Loppu lähenee

Viisumin loppumispäivän laskemiseen viritetty laskuri tikittää kuin aikapommi. Enää 19 päivää. 19 päivää siihen, että mun pitää jättää paikka, jonne on muodostunut koti, arki, rutiinit ja liuta ihmisiä, joita tulee kaipaamaan. Missaan Spring Festivalin (aka kiinalaisen uudenvuoden) 9 päivällä ja se oli sellainen tapahtuma, jonka otin huomioon jo koko au pairiuden ollessa vasta suunnitteilla ja todellakin olisin halunnut kokea. Totuushan kuitenkin on, että mulla nyt kun sattuu olemaan tämä kiinalainen kumppani, on edessä vielä monta, monta, monta Spring Festivalia. Me ollaan missattu tänä talvena jo joulu ja länsimainen uusivuosikin, joten eiköhän vietetä samalla kaikki juhlat ensimmäistä kertaa ensi vuonna.

Miltä tuntuu Kiinasta lähteminen? No ihan p*skalta. Oon valmistautunut koko ajan henkisesti siihen, että lähden Suomeen toukokuun lopussa ja yhtäkkiä kuukauden varoitusajalla selviää, että Kiinasta on lähdettävä. Kuten aiemmin kirjoitin, olisi yksi mahdollisuus lähteä taas Hong Kongiin hakemaan uutta kuukauden viisumia, mutta 1) en halua käyttää rahaa niin paljoa siihen - varsinkaan kun mikään ei takaa viisumin saamista, 2) en halua jatkaa au pairina kuitenkaan.
   Lauantaina host mom kysyi, kuinka pitkäksi ajaksi viisumini oli, johon tietysti vastasin, että kuukaudeksi. Hän kertoi, että toimisto oli sanonut sen olevan kaksi kuukautta. Siinä sitten kerroin pakkomatkasta Hong Kongiin ja ettei ole oikein rahaa moiseen. Host mom ehdotti, että pyytää toimistoa maksamaan matkani ja vihjaili myös, että perhe voisi maksaa sen puolestani. Siihen oli vedettävä raja ennen kuin idea karkaa käsistä ja päädyn viettämään au pairina yhden kuukauden vielä lisää. Alkuperäinen suunnitelma oli olla au pairina huhtikuun alkuun asti, mutta se ei todellakaan ole mikään mahdollisuus enää, vaikka viisumiasiat olisivatkin mallillaan. Vaikka numero 19 kauhistuttaa siinä mielessä, että joudun jättämään Kiinan, näyttää se aika suurelta ajatellessa sen olevan aika, joka vielä on oltava au pairina. Syitä siihen, että haluan lopettaa päiväni au pairina on parikin:
1) Yksinkertaisesti on vain paljon asioita, joita tekisin mieluummin
2) Olen aivan loppu niin fyysisesti kuin henkisestikin
3) Perheelleni saapui jo uusi au pair

Kyllä, elelen tällä hetkellä toisen au pairin kanssa - poika-aupairin. Kukaan ei koskaan kysynyt, onko mulle OK asua vieraan pojan kanssa. Tietysti,  mulla on tämä "oma kämppä", mutta silti. Riittääkö, että olen muutenkin aivan finito, mutta nyt pitää viettää viimeinen kuukausi vielä epärennosti kun en voi enää elellä miten huvittaa täällä. En voi jättää pyyhettä enää kylpyhuoneeseen, en käydä videopuheluita oman poikaystävän kanssa ilman, että joku olisi kuuntelemassa, enkä käppäillä ympäriinsä puolialasti jos siltä nyt sattuisi tuntumaan. Olisi tarpeeksi paha asia, että jaamme asunnon, mutta jaamme myös vessan. Ja tämä nyt on ehkä varsin mitätön asia, mutta ottaa suuresti päähän katsella nostettua vessanpöntönsisäkantta kodissa, joka on ollut MINUN melkein puolivuotta. Joudun siivoamaan uuden vessapaperirullan käyttöön ottamisen jälkeen roskat roskikseen, koska kämppikseni ei sitä osaa hoitaa. Joudun joka kerta ottaa hänen laturinsa irti olohuoneen pistokkeesta, koska hän ei a) lataa kännykkäänsä omassa huoneessaan..???? b) osaa siivota tavaroitaan. Puhumattakaan yleisestä epäsiisteydestä, joka on saapunut pojan myötä valtakuntaani. ARGH.
   Asia, joka tässä erityisesti ottaa päähän on, että kun minä olin kesällä saapumassa au pairiksi, en saanut tulla vielä, koska perheen edellinen au pair päättikin jäädä elelemään vielä kahdeksi extra-kuukaudeksi, mutta kyllähän nyt minun kanssa päällekkäin hommataan uusi au pair, tottahan toki.

Mitä tarkoitan sitten sillä, että olen aivan loppu? Tämä päivä on loistava esimerkki: menin nukkumaan klo 21:00 ja heräsin 6:30 aamupalalle. Takaisin nukkumaan pääsin 7:30, josta nukuin 10:30 asti. Nukkumatunteja kertyi siis 12,5, mutta olen edelleen väsynyt. Olen ollut väsynyt puolivuotta putkeen. En koskaan herää levänneenä, eikä mikään tunnu auttavan jatkuvaan unentarpeeseeni. Joka päivä ollessani lasten kanssa haukottelen kuin viimeistä päivää ja viimeistään ilta kahdeksan jälkeen tulee täysi uupumus. Kerran pääsin nukkumaan kesken lauantaista työpäivääni 3,5h:ksi ja se oli ainut kerta kun heräsin itsenäisesti siksi, että olin valmis heräämään.
   Jo monen kuukauden ajan on myös tuntunut, että olen ainakin parin viikoin välein kipeä. Joko tuntuu kuumeiselta, päätä särkee tai oksettaa. Viime perjantaista asti olen pystynyt juuri ja juuri syömään ja koko ajan tuntuu etovalta. Pelkkä ruoan ajatteleminenkin tekee pahaa. Vaikeaa on kuitenkin yrittää syödä vähän paikassa, jossa ei ymmärretä vähäistä syömistä. Missä ikinä olenkaan, käyn läpi paikat, joihin tarvittaessa on turvauduttava, mikäli laatta lentää (toivottavasti kukaan ei syö tätä lukiessa hah).
   Olen monta kertaa mennyt nukkumaan tai herännyt itkuisena vain koska en vain jaksa herätä. Silmät tuntuvat olevan turvonneet koko ajan ja silmäpussit kukoistavat. Viikonlopun ja kahdentoista tunnin työpäivien lähestyessä alkaa aina ahdistaa ja loma-ajat ovat painajaista lasten ollessa kotona koko päivän. Ja minähän olen töissä aina kun lapset ovat läsnä. Seuraavina kahtena päivänä koulut ovat kai taas suljetut saasteiden takia, joten jes, ylimääräiset 15h töitä luvassa. Melkein 50 tunnin työviikot kyllä selvästikin ottavat veronsa.

Ennen Kiinaan lähtemistä pelkäsin kovasti koti-ikävää. Pelkäsin viettäväni lukuisia iltoja itkua tuhrustaen, mutta yhtä kesäistä kokemusta lukuun ottamatta en ole pahemmin potenut koti-ikävää. Tämä ei tietenkään tarkoita, että mä en ikävöisi perhettä, kavereita ja muita asioita Suomesta, ei todellakaan. Se ei kuitenkaan ole sellaista musertavaa ikävöintiä, vaan tervettä kaipuutta. Ymmärrän, että ne asiat on siellä ja niiden luokse pääsee. Varsinkin koska skype ja kaiken maailman tekstaripalvelut tekevät yhteydenpidon niin helpoksi, ei sellaista tietämättömyyttä ja eristyneisyyden tunnetta tule vahvasti.
   Yleensä koti-ikävä/Suomen kaipuu tulee kaavalla joku asia ei mene kivasti -> kaikki on pilalla -> haluan Suomeen. Nämä tuntemukset menevät kuitenkin ohi hyvin nopeasti, enkä kertaakaan ole oikeasti harkinnut palaavani etuajassa. Niin hmm, tässä nyt kuitenkin 70% todennäköisyydellä saavun Helsinki-Vantaan kentälle vajaan kolmen viikon päästä. Ihme kyllä, alkujärkytyksen jälkeen ajatus ei tunnu niin pahalta. Suurin EI SUOMI -kantani argumentti on kylmyys, mutta muuten en nää kahden kuukauden Suomeilussa mitään pahaa - tietysti mieluummin käyn ensiksi Thaimaassa Daven kanssa ja olen Suomessa vain puolitoista kuukautta. Pitää siis pistää sormet ristiin ja toivoa, toivoa, toivoa.
Yksi vaihtoehto olisi ollut jäädä yksin hengailemaan (eli tekemään töitä tai jotain muuta fiksuhkoa) johonkin lähimaahan kahdeksi kuukaudeksi, mutta siihen tarvittavaa enrergiamäärää ei nyt löydy. Sitten myös harkitsin vakavasti meneväni parin viikon lomalle yksin jonnekin lämpimään rauhoittumaan ja mietiskelemään asioita rauhassa ennen pakkaseen putoamista, mutta lentohinnat ovat kalliita ja majoituksiinkin palaisi pitkä penni, jonka mieluummin säästän kevään matkaa varten.
   Suomeen palaamisessa on läheisten näkemisen lisäksi muutenkin se hyvä puoli, että saan vihdoin levätä (äiti eri mieltä, töihin - edes siivoamaa - on kuulemma mentävä............ You wish! Just kidding, saa nähdä miten käy, mama), katsella asioita vähän etäisyyden kanssa ja laittaa elämää normaalikuntoon. Eniten odotan (jos siis niitä läheisiä ei taaskaan lasketa mukaan), että voin vaan hypätä bussiin ja lähteä kuntosalille ilman ruuhkissa pyllyn (hyvällä tuurilla, yleensä jalkojen) puuduttamista ja päättää itse mitä syön. Enää ei tarvitse pistää suuhun sitä mitä muut käskevät, eikä syödä joka päivä riisiä. Ah, viikko ilman riisiä! Kuulostaa unelmalta. Voin syödä salaatin raskaan ruoan sijasta tai sanoa, etten ole vielä nälkäinen. Voin levätä monta päivää putkeen Kiinan yksi vapaapäivä/viikko -asetelman sijasta. Voin syödä raikasta ruokaa. Voin syödä terveellisesti. Voi urheilla. Voin käyttää sosiaalista mediaa normaalisti. Herran jestas, en tarvitse VPN:ää enää. Suomiloma kuulostaa sittenkin houkuttelevalta. Ja nimenomaan loma, koska tämän 2kk + 2kk matkustelua + kesän Suomeilun jälkeen MUUTAN opiskelemaan ulkomaille. Suomessa ei enää ole vakituinen koti. Sinne ei mennä asumaan. Sinne mennään lomalle, latailemaan akkuja. Sitä mä kaipaan tällä hetkellä enemmän kuin mitään (paitsi se Thaimaan matka, universumi, sen mä haluaisin ensiksi!)