Image Slider

Bangkok kiinalaisen linssin läpi

perjantai 28. kesäkuuta 2019

Tapaamisen piti olla Macaun lentokentällä 8:30 aamulla lennon lähtiessä 10:50. Suunnitelmana oli syödä aamupala yhdessä ja mennä turvatarkastuksen sun muiden läpi ilman kiirettä. Minä ja kaverini Christal olimme paikalla ajallaan, jopa hieman ajoissa. Tabi saapui yhdeksän jälkeen ja Kini 9:50, eli juuri kun check in sulkeutui. Emme siis syöneet aamupalaa yhdessä, minä ja C ostimme Starbucksista leivät hieman ennen turvatarkastukseen menoa ja söimme ne hotkien aulan penkeillä istuen. Sentään kukaan ei myöhästynyt lennolta ja sehän on tärkeintä.

Istuimme kaikki erillään lentokoneessa, tai noh, minä, K ja T hyvin lähekkäin ja C aivan eri puolella. Ehkä hyvä niin, sillä sain nukuttua melkein koko kolmen tunnin lennon verran. Univelkoja ja stressiväsyä oli koeviikkojen ja pakkaamisen jäljiltä hyvin paljon. Lähdimme matkalle seuraavana päivänä viimeisestä kokeesta ja sen takia minun oli pitänyt pakata kaikki omaisuuteni matkalaukkuihin kesäsäilytystä varten kokeisiin lukujen lomassa. Ehdottomasti ei se stressi-vapain tapa hoitaa tämä muutenkin epämieluinen prosessi.


Bangkokin kentällä meitä oli vastassa erittäin pitkät passitarkistusjonot ja airbnb kautta järkätty kuski. Vasta asunnolle päästessämme minulle selvisi, että varaus oli tehty vain kolmelle henkilölle. Neljäs oli maksanut lisää ja näin kaverit olivat päättäneet säästää rahaa ja sanoivat omistajalle vain kolmen meistä yöpyvän asunnossa ja neljännen muualla. Ei tullut lisäkysymyksiä, vaikka kaikilla neljällä oli matkatavarat mukana.

Airbnb sijaitsi aivan Thong Lo -aseman vieressä ja sen lähellä oli paljon katuruokapaikkoja. Sijainti oli mielestäni hyvä, sillä sky trainilla pääsi melkein kaikkialle ja jos ei, niin Grabilla sitten. Neljälle hengelle jaettuna Grabin hinta oli joskus sama tai jopa halvempi kuin sky train! Grab ei kylläkään Bangkokissa ollut yhtä toimiva kuin esimerkiksi Malesiassa, jossa kuskin sai aina heti tilauksen tehtyä.

Etukäteen olimme suunnitelleet päiväohjelmat Bangkokille niin, että jokainen oli saanut sanoa yhden must-jutun. Itse valitsin Wat Arun -temppelin. Kaverien valinnat enimmäkseen päätyivät lost in translation, mutta mitään kulttuurikohteita ei niissä kyllä ollut. Lähtöä edellisenä iltana saapui wordiin tehty matkaohjelma neljäksi päiväksi. Jopa lounaspaikat oli valittu etukäteen. Tämä on suunnitelmia karttaville kiinalaisille erittäin omituista ja vielä omituisempaa oli, että oikeasti pysyimme suurinpiirtein suunnitelmassa. Bangkok on niin suuri ja etäisyydet pitkiä, että sinne pitääkin vähän luoda sotasuunnitelmaa tai on mahdotonta nähdä kaikkea.


Viidestä päivästä neljänä olimme shoppailemassa. Kolmena niistä ostareilla, joita meillä on kyllä ihan Macaussakin. Ymmärrän kyllä, että Bangkokissa on hienoja ostoskeskuksia ja niitä on kiva katsastaa, mutta kaverit kiertelivät vähintäänkin Hong Kongista tuttuja kauppoja tuntikaupalla. Mikäs siinä, mutta itse en tullut Thaimaaseen shoppailemaan koska a) en halua tuhlata rahaa ihan-kivoihin vaatteisiin b) laukussani (pelkkä käsimatkatavara) ei ollut tilaa ja kotikin oli jo pakattu matkalaukkuihin kesän ajaksi c) minulla oli matkaa edessä vielä yli kuusi viikkoa.

Sanotaan, että kiinalaiset ovat matkoillaan maailman suurimpia kuluttajia ja tämän kokemuksen jälkeen en voi kuin uskoa siihen. Kaverini onnistuivat käyttämään aivan järkyttäviä summia niinkin halvassa kohteessa kuin Thaimaa! Ja jossain siinä välissä myös minulta kului aivan liikaa rahaa, enkä edes oikeasti ostanut melkein yhtään mitään - toisin kuin T, joka esimerkiksi osti Chatuchak-marketista kaksi suurta muovipussillista aivan täynnä vaatteita.. :D Tässä asiassa kiinalaiset eivät ole se kaikista paras roolimalli. Epäloogisuutta oli tuhlauksessakin, esimerkiksi n. 10€ Grand Palacesta oli aivan liikaa, mutta vaatteisiin paloi helposti satasia...


Porukkamme, kolme aasialaista ja yksi valkoihoinen, sai osakseen pari katsetta. Monesti meitä ei edes tajuttu yhdeksi ryhmäksi. Vaikka jäinkin oletetusti ja myös osittain ymmärrettävästi ulkopuolelle monesta keskustelusta, pääsin enemmän sisään kiinalaiseen matkakulttuuriin. Ja ennen kaikkea, näin Thaimaan kiinalaisen linssin läpi. Samanlaista matkaa ei moni suomalainen tai edes länsimaalainen ole tehnyt.

Aivan ensimmäisenä pistin merkille, että aivan kaikkialla luki opasteet sun muut kiinaksi. Siis aivan kaikkialla. Lentokentällä oli omat jonot kiinan passin omistaville..! Ja kiinalaisia oli Bangkokissa  PALJON - jopa liian paljon omaan makuun. Mitä tarkoitan tällä, on niitä ryhmämatkoilla olevia juntti-kiinalaisia, jotka antavat koko maalle huonon maineen. Kiina siis jaetaan Mainland Kiinaan,  SAR:hin (Macau + Hong Kong) ja Taiwaniin. Juntit tulevat 99% todennäköisyydellä mainlandista, mutta kaikki mainlandersit eivät ole juntteja. Kaverini ovat macaulaisia, mutta etnisesti ja Macaun itsenäisyydettömyyden takia myös kiinalaisia, mutta eivät mainlanderseja. Sekavaa, eikös :D Ja itse asiassa yksi heistä on mainlander, joka on kyllä asunut Macaussa jo vuosia ja toinen puoliksi taiwanilainen. Selkeyden vuoksi kutsun heitä nyt yleistermillä kiinalaisiksi.


Kun länsimaalaiset lähtevät Aasiaan, haluamme nähdä paikallista elämää ja kulttuuria. Minun kaverini suuntasivat  omaan silmääni hyvin länsimaalaisiin, trendikkäisiin, kahviloihin. Paikat he olivat löytäneet Kiinan somesta ja näin niissä oli aina paljon muitakin kiinalaisia - enimmäkseen pelkästään vain kiinalaisia. Hassua miten ihmiset elävätkään omissa kuplissaan, suomalainen tuskin koskaan olisi eksynyt samoihin paikkoihin tarkoituksella kun taas kiinalaiset olivat valmiita jonottamaan saadakseen maistaa sitä tiettyä ruoka-annosta.

Siinä missä itse olisin käyttänyt enemmän aikaa nähtävyyksissä tai muissa Bangkokille tärkeissä paikoissa, kavereilleni kaupunki ei tuntunut olevan kovin spesiaali. Se oli vain uusi paikka, jossa shoppailla ja syödä erilaista ruokaa. Kulttuuriista itsestään ei yritetty oppia, vaikka T onkin ns. Thaimaa-fani ja käy siellä usein. Kiitosten ja moikkausten thaiksi sanomista ja thai-ruoan syömistä lukuunottamatta olisimme voineet olla missä vaan muualla. Välillä melkein tuntui, että kaverini "esittivät" matkalla olemista, eivätkä oikeasti yrittäneet päästä kohteeseen sisään tai välittäneet uusien kokemuksien saamisesta. Erityisesti Koh Sametin saarella tuntui, etteivät kaverit oikeasti nauttineet olostaan vaan suorittivat matkustamista päällispuolisin niin kuin pitääkin. He loppujen lopuksi halusivat olla aika paljon hotellihuoneessa, eivätkä esim. nähneet mitään syytä istua iltaa rantaraflassa tai mennä katsomaan auringonlaskua.

Minua myös huvitti paikallisten ruokien hamstraaminen ja tuliaisiksi kotiin vieminen. Tämä on hyvin yleistä Macaussa. Jos joku on käynyt matkoilla, tuo hän mukanaan kamalasti snackseja ja syö ja jakaa niitä sitten viikkojen ajan. Itse en koe minkään ruoan olevan niin hyvää ja spesiaalia, että jaksaisin raahata sitä kotiin asti - ainakaan samoissa määrin kuin kaverini. Pussinuudeleita kuitenkin saa myös Macaustakin :D


Kiinalaisten kavereiden kanssa matkustamisessa oli paljon hyvää; pääsin paikkoihin, joihin en varmasti olisi päässyt muuten ja ensimmäistä kertaa näin, kuinka ikätoverini matkailevat. Mitä luultavammin en itse olisi istahtanut epäilyttävän, aivan monikaistaisen autotien vieressä olevan katuravintoan muovijakkaralle ja tilannut congeeta (=riisipuuroa), jossa oli lihan paloja. En myöskään olisi jonottanut riisikanaa varten tai tiennyt mistä saa parasta thai-teetä. Enkä olisi soluttautunut massaan edes puoliksi näin hyvin. Ja kirsikkana kakun päälle, ymmärsin vihdoin miksi aasialaiset käyttävät sateenvarjoja auringolla! Keskipäivän paahtavassa kuumuudessa, etenkin jos olimme pysähtyneet ottamaan toisistamme vuorotellen kuvia saman taustan edessä, ei ollut mitään parempaa kuin puikahtaa varjon alle porotusta piiloon. Joten turha nauraa sateenvarjolaumoille, todellisuudessa me niitä käyttämättömät olemme ne typerykset :D

Bangkokista matkamme jatkui vielä muutamaksi päiväksi Koh Sametin saarelle, jossa sain mm. kokea thaimaalaista sairaanhoitoa skoba-onnettomuuden johdosta. Mutta siitä lisää myöhemmin!

Sairaaloita ja avaruusaluksia

maanantai 10. kesäkuuta 2019
Istun Zhuhaissa sijaitsevan avaruusteemaisen kapselihostellin kapselissani kirjoittamassa tätä postausta. Kiinassa on blokattu monia meille länkkäreille jokapäiväisiä nettisivuja, myös blogger. Kirjoitan kaiken siis ensiksi wordiin ja sitten jaan kännykän macaulaisen 4G:n hetkeksi läppärille toivoen, että saan postauksen lähetettyä maailmalle. (editor's note: suunnitelmani ei toiminut, vaan postaan tämän macaulaisesta puistosta, jonne raahasin läppärini Kiinan puolelta).

Saavuin Zhuhaihin kaksi päivää sitten, mutta ei täällä ihan hirveästi aikaa ole tullut vietettyä, Macau kun löytyy rajan takaa. Huonotuuri ajankohdassa se, että tänä viikonloppuna on Dragon Boat festival, eli kansallinen juhlapyhä. Tämä tarkoittaa sitä, että Macau, ja näin ollen myös raja, ovat AIVAN täynnä. Ja Kiinassa ”täynnä” tarkoittaa oikeasti täyttä, eikä mitään Suomen standardeja.


Pyhät aiheuttavat myös muita ongelmia, kuten sen, että kaikki julkiset sairaalat ovat kiinni kaksi päivää putkeen. Niin siis, olin viisi päivää sitten skootterionnettomuudessa Thaimaassa. Nilkka, polvi ja kyynärvarsi ovat sideharsojen peitossa ja koko oikean säären sivua koristavat komeat naarmut. Mutta all in all kävi hyvä tuuri. Pää ei osunut maahan, vaikkakin se lähellä ilmeisesti oli, sillä tapahtumahetkellä päässä olleiden aurinkolasien linssin sivussa on naarmuja.

Pääsin siis näkemään thaimaalaisen, tarkemmin sanottuna kohsametlaisen sairaalan kahdesti ja Macaussa niin julkisen kuin yksityisenkin sairaanhoitopuolen. Thaimaassa ei osattu paljoa englantia, enkä näin tiennyt tilastani paljoakaan. Haavoja en halunnut katsoa kunnolla. Puhdistus sattui saatanasti ja sama tehtiin kahtena peräkkäisenä päivänä. Ensimmäinen lysti maksoi noin 10€ kipulääkkeineen ja toinen hieman vähemmän vain puhdistuksen kanssa.


Macaussa hinnat olivat hieman korkeammat, mutta eivät onneksi päätähuimaavat. Kaveri vei minut julkiseen sairaalaan, jossa minut kirjattiin Macaun kirjoille ensimmäisen kerran. Nimi aiheutti hieman hämmennystä. Mikäs siis on etunimeni ja mikä sukunimeni? Paikalla puhuttiin hieman englantia, mutta enimmäkseen kaikki keskustelu käytiin kanttoniksi kaverini kanssa. Hän tulkkasi välillä. Oikeaan käsivarteen tuikattiin rokote. Jälkikäteen olen selvitellyt, että se oli ilmeisesti jäykkäkouristusta varten. Sellainen minulla jo oli, mutta eipä kukaan asiaa kysynyt. Rokote yksinään maksoi n. 25€.

Lauantaina saavuin Zhuhaista Macauhun aivan järkyttävien rajajonotusten jälkeen. Toinen kaverini oli tällä kerralla saattamisvuorossa. Hänellä oli kuitenkin menoja hieman myöhemmin ja kun matkassa meni yllättäen kaksi tuntia, oli aika hieman kortilla. Bussissa istuessani toinen kaveri soitti ja sanoi sairaaloiden olevan kiinni. Viestiä saattajakaverille ja päätimme tavata eri paikassa. Yritimme ensin ensiapuun. Sinne ei päässyt ilman akuuttia hätää. Kaveri soitteli pariin paikkaan ja lopulta löytyi yksityinen sairaala, joka aukeaisi tunnin kuluttua. Tässä vaiheessa kaverin alkuperäinen lähtöaika oli jo mennyt ohi, mutta hän odotti kanssani ja auttoi minut rekisteröitymään klinikalle.

Yksityinen klinikka maksoi noin 40€, mutta sain ehdottomasti parasta palvelua tämän kokemuksen aikana! Lääkäri puhui englantia ja oli ensimmäinen, joka oikeasti kertoi minulle mitä oli meneillään. Haavat olivat hyvässä kunnossa ja parantumaan päin. Hän jopa kertoi missä järjestyksessä ne tulisivat parantumaan ja mitä pitäisi erityisesti ottaa huomioon. Enää ei tarvitsisi mennä sairaalaan, vaan voisin hoitaa puhdistuksen ja siteiden vaihdon itse joka toinen päivä viikon ajan. Tämä oli erittäin hyvä uutinen, sillä olen menossa ylihuomenna Malesiaan ja sieltä Balille. Uida voin ehkä viikon päästä.


Tämä onnettomuus on pahin minulle ikinä tapahtunut ja kaiken lisäksi se tapahtui ulkomailla, josta kotiin palaaminenkin oli kuitenkin ”ulkomaille”. Kävellä en voinut kunnolla (= pidin oikeaa jalkaa vain suorana, enkä voinut antaa sille painoa kuin aivan hetkeksi) neljään päivään ja nukkuminen oli vaikeaa, suihkussa käymisestä puhumattakaan. Noh, suihkussa käyminen on edelleen haastavaa, sillä siteet eivät saa kastua. En edes halua ajatella, milloin viimeksi olen pessyt hiukseni. Ja ehkä TMI, mutta täällä avaruushostellissani on vain kiinalaisia kyykkyvessoja ja niiden käyttäminen kipeän jalan kanssa ei ole kovin mukavaa tai helppoa.

Olen ensimmäistä kertaa yksin Zhuhaissa ja ensimmäistä kertaa yksin Kiinassa sitten Pekingin kolmisen vuotta sitten. On ollut mukavaa huomata, ettei tämä rajakaupunki olekaan yhtä pelottava, tuntematon mörkö, kuin miltä se on vaikuttanut. Ja kaiken lisäksi, mandariini sujuu yllättävän hyvin silloin kun on pakko hoitaa kaikki asiat itse :D En ole puhunut englantia kertaakaan täällä ja hyvä niin – vaikka olinkin sen takia eksyksissä kaksi tuntia helteessä rinkka selässä ja treenilaukku kädessä kun en löytänyt hostellia. Booking.com sijainti oli väärä, eivätkä taxit tienneet kiinankielistä osoitetta. Parin väliluovutuksen ja satunnaiseen suuntaan kävelyn jälkeen löytyi vihdoin kuski, joka tunnisti paikan ja vei minut alle 2€ hintaan perille. Ulkona ei ollut missään Booking.comissa olevaa hotellin nimeä, vaan joku aivan eri. Sisältä kuitenkin löytyi oikea paikka ja pääsin paahtavalta auringolta lepäämään.

Miksi edes olen Zhuhaissa? No, koulun asuntolan vuokra nousee noin 20 euroksi/päivä kesällä ja minun olisi pitänyt maksaa se summa myös Thaimaassa olon ajalta ja noin 270€ lasku ei houkuttanut yhtään. Ensiksi minun piti majailla kaverin nurkissa, mutta liiba laaba, se suunnitelma ajautui karille. Macaussa hotellit ovat todella kalliita, joten päätin avartaa apajia rajan taakse. Ja onhan se ihan kiva tuntea oma naapurikaupunkinsa rajamaastoa syvemmin. Täällä majailen avaruuskapselissani noin 10€:lla/yö. Tarkemmin sanottuna olen Zhuhaissa, koska suunnittelin matkani huonosti. Onnettomuuden johdosta kaikki kuitenkin oikeastaan meni parhain päin, sillä sain pienen lepotauon tähän väliin. Huomenna matka jatkuu Penangiin!