hetkiä.

Koska taivas oli sininen (= j.ä.r.k.y.t.t.ä.v.ä.n. kuuma), eikä menty yleisimpiin turistirysiin, saatiin olla muurilla aika rauhassa. Kyseisen muurin pätkän nimi on Huanghuacheng Lakeside great wall. Host äiti ainakin sanoi, että tämä olisi ainut kohta muuria, joka on veden vieressä, enkä ainakaan itse ole koskaan aiemmin kuullut, että muuri olisi veden läheisyydessä. Kyseinen pätkä on siis harvinaisen kaunismaisemainen ja helppokulkuinenkin verrattuna muihin muurin osiin.
   Lähistöllä oli majoituspaikkojakin (yhden nimi taisi olla Drunk Great Wall Hostel, mikäli jotain kiinnostaa :D) ja vaikka olinkin muurin ainoa valkoinen taivaltaja, näin auton ikkunasta yhden kaltaiseni, joten todistetusti tänne on eksynyt muitakin turisteja, anteeksi, reissaajia.

Retki alkoi lauttamatkalla.












Älkää huomioiko kamalaa lenkkarit+mekko -enseblea.


Kuumuus vei voimat nopeasti, joten ei menty ollenkaan toiseen mahdolliseen osaan muuria, jonne olisi päässyt. Oli siinä urheilijana ylpeydessä pitämistä kun oli ihan hengästynyt jo alkumetreillä, mutta minkäs teet. Ja tämähän tosiaan on niitä pätkiä, joissa on tasaisinta... Vierailupäiväksi ei siis kannata välttämättä valita sitä aurinkoisinta päivää!

Oliko muuri vaikuttava?
- No olihan se! Jo auton kyydissä kun alkoi näkyä vuoria, tuli sellainen herran jestas täällä mä nyt oikeesti oon -tunne. Itse oon halunnut käydä Kiinan muurilla viimeistään siitä asti kun aloin pelaamaan lapsena Monopoli Maailman ihmeet -peliä, joten oli aika epätodellinen tunne vihdoin kavuta niitä kiviportaita. Onneksi Kiinan muuri ei ole ihan mikään been there done that -juttu, koska tosiaan valittavia pätkiä on monia, kuten vuoden- ja vuorokaudenaikojakin. Kuvittele talvinen muuri, kuvittele auringonlasku muurilla, kuvittele syksyinen muuri, kuvittele auringonnousu muurilla... Ei taida olla tämän tytön viimeinen visiitti :D Host äiti kertoi jostain kylästä, jonne voi majoittua ja sieltä pääsee yöllä muurille, joka on valaistu valoin, kuten kylääkin. Näytti aaaaaevan uskomattomalta kun Host äiti näytti kuvia. Milloinkas mulla olikaan niitä lomapäiviä..?

Ja koska olen aiemminkin päivitellyt Kiinan vessoista, niin kerron nyt sitten Kiinan muurinkin vessojen tilanteen. Sanotaanko vaikka, että näiden perusteella kiinalaiset eivät osaa vetää vessaa, eivätkä välitä, vaikka kopin ovi olisi irrotettu, vaan käyttävät sitä silti.

Kun oltiin Host äidin kanssa tultu takaisin maankamaralle ja hetki autettu Timothya kalastamaan kaloja järvestä (aktiviteetti, jota moni lapsi teki kun ei olisi jaksanut kiivetä ylös. Ja kyllä, Host isä oli mukana, Timothy ei ollut yksin koko aikaa), lähdettiin ajamaan pois. Koska minulle ei taaskaan kerrottu tulevista suunnitelmista, oletin meidän lähtevän suoraan takaisin kotiin ja kävin taas samaisessa vessassa kuin tullessa. Pysähdyimme kuitenkin noin 10 minuutin kapeilla kaduilla ja todella kiinalaisissa maisemissa autoilun jälkeen lähes keskelle ei-mitään.


"Lähes" on se avainsana tässä. Katsokaas kun Kiinassa kaikki hienot asiat eivät ole aina merkitty punaisella nuolella, nytkin oli vinkkinä vain tuo epämääräinen portti kohti ryteikköä.


Puiden keskellä oli huonokuntoiset portaat, joita lähdimme laskeutumaan alas. Pienen puron vielä huonokuntoisemmalla sillalla ylitettyämme, saavuimme toiselle portille. Avautui näkymä lammelle, jonka takana oli lasiseinäinen talo (näkyy viimeisessä kuvassa jos oikein zoomaa). Pihalla oli meneillään ilmeisesti syntymäpäiväjuhlat ja sisällä pokeripelit. Me istuimme alas ja tilasimme ruokaa, ja kerrankin -jääkylmää- limua ruokajuomaksi.

Rakkaus (on muuten hyvää silloinkin kun ei ole kuolemaisillaan janoon).

Ihan OK maisemat lounastella... Tänne tuskin moni vahingossa eksyy.
Ja kaikille tiedoksi, kyllä täällä uutisoidaan Tianjinin räjähdyksestä. Ihmiset ovat siitä järkyttyneitä ja ikkunat pitää pitää nyt pari päivää kiinni kun myrkkykaasuja saattaa tulla Pekingiin. Myös rullaporrasonnettomuudesta, joka sattui parisen viikkoa sitten, uutisoitiin ja käytiin paljon keskustelua, kuinka niin pääsi käymään. Kiinassa ei siis olla tiedottamatta tällaisista asioista! :D Toisaalta, niistä joista ei tiedoteta, emme tietäisi, ettei ole tiedotettu hmm.. Ei sillä, että epäilisin Kiinan valtiota. Pliis, antakaa mun pitää viisumi. Kiina! Kiina!

[x] Harrasta Kung futa Kiinassa

perjantai 14. elokuuta 2015
Olin yhtenä iltapäivänä ihan rauhassa mun huoneessa opiskelemassa kiinaa, kun yhtäkkiä kuulen alhaalta vieraan ihmisen äänen ja yhtäkkiä joku nainen tulee sisään mun huoneeseen ja katsomaan mitä mä teen. Kotona oli mun lisäks vaan Ayi, mutta se ei tullut esiin missä lieneekään ollut, joten olin aivan tän tuntemattoman ihmisen, joka oli tullut omin avuin sisään meidän kotiin, armoilla. Onneksi kyseessä ei kuitenkaan ollut murhaaja tai mikään muukaan ihme hiippari, vaan ilmeisesti naapuri. Kyllä siinä vähän järkyttyneenä tuijotan seinään kun mun olan yli kurkottelee joku outo nainen ja kehuu mun kiinan merkkien kirjoitusta. Oon kuitenkin jo sen verran tottunut Kiinaan, että tällaiset pienet yllätysvierailut ei saa mua vavahtamaan. Ainoan trauman oon saanut siitä, kun näin viikko sitten hirveän ötökän kipittävän olkkarin lattialla ja suoraan sohvan alle, ja nyt en enää uskalla pitää jalkoja maassa, enkä mun huoneen ovea auki päivisin. Ötökät varmasti haistaa suomalaisen tytön pelon ja kiipeää seiniä pitkin just mun huoneeseen. Kyllä. Onneksi mun läheisemmät tuttavuudet näiden hirvitysten kanssa on jäänyt lähes olemattomiksi, sillä mulle Suomen ötökkäkantakin on liikaa kestettävää. Eniten joudun olla tekemisissä (pienten) etanoiden kanssa, joita on meidän ulkoportaiden reunuksissa ja joita Timothy rakastaa ja ottaa aina mukaansa mm. autoon. "Look, it's a snail!" on huuto, jonka kuulee joka päivä kuten myös: "is snail cute?" Ei Timtohy, etana ei ole söpö, mutta vastaukseni on silti aina: "yes, it's cute". Tyytyväinen hymy Timothyn kasvoilla on sydämensulattava ja niin pienen valkoisenvalheen arvoinen.

Satunnaisia otoksia:





Kun perinteinen ja moderni elämä kohtaavat.

Mietin yks päivä listaa asioista, joista mä tykkään Kiinassa ja yks ensimmäisistä mieleen pulpahtavista jutuista oli ruoka. Siis mitä, tykkäänkö minä, super-nirso Vera, kiinalaisesta ruoasta?? Ajattelin asiaa enemmän ja tajusin, että mä oon oppinu tykkäämään siitä. En navetan makuisista yksilöistä, enkä koirasta (vitsi, vitsi, ei oo ees tullu vastaan moista), mutta perusruoasta. Syön kaikkea, mikä menee alas, mikä on todella suuri parannus mun syömistapoihin Suomessa. Oon jopa yllättynyt, kuinka mä aina suosin kasviksia, niitä ei-Suomessa-tavattaviakin, ja tajuan, että mun tekee mieli riisiä, vaikka pari viikkoa sitten se tuntui pursuavan korvista. Onko tää ensimmäinen kypsyminen, jonka oon suorittanut? Mustahan on tulossa aikuinen! En kyllä vieläkään nauti aamupalasta, jonka yleisimmät muodot ovat: 1) mysliä kuuman maidon kanssa (tää on se länkkärein vaihtis), 2) nuudelikeittoa (kyllä, kuuma nuudelikeitto, jossa myös lihaa. Menis mulle pääruoasta), 3) outoa sysimustaa tai valkoista litkua, johon laitetaan sokeria, 4) dumblingeja (tääkin ihan pääruoka) tai 5) papu-riisi-keitto, jonka liemi maistuu vähän kuravedelle.

Yks mun Kiina-elämän kohokohdista oli, kun löysin 7elevenin (alla), vaikkakin kovin epämääräisen, mutta 7eleven silti. Aika lähellä toimistoa, jossa mulla on kielitunnit, oli kyltti sivukadulle. Kyltissä oli paljon kiinalaisia merkkejä ja sitten se kaunis seiska. Olin halunnut jo pitkään löytää kyseisen ketjun (oreo-pockyt ;)), joten päätin päästä sisään, vaikka henki menisi. Hieman epäilytti mennä ränsistyneeseen sivukadun taloon ja vielä portaat alas maan alle, mutta rohkeus palkittiin ja jatkoinkin iloisesti kiinan tunnille laukussa oreoita ja oreo-pockyja. Olivat muuten todellakin riskin ottamisen arvoisia.



Tiedän, että tuon täällä aika paljon esiin mun negatiivisia kokemuksia, mutta en mä oikeasti oo joka päivä yksin huoneen nurkassa liehuttamassa suomen lippua, popsimassa salmiakkia ja etsimässä halpoja lentoja kotiin. Mä halusin Kiinaan, koska se ei ole länsimaa ja pääsisin ns. pelaamaan au pair -elämää sillä vaikeimmalla vaikeusasteella. En siis ota kaikkea niin vakavasti, vaan kokemuksen ja henkisen kasvun kannalta ja kun olen kuitenkin itse syypää täällä olooni, niin en voi ketään syyttääkään vaikeammasta arjesta. Ja kaikesta ärsytyksestä huolimatta, oon mä onnellinen, että tulin ja tykkään Kiinasta tosi paljon!

Viime aikoina oon itse asiassa elänyt todella kiinalaisesti ja saanut mahtavia kokemuksia:

1) Kung fu - (en siis treenaa "erityisen" tavoitteellisesti, enkä vakavalla asenteella, kuten voi arvata) Mulla kohtaa kemiat tosi hyvin open kanssa ja meillä on aina hauskaa. Saa naurettua hyväksi kaikki ne huonommat hetket viikon ajalta ja vihdoin pääsen urheilemaan, mikä on Suomessa ollut ihan, ihan lempi puuhaa. Huomaa kyllä, että oon vähän ruupahtanut, heh.
   Me treenataan siis samassa salissa missä on lasten kung fu -tunti samaan aikaan (missä Timothy on), että ei oo mikään ihan kaksin kesken järjestettävä aktiviteetti. Salilla on myös lasiseinät, jonka takana vanhemmat seuraa tuntia - ja ohikulkijat, koska tää sijaitsee ostarilla. Arvatkaa kuka sai paljon katseita kun istui katsomassa tunteja. Arvatkaa kuka saa vielä enemmän katseita kun treenaa kung futa. Mikäs siinä, kattokaa vaan kun valkonen tyttö hikoilee kuin porsas (onko siellä ees ilmastointia ollenkaan, en oo varma) ja tekee kaikki vahvat taisteluliikkeet erittäin tanssillisesti.



2) Tiananmenin aukio - Must Pekingissä. Ei kyllä ees ollut yhtään niin ihmeellinen kuin olin ajatellut, sori vaan. Erittäin kiinalaista.


3) Pekingin ooppera - Todella hieno, jos ei oteta huomioon että 1) katsomossa oli valot päällä koko esityksen, 2) ihmiset hölis koko ajan, 3) ihmiset ravas koko ajan, 4) en ymmärtänyt mitään ja 5) naisten laulutekniikka kuulosti siltä, kuin Mikki Hiirtä kidutettaisiin. Suosittelen silti.


4) Kalligrafia - Host äiti tilas meille näitä tarvikkeita ja organisoikin aina välillä iltaohjelmaksi mun ja Timothyn merkkien tunnistus -kisan lisäksi. Mun kärsivällisyystaso ei oo kuitenkaan tarpeeks hyvä, jotta jaksaisin keskittyä 100%, varsinkin kun teen aina kaks arkkia. Liikaa sääntöjä mun makuun, mutta ihan rentouttavaa parin ensimmäisen rivin ajan.


Mun muuttopäiväksi on kai varmistumassa 2.9, mistä on vähän kahdelaiset fiilikset. Toisaalta en malta odottaa, sillä vihdoin saan mahdollisuuden tavata muita au paireja, shoppailla (onneksi otin paljon vaatteita Suomesta, koska muuten olisin vielä enemmän pulassa), päästä istuskelemaan kahviloihin, käydä kävelyillä kunnolla ja tutustua Pekingiin paaaaaaaljon paremmin. Enää ei tarvitse istua sitä melkein 15h autossa viikossa, eikä juuttua neljän seinän sisään. Toisaalta taas oon haikealla päällä, sillä aika on mennyt tosi nopeasti. Timothy on aivan super-ihana ja vaikka mua aina välillä ärsyttääkin muut perheenjäsenet, on ne kuitenkin mun ns. perhe ja mun tukena ja turvana.

Henkisesti en oo varmaan ikinä ollut yhtä loppu, kun tän 1,5 kk aikana, enkä ikinä oo kokenut samanlaisia "hermoromahduksia", joita täällä tulee vastaan. Kaikki kuitenkin kasvattaa ja tää on kokemus, jonka varmasti tulee muistamaan koko loppu elämänsä. Oon oppinu arvostamaan pieniä asioita, kuten sitä, että sain lisättyä mun kahden Suomesta tuoman kynsilakan joukkoon kolme uutta yksilöä. Suomessa mulla on kynsilakkoja varmaan lähemmäs 50 ja geelikynsiin geelivaihtoehtoja vähintään yhtä paljon, mutta nyt ihastelen mun värisuoraa, joka koostuu tummansinisestä, pinkistä, vaaleanpunaisesta, punaisesta ja kultaisesta. Tuntuu, että alan saada mun elämää vähän järjestykseen. Vaikeita hetkiä on paljon, mutta niin on hyviäkin, enkä vaihtaisi sekuntiakaan pois

- Okei, ehkä sen, kun olin niin täydessä metrossa, että ovet mahtu just, just kiinni kun kaikki pusertuivat vielä tiiviimmin toisiaan vasten. Sen kokemuksen voisin pyyhkiä pois mielelläni.

''Woman driving is like man cooking''

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Minä en ole kuin kerran kantanut itse matkalaukkuani tutussa seurassa ja silloin matkakumppanilla oli itsellään kädet täynnä. Toisen kerran olen itse tavarani kantanut kun seurassani oli täysin tuntematon mies, joka oli luvannut näyttää minulle oikean junavaunun. Hän yrittää tarjoutua auttamaan minua kantamaan laukkuni portaissa, vaikka itsekin kantaa kahta laukkua. Kieltäydyn, koska minulla ei edes ollut mitään ongelmaa selvitä alatasanteelle. Mies katsoo minua hieman kummaksuen ja kysyy hetken päästä uudestaan, tällä kertaa osoittaen toista laukkuani. Kieltäydyn taas, "I got this".

Kun pelaamme sulkapalloa, nostaa aina mies pallon (/sulan???) maasta, vaikka nainen olisi lähempänä, selvästi menossa sen luo ja syöttövuorossa seuraavana kuitenkin. Jo pitkään pelattuamme, alan itse kapinoida ja nostan pallon aina kun vain ehdin. Mies kiittää joka kerta, englanniksi (olen huomannut, että kun minua halutaan huomioida erityisesti, puhutaan englantia), aivan kuin näkisin todella suuren vaivan asian eteen. Mikäli pallo lentää pienen tilanjakajan toiselle puolelle ja nainen tekee pienenkään eleen hakeakseen sen (mikä vaatii siis pienen jalan nostamisen), huutaa mies hakevansa sen ja juoksee kentän toiselta laidalta matkaan.

Joki-vesisodassa (löytyy tästä postauksesta) minun ei tarvitse soutaa ollessani miehen kanssa samassa veneessä. Minun ei tarvitse nousta ylös ja työntää venettä liikkeelle, mikäli jäämme jumiin. Minun ei tarvitse edes auttaa. Kun olemme matkalla kohti kasteluhyökkäystä ja veneessämme on enää yksi peltilautanen, saan minä sen suojaksi.
   Ennen kuin menimme veneisiin, ei minun tarvinnut itse kaivaa pelastusliiviä kasasta ja se autettiin pukemaan päälleni. Kun lähdemme pois ja vastaan tulee todella jyrkkä silta, jonka ylittämisessä minulla oli ongelmia jo tullessamme liian isojen lainakenkien takia, huudetaan 13v. Vincentille, että heti auttamaan. Hän kun oli niin kovin ajattelematon kun ei sitä itse tajunnut. Koko ajan hoetaan "be careful, be careful". Myös veneessä reunalla istumiseni oli liian vaarallista ja minua kehotetaan pitämään kiinni remmistä. Kieltäydyn kohteliaasti, koska vauhti on todella hiljainen, enkä nää mitään tarvetta kurottautumaan pitämään kiinni kun vaikka sattuisinkin tippumaan, ei mitään pahaa kävisi, kastuminenhan on ideana koko aktiviteetissä. Kyllä kaikki muutkin istuvat reunoilla, myös Vincent itse.



Kiinassa sukupuoliroolit ovat selvempiä kuin länsimaissa, kuten moni saattaa arvata. Tyttölapset puetaan usein juhlamekoista meneviin mekkoihin arkipäivinäkin, kun taas pojat saavat riehua kuvallisissa T-paidoissa ja shortseissa. En kuitenkaan koe, että tyttöjä rajoitettaisiin täällä sanomalla, että hän ei voisi tehdä jotain, koska on tyttö, eikä poikienkaan tarvitse olla koko ajan todella poikamaisia. Tiedefestivaaleilla yhden joukkueen tyttöjä oli meikattu päivän päätteeksi ja huomasin, että myös parilla pojalla oli sama meikki päällä. Ei kukaan katsonut heitä halveksuen tai kieltänyt omaa poikaansa haluamasta meikkiä. He olivat lapsia ja kiinnostuneita asiasta, siinä se. Itse asiassa varmaan länsimaissa asiasta olisi kehkeytynyt hirveä facebook-kiistely siitä, halusivatko pojat itse kokeilla meikkiä vai yrittivätkö heidän vanhempansa tehdä heistä liian sukupuolineutraaleja, vai mitä näitä nyt onkaan näkynyt viime aikoina.
   Vaikka sukupuoliroolit ovatkin tärkeitä, saavat lapset olla lapsia. Heitä ohjataan hieman tulevaisuuden suuntaan, mutta vasta aikuisempina pitää oikeasti täyttää odotukset. Miehen pitää elättää perhe, naisen pitää huolta siitä. Harbinin tuttavuuteni lausahdus "Woman driving is like man cooking" kuvastaa vallan mainiosti sitä, miten stereotyyppiset täällä ajatellaan miesten ja naisten rooleista. Eurooppalaisena, erityisesti pohjoiseurooppalaisena, sai kyseinen viesti naurahduksen karkaamaan suultani. Kun kerroin, että minun perheessäni (Suomessa siis) isäni on se, joka kokkaa yleensä, tuli seuraavaksi kysymys, että mitä äitini sitten tekee. Naisella kun ei ole muuta tehtävää kuin kokata, eikö? :D

(Kiina-)Au pairin turhautumiset

torstai 6. elokuuta 2015
Kiinalainen kasvatustapa on todella hämmentävä yhdistelmä lapsen täydellistä lellimistä ja hänen huomiotta jättämistä. Lapsia kohdellaan pitkää kuin vauvoja, mutta toisaalta heiltä odotetaan aivan liikoja ikään ja taitoihin nähden. Mikään ei tunnu koskaan olevan tarpeeksi hyvä suoritus tai taitotaso. Kun itse kehun Timothya kaikista hänen pienistäkin onnistumisista, kuten ymmärrettävästä englanninkielisestä lauseesta (, vaikka kielioppi olisikin aivan väärin) tai oman nimen kirjoittamisesta oikein kun sanelen kirjaimet, ovat vanhemmat asioista joko välinpitämättömiä tai antavat korjauksia pienimmistäkin asioista.
   Itseni mielestä on esimerkiksi tärkeintä, että Timothy tulee ymmärretyksi englanniksi ja että hänen into oppimiseen säilyy, kun taas host äidin mielestä on super-tärkeää, että kielioppi on 100% oikein. Tietysti on tärkeää, että kielioppi on hallussa, mutta kun samanikäinen suomalainen lapsi on suunnilleen juomassa kuravettä, on minusta jokainen ymmärrettävä sana ja lause voitto.


Olen tuskin ainoa au pair, joka kokee olevansa koko ajan töissä ja josta tuntuu, että perhe vaatii kamalan paljon. Minulla ei ole vapaapäiviä perheen Japanin matkan ja minun "viikon Harbinin loman" (, jota en edes itse siis pyytänyt, vaan kotiin ei voinut jäädä yksin) takia ja vapaa-aikani päivisinkin on todella taidokkaasti rajoitettua. Keskellä päivää minulla on kolmen tunnin tauko, mutta koska matka keskustaan kestää 1,5h suuntaansa, en voi lähteä pois lähiseudulta. Työt taas loppuvat kello 6 illalla, jonka jälkeen on liian myöhä mennä minnekään. Itse en muutenkaan pitkälle pötki, koska en edelleen osaa reittiä metroasemalle, eikä kukaan tunnu olevan erityisen kiinnostunut sitä minulle opettamaan. Olen siis auton varassa. Perheen tiedoissahan sanottiin, että metroasema on puolen tunnin kävelyn päässä, mikä olisi vielä ihan OK, mutta todellisuudessa sinne on 4km. En siis ihan heti ole lähdössä kävelemäänkään.
   Kello kuuden jälkeen Timothylla on harrastuksia neljä kertaa viikossa ja olen aina niissä mukana. Kung fu -tunneille on pakko mennä, koska menemme sen jälkeen ravintolaan. Onneksi host mom ja yksi kung fu -opeista tekivät sopimuksen, että keskiviikkoisin Timothyn tunnin aikana minulle pidetään ilmaisiksi kung fu -tunti ja opettajani harjoittelee samalla englantiaan. Jotain muutakin elämää, kuin au pairuus, vihdoin.

Olen siis asunut kuukauden ja viikon Pekingissä, enkä ole vieläkään shoppaillut tai tehnyt muutakaan itsenäisesti. Tiistaina kävin kävelyllä lähiseudulla ja tulin todistaneeksi, ettei 6th ringillä (täällä ainakaan) ole oikeasti yhtään mitään. Jokainen tie päättyi hiekkakasaan tai epämääräiseen työmaa-alueeseen ja hienoin asia, jonka näin, oli vessanpönttö kadulla. Sentään syrjäkylässä asumisessa on se hyvä puoli, että meidän lähikaupassa oli pringlessejä halvalla.

Hienoin asia naapurustossa.

Nyt kyllä turhauttaa, koska...:

- Timothyn kanssa pitää maalata enemmän ja lukea enemmän kirjoja. Molemmat olivat lempi puuhia perheen papereissa, mutta todellisuudessa T ei tykkää kummastakaan erityisesti. Luuletko, että kiinalaisen lapsen saa tekemään jotain vasten tahtoa? Ei todellakaan
- Host äiti keksi loistavan idean, että alkaa valita joka päiväksi yhden kirjan, joka meidän on luettava, ja ehdotti, että illalla voisimme näytellä kirjan hänelle. Anteeksi, oletko huomannut, että lapsesi on 4v. eikä puhu täydellistä englantia?
- Multa pyydettiin, että juttelisin T:n kanssa enemmän automatkoilla (, jotka huom. ovat mun työajan ulkopuolella). Mistä jutella 1h lapsen kanssa, jolla on rajallinen sanavarasto ja joka haluaa jutella äitinsä kanssa, koska ei ole nähnyt häntä koko päivänä?
- Host äidin mielestä Timothy ei enää halua leikkiä mun kanssa yhtä paljon kuin ennen Japanin matkaa. Host äiti on kuitenkin töissä/ajamassa sinne/sieltä 07-18, joten hän ei näe mitä päivisin tapahtuu. Tietysti Timothy haluaa olla illalla mieluummin äitinsä kanssa kuin minun, koska olemme olleet koko päivän yhdessä
- Mummo tulee aina puhumaan T:lle kiinaa, vaikka me käydään keskustelua englanniksi, minkä jälkeen pitää aloittaa alusta T:n kanssa saadakseen hänet taas innostumaan puhumaan englantia
- T on kuulemma nyt aivan liian kiinnostunut avaruudesta (host äiti kuitenkin itse juuri osti 6 uutta avaruus-kirjaa) ja mun pitäis esitellä hänelle muita aiheita
- Olen harrastanut thai boxingia ja host äiti ehdotti, että alkaisin opettaa Timothylle sitä (, koska hänen harrastuksensahan eivät muuten ole tarpeeksi) kerran viikossa. Kivaa, lisää työtä työaikojen ulkopuolella
- Mulle tuntuu koko ajan olevan lisää ehdotuksia, mitä voisin tehdä enemmän ja paremmin. Ei mua kuitenkaan kiitetä yhtään siitä, miten T:n englanti on kehittynyt tai huomioida mun ja T:n yhteisiä vitsejä ja juttuja, joita se haluaa tehä vaan mun kanssa



Mulle varmaa yks vaikeimmista asioista au pairina on oikeesti se, että mulla ei oo paljoakaan päätäntävaltaa ja joudun totella muita, vaikka en ois samaa mieltä. Joudun elää muiden ehdoilla, eikä mulla oo omaa elämää käytännössä. Uskon, että tilanne kuitenkin helpottaa, kunhan pääsen muuttamaan toiseen perheeseen, joka asuu enemmän keskustassa ja niillä on kokemusta au paireista. Ainakin saan mun vapaapäivät ja kun lapsetkin menee kouluun, on mulla enemmän omaa aikaa. Tapasin tänään toisen au pairin (pikaisesti, koska mulla ei oo aikaa ja host äiti oli jo ihan kummissaan mun pyynnöstä tavata toinen ihminen), joka sanoi, että loma-ajat on aina vaikeimpia. Sitten kun lapset on kouluissa, on paljon helpompaa, kun on pakolla päivisin aikaa tehdä omia juttuja. Ja kunhan pääsen karistamaan 6th ringin tomut ja hiekat ja vessanpöntöt mun jaloista, pystyn myös tavata muita au paireja ja ehkä päästä kokemaan Pekingin yöelämääkin (kuulemma mahtava). Ehkä jopa vihdoin pääsen ostamaan uusia vaatteita, eikä tarvitse käyttää näitä samoja enää.

Koti-ikävä-kokemus ja SYNTTÄRIT

lauantai 1. elokuuta 2015
Tiiättekö ihmistyypin, joka jo heti ensitapaamisesta tuntuu todella läheiseltä ja siltä, kuin olisitte tunteneet aina? Että kaikki teissä vaan natsaa yhteen? No, mun tiet kohtasivat erään tällaisen kanssa toiseksi viimeisenä päivänä Harbinissa.

Palattuani Pekingiin, oltiin sovittu, että kyseinen henkilö tuis tapaamaan mua syyskuun loppupuolella (on siis pekingiläinen alunperin), kunhan töiltään ehtisi. Torstaina kun olin kielitunnilla, tuli yksi toimiston työntekijöistä, Julin, juttelemaan mun kanssa mun seuraavasta perheestä (mä siis vaihdan perhettä kesäloman jälkeen, eli syyskuun alussa, eikä johdu todellakaan siitä, että mulla ois jotain ongelmia, vaan tää oli alusta asti järjestely).
   Kun sain perheen paperit keväällä Suomessa, luki heidän asuinpaikkana Peking. Myöhemmin kuitenkin kävi ilmi, että he asuisivat puolet vuodesta Guangzhoussa, 2h Hong Kongista, eli ihan Etelä-Kiinassa, mikä ei ollut huono uutinen (siinä vaiheessa). Nyt kuitenkin mulle kerrottiin, että perhe ei asu lainkaan Pekingissä, vaan mun pitää ostaa lennot 2.9:ksi ja lähteä Guangzhouhun.
   Tuijotin Julinia sanomatta mitään, vaikka todellisuudessa olisin halunnut alkaa parkua saman tien. Heti kun olin ollut Pekingissä pari päivää, olin todennut, että tää on mun kaupunki, enkä halua mennä muualle. Se, että Peking riistettäisiin multa lisättynä siihen, että en ehtisi tavata Herra X:ää, oli liikaa. Mä en halunnut Guangzhouhun. Mulle voitiin kehua sitä miten paljon vaan, mutta mä en halunnut muuttaa. En todellakaan. Ilmoittamisajankohtakaan ei olisi voinut olla huonompi, mulla olisi synttärit seuraavana päivänä. Ei todellakaan mikään iloinen yllätys.

Koko loppu kielitunnin pidättelin kyyneliä, kuten metro- ja automatkankin (aiemmista ongelmista johtuen mua tullaan nykyään hakemaan metrikseltä autolla) ja lounaan. Sen jälkeen pääsin vihdoin huoneen rauhaan. Olo oli ihan surkea. Olin tullut kuukausi aiemmin täysin tuntemattomaan maahan ja kaupunkiin, mutta ne olivat pikkuhiljaa alkaneet tuntua kodilta. Pekingissä on muitakin au paireja, etelässä tuskin. Pelkäsin sitä yksinäisyyttä. Asiaa ei yhtään helpota, kun X:n vastaus on "don't go" ja liuta suunnitelmia, että voisin jäädä Pekingiin. En mä kuitenkaan voi hylätä tota perhettä sen takia, että ne asuukin Guangzhoussa. Ne on ollut jo monta kuukautta siinä uskossa, että mä tuun syyskuussa ja ne on myös hoitanut kutsun, että saan mun viisumin. Mitä mä muutenkin kodittomana Pekingissä tekisin? Uuden perheen löytämisessä vois kestää ikuisuus ja muutenkin, mun tuleva perhe on kaikin puolin hyvä. En mä halua joutua johonkin perheeseen, missä oon persoonaton orja ja mua kohdellaan huonosti. Muutenkin, koska en oo natiivi, ei kaikki perheet halua mua.

Piristyin hieman kun juttelin kavereiden ja (Suomen) perheen kanssa ja pääsin todentamaan Timothyn huvittavaa tanssimista. Nauroinkin jopa. Illan saavuttua mä olin kuitenkin taas yksin huoneessa. Miks mä ees halusin olla Kiinassa jos olisin onneton? Miks mun pitäis muuttaa Guangzhouhun jos en halua? Tuntui, kuin koko odotus ja Kiinan vuotta kohti olleet odotukset olisivat pirstaloituneet tuhansiksi paloiksi. Sitten tulivat ajatukset siitä, että miks mä halusin olla Kiinassa ollenkaan jos joutuisin olla yksin. Mulla ois seuraavana päivänä synttärit, mutta se ois vaan yksi työpäivä lisää. En vois olla mun parhaiden kaverien kaa, eikä mun (oikea) perhe tuis herättämään mua paljon onnea vaan -laululla, en sais kermavaahto-marjakakkua, eikä me mentäis ravintolaan, jonka mä valitsen. Miks mä ees halusin olla Kiinassa kun olin niin surullinen? Mitä mä ees teen Kiinassa?
   Istuin mun neliömetrin kokoisen ja kissan pissan hajuisen "parvekkeen" (=suljettu huone, jolla on lasiseinät) kynnyksellä ja ikävöin Suomen ruokia, perhettä ja kavereita. Mun vapautta ja kunnon vapaa-aikaa. Sitä kun tiesin kaikesta kaiken ja tunsin kaupungin kuin omat taskut. Siinä koti-ikävä-itkua tihrustaessa tulin huomanneeksi, että jopa kiinalaiset nenäliinat olivat surkeita. Onneksi mulla oli vielä pari arkkia kunnon suomalaista nenäliinaa laukussa. Se pehmeys lohdutti ihmeen paljon. Tulin samalla syöneeksi mun ainokaisen suklaalevynkin melkein loppuun (tiesin kyllä, että lisää löytyisi paketista, jonka perhe oli lähettänyt Suomesta). Menin nukkumaan 23:30, koska en halunnut alottaa mun 19-vuotisuutta suru puserossa ja itku silmässä.

Heräsin paremmalla mielellä, mutta koko ajan takaraivossa oli ajatus, että mä tuun muuttamaan. Mulla oli normaali työpäivä, heräsin 7:15, niin kuin aina. Host isä toivotti mulle hyvää syntymäpäivää ja yritti saada Timothyn sanomaan samoin (ei onnistunut :D).

1) Timothyn äiti on käynyt Suomessa, lieneekö sattumaa, että tänään tämä paita päällä?
2) Suomalaiset karkit = rakkaus
3) Host äidin lahja, Burberryn hajuvesi. Olin ihan häkeltynyt.

Olin makoilemassa sängyllä Timothyn ollessa päiväunilla kun kännykkään tuli viesti toimistolta. Mun elämä teki jälleen täyskäännöksen:

Kohtalo mukana pelissä..?

Noin. 24 tunnissa mun elämä oli aluks romahtanut ja sitten korjannut itsensä. Jos olisin alusta asti ollut jäämässä Pekingiin, en ois osannut arvostaa sitä niin paljon kuin nyt. Olin niin onnellinen. Vaikka suomalaiset karkit ja muut Suomesta lähetetyt jutut oli aivan mahtavia, pakko myöntää että tää oli paras synttärilahja ikinä! 
Lähettiin ihan koko perheen (myös Ayi mukana ja se ei koskaan mee meiän kaa minnekkään, koska vaikka onkin perhettä, on työntekijä kuitenkin) kanssa kuulemma maailman kuuluisimpaan Beijing duck -ravintolaan syömään.



Kiinassa (ravintolassa) saa host äidin mukaan tollasen nuudelikeiton, jos on synttärit. Mä olin kyllä jo niin täynnä kaikesta muusta ruoasta, etten jaksanu syyä kun pari puikollista. Tapana on vetää nuudeleita (, jotka ovat erityisen pitkiä tässä keitossa) ylöspäin ja se on pitkän iän toivomista.
   Mulle oli myös ostettu kakku, jossa luki kiinaks "Dōng Wèi Nà" (mun kiinalainen nimi) ja "hyvää syntymäpäivää". Mulle laulettiin syntymäpäivälaulu enkuks ja puhalsin kynttilän. Olin niin onnellinen. Jopa Timtohy rohkastui vihdoin ja sanoikin mulle syntymäpäiväonnittelut moneen kertaan. Edellisen päivän suru oli jo kaukana.

Kyllä se elämä vaan aina jotenkin oudosti järjestyy just silleen, kuin pitääkin. Tuskin sitä koskaan tulee ymmärtämään, miten se on mahdollista.