Au pairiksi Kiinaan?

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Nyt alkaa olla käsillä ne hetket kun pitäisi miettiä, mitä sitä elämällään ensi vuonna tekisi. Itsellänikin siitä on noin tasan vuosi aikaa kun pistin pyörät pyörimään Kiinaan au pairiksi lähtöä varten ja siksi haluaisinkin jakaa omaa tietämystäni, jotta joku jossain ehkä innostuisi seuraamaan samaa polkua kuin minä. Varsinkin lukion päättävillä saattaa vielä olla iso kysymysmerkki ensi vuoden päällä, miksipäs ei lähteä au pairiksi Kiinaan? Tai ehkä joku on jo tehnyt päätöksen lähteä au pairiksi, mutta poukkoilee eri maavaihtoehtojen väleillä. Tämä postaus toivottavasti auttaa jotain jossain, lisäkysymyksiä saa toki esittää myös!

 

Miksi itse lähdin juuri Kiinaan?
"Kiinaan?" oli kysymys, jonka kuulin melkein joka kerta sen jälkeen kun keskustelukumppani oli kuullut kohdemaani, eikä ihmekään, sillä Kiina ei ole mikään tavallisin au pair -maa. Miksi siis Kiina?
   Ensimmäinen valintanihan oli Japani, jonne ei kuitenkaan ihan helposti pääse au pairiksi ja siksi omakin suunnitelmani kaatui. Kiinassa aupparointi-idea tuli googlailun jälkeen ja se tärppäsi aika nopeasti. Olen aina rakastanut kielten opiskelua ja halusin lukion jälkeen lähteä jonnekin pidemmäksi aikaa oppimaan uutta kieltä, mikä karsi pois englanninkieliset maat. Eurooppalaisista suurkielistä olisi tietysti löytynyt vaihtoehtoja myös, mutta halusin laajentaa kielitaitojani laajemmalle ja oppia "harvinaisemman" kielen, joka kuitenkin todellisuudessa on yksiä maailman puhutuimmista kielistä. Aasian kielistä on varmasti hyötyä työmarkkinoilla tulevaisuudessa.
   Kielipuolen lisäksi, on Aasia aina kiehtonut muutenkin, eikä vain perinteisten juttujen ja manga yms. kulttuurin takia (, jollaiseksi ihmeen moni mieltää Aasian) vaan ihan normaalin elämän takia. Aasiassa on ihan erilainen nykykulttuuri verrattuna länsimaihin ja se kiehtoi. Ja nykykulttuurilla meinaan siis nimenomaan ihan normaalia arkea, joka on verrattavissa eurooppalaiseenkin arkeen; normaaleja ihmisiä ja kulkuneuvoja, miltä kadut näyttävät ja miten ihmiset pukeutuvat (ei lolitoiksi :D). Oon vaan aina kokenut, että jossain Aasian suurkaupungissa on se mun paikka. Rakastan pilvenpiirtäjiä ja suuria mainostauluja, sokkeloisia metrokarttoja ja ihmismassoja (kunhan ei ihan tarvitsisi lyttääntyä julkisissa kulkuvälineissä), miljoonia ruokapaikkoja ja ostareita tarjoavia kaupunkeja ja sitä kun katumuoti on kuin muotikatalogista.

Sanlitun  三里屯

Millaista on olla au pair Kiinassa (VS muissa maissa)?
(Ottakaa huomioon, että en tosiaan oo ollut missään muussa maassa au pairina, joten kaikki perustuu vaan mun lukemiin/kuulemiin asioihin ja omiin olettamuksiin).
- Koska Kiinassa varallisuus on jakautunut ihmisten kesken eritavalla kuin länsimaissa yleensä, tarkoittaa se sitä, että au paireja ottavat perheet ovat usein vähintäänkin ylempää keskiluokkaa (poikkeuksia voi totta kai esiintyä!! Ei kannata lähteä matkaan vaan siksi, että saisi rikkaan perheen), kun taas USAssa/Eurooppaaa/Ausseissa perheet ovat ihan normaaleja perheitä (?).
- Samaisesta varakkuus-syystä johtuen, on perheillä usein ainakin yksi ayi (= kodinhoitaja, joka asuu paikanpäällä). Joillain perheillä voi olla myös erikseen kokkeja, siivoajia ja lastenhoitajia ja ehkä jopa englannin ja/tai kiinan opettaja. Au pair ei siis ole ainut työntekijä, minkä takia hän ei ole niin erikoinen (hyvässä ja pahassa). Au pair on kuitenkin ainut ulkomaalainen (ainakin länsimaalainen), lyhyen pestin tekevä ja nimenomaa lapsia edistämään palkattu ihminen, jonka takia hän on ns. paremmassa asemassa kuin muut työntekijät, jotka usein ovat köyhistä kylistä suurkaupunkiin haluavia. Au pair ei tule Kiinaan tavoittelemaan "parempaa elämää" ja on siksi ylempiarvoinen (kuulostaa aika karulta, mutta näin se usein on).
- Kiinassa perheen vanhemmat ovat vähemmän kotona ja tämän takia heihin ei synny yhtä syvää sidettä kuin ehkä muissa maissa. Perhe-käsite on muutenkin erilainen, koska työntekijöitä on ja menestyneet vanhemmat ovat paljon omissa hommissaan. Älkää kuitenkaan ymmärtäkö väärin, itse olin hyvissä ja rennoissa väleissä molempien perheiden äitien kanssa (ekassa perheessä isä ei siis puhunut englantia ja tokassa isä asui Etelä-Kiinassa töiden takia, eikä kyllä puhunut englantiakaan). Perheretkiä tehtiin grillaamaan Pekingin ulkopuolelle ja rantakaupunkiin, ei siis ole ihan kylmää meininkiä!
- Isovanhempi saattaa asua samassa asunnossa (, mutta hän ei siis kuulu mitenkään au pairin työtehtäviin ikinä).
- Au pair on Kiinassa usein englannin opettaja, eli pääasiallinen työtehtävä on puhua lapsen/lasten kanssa englantia. Monet pitävät ihan englannin tunteja au pair -lapsilleen, mutta itse en kummassakaan perheessä tätä tehnyt (host perhe tietysti kertoo, että kuuluvatko ihan "viralliset" kielitunnit työtehtäviin). Englanninkielisissä maissa ei tietenkään kieltä opeteta lapsille ja en tiedä onko muun kielisissä maissakin au pairin tarkoitus puhua enimmäkseen paikallista kieltä, mutta Kiinassa tärkeintä on saada lapset oppimaan englantia. Kiinaa heille ei siis puhuta (ellei nyt halua harjoitella aina välillä).
- Lapsilla on usein paljon harrastuksia, myös alle kouluikäisillä
- Au pairit yleensä sijoittuvat suuriin kaupunkeihin, kaikista yleisimmin Pekingiin. Muita au paireja löytyy siis.
- Perheet ovat todennäköisemmin sellaisia "en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa" -tapauksia, kuin muissa maissa (EHKÄ). Itselläni molemmat perheet olivat kuitenkin aivan supereita ja monilla kavereillakin on ollut hyviä, joten turha pelätä. Jos huono perhe sattuu kohdalle, sen voi huomata jo haastatteluvaiheessa, mutta jos ei, perhettä voi aina vaihtaa (ja helposti, ainakin Pekingissä).
- Kaikkialle mennään autolla, jota ajaa siis yleensä kuski.
- Kulttuurieroja on enemmän, mutta ainakin itse sopeuduin helposti. Suurin ruoan lisäksi on ehkä vanhempien suhde lapsiin ja kuinka lapsia kasvatetaan.

Kiinan muurilla - postaukseen TÄSTÄ

Plussia ja miinuksia Kiinassa aupparoinnista?
+ Opit kiinaa, maailman puhutuinta kieltä
+ Kiinan lisäksi englannin kielen taidot parantuvat myös
+ Mahtava etu työelämässä, että on asunut Kiinassa
+ Pääset näkemään helposti maan, joka ei ole länsimaa
+ Työnkuvaan ei kuulu kotityöt, auton ajaminen, yövuorot jne..
+ Näet todella erilaista elämää
+ Kielitunnit kuuluvat hintaan (ainakin Allianssin kautta mennessä)
+ Au pairit (ainakin meidän toimistolla) ovat tiivis porukka, jossa kaikki ovat tervetulleita ja yhdessä tehdään kaikenlaista
... (tässä nyt pari) ...

- Työtunteja on usein paljon (mutta niin voi hyvinkin olla muissakin maissa)
- Jos asuinalue on kaukana kaikesta, voi kestää pitkään päästä keskustaan (jälleen, voi tapahtua muuallakin)
- Lapset ovat aina ainakin vähän piloille lellittyjä (, mutta jos tulette toimeen, ei suurempia ongelmia synny)
- Viisumiongelmat saattavat lyhentää au pair -jakson kestoa
- Nettiblokkaukset ärsyttää yleisesti
- Liikkuminen paikasta toiseen hidasta
- Saasteet
... Hmm ...

Houhai lake - niin kaunis iltaisin
Toimistolla vai ei?
Kuten sanottu, itse menin Allianssin kautta ja Kiinan päässä toimisto oli China Educators. Moni haukkuu toimistot lyttyyn ja sanoo niiden vaikeuttavan asioita enemmän kuin helpottavan niitä, mutta ainakin omalla kohdalla näin ei ollut. Omalla kohdalla ei ongelmia ollut, joten toimisto ei luonnollisesti päässyt näyttämään kykyjään siinä asiassa, mutta oli kiva tietää, että jos jotain tulisi, olisi joku auttamassa.  Allianssi oli hyvä ja auttoi kaikenmaailman kysymysten kanssa ja oli muutenkin tukena.
   Toimisto auttaa kommunikoimaan perheen kanssa jos vanhemmat eivät puhu sujuvaa englantia tai ovat paljon poissa, tämä auttoi minua paljon varsinkin alkuvaiheessa kun en ollut tottunut chinglishiin. Kaverit ovat valittaneet, että toimisto ei ota tosissaan jos valittaa perheestä ja haluaisi vaihtaa tai haluaa lopettaa sopimuksen etuajassa. Toimisto tietysti haluaa tehdä rahaa ja sitä he saavat perheiltä au pairien kautta, joten ei ihmekään, että he yrittävät saada au pairit jäämään perheisiin. Sanoisin kuitenkin, että ainakin China Educators on hyvä toimisto ja työntekijät kyselevät vilpittömästi kuulumisia. He myös auttavat käytännönasioissa, kuten pankkitilin avaamisessa, postipakettien lähettämisessä ja vastaanottamisessa, viisuminjatkohakemusten tekemisessä, jne.. Suuri plussa toimistoilla ovat kielitunnit ja erilaiset aktiviteetit. Niissä tutustuu helposti muihin au paireihin.
   Moni menee omatoimisesti au pairiksi eli välissä ei ole toimistoa hoitamassa asioita. En tiedä miten tämä hoituisi Kiinan kanssa, ainakin viisumi olisi paljon vaikeampi saada. Ensikertalaisen olisi varmaan todella vaikeaa mennä au pairiksi Kiinaan, mutta kokeneempana en uskoisi sen olevan ongelma. Mahdollista siis on - ensikertalaisellekin.

Au paireja, toimistolaisia ja taichi-aktiviteetin ope

Suosittelisinko itse Kiinaa omien kokemusten jälkeen?
KYLLÄ. Yleisesti ihan mihin tahansa ulkomaille lähteminen on positiivista, mutta mitä vieraampaan kulttuuriin menee, sitä enemmän kokemuksia karttuu ja uutta oppii. Ulkomailla oppii pitämään omia puoliaan, luottamaan itseensä ja saa rohkeutta. On virkistävää lähteä jonnekin, jossa kenelläkään ei ole ennakko-oletuksia sinusta, eikä sinulla kestään. Voi vapaasti rakentaa omaa itseään ilman arkkivihollistaan tai menneisyyden kummituksia. Voi vaan vapaasti olla mitä haluaa.
   Kiinaan lähteminen takaa muistettavan kokemuksen ihan vähemmistökansalaisena olemisesta ja kieltä osaamattomuudesta lähtien siihen, että asuu monimiljoona kaupungissa - ja oppii liikkumaan siellä (joskin vain omilla normialueillaan, Peking on kuitenkin aivan hullun iso!). Pikkuhiljaa kiinaakin alkaa ymmärtämään ja rohkaistuu käyttämään vierasta kieltä perustervehdyksiä enemmän. Se on upea tunne.
   Au pairius on rankkaa ihan kaikissa maissa, mutta ei sen takia kannata jättää tarttumatta tilaisuuteen. Kun kohtaa vaikeita tilanteita, kasvaa eniten. Vaikka itsekin tirauttelin kyyneleitä pelkän väsymyksen takia, en todellakaan kadu, että lähdin. Moni ehkä vierastaa Kiinaan lähtemistä, mutta itse en voisi kuvitella olevani au pair missään muualla. Jos Kiina houkuttelee yhtään, kannattaa lähteä. Takaisin voi aina tulla jos ei se olekaan oma juttu, mutta et voi koskaan lähteä päättämällä jäädä.

Näkymä Pekingin kodin ikkunasta. Tollaisessa kerrostalossa mäkin asustelin.
2 kommenttia on "Au pairiksi Kiinaan?"
  1. Ai kauhea muistin just että mulla on edelleen mun "au pairina Kiinassa" tarina kesken :D Eihän siitä oo kun pari vuotta kohta kun lopettelin au pairina...

    Musta tuntuu että on ihan tuurista kiinni miten aupparoinnin kanssa loppupeleissä käy! Mulle suurimmat plussat au pair hommien kanssa Kiinassa oli varmaan just se että ylitöistä ei maksettu mitään mutta niitä piti silti tehdä mikäli halusi pitää perheen tyytyväisenä. Tein mun tokassa perheessä sen +40 tuntia viikossa, mutta sain saman palkan kun au pairit jotka teki sen 25. Toinen oli sitten toi viisumi juttu ja se että oli pakko lähteä toimiston kautta. Mulla oli myös tosi mahtavia tyyppejä toimistolla töissä ja ollaan edelleen kavereita mun kiinanopettajien ja parin muun tyypin kanssa, mutta toisaalta taas kukaan ei juuri välittänyt tai tehnyt mitään asioiden eteen kun mulla oli ongelmia :D Luonnollisesti ne perheet jotka järjestölle sitä rahaa antaa tulee arvojärjestyksenä ensimmäisenä, mutta mä en oo koksaan tuntenut olevani yhtä esineellistetty kun au pairina Kiinassa. Mut Kiina on kyllä maailman mahtavin paikka ja vaikka au pairin homma olikin ihan hirveää niin en mä kyllä koskaan tule katumaan että sinne lähdin!

    Au pairin ottavat perheet on muuten mun käsityksen mukaan muuallakin maailmassa vähintään tota ylempää keski-luokkaa? Tai tottakai niitä poikkeuksiakin löytyy, mutta mun ymmärryksen mukaan au pairit tuntuu menevän perheisiin joista löytyy lääkäreitä, lakimiehiä sun muita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun au pair -tarinat on niin kiinnostavia, että jatka vaan kertomuksia niistä!!

      Mulla ihan samat fiilikset aupparoinneista, että toisaalta ihan kamalaa (okei, okei, mulla oli asiat toooosi hyvin, vaikka teinkin töitä just sen 40+), mutta ihan korvaamaton kokemus, enkä kadu ees 0,000000001%, että lähdin. Varsinkin koska muuten tuskin mihinkään Kiinan tapaiseen maahan lähtisi pidemmäksi aikaa ja siinähän vasta paljosta jäisikin paitsi!

      Kuulostaa kyllä ihan loogiselta, että perheet on muissakin maissa normikansaa varakkaampia, mutta Kiinassa, ainakin mun toimistolla, monella oli kyllä ihan ökyrikkaita perheitä ja en oo koskaan kuullut, että kellään olis vastaavaa, ainakaan että se ois kohteessa normaalia. Ainakin meiän toimistolle perheiden piti maksaa kuukaudessa joku ihan hirvee summa, että ei todellakaan vähävaraisimmilla ois varaa siihen lystiin.

      Poista