Kappas, ei taaskaan mennyt ihan suunnitelman mukaan

Perhe saapui Guangzhouhun Pekingin huonon sään takia kaksi tuntia myöhässä, mutta meidän tapaaminen oli vielä yhden väliesteen takana kun minun piti päästä heidän luokseen hotellille. Paikan, jossa uskalsin taxia alkaa edes huitoa, löytäminen vei jo puolisen tuntia ja kun vihdoin taxia alkoi pysähdellä, ei yksikään suostunut ajamaan osoitteeseen. Lopulta löytyi taxi, joka otti kyytiin, mutta oman arvion mukaan melkein tuplahinnalla. Itsehän en tiennyt kuin suunnilleen, missä itse asuin ja perheen hotellin sijainnista ei ollut hajuakaan, joten julkisten käyttämisestä ei ollut toivoakaan.
   Ruuhkien takia matka kesti melkein tunnin, eikä ärtynyt kuski ajanut hotellille asti. Läpsäisin 80 yuania hänen kouraansa ja uskoin neuvoon, että hotelli olisi vasemmalla. No eipä ollut. Kyselin kiinaksi tietä lukuisilta ihmisiltä, mutta surkealaatuisen screenshotin takia kukaan ei ollut ihan varma, minne olin menossa, eikä muutenkaan antanut selviä ohjeita. Missä ne kaikki kuuluisat ihmiset, jotka lähtevät kävelemään reittiä etsivän kanssa?
   Loppujen lopuksi päädyin kävelemän jokaista lähistöllä olevaa tietä joka suuntaan ja jotkut vielä parikin kertaa, enkä illan pimentyessäkään vain löytänyt hotellia mistään. Kännykän liittymä oli kiinni, joten soittamisestakaan ei ollut mitään toivoa. Itkua tiristellen bongasin ainakin 1,5h etsiskelyiden jälkeen ihan sattumalta hotellin logon nurkan talon takaa ja näin pääsin puolen vuoden tauon jälkeen vihdoin näkemään perhettä. Koska ilta oli jo pitkällä sattuneista syistä, jäin nukkumaan heidän hotellihuoneeseensa ja aamulla vaihdoin Suomesta tuotuihin vaatteisiin ennen kuin lähdimme katsomaan Guangzhoun meininkiä. Itse olin ollut paikalla melkein viikon, mutta en nähnyt melkein mitään kaupungista. Suurena osasyynä 12h työpäivät neljänä päivänä putkeen.

Sunnuntaina Hong Kongia kohti matkani alkoi jälleen yksinäisellä taximatkalla. Tällä kertaa sentään sain taxin helposti, mutta hinnaksi näytettiin perillä 150 yuania, eli suunnilleen kaksikymmentä euroa. Tämä on kolminkertainen hinta siitä, mitä maksoin kun lähdin perheen hotellilta edellisenä iltana kotiin, eikä edes loistava kiinankielinen ärtyilyni siitä, kuinka hinta oli aivan liian kallis, että edellisenä iltana samahko matka maksoi 50 tai yritykseni tinkiä hinta edes 100:een, auttanut yhtään. Jos en olisi ollut matkalla jonnekin jossa minua odotettiin, olisin varmasti jäänyt riitelemään hinnasta ikuisiksi ajoiksi tai jos matkalaukkuni ei olisi ollut takakontissa, olisin lähtenyt ulos taxista heitettyä kuskille se satasen setelin.
   Kuski vaikutti kyllä hieman yllättyneeltä yhtäkkisestä kiinan taidoistani kun sisään tullessa olin vain lätkäissyt käteen osoitteen kiinaksi, enkä sanonut mitään. Eipä kuitenkaan taitoni tehnyt tarpeeksi suurta vaikutusta, koska lopulta jouduin maksamaan kiskurihinnan. Toivottavasti vihainen katseeni ja matkalaukkuni kuskin kädestä repäiseminen saivat hänet tuntemaan luissa ja ytimissä raivoni. Dave on aina ärtynyt jos joudun huijatuksi ja nyt neuvoi ensi kerralla soittamaan hänelle ja antamaan luuri kuskille. Niin olisin nytkin tehnyt, mutta D oli matkalla työkaupunkiinsa, enkä ollut varma oliko lento vielä laskeutunut. Ihan oikeasti, kaksikymppiä taxista Kiinassa!? Ei tod. Yleensä pääsee alle vitosella, alle kympillä silloinkin kun on kauas matkalla.

Juna-asemallakaan asiat eivät menneet ihan sulavasti. Ensiksi jonotettiin tunti kassalle, jossa ei myyty lippuja Hong Kongiin. Päätimme Shenzhenin lippujen ostamisen sijasta lähteä yläkertaan ostamaan suoria lippuja HK:n, kunnes pitkän etsinnän jälkeen paikan löydettyämme käy ilmi, että koko päivältä on loppuunmyyty junaliput. Takaisin siis alas ja liput Shenzheniin, kiitos. Ihme kyllä päästiin Hong Kongiin asti ilman suurempia ongelmia - tai no, äiti oli hetkellisesti kadottanut Kiinasta poistumiseen tarvittavan lapun.

Uuden Kiinan viisumin merkeissä tapasin maanantaiaamuna toimistoni kautta hommatun yhteyshenkilön, joka ei puhunut yhtään englantia. Mandariinikiinan puhuminen oli kuitenkin yllättävän helppoa ja helpottavaa kun ympärillä kuulee vain kantonia, josta ei kyllä saa mitään tolkkua. Papereita täytettiin ja kaikki eteni suunnitelman mukaan - kunnes sain "kuitin", jossa luki, että hakemukseni on vain kuukaudeksi. Soitin toimistolle (kyllä, ostin uuden sim-kortin eksymisen jälkeen tajuttuani, että tarvitsen toimivan liittymän) ja sain kuulla, että enempää en sitten ilmeisesti saakaan. Kuulemma kuukauden päästä pitäisi taas tehdä retki rajan yli ja saisin taas kuukauden viisumin. Ei kukaan kysy, onko mulla varaa lentää lyhyellä varoitusajalla vaikka Hong Kongiin ja maksaa neljän päivän yöpymiset toistamiseen. Tällä kertaa oli se hyvä tuuri, että olin jo Etelä-Kiinassa host perheen maksamilla lennoilla ja oma perhe oli Hong Kongissa, joten ei hotelliakaan tarvinnut maksaa kuin kahdeksi yöksi, mutta mistä mä silti revin jotkut ylimääräiset rahat ensi matkaa varten? Tuskin revinkään.
   Host perheeseeni on jo hommattu seuraava au pair, joka saapuu kai tammikuussa, vaikka olisinkin saanut viisumin huhtikuun alkuun asti. Perheen mukaan olisi OK, että olisimme molemmat siellä. Joo, mutta onko mulle OK asua jonkun tuntemattoman pojan kanssa? Tai tuhlata aikaa työssä, jossa mua ei edes tarvita enää? Nyt mulla on hyvä portti poistua tammikuun jälkeen. Oon oikeastaan aika innoissaan ajatuksesta, että pääsen vapauteen kohta. Tämä kuulostaa ehkä aika karulta, mutta mä en vaan viihdy toisten alaisena ja loppuun poltettuna. Innostuksen jälkeen tajusin kuitenkin tulevat ongelmat.

Koko ajan mulla oli tähtäimessä viettää 8.2. Spring festival Daven kanssa, vaikka olisinkin au pairina vielä (tästä olisi saattanut tulla ongelma, koska perhe varmaan lähtisi taas Guangzhouhun), mutta mun viisumi loppuu 30. tai 31.1 eli ellen tee sitä matkaa uutta viisumia varten (vaikka silti aion siis lopettaa työt tammikuun lopussa) ja tuhlaa rahojani, en pääse aloittamaan edes kiinalaista uutta vuotta poikaystävän kanssa.
   Olemme jo jonkin aikaa puhuneet, että lähtisimme Daven kanssa Thaimaaseen tai jonnekin muualle lähistölle lomalle, joten yksi vaihtoehto olisi, että hakisin uutta viisumia lomamatkamme aikana ja palaisin sitten kuukaudeksi Kiinaan, kunnes lähtisin kuukaudeksi Suomeen ja sitten taas kuukauden päästä takaisin Kiinaan kaverin kanssa matkustelemaan. Tässä on se ongelma, etten välttämättä saa enää neljättä viisumia putkeen. Yksi mahdollisuus olisi tietysti, että palaisin Thaimaan jälkeen Suomeen kahdeksi kuukaudeksi ja sitten todennäköisemmin saisin turistiviisumin Kiinan kiertelyä varten. Miksi tämä ei innosta sitten? En yksinkertaisesti vain halua Suomeen. En halua palata sinne "vanhaan elämääni" ja vain odottamaan, että pääsen matkaan uudestaan. En halua palata Suomeen neljä kuukautta etuajassa, koska en tiedä olisinko valmis palaamaan edes kesän alussa, saati sitten näin lyhyellä varoitusajalla yhtäkkiä. Varsinkin, jos Dave ei pääse töiltään matkalle helmikuussa, joudun lentämään suoraan Suomeen - joksikin monen välilaskun kautta. En edes halua ajatella sitä kotiin palaamisen kulttuurishokkia.

Miksei kaikki vaan voi olla helppoa ja yksinkertaista?
Kyllä Kiina, kysymys on esitetty JUURI sinulle.